Näytetään tekstit, joissa on tunniste valaistus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste valaistus. Näytä kaikki tekstit

perjantai 9. joulukuuta 2016

Jouluvaloista

Ystävät kysyvät käydessään missä teidän jouluvalot on, vastaan että onhan niitä!
Jokaisella ikkunalla on yksi kynttelikkö. :) Tiedä vielä asennanko ulos ollenkaan.
Yksi syy siihen saattaa olla se että päivät joina olisi aikaa, ovat olleet suhteellisen kylmiä.
-19 pakkaslukemat eivät jotenkin houkuttele asentamaan uusia kiinnityksiä. Vilukissa! :)
Meidän tien jokaisessa talossa on useita jouluvaloja, joten ne loistavat myös meidän pihaan.
Ehkä tänä vuonna riittää kynttilät ulkona. Perinteinen kynttilänvalo tuo kyllä joulun!
Kuten taisin aikaisemminkin mainita että maisemien kuvaaminen ei vaan tunnu loppuvan.
Luontokuvaaminen tuntuu just nyt niin kovin rauhoittavalta. Alla oleva kuva on ihan meidän
takapihalta, alueelta viidakko. Vadelmapensaita, saniaista, pari jouluukuusta jne. :)
Nyt sytytän kyntteliköt, jätän ne tuolle toiselle sammutettavaks, painelen autoon ja suuntaan kohti
Lounais-Suomea. Toivotaan hyviä ajokelejä ja paljon ihania jouluvaloja ihasteltavaksi. :)

Kivaa viikonloppua ystävät!

Matkakuulumisia voitte seurata, noh mistäpä muualta ku instasta.

keskiviikko 24. elokuuta 2016

Ensimmäinen syyspäivä ja tunnelmavalaistus!



Tänään on Perttelin päivä, ensimmäinen syyspäivä. Kellastuvat lehdet, hallat yöt ja kasteiset aamupäivät. Pööh, tulkoot syksy vaan, mehän vedetään villasukat jalkaan ja asennetaan kotiin tunnelmavalot! Menin löytämään viime viikolla alennusmyynnistä 450 ledin -valosarjan. Luulin toki ostavani jättipitkän, mutta eihän se sitä sitten ollutkaan. :) Testiasensin sen viikonloppuna ja hetken tuumin onko tää vähän liikaa, mutta ehkä ei. Nyt ei tarttis käyttää kattovalaisimia olleskaan. Tää antaa valoa eteiseen, olohuoneeseen ja jopa keittiöön. Siinä olkoot, ainaki nyt hetken! Joko teillä on tunnelmavaloja asenneltu, vai oonko mä jotenki aikaisessa kerrankin? No minä oon sitä mieltä että tervetuloa syksy, pimeät yöt ja tunnelmavalaistus! Muistakaahan että Perttelin päivänä pitää lämmittää sauna ja peseytyä kesän pölyistä sekä kiireistä!

Ainiin, toki jos jotain hyvää niin vähän huonoakin. Syksy aloitettiin sairastuvalla - tolla toisella nous eilen kuume, kurkkuun meni joku piikkiomena ja vielä kauhee köhä siihen päälle.. Höh! No piretään se tuola vilteissä ja juotetaan lämmintä juomaa niin eiköhän se siitä!

tiistai 3. toukokuuta 2016

Hei hei huhtikuu!

Huhtikuun lopulla tuli kuvattua järkkärillä vain satunnaisesti mutta kännykkä räpsi sitäkin enemmän.
Alla huhtikuun lopulta kaikkia kivoja juttuja, kaikki yhes koos. Yy kaa koli neli..
 Oltiin miehen tädin 75-vuotisjuhlissa. Hauska sunnuntai, hyvää ruokaa, seuraa ja erilaisia visailuja.
Niin makee toi puu juhlapaikalla, muutenkin rakennukset sekä ympäristö oli tutustumisen arvoista.
Ensimmäinen kunnolla lämmin päivä ja raahasin pienimmän pöydän (ite tehny jämäpaloista joskus)
terassille. Ei vaan malttanut. No tämän jälkeen pöytä on kiertänyt pitkin pihaa, siellä missä sitä on
eniten tarvittu. Tieten vois kohta kaivaa varastoista loputkin puutarhakalusteet esiin?!
Muutamia hankintoja tuli tehtyä. Toisen roska on toisen aarre.. Tai no ainakin melkein sillä tuuletin
suorastaan vaati päästä meille. Kiitos kaverille! Nyt saa kesä tulla ku mullaki on tuuletin joka on kaunis.
En pistä hanttiin: äiti on opetellut tekemään gluteenitonta leipää juuresta. Eka kokeiluerä ja miten hyvää!!
Lumien sulaminen on saanut munkin nokkani ulos tonkimaan mitä omasta pihasta löytyy. No jonku
verran tuhoja muttaaah, ei kurkisteta niitä eikä tekemättömien töiden määrää. Viikonloppuna aloitin
kukkapenkkien puhdistuksella!! Wuuhuuu, kyl mää vielä kerkeen mukaan kesään.
Nämät valaisimet nyt vaan sattui osumaan ruokakauppareissulla silmään.. Aika makeet uutuudet kyl!
Vappu ja naamiaiset! Sain kunnian stailata siskon ja siskon miehen, eikuu rokkarin ja sen lemmikin
Teletapin! ISO HALI (elekee antako selekää, pliiis!) :D Vitsit mulla ainaki oli hauskaa.
Viimeisen päivän keli oli mitä parhain. Ilta toi tunteen ukkosesta joka sitten tuli oikein myrskynä.
Siistii! Aika outoa että näin aikaisin. Kuva otettu just ennen todella tummien pilvien tuloa.
Siinäpä se hullunkurinen huhtikuu ja nyt ei muutako tervetuloa touhu-toukokuu!!
Perinteinen motoristien vappuajelu laskettu (,kuolattu) ja kuvattu.
Vappua käytiin juhlistamassa myös rannassa, banaania ja ehkä vähä jäätelöä syöden. :) Tuuli oli sen verran
kylmä että äkkiä vain herkut syötiin ja autolla muuten kierrettiin. Hiekkasärkillä näkyi jo kesäistä tungosta.

 Jälleen pikakuulumiset, mutta luulen että kaikilla on sen verran kevättä rinnassa ettei koneella
istuminen innosta. Vai? Muistutan taas että Instaan tuloo kyl kuvia ja kivasti siel ollaan taas saatu
keskusteluja aikaan, et ei muutako lisää vaan kommentteja. Siel mä myös muistan vastata takaski.

Ps. huhtikuun lopulla sattui erityisen jännittävä hetki kun oikeasti törmäsin sateenkaaren
päähän. Ajoin autolla ja siihen se vaan tuli eteeni. En käynyt lapioimassa aarretta, mutta
itsessään jo yhteentörmäys oli aarre, ainakin mielelle. Tämän kun muistaa niin..
Kivaa ja satumaista alkanutta toukokuuta kaikille!

lauantai 13. helmikuuta 2016

Kuvataan kotia

Miten bloggari kuvaa kotiaan.. Yleensä se tehdään valoisaan aikaan, tarkkaillaan kameran säädöksiä ja vielä katsotaan että ovat julkaisukelpoisia kuvia. Kuva saattaa mennä muokkausohjelmien kautta, eikä ehkä siltikään päädy blogiin koska ei ole tarpeeksi hyvä. No meillä se homma meni tänään näin:

Mitähän toi ukkeli kuluttaa sähköä turhaan, ei kaikkien valojen tarvihtis olla päällä koko aikaa.. Keittiö, sotkuinen, yäh.. Hmmm paljon hämärämpää takkahuoneessa, ei näy pöly. Oho, puut on jääny oven pieleen. Ei sitte lämmitetty takkaa eikä saunaakaan koska mulla on edelleen lämpöä (saakutin flunssa ja korvakipu) niin en voi mennä. Päiväpeite vinossa mutta olkoot. :)
Menis makkariin. Vaihoin vähä aikaa sitte lamput makkarin kirkkaasta tietokonehuoneen täysin valaisemattomaan. Eihän makuuhuoneessa jossa ei ole peiliä tarvitse liian kirkasta valoa. Eihän? Okei jos ulkona on sysipimeää ja yrität kuvata suht hämärässä huoneessa niin ei tuu kyllä mittään.. Hei mutta jos kokeilis lähempää. Hitsi mitä noi tyynytki tossa tekee, siirtäis rottinkikorin päälle vaikak siinä näkkyy jo olevan ainaki kuus.. Nooh. Meijän sängysä ei kyllä pompita ku tramppiksella, kontataan sitte. Oiskohan tyynyt kuvattavia, eiku sängyn toisesta päästä näkyy tuolit ja häääh ukkelin tohvelit.. Ounou. Okei parempi sammuttaa kattovalo ja vetäytyä olohuoneeseen.
En tykkää käyttää täälläkään kattovalaisimia, aina jotain muuta. Miksihän ykskään kynttilä ei pala. En jaksa hakia tulitikkuja. Sohva on ollu taas mun kaveri viimeiset kaks päivää, teen lisäksi. Teeveestä näkyy kauhua, haha. :) Ai mutta kirjahylly, oisko siinä mitään kuvattavaa.. Eteisen valo on kyllä ihan väärän sävyinen, seki pitäis vaihtaa ja olihan mulla tosiaan ne uudet plafonditki tohon. Juuu joku pöljä istuu tuolilla ja kuvaa. Terve vaan. Tykkään edelleen hirmusti tosta meijän kartasta. Kokeillaan valoja.. Nyt kyllä näkis kuvata mutta mitä kuvais. Resuset housut, mattoja, villasukat, tyyny, pullot, kello... Mitäääh kello on kymmenen no johan tässä nyt jo yöpaidan vois heittää päällensä ja sammuttaa valot!! Pitäiskö kuitenki tehä postaus pitkästä aikaa..

Yöpaita ja aamutakki päällä, villasukat uskollisesti jalassa, aivot lyö tyhjää ja nenä niiskuttaa. Olkoot teksti mitä on mutta tämän bloggarin iltavillitys oli tässä. Puoli kotia jäi kiertämättä mutta en ennää jaksanu, ehkä toisena päivänä. Jos kokeilis valoisan aikaa ja ois vaikka puolta fiksummalla tuulella. :)

Huomenna on ystävänpäiväääääääää. Paljon pusuja teille kaikille blogi ystäville. Tästä ku tervehdyn niin lähen moikkaan ystävää Turun suuntaan. Huomenna olisin jo lähteny mutta kun kaikki sairastaa.. Pysykää nyt terveinä sielä!! Äläkää ainakaan matkiko mua ja oloko ulukona vähillä vaatteilla, kastelko varpaita lätäköissä, unohtako pipua sisällä jne jne.. Ihan niinkö sitä ei olis jo kakarana oppinu! Nyt pehkuihin..

torstai 3. joulukuuta 2015

Joulukuun tokana ihastelin jouluvaloja


Ainaski äitin ja isän jouluvalot on hirmu kivoja! Mitä tuota turhaa aina joulukuuseen
valoja laittaa kun sen voi tehdä vaikka kirsikkapuulle (vai pensasko toi on). Eiks vaa?! :)

Hitsi, kello ylitti puolen yön ja kolmas joulukuuta alko. Nooh en mä kyl joka päivä
jaksa kuvia tänne laittaa, vaikka kui tekis mieli kokeilla onnistuuko. :D

tiistai 1. joulukuuta 2015

Joulukuun ekana luovutin..

Kaikilla naapureilla on jo monta viikkoa ollut jouluvalot!! Meillä ei, jopa katuvalo sammuu yhtenään meidän
kohdalta. Hmmmm. Asia täytyi korjata, ei sen katuvalon suhteen vaan yleisesti ottaen valojen.
Aikaisemmin pimeän torjuntaan käytin vain "tunnelmavaloja" mutta nyt joulukuun ekana luovutin, ku ei enää
millään malttanut! Tiiättekö mitä, no mulla on kelvollinen etuterassi johon voi jouluvalot laittaa. Jipii!!
 Sit hoksasin mun paperitähdet - en ole aikaisemmin kokeillut roikkuvia versioita. No nyt olen
ja voin sanoa että on kyl kivan näköiset kun on keittiön ja takkahuoneen ikkunoissa, vierekkäin.
Tunnelmavalot vaihtui tuijotusvaloiksi!
 Etuterassin valot olohuoneen ikkunasta katsottuna. Kivat vaikka 'ihan pikkasen' vinksalleen
asennettu. Korjaan sitten kun ei sada räntää taivaan täydeltä ja sormia ei enää palele. :)
Pääasia on et ei olla enää kadun ainoat joilla ei ole jouluvaloja (EIKUUUU) myös se että saan keksii
taas jotain uutta kivaa jouluvaloista ja koristeista. Muutama idea poikii mielessä mutta niistä lisää...

Ihanaa alkanutta joulukuuta kaikille! ♥ Jokos teillä on jouluvalot laitettu?

lauantai 17. lokakuuta 2015

Ystävillä kylässä - viikon piristys

Teimme pikaisen reissun ystävien luo Jyväskylään.
Savustimme lohta ja vaihdoimme kuulumisia yömyöhälle.
 Olipa mukavaa höpötellä. Ihan vaan elämästä yleensä, ei mistään pakollisesta tai tekemättömästä..
'Aamulenkkeilyn' jälkeen huomasimme porukalla tekevämme pihatöitä. Kukkapenkkejä ja pensaita
siisteimme, haravoimme jne. Pihatöiden jälkeen syötiin hyvin ja yhtäkkiä (yllätysss) sisustimme
ystävien kotia. Jotain talosta heitettiin ulos ja jotain haettiin tilalle "sieltä se tuli ja sinne se meni." :)
Niin siinä käy (joka kerta) kun kaksi sisustusalan ihmistä istuu samassa paikassa hetken aikaa..
 Olihan virkistävä reissu. Matkan varrella järvimaisemat saavat aina stoppaamaan, ei nyt ihan
jokaisen järven kohdalla, mutta aika monen kuitenkin. Missä meidän järvet, kysyn vaan?!
Tuo venevaja - mökkimaisema - mun unelma.
Kotimatkalla taivas näytti parhaimpiaan. En pistänyt pahakseni. Luulenpa vaan että tämä oli mitä
onnistunein pikareissu ystävien luo pitkään aikaan. Näitä lisää. <3 Kiitos ystäville ja matkaseuralle.

Nyt saunaan. leffaa ja ihan vaan plötköttelyä - À la hötskyli. Kivaa viikonlopun jatkoa teil ihanil!

sunnuntai 30. elokuuta 2015

Venetsialaiset 2015









Asuntoautoilua, rannalla kävelyä, pyykkipoikia pöytäliinoissa, ystäviä, mökkeilyä, saunomista,
iloisia ihmisiä, naurua, hassuttelua, herkuttelua ja aina yhtä häikäisevät maisemat.











 Oma 'taiteellinen' näkemykseni illan ilotulituksesta.

Parempaa kaudenpäätöstä ei taas voinu olla. Kuin lomalla olisi käynyt. Yhdessä ystävien kanssa
valvottiin yömyöhään leirintäalueella, moikkailtiin tuttuja karavaanareita, höpöteltiin niitä näitä ja
otettiin rennosti!

Tässä tämä meidän perheen perinne, joka on aina ihan parhautta. <3 Juhlitaanko teillä venetsialaisia?

Ensi kesänä oma remontoitu vaunu pääsee liikenteeseen. Jos joku on instaa seurannut, vaununi on
kohta vain pelkkä raakile joka täytyisi rakentaa uudelleen. Vähän ehkä laajeni mun pienet remontit!! :)