Näytetään tekstit, joissa on tunniste kotiseutu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kotiseutu. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 29. kesäkuuta 2025

Hyvää keskikesää kaikille!

 

Kesä on alkanut viileänä ja harmaita päiviä on ollut liikaakin. Muutama lämmin päiväkin on mahtunut, mutta lisää kaipaan.

Kiva on Kerimäen laivarannasta kuvattuna leikkikentältä.

Leikkikenttä on aivan meidän lähellä. Siellä on myös Paden-kenttää, liikuntapuisto, jalkapallokenttää ym. Tekemistä riittää kaiken ikäiselle. Laitteet  ovat myös hyvin hoidettuja ja turvallisia.
Olin tuolla lapsenlapsen kanssa, hän touhusi ja mä istuin. 
Kirkon lähelle tuli myös muikkupatsas kesänavaus- tapahtuman yhteydessä. Hyvältä tuo näyttää.
Sulkavan hautausmaalla oli noin komea alppiruusu. Ajelimme siellä vanhempien haudoilla.

Alkukesä on mennyt kotihommissa ja vaivoja kuunnellessa. Jotenkin aika vaan luisuu käsistä, vaikka mitään ei tapahdu. Kotona on oltu ja ihmetelty. Meiltä paljon, kun jaksettiin haudoilla käydä ihan eri kunnassa.
Askarrellut olen sentään omia "turhia" juttujani. Siinä saa aina lepohetken, jos jotain muuta on puuhaillut. Illalla aika menee omissa hommissa, kun mies viihtyy television ääressä.

Tänäänkin on satanut koko päivän ja sisälläkin on kylmä. Jospa se oikea kesäkin vielä tulee ja minäkin vilukissa tarkenisin edes sisällä.

Voikaa hyvin ja nauttikaa kesästä!

perjantai 11. huhtikuuta 2025

mummo leikkaa ja liimaa; leikkii

 

Taivas on loistanut useana iltana ja aamuna niin kauniina, mutta en vaan ole saanut kuvattua. Tämä kuva on ihan vaan meidän takapihalta.

Tulppaanikimpusta toin pari kukkaa työpöydälle. Kukka oli niin ujo, että painui lehtien taakse piiloon. Muutaman päivän kuluttua kurkisteli varovasti mun sotkuista pöytää. 
Olen paljon leikellyt lehtiä ja tehnyt niistä sivuja vihkoihin, Eräs päivä etsin tarroja kalenterin piristykseksi ja nämä paperit osuivat silmiin. Tilasin ne, kun jotenkin vaan ihastuin niihin. Varastoista löytyi vanhat kalenterin kannet ( kaikki pitää säilyttää, vaikka ei olisi tilaakaan). Muutama sivukin oli tallessa ja innostuin tekemään tuota muistojen kirjaa.
Kirjat on aina olleet mulle tärkeitä ja omistin myös ison hyllyllisen niitä. Paljon hävitin ja lahjoitin jo ennen tietoa muutosta. Muuton yhteydessä hävitin loputkin, kun täällä ei oikein ollut niille tilaa. Sen vähän tilan, joka oli täytin askartelutarvikkeilla. Niitäkin hävitin paljon, mutta toin myös tänne. Tiesin, että tarvitsen tekemistä muutakin kuin kotihommia. 
Muutaman kirjan toin mukana ja tytöltä saan luettavaa, kun siihen taas innostun. Luen välillä putkeen ja aikoja menee ilman kirjan avaamista. Kirjasto ei siis toimi mulla, kun en jaksa ajatella aikatauluja lukemisella. Kaipaan kirjoja esineinä entisestä elämästä. Ehkä tämä kirjanen on sen muiston elämistä. 

Tai ehkä vaan keksin tekemistä, että voin siirtää kotohommia. Teen mä pakolliset ruuat, pyykit ja siivoankin joskus. En vaan ole oikein keittiömummo. Tähän ikään on ennättänyt leipoa leivät, pullat, pikkuleivät, piiraat, paistaa monenlaiset ruuat, järjestää juhlat. Ehkä saan jo hiukan laistaa niistä ja leikkiä omilla jutuilla.

Muutama lämmin päivä oli jo, mutta nyt on taas lunta maassa ja kolea tuuli. Kai tämä silti jo alkaa kevääksi muuttua.

Hyvää pääsiäistä ja kevään jatkoa kaikille!

perjantai 1. marraskuuta 2024

tervehdys pitkästä aikaa

 

Lokakuu luiskahti ohi huomaamatta. Olen näperrellyt kaikkea pientä, mutta kuvaaminen vaan jää. Maalla tuli kuvattua luontoa ja samalla myös omia tekosia. 

Mulle lokakuu on kukkakuukausi. Meidän hääpäivä ja mun syntymäpäivä on yhdessä nipussa. Kukkia sain tänäkin vuonna ja muitakin lahjuksia. Kymmenet siirtyivät, mutta juhlia en pitänyt. Lapset kävivät perheineen ja se juhlisti riittävästi. Omia juhliani en ole koskaan pitänyt ja nyt pienissä tiloissa näin syksyllä se olisikin aika hankalaa.
Sain kortteja ystäviltä, lapsilta kirjan, lahjakortin. Lapsenlapseni oli askarrellut minulle rannekorun, ihanaa. Myös puheluita tuli useampi. 
Miehen kanssa kävimme syömässä ja asioita hoitamassa kaupungissa. Pääsin myös kirpparikierrokselle pitkästä aikaa. Pientä kivaa meidän jaksamisen ehdoilla. Hyvä päivä, tai oikeastaan viikko oli.
Mies asensi takapihalle kausivalot pimeyttä karkottamaan. Ne näkyvät ikkunasta kauniisti ja ajastin hoitaa sammutuksen. Pientä kivaa meille kahdelle.
Eilen satoi ensilumi ja hiukan sitä on vielä tänäänkin. Talvi tulee halusimme tai emme.
No joulu tulee pian ja ehkä jaksan muutaman kortin edes tehdä ennen sitä.

Mukavaa alkutalvea kaikille!

sunnuntai 12. toukokuuta 2024

Äitienpäivä ajelulta

 

Mua on hellitty kukilla

Viikko sitten tyttö kävi perheensä kanssa . Ikkunat tuli pestyä ja verhot vaihdettua ja komea kukkakimppu jäi pöydälle. Eilen olimme pojan perheen luona syömässä ja kukkakassin kanssa lähdin kotiin.

Mies myös osti minulle kukan.

Kiitos kaikille! Nyt vaan nautin kukkapaljoudesta.




Tänään ajelimme Punkaharjun ohi. Siellä oli upeita puita ja pieni katos. Kiva ilma ajella, kun ei ollut liian kuuma. Hiukan myös kävelimme, vaikka paikoin tuuli oli jäätävää. Nyt on jo enteitä, että saisimme lämmöstä nauttia.



Kotimatkalla törmäsimme tälläiseen näkyyn. Valtava määrä eri lintuja. Sorsia, hanhia ja pesivä joutsen pari ainakin. Voi, kun olisi ollut oikea kamera. Mä en kännyllä saanut tarkkoja kuvia, mutta tässä muutama silti.
Huhtikuu oli kylmä. Piha suli monta kertaa ja peittyi lumella. Välillä satoi jäätävää vettä ja tuntui, että koskaan ei lämpiä. Mutta jospa nyt saisi istua hetken edes pihalla ilman, että olisi aivan jäässä.
Mukavaa kevään jatkoa kaikille!

lauantai 21. lokakuuta 2023

lokakuinen tervehdys

 

Kuukausi meni ilman postauksia. Tämä kuva on meidän leikki-, padel-, ulkoliikuntakentän päältä syyspilvistä juuri ennen sadekuuroa.

Sain kunnon flunssan ja hunajateetä meni isossa kupissa pitkin päivää. Nyt alkaa hiukan helpottaa, vaikka yskää on vieläkin.
Myrskyä on ollut melkein joka päivä, ainakin joka toinen. Eräs ilta kuului kamala pauke. Harjat kaatuivat pihalla ja ikkunalaudalle lensi oksa. Onneksi ei pahempaa.
Keittiön pöytää kaunistaa kukkakimppu ja kaktuskin teki pari kukkaa.
Tänään jaksoin jo kauppareissulla hakea muutaman callunan ja kanervan piristämään sisääntuloa.
Maa oli huurteessa pitkälle aamupäivää. Luntakin taisi olla joku päivä hiukan maassa. Mulla vaan päivät taas katosi nenäliinan poimuihin.
Tänään on kaunis aurinkoinen syyspäivä. Minäkin olin hiukan pihalla pitkässä toppatakissa. Haluan  varoa vilustumista taudin jälkeen. Tässä iässä on suuri vaara jälkitauteihin. 

Aurinkoisia syyspäiviä teille sinne ruudun taakse!
Palailen taas.

torstai 21. syyskuuta 2023

höpinää myrskystä ja syksystä


 Iltaa pitkästä aikaa!

Syyskuu on jo loppupuolella, mihin tämä aika juoksee? 

Lyhdyn nostin jo pöydälle, vaikka kesäkukka kukkii vierellä. Illat alkaa jo hämärtyä ja onhan tuosta pieni ilo illalla.

                                     
   


Tilanne pihalta lakaisun jälkeen. Roskia tulee valtavasti koko ajan. Myrskykin puhalteli aika kovasti. Onneksi ei vahinkoja sattunut meille eikä lapsillekaan. Toinen asuu maalla puiden keskellä ja toinen lomailee vaunun kanssa metsässä.

Myrskyt on täällä niin erilaisia kuin ennen maalla. Täällä vaan toteaa, että onpa tuuli ja vettäkin tulee kaatamalla Jos nuo lähipuut kaatuisi, niin voisihan ne tulla meidän katolle. 

Maalla seurasi tilannetta eri tavalla. Syöpyykö tie sateessa, onko tiellä puita tai naapurin katolla. Sähköt myös meni herkimmin pois, no on täälläkin ollut yli tunnin katkos jo. Maalla oli puusee, ulkosauna, vettä sai kaivosta tai järvestä, oli varavoimaa jääkaappiin ja pakastimeen. Täällä ei saa edes vessaa käyttää, jos ei ole sähköjä. Vettä meillä on aina varastossa, kaasulevy ja -pullo ruuantekoon, kynttilöitä ja taskulamppuja varalla.

Kaikkea sitä miettii joutavana. Ennen oi vaan luonnossa kiinni ja keskellä, nyt muka niin kaukana. Asioilla on puolensa ja aikansa.


Kurpitsa kukki sinnikkäästi, kun tyhjensimme kasveja pois. Se ei varmaan enää satoa olisi tuottanut. Iso kurkku löytyi vielä lehtien seasta, kun perkasimme niitä. Kasvihuone vietiin katokseen ja lehdet kompostiin eli talvi saa tulla.

Haravoida saa pihaa useamman kerran ja puutarhakalusteet kantaa suojaan.


Puumalassa on hyvä satamakamera, jota tulee seurattua. Illalla siinä näkee komeita auringonlaskuja. Yhtenä päivänä bongasin tutun auton parkkipaikalla ja kuvatahan se piti ja laittaa asianomistajalle. Kiva sattuma.

Hyvää syyskuun loppua kaikille! 

Meillä on sukukokous viikonloppuna tuossa aika lähellä. Yritämme jaksaa mennä sinne. Olisihan se hiukan vaihtelua tähän kuplassa olemiseen.







tiistai 5. syyskuuta 2023

Sieniä ja taivaan kauneutta


 Eilen illalla katselin taivasta omalta takapihalta, kun se loisti aidan takana.
Nappasin kännykän ja taapersin meidän kadulle ja nappasin avarimmilta paikoilta muutaman kuvan. Rannalla tottui, että avaruutta riitti kuvaamiseen. Täällä täytyy poistua omalta neliötä aitojen takaa, että saa edes jonkinmoista kuvaa. Taivas oli upea eilen, vaikka eihän kännykkä sitä osaa toistaa. Näissä tilanteissa on oikeaa kameraa ikävä.

Olen puuhaillut jotain pientä. Pikku neidille tein oveen pikku taulun. Löysin laatikosta kirjontakangasta ja muutaman lankanipun. Suurimman osan noistakin lahjoitin ennen muuttoa pois, mutta mukaankin riitti.
Barbillekin tein vielä muutaman vaatteen, mutta sen nyt ainakin laitan tauolle. Mun nakkisormille on melkein mahdotonta hommaa.
Kanttarelleistakin edes yksi kuva löytyi. Nämä siivosin kyläreissulla ja sain kastike tarpeet mukaan.
Tytöltä sai satsin ja ystäväkin antoi ison kasan. Pakastelin niitä talven iloksi. On onni, kun ihmiset muistaa meitä nyt, kun sienimaastoja ei täällä ole tiedossa. Uusien etsimiseen ei ainakaan mun voimat enää riitä.


Tytöllä on ongelmia pyykkikoneen ja ruohonleikkurin kanssa ja soitteli neuvoja isältään. Ajelimme hänen luokseen tutkimaan tilannetta. Leikkuriin mies keksi apuja ainakin hetkellisesti. Pyykkikonetta ei osannut korjata. Tyttö täyttää täysiä kymmeniä piakkoin ja hyväksyi lahjaksi pyykkikoneen. Meillä helpotti lahjan etsintä ja tyttö pääsi pesemään pyykkejään.

Kurkkuja säilöin, kun takapihalta tuli sen verran. Kukkakaaliakin ostin halvalla ja pakastin muutaman pussin.
Joskus suositeltiin polttamaan valokuvat CD:lle talteen ja minähän tunnollisena sen tein. Poika toivoin, että siirtäisin ne ulkoiselle levylle. Hän saisi ne sieltä talletettua pilveen. Onneksi mun vanhemmassa läppärissä on CD-asema ja nyt sitten siirtelen niitä. Onhan niissä lasten historiaa, jos myös kaikkea turhuutta.

Mukavaa alkanutta syksyä kaikille! 
Palaillen, kun keksin aihetta ja kuvia tästä mun kuplasta rivarin syövärissä.

sunnuntai 14. toukokuuta 2023

Hyvää äitienpäivää!

 

Pilvet tummentaa taivaan ja toivottavasti saamme sadetta. Maa on kuivaa ja siitepölyä kaikki paikat täynnä. Muutama lämmin, kesäinen päivä on ollut ja sekin on mukavaa. Tuo siitepöly vaan täyttää nenän ja silmät kaiken muun lisäksi ja tekee olon hankalaksi.

Muitakin pieniä ongelmia on koko ajan terveyden suhteen. Ei niin suuria, mutta huolta aiheuttaa kuitenkin. 

Olen aika hiljainen täällä, kun elämä on niin pienessä piirissä ja kuvattaa ei vaan tunnu olevan. Mutta ihanaa, kun tulee kesä ja lämmin. Voi istuskella ulkona ja kuunnella linnunlaulua.


Hyvää tätä päivää ja jatkoa kaikille!

torstai 6. huhtikuuta 2023

Kepeä pää ja pääsiäinen

 

Mie panostin pääsiäistä narsissiruukulla takapihan pöydälle. On mulla toinen etuovella. Mutta jätin kuvaamatta, että teille ei kateus iskisi ( mies maksoi kukat eli hän taisi panostaa ) Kannoin ihan itse nuo ruukut paikolleen eli ansaitsen kunnian, eikö vaan.

Eilen siivosin eli jaska imuroi ja mä pyyhin pölyt, pesin oman veskin ja luuttusin pahimmat tahrat lattioilta. Olin siis erittäin ahkera ja oikea kotienkeli. Kävimme myös kaupassa ja kannoin ihan itse pari kassia sisälle. 
Sitten annoin luovuudelle tilaa ja tein noin mahtavan koristeen ruokapöydälle. Kyllä nyt kelpaa pääsiäistä vietellä, hih.
Tänään heti aamusta karkasin kampaajalle. Olen saanut tuolta aivan ihanaa palvelua, vaikka taidan olla hiukan hankala asiakas. Kampaajan täytyy aina luoda uusi suhde ja entisen kanssa mulla oli jo melkein 20-vuoden suhde. Nyt en enää osaa sanoittaa toiveitani, mutta tämä ihana uusi kampaajani jaksaa kuunnella mua. Olen varma, että hän on mun uusi suhde. Ehkä en elä enää vuosikymmeniä, mutta onhan mulla vie aikaa uuteen kampaajan, onhan?
Nyt on kuitenkin kepeä pää ja ilolla kohti kevättä.

Tänään oli lämmintä. Istuin hetkiä takapaihalla, mies kantoi mulle tuolin, ja nautin lämmöstä.

Ihanaa ja valoisaa pääsiäisen aikaa kaikille!

Ps. Jos pyöritte täällä päin, Kerimäki, ja on tarvetta hiustohtorille, menkää https://www.kauneushuoneilme.com/, suosittelen. Ei ole maksettu mainos. Ihan ilolla maksoin kampaamomaksun itse, mutta haluan suositella silti.

sunnuntai 26. helmikuuta 2023

Hyvää sunnuntaita!

 

Aamu koitti aurinkoisena, mutta tuuli on jäätävän kylmää.

Lunta on kertynyt takapihalle, mutta sulaahan se taas kevään tullen.
Sain uuden toppatakin tänä vuonna. En edes muista, koska mulla on ollut uusi takki  kirppari takkea ennen. Tuo pitää tuulta ja on lämmin. Se on mun kauppatakki, roskat vien tuo päällä ja piipahdan takapihalla ja pikkulenkilläkin. 
Mies kävi autolla kaupassa ja toi meille ruusukimpun pöydälle. Ne ovat niin kauniita.

Olen ottanut tosi vähän valokuvia, kun aina olen vaan täällä kotona. Ulkoilut on vaan piipahduksia ulkona. Liukkaus on jo mulle este samoin kylmyys, juu on hyvä takki, mutta silti ei tarkene. Liikun jo niin hitaasti, että tuuli menee ytimiin. No, jospa kohta lämpö palaisi. 
Tämä talvi on mennyt akselilla ruokakauppa, roskis, postilaatikko ja lähikadut. Odotan kevättä ja rannalle pääsyä tuoksuttelemaan järven tuoksua.

Oikein ihanaa alkavaa maaliskuuta ja kevään odotusta kaikille!

maanantai 13. helmikuuta 2023

Ihanaa ystävänpäivää kaikille teille sinne ruudun taakse!

 

Laitoin mukana tuomani sienitaulut roikkumaan seinälle. Omia käsitöitä otin mukaan Majalta vain muutaman. Sienihulluna otin nuo jo 90-luvulla tekemäni pienet taulut mukaan.

Olen ulkoillut luvattoman vähän. Sain pojalta ja mieheltä ulkorollaatorin liikunnan avuksi. Kun ei ollut peilijäätä tiellä ja kotihommien jälkeen oli voimia, tassuttelin rantaan katsomaan Puruvettä. Toivottavasti jaksan enemmän liikkua, kunhan ilmat lämpenee vielä hiukan. Pieniä kauppaostoksia tuon avulla on hyvä tuoda ja samalla saa liikuntaa.
Takapihan maisemia eräs ilta.
Naapuritalon katto pilkistää pilvien alla. 
Tämä on siistiä ja hiljaista seutua, vaikka olemme ihan keskustassa. Ääntä tottakai kuuluu, mutta ei häiriöksi asti. 

Huomenna on ystävänpäivä. Kiitos teille kaikille someystäville!
Palailen taas. Toivottavasti kevät saa minutkin heräämään ja jaksan postailla enemmän.

torstai 5. tammikuuta 2023

Hyvää loppiaista!

 

Joulu meni ja joulukukat vielä kukkii. Muut koristeet jo korjasin pois, mutta kausivalo on vielä ikkunassa. Loppiaisen jälkeen pakkaan senkin pois. Olohuoneen ikkunassa on patteritähti ja se saa jäädä vielä hetkeksi. Onpahan joku valopiste, jos sähkökatkoksia tulee.

Vuosikin vaihtuu ja lyhdyissä oli meidän ilotulitteet. Pauke kuului ja nähtiin muutama valoilmiö taivaalla. Meillä kahdella oli kunnon bileet: tulitteet naapureilla ja meillä lyhdyt.
Lunta olemme saannet moneen otteeseen ja välillä on ollut tosi liukasta. Pakolliset kaupat, roskan viennit on hipsuteltu ja pystyssä on pysytty. Kerran käveltiin miehen kanssa kaupassa ja olipa tosi kiva, kun ei ollut liukasta. Muutama kuukausi vielä ja saa kävellä pitävällä alustalla. 

Taudista olen selvinnyt, no lorvikatari jäi päälle, ruoka maistuu taas. Olisihan tuota voinut paastota muutaman kilon, kymmenen, pois. Kun potkii itseään pepulle, tulee edes kotihommat tehtyä. Väsymys ei vaan meinaa helpottaa. Mieskin oireili hiukan, mutta onneksi levolla meni ohi. Vanhuuskin tekee kai saamattomaksi ja aina muutama paha päivä tulee kummallekin eteen.

Oikein hyvää ja antoisaa tämän vuoden jatkoa kaikille! Ja mukavaa loppiaista ja viikonloppua!

keskiviikko 16. marraskuuta 2022

marraskuinen tervehdys

 

Puruvesi lainehtii noiden puiden takana ja melkein näkyy meidän takapihalle.

Nurmikko vihersi marraskuussa, mutta puut ovat lehdettömiä.
Eräänä aamuna oli valkoinen puhdas matto takapihalla. Iltapäivällä se oli jo kadonnut.
Tänään on taas pieni kerros lunta maassa. Talvi tulee, vaikka välillä takapakkia tuleekin.

Aika juoksee ja mummo meinaa jäädä kyydistä. Marraskuu on puolessa välissä, no pimeydestä sen huomaa. Isänpäiväkin meni ja oli jo ja kohta joulu kolkuttaa ovella.
Mitähän talvi tuokaa mukanaan? Päivä kerrallaan vaan eteenpäin ja parasta toivoen.

Voikaa hyvin ja valonpilkahduksia pimeisiin aikoihin!