Pihamaan laidalta kaadettiin suuri pihlaja. Se vei tilaa ja varjosti ja oli pikkuisesta taimesta kasvanut liian suureksi. Pihlaja on kaunis, värikäs puu, niitä on tontilla ja sen reunamilla lisää, niitä on mökkipiha sakeanaan. Mutta pihlaja ei silti ole se minulle merkityksellinen puu, jota tässä Betweeniltä Rikkaruohoelämää -blogista aikoinaan saamassani haasteessa nyt haen.
Mikä sitten olisi se puu, jolla minulle on muita enemmän tunnearvoa ja merkitystä?
Haasteeseen vastaaminen sopii hyvin näin isänpäivän aikoihin, koska näiden puiden merkityksellisyyden ovat antaneet suvun miehet.
Haasteeseen vastaaminen sopii hyvin näin isänpäivän aikoihin, koska näiden puiden merkityksellisyyden ovat antaneet suvun miehet.
Isäni toi aikoinaan työpaikkansa lähellä kasvavan tammen juurelta terhoja pihapiirin oraville. Hyvien talvipiilojen ansiosta osa tammista iti helpostikin. Isä istutteli näitä tammentaimia mökkipihalle ja kun keskimmäinen lapsistani syntyi, minäkin istutin pienen taimen uudelle pihallemme.
Talviöinä pihalla liikkuvat jänikset onnistuivat syömään uuden pienen tammen silmut. Sitkeä puu jatkoi kasvuaan, seuraavana talvena sama toistui, kun luulin lumen peittävän pikkupuun enkä sitä suojannut.
Vähitellen runko vahvistui, mutta lehdet olivat pieniä, kuin bonsaipuun lehtiä. Ajatus omalla pihalla kasvavasta bonsaitammesta oli niin houkuttava, että jänisten jätettyä puuni rauhaan aloin itse keväisin saksia oksien kärkiä.
Tammi ei ole vielä metrinkään korkuinen, mutta on vahva ja sitkeä, täyttää ensi kesänä 26 vuotta. Rakas pieni poika on kasvanut jo aikoja sitten tammen ohi, juhlii tammikuussa 26-vuotispäiviään!
Toinenkin pihamme puista on muuttanut meille pienenä taimena, toisesta mummolasta. Lasteni isovanhempien kotipihalla kasvaa suuri hevoskastanja. Kesällä se on täynnään valkoisia pyramidin muotoisia kukkaterttuja ja syksyisin puun alle sataa valtavia lehtiä sekä piikkisiä hedelmystöjä.
Voi,
miten monta siementä istuttelin, kylmäkäsittelin, mutta en saanut niitä
kasvamaan. Kunnes vaari eräänä kesänä antoi pienen taimen, oli löytänyt
sen puun juurelta. Sen kummemmin paikkaa miettimättä, istutin puun
pihallemme, suojasin jäniksiltä ja kas, taimi alkoikin viihtyä ja kasvaa
reippaalla vauhdilla.
Hevoskastanjalla
lienee ikää kymmenisen vuotta ja tänä kesänä se teki ensimmäiset
kukkaterttunsa! Oi sitä iloa, kun huomasin oksien kärjissä kasvavan
nupun!
Kummankin puun kasvua täytyy kuitenkin joka vuosi hillitä; Hevoskastanja ei vaan mahdu kasvamaan sillä vauhdilla, mitä sen jykevät oksat antavat ymmärtää. Muuten se peittää kohta auringon sekä meiltä että naapureilta. Tammi kasvattaa valtavaa juuristoa ja varmasti jo nyt, vaikka bonsaina pysyisikin, ovat sen juuret ulottuneet ties mihin asti. Mutta ei tähän pihaan vaan mahdu täysimittaista tammea, mahdoton ajatus!
Vanhat miehet ja lapsenlapsensa; vaari jo edesmennyt, Isä-pappa sinnikkäästi huolehtii puutarhastaan ja mökkipihastaan, nuorin elämänsä alkupuolella intoa ja tulevaisuuden suunnitelmia täynnä. Puut muistoineen pysykööt pihallani ainakin niin kauan, kuin piha pysyy minulla!
Koska haasteeseen kuuluu jakaa haaste eteenpäin kolmelle blogiystävälle, niin mikäli ette ole vielä vastanneet ja aikaa tai kiinnostusta riittää, niin tässäpä tämä teille:
Tuulikki blogista Kukkia ja koukeroita
Katja blogista Pävänpesän elämää
Pirjo blogista Tuplasti Terapiaa
Hyvää Isänpäivää ja viikonloppua kaikille!