Näytetään tekstit, joissa on tunniste heinä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste heinä. Näytä kaikki tekstit
torstai 7. toukokuuta 2015
Uusia ihastuksia
Tänään on lämpö hellinyt puutarhaa ja -tarhuria. Oli vain haahuiltava pihassa ja ihailla kasvua =)
Käväisin eilen Plantagenissa ja vaikka tarkoituksena oli hakea vain yksi havu, sorruin jo kesäkukkiin =) Tämä petunia oli niin ihqun värinen, etten vaan voinut jättää sitä ottamatta! Nyt vaan toivotaan lämpimiä öitä, etteivät ihanuudet palelluta itseään.
Muistin minä sentään sen havunkin =) Sille oli paikka jo katsottuna lammen reunalta ja siihen se istuu niin sopivasti, että tuntuu kuin se olisi ollut siinä aina.
Tunnustan että kävin jo aikaisemminkin taimiostoksilla ja silloin mukaani tarttui pari heinätupsua mihinkäs muualle kuin lammen reunalle. Tästä hentoisen näköisestä alusta pitäisi kasvaa lähes kaksimetrinen elefanttiheinä. Vaikka niiden talvenarkuudesta varoitellaan, ajattelin kokeilla josko se menestyisi tässä pihan yhdessä suojaisimmassa paikassa.
Tämä tupsu on nimeltään isosiniheinä ja se oli pakko merkitä metrin mittaisella kepillä, etten nyppää sitä pois juolavehnänä =)
Palloesikon juurella söpöstelee tällainen matala kukkapallo. Kukka vaikuttaa muuten samalta, mutta siltä puuttuu varsi lähes kokonaan. No, onhan meissä ihmisissäkin pidempi- ja lyhempikaulaisia!
Uusia narsisseja avautuu päivittäin. Voi minua onnetonta, kun olen tämänkin nimen kadottanut johonkin! Tämän juurelle piilotin itäneen tammenterhon, joka löytyi takapihalta. Katsotaan lähteekö se kasvamaan =) Tervetuloa lukijaksi between!
Tunnisteet:
esikko,
heinä,
kesäkukkia,
lampi,
narsissi,
petunia,
ruukkuistutuksia
Tilaa:
Kommentit (Atom)