Matkailua sesongin ulkopuolella - plussia ja miinuksia

Nyt kun on parin reissun verran kokemusta tästä enempi vähempi täysin sesongin ulkopuolella matkustelusta, päätin uhrata sille oman tekstinsä ihan. Viime marraskuussa käytiin pienellä naisporukalla Antalyassa ja nyt olin ystäväni kanssa Antalya-Demre-Kayaköy-reissulla.

+ PLUSSIA +

- hotelleissa halvempia hintoja

- lentojakin voi saada edullisemmin

- suosittujakin nähtävyyksiä saa kiertää rauhassa, sai käyttää haluamansa ajan ja vaikka istuskella raunioilla välillä olematta kenenkään tiellä.
- jonoja minimaalisen vähän, jos ollenkaan.
- kuvaaminen oli helpompaa ja hauskempaa, kun ei ollut ainaista ihmismassaa edessä kaikkialla

sen yhdenkin matkakaverin varjo meinasi tulla kuviin, miten tätä olis kuvannut turistilauman kanssa?

tyhjä.

kattokuvia voi ottaa, vaikka olisi muitakin, mutta...

lattiakuvia ei

ei ketään missään

- saa yksilöllistä palvelua, kun alueen kaikki kauppiaat ja ravintoloitsijat ei oo vielä ihan täynnä turisteja (tosin turkinkielen taitokin voi parantaa palvelua)

-kaikkialla on vaan rauhallisempaa ja turisteja vähemmän suhteessa paikallisten määrään

- MIINUKSIA -

- toimintaa ja palveluita on todella "vedetty alas" osin ilmojen osin väen vähyyden vuoksi ja esim. ravintolat eivät ole auki tai ovat auki hyvin rajoitetun ajan.

muuten hyvä,  muta vielä kiinni

- jotkut paikat ovat remontissa tai huollossa tulevaa sesonkia varten

- pienemmät paikat (esim. nyt vaikka Demre) on turistien puuttuessa todellaki unessa (tosin ei pelkästään negatiivinen asia)

Näin viileämmällä ilmalla oli myös paljon hauskempi kierrellä, kuin ihan kylmällä talvi-ilmalla tai toisaalta helteellä. Nyt olin yhdessä ystävän kanssa maassa, jonka kieltä osaan, mutta ihan tuolla syrjässä olisi ehkä vähän halju kiertää yksin naisena. En sano, että mahdotonta, mutta itsestäni oli mukava kun oli seuraa etenkin kun Demrekin hiljeni aika totaalisesti auringonlaskun myötä. Puoli kahdeksalta oli jo hankala löytää aukiolevaa ravintolaa. Nyt ajattelisin, että jos itse lähtisin sesongin ulkopuolella yksin matkaan, nin menisin vähän isompaan paikkaan, jossa on turisteja ympäri vuoden tai sitten paikallisia ihmisiä sen verran paljon, että kaupunki ei ihan nuku talviunta. Antalya ainakin näytti mahdolliselta niin silloin marraskuussa kuin nytkin.

Sitten on tietysti kaupunkeja, jotka ei nuku koskaan eivätkä elä pelkästä turismista, kuten vaikkapa tämänhetkinen kotikaupunkini Istanbul. Istanbulissa tai muissa about tämän kokoluokan kaupungeissa ei sesonkiajan ulkopuolella matkustamisessa taida paljon muuta negatiivista kuin mahdolliset remontit ja että esim. sään vuoksi kaikki kattoterassit jne. eivät ole vielä auki tai risteilyjä on harvemmin tms. Mitään miinuspuolta en keksi nimittäin siitä että esimerkiksi Topkapıın ei ole kahden tunnin jono sisälle ja sen jälkeen jonotat erikseen vielä Muhamedin partakarvaa katsomaan ja
ylihintaisen kahvikupin ostaaksesi.

 Millaisia kokemusia teillä muilla on?

Pitkät mutta lyhet yöt koti-Suomessa

Valoisa. Tuttu. Kylmä. Rauhallinen. Rakas. Lämmin (saunassa ja muuten satunnaisesti). Hiljainen. Koti-Suomi.

Nyt on kuusi yötä takana kesäisessä Suomessa ja neljässä yöpaikassa eli vauhdikkaasti on heti lähdetty matkaan. Olen nähnyt jo pienimmäisen kummityttöni ja myös vanhimman, vanhempineen ja sisaruksineen toki. Lisäksi monta muuta ystävää ja tuttua. Kuulumisia on vaihdettu pitkänkin tauon jälkeen. Murheita jaettu ja iloittu ihanista asioista. Siinä ei sitten aina yöunille niin montaa tuntia jäänyt, mutta yöt oli valoisat. Valoisammat kuin muistin.

Uskollinen ystäväni Suometar-laukku <3

Jo lentokentältä pois ajettaessa vihreys ja teiden tyhjyys yllätti, vaikka niistä tiesinkin. Miten joka paikassa voikaan olla niin vihreää ja vehreää, ei pelkästään puistoissa vaan kaikkialla ja metsiäkin tuntuu olevan kaikkialla ;) Kesäisen Suomen huippukohtia olen jo saanut muutenkin kokea. Ihanat ystävät ovat hemmotelleet jo saunalla, grillimakkaralla, ruisleivällä, rieskalla, mansikoilla ja keskusteluilla yöttömässä yössä.

ensimmäisenä iltana klo 22.00

Vanhin kummityttöni on jo reipas kesätyöläinen ja pääsin itsekin piipahtamaan hänen kesätyöpaikallaan Muumimaailmassa. Suosittelen kyllä lämpimästi paikkaa. Itse ainakin yllätyin positiivisesti. Saarella oli kaunista luontoa ja muutenkin kaikki oli hyvin tehty. Me käveltiin luontoreitit ympäri ja sitten mentiinkin jo nauttimaan kinkku-ananas-sinihomejuustopizzaa :)

matkalla

Tänne en onneksi joutunut

Muumimamman keittiö

Joutsenlapset uivat tällaisen hirviön seurassa

Illan uintiretki vielä, tosin tämä täti ei veteen mennyt...

Nyt olen tavoittanut jo Pohjois-Pohjanmaan ja lapsuuden kotini. Koti-sanaa olen miettinyt jälleen. Voiko koteja olla monta ja voiko koti olla eri paikassa kuin kotimaa - voiko kotimaitakin olla monta? Nyt sanoisin että Suomi on kotimaa ja Turkki maa, jossa asun, vaikka toisaalta Istanbul kotikaupungilta tuntuukin. Monimutkaista. 

Koteja on vähintään kaksi, kotini Istanbulissa sekä lapsuuden kotini Suomessa. Toisessa puhelimeni wi-fi käynnistyy automaattisesti ;) ja toinen taas on se tutuista tutuin, jossa on paljon muistoja ja joka on lähimetsineen ja peltoineen niin rakas. Toinen on se, josta käsin arkielämä on nyt järjestetty ja toinen taas se, joka toimii koti-Suomessa tukikohtana ja jonne on helppo palata. Monimutkaista.

Koti-sanaan yhdistää jotenkin myös arjen ja sen, että juuri sinne palataan esim. työpäivän tai lomien jälkeen. Siinä määrin kotini on Istanbulissa, sillä suurimman osan vuottahan nyt siellä olen ja Suomessa sen kotoisuudesta huolimatta olen nyt lomalla. Turisti en taida oikein nyt kummassakaan kuitenkaan olla. Monimutkaista.

Joka tapauksessa useamman viikon nyt olen iloisena lomalaisena tässä maassa, jonka kielellä pystyn itseäni ilmaisemaan ja jota kutsun äidinkieleksi ja jonka valoisista öistä ja vihreistä metsistä löydän isänmaani. Ja sitten paluu arkeen ja työhön maahan, joka vielä muutama vuosi sitten oli täysin vieras ja joka nyt pikkuhiljaa tulee tutummaksi ja omemmaksi.

Jos Istanbulissa on lähemmäs 20 miljoonaa ihmistä, täällä tuskin edes hyttysiä on niin paljoa ja niitä on sentään varmasti enemmän kuin ihmisiä :) Nautin hiljaisuudesta ja siitä, että saa tehdä kunnon pihatöitä äidin avuksi. Kärrätä kottikärryillä hevosenlantaa tai harventaa villiksi heittäytynyttä kultapalloa herkemmän päivänliljan tieltä. Pääskyset laulaa ja sireeni tuoksuu. Postia hakiessani mietin, että näiden kuusten alta ovat myös esi-isäni kulkeneet. Kun nostan postit sisälle, astun samoille laattakiville kuin hekin. Olen kotona.

Huomenta netti, huomenta maailma!

MatkaMartta on palannut matkoilta jo monta päivää sitten, mutta netti palailee vasta tänään. Tai on se täällä ollut, mutta kovin on ollut katkonainen ja ohut hänen yhteytensä koneeseeni. Ei se nyt ehkä koskaan tosiaan mikään Mika Häkkinen ole ollut, muttei ihan koko aikaa nyt varikollakaan tarvisi olla. Nyt näyttäis jo vähän lupaavalta :) Huoh, ei kovin lupaavaa. Oon näiden kuvien latautumisen aikana tyhjentänyt puolikkaan matkalaukun, laittanut vaatteita kaappiin ja pesukoriin, jumpannut vähän, juonut kahvia jne.jne. mutta taisteluvoitto. Siinä ne nyt on. Toivoisin, että nettini päättäisi kuitenkin nopeutua samaan tapaan kun aiemmin päätti hidastuakin. Itsenäistä toimintaa häneltä pyydän - toivottavasti en turhaan.

No niin, siis Suomeen, Suomessa, Suomesta, Istanbuliin, Istanbulissa muttei vielä mihinkään Istanbulista. Sellaiset olis muutamat edelliset viikot lyhyesti. Suomessa oli ihana talvi, ihania sukulaisia ja ystäviä ja tietysti äiti ja sisko, ihania jouluruokia ja vettä suoraan hanasta, mahdollisuus päästä metsään ja pelloille heti kotiovelta, sai kuulla suomalaista musiikkia ja laulaa itsekin. Tässä vähän nyt kuvakavalkadin muodossa MatkaMartan reissua.

Lapsuudenkodissa oli vielä joulu kun menin. Kaunis kuusi ja ruokiakin laitettu. Olipa kaunista ja ihanaa!

vaalea sininen on oikein kaunis joulun väri siniseen hetkeen 

punainen toki myös.

Isäni oli oikein kotiseutu- ja museoihminen henkeen ja vereen. Siskoni kanssa on useammat kotiseutujuhlat ja talkoopäivät kotiseutumuseoalueella vietetty, käytiinpä siellä nyt talvikeleillä fiilistelemässä kameran kanssa. Kaunis on joulukuinen iltapäivä pilvisempänäkin päivänä.

ritvakoivu ja vanhaa aitaa

latu järven rannassa

tuulimylly kelillä, jossa kaikki näytti lähes mustavalkoiselta

siskoni ottama kuva, mutta laitoin nyt tähän luvalla. Lapsuuden kotikirkko ja pihlaja

hautausmaan portti sinisen hetken aikaan

Uusi vuosi perinteisin kuvioin ja askelmerkein. Yläasteaikani ei aina niin ruusuista ollut - tai ainakin kovin piikkisiä olivat, mutta muutama nuppu ja helmi sieltä löytyi. Ne muutamat, jotka ovat kannustuksellaan, kauniilla sanoillaan, sinnikkyydellään ja rakkaudella kantaneet läpi hankalien vuosien. Nyt tutustumisen syksystämme tulee jo yli 20 vuotta, mutta edelleen ollaan ystäviä, joka on vain syventynyt vuosien varrella. Puolin ja toisin toisiamme tukien, toistemme erilaisia näkemyksiä ja luonteenpiirteitä kunnioittaen ja puolisot samaan sakkiin mukaan ottaen olemme taaplanneet nämä vuodet - ja tarkoitus olisi jatkaa näin <3 Olemme tulleet siihen lopputulokseen, että ystävyys ei säily, jos sitä ei säilytä. Asumme kolmessa eri maassa ja kuudessa eri kaupungissa. Niinpä olemme päättäneet, että olemme yhdessä uudet vuodet ja kerran kesässä. Toki aina joskus joku ei pääse mukaan, mutta peruskuvio on tämä, että kahdesti vuodessa leiri laitetaan pystyyn.

Yksi perhe osti vähän perusnormeja suuremman talon (vanhan koulun) ja sinne sitten sakkimme leiriytyy kaksi kertaa vuodessa lasten, koirien, puolisoiden, ruokakassien ja milloin minkäkinlaisten ideoiden kanssa eri puolilta Suomea ja maailmaa. Tämän uuden vuoden kokoonpano oli tavallista pienempi yhden sakin puuttuessa kokonaan, meitä oli vain 7 aikuista, 4 lasta (joista yksi on kummityttöni L), 5 koiraa, 3 hevosta, 2 ponia, 2 pupua ja yksi normaalia hieman erikoisempi kissa <3

Tänä vuonna pääsimme siskoni kanssa matkaan sinne vasta uuden vuoden aattona, niinpä ruokien osto piti tehdä tsiljoonan muun kanssa matkan varrelle sijoittuvan Kajaanin prismasta. Tuntui jo siltä, että Kajaani on sulkenut kaikki ulosmenotiensä ja päädymme kiertämään pian kaikki kaupat mitä sieltä löytyy, mutta kyllä sitten pääsimme jatkamaan matkaakin aikanaan. Asiaan kuuluvalla tavalla matkan edetessä olimme yhteydessä toisiin yksikköihin: "Muistitteko kahvin?" "Tarvisko tuoda jotain? Joo, tuokaa pulkkia!!" "Paljonko teillä on matkaa, meillä vielä tunti!" AIkaisin aamulla kun lähdimme niin saimme nauttia auringonnousun maisemista ajaen tyhjillä teillä.

 Perille päästyä olikin melko pian jo aika suunnitella aaton ohjelma: grillausta ulkona kodassa, tähtisädetikkuja ja ilotulituksia.

grillatahan nyt voi lähes kaikkea makkaroista paprikaan :)

vaahtokarkkien parhautta

Muutaman aivan liian myöhään valvotun yön, saunaan menemisen aikomisen, päättömän keskustelun, hillittömän naurukohtauksen ja mm. yhden juhlavan juhla-aterian jälkeen piti pakata taas kamat kasaan ja lähteä takaisin kotikonnuille. Hyvästellessä kuitenkin tiesi että kesällä nähdään tai ainakin siitä lähdetään. Kotimatkalla kiepsautimme vielä moikkaamassa kummipoika V perheineen - eihän 80 km mutka ole mitään, jos sen avulla voi nähdä ystäviä, vaikka keli oli melko karmaiseva.

Mukava oli kuitenkin viettää muutama päivä vielä äidin huomissa rauhassa hengaillen ja myös ystäviä ja sukulaisia tavaten. Ulkoilu oli ihan parasta ja kameran kanssa toki.

kotikolonsa löytänyt ruusunmarja

oi lapsuuden maisema

tämä kuusi on seissyt tässä varmaan kauan ja kauan

aamulla ensimmäisenä aamuruskoa ihailemaan

syksy tai tilhet olivat unohtaneet marjat vielä puihin

ensimmäiset auringonsäteet hetkeen värjäsivät metsän käsittämättömän kauniilla väreillään

ja siniseen hetkeen en kyllästy

Sekin ilo loppui aikanaan ja siirryin Etelä-Suomen ihmeisiin toviksi. Sielläkin sain nähdä ystäviä vuosien takaa. Sain leikkiä ystäväperheen lasten kanssa "yökyläleikkiä" ja "haileikkiä", sylitellä toisten pientä prinsessaa ja myös aikuisten kanssa jutella. Vaikka Suomi-lomista tulee helposti vauhdikkaita, jossa on omat varjopuolensa, on kuitenkin ihana saada tankata ystävien ja suvun kanssa olemista. Niitä varastoja kun on täällä hankalampi täyttää, mutta nukkua voi Istanbulissakin. (okei, ehkä joku parempi tasapaino olis jees). Etelä-Suomen reissulla yksi kohokohta oli nähdä täällä aiemminkin mainittu pienin kummityttöni A ja siinä samalla tuli useampi muukin ystävä nähtyä. Ihanaa.

Näillä fiiliksillä nyt Istanbulissa netin pikaista toimupista toivoen.