Ajatuksia ja mielipiteitä - lusikkani soppaan.

Minut on kasvatettu niin, että ihmisellä on arvo ihmisenä riippumatta onko hän rikas, terve, vammainen, kuuluisa, mökin mummo, suomalainen, ulkomaalainen, tyhmä tai viisas, ei myöskään väliä onko nainen vai mies, punatukkainen vai tummasilmäinen.

Minulle on myös opetettu, että toista ihmistä pitää auttaa, jos vaan voi. Naapurinkin pelloille voi mennä heinätöihin, sairaalaan joutuneen sedän katto mennään suvun voimin korjaamaan ja sairastuneita käydään katsomassa. Myös tuntematonta voi auttaa, keräyksiin voi sujauttaa rahaa tsunamin uhrerille tai keskosvauvojen uuteen hengityskoneeseen, sen mukaan mitä itsellä on. Muistan ihan pienestä tytöstä, kun luulin että Etiopia on kotikuntani seurakuntatalolla, jonne vietiin vaatteita, ilmeisesti siis lähetettäväksi sinne Etiopiaan.

Minulle on jo lapsesta kerrottu, että isovanhempien kotiin ja monen muunkin naapurin ja sukulaisen luo on majoitettu evakkoja. Siitä ei kerrottu niin, että oltaisiin oltu sankareita enkä toisaalta moitteen sanaakaan kuullut puheissa. Heitä majoitettiin, koska olivat kotia vailla - siihen käsitykseen jäin. He ovat autelleet talon töissä ja isoisäni veljen vaimo oli myös Karjalasta turvaan tullut.

Olen myös ollut tietoinen, että sukulaisia on mennyt Amerikkaan 1920-30-luvuilla, nimenomaan nuoria miehiä sinne on mennyt. Sinne on menty tekemään töitä, hankkimaan rahaa, joka on lähetetty Suomeen jääneelle perhelle. On oltu huolissaan siitä, miten elättäisi nuorta perhettään ja on koettu että järkevin ratkaisu on miehen lähteminen toiseen maahan joksikin aikaa vaimon ja lapsen jäädessä Suomeen.

Tiedän myös että minunkin suvuissani lapsista on pyritty pitämään huolta. Vanhemmat ovat tehneet ratkaisuja, että lapsia ovat joitain aikoja hoitaneet isovanhemmat, sedät tai tädit, jos se syystä tai toisesta on tuntunut silloin parhaalta ratkaisulta lapsen kannalta. Ei sillä, etteikö vanhemmat olisi kaivanneet lapsiaan tai miettineet ratkaisujaan, mutta tilanne on vaan ollut se.

Pitkään mietin, että puutunko tähän kysymykseen millään lailla blogissa, mutta en enää voinut vaieta. Olen ollut järkyttynyt usein lukiessani uutisia. Olen järkyttynyt ihmisten, lasten, aikuisten ja vanhusten kohtaloista, järkyttynyt siitä että merestä on tullut niin monen hauta - monen sellaisen, joka on vain yrittänyt paeta kammottavista olosuhteista parempiin. Olen ollut järkyttynyt myös niistä kommenteista ja puheenvuoroista, joissa on kehotettu Suomeen saapuneita pakolaisia painumaan takaisin sinne mistä ovat tulleet tai paikkoihin, joita en tässä halua mainita.

myyntipisteen siirto

tiimipaidat :)

hyljätyt ruusut

Monet ovat sanoneet, että ensin pitäisi hoitaa kuntoon suomalaisten vanhusten, lapsiperheiden, työttömien, yksinäisten ja syrjäytyneiden asiat. Kyllä, eihän minulla mitään sitäkään vastaan ole, että jokaisen suomalaisenkin asiat olisivat paremmin. Mutta, mikä on se hetki, kun kaikki on niin hyvässä kunnossa että voi auttaa muita? Olen Suomessa ollessani töissä kohdannut paljonkin heitä, joiden asiat eivät ole olleet pelkästään hyvin taloudellisesti, terveydellisesti ja muuten ja tiedän, että heitä todella on. Silti väitän, että lähes kaikilla on mahdollisuus vessaan/suihkuun/turvalliseen paikkaan nukkua, eikä tarvitse pelätä heti kun ovesta astuu ulos, vaikka ruuasta, vaatteista tms. olisikin pulaa ja tulevaisuus tuntuisi toivottomalta.

Turkissahan on jo noin 2 miljoonaa pakolaista yksin Syyriasta, lisäksi väkeä tulee mm. Irakista ja Iranista. Suurimmat vaikutukset ja leirit ovat toki Itä-Turkissa, mutta kyllä heitä on Istanbuliinkin tullut. Kielikoulussani on käytännössä lähes joka luokalla syyrialaisia, jotka saavat nyt alennuksia kursseista. He eivät ole huvikseen paenneet, monet haluaisivat palata kotiin heti kun se olisi mahdollista edes jotenkin turvallisesti. Monet ovat menettäneet tyttöystäviään, sukulaisiaan tai naapureitaan. Hyvin alkanut opiskelu-ura on katkennut sotaan. Ennen valoisalta näyttänyt tulevaisuus on muuttunut oman maan sekasortoon ja sitten elämään vieraassa maassa, jonka kieltä eivät osaa, jossa tulevat mahdollisesti syrjityksikin. Monet myös suunnittelevat lähtemistä eteenpäin, kohti vielä suurempaa tuntematonta.

Kyllä minä ainakin mielummin haluaisin yrittää auttaa ja arvostan heitä, jotka jo tekevät paljon pakolaisten hyväksi. Tuntuu, että nyt menneen viikon aikana ovat monet tahot heränneet. Julkisuuden henkilöt ovat tuoneet hienosti äänensä kuuluville, heitä kuitenkin kuunnellaan. Suosittelen lukemaan esim. Jari Tervon ja Anssi Kelan kirjoitukset. Tänään on saatu lukea myös kuinka kuinka Tamperelainen perhe on majoittanut pakolaisperheen ja kuinka pääministeri on myös osallistunut.

Chez Helenan blogista huomasin bloggaajien oman keräyslippaan. Tähän keräykseen haluan itsekin osallistua.

Bloggaajat haluavat myös osallistua auttamaan pakolaisia omalta osaltaan
ja ovat laittaneet pystyyn oman keräyslippaan.
Tavoitteena on kerätä 5000 euroa,
voit tehdä lahjoituksen  luottokortilla tai
verkkopankissa klikkaamalla lippaan "lahjoita" kohtaa.
Kiitos avusta.