Näytetään tekstit, joissa on tunniste jouluhuone. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jouluhuone. Näytä kaikki tekstit

maanantai 23. joulukuuta 2024

Rauhallista Joulua!


Joulukuu lopuillaan, kuitenkin tärkein vielä edessä; Joulun juhla! Tämän joulukuun kuvakavalkadin myötä Kukkia ja Haaveita toivottaa kaikille lukijoilleen ja sivuilla vierailleille oikein Hyvää ja Rauhallista Joulun aikaa! 




Jouluksi kestäviä neilikoita, höystettynä ihanilla anemonioilla!




Vielä joulukuussakin pyörittelin kransseja, vaikka aloittelin jo hyvissä ajoin marraskuussa! 



Sää pysyi mielenkiintoisena, välillä hartiavoimin lumitöitä, välillä pilkahteli aurinko! Jouluksi saimme surkean, sateisen, liukkaan kelin, meillä kuitenkin on valkoinen maa!



Terassi on kesäisin helteinen, nyt siellä viihtyvät tontut!




Toisen kotimme veranta on aina yhtä ihana; kesällä pelakuiden täyttämä, nyt täynnä valoja ja tunnelmaa!



Sininen hetki ja luminen puutarha olivat joulukuussa tuttu näky!





Puutarhahuone pukeutui jouluasuun jo hyvissä ajoin, silloin oli vielä lunta tulvillaan raikas tavisää! Tänä vuonna löysimme metsästä suloisen käpylatvaisen kuusen.




Joulun hupsutteluja, mutta elävän tulen kanssa on oltava varovainen!




Joulun kimppu sai oksilleen valot, onhan nyt sentään joulu!




Nautinnollista ja levollista Joulua!

perjantai 23. joulukuuta 2022

Rauhallista joulua!

 

Valkea joulu mökkipuutarhassa...



Valkea joulu kotipuutarhassa...



Valkoinen on joulu myös puutarhahuoneen puutarhassa...



Illan tullen syttyvät kynttilät ja joulurauha laskeutuu...




Kurkistetaan sisälle...



Tänä vuonna puutarhahuone saikin yhden kuusen sijasta kolme!



Oikein ihanaa ja rauhallista joulunaikaa kaikille lukijoilleni! <3



sunnuntai 19. joulukuuta 2021

Jo neljäs adventti!

 


Kuinka onkaan joulukuu edennyt nopeasti! Tämä kuukausi on aina täynnä ihania asioita, jotka vievät mennessään, mutta tuovat toki kiirettäkin normiarkeen. Vaikka sitä suunnittelee välttävänsä hössötyksen ja tarpeettoman joulutohinan, niin kuitenkin tarttuu herkemmin rättiin ja kaulimeen ja tekee asioita, jotka voisi jättää rauhassa uuteen vuoteen :)


 

Ennemmin toki puuhailen raikkaassa ulkoilmassa ja tuunaan kaikenlaista joutavaa - jouluttaja kun olen! Miehen pihapiiriin kuuluu ulkosauna, jossa löylyt maistuvat kesät, talvet. Jouluksi sekin on mukava siivota ja koristella jouluisemmaksi. Ihana kulkea kynttilöillä valaistua sunapolkua ja kylpeäkin kynttilän valossa!





 

Alkukuusta saimme reilusti lunta ja pakkasta, joten talvisia kuviakin on saanut ikuistettua.  Mies piti jäälyhtytehdasta ja ihan kaikki eivät ehtineet sulaa leudon viime viikon aikana. Nythän saa taas uudetkin lyhdyt jäätymään jouluksi, kun niin napakkaa pakkasta lupailee!

 

Muutaman ylikukkineen krysanteemin upotin jäähän.

 

 

 Kynttilöitä täytyy olla runsaasti, niitä poltellaan sekä sisällä että ulkona, ja etenkin puutarhahuoneessa! Ja jämäthän sulattelen uusiksi kynttilöiksi. Edellisiin kynttilänvalutalkoisiin pääset kurkistamaan tästä ja tästä.

 


 

 Puutarhahuone on saanut taas jouluasunsa; Tavaraa on pikkuhiljaa lisätty ja mennään aika lailla vanhoilla koristeilla, mutta mitään kun ei malttaisi jättää pois, niin ollaan jo siinä rajalla, että menee överiksi... Lisäksi instagram ja joululehdet pursuavat ideoita, joita on ihan pakko kokeilla ja totetuttaa... ilolla tietenkin:)

 

Muistutus hyvästä puolukkasyksystä:)


Tontutkin ovat jo saapuneet...




Tänään, kuin neljännen adventin kunniaksi täällä alkoi sataa lunta! Puut saivat hienon lumihunnun juuri ennen pakkasia. Lähes kaikki lumet ehtivätkin leudon viikon aikana sulaa pois, joten nyt näyttää  hyvin kauniilta, kun maa on taas valkoinen!



 

 

 

 

Tunnelma joulun lähestyessä on herkkä ja suloinen. 

 


 

Lasiverannan sininen hetki!

 Viimeinen viikko ennen joulua on kiireiden puolesta vielä arvoitus; Työpäiviä ei ole enää kuin muutama, mutta äidin silmäoperaatio vie minut vanhempieni luokse joulunaluspäiviksi. Lapset tulevat jouluksi kotiin, mutta heilläkin työpäivät jatkuvat aatonaattoon. Eli tänä vuonna nautimme joulua niillä resursseilla, mitä kukin ehtii ja jaksaa. Aina on ollut ihana joulu, niin uskon, että tapahtuu tänäkin vuonna!

 

 

Ihanaa joulun odotusta, toivottavasti sinunkin joulusi on kiireetön ja rauhallinen!



sunnuntai 20. joulukuuta 2020

Avaatko oven joulun tulla, joulu on jo täällä

 

 

Puutarhahuoneesta sen tietää, että joulu on jo lähellä. Se on paikka, jossa on mukava puuhastella eri  vuodenaikoina erilaisten asioiden parissa. Syksystä asti mukana on jo suunnitelmia tulevasta joulunajasta.


 

Pitkin syksyä olemme lenkkeilleet metsissä. Metsän merkittävyydestä ei nyt kuitenkaan ole tarkoitus puhua, vaan siitä, miten metsäteema alkoi pyöriä päässä jo viime jouluna. Mietin, miten puutarhahuoneen voisi ensi vuonna sisustaa. Niinpä kuluneen syksyn aikaan olen metsäretkiltämme ja mökkipihaltamme noukkinut sammalia matkaani. Koska sammalen keräämiseen on oltava metsänomistajan lupa, on minulla onni matkassani, kun metsät ovat tuttujen omistuksessa. Mitään suuria sammalalueita ei kuitenkaan ole soveliasta ottaa mistään, vaikka sammal peittääkin suhteellisen nopeasti poistetun alueen. Mökkipihalla kasvaa sammalta, samoin kotipihan varjoisilta alueilta olen joutunut sitä poistamaan. Viimeinen pisara oli tieto lähimetsän avohakkuusta; suurten metsäkoneiden alla eivät sammaletkaan tule säästymään, ja rohkenin hakea muutaman lämpäreen sieltäkin asetelmaani. Materiaalia siis on ollut helposti saatavilla.

 


 

Sammalet on aseteltu kasvilaatikoiden vanhan mullan päälle. Puutarhahuoneen viileydessä sammal pysyy hyvin vihreänä ja tarpeen mukaan voi vähän suihkutella. Kevään tullen sammalet pääsevät takaisin maahan joko happaman maan kasvien juurelle tai takaisin metsään. Muutama maatuva kantokin pääsi sisätiloihin. Minkälaisen pieneliöstön olen sitten tuonut mukanani puutarhahuoneeseen, sitä en nyt viitsi miettiä. Jos olisi tullut pakkaslunta, olisi ollut kiva ripotella sitä hitusen myös sammalen peitoksi. Vaan räntälunta on vähän vaikea saada kauniisti siirrettyä tähän metsään. Ja nythän täällä sataakin taas silkkaa vettä!


Joulun lähestyessä metsänpohjassa alkoi pilkahdella jotakin punaista...
 

 

 


 

 





 Illan hämärtyessä metsän pikku tuikut alkavat syttyä. Tunnelma muuttuu jouluisemmaksi.








Vielä hetki jouluun! Hyvää neljättä adventtia ja viikonloppua, muistathan ottaa jouluvalmistelut rennosti!



maanantai 23. joulukuuta 2019

Joulu on jo täällä






Joulukuu on ollut ihana! Kuukauteen on mahtunut tunnelmallisia päiviä, jouluvalmisteluja, monta hienoa joulukonserttia... Kodit on juhla-asussaan, samoin puutarhahuone sai jouluisen ilmeen.



 





Ikkunoista pilkistää vihreää nurmikkoa, meille ei valkoista joulua tänä vuonna saatu. Mutta nautitaan vapaapäivistä, yhdessäolosta, hyvästä ruuasta, tai muista asioista, mitkä tuovat hyvän mielen.

 


 




Jotain hyvää kosteassa ja lämpimässä säässäkin on; jouluruusu ja muut viileästä pitävät kukkaset pärjäävät nyt kasvihuoneella ja verannalla. Kukinta kestää pidempään ja havut eivät karise:)






Kukkia ja haaveita kiittää kaikkia lukijoitaan. Olen iloinen, että olette vierailleet blogissani ja kaikki kommentit lämmittävät mieltä. On hetkiä, jolloin ei ole jutun aihetta tai muut kiireet vievät mennessään. Mutta sellaistahan elämä on:) Blogi jatkaa kuitenkin elämäänsä, välillä ollaan sisäpuuhissa, useimmiten aivan pihalla!







Oikein ihanaa joulun aikaa kaikille!