Luulin viimeiseksi. (Unescon perintökohdepäivitys 1)

Olen luullut pitkään, että Süleymaniyen moskeija on viimeinen Istanbulin Unescon maailmanperintökohteista, jota en ole nähnyt. Tiesin (tai siis luulin), että se ympäristöineen on Hagia Sofian, Hippodromin, Topkapın ja Yerebatan sarayın lisäksi Unescon listalle päässeitä kohteita Istanbulissa. Rupesin Süleymaniyen reissulta kotiuduttuani katsomaan listaa tarkemmin ja sieltähän löytyi vielä lisäkohteita, listalla Istanbul on mainittu vaan laajasti otsikolla Historical Areas of Istanbul Vieläkin on nyt siis muutama moskeija käymättä ja Hippodrom on myös vähän huonosti kuvattuna. Şehzaden moskeijasta en ollut edes kuullut ja toinenkin zeyrek moskeija oli tuttu vain nimellä ajalta ennen moskeijaksi muuttamista. Pieni Hagia Sofia oli sentään listalla, jonne pitäisi mennä, vaikken tiennytkään sen olevan myös Unescon listalla.

Ehkäpä kooste näistä kaikista täytyy sittenkin tehdä vielä myöhemmin, mutta otetaan tänään esittelyyn viimeiseksi luulemani Süleymaniyen moskeija. Tiedättekö sen tunteen, kun on joskus vaikea päättää, kummasta virkistyisi enemmän kotiin jäämisestä kirjoineen ja muineen vai kotoa pois lähtemisestä ja siinä tasapainoilee. Tänään sitä arvoin, mutta koska tälle päivää oli innokasta retkiseuraa ja sään piti olla huomista parempi, päätettiin lähteä valloittamaan se "viimeinen kohde".

Lonely Planetin ohjeen mukaan se sijaitsee lähellä suurta basaaria ja toki emme pystyneet vaan ohittamaan sitä, vaan piti hieman harhailla sen kutsuvilla kujilla. Muistin, miksi en yhtään pidä siitä, sen tunkeilevista kauppiaista, kalliista hinnoista, tunteesta että eksyn välittömästi sen kaduille. Muistin myös, miksi tykkään suuresta basaarista, kauppiaista, joiden kanssa tinkimiseen turkkini riittää mainiosti, kauniista huiveista, pyyhkeistä ja lampuista joita katsella ja tykkäänpä niistä kapeista kaduista ylämäkineen ja alamäkineenkin. :) (mutta terve terve-huudoista en tykkää vieläkään)

oi kuinka kauniita lasinvärisiä lamppuja :D

Kartan avulla harhailimme kohti moskeijaa. Sinne kuljettavat sivukadut olivat sivukatujen tapaan kiehtovia ja ansaitsivat jo itsessään palkintoja ja listasijoituksia. Kaduilla on elämää. Joku vetää perässään valtavaa kuormaa myyntiartikkeleita ja toinen vieressä kulkija pitää taakkaa pystyssä. Nuoret naiset kulkevat huiveissaan ja takeissaan käsi kädessä hymyillen ja jutellen - ehkäpä samoista asioista, mistä nuoret naiset kaikkialla. Vanhat parit kävelevät jo hieman keinuen mäkiä alas ja ylös. Kauppiaat huutelevat juuri heidän kebabinsa tai lahmacuninsa olevan parempaa kuin naapurilla. 

hämmentävä laatikko sivukadulla

Sieltä kulman takaa ja ylämäen päältä se moskeijakin löytyi, jota etsimme. Sisääntuloväylälle parkkeerasimme ja katsottiin että mitäs se Lonely Planet nyt kertookaan tästä, että oliko joku muukin syy tulla tänne kuin sijoituksensa Unescon listalla ja että onko jotain perusteita että se on päässyt sinne arvokkaalle listalle.

Süleymaniyen moskeija ei suinkaan ole suurin ottomaaniajan moskeijoista, mutta yksi upeimmista ja koska se on rakennettu korkealle yhdelle Istanbulin kukkuloista se hallitsee maisemaa kultaiselta sarvelta katsottuna. Se on ottomaaniajan tärkeimmän arkkitehdin Mimar Sinanin rakennuttama ja arkkitehti itse on halunnut hautansa juuri tämän moskeijan suojaan. Moskeijaa on rakennettu vuosien 1550-1557 välillä ja luonnollisesti se on matkan varrella kohdannut tuhoutumista ja rapistumista kuten myös remppaa ja kohentamista.

Moskeijan pihalla on terassialue, josta oli kyllä kirjan esittelyn mukaiset tai hienommatkin näkymät, tosin ilma ei ollut paras mahdollinen, mutta toisaalta kirkkaalla auringolla ei myöskään saa hienoja kuvia. Unescon kohteeksi tuo moskeija on valittu myös poikkeuksellisen laajojen ja hyvinsäilyneiden ympäröivien rakennusten: koulu, sairaala, kaupat jne. vuoksi. Nyt joissain niistä olisi ollut hyvä teepaikka, mutta ei nyt tällä erää menty. 

miten tuo koira oli tuonne päätynyt?

Sisällekin ennätettiin. Minä olen käynyt jo useamassa moskeijassa, eikä tämä ehkä hätkähdyttänyt kauneudellaan, kuten vaikka sininen moskeija ensivisiitillä, mutta yksinkertaisuudessa ihan viehättävä. Kauneinta oli mielestäni ihan se ympäristö maisemineen. Sisälle moskeijaan päästyämme alkoi satamaan ihan kunnolla, joten lähikatujen katselu jäi pois ohjelmastamme, vaan menimme suoraan syömään. 

Istanbul-ajatuksia sohvan pohjalta.

Eilen aamuna aamuaurinko herätteli uinuvaa Istanbulia ja lämmitteli sitä, mutta MatkaMarttaa se ei paljon nyt lämmittänyt tai ilahduttanut. Olin saanut jonkun - onneksi lievän - vatsataudin, joka piti mut eilen kotona sisätiloissa. Nyt tässä alkanee jo elämä voittaa ja kielikoulussakin olin.

Viikonlopussa en käynyt oikein missään enkä tehnyt enkä kuvannut mitään. Täällä sohvan pohjalla mietin kuitenkin Istanbuliani tulevien Suomi-ystävien kannalta. Saan pääsiäiseksi vieraat ja haluaisin esitellä Istanbulini heille niin, että se paljastaisi parhaita puoliaan heille. Miten lyhyessä ajassa voisin auttaa heidät näkemään suurkaupungin sykettä, mäkisten ja mutkaisten kujien värikkäitä taloja, Bosbor-maisemaa ja kulinaarisia herkkuja. Ei pelkästään tööttäileviä bussikuskeja ja kiireessä tönäisevää pukumiestä, vaan esitellä niitä mummoja jotka ovat aina neuvomassa, jos näyttää eksyneeltä, sen kaupankassan joka pakkaa kamat kassiin tai sen ravintolan tarjoilijan, joka näyttää kuinka Turkissa voidaan palvella.

Tässäpä keräilin vähän listaa, jota mielestäni olisi hyvä nähdä Istanbulissa, mitä haluaisin näyttää tänne tuleville.

HAGIA SOFIA

Vaikka kuinka mietin, niin en pääse eroon siitä ajatuksesta, että Hagia Sofia (Jumalallisen viisauden kirkko) on sellainen museo, joka ei turhaan keiku Istanbulin TOP-nähtävyyksien kärkilistoilla. Se on ollut aikoinaan kristillisen maailman pääkirkko ja aikanansa se on ollutkin varsinainen superteos, kun se edelleen nykyaikanakin vaikuttaa koollaan ja arkkitehtuurillaan, mm. kupolilla jossa on vaikutelma ettei se ole tuettu millään, vaan ikäänkuin roikkuisi ilmassa. Osmaanivalloittajien otettua vallan kaupungista, Hagia Sofia muutettiin lähes ensitöinä moskeijaksi ja sellaisena se palveli, kunnes Atatürk teki siitä museon. Hagia Sofia mykistää suurellaan ja ihmetyttää eri kerroksillaan, siellä näkyy Jeesus ja Neitsyt Maria-aiheiset mosaiikit ja yhtä aikaa muslimien rukoussuuntia osoittavat kyltit.

kattokupoli ja sitä vartioivat enkelit

taiteellisia pylväitä

pieniä on ihmiset yläkerrasta katsottuna

Nämä ristit on tuhottu siinä vaiheessa, kun kirkko muutettiin moskeijaksi

TOPKAPI

Venäjällä reissatessani olen käynyt palatseissa ja siellä on kultaa ja kimalletta tullut nähtyä. Sellaisia täälläkin on esimerkiksi Dolmabahcen palatsi ja sielläkin kannattaa käydä, mutta mielestäni vielä hienompi ja enenenkaikkea omaleimaisempi onkin Topkapın palatsi, jonne tekemästäni reissusta voi lukea täältä. Palatsi näkyy joka kerta lautalla Aasiasta Eurooppaan mennessä tai tarkemmin sanottuna palatsin puisto näkyy. Sen suuruuden tajuaa sieltä kaukaakin, mutta sitten portista sisään astuessa sen vasta tajuaakin. 

Tässä palatsissa - sen monissa rakennuksissa - ovat hallitsijat huikeine palvelijamäärineen asuneet noin 400 vuotta vuosina 1465-1865. Heti palatsialueelle tullessa oikealla puolella on palatsin keittiörakennukset, jotka olivat kovin mielenkiintoisia. Parasta antia on kuitenkin ehkä terassi mielettömän hienoine näköaloineen sekä haaremi, jonne kannattaa eri lippu lunastaa. Tällaista nähtävyyttä ei ihan heti tule toista  vastaan.

Portin torni

Maisemat on sulttaaneilla olleet ykköluokkaa

Haaremin

 Voi näitä laattoja, ne on niin kovin kauniita

Mitähän tällä hyllyllä on pidetty

CHORA KIRKKO

Chora kirkossa on Hagia Sofiaa hienommat ja paremmin säilyneet mosaiikit, mutta kirkkona kooltaan pienempi ja vaatimattomampi ja lisäksi nyt remontissakin. Suosittelen kuitenkin sitä ainakin historiasta, kirkoista ja mosaiikeista pitävälle. Tykkäsin itse kyllä kovasti, kun nyt lopulta pääsin käymään. Jo menomatka kirkolle on houkutteleva, ainakin kun sne tekee lautalla ja loppumatkan Lonely Planetin ohjeiden mukaan kauniita pikkukujia pitkin vanhaa muuria seuraillen. 

KUJAT JA KAHVILAT

Jotenkin aina toivon, että jokaisen vieraan kanssa ehdittäis poiketa johonkin kujalle, pois isoimmilta teiltä. Sinne missä pyykit kuivuu parvekkeen ulkopuolella naruilla, kujalla paappa kauppaa hedelmiä kärryltä tai toinen simitiä (sesamrinkilä) kojustaan, toinen parveke on täynnä kukkivia pelargonioita ja pihakivellä nukkuu raidallinen kissa :) Kujakävelyllä kuuluu myös hieman joutua kävelemään tiukkaa ylämäkeä, mutta siellä voi myös ihailla erivärisiä taloja ja suloisia ikkunaristikoita ja pysähtyä sitten jäätelölle, teelle, kahville tai vaikka dönerille nälästä, vuodenajasta ja lämpötilasta riippuen - tai toki voi myös mennä mammojen kans kangasostoksille.

Tämä kahvila on kyllä Pierre Lotista

BÜYÜK ÇAMLICA

Tämä on se paikka, jossa minä olen Istanbuliin ihastunut ja mikäli on ystäviä uskominen, niin saman vaikutuksen tämä "Suuri mäntykukkula" on tehnyt heihinkin, kun olen uskollisesti lähes kaikkia siellä käyttänyt. Çamlica on siis kukkula, joka sijaitsee Aasian puolella. Sinne kannattaa suunnata pikkuisen ennen auringonlaskua niin että ehtii vielä hyvin valoisalla kierrellä pikkuisen ja sitten hakea teetä/kahvia ja iltapalaksi esimerkiksi kumpir (täytetty peruna) tai gözleme (paikallinen lätty joko juusto tai perunatäytteellä) ja mennä tietysti istumaan lähelle laitaa, että pystyy auringonlaskua sieltä ihailemaan. Auringonlaskun lisäksi myös siltojen, talojen ja lyhtyjen syttyvät valot näyttävät superkauniilta. Kukkula on myös niin korkealla, että sieltä näkee hyvin Bosporin salmen, Marmaran meren alkua ja molemmat sillat. Istanbulin valtavuutta voi sieltä lintuperspektiivistä vähän koittaa hahmottaa. 

 joulukuinen talo

päivämaisemaa

 Nämä tasanteet ovat yleensä melko täynnä toisiaan kuvaavia kaveriporukoita ja pariskuntia

 sulattaisiko tämä auringonlasku sinun sydämesi Istanbulille?

Entäs sama maisema hetkeä myöhemmin?

BOSPOR

Pakko se nyt on vielä mainita, että Bosporin haluan esitellä myös aivan jokaiselle vieraalle. Voidaan yhdessä tervehtiä ehkä jonain aamuna jo aamu-Bosporia teemukin ja simit-rinkilän kanssa, lautan kannelta voi hakea vilvoitusta pahimpaan helteeseen tai kylmää uhmaten voi myös kiivetä kannelle teelasin kanssa. Sitten voitaisiin kävellä Galatansiltaa pitkin ja katsella kalastajia tai muuten vaan käveleskellä pitkin Bosporin rantaa ja pysähtyä rantakahvilaan istumaankin. Illalla tietysti sitten Pierre Lotin kahvilaan Camlicalle tai johonkin maisemaravintolaan katselemaan kuinka laskeva aurinko värjää Istanbulin ehdottoman kuningattaren pinnan :)

Bospor voi yllättää myös tällaisilla lyhtymahdollisuuksilla

 Bosporini, olet kaunis myös kun päivä on harmaa

...mutta voi kuinka auringonlasku pukeekaan sinua

Auringonlaskua Pierre Lotilta kultaiselle sarvelle, laskettankoon se nyt samaan kategoriaan kuuluvaksi Bosporin kanssa

Paljon muutakin ihanaa tietysti täällä on, mutta tässä nyt tämmöinen huhtikuun vieraitani ajatellen tehty postaus Istanbulin helmistä. Tulkaa tutustumaan ja kysykää vinkkejä, mietitään :D

Maalauksia ja maalauksellisia maisemia.

Lauantai oli kauniin aurinkoinen päivä, heti aamusta päivä lähti hyville ja reippaille laduille sen myötä. Lunta ei enää näkynyt ja kevät näyttää tulevan tänne. Olimme vieraan kanssa päättäneet, että lauantain lounas on hyvä aamupala ravintolassa. Perehdyin oikein tähän haasteeseen ja mietin erilaisia vaihtoehtoja, niitä jotka olin testannut, kuulemiani suosikkeja ja netin löytöjä, päädyimme tänne, eikä kaduta. Sijainti on näppärästi lähellä Istiklalia ja Galatantornia, palvelu hyvää ja ruokavaihtoehtoja paaaljon.

riikinkukkokupista lattea :)

Pöytään kannettiin ekassa kattauksessa juustoja, oliiveja, vihanneksia, hedelmiä, hunajaa&kermaa, erilaisia tahnoja... sitten seuraavaksi tuli börekiä, munakasta, makkaraa, grillattuja juustoja ja pannukakkuja ja ihan lopuksi jotain muuta hauskaa erikoisuutta tuli paikan isäntä (ilmeisesti) tarjoamaan. Kaikkea näitä kun syötiin ruusulautasilta galatantornia katsellessa (tosin maantasalta), niin eipä ollut huono. Suosittelen kyllä tekemään varauksen pe-su aamuille, me ei oltu tehty ja jouduttiin odottamaan puolisen tuntia. Mentiin vähän kiertelemään ja soittivat, kun pöytä vapautui.


Päivän pääkohde oli Chora kirkko, jossa en ollut itsekään ikinä käynyt.  Olin kuullut että sinne voi mennä lautalla ja että se on pieni ja rempassa, mutta mosaiikit paremmassa kunnossa kuin Hagia Sofiassa. Kaikki piti paikkkaansa ja enemmänkin. Matka kirkolle lauttarannasta oli jo elämys. Seurasimme vanhaa konstantinopolin muuria ja valloittavia kiemuraisia kujia. 

voi näitä värejä!

turkoosin talon ikkunaruudukot

Kaunis Y-risteyksessä oleva talo

kuvauksellinen kissa :)

tärkeä myyntiartikkeli - sitruuna

kankaita ja pitsejä myyvä pakettiauto

tädit pitsiostoksilla historiallisessa maisemassa

historiallista Konstantinopolin muuria

 Kirkon seinät ja katto olivat lähes täynnä mosaiikkeja ja maalauksia. Sieltä bongailimme Jeesuksen syntymään liittyviä kuvia, monia parantumisihmeitä ja pyhiä. Ihan kaikki eivät  kerralla auenneet, selkärankareumaatikko ja ballerina eivät ensin ihan selvenneet meille, mutta opaskirjan selaaminen auttoi. Selkärankareumaatikkomaalaus ilmeisesti kuvasi ylipäätään Jeesuksen tekemiä parannusihmeitä ja ballerina olikin itse Neitsyt Maria, joka iloitsi enkelin ilmoitettua hänelle Jeesuksen tulevasta syntymästä.

Chora-kirkkoa (eng. The Church of the Holy Saviour in Chora, turk. Kariye Kilises/Camiii) pidetään yhtenä Bysantin ajan parhaiten säilyneenä kirkkona. Kirkko sijaitsee lähellä kultaista sarvea (eli Bosborin lahtea. Kirkko muutettiin Ottomaaniajalla moskeijaksi ja vuonna 1948 siitä tehtiin museo - vähän samaan tapaan kuin Hagia Sofiakin. Kirkko on alunperin ollut Konstantinopolin kaupungin muurien ulkopuolella.

äärimmäisenä oikealla lääkäriystäväni diagnosoima selkärankareumapotilas

ballerina, eikun siis Neitsyt Maria

 Kirkolta suuntasimme takaisin rantaan ja kohti Pierre Lottin kahvilaa, olin sinne kerran aiemmin yrittänyt, mutta silloin emme jaksaneet jonottaa gondolihissiin, jolla perille pääsisi. Nyt lauantai-iltana ei jonoa ollut (tosin ei hissikään eka toiminut). Maisemat olivat kyllä pienen taksimatkan arvoiset, oijjoi! Ei ihme, että siellä on runosuoni sykähdellyt Pierre-herralla.

diagnoosini mukaan mantelipuu

PIerre Lotin kahvila