Näytetään tekstit, joissa on tunniste onnittelukortti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste onnittelukortti. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 11. syyskuuta 2024

kuvia elo-, syyskuulta

 

Työvalo väsähti yhtenä ilta, yritin kääntää sitä. "Uusi" lamppu ja nyt jo hajosi. Taitaa olla melkein 40-vuotta vanha ja käytössä tosi paljon.

Piti sitten raahata itsensä lamppukaupoille ja samalla mukaan tarttui pallovalot käytävään. Alkaa olla jo pimeää iltaisin. 
Olen tuunaillut kortteja ja laitellut niitä ihmisten "iloksi". Tämä yksi tuli kuvattua ennen kuoren sulkemista.
Maailmalla oli komea puupino,
tyrni loisti keltaisena marjoista,
omenapuu notkui omenista.

Sain ottaa omenoita ja tein piirakan niistä tänään. Kaadoin sulatetun voin lavuaariin ja jauhoja lensi ympäriinsä. Mun tekeminen alkaa olla yhtä sotkemista. Omenia jäi vielä, mitähän uskaltaisi tekemään niistä.

Pari kertaa koko kesänä on liikuttu ruokakauppaa kauemmaksi, kun joka päivä on elämässä muuttujia. Periaatteessa kaikki hyvin, mutta aina pientä viemässä jaksamista. Kuviakaan ei tule otettua omista pienistä nurkista, kun tekeminenkin on vähäistä.

Kesä oli ihana ja lämmin. Istuin takapihalla ja nautin lämmöstä Sisällä ei ollut liian lämmin, kun kaihtimet piti kiinni. 
Elämä jatkuu ja nautin sulasta maasta niin kauan kuin on. Liukkaus hankaloittaa liikkumista, mutta siitäkin selvitään.

Mukavaa syksyn jatkoa kaikille!

tiistai 30. heinäkuuta 2024

Heinäkuun kuulumiset

 

Sain ruusuja pikkuneidiltä. No okei myös vanhemmilta.

Tein vuoteen ekan kortin. Pikkuneidille nimipäiväksi kettukortin. Nyt taisi osua ja upota tuo kortti. Hyvä minä!
Amppelitomaatti on antanut satoa tosi hyvin ja lisää on tulossa.
Muutama mansikka on viime kesän kausimansikka tuottanut. Istutin sen maahan syksyllä.
Kurkkuja olemme saaneet hyvin ja olen jo säilönytkin muutaman purkillisen.

Kurpitsa on antanut heikosti satoa. Näytti jo, että emme saa mitään. Nyt on saatu pari jo ruokapöytään. No aina ei voi onnistua.

Heinäkuu on mennyt jotenkin sumussa. Jotenkin on taas tunne, että kadotin koko kesän, vaikka onhan sitä vielä jäljellä. 
Olen tehnyt useamman timanttityö, kun rauhoitun niiden parissa. Kaappiin ne menee, mutta nyt tarvitsen jonkun keinon pään kasassa pysymiseen.
Katsellaan, mitä loppukesä tuo tullessaan, ehkä valoa tännekin risukasaan meille kahdelle.
Voikaa hyvin ja palaillaan

sunnuntai 11. kesäkuuta 2023

Matkalla juhliin ja kotiin

 

Saimme kutsun juhliin Saimaan rannalle. Ilma lämpeni ja aurinkokin ilmestyi valaisemaan juhlapäivää. Tuon parempia maisemia ei voi juhliin valita. Juhlat olivat lämminhenkiset ja tarjottavat olivat niin makoisia. Kiitos, että saimme olla  mukana!

Kortin tein meidän yhteislahjaan (Tuon laitoin vaan kiireessä hyväksyttäväksi ja paremmin jäi kuvaamatta)
Piipahdimme myös oikean Majan seutuvilla. Löysimme innokkaan koirakuiskaajan työssään. Näin koira pysyy omalla pihalla, hih.
Nuo niin tutut, mutta koko ajan muuttuvat maisemat. Vaikka uutta tulee, järvi on aina sama. Me ei enää jaksettu touhuta ja onneksi nuoremmat jaksaa. 
Tuo maisema täytyy varmaan kuvata joka kerran, kun tuonne asti jaksaa ajella. Kun yli 40-vuotta noita maisemia on katsellut, eihän ne enää mielestä lähde. 
Kotimatkalla jo melkein kotona. Tämä on jo koti, kodista puhun ja kotiin tulen. Täällä on hyvä olla tässä hetkessä, mutta muistoja saa olla ja täytyykin.

Eilinen oli kiva päivä. Ilma suosi ja tapasi taas ihmisiä. Nyt olen tosi väsynyt ja kipeäkin eli olen vaan. Ulkona on jo lämmin ja mukava istuskella lämmössä takapihalla ja muistella.

Lämpöä kesäänne ja mukavaa kesäkuun jatkoa!

torstai 8. heinäkuuta 2021

torstain korttipostaus

 

Pikku neidille tein onnittelukortin. Tausta on tehty parista mun valokuvasta: jänöt laiturilla ja kevätkukat. Kukkia, rusetteja ja perhonen.

Muutama ennen tehty kortti perään.
Keijukainen keinuu ja taustalla mun valokuva joutsenista meidän rannassa.
Meidän tuulinen ranta ja keijukainen vilvoittelemassa edessä onnellisena.
Hirvi tai peura satumetsässä kera perhosten ja puiden runkojen.
Syksyinen sateinen sienimetsä. Saakohan tänä syksynä sieniä, kun on ollut niin kuivaa.

Hellepäivinä on hyvä siivoilla paikkoja ja samalla löytää korttikasan, joka on jäänyt postaamatta.

Mukavaa päivän jatkoa kaikille!

maanantai 27. heinäkuuta 2015

sorsa lensi mun uniin


Eilen satoi ja satoi.......Pari korttia sain väriteltyä ja koottua. Maisema-aihe kiehtoo, mutta väritystä täytyy harjoitella. Derwent-kynillä värittelin suurimman osan ja leimasin erivärisillä musteilla. Kiehtovaa, mutta niin vaikeaa.
Aurinko pilkahti jo aamusta, mutta nyt taas pilviä ilmestyy. Metsään haluaisn sieniä ihailemaan, mutta ihan vesisateessa en sentään halua.
Mukavaa heinäkuun viimeistä viikkoa!

perjantai 16. tammikuuta 2015

ekat kortit ja lintuvieraita



 Taivas punersi eilen aamulla, mutta tänään on ollut tasaisen harmaata. Aukolla on tuuli kohissut ja lumiräntää sadellut. Tilhi ja punatulkku tulivat päivällä vierailulle. Onneksi parvessa oli yhdet linssiluteet, että sain kuvan. Muut kyllä leikkivät piilosta oksien välissä.


Muutaman kortin olen saanut aikaiseksi.Alimpia ajattelin miehisemmältä kannalta ja ylin menee tämän kuun synttärisakarille. Korttien tarve tulee yleensä yllättäen, vaikka yritänkin muistaa tehdä ajoissa läheisten kortit.
Varastot pursuaa materiaalia, joita yritän käytellä pois. Täytyy myöntää, että pienikin uusi juttu antaisi enemmän intoa.
Taas viikko on perjantaissa asti, mihin tämä aika arkaa.
Mukavia päiviä teille vapaalla tai töissä!

lauantai 2. elokuuta 2014

maakuntamatkailua ja kortteja

 Kuvasin kotikirkomme ja niistä tulosteista kokosin 3D-kuvan. Kuvan ympärille kokosin tämän rippikortin. En usko, että juhlissa löytyy toista samanlaista.


 Tarvitsin myös pari miehistä synttärikorttia. Edelleen kaivan mun vanhoja varastoja. Olen päättänyt saada nuo pari laatikkoa tyhjäksi ja muokattua kortteiksi.
 Oli valkoinen paperipussi ja lahjakortti. Suttailin pussin musteilla ja liimasin päälle kukkasia, perhosia, tarrahelmiä ja onnittelutarran. Sisälle piilotin lahjakortin ja kieputin nauhaa sulkimeksi.

Saimme kokea taas sähkökatkoksen Helenan-päivän myrskyssä. Onneksi katkos kesti vain pari tuntia, mutta päätimme hankkia varavoimaa tulevia katkosia ajatellen. Aamulla ajelimme kaupunkiin aggregaatin hakuun ja samalla oli ihan pakko kuvata pilviä. Tuulilasi olisi tarvinnut pesua, hups.


Kaupungissa sain nauttia kahvia näin kauniissa ympäristössä. Minuhan oli taas kuvattava nuo kauniit kukat. Kiitos, kun sain taas piipahtaa.

Tämä päivä on varattu levolle ja blogien ihailulle.
Nautinnollista viikonvaihdetta kaikill!

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Mukavaa keskiviikkoa!




Vielä muutama onnittelukortti ennen joulukorttipajan aloittamista. 3D-, korttikuvia, helmiä, yksinkertaisesti jatketaan. Näin syksyisin minulla on paljon sukulaisia ja tuttavia, jotka viettävät syntymä- ja nimipäiviä. Kun noita kortteja teen, haluan myös heitä muistaa. En tiedä, onko se heille ilo vai ei....
Täällä sumu viipyili eilen puoleen päivään, mutta sitten valkeni aurinkoinen syyspäivä. Katsellaan millainen päivä tänään saadaan.
Voikaa lukijani hyvin!

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

tummempia onnitteluja



Tein muutaman kortin tummemmalla väriskaalalla ja melkein ilman kukkia. Ajattelin näiden sopivan vaikka miehille onnittelukorteiksi ja ei niin hempeileville naisille.
Mukavaa päivän jatkoa!

lauantai 5. lokakuuta 2013

linnut välittävät onnittelut


Pari lintukorttia näin aamun kunniaksi. Sain muistaakseni palkinnoksi noita 3D-lintuja ja ihastuin niihin. Näistä tehdyt kortit ovat monikäyttöisiä, sopivat kaikille. Alimmassa on oma valokuva pohjalla.
Mukavaa lauantaita kaikille!

perjantai 4. lokakuuta 2013

kortteilu jatkuu...

 Tämän kortin tein musikaalliselle sankarille. Näppäimistö on 3d ja vihreä väri sointuu mielestäni taustaksi. Neliössä on muutama hentoinen onnittelukukkakin.
Kukkia, kukkia maljakoissa ja taustalla juhlan tuntua tuomassa.


aurinkoinen perjantai


 Aika samalla tyylillä kaksi korttia: korttikuva, ekassa 3D-juttu, helmiä, tarranauhaa. Nopeita onnittelukortteja laatikon pohjalle tulevaa tarvetta odottamaan.
Eilen oli näin aurinkoinen aamu. Tänään oli sumua kylmän yön jälkeen pitkälle päivään, mutta nyt paistaa aurinko.