Näytetään tekstit, joissa on tunniste Anastasia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Anastasia. Näytä kaikki tekstit
maanantai 16. huhtikuuta 2018
Pöntöt kuntoon
Kevät etenee (viimeinkin!) kohisten ja onkin aika laittaa pöntöt kuntoon uusia poikueita varten. Söpö pönttösarja kaipasi hieman tuunausta ja suit sait katot maalautuivat mustiksi.
Näissä luksuspöntöissä on valo, mutta ei pohjaa...
Pöntöt pääsivät kiikkumaan pitkän eteisen katon rajaan.
Valosarjoja ja kynttilälyhtyjä ei vain voi olla liikaa vastasin, kun Sir Silver varovasti ihmetteli niiden määrää.
Prinsessa Anastasian mielestä pönttöjä ei voi olla liikaa. Meidän on pitänyt ripustaa kaikki oikeat linnunpöntöt seiniin, puussa oleva pönttö olisi vastustamaton houkutus. Onneksi rapuille on viime päivinä tuotu hiiriä näytille.
Herra F ei piittaa pöntöistä eikä linnuista, lyhdyistä puhumattakaan. Pääasia, että aurinko lämmittää turkkia ja ruokakuppi on kukkuroillaan. Aurinkoisia huhtikuun päiviä! Muistetaan putsata pöntöt kuntoon!
lauantai 24. maaliskuuta 2018
Palmusunnuntain aattona
Vaikka joulukoristeita rakastankin yli kaiken, minulla ei ole ollut yhtään koristeita pääsiäiseen, käsittämätöntä! Sisustuskaupan loppuunmyynti tarjosi ensiapua hätään.
Suloiset pääsiäispuput suorastaan loikkasivat mukaani.
Virpomisoksien sijaan olohuonetta koristaa hieman karsittu kultapalmu. 24 pientä tassua meinasi tehdä palmusta lopun ja se joutuikin loppuajan viettämään tassujen ulottumattomissa. Kovin hitaasti palmu tuntuu toipuvan, ja näyttää siltä että sitä on vähän isompikin tassu käynyt taas kokeilemassa...
Prinsessa Anastasia on sitä mieltä, että hän olisi riittänyt pääsiäispupuksi, mikä on tietysti aivan totta ❤ Hyvää huomista palmusunnuntaita kaikille!
keskiviikko 2. elokuuta 2017
Hommakos tuo
Olemme olleet aivan onnesta mykkyrällä, kun prinsessa Anastasia sai alkukesästä perheenlisäystä. Kesähuoneen valmistuttua sain mielestäni aivan loistoidean ikuistaa perhepotretin mökin lipastossa, mutta kuten kissaihmiset ainakin osaavat arvata, homma ei mennyt ihan niin kuin ajattelin...
Vaikka minulla oli kaksi reipasta kuvausapulaista, joista toinen heilutti huiskaa vimmatusti ja toinen palautti karkulaisia minkä kerkesi, suurin osa kuvista oli kissattomia.
Onneksi sentään muutama räpsy onnistui edes jotenkuten.
Kuuden vilkkaan pennun ikuistaminen samaan kuvaan ei kyllä onnistunut millään ja odottelemmekin seuraavaa mahdollista hetkeä. Touhukasta elokuun alkua!
maanantai 10. huhtikuuta 2017
Henkiin heräämisiä
Ankara kevätflunssa on pitänyt koko perhettä pedissä ja vienyt mehujen rippeetkin mennessään. Kauniit kevätpäivät on vietetty sisätiloissa lähinnä köhien ja auringonpilkuissa lämmitellen.
Kylvötyöt on yritetty pitää maltillisina. Idänunikot itivät vajaassa viikossa. Kylvin kokeeksi siemenlaatikon pohjalta löytyneen pussin, johon oli merkitty vuosi 2009. Ihan yhtä hyvin itivät kuin keväällä kaupasta tilatut.
Tsinnioista tuntui jokainen siemen lähtevän kasvuun parissa päivässä. Sirkkataimet ovat ihanan pontevia hentoisten unikoiden rinnalla.
Kauan olen haaveillut seinustan perennapenkistä, josta aikaiset sipulikukat ponnistaisivat heti lumien sulettua. Nyt on haave viimeinkin tarkoitus toteuttaa, ja rikkaruohojen kuritus aloitettu. Kesää varten paikka vaatii paahdetta kestäviä perennoja. ja mm. unikoita kaavailin tälle paikalle, mikäli selviävät hengissä ulos istutukseen asti.
Paraatipenkin päätin pyhittää daalioille tänä vuonna. Navettapiika antoi ihan huippuhyvän neuvon talvetettujen daalioiden herättelyyn. Sitä varten hamstrasin kaupasta 15 litran pesuvateja.
Kuivat juurakot vaan vateihin ja suihkulla päästelin haaleaa vettä päälle. Ei tainnut mennä kuin pari päivää, niin ensimmäiset lehdet olivat jo näkyvissä! Matonkuteella merkkasin sankoihin värikoodit, että pysyn kärryillä, mitä missäkin vadissa kasvaa. Koska näitä ei vielä voi ulos istuttaa, lisään henkiin herännäille juurakoille multaa.
Leppoisaa pääsiäisviikkoa kaikille! Syökää paljon
maanantai 3. huhtikuuta 2017
Keittiön kevätilme
Aika kauan sinnitelin mustavalkoisen keittiöni kanssa, mutta nyt kevään korvalla aloin kaivata hempeitä värejä.
Kangaskaapissa oli juuri sopivan kokoinen pala, josta tekeytyi ikkunoihin yläkapat. Rönsyliljakin löysi paremman paikan ikkunan edestä, jossa se toivon mukaan piristyy.
Keittiön hetekasta en olisi luopunut, mutta kissat päättivät toisin. Kun patjaa oli toistuvasti käytetty merkkauspaikkana, sai sänky lähtöpassit. Tilalle tuli vanha pulpetti, joka on tuossa aiemminkin nököttänyt.
Prinsessat joutuivat siis etsimään uuden paikan kauneusunilleen. Eipä näytä suuresti haittaavan =)
torstai 22. joulukuuta 2016
22. Luukku
Koska tutkimusten mukaan eläinvideoiden katselu lievittää stressiä, osallistumme kansanterveyden nimissä joulustressin poistoon näillä kuvilla.
Otetaan rennosti...
...ja muistetaan halata kaveria =)
torstai 15. joulukuuta 2016
15. Luukku
Ai nytkö niitä joulukuvia? Tottahan toki! Mitä enemmän, sen parempi.
Tämä ei nyt oikein sovi prinsessan arvolleni. Mieti, mami mieti! Keksit kyllä jotain parempaa!
Oliko tämä siis parasta, mihin pystyit? Mieti nyt vielä.
Kimallusta, kiehtovaa!
HRH Prinsessa Anastasian virallinen joulutervehdys. Söpöisää joulua!
lauantai 10. joulukuuta 2016
10. Luukku
Tyylejä on monta: yksi työskentelee tassulla, yksi päällä...
...ja yksi odottaa, että muut hoitavat homman ja varastaa sitten herkut itselleen.
Paras joulupallo tähän mennessä!
Tunnisteet:
Anastasia,
Fileas,
herra R,
joulukalenteri,
kissat
maanantai 5. joulukuuta 2016
5. Luukku
| "Voisitko mami ystävällisesti poistua?! Meillä tytöillä on tässä hommat vähän kesken." |
Tunnisteet:
Anastasia,
eläimet,
joulukalenteri,
keittiö,
rouva M
sunnuntai 20. marraskuuta 2016
Messukissat
Käsityömessut täyttivät odotukset ja ylikin. Edellisestä messukäynnistä vierähtikin yli viisitoista vuotta. Löysin kaikki etukäteen listaamani tuotteet sekä lisäksi yhden puutarhakirjan. Suunnistaessani ovesta jo ulos mukaan tarttuivat vielä nämä vastustamattomat vedokset. Printit ovat Pia Westerholmin käsialaa.
Nämähän ovat kuin meidän malleista teetetyt, vai mitä?
Mukavaa viikkoa kaikille! Pysytään lämpiminä ❤
Tilaa:
Kommentit (Atom)