Näytetään tekstit, joissa on tunniste gladiolukset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste gladiolukset. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 14. elokuuta 2016
Onneksi on daaliat
Paraatipenkin kesäkukat ovat viimein ehtineet kukkaan. Kylvin siemenet todella myöhään, muistaakseni kesäkuun puolella. Keväällä aina unohtuu, kuinka isoksi röyhytatar ryöpsähtää, nytkin osa taimista jäi täysin jalkoihin. Ensi vuodeksi pitää miettiä, mikä on penkin kohtalo. Kesäkukilla kestää turhan kauan tulla näyttäviksi, mutta toisaalta paikka on haastava monelle perennalle. Onneksi pitkien talvikuukausien aikana ajatus voi kirkastua.
Sateista huolimatta daaliat ja miekkaliljat ovat kasvaneet komeiksi. Nuppuja on varsinkin daalioissa paljon, miekkaliljoissakin vielä muutamia. Ostopussien kyljissä olleet kuvat näyttivät kukkien olevan lähes täysin samaa sävyä, mutta totuus on vähän toinen. Ei silti haittaa, tykkään molemmista.
Puutarhuroinnin ja arjen lomassa pitää muistaa myös levätä ja ottaa rennosti. Onneksi on hyvät mallit. Mukavaa viikkoa!
sunnuntai 31. heinäkuuta 2016
Syyskukkien alkusoitto
Loppukesän merkit ovat nähtävissä. Moni syyskesän kukkija aloittelee kukintaansa ja monessa paikassa alkaa näyttää jo ränsistyneeltä. Puutarha kaipaisi selvästi lisää loppukesän kukkijoita.
Roskakatoksen krassi alkaa päästä vauhtiin.
Lammella daaliat ja miekkaliljat availevat ensimmäisiä nuppujaan.
Tumman violetti daalia on ihastuttava väriltään mutta vaikea kuvattava.
Keskiympyrän pallohortensian kukinnot vaalenevat päivä päivältä.
Syysleimut eivät tykänneet viime talvesta ja kukinta on vaatimatonta. Onneksi ovat sentään hengissä suurin osa.
Tämän hetken iloisin yllättäjä on lammessa majaileva sarjarimpi, joka on kehittänyt yhden kukkavarren.
Harvinainen yhteiskuva kissoista. Mukavaa viikkoa ja alkavaa elokuuta kaikille ja tervetuloa lukijaksi Sari Piippula!
torstai 12. helmikuuta 2015
Kurkistus talvehtijoihin
Tarkistin tänään, mitä kuuluu sisällä ja kellarissa talvehtiville taimille. Toistaiseksi näyttää ihan mukiinmenevältä! Aiempien talvetuskokemusten lannistamana en uskonut onnistuvani juuri ollenkaan. Mutta mutta... vielä en uskalla hihkua, vaikka varovaisen toiveikas olenkin =)
Daalioiden juurakoista toinen on vielä hengissä, toinen rusinana. Ilmeisesti tuo oranssimpi on menetetty, nyyh. Olen aiemmin talvettanut huonolla menestyksellä juurakot turpeessa kellarissa, mutta nyt nostin ne sellaisenaan astiaan ja viileään huoneilmaan. En edes peitellyt sanomalehdillä, vaikka tarkoitus oli, mutta sitten se unohtui... Mikäli daalia(t) lähtevät kasvuun, ajattelin kokeilla pistokaslisäystä. Tämän pitäisi onnistua, jos pistokkaan tyveen tekee parin sentin pystyviillon ja sitten tökkää sen multaan. Samalla taimi tulisi myös latvottua, joten kaikin puolin kokeilemisen arvoinen yritys!
Pelargonit näyttävät toistaiseksi kaikki olevan elossa, jihuu! Pinkki sissi (joka selvisi edellisvuoden syyspakkasista) on nyt talvella melkoinen hujoppi. Tästä ajattelin myös ottaa piakkoin pistokkaita.
Valkoinen pelargoni on huomattavasti pinkkiä heikommassa kunnossa, mutta toivon, että se jaksaa sinnitellä. Tämä kukki syksyllä vielä niin kauniisti, että pidin sitä hetken huoneenlämmössä. Kukkien lakastuttua siirsin sen viileään ja valoisaan (jos talvella nyt missään on valoisaa!).
Lisäksi kellarista löytyi yksi pelargoniruukku, jota en ollenkaan muistanut sinne kantaneeni. Mutta hengissä siellä oltiin, vaikka tietysti aika raasulta taimi näytti valkoisten versojen puskiessa muuten kuihtuneen kasvin keskeltä. Taimeen iski syksyllä jokin tuholainen ja siksi kannoin sen kellariin enkä muiden lajitovereiden kanssa sisälle.
Kellarissa elossa näytti olevan myös rungollinen jalohortensia, mistä olen ihmeissäni. Olen ihmeissäni myös siitä, että en ole kuvannut kasvia koko kesänä! Arkistoista ei löytynyt kuvan kuvaa, joten uskottava se on. En ollenkaan odottanut sen säilyvän hengissä, mutta sieltä se näytti puskevan uusia versoja. Koskakohan nostaisin sen sisälle voimistumaan? Vielä en uskalla, ettei menehdy valon puutteeseen.
Viime äitienpäivänä sain myös rungollisen ruusun, jonka kannoin kellariin talvehtimaan. Joulun tienoilla kävin antamassa sille vesitilkan ja silloin se näytti olevan vielä hengissä. Nyt lehdet olivat kuivuneet, mutta oksat olivat vielä vihreitä. Mahtaakohan se selvitä?
Melko varmoja talvehtijoita sen sijaan ovat miekkaliljat (kun muistaa nostaa sipulit syksyllä maasta!). Ne tekevät myös miljoona pienenpientä pikkusipulia, mutta niitä en ole jaksanut koskaan istuttaa erikseen. Ehkä joku viitseliäämpi jaksaisi hoidella pienokaiset täysikasvuisiksi. En esikasvattanut näitä viime keväänä ja olen vähän kahden vaiheilla nytkin. Katsotaan, miten ikkunoiden edessä riittää tilaa!
Mukavaa viikonloppua! Meillä alkaa huomenna hiihtoloma =)
Tilaa:
Kommentit (Atom)