Hehkuu

Joo, hehkuttaa, monestakin eri syystä.

Opiskelut, joista kerroin edellisessä, tarkoittavat datanomin tutkintoa verkon kautta opiskellen. Lähipäiviä on tämän viikon aloituksen jälkeen vain yksi silloin tällöin. Alku oli toisaalta tosi innostavaa, minusta ei tullut kanaemoa, vaan äänitorvi (minkäs sitä luonteelleen voi). Toisaalta vähän tuntui turhauttavalta. Emme päässeet itse asiaan kiinni pahemmin ja aikataulut heittivät härän pyllyä. Olisikin ollut niin päin, että liikaa asiaa ja aika loppuu, mutta ei. Liian vähän asiaa ja olisin ehtinyt esim. tiistaina töihin iltapäiväksi ihan hyvin. Mutta ehkä se tästä vielä totisemmaksi ja ahkerammaksi puurtamiseksi muuttuu.


Hehkuttaa nämä värit. Vihreä on lempparini, mutta näin syksyisin tekee aina mieli punaista. Jotenkin se lämmittää kun ilmat viilenevät. Tosin tällä viikolla ei ole ollut kylmä (kuten kaikki muut väittävät), vaan ihanan viileää! Nautin. Ja haluan neuloa! Erityisesti haluan neuloa jotain nopeasti valmistuvaa. Kaikki puikoilla olevat on niin hitaasti edistyviä, että ei kannata odottaa valmista tämän vuoden puolella. Onneksi sukkasato alkaa. Vaikka oikeasti nyt just ei kyllä sukatuta, vaan lapastuttaa...

Viikolla on monesti harmittanut kun ei ole kameraa aina hollilla. Kaksi kertaa näin kurkia pellolla. Yhtenä aamuna oli upeasti usvaa ja höyryä nousemassa kohti aurinkoa ja taivasta. Tänään oli joutsenpari poikasineen Huttulan mutkassa.


Hehkutan myös pieniä asioita! Joskus 3 millimetriä voi olla ratkaisevaa. Sain torstaina oikeaan kenkään korokepohjallisen, vuorokauden päästä oikea lantio koski, kuin olisin käynyt oikein rankassa jumpassa, siis sillein terveesti ihanan kipeä. Tunnen käveleväni suorassa! Vasemman jalkaterän ja pohkeen tuikkiminen ja kihelmöinti ovat melkein kadonneet. Kolminkertainen eläköön-huuto erinomaiselle jalkoihin erikoistuneelle fysioterapeutille. Nyt kun saisi vielä nuo muut kivut pois...

Alku

Eilen jännitys katosi. Näin porukan Koskela-salissa ja naps, enää ei jännittänyt yhtään. Nuorin on parin vuoden takainen ylioppilas, vanhin ehkä 55. Todella laaja elämänkirjo ja -kokemus, harvinaisen sekalainen sakki. Just siis miun maun mukkaan! Toisaalta nautin ihan mahdottomasti. On aivan käsittämättömän ihanaa olla itse opiskelija, esittää tsiljoona kysymystä ja vain antaa asioiden virrata päässä tarvitsematta huolehtia 20 muun ihmisen tarpeista ja oppimisesta koko ajan. Toisaalta, en voi olla miettimättä, miten itse hoitaisin homman - ainakin tiiviimmin. Tai ehkä tarkoitus oli aloittaa kevyesti, jotta porukka ei pelästy ja häivy saman tien.


"Alla sammalmatto..."

Hihkun siis innosta, mutta kyllä hiukan pelottaa miten selviän töistä ja opiskelusta ja löydän jostain vapaa-aikaakin (varsinkin loppusyksystä). Tampereen messuille on ihan pakko päästä tyhjentämään pää, vaikka tietysti just silloin perjantaina on lähipäivä :( Jotain muutakin täytyy keksiä syksyn aikana pään tyhjentämiseksi.

Saanen (ei vielä selvitetty tarkalleen) aika paljon hyväksilukemisia entisistä opinnoista ja kursseista, mutta joudun lukemaan yhden kurssin fysiikkaa! Iiks! Lukiossa (86-89) mulla oli kaksi pakollista kurssia kemiaa, mutta ei ollenkaan fysiikkaa ja nyt kärsin, vaikka vika ei olekaan minun. Ehkä miä selviän siitä, kaverit täällä netissä auttavat ja myös työkaverilta voi kysyä. Hankalaa on se, että koska tämä on ns. yleisopintoja, tämän oletetaan olevan suoritettu ennen opintojen aloittamista (lukiossa) ja siksi tähän ei järjestetä opetusta. Saanen siis kirjan käteeni ja käskyn selvittää asiat.


"Päällä puinen katto..."

Neulominen sujui kivasti luento/tutustumisosuudessa. Ainakin kaksi naista kyseli, että mitä neulot, mutta kukaan ei tuntunut häiriintyvän mitenkään.

Kotimatkalla jouduin ukkosmyrskyyn - salama iski edessäni tiehen todella komeasti ja saman tien räsähti. Pomppasin suurin piirtein auton kattoon. Vettä ja rakeita taivaan täydeltä, mutta ei kauaa.

Jännittää

Tämä viikko meni paljon nopeammin kuin viime viikko. Silti liian hitaasti. Tänään oli ensimmäinen päivä kun en nukkunut päiväunia töitten jälkeen - ehkä minä taas totun töissä käymiseen. Enimmäkseen se on oikein kivaa, mitä nyt paperityöt ja muutama hankala ja inhottava asia kiusaavat. Joskus huvittaakin. Joskus ihan opehuoneen kesken, joskus oppilaiden toimesta. Lukiolaisen paperista löytyi tällä viikolla tämmöinen lauseen loppu: "...he/she can sit in the same". Täh? Uudemman kerran täh? Sitten välähti. "...hän voi samaistua". Sama + istua = samaistua tod. näk. Google translatorin mielestä ;)

Ensi yöksi on luvattu sadetta. Kuulostelen koko ajan milloin, oi milloin. Kaipaan sadetta. Kaipaan sen tuomaa mielenrauhaa. Jotenkin olen aina rauhallisempi, tyynempi sateella kuin auringossa. Paitsi ehkä marraskuun pimeydessä kun valon pilkahduksesta ei ole toivoakaan. Mutta silloinkin odotan lunta, en aurinkoa niinkään.


Tämä herra rakastaa aurinkoa ja lämpöä. Viime aikoina yöt on nukuttu tiiviisti emännän kainalossa ja peiton alla. Päivät ovat menneet riehakkaasti - eilen laitoin puhtaat matot lattialle (kesäisin meillä ei ole mattoja - perinne lapsuudesta), ja herroilla on riittänyt leikkimistä ja ruttaamista ja vauhtia. Ne matot vaan on niin jänniä.


Ensi viikolla pääsen pitkästä aikaa itse opiskelijan asemaan. Odotan jo innolla. Ostin uusia lyijykyniäkin. Pelkään pahoin olevani kovin kriittinen opiskelija. En tykkää tyhjäkäynnistä (palkattomalla virkavapaalla), en tykkää odottelusta tai hidastelusta (luonteeltani turhan sukkela), haluan kysyä kaikesta (pohjattoman utelias), pelkään ajautuvani porukan kanaemoksi (20 vuotta muita vanhempi - tosin kaikkia en nähnyt haastattelussa) ja taatusti neulon koko ajan (se ehkä pitää minua vähän hiljaisempana ja rauhallisempana). Eli olen ihan niin kuin omat oppilaani ;) Jännittää.