Kuvaillen

Tykkään kuvata luontoa, kasveja. Yleensä ne pysyvät paremmin paikoillaan kuin eläimet. Tuuli tosin kiusaa välillä. Ihmisten kuvaaminen on jotenkin vaikeaa. En halua tunkeilla kameran kanssa, enkä aina edes kehtaa ottaa sitä esille. Jotenkin ihmiset muuttuvat vaivaantuneiksi ja tietoisiksi nähdessään kameran.

Tuosta jälkimmäisestä ilmaisusta tulee välittömästi mieleen hääjuhlat kolmenkymmenen vuoden takaa. Silloin tietenkin otettiin kaikki videolle. Uusi anoppi istui sohvalla juttelemassa jonkun kanssa asunnon erikoisesta parvekkeesta, ja kun anoppi huomasi videokameran... Miljoona kertaa silmäripsien huikea räps, räps ja hurmaava hymy:"Sellainen, ranskalainen parveke". Tästä tuli lentävä lause sukuun.

Mutta kyllä kamera osaa vangita ihmisistä tosi mainioita tilanteita. Äidin suvun kuuluisin valokuva on miä ja serkku vuonna -75 tädin hautajaisissa. Lähisukulaiset kokoontuivat haudan äärelle kukkien laskun jälkeen. Ihmisiä siinä sitten aseteltiin johonkin kuvaajaa miellyttävään järjestykseen. Valmiissa kuvassa, serkkuni hymyilee niiiiiiin mahtavasti, loistavasti, kuin Naantalin aurinko "miun mummo!" Serkku siis pääsi mummon käsipuoleen. Miä murjotan jossain kauempana äärimmäisen kateellisena mulkoillen.

Tai. Ylhäällä mainitussa hääjuhlassa, sen kirkkotilaisuudessa tuo samainen videokuvaaja onnistui (paitsi sanomaan päivämäärän väärin) kuvaamaan miua ja veljeä meidän tietämättä. Olimme kahdestaan eturivissä. Jossain vaiheessa pappi tietysti sanoi, rukoilkaamme. Veli, miua 5 vuotta nuorempi, ei tajunnut, että pitää laittaa kädet ristiin. Videolla näkyy komeasti, kuin miä heiluttelen mukamas vaihvihkaa veljelle ristittyjä käsiäni, että näin!

Taas

Kun kaikki muut valittaa, että on kylmä ja kostea, liki talvinen kesä, miä porskutan ja nautin ;) Ei ole liian kuuma! Voi kehrätä ja vois neuloakin, jos neulotuttais. Joo, neulemojo on yhä edelleen totaalisen kadoksissa, vaikka lankaa on kyllä tullut kotiutettua vähän liikaakin. Sitä se elämä joskus on.

100 % BFL, pitkävedetty ensin yksisäikeiseksi ja sitten kerrattu perinteiseksi kaksisäikeiseksi. Tämä haluaa ihan ehdottomasti joksikin todella yksinkertaiseksi huiviksi. Tätä on 151 grammaa, joten tästä riittäisi semmoiseen oikeaan kietoutumishuiviin. Paljon sileää pintaa, jotta lanka itsessään on pääosassa.

Kuvat on otettu metodilla sähelletään lahjakkaasti. Ulkona tuppasivat ylivalottumaan, ja vasta sisällä jostain syystä keksin, että sitä valotusta voi säätääkin. En jaksanut mennä ottamaan uusia kuvia, joten kuvitelkaa näihin hitunen vihreää lisää. Sellaista kuusimetsän vihreää. Näissä on kuitenkin tummuusaste oikein.

Oma piha on nautinto niin miulle kuin kissaherroille. Tällä hetkellä kukkivat pionien lisäksi akileija, lehtosinilatva, unikko, kurjenmiekka, tulikellukka, ja mitähän vielä. Tänä vuonna bongasin torilta yrttimyyjän, joka siis myi ihan taimia. Nyt miulla on jokavuotisten ruohosipulin ja persiljan lisäksi myös lisptikkaa, basilikaa, suklaapiparminttua (ihana tuoksu!) ja ranskalaista rakuunaa.

Mukavaa

Joskus kaikki vaan menee niin hyvin. On kiva ja mukava olla.

Tänään oli Keski-Suomen lukiohankkeen järjestämä Jyväskylän yliopiston Kielten päivä. Mielenkiintoista, antoisaa ja kivaa. Toivottavasti tämmöisiä tulee jatkossakin, ja toivottavasti myös yliopiston kieli-ihmiset tulevat/pääsevät vastavierailuille maakunnan lukioihin.

Oli myös kevätpäivä. Yöllä (ja vähän päivälläkin) satoi ihan rehellistä vettä! Ei räntää, ei lunta, ei alijäähtynyttä jotain, vaan kunnolla vettä. Oikein rapisi kattoon. Kevät ♥

Viikolla vietimme yhden illan työkavereiden kanssa syöden vallan erinomaisen hyvin ja parantaen yhdessä maailmaa. Kyllä miua on onnistanut työkavereiden suhteen.

Viime yönä Tallinna eläintarhassa syntyi kolme Amurin leopardin pentua. Toivottavasti kaikkien elo sujuu tästäkin eteenpäin hyvin. Olen ihan koukussa ja seuraisin pesäkameraa koko ajan jos vain voisin.

Löysin kaupasta ihanat miun vihreät kumpparit. Ja mikä parasta, ei tarvinnut ottaa järjettömän isoa kokoa, jotta mahtuisi pohkeesta. Ovat siis hieman lyhyempi vartiset, mutta eivät hölsky jalassa huolimatta kolmista villasukista ;)

Huomenna ja sunnuntainakin on tiedossa kivoja päiviä. Toivottavasti paljon vanhoja tuttuja ja yhtä paljon uusia ihmisiä. Väriterapiaa. Lankaa! Jyväskylän Käsityömessut Paviljongissa ja miä tietysti TitiTyyn onnellisena orjana :) Tulkaa moikkaamaan!

Talvi

Viime sunnuntaina. Aivan ihana ulkoilu- ja kameran ulkoilutuspäivä. Harmitti vaan, etten viitsinyt ottaa makrolinssiä mukaani. No, hyviä tuli tuolla taviksellakin (18-55 mm). Jäällä ei uskaltanut kävellä kuin suht rannassa; lumikerroksen alla oli kovin sohjoisen näköistä.

Hajanaista

Väsy, muttei kuitenkaan väsy. Väsy rutiiniin, joka kuitenkin on niin turvallista.

Huomenna on tiedossa kivaa ja erilaista. Pääsen esittelemään kehruuta ja erilaisia kuituja 7-luokan kässään. Taatusti ujostelevat ensin, mutta toivottavasti joku rohkea uskaltaa kokeilla kehräämistä. Huolsin Suzienkin, vaihdoin jopa nyörin.

Tekee mieli leipoa. Leivon viime viikolla ja viikonloppuna pitkästä aikaa, ja se oli huikean kivaa. Haluan jatkaa kokeilemista ja herkuttelua.

Rukit pyörii mielessä muutenkin. Voi kun ehtisi kehräämään enemmän - ja pystyisi perustelemaan itselleen vielä yhden (siis neljännen) rukin hankinnan...

Ps. Kuvat näyttävät paaaaaaljon paremmilta kun ne klikkaa isommiksi.

Kevät...

...tuoksuu...

...märältä maalta.

...kesältä, kun ensimmäisen kerran isot, raskaat vesipisarat lätsähtivät kuumaan lämpimään asfalttiin.

...hiirenkorvilta (tosin tämän haistaakseen täytyy työntää nenänsä niihin kiinni).

...kuivalta katupölyltä, köh.

...jäätelöltä, jätskikiskat ovat auenneet!

...metsältä - maailman paras tuoksu!

...maistuu...

...yhä edelleen katupölyltä, hampaissa narskuu.

...yhä vaan jäätelöltä, sitä on pakko saada.

...kärpäsille - kissat jahtaavat niitä ja hyttysiä urakalla, ja syövät maiskutellen saaliinsa.

...näyttää...

...väriläiskiä, vihdoinkin vihreää ja kukkia!

...järven - jäät lähtivät viimeisetkin eilen, nyt näen järven kauniin peilin tästä sohvalta.

...kevyemmälle, minulla on vuoden kevyin jakso.

...likaiset ikkunat - saan viikon päästä uudet verhot, mutta en taida jaksaa pestä ikkunoita kuin sisäpuolelta. Ja turhaahan se onkin, kun eräät karvaiset käyvät jatkuvasti läiskimässä lisää sotkuja.

...kuuluu...

...mustarastaan lauluna hämärissä.

...joutsenten kaameana kaklatuskuorona, joka kuuluu sisälle asti.

...nuorison levottomana pärinänä ympäri kylää.

...veden solinana pihaojassa ja järven laineina.

Ulkoillen

Kevät. Haisee ja tuoksuu. Tunkee jok'ikiseen aistiin ja huokoseen. Kastelee kengät ja saa kurkunpään karheaksi. Mutta avaa myös silmät ja korvat. Ja saa nuorison levottomaksi.

Tämä herra herätti minut tänä aamuna pari minuuttia yli viiden. Aivan järkyttävä rää'yntä, pomppasin ylös sängystä, syöksyin kohti ääntä varmana siitä, että jompikumpi kateista on satuttanut itsensä ja pahasti. Eikä mitä, herrat seisoivat huvipuistossa kaikki karvat pystyssä ja Piki mourusi julmetusti (anteeksi naapurit jos heräsitte). Terassilla oli vieras kissa. Piki häntäkarvojen saaminen pulloharja-asennosta takaisin normaalin luiruksi vaati aikaa ja rauhoittelua.

Ja ei, Piki ei ole musta, vaikka kamera taaskin niin luulee. Kamerat eivät tykkää Pikistä. Sisätiloissa ne yleensä tarkentavat herran viiksikarvoissa oleviin pölyhiukkasiin.

Mr. Valokuvauksellinen. Piki kääntää aina päänsä pois kun kuvaan, tai kävelee kohti kameraa. Indykään ei kuvaamisesta tykkää, mutta kamera sentään rakastaa Indyä. Ulkona Indyä voi huoletta kuvata mielin määrin. Herra ei huomaa mitään, kun ulkona on niiiiiiiin ihanaa! Ja ei Indy, järven jäälle eivät enää saa mennä edes kissaherrat. Ei, vaikka siellä olisi miten kivaa.

Niin, tässä se huvipuisto. Kärsinyt käytössä, osia jo vaihdettukin. Ja todiste, Piki on oikeasti suklaanruskea samettiturkki. Jostain syystä Pikin turkki on oikeasti paljon pehmeämpi kuin Indyn. Indyn taas on tuuheampi.

Huomisaamuna ne aloittanevat huutokonserttonsa viimeistään kymmeneltä, jotta varmistavat ulospääsyn puoleen päivään mennessä. Toistaiseksi sentään tyytyvät yhteen ulkoilukertaan per päivä.

Kimaltelee

Joku naapureista on ollut todella ahkera. Tällainen polku meidän talolta tuonne melkein rantaan isommalle polulle (joka ei ole ihan näin nätti). Kissa ovat tästä onnellisia, mutta tänään oli parhaimmillaankin -16, joten herrat eivät päässeet ulkoilemaan. Paitsi Indy noin kolme sekuntia kun se livahti takaovesta kun minä toin takkapuita sisälle.

Maisema meidän rannasta, noin 40 metriä takaovelta. En kävellyt ladulla, tossa suksisauvaosiolla vaan. Ja tässä kohdassa käännyin takaisin rantaan tarkoituksena päästä kuvaamaan talven töröttäjiä, joita on kyllä aika vähän kun lunta on niin paljon.

Kävi sitten näin. Kuvasinkin selälläni latvoja. Lunta umpihangessa oli yli polven, hankikannosta ei tietoakaan. Taivaltaminen takaisin polulle toi hien ja uupumuksen. Tämä on kyllä varmaan metsän kuningas.

Löysin yhden töröttäjän. Tykkään näistä tosi paljon. Ja noista sinisen sävyistä taustalla.

Nämä kuvat olivatkin viikonlopun isoin saavutus. En siivonnut, en kääntänyt, en tehnyt kotitehtäviä, enkä mitään. No, olin sentään lapsenvahtina ja pujottelin neuleeseen kahteen kertaan hirmuisesti helmiä. JA keräsin ne helmet kolmeen kertaan lattialta (2 x Indy, 1 x Piki).

Kevät

On se. Ihan varmasti. Maailman parhaat kevään tunnistajat, kissat kertoivat näin jo sunnuntaina. Hirmuinen rääkyminen, mäy'yntä ja väyv-väyv. Pakko viedä herrat ensimmäiselle ulkoreissulle sitten lokakuun. Ja voi pojat meillä oli kivaa!

Joku erittäin kissaystävällinen sielu taloyhtiössä oli tehnyt harvinaisen mukavan tempun ja lapioinut meidän metsäpolkuamme piiiiitkän matkaa. Niinpä Pikikin käveli ihan itse, innoissaan (lumihangessa se lähinnä katselee surkeasti emäntää suoraan silmiin ja anelee syliin). Harmi vain, että oli niin "hanget korkeat nietokset", että syvästä polkusolasta ei oikein nähnyt maisemia. Eikä tirppoja, joita ei tosin kovin paljoa ollutkaan. Jopa meidän vanha kävelyseuralaisemme Varis tuntui kadonneen.

Jotain syötävää sentään löytyi. Ainakin maiskutuksesta päätellen. Jokainen lumen alta pikkuisenkin pilkistävä heinänkorsi piti käydä mutustelemassa. Kaipa jäinen heinä on hyväksi suolistolle?

Varjoja.

Nyt vaan kävi niin, että joka kerta kun vedän takkia niskaan epätyypilliseen aikaan (=en ole lähdössä töihin) kaksi karvatenoria syöksyy eteiseen vetämään duettoa mahdollisimman korkealta ja kovaa. No, ehkä viikonloppuna.

Lunta

Suomen kesä on tunnetusti vähäluminen, samaa ei voi sanoa tästä talvesta. Perjantaina talon katolta kävivät ahkerat* miehet pudottamassa lumet. Ei sitä lunta kovin paksua kerrosta vaikuttanut olevan, mutta... Lauantaina kaivoin kuistin ja etupihan esiin. Pakko kaivaa, tai kevään tullen talo hukkuu. Savimaa + talo kuopassa = kiva, kiva.

Sunnuntaina aurinko paistoi ja kissat halusivat ulkoilemaan. Joku ystävällinen sielu oli jopa lapioinut meidän metsäpolkumme, eli kävimme kävelyllä. Indyn mielestä tosin ihan liian lyhyellä. Sen jälkeen ryhdyin ahkeraksi. Kaivoin tuon alla näkyvän solan (lumi ulottuu korkeimmalla kohdalla minua olkapäihin - olen 168 cm) ja siitä alas ojalle ja pikkusillalle polun. Sillan toista puolta kohti takkapuita en enää jaksanut. Huomenna?

Ovatkohan herrat jotenkin liian hemmoteltuja? Perinteisiin navettakissoihin verrattuna ihan varmasti, mutta noin niin kuin muihin kaupunkilaislemmikkeihin verrattuna? Perustelut:

-Meillä on Stockmannilta ostettuja leluja. Ja samoja on aikomus tilata netistä lisää.

-Meillä on kissoilla oma DVD - Attenborough ♥

-Herroilla on leluja enemmän kuin laki sallii - ne eivät enää mahdu mihinkään koriin.

-Jostain syystä kaupassa ei ole ollut Rainbow-seitiä paloina - nyt just ne vetävät naamariin seitifilettä...

-Meillä kissat saavat hyppiä pöydällä. (Ja hyppisivät vaikkei saisikaan, kun eivät noi osaa totella.)

-Herroilla on oma huvipuisto olohuoneen parhaalla paikalla.

-Jos sohvalla on kaksi löhöä kollia, eikä emäntä mahdu enää sekaan, se on nimenomaan emäntä, joka siirtyy lattialle.

-Piki nukkuu joka yö untuvapeiton alla, pää tyynyllä. (Tai no, tyyny = emännän käsivarsi.)

-Indy nukkuu joko Pikin vieressä, emännän jaloissa tai jos ei ole tarpeeksi pakkasta, työpöydällä viltin päällä. (Ei siinä työpöydällä muuta sitten koskaan tehdäkään.)

Mutta pitäähän työn raskaan raatajien saada jotain palkakseen. Työn? Emännästä on pidettävä hellää huolta.

*Niiden piti tulla klo 8-9. Jos tulivat (en tiedä, olin töissä), niin kauanpa homma kesti, sillä olivat vielä täydessä vauhdissa klo 14.30 kun tulin kotiin.

Edit. jostain syystä teksti tulikin kahteen kertaan. Poistin alemman, jossa ei ollut otsikkoa - ja niinpä katosi myös Altocumuluksen kommentti. Onneksi kopsasin sen talteen:"Kissoista en tiedä, mutta moni hoitaa koiriaan vastaavasti. Että älä huoli, ihan normaalia toimintaa. :) "

Valoa

-20 astetta. Keijupölyä.

Joku ei jaksanut raivata pihaa talvea varten, niinpä pihalla on runsaasti talventöröttäjiä. Toisaalta, ne ovat kyllä tosi kauniita.

Tällä viikolla se sama joku ei ole jaksanut tehdä yhtään mitään. Koko viikolla olen ollut töissä 5 tuntia - muun ajan olen uinaillut sohvalla untuvatäkin alla Pikin hellässä hoidossa. Ärtsy flunssa siis. Piki kurisee ja kurraa, käpertyy kainaloon tai polvitaipeeseen. Indy käy vaan tarkistamassa, että tippuuhan ruokaa säännöllisin väliajoin. Tai, no, kyllähän Indy nykyään jopa nukkuu öisin miun olkapään takana ja eilen illalla se tuli vapaaehtoisesti syliin.

Kaunista. Enää 1½ viikkoa ennen lomaa. Jospas silloin saisi vihdoinkin neulottuakin.

Luonto

Syksy. Vihdoinkin. Eilen oli vielä tukahduttavan kuuma ja kostea. Tänään, vaikka mittari näytti 23 astetta ja taivas oli pilvetön, sää tuntui kirpeältä ja kuulaalta. Syksy. Rakastan.




Nämä alemmat kuvat ovat viikon takaa, lauantailta. Silloin kun oli kesän kuumimmat ja tukalimmat hetket. Kun Venäjän metsäpalosavut yltivät tänne Keski-Suomeen asti.



Vielä on ruska kaukana, mutta silti rakastan luonnon tarjoamia värielämyksiä. Kissojen kanssa kuvaaminen ei ole kovin helppoa. Indy kiskoo eteenpäin kuin höyryveturi, paitsi jos pusikosta kuuluu mielenkiintoista rapinaa. Piki taas jäisi mielellään pohtimaan maailman menoa yhteen ja samaan paikkaan puoleksi tunniksi.

Neuleinto palasi syksyn mukana tänä aamuna :)

Vettä

Ilman lämpötila tipahti kymmenellä asteella alta puolessa tunnissa. Autuus. Tosin nousi se sateen jälkeen takaisin 24:ään, mutta sekin tuntuu viime päivien jälkeen ihanan viileältä. Ja tuuli. Tuuli oikein kunnolla puiden latvoja pyöritellen ja lehtiä lennättäen. Koivujen latvat ovat kuivuneet keltaisiksi, joten lehdet tosiaankin lensivät. Sade on elämä.

Hilma-rouva tuli maanantaina hoitoon loppuviikoksi. Rouva mökötti lahjakkaasti ensimmäisen vuorokauden, mutta on sen jälkeen sopeutunut tilanteeseen. Sen mielestä pojat ovat ääliöitä, erityisesti Indy. Pikiä voi tarvittaessa sietää jopa yhtä aikaa lipaston päällä. Mutta kylässä saa kivasti rapsutuksia ja herkkuruokaa. Tänään testasin loimulohta. Indy ei edes vilkaissut sinne päin (kaikki ei-purkista tuleva ruoka seitä lukuunottamatta on pahaa). Piki kävi haistamassa muttei maistanut. Hilma söi herkutellen :)

Indy löysi eilen illalla kukkapenkistä sammakon! Semmoisen pienen 3-4 senttisen reppanan. Kauhea mäiskintä Indyn mahtitassulla, mutta sammakkopa osoittautui sukkelammaksi kuin metsän päästäiset ja loikkasi pihalammikkoon karkuun. Tietysti Indy itsepäisenä ja sitkeänä puurtajana jatkoi metsästystä kalastamalla, mutta meinasi päätyä itse uintireissulle. Koko katin takapää oli likomärkä. No, viilenipä tukala olo herralta hetkeksi.

Liikaa

Liian kuuma. Puoli kahdeksalta illalla menin leikkaamaan pienen takapihani nurmikon ja mittari näytti varjossa yhä +28. Auringossa mittarin asteikko oli loppunut kesken. Tiedän kyllä, että "ei kuuma luita riko" ja "helle hellii", mutta liika on aina liikaa. Ja nyt on jo liikaa, koska:

-Ei tee mieli suklaata.
-Alan saada tarpeeksen jäätelöstä ja pirtelöstä.
-Päivän kuumimmat tunnit 12-17 minä ja kissat nukumme sisällä mahdollisimman viileässä (seuraavaksi pitää varmaan siirtyä kylppärin lattialle nukkumaan).
-Herrat eivät tule yöllä viereen nukkumaan.
-Minä uin järvessä! Eli vesi on lämminyt yli maagisen rajan.
-Ontelot turpoavat umpeen, en voi hengittää ja tarvitsen Duactia.
-Yöllä pitänee luopua täkistä. Villasukat on jo heitetty nurkkaan.
-Postilaatikolla käydessä piti jäädä viilehtymään sadettajan alle.
-Ajatuskin autoilusta saa aikaan pyörrytyskohtauksen.


Sitähän se on, Suomen kesä. Lyhyt ja vähäluminen.

Aika

Kiitos kommenteista! Ja rakas lankaa tekevät tyttö - ne saniaiset ovat ojan pihan puoleisella reunalla. Ne on valtavia, vievät tilaa, eikä mikään muu kasva. Ja haluaisin siihen niittykukkia... Siksi.

Aika on taas kummallisen suhteellinen käsite. Aikaa ei ole, koska en saa neuleita valmiiksi (yksi kyllä alkaa olla kohta pingottamisvaiheessa), koska en ehdi kehräämään, koska en ehdi lukemaan (kuuntelen kyllä äänikirjoja), koska en muista milloin viimeksi olen avannut telkkarin.

Aikaa toisaalta kuluu ihan liian hitaasti, koska kokeiden tarkistamiseen menee puoli ikuisuutta, koska kokeen valvonta on äärimmäisen tylsää, koska viimeinen viikko koulussa ei etene millään.


Jos ikkunat olisivat puhtaammat, ottaisin kuvan keittiön ikkunasta ulos. Aivan uskomattoman kaunis vihreän värikirjo. Tänään on satanut koko päivän (ja viime yönkin) ja luonto tuntuu oikein pursuavan vihreää - jota minä rakastan. Ulkona on myös tosi raikas ilma, hyvä hengittää. Töistä tullessani suunnittelin laittavani römppävaatteet, kumpparit (tietysti vähintään kahdet villasukat) ja sadetakin, ja lähteväni pitkälle kävelylle metsään. Sen sijaan kävi vanhan aikaisesti. Nukuin sohvalla viltin alla lämpimässä umpisikeää unta kaksi tuntia...

Onni

Onni on Suomen luonto ja alkukesä. Rakastan luonnon kuvaamista, erityisesti kasvien, sillä ne pysyvät paikoillaan paljon paremmin kuin eläimet. Iltahämärissä tai varhain aamulla, kun ei ole liian kuuma, nyt kun itikoita ei vielä pahemmin ole, mikään ei ole rauhoittavampaa, seesteisempää tai "more zen" kuin kuvaaminen.




Vähemmän seesteistä oli löytää töistä tullessa Casbah-sukista ylijäänyt lankakerä kissan oksennuksen peitossa.

Laskin

Miksi silmukoiden laskeminen on vakavaa työtä?

Koska siihen menee aikaa ja voimia, ja se vaatii taitoa. Ensimmäisellä kerralla yleensä silmukkamäärä sattuu kolmion muotoisessa pitsihuivissa puoliksi oikein. Eli toinen puoli huivista ok, mutta toinen heittää yhdellä. Uusinta 1. Nyt heittää molemmat puolet yhdellä. Uusinta 2. Nyt heittää vain toinen, mutta eri puoli kuin ekalla kerralla. Uusinta 3 - tai ei ihan vielä, ei jaksa. Tähän väliin tarvitaan vähän siideriä tai ainakin teetä ja kakkua. Sitten uusinta kolme. Yhtäkkiä, miraculeusement, kaikki täsmää. Mutta epäusko valtaa mielen - eihän se voi olla oikein, pakko saada kaksi kertaa sama tulos. Ja aloitetaan koko homma alusta.

Tällä kertaa kävi loppujen lopuksi niin, että silmukkamäärä täsmäsi kummallakin puolella, mutta kerros ei. Eli piti lopettaa mallikerran toiseen kerrokseen, mutta kun jos lopetan siihen, mulla on kaksi silmukkaa liikaa... Eli lopetin ensimmäiseen. Onneksi ainaoikeassa ei kauheasti haittaa jos vaihtaakin huivin oikean puolen toiseksi.


Näistä kaunottarista ei enää kovin moni ole pystyssä - herrat saivat juoksunarun pihalle ja fleksien hihnat kaatavat narsisseja kuin kauraa.

Raparperia

Väriterapiaa...


à la Wollmeise!


Ei, ei, ei! Ei ole pingotettu kunnolla! Nuppikset irti (minä voin irrottaa, mjau!) ja uudestaan!


Raparperia, mutta tässä kuvassa värit liian kirkkaina, muissa oikein. Pehmeää, suloista, tosi nautinto neuloa. Ainoa harmitus on, että pingotus ja erityisesti kasteleminen toi taas esille Wollmeisen "lemun" - minun nenäni ei kestä sitä.

Mallia olisi voinut säätää vähän enemmän ja jos joskus teen uudestaan niin säädän. Esim. tuo kärki. Jotta ei jäisi noin isoja kuviottomia kohtia, voisi aloittaa jo puolikkaan kuvion aiemmin silmukoiden lisääntyessä. Sama sivukärjissä.


Lanka: Wollmeise Twin, Rhubarber, 152 grammaa.
Malli: Multnomah
Puikot: Addit, joiden kaapelissa lukee 3,5 mm mutta yhdenkään puikkomitan tuosta koosta ne eivät kyllä mene mitenkään läpi, joten lähempänä 3,75 :ttä.


Vasemmalla viimeinen lumikasa, oikealla kauempana takkapuukasa. Ankeat ovat maisemat, mutta tänään sentään näin ensimmäisen perhosen! Ja rapaperi työntyy jo innolla ylös maasta, tykkään!