Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sisustusta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sisustusta. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Kakkuresepti


Sisustus kotona on jatkunut pikkuhiljaa vaaleaan sävyyn eli suoraansanottuna valkoiseen:) Keittiön viimeiset hankinnat ovat kalusteet.  Viime viikolla sitten huutonetin kautta sain huudettua tuon taulun seinälle.

 Tässä lähikuvaa. Sokerikakun ohjehan se siinä tarrana on. Nehän tuntuvat olevan nyt viimeistä buumia sisustuksessa. On kyllä mielestäni aika ihana! Eipähän tartte enää kaivella kokkauskirjaa esille kun kaakkua tekkee mieli.

keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Tässä muutamia kirpparilöytöjä joita viime viikkojen aikoina olen tehnyt.
Tuo nukke on aivan ihana. En miettinyt hetkeäkään että ostanko vai en. Istuu hyvin napakasti tuossa hyllyn reunalla (riisiä tai jotain painavaa on pyllyn kohdalla).
En tiedä onko tuo sen pysyvä paikka mutta siinä nyt tököttää.



Nuo pullot ovat vanhoja apteekin lääkepulloja ja pieni kooltaan. Etiketit lienee alkuperäisiä.



Lisäksi ihania pitsejä löysin ja vanhan kenkälestin vai mikä se nyt onkaan nimeltään.

Tässä myöskin ihanuus johon ripustan kauniimman vaatteeni joka kaapistani löytyy! Konekirjonnalla on tuo kukka ommeltu mutta niin ihana kokonaisuus oli henkereineen kaikkineen etten voinut olla ostamatta.

perjantai 29. tammikuuta 2010

Sisustusta

Tällainen sisustuselementti on olohuoneemme päätyseinällä nyt. Huutonetistä huusin tuon vanhan ikkunanpokan ja sitten siihen laitatin lasiliikkeessä peilin. Kun peiliksi ei ihan tuota ole suunniteltu niin laitoin koristeeksi tuon kranssin, joka mielestäni istuu siihen oikein hyvin.

Makuuhuoneen sängylle ompelin ja neuloin uusia tyynynpäällisiä. Päiväpeitto ei oikein kyllä nyt näille tyynyille ole kovinkaan hyvä alusta värien puoleen mutta jos joskus ehtisi kauppareissulla uutta päiväpeittoa katsoa.

maanantai 11. tammikuuta 2010

Tuoleille rusetit

Keväisiin ylppärijuhliin olen tässä pikkuhiljaa valmistelemassa juttuja. Ennen joulua jo tein olohuoneen pöydän ympärillä oleville tuolelle huppuja ja nyt sitten rusetteja ompelin niille jotteivät niin aneemisilta vaikuttaisi. Voihan se olla, jos huonosti käy, ettei mitään juhlia tule mutta ovatpahan sitten valmiita kun se aika koittaa.

Jäisiä tauluja

Uusiokäytin jouluiset kukanjämät jäädyttämällä ne paukkupakkasissa tauluiksi.
Asetteli ne näin lumihankeen sisäänkäynnin lähelle. Näistähän voisi vaikka minkälaisen asetelman tehdä.

sunnuntai 27. joulukuuta 2009

Paluu arkeen

Lomat on nautittu yhdessä ja erikseen perheen kanssa. Tätä perhettä veti joulu yhteen mutta pian jo aaton mentyä pojista toinen lähti rakkaansa luokse Espooseen ja toinen viiletti poikaporukan kanssa Lappiin Rukalle viikoksi laskettelemaan ja muutenkin viettämään aikaa ennen opintojen alkua. Vähän hirvitti tuo keli johon lähtivät mutta hyvin oli matka mennyt vaikka näkyvyys oli heikko pitkin matkaa pöllyävän lumen vuoksi. Sen verran olin syrän syrjällään jo etukäteen että oli laitettava suojeluenkeli pojan laukkuun piiloon vaan eipä tuo piilossa pysynyt vaan narunremakan kanssa sen sielä löysi ja kysyi että"heiäitimikätääon? - se on suojeluenkeli!! Poika heitti enkelin pöydälle mutta antoi minun laittaa sen laukkuun takaisin ja antoikin sen siellä olla. Sanoin, että se tuo turvaa. No, siellä nyt ovat ja muuta en voi kuin toivoa, että nuo kaksikymppiset pojat pitävät toisistaan huolta. Tiedän, että poikani on jo täysi-ikäinen enkä voi enää joka askelta vartioida. Voin vain, että elämä kantaa ja opettaa. Mutta äiti on aina äiti, oli se lapsi sitten minkä ikäinen tahansa.

No, olen jonkin verran jotain ehtinyt tehdäkin korttien parissa ja vähän muutenkin.
Tässä muutama kortti, jotka ensi joulua odottavat. Kuvat ovat riisipaerista leikattuja ja liimapaperilla laitettu korttipohjaan kiinni. Kuviollinen riisipaperi on ostettu Sinellistä.


Vuokatin matkalta löysin jotakin sisustukseen liittyvää...
Näitä hyllyjä on kaksi ja koristavat nyt meidän makuuhuonetta.

Kuuseen tein koristeita huovuttamalla. Tähtien keskelle ompelin vanhoja ruskeita nappeja jotka Kierrätystavaratalo Kontista ostin edulliseen hintaan.

Sitten vielä yksi kortti jonka tänään tein.
Olikin ensimmäinen kortti pariin viikkoon. Hyvältä tuntui vähän pitää lomaa kaikelta näpertelyltä vaikka usein tuli mielitekoja ottaa papereita esiin ja ryhtyä askartelemaan.

tiistai 17. marraskuuta 2009

Sisustus jatkuu pienin askelin

Jos nyt kaikki menee hyvin niin ylppärijuhlat ovat keväällä perheessämme ja niitä varten tai miksei muitakin juhlia varten ompelin tuoleille huput. Niitä tuli yhteensä kuusi kappaletta. Tässä kuvassa hupuista puuttuvat vielä rusetit ja sinisiksi ne ajattelin. Nämä huput ovat tehty "kierrätyslakanoista" eli Kontista näitä ostelin kahden euron hintaa. Kaavoja minulla ei ollut vaan mittailin tuolia sieltä sun täältä ja siitä se sitten lähti...

Eteiseen olen hankkinut pieniä juttuja mutta vielä sieltä jotain puuttuu mutta niinkuin olen jonkun sisustajan kuullut sanovan niin pitää edetä hitaasti.
Tuon laukun ostin Tampereen messuilta ja ihan käyttöön sen ostin.
Taulu, johon voi esimerkiksi viestinsä jättää kotoa lähtiessä, on Eurokirppikseltä Lappeenrannasta.

maanantai 26. lokakuuta 2009

Kaari-ikkuna

Huutonetistä huutamani ihanuus!!! Mistä lie vanhasta purkutalosta ja nyt menossa peilityksen jälkeen kotimme seinälle. En vielä tiedä tarkalleen laitanko makuuhuoneeseen vaiko eteistiloihin puolipyöreän pöydän yläpuolelle. Kyllä sain tuota metsästää netissä pitkän aikaa ja erilaisia blogeja katsella ja kysellä mistä sellaisen saisi hankittua. No kannatti odotella rauhassa.


Toinen hankintani K-raudasta... myivät näissä laatikoissa erilaisa tuotteita ja minä menin sitten vain muina miehinä kysymään että myyvätkö myös näitä laatikoita... Sellaisen sitten sain matkaan. Laatikoita oli paljon erilaisilla ja erivärisillä teksteillä.

perjantai 16. lokakuuta 2009

Sisustusbuumi jatkuu

Pikkuhiljaa huone toisensa jälkeen valmistuu uusi ilme kotiimme. Takkahuone alkaa olla jotakuinkin valmis ja nyt siellä alkaa jo viihtyä paremmin kuin ennen.

Tässä muutama viikko sitten ostamani kaunis lyhty jolla korkeutta n. 40 cm. Tämä Robin Hoodista. Aivan ihana tunnelman luoja saunakamarin läheisyydessä takan kupeessa.

Tämä taasen koristaa seinää piirongin yläpuolella. Luukkujen takaa löytyy peili. Pinta on vanhahtavan oloinen ja ajan patinoima. Mistä lie torpasta Wood Park'iin viety houkutukseksi myyntiin. Näitä oli myöskin mahongin värisenä. Kuva on valitettavasti vähän liikahtanut.

Tässä uudet verhot tai verho. Toisella puolella ei olekaan. Kontti oli tämän aarteen löytöpaikka. Itse tein "verhonkerääjän" jäljelle jääneestä rahikankaasta. Sain myöskin kauan kaivatun luku/yleisvalaisimen sohvan kupeeseen. Kauniin valon luo koko huoneeseen. Valon voimakkuutta voi säätää kumpaankin valaisimeen.

Tänään mukaani tarttui Prismasta jo jouluinen mutta miksei muuhunkin vuodenaikaan sopiva valo-oksa.

tiistai 6. lokakuuta 2009

Vahasta uutta ja toisinpäin

Maalasin vanhat puukehykset valkoisiksi ja sitten taas hioin vanhahtavan näköisiksi...
Keskelle sitten pehmustetulle alueelle huovutin piparkakkumuottia apuna käyttäen punaisen sydämen ja ompelin valkoisella langalla kiinni. Pitsit vielä kehystämään keskustaa ja valmista tuli.
Tälle löytyi paikka takkahuoneestamme muurin keskeltä.

torstai 1. lokakuuta 2009

Uudistettu istuin

Ostin Eurokirppikseltä Lappeenrannasta vanhan istuimen... josta en muistanut kuvaa ottaa. Oli sellainen ruskeajalkainen; lakattu siis jaloistaan. Istuinosa oli vaalean sinistä hiukka kiltävää vanhahtavaa kangasta, jossa ikäviä tahroja. Siis epäsiisti. Puuosan ja pehmustetun istuimen reunoja kiersi nauha.
Ihastuin istuimen muotoon ja heti mielessäni näin kuvan minkälaiseksi sen haluan. Mies vähän hymähteli vieressäni kun siellä hänelle siitä puhuin ja sitä kapistusta ihastelin. Penkki jäi sillä reissulla sinne mutta seuraavana päivänä olin sen ylpeä omistaja:))

Sitten vain kangasta etsimään. Monessa kaupassa kävin ja vielä kirjastossakin. En ollut koskaan mitään huonekaluja korjannut. joten tietoakin oli jostain haettava. Purkaessani tuolin sisuskaluja yritin painaa visusti mieleeni mitä oli missäkin ja miten kaikki oli kiinnitetty paikoilleen. Meriheinää ja ruskeaa ohutta puuvillakangasta löysin omasta varastostani mutta pikku nauloja oli etsittävä sekä lisää nuppineuloja.Maalikaupassakin kävin valkoista maalia hakemassa sekä hiomapaperia.

Lopputulos oli onnistunut ja harmoninen. Oikeastaan olen HYVIN, HYVIN TYYTYVÄINEN!!!
Tuolista tuli oikea kaunotar vaikka itse sen sanonkin.

torstai 17. syyskuuta 2009

Tuunattu lamppu

Jo aikaisemmin kerroin täällä ostaneeni kirpparilta tällaisen lampun joka sinänsä on ihan tyylikäs ja varmaan johonkin sisustukseen ihan sopiva mutta minä ostin sen viidellä eurolla tehdäkseni siitä meille takkahuoneeseen meidän näköisen valaisimen. Tuo sininen valaisin on tehty muovisista helmistä. Purin koko varjostimen ja nyt helmiä vaikka muille jakaa.

Virkkasin siis paperinarusta uuden varjostimen ja tällainen lampusta sitten tuli uudessa asussa.

sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Joulukortteja valmistuu

Parikymmentä joulukorttia on jo tullut tehtyä ja vielä saman verran lisää niin eiköhän ala riittää tälle vuodelle kortit.

Sisustuksesta on tainnut tulla meille uusi harrastus tai ainakin minulle.
Maalasimme kotimme sisäkaton valkoiseksi ja nyt se on poikinut kaikenlaista uutta laittamista.
Odotamme tällä hetkellä uusia tapetteja kun entiset eivät nyt millään sovi uudelle kattovärille.
Takkahuone odottelee uusia verhoja sekä valaisinta piirongin päälle.
Ostin kirppikseltä vanhan valaisimen joka kyllä melko modernilta vaikuttaa näin mutta sille haluan kuitenkin uuden asun. Edullisemmin saan valaisimen meidän sisustukseen vähän tuunaamalla vanhaa. Tällä hetkellä virkkaan luonnonvalkoisesta paperinarusta tähän uutta varjostinta. Maksoin tästä valaisemesta 5 €.

Tässä ostamani valaisin:

Tässä muuta kirppiskamaa:

perjantai 4. syyskuuta 2009

Tuunausta

Käyn pari kertaa kuukaudessa Kontissa katselemassa josko jotain mielenkiintoista sattuisi löytymään ja viime viikolla löysin tämän ihanuuden ja maksoin siitä peräti 2€. Leipälaatikko oli ostaessani lakatun puun värinen ja huonossa lakassa.
Hioin vanhat lakat pois ja maalasin valkoiseksi ja sitten taas hioin saadakseni vanhahtavan näköiseksi. Ihan tyytyväinen olen lopputulokseen.


Lisäksi olen muutakin ostoksia kirpputorilta hankkinut kun kotimme sisustus on hiljakseen muuttumassa vaaleanpaan sävyyn koska sisäkatto tuli maalattua valkoiseksi. Kalliiksi tulee maalaus käymään kun mikään ei enää oikein sovi vaalean katon kanssa yhteen. Nyt odotamme olohuoneeseen uusia tapetteja ja seuraavaksi vaihtuu sohvat ja sitten...