Näytetään tekstit, joissa on tunniste ranta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ranta. Näytä kaikki tekstit

torstai 3. heinäkuuta 2014

Mökillä



Onko tämä Telfie? Puutarhurin kynsilakatkin tarvitsisivat päivitystä =)

Onnea on saada lainamökki silloin tällöin käyttöönsä! Kotoalähtö kesken kesän parasta kukinta-aikaa ei ole helppoa, mutta irtiotto on ollut hyvä. Olemme kaiken lisäksi saaneet nauttia auringosta ja lämmöstä, ihan luksusta!





Mökkipuutarha on ihanan sopivasti villi, mutta siellä täällä on pieniä helmiä. Tätä pionia en ole koskaan onnistunut näkemään kukkivana, mutta nyt nuppu on ehtinyt jo niin isoksi, että sen perusteella kukka saattaisi olla valkoinen.




Puutarhan kruunu sen sijaan oli tällä kertaa jo päättänyt kukintansa. Kultasade on huiman korkea, arvioituna ainakin kuusimetrinen. Viime vuonna pelkäsimme sen olevan mennyttä, sillä talvimyrskyt olivat kaataneet pensaasta ison haaran, joka makasi maassa. Kuin ihmeen kaupalla pensas näyttää olevan hyvissä voimissa ja maassa makaava osakin on kukkinut runsaasti tänä vuonna. Ehkä arvon lady kaipasi pehmeää sammaltyynyä painaville kukkatertuilleen =)




Tällä kertaa mökkireissumme on ollut erityisen upea, sillä saimme seuraksemme venekunnan, ja teimme päiväretken saaristoon.



Paattimme oli vähän uudempaa mallia, mutta kauneudessa tämä vei kyllä voiton (Anteeksi T!) Huomaatteko aiheeseen sopivan verkkokoristelun?