MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi
Näytetään tekstit, joissa on tunniste syksy 2014. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste syksy 2014. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Syksyn lukemisia


Syksy on tällä hetkellä kauneimmillaan. Samaan aikaan illat pimenevät nopeammin ja sää kylmenee - alkaa tehdä mieli kääriytyä kotiin viltin ja villasukkien väliin hyvien kirjojen kanssa. 

Toukokuussa jo listailin kesän ja syksyn 2014 uutuuskirjoja, ja moni kirjoista on jo luettukin. Silti aika moni kirja vielä lukematta - ja nyt täytyy valitella, että joidenkin uutuuskirjojen kanssa on käynyt niin, että en ole jaksanut lukea alkua pidemmälle tai ehkä juuri alkua pidemmälle, mutta en kuitenkaan loppuun asti. Eli jos joku kirjoista ei blogissani esiinny, niin johtuu siitä, että lukujumi on kohdannut kirjan kohdalla. 


Tässä listattuna kuitenkin niitä kirjoja, jotka olen lukenut ja pitänyt lukemastani loppuun asti. Näistä kirjoista voisin nostaa esiin Riikka Takalan, Riina Katajavuoren, Mikko Kalajoen ja Pajtim Statovcin teokset. Aiemmin listaamieni kirjojen ulkopuolelta Silvia Avallonen Teräs miellytti erityisen paljon. Suosittelen syyssateisiin näitä kirjoja - loput ovat jättäneet säyseämmän maun. 

Pia Heikkilä: Koodinimi Kajaali (Otava) - luettu
Riikka Takala: Ole hyvä (Atena) - luettu
Romain Puértolas: Fakiiri joka juuttui Ikea-kaappiin (Otava) -luettu
Chris Cleave: Voittamaton (Gummerus) -luettu
Riina Katajavuori: Wenla Männistö (Tammi) 
Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia (Otava) -luettu
Mikko Kalajoki: Kolme tärkeintä asiaa (WSOY) - luettu
Juha Ruusuvuori: Koston enkeli (WSOY) - luettu
Niina With: Joko taas, Stella? (Myllylahti) -luettu
Marja Björk: Mustalaisäidin kehtolaulu (Like) - luettu
Nadifa Mohamed: Kadotettujen puutarha (Atena) - luettu
Anna-Leena Härkönen: Kaikki oikein (Otava) - luettu

Muita luettuja: 

Silvia Avallone: Teräs (Minerva) 
Vera Vala: Villa Sibyllan kirous (Gummerus)
Sari Pullinen: Kohta kaikki alkaa (Gummerus)
Niina Hakalahti: Sydänystävä (Karisto)
Maarit Korhonen: Herää koulu! (Into)
David Nicholls: Varamies (Otava)







Syksyllä ajattelin lukea syksyyn nimensä perusteella liittyviä kirjoja, mutta en ole ehtinyt lukea kuin Bargumin Syyspurjehduksen. Välillä tuntuu, että aina kun saan haluamani kirjat kasatuksi, ehtii vuodenaika jo vaihtua. 

Syksy on väreissään niin keltainen, että tuo mieleen aina Tammen Keltaisen kirjaston. Keltainen kesä -lukuhaaste jäi niin vajaaksi, että täytyy jatkaa keltaisten kirjojen lukemista vielä keltaisessa säässä. Ja vielä senkin jälkeen, kun lehdet ovat syksyn väreistänsä luopuneet. Keltaisen kirjaston kirjat kestävät aikaa.






Olen viime aikoina kokenut kiinnostavaksi lukea kirjoja sieltä, missä itse olen. Kesäinen Italian-matkailu toi italialaisen kirjallisuuden mieleen, samoin tietenkin Italialainen ateria -lukuhaaste, jossa en ole päässyt vielä jälkiruokaan asti. Kirjamessut tuovat italialaisia kirjailijoita ja kulttuurihenkilöitä Helsinkiin ihan kohta - erityisesti odotan Avallonen vierailua Kirjamessuilla. Kirjamessut tuovat myös lisää italialaista kirjallisuutta suomeksi, sitä lisää myös tässä blogissa myöhemmin. 




Syyslomalla suuntaan minilomalle Riikaan, joten aikomuksena on myös lukea Latviaan liittyvää kirjallisuutta. Katsotaan, löytyykö Riian kirjakaupasta jotain paikallista, tällä hetkellä pitää tyytyä tähän: 


Kesällä luin fudiksen MM-kisamaiden kirjallisuutta ja väsyin, päätin, että ei enää koskaan. Älä sano koskaan ei koskaan, sillä kun Suomen Huuhkajat karsivat EM-kisoihin pääsystä, niin hetihän sellainen idea tuli, että pitäiskö... edes ne lohkomaat. Ajattelin, että tämä ilman otsaryppyjä eli luettavana Suomen lohkossa pelaavat maat: Kreikka, Unkari, Romania, Suomi, Pohjois-Irlanti, Färsaaret. 

Joista aloittelin ensimmäisellä eli Färsaarilla. Pienestä maasta ei hirveästi kirjallisuutta taida tulla meille asti, joten päätin tyytyä Johan Harstadiin. Tässä kirjassa pitäisi päätyä Färsaarille.



Näen syksyn aina etukäteen aikana, jolloin aikaa on loputtamasti keskittyä esimerkiksi hyvään kirjaan ja siksipä suunnitelmissa aloittaa myös tiiliskiviromaani, tai kaksi. Saapa nähdä, miten käy. Myönnän, että olen välillä hieman kärsimätön kirjojen suhteen, mutta ehkä pimeät illat saavat kiinnostuksen säilymään. 



Tällaista lukusyksyyni kuuluu. Värikästä ja villasukanlämpöistä syksyä itse kullekin! 

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Kesän ja syksyn 2014 uudet kirjat

Koskapa tässä on sopivasti vapaapäiviä, eikä Suomen keväinen sää innosta ulkoiluun juuri nyt, niin olen ehtinyt katsella ja listailla seuraavaksi tulevia uutuuskirjoja, joista osa olisi kustantamojen katalogien mukaan tulossa jo toukokuussa. Suurin osa listaamistani kirjoista tulee kauppoihin kuitenkin elo- ja syyskuussa, joten tässä on kokonainen kesä aikaa lukea vielä jotain muuta. 

Edit: Lisäsin samaan listaan Liken, Into-kustannuksen ja Atenan kesän/syksyn kirjat. Kiinnostavia kirjoja tulossa myös heiltä! 

Mutta listoihin kirjasin ylös seuraavia kirjoja: 




Toukokuu:

Tarquin Hall Vish Puri III Vish Puri ja kohtalokkaan voikanan tapaus (Gummerus) - koska ne kaksi aiempaakin

Kesäkuu:

Pia Heikkilä: Koodinimi Kajaali (Otava) - Operaatio Lipstick oli sopivasti erilainen chick lit -kirja, tällä kertaa mennään Pakistanissa

Rosa Liksom: Burka (Like) - Liken sivuilta:  Voiko burkaan suhtautua neutraalisti, onko se uhka länsimaiselle vapaudelle vai lupaus jostakin, maailmasta erilaisuuksien kohtauspaikkana?

Riikka Takala: Ole hyvä (Atena) - 40-vuotiaat naiset yrittävät pelastaa maailmaa, tai ainakin osan siitä 

Sari Peltoniemi: Miehestä syntynyt ja muita satuja aikuisille (Atena) - sadut kohtaavat aikuisten kirjallisuuden

Ursula Poznanski: Sokeat linnut (Atena) - koska pidin ensimmäisestäkin

Romain Puértolas: Fakiiri joka juuttui Ikea-kaappiin (Otava) - vaikuttavan hullulta kuulostava kirja, siispä siihen pitää tutustua!

Chris Cleave: Voittamaton (Gummerus) - Poikani ääni ei viehättänyt, mutta Little Bee kylläkin, annan tälle mahdollisuuden



Elokuu

Riina Katajavuori: Wenla Männistö (Tammi) - en hirveän paljon saanut selvää esittelystä, mutta jotenkin tuntuu kiinnostavalta kirjalta

Paula Havaste: Tuulen vihat (Gummerus) - koska olen pitänyt kaikista Havasteen teoksista, jotka olen lukenut

Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia (Otava) - kiinnostavan outo esikoisteos

Mikko Kalajoki: Kolme tärkeintä asiaa (WSOY) - kiinnostavan sekava ja realismista irtoileva.

Juha Ruusuvuori: Koston enkeli (WSOY) - keski-ikäisangstia, syrjähyppyä - kostoa?

Niina With: Joko taas, Stella? (Myllylahti) - Pidin Within aiemmastakin stellasta

Marja Björk: Mustalaisäidin kehtolaulu (Like) - voiko romani nousta yhteiskuntakelpoiseksi vai onko syrjäytyminen syntymään kirjoitettu? 

Michael Chabon: Telegraph avenue (Tammi) - keltainen kirjasto. Siksi.

Nadeem Aslam: Sokean miehen puutarha (Like) - ihanaa saada tämä suomeksi! Edellinen Aslamin teos ihastutti, loppukesän odotetuin minulle!

Nadifa Mohamed: Kadotettujen puutarha (Atena) - Somalian tarinat saavat jatkoa, tällä kertaa käännösromaanissa












Syyskuu:

Marisha Rasi-Koskinen: Meri (WSOY) - edellisten kirjojen perusteella kiinnostaa.

Anna-Leena Härkönen: Kaikki oikein (Otava)

Juha Itkonen: Ajo (Otava) - vanhat suosikit, eihän näitä uskalla jättää lukematta

Uusia suomalaisia (Like) - kaksitoista pariskuntaa, jotka ovat löytäneet toisensa eri taustoista ja kulttuureista huolimatta kertovat tarinansa.

Vilmos Kondor: Budabestin vakooja (Tammi) - kiinnostaisi oikeastaan aloittaa aivan ensimmäisestä Budapest-kirjasta lukea Kondoria

Kim Leine: Ikuisuusvuonon profeetta (Tammi) - Tanska, Grönlanti, 1700-luku. Keltainen kirjasto.

Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet (Tammi) - Murakami, keltainen kirjasto edelleen.

Amy Tan: Ihmeiden laakso (WSOY) - Kiina, historia, kyllä.

Daniel Galera: Hyöky (Otava) - Brasilialaista kirjallisuutta, sitäpä ei turhan paljon julkaista, joten täytyy heti iskeä kiinni

Mo Yan: Viinamaa (Otava) - myönnän, että edellinenkin Mo Yan on lukematta, mutta varmasti ehdin ensimmäisen lukea ennen syksyä, sitten tämä

Per Petterson: En suostu (Otava) - siksi, että ne muutkin olen lukenut

Amin Maalouf: Valon puutarhat (Gummerus) - jotain aivan erilaista kuin muut kirjat syksyllä











Lokakuu: 

Maaria Päivinen: On nälkä, on jano (Into) - täytyy tutustua myös Päivisen aiempiin teoksiin, koska niitä on paljon kehuttu!

Giuseppe Catozzella: Et kai vain pelkää? (Like) - hunnutettu somalityttö haaveilee paremmasta urasta ja Euroopasta. Asia, josta vaietaan liiaksi: hukkuvat siirtolaiset. 


Polina Žerebtsova: Sodan sirpaleet (Into) - päiväkirja Tsetsenian sodasta




Edellisestä syksystä oppineena en listannut aivan kaikkea, mikä vähänkin kiinnostaa, vaan yritin karsia kiinnostavia. Tullen lukemaan paljon muutakin, sillä joku kirja voi alkaa kiinnostaa jonkun toisen vinkkaamana. Näistä linkeistä pääset katsomaan lisää kivoja tulokkaita: 

Gummeruksen syksyn katalogiin

Otavan katalogiin

WSOY:n ja Tammen kirjasyksyyn 

Myllylahden syksyyn 

Siltala

Into

Like

Atena