Näytetään tekstit, joissa on tunniste Liljat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Liljat. Näytä kaikki tekstit

perjantai 2. elokuuta 2024

Heinäkuun kukkakimput

 Niin se vaan alkoi jo elokuu! Kesää on siis vielä jäljellä, mutta loppupuolella kuitenkin ollaan! Viimeiset pari viikkoa kuluivat lähes kokonaan mökkimaisemissa, oli ihanaa hellettä ja niin paljon iloa ja naurua lasten ja ystävien parissa! Vähän sellaisen air bnb:n ja kestikievarin tuntua, kun yhdet lähtivät ja toiset tulivat, mutta vain positiivisessa mielessä; yhdessä kokkailtiin, siivottiin, tiskailtiin ja nautittiin uimisesta, vadelmien poimimisesta, hyvästä ruuasta...




Pikaisella piipahduksella kotona nappasin taas mukaani kimpun kotipihan kukkasia. Liljat ovat suosikkejani, ei vain komealla ulkonäöllään, vaan myös kestävyytensä vuoksi. Nuput aukenevat ja osa tuoksuu ihanasti.







Ensimmäiset daaliatkin jo mukana, niitäkään en jätä yksikseen kotipihalle kukkimaan, jos tiedän olevani mökillä useamman päivän. Kuvassa oikealla ihana leijonankita ´Madame Butterfly`, Kukkatarhureilta ostetuista siemenistä kasvanut, senkin otin mukaan kesäkimppuun. Ja vielä huom. syyshortensia Vanille Fraisekin kukkii jo täysillä!




 Mutta ne liljat! Sekä syksyllä että keväällä tarttuu puutarhamyymälöistä mukaan värililjapusseja, puuliljoja, tuoksuvia oriental liljoja, hempeitä vaaleanpunaisia ja ihania valkoisia... Kun messuilla myydään suurista koreista liljojen irtosipuleita, ei aina voi olla varma, saako juuri sitä väriä, mitä pussiin keräilee, mutta minulle kelpaavat "virheetkin". Jos ovat väärän värisiä, voi aina napsaista kukkavarren maljakkoon!










Stargazer

 Liljat ovat siis pääosassa heinäkuun kimpuissa. Nimistä en tiedä, kun ovat joko kadoksissa, tai tallessa juuri toisessa paikassa, missä blogia kirjoittelen. :D



 Kuvassa näkyvä daalia `Zingaro´ oli kaatunut ja katkennut juurestaan, joten sillä oli tuuria, kun sävy sattui mätsäämään liljojen kanssa! Kaatuneet kiiltoleimun kukinnot sopivat myös täytteeksi, ja ihan huippuja ovat myös koristehirssit, ilmavia kimppuheiniä! Liljakimpussa on myös kaiken kesää runsaasti kukkineita tuoksuherneitä. Niistä kukkia onkin saanut poimia niin paljon, että muutama kimppu on riittänyt kesämökin ulkovessan ikkunallekin tuoksumaan :D




Tuoksuherneiden kukinnot tuottavat siemeniä niin pikavauhtia, että puutarhanhoitajan poissaolo kostautuu kukinnan loppumisella; kun kasvin aika menee siementen kasvattamiseen, ei se jaksa enää panostaa pitkiin kukkavarsiin ja suuriin kukkiin. Mutta toisaalta ensi kesän siemenet on jo nyt hankittu! Ja onhan siellä vielä runsaasti kukkia ihan kimppuihin asti!




Koska heinäkuu on pitkä kukkakuu, olkoon heinäkuulla kaksi kimppua;  oman puutarhani ylivoimaisesti parhaat kimppukukat: tuoksuherneet ja liljat!




Hyvää elokuun ensimmäistä viikonloppua!

sunnuntai 1. elokuuta 2021

Rehevyys palasi takaisin!


 




Puutarha näyttää taas rehevältä, kuivuus päättynyt, ihanaa! Olen kaiken kesää uhmannut helteitä, niin myös viime viikolla, kun sinnikkäästi kävin päivittäin poimimassa villivadelmia. Tulossa olevat sateet vauhdittivat keräilyvimmaani, etenkin, kun kuivuuden kurittama vattupöheikkö näytti olevan tiensä päässä ja joutui tekemään töitä, että löysi hyvät kypsät vadelmat ennenkuin ne varisivat ryteikön pohjalle. Puutarha sai taas selviytyä omillaan ja parinkymmenen litran vadelmasato oli tärkeämpi kuin pihan kukkijat. Karhunvadelmat sen sijaan vasta aloittelivat kypsymistään, niiden vuoro tuli metsäherkkujen jälkeen.

 




 Kuivina aikoina puutarhan kasveja testataan, mitkä selviytyvät helteistä ja niukasta vedensaannista, mille taas kuumuus on tuhoavaa.  Vanhan puutarhan luulisi sietävän kuivuutta paremmin, samoin rehevä ja tiivis kasvusto tukee toinen toistaan. Paitsi, jos maaperä on altis kuivumaan tai jokin kasvi on ahnaampi viemään toisilta sen vähäisenkin veden... Olen seurannut kahden erilaisen puutarhan selviytymistä tästä hellekesästä ja kovin erilaiseltahan nuo pahimman helteen aikoihin näyttivät. Syitä lienee monia, amatöörinä voi vain arvailla, miksi toinen on rehevä viidakko ja toinen karusti lurpallaan. Rehevässä puutarhassa eivät tavallisimmat työkalut suinkaan ole hara ja kastelukannu, vaan sakset, joilla rajoittaa hurjaksi innostunutta kasvua! :D Onneksi helteiden helpottaessa alkoi nopeasti myös kasvien toipuminen ja yksi kunnon sade riitti saamaan taas nurmikon vihreäksi!

 

Rautatienomenapuu antoi suojaa kovalta paahteelta.


Kärhöobeliski on tyhjä, kuivuus väsytti pienet kärhöt!
 

Europeana ruusuja ei ole kuivuus vaivannut!


Tällä hetkellä molempien pihojen kuningattaria ovat erilaiset liljat! Sipulinsa voimalla ovat liljojen kukkavarret kohonneet varmasti ylöspäin, kuin uhmaten paahdetta, ja antaneet piutpaut veden puutteelle. En olekaan liljoja kastellut ja nytkään ne eivät tarvitsisi niskaansa yhtään rankkasadetta! Rakastan tuoksuvia Oriental-liljoja, ja niitä onkin suurin osa liljankukista, joita puutarhassani kasvaa. Pääosin valkoisia ja vaaleanpunaisia.

 


 

 


Puutarhahuoneelle vievän polun varteen olen istuttanut vain vaaleanpunaisia liljoja. Aikaisimmat ovat jo kukintansa lopettaneet, korkeat ja näyttävimmät ovat nyt vuorossa.

 




Magnolian ympärillä on taas kauneutta, oriental liljat aukenevat, ihana tuoksu leijailee puutarhassa, kuiva kesä on selätetty!


 

Alkanut elokuu on täynnä syntymäpäiviä ja paluuta arkeen, ristiriitaista, vai mitä!? Hyvää kesän jatkoa!

 

torstai 19. heinäkuuta 2018

Helteitä ja kesäkiireitä!






Kaksi puutarhaa ja marjastusaika - nyt pitää täällä suunnalla kiirettä. Mutta ilon puolella vielä mennään.

 


Helle hellii meitä ihmisiä, samoin puutarhan ihanuuksia. 

 

 Liljat ja kärhöt eivät ole lainkaan pahoillaan lämmöstä. Toki vesi maittaa kärhöille, jotka vähitellen aukovat kauniita terälehtiään ja kurkottelevat kohti taivasta.





 
 





Kukkakimppuja tein viime viikolla, ennen kuin helteet alkoivat. Nyt upea köynnösruusu alkaa olla kukintansa ehtoopuolella.




Ruukkukasvit ovat haastavimpia, koska kastelija ryntäilee milloin metsässä, milloin istuskelee kesäteattereissa, tekee kotiseuturetkiä tai ihan vaan nauttii auringosta ja ihanista lomapäivistä yksin ja ystävien kanssa.



Kasvihuoneen kasvitkin joutuvat odottelemaan toisinaan vettä, kun ei ole automaattista kastelujärjestelmää, mutta onneksi ne elpyvät nopeasti, eikä tappioita ole toistaiseksi tullut.

 

 
Blogin pitäminen on siirtynyt tärkeysjärjestyksessä taka-alalle, kuvia ehtii juuri ja juuri ottamaan, jonkun blogin lukaisemaan, kommentoinnit tuppaavat jäädä. Nytkin kirjoittelen tätä mökkimaisemissa, ja marjastusvarusteet odottelevat....






Jatketaan kesänviettoa, kiireistä huolimatta nautin täysillä!

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Rehevyyden huipulla



Kiira pyyhkäisi eilen kotikulmien ylitse! Kun ihailimme myrskyä mökkiterassilla Etelä-Karjalassa,  oli useita puita kaatunut muutaman sadan metrin päästä kodistamme Kymenlaaksossa. Mutta kuin ihmeen kaupalla eivät puutarhan kukkaset saaneet juurikaan siipeensä, jopa hennot unikot kukkivat sunnuntaina täysillä.


Täysillä mennään koko puutarhassa, kylmä kesä antoi odottaa itseään, eivät auttaneet anelut, kun olisin heinäkuulla halunnut rehevyyttä pihalleni. Vasta nyt on vehreyttä, joka sekään ei yltänyt aiempien kesien mittoihin!


Nauhukset jaksavat kurkotella korkeuksiin, ja kukinta on jatkunut nyt kolmatta viikkoa. Viileydestä on se ilo, että yksittäisten kukkien loisto kestää selvästi kauemmin kuin hellekesinä.


Värililjat kukkivat myös kauniisti ja pitkään, monet eivät ole vielä edes aloittaneet kukintaansa, mikä on poikkeuksellista tälle kesälle näillä leveysasteilla. Mutta sehän on vaan mukavaa, että iloa riittää pidemmälle...








Etualalla oleva penkki, jonka olen nimennyt sekä Kymijoeksi että Suomi 100 -penkiksi, kukkii edelleen ritarinkannusten ja valkoisten dahlioiden voimalla. Kärhökaarta pitäisi peittää Mantsuriankärhö toiselta puolen ja Clematis `Multi Blue´toisella laidalla. Mutta:



Kärhöt pettivät pahasti! Vanhoista osa ei ilmestynyt lainkaan, mutta nekin vanhat ja uudet, jotka jaksoivat nousta kylmästä maasta, kituuttavat,  toki kukkivat kauniisti! Nimet ovat menneet jo autuaasti sekaisin. Toivotaan, että syksy on lämmin, niin saattavat vielä vähän venyä...



Ernest Markham, ehkä..


Jacmannii

Daalia `The Big Wow´
Vaikkei rehevyys enää tänä kesänä lisääntyisi, on kukkijoita silti vielä tulossa, daaliat ja punahatut vasta aloittelevat ja komeamaksaruoho ei vielä edes punastele!


Ja keittiön ikkunastahan ei tarvitsekaan nähdä muuta kuin kukkia:)