Näytetään tekstit, joissa on tunniste vapaakirjonta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vapaakirjonta. Näytä kaikki tekstit

tiistai 5. syyskuuta 2023

Sieniä ja taivaan kauneutta


 Eilen illalla katselin taivasta omalta takapihalta, kun se loisti aidan takana.
Nappasin kännykän ja taapersin meidän kadulle ja nappasin avarimmilta paikoilta muutaman kuvan. Rannalla tottui, että avaruutta riitti kuvaamiseen. Täällä täytyy poistua omalta neliötä aitojen takaa, että saa edes jonkinmoista kuvaa. Taivas oli upea eilen, vaikka eihän kännykkä sitä osaa toistaa. Näissä tilanteissa on oikeaa kameraa ikävä.

Olen puuhaillut jotain pientä. Pikku neidille tein oveen pikku taulun. Löysin laatikosta kirjontakangasta ja muutaman lankanipun. Suurimman osan noistakin lahjoitin ennen muuttoa pois, mutta mukaankin riitti.
Barbillekin tein vielä muutaman vaatteen, mutta sen nyt ainakin laitan tauolle. Mun nakkisormille on melkein mahdotonta hommaa.
Kanttarelleistakin edes yksi kuva löytyi. Nämä siivosin kyläreissulla ja sain kastike tarpeet mukaan.
Tytöltä sai satsin ja ystäväkin antoi ison kasan. Pakastelin niitä talven iloksi. On onni, kun ihmiset muistaa meitä nyt, kun sienimaastoja ei täällä ole tiedossa. Uusien etsimiseen ei ainakaan mun voimat enää riitä.


Tytöllä on ongelmia pyykkikoneen ja ruohonleikkurin kanssa ja soitteli neuvoja isältään. Ajelimme hänen luokseen tutkimaan tilannetta. Leikkuriin mies keksi apuja ainakin hetkellisesti. Pyykkikonetta ei osannut korjata. Tyttö täyttää täysiä kymmeniä piakkoin ja hyväksyi lahjaksi pyykkikoneen. Meillä helpotti lahjan etsintä ja tyttö pääsi pesemään pyykkejään.

Kurkkuja säilöin, kun takapihalta tuli sen verran. Kukkakaaliakin ostin halvalla ja pakastin muutaman pussin.
Joskus suositeltiin polttamaan valokuvat CD:lle talteen ja minähän tunnollisena sen tein. Poika toivoin, että siirtäisin ne ulkoiselle levylle. Hän saisi ne sieltä talletettua pilveen. Onneksi mun vanhemmassa läppärissä on CD-asema ja nyt sitten siirtelen niitä. Onhan niissä lasten historiaa, jos myös kaikkea turhuutta.

Mukavaa alkanutta syksyä kaikille! 
Palaillen, kun keksin aihetta ja kuvia tästä mun kuplasta rivarin syövärissä.

perjantai 26. tammikuuta 2018

tammikuun hiljaisuutta


Saimme nauttia  pari päivää ihan kunnon talvesta. Pakkastakin oli -20 astetta ja aurinko pilkisteli puiden takaa.

Luntakin on satanut riittävästi ja maisema oli välillä kuin joulukortista.

Tänä aamuna rantasaunan katolta lumet oli tulleet alas ja muodostaen aidan nojaten puuhun. Etupiha loisteli jäisenä ja erittäin liukkaana. Kaikki kulkuväyvät ovat jäässä ja pieni vesikerros lisää liukkautta.
Onneksi ei ole mihinkään pakko lähteä luistelemaan.

Auton saimme kotiin alkuviikosta ja parin viikon päästä tulee isompi remontti. Onneksi sentään tuolla selvittiin, vaikka saahan siihenkin niitä ekuja kasata kivan kasan.

Lapsenlapsi ajoi auton meille ja säästyimme taksimatkasta kaupunkiin. Täällä maalla tulee aina eteen vähän erilaisia haasteita koko ajan. Onneksi on auttajia, että ei tarvitse kävellen mennä kymmeniä kilometrejä.

Valvontakameran kuvataidetta tuulisena ja sateisena yönä. Lumihiutaleet saavat aikaan taidetta kameran silmässä.


Ylimmän kirjonnan sain jo valmiksi ja alempikin alkaa olla viimeisiä pistoja vaille valmis. Purkamistakin olen harjoitellut ja aika on noiden kanssa huomaamatta. Onneksi on kaapeissa vielä pohjia tekemistä oottamassa. Saa puuhailla ilman uusia investointeja.

Vähän olen kuvaillut, kun tämä talvi ei oikein ole mun vuodenaika ja aikakin on mennyt kotitöissä, käsitöissä ja auton oloa hermoillessa.

Hiukan vaan kuulumisia ajattelin postailla, että hengissä täällä vaan kaikkien kiusaksi ollaan.

Kaikkea hyvää lukijoille ja pärjäilkää!

keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Vanhoja muistellen

Joskus on hyvä katsella vanhoja kuvia ja huomata, että joskus olen sentään saanut jotain aikaiseksikin. Muusta syystä katselin kuvia vuosikymmennien takaa ja nämäkin tupsahti samalla esiin. Vanhoja tekemisiä muistellen.
Kanavatöitä tuli aikanaan tehtyä varmaan kymmeniä. Tämä on omalla seinällä, mutta suurin osa on maailmalla muiden kiusana. On niitä kotonakin, jopa pepun lämmikkeenä ulkopenkeillä.
Tarjottimia, kukkaruukkuja ym. olen lakan ja kuvien avulla tuunaillut.

Sängynpeittoja ja verhoja on tullut tehtyä aina tarpeen mukaan.
Maalattuja purkkeja viemisenä täynnä kuivattuja sieniä, omenia, lehtikaalia...
Peltipurkista hapankorppujen säilytysrasia.



Koristeita, pyykkipoikien säilytyspussukkoita, verhoja, kirjanmerkkejä eri materiaaleista kotiin ja kylään.
Ristipisto- ja muutakin kirjontaa eri tarkoituksiin
Unisieppari harjoitelma
Kynttilöitä ja saippuoita muutamana vuotena joululahjoiksi
Maalattu tauluharjoitelma, jonka kaveri halusi kuvan perusteella.
Sukkiakin olen neulonut muutamat nyt eläkepäivinä vuosikymmenten tauon jälkeen.

Kaikkea jo unohtunutta tupsahti esiin. Koruja, kortteja ja muita paperiaskarteluja on kaapit täynnä, mutta onneksi noista vanhoista osa on löytänyt kodin muualla.

Montaa tekniikan olen ainakin yrittänyt tehdä, vaikka aina jälki ei ole priimaa.

Tälläinen pläjäys kaikkea vanhaa ja vielä vanhempaa. Kirjontaa olen yritellyt jatkaa, kun materiaalia tupsahti kaapeista.

Auto jätti meidät eilen kauppareissulla tien varteen. Hinurilla se meni sitten kaupungin humuu. Saa nähdä  vieläkö tänne korpeen palaa. Mikäpä tässä muuten, mutta ruokauppaankin on 11 kilometriä ja lähin bussipysäkki on 5 kilsan päässä, jos niitä paljon enää ajaakaan. No katsellaan tilannetta ja ihmetellään. Sanoisinko mielenkiintoista. Takseja saa, jos ei muuta ja ei ole tarve koulukkaiden kanssa yhtä aikaa liikkua. Täällähän kaikki taksit kuljettaa koulukkaita aamuin illoin ja muille niitä ei silloin riitä.

Eiköhän täällä pärjäillä ja kaikkea hyvää teille sinne missä olettekin!