Näytetään tekstit, joissa on tunniste Fileas. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Fileas. Näytä kaikki tekstit

maanantai 16. huhtikuuta 2018

Pöntöt kuntoon


Kevät etenee (viimeinkin!) kohisten ja onkin aika laittaa pöntöt kuntoon uusia poikueita varten. Söpö pönttösarja kaipasi hieman tuunausta ja suit sait katot maalautuivat mustiksi.


Näissä luksuspöntöissä on valo, mutta ei pohjaa...


Pöntöt pääsivät kiikkumaan pitkän eteisen katon rajaan.


Valosarjoja ja kynttilälyhtyjä ei vain voi olla liikaa vastasin, kun Sir Silver varovasti ihmetteli niiden määrää.


Prinsessa Anastasian mielestä pönttöjä ei voi olla liikaa. Meidän on pitänyt ripustaa kaikki oikeat linnunpöntöt seiniin, puussa oleva pönttö olisi vastustamaton houkutus. Onneksi rapuille on viime päivinä tuotu hiiriä näytille.


Herra F ei piittaa pöntöistä eikä linnuista, lyhdyistä puhumattakaan. Pääasia, että aurinko lämmittää turkkia ja ruokakuppi on kukkuroillaan. Aurinkoisia huhtikuun päiviä! Muistetaan putsata pöntöt kuntoon!

sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Katse tulevaan


Haapalehdon tarinoissa on ollut hiljaista. Vuoden sisään on kuitenkin mahtunut paljon, vaikka sanoja ei ole löytynyt blogiin asti. Unelmia on toteutunut, suuria ja pieniä. Haikeina luovutimme syksyllä kuusi pientä toteutunutta unelmaa uusiin koteihin. 


Yhden unelman siemenet kylvettiin liki seitsemän vuotta sitten. Nyt, tänä viikonloppuna olemme viimeinkin voineet juhlia valmistumistani yhdessä rakkaiden kanssa.


Blogi on tähän mennessä keskittynyt puutarhaan, mutta ihmeellisen ja yllättävän käänteen vuoksi puutarhaharrastus on saanut itselleen kilpailijan. Sir Silverin haaveista tuli totta ja viime keväänä meistä tuli veneenomistajia. Mullassa möyrimisen sijaan mieli halajasikin merelle. Purjehtiminen ja puutarhanhoito sopivat vaan harmillisen huonosti yhteen. Nähtäväksi jääkin, miten nämä harrastukset mahtuvat elämään rinnakkain. Uusia tuulia on joka tapauksessa luvassa, eikä se tunnu lainkaan hullumalta.

maanantai 1. toukokuuta 2017

Kultainen toukokuu


Eilisaamun jälkeen tämän päivän lämpö ja vähälumisuus tuntuu lähes käsittämättömältä. Tai siis ehkä se eilinen tuntuu. Mutta niin tai näin, pääasia on, että nyt kukkii ensimmäiset krookukset! Ja lisää piippoja on näkyvissä.


Ihan salakavalasti lampeen on ilmestynyt kaksi muhkeaa kuturykelmää. Varma kevään merkki siis.

Jaahas, jaahas. Miltäs täällä näyttää?
Mutta mami! Et ole muistanut kastella tätä!
Lumituiskuun jätetty perennaruukku ei näyttäisi olevan moksiskaan saamastaan rajusta kohtelusta. Kasvien menettämisen uhalla kannoin ruukun ulos, sillä löysin muutaman kirvan lehdiltä ja pelkäsin ötököiden leviävän muihinkin taimiin.


Myös japaninvaahtera on päässyt nauttimaan ulkoilmasta. Tämä ruukku tosin kiikutetaan tarkasti joka ilta vielä sisään suojaan.


Sisällä ulkoiluvuoroaan odottavat pitkäksi venähtäneet daaliat. Kuvan oton jälkeen latvoin versot, sillä näiden istutusaikaa pitää vielä kotvanen odotella.


Yksi kevään merkki on myös Sir Silverin tämän kertainen kauh/nistus, jonka edistymistä kylmä kevät on myös hidastanut. Eli lämpöä kaivataan.
Toivon siis aurinkoa ja lämpöä meille kaikille!

maanantai 10. huhtikuuta 2017

Henkiin heräämisiä


Ankara kevätflunssa on pitänyt koko perhettä pedissä ja vienyt mehujen rippeetkin mennessään. Kauniit kevätpäivät on vietetty sisätiloissa lähinnä köhien ja auringonpilkuissa lämmitellen.


Kylvötyöt on yritetty pitää maltillisina. Idänunikot itivät vajaassa viikossa. Kylvin kokeeksi siemenlaatikon pohjalta löytyneen pussin, johon oli merkitty vuosi 2009. Ihan yhtä hyvin itivät kuin keväällä kaupasta tilatut.


Tsinnioista tuntui jokainen siemen lähtevän kasvuun parissa päivässä. Sirkkataimet ovat ihanan pontevia hentoisten unikoiden rinnalla.


Kauan olen haaveillut seinustan perennapenkistä, josta aikaiset sipulikukat ponnistaisivat heti lumien sulettua. Nyt on haave viimeinkin tarkoitus toteuttaa, ja rikkaruohojen kuritus aloitettu. Kesää varten paikka vaatii paahdetta kestäviä perennoja. ja mm. unikoita kaavailin tälle paikalle, mikäli selviävät hengissä ulos istutukseen asti.


Paraatipenkin päätin pyhittää daalioille tänä vuonna. Navettapiika antoi ihan huippuhyvän neuvon talvetettujen daalioiden herättelyyn. Sitä varten hamstrasin kaupasta 15 litran pesuvateja.


Kuivat juurakot vaan vateihin ja suihkulla päästelin haaleaa vettä päälle. Ei tainnut mennä kuin pari päivää, niin ensimmäiset lehdet olivat jo näkyvissä! Matonkuteella merkkasin sankoihin värikoodit, että pysyn kärryillä, mitä missäkin vadissa kasvaa. Koska näitä ei vielä voi ulos istuttaa, lisään henkiin herännäille juurakoille multaa.


Leppoisaa pääsiäisviikkoa kaikille! Syökää paljon hiiriä munia!

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Lumitilanne


Ihana aurinkoinen sää on hellinyt viikonloppuna ja vauhdittanut jäiden sulamista pihasta.


Monenlaista keväistä puuhaa on jo päässyt tekemään. Haravaa on heiluteltu ja paraatipenkinkin siivosin, vaikka muut perenna-alueet saavat olla vielä hetken rauhassa. Vuorenkilpien lehdet ovat hyvä mittari kertomaan maan sulamisesta. Etupihalla lehdet jo heräilevät horroksesta.


Takapihan varjossa sen sijaan ollaan vielä talviunilla.


Kevättä rinnassa alkaa olla myös kissanpojilla. Pienen hepulin saa aikaiseksi vaikka tuulen pyörittelemät vaahteranlehdet...


...tai auton kevätsiivous. Eikä siinä mitään, keväthepuli on iloinen asia! Iloista viikkoa sinullekin!

sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Puutarhurin korupuu


Etsivä löytää, niinhän se on. Oman kylän pienellä kirpputorilla nökötti korupuu punaisena huutomerkkinä. Ensin kävelin ohi, mutta mukaanhan se sitten lähti. Täytyyhän puutarhurin korujen päästä puun oksille lepäämään =)


Onneksi Sir Silveriltä löytyi kotoa hopeista spraymaalia ja kun kauniisti pyysin niin puu ilmestyi tuossa tuokiossa hopeisena pöydälle. Kylläpäs olen iloinen, että löysin puun ja annoin sille mahdollisuuden.


Ja kuka kieltää ripustamasta puuhun tunnelmavaloja?


Onneksi paikalla oli myös yksi työnjohtaja, joka toimi laaduntarkkailijana. Mukavaa viikkoa kaikille!

lauantai 31. joulukuuta 2016

Kahden harmaan välissä


Näiden harmaiden joulun päivien välissä olemme saaneet nauttia myös lumesta ja ihanasta valosta. Auringon pilkahdukset houkuttelivat pitkästä aikaa pienelle kävelylle kameran kanssa.


Samalla tutuista maisemista löytyi uusia kuvakulmia. Tämän kuvan otin pellonlaidalta naapurin pihan ja kylätiemme yli.


Pihakierroksella tapasin myös erittäin harvinaisen puukiipijän. Taitaa olla hepulit mielessä =)


Oikein hyvää ja rauhallista vuoden vaihdetta jokaiselle. Ja menestyksekästä uutta puutarhavuotta, käsityövuotta, remonttivuotta tai mitä ikinä unelmoitkaan! Nähdään ensi vuonna =)

lauantai 24. joulukuuta 2016

24. Luukku


Joulurauha on julistettu, odotus on päättynyt ja joulu on täällä.


Kaunista ja ihanaa joulua kaikille!


torstai 22. joulukuuta 2016

22. Luukku


Koska tutkimusten mukaan eläinvideoiden katselu lievittää stressiä, osallistumme kansanterveyden nimissä joulustressin poistoon näillä kuvilla.


Otetaan rennosti...


...ja muistetaan halata kaveria =)

perjantai 16. joulukuuta 2016