Näytetään tekstit, joissa on tunniste eläimiä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste eläimiä. Näytä kaikki tekstit

maanantai 1. tammikuuta 2018

Pakoon paukkeilta

Täällä vietellään leppoisaa vuoden ensimmäistä päivää. TV 1 tarjoaa perinteisen Straussin konsertin vuoden alkajaisiksi. Se tuo näin vuoden alkuun juhlavan tunnelman.



Vaasan koirulit tulivat maaseudun rauhaan ilotulituspaukkeita pakoon.


Vähän paukuttelua onneksi täällä onkaan ja kaukana nekin.



Meillä on vielä vähäiset joulukoristeet paikoillaan ja saavat ollakin. Kuusikin viedään vasta loppiaisen jälkeen ulos.




Hyvää alkanutta Uutta Vuotta 2018 kaikille!

maanantai 28. elokuuta 2017

Vasta salaattitarpeita

Voi tätä kesän loppumista. Tomaatit odottelevat edelleen kypsymisen punaa kylkiinsä. Vasta ihan salaattitarpeiksi on saatu pöytään. Kohta nuo on vaan kerättävä sisätiloihin.


Outdoor girl on hyvä perustomaatti ja miedompi ja makeampi kuin esimerkiksi Moneymaker.


Roma-luumutomaatista ei olla saatu vielä maistiaisia ollenkaan. Viime syksynäkin se ehti kypsyttämäänn satonsa vasta viimeisenä.


Cherry Yellow Pear ei ole oikein satoisaksi osoittautunut ollenkaan vaikka on saanut kyllä lannoitettakin riittävästi. Maku on kyllä miellyttävän pehmeä eikä yhtään kirpakka.


* * * * *

Nämä karvapallerot viettävät meillä nyt viikon verran kun isäntäväki valmistelee muuttoa. Parempi niiden onkin olla siitä hässäkästä poissa. Uudessa kodissa onkin sitten oma aidattu piha jossa juoksennella.




Kävimme mökillä kastelemassa kukkia mutta emme jääneet venetsialaisia viettämään kun sääkin oli mitä oli, turhan kolea ja sateinen. Uuden terassin öljyäminen saa jäädä ensi kesälle. Kävin pikaisesti katsastamassa sienitilannetta. Ei niissä maisemissa satoa ole ainakaan vielä näkyvissä. Puolukkaa ehkä saadaan omalta tontilta.


Kotimaisemissa peltoaukean toisella puolella naapuri purkaa vanhaa tupaa uuden vierestä. Otin kuvan tänne blogiin ihan muistoksi kun vuosiluvut eri tapahtumista tahtoo unohtua aikaa myöten


Tänään on aurinko lämmittänyt jonkin verran. Jospa saataisiin vielä kesäisiä päiviä kuitenkin.

keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Vikkeliä kinttuja

Vietimme viikonlopun mökkimaisemissa. Jokavuotinen kesän tapahtuma sai runsaasti markkinaväkeä liikkeelle. Varsinkin lauantaina sää suosi. Oli oikein aurinkoinen ja lämmin päivä.



Uusi liikuntalaji oli esittelyssä. En edes tiedä noiden hyppykenkien nimiä. Täytyypä vähän kuukkeloida.




Perjantaina jo illan hämärtyessä lipui lauttasauna hiljakseen mökkimme ohi. Varmaan idyllinen tapa viettää viikonloppua ja ankkuroida yöksi johonkin tyyneen lahdenpoukamaan.



Tytär porukoineen tuli sopivasti lauantaina illan suussa piristämään oloamme. Pitkästä aikaa olikin vikkeliä kinttuja pihamaalla. Markkinoilla käynti kahtena päivänä peräkkäin jotenkin lässähdytti fiiliksen ja ihan paikallaan oli piristäjien tulo.



Maanantaina toinen tytär avopuolisoineen tuli parin päivän käynnille kotimaisemiin. Olipas kiva taas nähdä livenä heitäkin. Sain heidän matkaan vähän ylimääräisiä taimia täpötäydestä kasvihuoneestani.

keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Viikon varrelta

Viikonloppuna isännän jokakesäinen matonpesu-urakka pääsi käyntiin kun saatiin kesäisiä ilmoja meidän maisemiin.


Minä vaihteeksi puuhailin sisätiloissa. Pataleipä on kyllä niin hyvää ja vieläpä vaivatonta valmistaa.


Meillä oli viime viikolla parin päivän hoitojaksolla nämä kaksi typykkää. Kävin pienellä lenkillä päivisin että pääsivät vähän tontin rajojen ulkopuolisiakin tuoksuja nuuskimaan.



Pikku Eerosta on kasvanut virkeä ikiliikkuja nyt kun on oppinut kävelemään. Koko ajan jotain ahkerointia meneillään. Käväisi kotiväkineen hakemassa karvaturrit kotiin.



Pieni emostaan eksynyt fasaanilapsukainen tepasteli meidän pihan poikki kohti naapurin tonttia. Harmi että ei voinut kuin lasin takaa seurata tipun kulkua kohti naapurin kissavaaraa.



Ensimmäiset  kurkut on maisteltu. Muutamassa maistellussa olen havainnut kitkeryyttä. Liekö kuuma kasvihuone syynä vai mikä. Onneksi sentään muutamat ovat ihan ok maultaan. Ensi vuonna en enää tätä Chinese Slangen -lajiketta kasvata, ja onneksi siemenet jo loppuivatkin. Etsin jonkun ohutkuorisemman kasvatettavan. Siirsin kaikki kurkut pois kasvihuoneesta. Toivotaan että hallaöitä ei enää tulisi.

 
Petunioiden esikasvatus meni tänä vuonna aivan surkeasti. Nyt vasta ensimmäiset kukat ovat auenneet. Vaion muutamia kukkia sain tähän vaiheeseen. Itivät ne kyllä mutta kasvu vaan tyrehtyi ja lopulta kuolivat.


Juhannusruusu ei ole meillä vielä koskaan kolmenkymmenen vuoden kasvuaikanaan yltänyt noin runsaaseen kukintaan mitä nyt tänä kesänä. Lannoiterakeet ovat tehneet tehtävänsä, mutta en uskonut että niillä olisi noin suuri vaikutus.


perjantai 23. kesäkuuta 2017

Keskikesän juhlaa

Pihasyreenit ovat kukkineet jo muutaman päivän. Nämä syreenit olen aikoinaan tuonut lapsuuskodistani. Sinne muistan taimet tuodun yhdellä Kalajoen käynnillä äitini lapsuuskodin seinän vierustalta silloisen automme pienen Renault 4CV:n tavaratilassa. Se tavaratila oli auton etuosassa ja moottori oli takana. Jotkut asiat ne jää ihmeesti lapsen muistikuviin vaikka eivät niin suurimerkityksisiä olisikaan.
.


Suopursu kukkii nyt runsaasti. Alkuviikon mökkikäynnillä kävin siemailemassa tien vieressä niiden metsäisen pihkaista tuoksua. En malttanut kuitenkaan katkaista maljakkoon niitä vaan ikuistin digille. Saavatpahan kukkia rauhassa kasvupaikoillaan.


Kotitalon kuistin nurkassa juhannusruusu aloitti sopivasti kukinnan keskikesän juhlan kunniaksi. Paikka on aika kuiva mutta olen silloin tällöin sitä kastellut ja vähän kanankakkarakeitakin heitellyt juurelle.


Meille tuli keskiviikkona kaksi karvaista kamua juhannusvieraiksi. Täällä niillä on rauhaisa juhannus maalaismaisemissa. Tyttären väki tulee noutamaan hoidokit sunnuntaina.


Viime viikolla illansuussa pari hirvenvasaa eksyi metsästä peltomaisemiimme. Aikansa siinä olinpaikkaansa ihmeteltyään laskeutuivat joen uomalle ja sieltä jatkoivat joen ja tien ylityksen jälkeen muihin maisemiin.





Hyvää ja rauhaisaa keskikesän juhlaa kaikille!

perjantai 17. maaliskuuta 2017

Pieni pellavapää

Pieni pellavapää kävi muutaman päivän vierailulla piristämässä meidän verkkaista arkipäivää. Lapsenlapsen  kehitystä on ihana seurata.


Ehtiväinen pikkumies vaihtaa paikkaa kontatenkin yllättävän nopeasti. Ei tuota enää muistanutkaan, kun omien lasten , viimeisenkin, konttausvaiheesta on aikaa lähes kolmekymmentä vuotta.


Kävelemään lähtökään ei liene kaukana. Kätevästi jo nousee tukea vasten ja taas alas. Ehkä jo ensi käynnillä ...


* * * * *

Siskon kanssa lähdetään maanantaina lämpöisempiin maisemiin. Gran Canaria ja San Agustin on tämän reissun kohteena. Toivottavasti lämpöiset ilmat suosii. Tarkoitus on taas kävellä paljon ja katsella maisemia. Allasalueella emme yleensä viihdy.

Olen järjestellyt esikasvattamani taimet viileään ja kastelen vähän niin pärjäävät ilman hoitoa. Eihän kasvu etene mutta ehtiihän ne vielä.

tiistai 3. tammikuuta 2017

Vuosi vaihtui

Vähän on auringon kaari jo pidentynyt. Kukon askelin vielä mennään mutta ihan kohta vauhti rupeaa kiihtymään. Uuden vuoden Strauss-konsertti oli taas juhlallinen aloitus alkavalle vuodelle.


Tytär porukoineen tuli paukuttelua pakoon maalle. Täällä ei aivan lähellä räiskettä ollutkaan, joten rauhallisissa merkeissä vuoden vaihtumista saatiin viettää.








Joulu tuli ja meni nopeasti. Tavanomainen parin viikon tauko tuli taas postaukseen.

Tein pienimmälle töppöset joululahjaksi. Huopuvaa lankaa meni tasan 50 gramman kerä ja varret toteutin virkkaamalla pylväitä toisesta harmaasta langasta. Saumakohdan nauha ja pohjan materiaali löytyi talteen laittamistani varastoista.


Hyvää alkanutta vuotta kaikille!

tiistai 27. syyskuuta 2016

Salonkikäsittelyjä

Tytär käväisi viime viikolla pesueineen muutaman yön kotimaisemissa. Onneksi hyvä sää suosi ja tytär sai hoidettua trimmaukset kummallekin vehnäneitoselle pikku-Eeron nukkuessa päiväuniaan.


Viimein sain myös aikaiseksi ison pehmoeläimen pesun. Koneeseen tuo hauveli ei mahtunut joten kylpyammeessa oli puhdistus hoidettava. Kuivurissa onneksi oli tilaa reilummin ja hauvasta saatiin enin vesimäärä pois.


Harjasin kuivuneen pehmo-Bellan tuuheaksi ja vähän täytettäkin lisäsin sisään. Vehnäneidit ovat käynneillään antaneet aikamoista kyytiä tälle hauvelille.

tiistai 26. heinäkuuta 2016

Huh hellettä!

Kyllä nyt on lämmintä riittänyt. Nämä kaksi tähtisilmää haettiin puolimatkasta Vöyriltä tänään vähän kuin hellettä pakoon maalle.


Suurten puiden katveessa on sopivan viileä jaloitella ja sisätilakin vanhassa hirsitalossa pysyy siedettävissä lukemissa.


Otin pehmusteet ja filtin nurmikolle ja siinä tiirailin selälläni taivasta samalla kun koirulit ulkoilivat.




Fiialla on mielessä aina kävyt, kun ulos tullaan, mutta nyt oli liian lämmin sellaisten perässä juoksuun.

Sissi toimitti vierelläni seuraneitin virkaa.


Huomenna on luvassa jo vähän viileämpää ja hauvelit haetaan kotiin.


Harvemmin koiraa tästä kulmasta kuvaakaan.


* * * * *

Olemme kulkeneet mökin ja kodin väliä nyt kun säät on suosineet. Bongailin mökillä veneitä kameraani mutta siirto koneelle jumittui ja kuvat hävisivät taivaan tuuliin. Onneksi siirrossa säilyi edes tämä yksi vanha maanteiden kaunotar, MB-32. Tämän tallensin kotiintulomatkalla kun sattumalta kamera oli käden ulottuvilla.


* * * * *

Maksaruoho on nyt kauniissa kukassa, äidin puutarhasta tämäkin aikoinaan siirretty.