Eräänä päivänä

"Tärkeintä on itse toiminta, ei toiminnan kypsyttämät hedelmät.

 Sinun on tehtävä se, mikä on oikein.

 Voi olla, että se ei ole omassa vallassasi, 

voi olla, että sinun aikanasi ei hedelmiä tule. 

Tämä ei silti  merkitse sitä,

 että lakkaisit tekemästä sitä, mikä on oikein. 

Jos et tee mitään, et saa mitään tuloksiakaan."

-Candhi 

Valopilkkuja elämään pilkahtaa vähän väliä. Miten huojentaa tietää, että meistä huolehditaan tavalla tai toisella. On hyvä muistaa, että meillä on aina joku rinnallamme auttamassa, jos vain sitä haluamme.

 Vakuuta itsesi, että selviät asiasta kuin asiasta ihan varmasti, sillä jokaiseen ongelmaan on olemassa ratkaisu. Joskus vastauksen löytämiseen menee tovi, mutta kyllä se ratkaisu on olemassa. Sellainen vastaus, että se tuntuu aivan päivänselvältä kun sen on hoksannut.

Surun kohdatessa ympärillä on myös ihmisiä ja muita asioita, jotka auttavat surun läpi kohti valoa ja seesteistä oloa. Omalla kohdallani se on taas niin tullut todistetuksi, vaikka se ei todistelua kaipaakkaan. Rakkaimmat ystäväni ovat kultaakin kalliimpia.

"Onnen koukkuja" -kirja on viimeisin lukemani kirja. Kirja kertoo keski-ikäisen Jocelynen 18 miljoonan lottovoitosta ja sen tuomista ajatuksista ja vaihtoehdoista. Suloisenkarvas romaani onnen haureudesta, kuten kirjan takasivulla kerrotaan. Alkuun hieman ihmettelin itsekseni, että miten tästä kirjasta on voinut tulla maailmanlaajuinen jymymenestys, mutta kyllä se ihmettely  myöhemmin kaikkoni, kun olin hieman enemmän malttanut kirjaa lukea ja uppoutua sanomaan. Loppujen lopuksi oli pakko ahmia kirja aika nopsaan, kun malttamattomana mietin, että miten tässä oikeasti loppujen lopuksi käy.

Rentouttavaa viikonloppua!

Höyhen

"Olen hämmästellyt itsessäni ja tuntemissani

kärsivissä ihmisissä asuvaa voimaa.

Nyt tajuan, että minussa on mittaamattomasti

vahvuutta ja tulevaisuudentoivoa tulipa vastaani

sitten miten pahoja vaikeuksia tahansa.

Se sama vahvuus on sinussakin."

-Helen Exley

Ystävältä saatu kaunis ja ajatuksella tehty surukukkakimppu.  Ruusut tuoksuivat vahvoina vielä monta päivää kimpun saatuani ja edelleenkin kukat ovat voimissaan, vaikka ne ovat minulla olleet kohta jo kaksi viikkoa. Ajatuksella annettu, ajatuksella vastaanotettu.

Haluan kiittää myös teitä kaikkia, jotka myötäelitte surussamme niin täällä blogissa kuin facebookissa!  Olette olleet aivan mahtavia!

 Lupasin edellisessä postauksessani kertoa teille uudesta havaitsemastani höyhenestä. Lähivuosina näitä höyheniä on ilmaantunut elämääni usein juuri tällaisen surullisten uutisten äärellä. Edellisen kerran niitä ilmaantui elämääni isäni siirryttyä toiseen valtakuntaan. Hautaustoimistosta lähtiessäni höyheniä oli villakangastakkini helmassa. Hautauspäivänä peilin edessä varmistaessani, että kaikki on kohdallaan, huomasin hameeni helmassa valkoisen höyhenen.  Haluan ajatella, että ne ovat merkki jostain meistä suuremmasta, suojeluksesta, lohdutuksesta ja viestiä siitä, että meistä huolehditaan kuolemankin jälkeen. Läheisille kerrotaan näiden höyhenien avulla, että poismenneellä on kaikki hyvin.

Tämä uusin höyhentarinani osui pari päivää aikaisemmin, kuultuamme suruviestin. Huomasin autossani töistä lähtiessäni, että  ns. apukuskin puoleisella selkänojalla on pieni valkoinen höyhen.  Ensimmäinen ajatus oli, että kiitos suojeluksesta, ajan varovasti. Jätin höyhenen paikalleen ja siellä se on edelleenkin, vaikka autossani on muutama ihminen siinä samaisella paikalla jo istunutkin. Kun tytär soitti suruviestin, muistin melkein heti näkemäni höyhenen. Tätä se siis tällä kertaa tarkoitti.

 Lapseni isä istui juuri sillä samaisella paikalla aina automatkoillamme, kun yhdessä matkasimme lapsemme tai lapsenlapsiemme juhliin. Toinen tyttäreni istui näillä reissuilla aina takapenkillä, vaikka se etupenkin paikka normaalisti olikin vain hänen. Näiden vuosikymmenien aikana emme erostamme huolimatta ole montaa jouluaattoa erossa viettäneet. Kai se on aika harvinaista ja varmasti monessa kanssakulkijassa on aiheuttanut ihmetystäkin, mutta se on ollut meidän tapamme. Ex-anopille lupasin vuosia sitten hänen lopullisen hetkensä lähestyessä, että pidän edelleen yhteyttä hänen poikaansa eikä sitä lupausta ole ollut vaikea pitää.

Monelle ystävälleni olenkin kertonut, että olen siitä niin onnellinen, että meille ei ainakaan jäänyt mitään selvitettävää asioissamme. Tällaisen tunteen  kun onnistuisi  saamaan kaikkien täältä poislähtevien kanssa. Ei katkeruutta, ei vihaa, ei riitoja, ainostaan ystävyys, mikä voi olla ex-puolisoiden kohdalla, silloin kun molemmat ovat hyväksyneet tilanteen, että näin se elämä on jatkunut ja jatkuu. Erillämme, mutta kuitenkin lähellä sydäntä aina, sillä onhan hän lapseni isä, ensimmäinen suuri rakkauteni. Väliimme tuli vain asia, joka oli nähtävissä jo seurusteluaikana, mutta niin kuin usein on todistettu, me naiset kuvittelemme parantavamme miehet rakkautemme avulla. Joskus se voi onnistuakkin, mutta ikävä kyllä ei meidän tapauksessa. Onnekas olen silti ollut, sillä saimme yhteisen suloisen tyttären ja hänen mukanaan mukavan vävyn ja kaksi lapsenlasta. Suru väistyy, elämä jatkuu ja jotenkin minulla on rauhallinen ja seesteinen olo, sillä jokin tunne kertoo minulle, että hänellä on nyt kaikki hyvin.  

Mielelläni lukisin teidän muidenkin kertomuksia näistä havaitsemistanne höyhenistä. Mitä tuntemuksia ja ajatuksia ne teissä herättävät? Uskon, että näitä tarinoita on paljon muillakin tässä maailmassa.

Valoisaa viikonloppua!

Yllättävä elämä

Kyyneleet ovat tänään virranneet.
Sydän on pakahtunut surusta lapseni ja lastenlasten menetyksen vuoksi.
Kyyneleet pesevät, itku hoitaa, suru helpottaa joskus.
Mielessä kiitollisuus elämäni ensimmäista suurta rakkautta kohti.
Onnen tunnetta siitä ystävyydestä, jolla jatkoimme eromme jälkeen.
Kiitin tänään myös itseäni siitä soitosta, jolloin kerroin hänelle miten yhteinen pieni lapsenlapsemme kaipasi häntä nimeltä Pappa.

Pappa ei enää kulje siitä samasta ovesta sisään,
mutta hiljaisella ja tavattoman kiltillä luonteellaan
hän valloitti lapsenlapsensa sydämen.
Hän on ainut ihminen, jota olen hänen nähnyt alle 2-vuotiaan kättelevän.
Se oli heidän juttunsa.

Monet automatkat lapsen ja myöhemmin lapsenlapsen juhliin kuluivat kuin siivillä, sillä meillä riitti pajon juteltavaa ja muisteltavaa.
Hienoa, että saimme nekin hetket!
Kiitos ystävyydestäsi!

RIP lapseni isä, lapsenlapsieni Pappa

 Surullinen uutinen tavoitti tyttäreni ja sitä kautta myös minut torstaina iltapäivällä. Jokin pysähtyi siihen hetkeen. Minut valtasi tunne, jolloin en pystynyt keskittymään mihinkään enkä olemaan paikallani. Kävelyä työssä huoneesta toiseen ja muutamien hetkien kuluttua päätös lähteä tyttäreni ja lastenlasten luo. Se oli oikea päätös, vaistonvarainen ja nopea. Moni varoitti lähtemästä vielä ja odottamaan hetken, että rauhoitun. En pystynyt odottamaan, halusin heidän luo. Yhden tienhaaran ohi ajoin, mutta sekin oli korjattavissa. Onneksi matkakaan ei ollut pitkä. 

Yllättävä poismeno on yllättävä poismeno. Suru tulee niin hurjan vahvana, kun siihen ei ole ehtinyt mitenkään valmistautua. Kuka määrittelee kenen poismenon vuoksi voi tuntea vahvaa tunnetta ja vuodattaa suolaisia kyyneleitä tuhatmäärin. Mielestäni ei kukaan! Omat eletyt hetket antavat luvan omille tunteille ja omalla kohdallani se tapa on suurten kyynelmäärien tuottaminen niin ilon kuin surunkin kohdatessa elämäämme.

Valkoinen höyhenkin ilmestyi taas elämääni, mutta siitä kerron ensi kerralla kuvan kera.

 Kiitos teille kaikille suruumme osaa ottaneille fb-sivustolla!

 Olette tuoneet lohdutusta elämäämme!