Näytetään tekstit, joissa on tunniste Asuntomessut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Asuntomessut. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Jyväskylän asuntomessujen väriloistoa

Jyväskylän asuntomessut loppuivat viime sunnuntaina, mutta näytetääs nyt totuttuun tapaan messukuvia teil. Kerkesin reissussani kiertää siellä muutaman tunnin ajan. Valikoitu päivä messualueen kiertämiseen eheii ehkä tainnut olla mikään paras, sillä uutiset uutisoi superhelteestä juuri kyseiselle päivälle. Lämmin olikin, ihan valtavan lämmin joka näkyy mm. ehkä kuvien laadussa ja kiertäjien ajatuksen juoksussa (mutta onneksi te ette niitä kaikkia ajatuksia täältä voi lukea, hehee). Muutamia taloja jäi pakostakin väliin, ettei meidän porukasta kukaan vaan sais lämpöhalvausta. Kaikenlisäksi minun piti vielä messujen jälkeen ajaa lämpöpatteri alias asuntoauto pohjanmaalle takaisin. Illalla olin kuihtunut kuin rusina, mutta en valita sillä reissu oli tosi kiva ja olin tosi iloinen että kerkesin vielä kiertämään asuntomessut!! Tosi kivalla porukalla kierrettiin ja aloitetaankin sen takia iloisilla ja värikkäillä kuvilla. Olkaatte hyvät!


Elämän Lanka - oli  todellakin suunniteltu räiskyvälle perheelle. Sinistä seinää hiukan
karsastin mutta kylppärin värit kolahti. Mitähän muu perhe sanois meillä noin värikkäästä.
Stay positive!! :D
Muuten valkoinen, mutta tapetit ja noi ikean keltaiset laatikot.. :) Pst, oon tän viikon
laittanut kotia ja mm. vaatehuonetta, nyt ois Sovellan hyllyillä ollut meille asiaa!!


Omatalo Uniikissa lapset olivat todellakin saaneet mieluisat huoneet. Muutenkin heitä oli
huomioitu pohjaratkaisussa ja noi kivat taulut pitkin taloa. :) Ihan superihana toi
kaksiosainen 'peittotappelutaulu'.

Passiivikivitalo Perheen makuuhuoneet olivat tosi mageita, vähän mä tykkäisin olla tuolla!
Lammi-Kivitalo Lunassa tytär viihtyy varmasti lilansävyisessä huoneessaan. Muistelisin
lukeneeni hänenkin suosikiksi koituneen ton bambitaulun (ja mulle viel toi pöllötyyny).
Muurametalojen Valkola tais olla mun ja äiteen yksi suosikeista. Itse pidin tästä näkymästä
(vaikka kuva onkin vähä huono). Äiti ihastu ylikaiken pihalla olevaan Salvos valmissaunaan.

Merirosvot käypi matkaan.. Ohoiii!!
NÄÄÄT MATOT, IIIIIIK! TAHTOO.. Meillekki eläimiä juoksenteleen kotiin tähän tyyliin.
Hailuoto 177 kohteesta voisin napata tämän näkymän kotiini. Aivan ihana!
Mun uus villitys - keltainen just tämmöisenä piristeenä on ihan parasta.
Hempeät pastellisävyt näkyi useassa kohteessa.
Lammi-Kivitalo Sammon seiniin sai piirtää (niin niissä ainaki luki). Nyt voin myös sanoa
että haluan ehkä meillekin akustiikkalevyjä, sitten kun on kattoremontin aika!

Skammin talo tais olla monella tapaa asuntomessujen suosikki, monen suosikki!!
Pöytää piiritettiin kovin ja kun lähestyin eräs mies "huusi" väistäkää kun valokuvaaja
tulee. Hmmmm.. Näkisitpä nyt kuinka "hienon" kuvan nappasin siitä. Oihjavoih. ;)

Tykkäsin myös tästä tummasta seinästä, no onhan se sentäs vihree!
Dekotalo 159 oli iloa täynnä ja sen sohvalle ois voinu köllähtää!!
Kierto-kodin olivat sisustaneet yhteistyössä Jyväskylän aikuisopiston käsi- ja
taideteollisuusala ja Keski-Suomi kierrättää ry. Hyvä hyvä - hei stekatkaa valasinta. :)

 Tässäpäs teille värejä ja iloa asuntomessuilta!! Miltäs vaikutti? Lisää tulossa kunhan tämä
laiskimus jaksaisi koneella istuskella hiukan pidempään! Kyllä se tästä kun pimenevät illat
houkuttelevat kääriytymään viltteihin, kääriydyn vilttiin sitten koneen äärellä!! 

Nyt kuitenkin sunnuntainratoksi kierrätysteemaan ja pihakirppistä aukasemaan. Moi!

torstai 7. elokuuta 2014

Reissunpiältä

Viime viikon torstai aamuna retkemme alkoi, asuntoautolla pohjoosesta suorilta etelään. Rento meininki piti ottaa het kättelys päälle, sillä ilmastoimaton auto ja helteet eivät ois muuhun antanutkaan mahdollisuutta. No okei, se ois kyl onnistunu muutenki, siis se rento meininki. :) Nappasin matkaseuraksi äiteen ja iskän, koska he eivät oo päässeet kunnolla reissaamaan tänä kesänä. Ajattelin että saavat mennä minne haluavat ja minä suurimmaksi osaksi perässä (vai voiko sanoa että edellä, sillä toimin kuskina). Virroilla pysähdyimme, sillä satuimme kunnon ukkosmyrskyyn (juuri sillan kohalla). Ihan jo alkoi ittiäki hirvittään ku tuuli työnsi asuntoautoa, puut olivat vaakatasossa, oksia lenteli tuulilasiin ja salamoita löi joka puolelle. Tehtiin siis stoppi ja toivottiin ettei yksikään puu kaatuisi päälle eikä salamatkaan osuis. No ei osunu (wiuh) ja lopen katseltiin puoliskatuntia joka puolelle iskeviä salamoita, kaikki kolme rinnakkain auton ohjaamosta. Niin some-elämää viettävänä (heheh) seurasin instagramista myrskykuvien liikkumista ja päätin vähä reilunpuolen tunnin päästä ja matka-ajan laskennan jälkeen että nyt ei enää näiden myrskyjen pitäisi osua reitillemme. Eikä ne osuneetkaan!! Somesta puheen, pidin instaa taas omana matkapäiväkirjana. Pääasias sikski et kotosal voidaan seurata missä ollaan millonkin. :) Ylöjärvellä pysähdyttiin syömään ja sen jälkeen suorilta Espooseen. Loppumatka taittui mukavasti..

 Vanhemmat torppasi Bodominjärven rannalle, Espoo Camping Oittaalle. Itse olisin
tietenkin voinut mennä näihin pikkumökkeihin, mutta minulle oli varattu tuttavien luota
yöpaikka. Eipähän tarttenu yksin yötänsä viettää ja kuunnella omia kummitustarinoita! :)
 Perjantaina lähdin Helsinkiin ystäviä tapaamaan ja katselemaan kaupunkielämää.
 Mitään shoppailuja ei ollutkaan tarkoituskaan tehdä, nauttia vaan hyvästä seurasta ja kahvitella.
  Kahvilan ikkunasta otettu kuva, täst kohtaa oli kirkkaat näkymät. Lämpöasteita yli +30. :)
 Ystävät lähtivät ja seuraan liittyi porukat sekä yöpaikkani omistajat. Vähän lisää käppäilyä
Helsingissä ja iltapäivästä linjurilla takaisin Espooseen. Hyvin lepposta. Iltasella piti vielä
pyörähtää Espoon ikeassa, tietty ny vähä piti shoppailla (eihän sitä passaa unohtaa).
 Lauantaina hurruuteltiin Mäntsälään mun kummituksia tapaamaan. Ihanat kummitukset.
En malttanut olla kävelemättä vuoden 1992 asuntomessualuetta, kun se siinä vieressä oli. :)
Kuvan talo ei tosin ole asuntomessujen yksi kohteista (oliskin) eikä kummituksien uusi koti,
vaan rakennus oli 1927 luvulla rakennettu vanhainkodiksi.
 Mäntsälässäkin jatkui sama meininki. Hyvää seuraa ja ruokaa, pöytä katettiin ulos,yhdessä ihmeteltiin elämänmenoa ja raatattiin maita ja mantuja!! :D Yöllä katteltiin niskat kenossa tähtitaivasta.
 Sunnuntaina matka jatkui Jyväskylään serkkuni luokse. Tässä kohtaa tais ilmetä meijän
reissun rentomeininki, sillä meitä oltiin jo ootettu perjantaina saapuvaksi. Kuka unohti
kertoa aikataulut! :) Tuli sit puukattuu samalle illalle majoittuminen serkkuni ystävien kans,
mutta hyvinhän me tultiin juttuun (niinkö en tulisi kaikkien kanssa) ja mahuttiin kaikki
vielä saman katon alle nukkumaankin. :D Illalla pyörähettiin yhdessä keskustas kurkistaas
rallien jälkeistä elämää kaupungilla. Väkeähän riitti ihan ihmeteltäväksi asti!! :)
 Asteen verran kodikkaammat katuvalot kuin meillä!! :)
 Maanantaina aamupäivästä lähdimme kiertämään asuntomessuja (kuvia tulossa). Ja kuten
seuraavasta kuvasta näkyy niin helle sai päänpyörälle jokaiselta.. Mitä lie ollaan tekemässä! :)
Asuntomessujen jälkeen asuntoauton nokka kääntyi takaisin kohti pohojanmaata. Superhelle ei voittanut meitä, vaikka tiukkaa se teki. Matkanvarrelta jokainen jätskikiska bongattiin!!! :D Reissu oli just sitä mitä pitikin, mennään minne mennään ja sillon millon huvittaa. Ainakin äitee ja iskä pääs pitkästä aikaa käymään etelässä ja sehän se oliki pointti!!! :D Kiitos viel kaikil ku päätitte kestää mua (haha) ja majoititteki mut viel!! :) <3

Arki alkoi muuten ihan normaalisti vaikka silmät oliki vähä ristissä tiistaina ja toi parempi puolisko tos viel lomailee. Pieni retki (reilusti yli tuhatkilsaa) teki terää ja taas jaksaa porskuttaa!! Tämmönen reissutarina täs ny sit, toivottavasti tunnelma välittyy teillekin. Kivaa viikonjatkoa kaikille!! Yrittäkää ny viel nauttia auringosta, sillä pian viilenee.

torstai 31. heinäkuuta 2014

Matkaan mä lähden nyt..




Lähen kiertämään taas Suomee. Ensin Helsinki, sitten ehkä Jyväskylä ja asuntomessut.
Päädytään mihkä päädytään, sen aika näyttää.  Asuntoauto pakattu ja paremmalle
puoliskolle kasvimaan kasteluohjeet jätetty. Myöhemmin sitten teen reissua hänen kaa,
sillon kohteena kenties Kuopio. Nyt jätin kotiin pari munkkipossua jotka lohduttaa. :)
Kivaa lähestyvää viikonloppua teille kaikille, moikatkaa toki jos näätte mua.

Nähdään pian matkaseura!

Kuvat pinterest.

torstai 17. heinäkuuta 2014

Loma-asuntomessuilla III

Vähän venyi nämä viimeiset loma-asuntomessukuvat Kalajoelta. Laitampas nämät nyt tulemaan, että saan ne myös julkaista omilla facebook-sivuillanikin. Siellä niihin on kirjoiteltu enemmän mielipiteitä ja kommentteja. Rohkeasti täälläkin vain kertomaan mitä olitte mieltä, nappaatko jonku idean käyttöösi vai eikö minkään kohteen sisustus kiinnostanut ollenkaan! Minusta se olisi kivaa. Itsehän sisustajana ammennan ideoita joka paikasta, luonnosta lähtien ja tässäpä tämä ensimmäinen kuva onkin vallan mainio kuva tulevaan pihaprojektiin (sitten kun se joskus vuonna toteutetaan). Tuonne meidän pihan perälle toi meidän parempipuolisko haluaisi luonnonkivilaatta alueen, valtavan suuren semmoisen ja minä ajatuksissani mietein että tuleeko siitä hiukan karu. Tästäpä sitten keksein että miksi sinne ei voisi laittaa jotain kivaa kivien joukkoon, en toki ehkä majakkaa ja venettä mutta jotain muuta joka sopii meidän pihaan. Sehän voisi olla vaikka joku huonekalu, joka on jo elämänsä nähnyt.. Se olis ainaki mun tyylistä. Luonnonkivilaattojen ympärillä saisi kasvaa kuulemma sammal ja joitain pieniä kivikkokukkia!! Oikeestaan oonki aikaa ylpee mieheni suunnitelmasta. Kukahan sen vaan maksais, sillä projekti ei tulis halvaks. :DDD Hih. Kaik aikanaan..

Kohteessa Raikas nähtiin paljon erilaista puunkäyttöä.
Kalajoen ammattiopiston opiskelijat opettelivat ekorakentamisen periaatteita. Mukana suunnittelussa oli myös Aalto-yliopisto sekä Centria ammattikorkeakoulu. Raikas toimii mm. heidän tutkimuskohteenaan.
Raikkaan sisustussuunnittelusta vastasi Helena Karihtala.
Okei, mä tykkäsin hirmusti näistä tauluista mutta ei jäänyt mieleen mistä niitä voisi tarpeentullen hommata.
Kohteen jokaisessa huoneessa oli (oli ihan varmasti, hih) näitä tauluja. Jostainhan ne on tänne tullu. Taidan painella Rautapohjaan josta löydän sisustuksen suunnittelijan.



Iloisia värejä, tykkään!!! :)
Kivannäköistä materiaalien leikittelyä! Multa tippui aurinkolasit päästä ku tiirailin kattoon.
En ehkä tohtis nukkua tuolla, tippuis muutaki kun ne mun aurinkolasit. Mut tuohan tuo
valoa, eikä alhaalta tarvitse kiertää yläkertaan sanomaan että ruoka ois valmista!! :)
Värejä, värejä, väreeejäääää.. Ihana keltaisen, harmaan ja mustan sekoitus. Ah, onko siinä valkoistakin!
Ai kenen lemppari vihree!!

Korkean huoneen katseenvangitsija! Aika makee "sängynpääty".
Tässä hyvä esimerkki loma-asunnoista. Pieniä ja sieviä. ;) 2 Villa Atrium:n suunnittelun lähtökohdat olivat oikeastaan aika hauskat. Ulkolaudoituksessa oli muuten käytetty sata vuotta vanhaa purettujen Toppilan makasiinien / viljasiilojen kierrätys parrua. Eipä olisi heti uskonut!! :D



Täältä löytyi ehdottomasti suosikkitapetti!!!
Monessa loma-asunnossa olikin käytetty todella hienoja tapetteja. Harmikseni olin ottanut
todella huonoja kuvia parista tosi mageesta tapetista. Äh, ku ihan ärsyttää!!! ;)
Täällä utuisessa makuuhuoneessa tulee varmasti pehmoiset unet!
Pihakuvia en paljoa ottanut, mutta pääsääntöisesti terassit olivat suuria, monikerroksisia,
uima-altaalla tai takalla varustettuna! Tämä asia oli yksi mihin moni kiinnitti huomion,
miksi rakentaa uima-allas mökin pihaan koska parin askeleen päässä on suuri meri mihin
polskahtaa. No heiiii, se on sitä luxusta loma-asumiseen.. Kyl mullekki kelpais uima-allas
pihaan, koska en mä sinne mereen menis ehkä kuitenkaan. Todettu on!! :D Hmmm..

Tässäpäs teille nyt mun valikoimat kuvat loma-asuntomessuilta Kalajoelta.
On hienoa että erilaista loma-asumista tuodaan esille ja itseasiassa, mun mielestä ne
pikkumökit siinä vieressä näyttää entistä sympaattisemmilta. Tosi liikkiksiä. <3 :D