Näytetään tekstit, joissa on tunniste koulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koulu. Näytä kaikki tekstit

tiistai 7. heinäkuuta 2015

Luokkakokouksessa

Vietimme viikonloppuna mukavan päivän luokkakokouksessa. Monia yläasteaikaisia luokkakavereita
ei ole tullut nähtyä sitten, no oikeastaan yläasteen.. :) Olihan jännä päivä, ensin ruokaillessa sitten
vanhan koulumme esittelykierroksella. Koulu jossa vietimme yläasteen on laajentunut ja muuttunut
yhtenäiskouluksi. Tuttuja juttuja, mutta paljon myös uutta. Sisustajalta uudistuspisteille arvosana 7+,
eli ihan hyvä. Tuliko nyt ala-arvosteltua?!:) Koulustahan puuttui elämä, sillä kaikki olivat lomalla.

Ruokala. Ennen linjasto oli tuolla edessä, nyt se oli minun selkäni takana.
Muistaako joku pikkuhuoneen, se oli vähän muuttunut. Tuotu myös väriä, mikä on hyvä!
Köksänluokka myös uudistettu, hienoa!
Luokkalaiset varmaan kiinnittivät huomion että pysähdyin kaikkia tauluja tutkimaan..
Matkassamme oli meidän silloinen luokanvalvojamme, kävimme miettimässä sitä kuinka joku on ollut taivata ja pienentänyt hänen luokkaansa niin ettei seinissä näy jälkeäkään remontista. Voi niitä aikoja!! :)

Opettajanhuone oli vaihtunut uudellepuolelle. Seinäntakaa löytyi tämmöinen rentoutumisalue,
sitä opettajat tarvitsevatkin taukoaikaan. Kuka meni sekoittamaan tyynyjen järjestyksen??:D
Kuvikseenki vois taas pyrkiä!! Otettaiskohan mut takas.
Eskarijuttuja!! <3



Viihtyisin tila jo yläasteaikaan oli puukäsityöluokka ja nyt sit toivoiski et vois aina mennä tonne duunaileen.
Niiin huippu!! Ehkä jo se että siel oli työkaluja millä vois työskennellä sekä maalauspaikka imureineen. :)
Muistotki on kyl ihan hauskat. Yläasteella sain ensikosketuksen esim korukivientekoon.
Ilta jatkui paikallisella terassille istuskellen (lue paleltuen) ja muistoja vaihtaen. Jos joku luokkalaisista lukee
tän niin oli tosi kiva nähdä ja toivottavasti nähdään pian uudestaan. Suosittelen luokkakokouksia muillekki! Se oli ihan
kiva juttu, ei yhtään ku elokuvissa. Minä olin ainoa joka sekoili puheissaan, mut sehän on ihan normaalia. :)

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Lumilinna ja haaveilua siitä että olisi vielä lapsi ilman huolia!


 No eipä hiukan hieno, kyläläisten tänään tekemä lumilinna! :)



 Pitihän sitä käydä ihastelemassa, vaikka harmiks meist ei kukaan päässy talkoisiin mukaan.

Ei päästy koska koko mein perhe on flunssankourissa. Pienimmillä ollut korkeaa kuumetta jo viikonverran, yhdellä toinen korva puhjennut ja toinen tulehtunut, toisella löytyi keuhkoistakin jotain ja käskettiin "hevoskuurille" ja kovaan tarkkailuun. Aikusetki niistää nenäänsä minkä kerkee ja välillä vähän yskii. Mun flunssa ja kurkkukipu on jumittanut viikon verran, mutta ei nouse kunnolla päälle. Korvassa poksuu ja niskatki ihan jumissa. Kävin toissapäivänä ensimmäistä kertaa eläissäni "hierojalla" eli hierovassa tuolissa ja nyt paikat on ihan kipeenä ja hellänä. Ei varmaan ihan yks kerta auta tähän jumiin. Voimat jotka läks käestä on sentäs vähä palautunu (jaksaa jo kantaa kahvikuppia), mutta edelleenkin pelkään hierojia (ja eritoten lääkäreitä) joten saas nähä millos seuraavan kerran menen hierottavaks. Tuolille uskalsi ainaski sanoo vähä rumasti ku sattu. Haha ;) Tänä iltana laitoin iltapalan päälle raakaa valkosipulia, sanoi ruokavalioni mitä tahansa.. Nyt mä aijon taltuttaa nämät pöpöt ja jumit, yritys ainaki hyvä. Villasukkiin vois yöks tunkee muutamat valkosipulinkynnet. Ah no jooo, jos kerran tälle linjalle lähetään niin mainihtempa sit samal, iha vaa tällee ohimennen asiaa erikoislääkäreistä tuol yleisel puolel. Jestamandeera ku on pitkät ajat erikoislääkäreille: eilen tuli tieto että erikoislääkärimme on niin kiireinen että joudun odottamaan soittoaikaa viimeisen viiden viikon sijaan kahdeksan viikkoa. Katsotaan tuleeko puhelua vielä kolmenkaan viikon päästä, blääh. Ei auta taas ku ootella!!

Voi ei, tää meni nyt tällee tää homma!! Iloissani tulin kirjoittamaan tästä lumilinnasta, sillä nyt illalla kasin aikohin vasta kävin sitä kuvaamassa ja olin siitä tosi ilonen. Huippua kun yhteishenkee ja talkooväkee vielä löytyy!! Kun tulin kotia, istuin koneelle ja aloin kirjoittamaan tätä juttua, kuulin lapsuudenkodin naapurin ihanan ihanan tädin menehtyneen ja iso suru tuli puseroon. Ollaan myö sentäs oltu frendei viimeset kolkytvee! Nyyh. Ei tästä nyt näköjään niin kivaa tekstiä tullukkaan vaikka mä nyt niin kovasti tykästyinki tohon lumilönttiin (haha) ja vaikka kui yritän kertoo teille että teijän jokaisen pitäis tehä lumilinna omalle pihalle. :D Hullunkiilto silmissä kävin kiipeemässä huipulle liukkailla kengilläni ja äitiki huusi alhaalta että "alahan tyttö tulla sieltä alas, sulla on kallis kamera kaulassa". Joojoo tullaan tullaan huusin ja mietein mielessäni että menisinkö liukumäkeä pitkin vai niinkö aikuset menis ilman liukuria portaita alas takas. Ihan ku oisin ollu kaheksan vee, voi ku oisinki skidi viel nii olisin menny leikkeihin mukaan (eikä olisi huolta huomisesta). Kävi ajatus mielessä että minkähänlaisen linnan saisin kaivettua (tällä kädellä, hehhee) omaan pihaan. Lunta meillä ainaski riittäis, vaikka neljään linnaan, sitä ku tuloo koko ajan lisää. :D 

No ihanata ihana lumilinna kuitenskii ja kuulin että illan kevennykseen ois pääsemäs! Mulle ja. <3

Öööhm, tän postauksen loppukevennys: postauksen kirjottamiseen meni vain kaks tuntii, vai vähä reilu.
Waaaat. Diidapaapailin ees taas, mietein mitä olinkaan tekemässä, puhuin hyvin hiljaa puhelimessa,
tulin koneelle ja muistin taas että tätäki kirjotan. Piti uudestaan ja uudestaan korjata tekstiä ku olin
kirjottanu esim että syön kohta iltapalaa ja laitan siihen valkosipulia, olin jo syöny. Huhhuh, nyt
maistuuki valkosipuli suussa! En lue enkä korjaa enään, oli siellä sitten niin paljon aikamuoto -ja
kirjotusvirheitä ku lystää. :) Haukottelen tässä ja mietin että poistanko koko tekstin. Päääh, normia
elämäähän tää, sontaa sattuu joskus niskaan enemmän ja vähemmän, mut eiköhän me tästäki kuulkaa.
Muistot näistäki päivistä tuloo, oli ne sitten vähän erilaisia ku normit hötskylin hassut!!! Että niin
kerta! Lämmöllä sinua muistaen rakas naapurin täti - olit vähän samanlainen ku minä, täti tättärää! <3
Ja taas kyynel.

Voihan lumilinna!

tiistai 8. heinäkuuta 2014

Loma-asuntomessuilla Kalajoella

Kävin viime viikolla Kalajoella loma-asuntomessuilla! Päivä oli varmaan ensimmäin kunnon hellepäivä koko messujen aikana ja se näkyi väenpaljoudessa. Kiersin suhteellisen nopeaa messualueen, koska työkiireet painoivat päälle, mutta sain mä tarrattua kiinni siihen mitä näiltä messuilta haettiin ja mitä itse hain. :) Toki etulyöntiasemassa oltiin kun niin tarkkaan olin seurannut messualueen nousemista alustalähtien. Loma-asuntomessut loppuivat sunnuntaina, joten toivottavasti halukkaat pääsivät käymään. Laitan teille kuvia siinä järjestyksessä missä kiersin messualuetta, ja tietenkin niistä asioista mitkä kiinnittivät oman huomioni ja mielenkiintoni jollaintapaa. Taidankin antaa teidän vain tutkailla kuvia ja jätän "turhat" selostukset selostamatta. Arvatenkin teen vähintään kaksi postausta asiasta, koska en saanut millään mahtumaan kaikkea kivaa vähän reiluun kymmeneen kuvaan! :D


Huomasin kattolistojen puuttumisen. Tarkkaa ja hienoa työtä tehty!
Mökkien sijainti meren rannalla - jos en olisi nähnyt yhtään majakkaa olisin ihmetellyt!
Mutta että mikä makee valaisin, kait se oli valaisin?:D
Kuten taisin instagramissa jo mainita, kierrätysmateriaalien käyttö oli mulle suosikkijuttu!
Eteisen naulakko! Huikeen hauska idea.
Hyvä sisustusneuvoja tytöt!! Koko loma-asunto oli tosi magee!!
Huikeita yksityiskohtia, kuten tämä valaisin. made by EDLA.

Pöllötyynyjä!

Kynttilänjalat ja muut betonituotteet ovat myös made by EDLA:n käsialaa. made by EDLA
on siis pieni ryhmä sisustusneuvoja opiskelijoista jotka tekevät käsillään ihmeitä!
Tahtoisinko ehkä tämmöisen nojatuolin. Voisin vaihtaa omaani. Tai ehkä hommaisin vaan vanhaan samantyylisen kankaan ja verhoilisin. Vaihtaminen olisi kyllä helpompaa. :)
Ihania väripilkkuja ja suoria linjoja. Tykkään.

Vanhat kuvat sängynpäädyssä.

Ai että, tuolla terassilla istuu varmasti pitkälle talveen saakka.
Kyllähän merenrannalla pitää olla oma uima-allaskin. Monessa kohteessa oli, mutta tämä ehkä hauskin. :)
Mielenkiintoinen seinäratkaisu. Ihan pikkasen vaan teki mieli käydä kokeileen, löytyykö seinästä salaovi.
Tahtoo tämmöiset pussilakanat kotiin!
Ai kun kivaa väreillä ja muodoilla leikkimistä.
Tässä vuorostaan taas hyvin selkeetä kaunista linjaa.

Eipäs mahtunut kaikki kuvat millään yhteen postaukseen, jatkan tästä siis!!
Toivottavasti nauteitte alkukierroksesta kanssani loma-asuntomessuilla.
 Mielipiteitä kehiin ja tietty saa heittää kysymyksiäkin!!

Ja tiiätteks mitä, mäki oon nyt omassa loma-asunnossani, just nyt! Tein täs iltasella
takkahuoneeseen taas kesäkamarin, katsotaan miten täällä maittaa uni, vai maittaako.
Kivaa alkanutta viikkoa teille! :)

maanantai 30. joulukuuta 2013

Ensimmäinen puolisko vuodesta 2013

Hötskylillä kun tuntuu olevan aina vauhti päällä niin.. Hmmm.
Päätin olla kirjoittamatta enempää ja antaa kuvien puhua puolesta!!

Tammikuu
Helmikuu
Maaliskuu
Huhtikuu

Toukokuu

Kesäkuu

Vuoden ensimmäinen alkupuolisko. Aika värikästä taas. Mitään siitä en muuttaisi.
Kiitos kaikille teille jotka siihen olette olleet osallisena. Muistakaa että myös te lukijani olette osa sitä!