Ihana Kööpenhamina ihanassa seurassa.

Joskus viime vuonna ulkosuomalaisblogeissa puhuttiin rakkauskaupungeista. Minulle se ilman muuta on Istanbul, mutta Kööpenhamina tulee kyllä pian perässä! Lapsuuden kotiseudut ja suomalaiset entiset kotikaupungit ovat kyllä sydämessä tärkeällä paikalla, mutta nyt tässä listailin Suomen rajojen ulkopuolella olevia. Istanbulissa olen asunut noin 2,5 vuotta ja Kööpenhaminassa en koskaan. En ole koskaan käynyt Kööpenhaminassa kesällä, vaan ihastunut siihen jo näin alkukevään vasta orastavassa kukkaloistossa. Ei kai ihastuksissa aina muutenkaan osaa niin sanoa, mistä se tuli, mutta yritän selittää. Kööpenhamina on jotenkin erilainen ja jännä, mutta silti samanaikaisesti tuttu ja turvallinen. Siellä on ihania pieniä putiikkeja ja houkuttelevia kahviloita joka kantilla. Se on suuri ja paljon on edelleen tutkimatta, mutta sitä voi myös ottaa haltuun kävellen melko pienessäkin ajassa. Tutuin paikka Köpiksessä on kuitenkin lentokenttä ;) mutta myös kaupungin keskustassa ja Pienen Merenneidon luona olen muutaman kerran käynyt. Suosittelen!! 

Malmöstä Ruotsin puolelta sinne pääsee kätevästi junalla. Huomionarvoista on, että Ruotsin juniin ei saa ottaa ilmapalloja ;) Tällaisia varoitustarroja oli liukuportaissa. Mietimme, että kuinka usein ihmiset raahaa palloja metroihin, kun niistä pitää erikseen varottaa. Tarrasta huolimatta yhden pallon silti näimme.

Junalla pääsi suoraan Österportin asemalle, josta on ihan näppärä kävelymatka katsomaan Kööpenhaminan ja ehkä koko Tanskan yhtä kuuluisimmista naisista. Koko hänellä on pieni, mutta suosiota senkin edestä. En ollut yhtään ajatellut, että näin huhtikuussa niin moni olisi kamerat ojossa ja selfietikut tanassa kuvaamassa itseään, toisiaan ja myös Miss Merenneitoa. Sinne mentiin toisten joukkoon tietysti. Joka kerta neitokaisen pieni koko yllättää, mutta kyllä se nyt nähtävä aina on. Seurueessamme kaikki ei ollut sitä vielä nähnyt, siksi mentiin. Matkalla kohti Pienen merenneidon kotilahtea on kaunis puisto, joka ei vielä ihan kauneimmillaan ollut, muutamat narsissit kuitenkin bongattiin matkalla ja aivan liian kaukana uinut joutsen.

Merenneidon luota käveltiin merenrantaa ja puiston poikki kohti keskustaa. Parin viikon päästä olisi ollut enemmän vihreyttä ja kukkia, mutta ihana se puisto oli silti ja tanskalaiset ilmeiseti rakastaa patsaita. Niitä löytyi pitkin kaupunkia ja osin toinen toistaan hämmentävämpiä. Metsä on aina metsä, mutta jo isot puistot on aina rauhoittavia ja niissä on mukava kuljeskella. Kaupunki, jonka keskustassa on kauniita vanhoja puistoja, ei voi olla muuta kuin ihana.

Tämä kaunokainen oli jo kukassa

sorsa lähellä - joutsen kaukana

Matkalta Neidon luota pysähdyimme Tanskan designmuseossa, jossa oli oikein kiva museokauppa. Mitään ostoksia en lopulta tehnyt. Ulkosuomalainen elämä ei tarjoa oikein parhaita olosuhteita sisustustavaroiden keräämiselle ja pelkään että laukku täyttyy muutenkin. Mutta jos olisin tarvinnut pieniä tanskalaisten voileipien näköisiä jääkaappimagneetteja, olisin ostanut ne täältä :)

Amalienborgin linna tuli vastaan vahingossa jonkun kulman takaa. Sen verran googleteltiin, että Hänen Majesteettinsa seurueineen asuu siellä talvikauden. Ilmeisesti alueella olisi ollut myös hieno museo, mutta me kuvailtiin vaan hetki ja jatkettiin matkaa. Fredrik V:n patsas hallitsi aukiota ja se näytti hauskan epäskandinaaviselta patsaalta. Juuri tällaiset aukiot ja kuninkaanlinnat tekee Kööpenhaminasta jotenkin niin eurooppalaisen ja ison kaupungin. Ihan kuin olisi mennyt kauemmaksikin lomalle.

Fredrik V

Fredrik V

Merenneitosen lisäksi toinen tavoite oli käydä Nyhavnissa ja juoda siellä päiväkaffit tai teet. Monista Kööpenhaminan mainoksista löytyvät värikkäät talot löytyivät kyllä, mutta kahvilan pöydissä ei ollut sijaa näille suomineidoille. Kuvailtiin siinä sitten taloja molemmin puolin siltaa ja kanavaa yllättäen meidät saavuttaneessa auringonpaisteessa. Jos asuisin Köpiksessä, mun lempikahvila voisi olla tässä kanavan varrella etenkin silloin kun turisteja on vähemmän. Istanbulissakin tykkäsin Sultan Ahmetin turistialueesta etenkin silloi kun ei ollut niin kovin kuuma (tai kylmä) ja vähemmän turisteja. Tämä voisi olla siltä osin samankaltainen alue. 

Värikkäät talot oli ihania, mutta kahvintuskaahan ne ei poista. Keskustan kahviloita vaan vaivasi sama ongelma kuin Nyhavninkin kahviloita - ruuhka. Päädyttiinkin sitten ensin lounaalle ja vasta paljon myöhemmin kahville. Kolmas tavoite oli kuljeskella vaan rennosti kaduilla, käydä ehkä jossain pienissä sisustusputiikeissa jne. Äkkiä se aika meni niin, ettei moni paikka enää ollut auki. Onneksi Illums Bolighus oli auki iltaseitsemään asti. Siinä kaikille sistustamisesta laajasti kiinnostuneelle oiva tavaratalo. Monta kerrosta täynnä kaikkea ihanaa. Kortteja, astioita, koriste-esineitä, huonekaluja, tekstiilejä, lamppuja jne. Siellä olisi ollut kauniita keraamisia ruukkuja, joista sai myös kynttilänjalkoja, joihin sai tarralla kirjaimen. En tajunnut ottaa kuvaa, mutta tässä. Sellaiset olisin melkein halunnut, mutta täytyy luottaa, että niitä saa myöhemminkin tai muualtakin. Hauskaa oli, että muumit, Marimekko, Iittala jne. olivat hyvin edustettuina.

Valokuvausta ja yksityiskohtia rakastavalle Kööpenhamina ja sen kadut ovat kuin maanpäällinen paratiisi. Patsaita, kauniita julkisivuja, kulahtaneita ovia, katutaidetta, kuvauksellisia viemärinkansia, erikoisia ovenkahvoja, hämmentäviä turistikauppoja, kukkia, värikkäitä ovia ja tietysti ihanat kahvilat päälle, joiden pullat ja voileivät ovat kuin taideteoksia nekin. 

Tivoli on ehkä Merenneidon jälkeen tai sen kanssa kuuluisimpia nähtävyyksiä. Siellä en ole vielä koskaan käynyt. Nyt päästiin jo läheltä kuvaamaan illan hämärryttyä. Siellä on joka ilta valo ja/tai ilotulitusshow, mutta meidän olisi pitänyt odottaa yli 3 tuntia sen alkamista. Päätettiin jättää seuraavaan kertaan. Alueelle on oma lippunsa ja laitteisiin toiset, joten niin kovin kallista ei olisi ollut mennä pelkästään sisälle kuvaamaan ja odottelemaan shown alkua. Mutta koko päivän jalkeilla olleet jalat ja selät jo kaipasivat lepoa ja päätettiin lähteä takaisin kohti Malmötä.

Kiitos seura! Kiitos Kööpenhamina! Odottelepa rauhassa tivoleinesi ja pikkuputiikkeinesi minua, kyllä mä vielä täältä tulen kyläilemään!

Istanbul - minun kaupunkini

Oi Istanbul Istanbulini. 

Istanbul ei ole synnyinkaupunkini. Istanbul ei ole pitkäaikaisin kotikaupunkini. Istanbul ei ole suvulleni merkittävä kaupunki. 

mutta

Istanbul on se kaupunki, joka on opettanut minua eniten asumaan ulkomailla. Istanbulissa olen oppinut arvostamaan Suomea vielä enemmän - puhdasta ilmaa, kirjastoa ja hiljaisuutta. Istanbul on myös opettanut pärjääämään ilman ruisleipää, metsää, pitkää hämäränhyssyä ja järvien rantoja. Istanbul itse on korvannut ne lahmacunilla ja baklavalla, Prinssisaarilla ja puistoilla, toinen toistaan upeammilla auringonlaskuilla Bosporille ja rinteitä ylös alas kiemurtelevilla kaduilla. 

Istanbul on tehnyt maalaistytöstä suurkaupunkiakin rakastavan. Ensin en kyllä rakastunut, en edes meinannut ihastua. Kammosin kaloilta haisevia rantoja, mukulakivisiä huonokuntoisia kapeita katuja ja sitä tunnetta kun ylittää busseja täynnä olevaa aukiota, kun tuntuu että melu, ihmisten määrä ja busseista hehkuva kuumuus vie mukanaan ja tukahduttaa. Sitten minut vietiin Büyük Çamlıcalle iltapalalle. Istanbul teki kai parhaansa ja onnistui. Se kultasi auringonlaskullaan koko maiseman, antoi Bosporin kimallella kuin järvet Suomessa, sytytti kotoisat valonsa tuhansiin ja satoihin tuhansiin ikkunoihinsa ja siltoihinsa. Iltatuuli pyyhki auringon tukahduttavan kuumuuden pois vaihtaen sen tummaan ja lämpimään yöhön. Jostain tuli käteen teekuppi ja juustogözleme - se riitti.

kaunis kaunis Çamlıca

Tietysti pitkäksi venyvät matkat, täpötäydessä ruuhkabussissa ostoskassien kanssa roikkuminen, autojen korvia viiltävät tööttäykset ja öisin herättävä moskeija ja rumpalipoika meinasivat peittää ihastuksen alleen. Mutta eihän se mihinkään lähtenyt ja minä annoin Istanbulille aina uusia mahdollisuuksia ja Istanbul käytti ne hyvin.

Minä ihastuin myös sen ihmisiin. Kädestä pitäen reitin näyttäviin mummoihin, kevään tulon hitautta ihmetteleviin pappoihin, ramadan-pidettä ja keittoa tuoviin naapureihin sekä lähikaupan setään, joka tarjosi teetä Istanbulin ikuiselta tuntuvassa sateisessa maaliskuussa taksia odottavalle. Istanbulissa sain myös ensimmäiset turkkilaiset ystäväni ja sain kokea sitä, kuinka sairaalle soitetaan, kuulumiset kysytään aina ja ystävällisesti ja kuinka huonostikin kieltä puhuvan kanssa jaksettiin keskustella ja ymmärtää.

Istanbul opetti minulle erilaista kauneutta. Kuinka kauniit ovat värikkäät portaat tai vaaleanpunainen koristeellinen ovi. Kuinka kaunis on vahvan punertava tee tulppaaninmuotoisessa lasissa tai repsahtaneen muurin tiilien koloissa kasvava villiviini. Pidän vähän ränsistynyttä taloa ja sen pihapiiriin ryöpsähtänyttä ruusupaljoutta kauniimpana kuin viivottimella piirretyn näköistä suurta taloa täsmällisine istutuksineen. Istanbulissa on jotain mm. Orhan Pamukin kuvaamaa melankolisuutta.

Mietin, miten sitä kuvaisi. Ehkä se on laivojen tuuttaukset sumuisella Bosporilla tai laivojen perässä lentelevät lokkiparvet. Sen tavoittaa myös niinä päivinä, kun vettä tulee kolmatta päivää peräkkäin, eikä aurinko pääse esille raskaina roikkuvien pilvien takaa. Vettä tulee sekä taivaalta, että tuulen mukana Bosporilta että alhaaltapäin lätäköistä ja askelten myötä painuvan katukiven alta lahkeisiin roiskahtaen. Istut rantakahvilan muoviselle vähän nitkahtavalle tuolille kädessäsi höyryävä muki talvista Sahlep-juomaa ja katselet sitä Bosporia, joka on poikkeuksellisen tumma ja lokkejakin näyttää olevan tuplamäärä leijailemassa ja tavoittelemassa lautasta heiteltyjä rinkilänpalasia. 

sateinen sivukatu

Istanbul on myös tuonut aiempien lempituoksujeni, vastan, äidin leipoman pullan, saunan, joulukuusen ja heinäkuisen mäntymetsän rinnalle uusia tuoksuja, jotka tekevät osaltaan Istanbulista Istanbulini. Kastanjoiden makeanimelä tuoksu talvisella Istiklalilla, Sahlepin maito ja kaneli Sultan Ahmetilla, vähän liian vahva kahvintuoksu paikoissa, joissa turkkilaista kahvia jauhetaan ja ostamaan houkutteleva persikan makeus elokuun helteen basaarilla tai hyasintti keväisessä puistossa. 

Istanbul on lisännyt myös määritelmiä väreihin. Suomenlipun sininen, kehäkukan oranssi, täydellisesti paistuneen korvapuustin vaalea kullanruskeus tai ne valkeutta hohkaavat hanget ja syyskesän vaaleanpunaiset auringonlaskut löytyivät entuudestaan. Nyt tiedän myös Marmaranmeren sinen, auringonlaskun keltaisen, sinisateen siniset kukat, täydelliseksi kypsyneen tomaatin punan ja sen kuinka omalaatuinen ja vahva punaisen, ruskean ja kullan sekoitus on täydellisen vahvassa ja hyvin hautuneessa teessä.

Näin Istanbulia kuvaa kuuluisassa runossaan Orhan Veli.

"Istanbul, kuuntelen sinua
Istanbul, kuuntelen sinua,
silmät kiinni
ensin kevyt tuuli henkäilee
hiljaa hiljaa heiluu lehdet puissa,
hiljaa hiljaa kaukaa kaukaa
vesikauppiaiden loputon kilistely
Istanbul, silmät kiinni, kuuntelen sinua

Istanbul, silmät kiinni, kuuntelen sinua
kai lintuja lentää ohitse,
lintuja taivaalla parvet parvet
kirkuvat kirkuvat
verkkoja nostetaan lahdella
jonkun naisen jalat työntyvät veteen
Istanbul, kuuntelen sinua, silmät kiinni

Istanbul, kuuntelen sinua, silmät kiinni
viileän viileä Suuri basaari
kuhisevan kuhiseva Mahmutpasan basaari
takapihat täynnä kyyhkyjä
vasaran ääni lyö väärään aikaan
minun kevättuuleni, hiki tuoksuu
Istanbul, kuuntelen sinua, silmät kiinni

Istanbul, silmät kiinni, kuuntelen sinua
päässäni pyörii juuri maailman laskuhumala
himmeässä valossa ui venelaituri ja kartano
tyyntyvän etelätuulen humisevassa sylissä
Istanbul, kuuntelen sinua, silmät kiinni

Istanbul, kuuntelen sinua, silmät kiinni
huora kulkee kadun laitaa
kiroilut hyräilyt laulut
 joku heittää jonkun sanan
jotain putoaa maahan varmaankin ruusu
Istanbul, kuuntelen sinua, silmät kiinni

Istanbul, kuuntelen sinua, silmät kiinni
joku pikkulintu räpistelee hameiden alla
minä tiedän kun otsasi kuumenee
minä tiedän jos huulesi kostuu
ja kun vihersammaleisten pähkinöiden takaa nousee valkoinen samettikuu
ymmärrän sydämeni lyövän
Istanbul, kuuntelen sinua, silmät kiinni."

(kääntänyt Riitta Cankocak)

Tällä kertaa olin Istanbulissa paikallisen ystäväni kanssa. Tilanne oli sikäli hullunkurinen, että minä olen meistä se, joka osaa liikkua Istanbulissa ja sikäli olin oppaana. Kuvat myös siltä reissulta.

Kiitos taas Istanbul <3

Istanbulin yhdistämät, talvinen Suomi ja ne keuhkoputket

No niin. Tämä tarina on jo tuttu. Vieläkin yskittää koko ajan, korva lukossa ja päässä suhisee. Pystyssä ei jaksa olla ilman buranaa. Suomessa tuli diagnoosiksi keuhkoputkentulehdus, mutta ei vielä tarvetta antibioottikuurille. Pelkkä lepo ja burana ja yskänlääke ja yrttitee ja inkivääri-sitruunaliemi jne. ei sitten auttaneet ja eilen testasin turkkilaisen sairaalan taasen. Mulla ei yhtään huonoa kokemusta niistä vielä ole - yksityissairaala oli tämäkin, mutta sellainen ei superluksuksen oloinen, tosin en ole käynyt kuin kahdessa - onneksi. Menin sisään eilen päivystysaikaan ja selitin yskien ja tiskiin nojaillen asiani. Pääsin heti lääkärille, joka kuunteli keuhkot ja otatutti kuvat. Niin siitä tuli sitten antibioottikuuri, allergialääke, yskänlääke ja kipulääke - jota en ainakaan vielä ottanut, kun Suomesta ei löytynyt muuta kuin jyrsijöiden hoitoon :) Sehän ei tarkoita että kyseessä olisi huono lääke, mutta oon vähän herkkis ehkä ja burana toimii niin käytän nyt sitä. Jospa tämä tauti nyt tästä pikkuhiljaa talttuisi. Paikallisistä ystävistä osa on sitä mieltä, että kieltävät multa kylmään Suomeen menon ennen heinäkuuta ja täkäläiseen tapaan apteekin täti kyseli täyden apteekin kuullen että miten olen voinut saada itselleni tällaisen yskän ;) Mutta on se hyväkin, että hoitovinkkejä satelee!

Mutta Suomesta.

Yksi pääpointti Suomeen menollehan oli ystävien häät. Mun kamera tai tarkemmin ottaen sen muistikortti ei ollut lainkaan samaa mieltä, vaan kirkossa ilmoitti että ei halua toimia. Myöhemmin hääjuhlapaikalla se sitten virkosi henkiin kuitenkin. Hääjuhlat oli Suomen Lapissa Kemijärvellä. Minuahan se ei haittaa, sillä Rovaniemi on vanha kotikaupunkini ja siellä on myös sukua. Kummitäti majoitti moneksi yöksi minut ja äitinikin. Oli ihana nähdä pitkästä aikaa. Hain menomatkalla lentokentältä yhden vieraan, jolle lupasin antaa kyydin häihin. Pakko oli kuvata aina yhtä ihanat porot kentältä, jotka juoksivat tällä kertaa kohti auringonnousua. Lappi <3

Koko päivä oli muutenkin ihan huikea. Valkoiset hanget peittivät vaarat, joet, järvet, metsät ja suopläntit. Kevätaurinko sai hankien kaikki triljoonat pienet timantit loistamaan. Voi, kuinka olin kaivannut tätä. Lapin kevättalvi on jotain ihan käsittämätöntä. Pitkän pimeyden ja luonnon alakulon jälkeen armas aurinko tulee ja herättelee kaiken ja kutsuu loistoon ja leikkiin. Olisin voinut pysähtyä kuvaamaan jokaisen metsän ja etenkin kaukaa siintävän tunturinlaen, mutta vaan kerran sitten pysähdyin lopulta. En ehkä saanut vangittua kameraan ihan sitä, mitä silmä näki, mutta niinhän se usein on. Onneksi silmä näki ja sydän tunsi ja mieli virkistyi ja jotain jäi teillekin katsottavaksi.

huoltoasemillakin saa suodatinkahvia ja possua ;) (ja Mynthoneita)

Kirkko löytyi Kemijärveltä ja viimeistään hääauton nähdessäni oli jo aika varma, että olen osunut oikeaan paikkaan. En ollut kertonut tulostani kenellekään  hääparin lisäksi. Kirkon eteisessä oli jo ensimmäiset epäuskoiset ilmeet ja halaukset. Kun astuin  kirkkosaliin etsimään itselleni paikkaa, oli käytävällä valokuvaava Paluumuuttajatar ja penkissä koko perhe. Rva Paluumuuttajattaren kanssa keskustellessa muut kai tunnisti äänen ja päät kääntyi. Sieltä heidän kanssaan samasta rivistä löytyi hyvä istumapaikka minullekin.

Mehän emme suinkaan olleet häissä ainoat Istanbulin yhdistämät. Käytävällä tuli minua halaamaan myös eräs nuori mies, joka on itse Istanbul'lu eli Istanbulista kotoisin ja Istanbul yhdisti hänet suomalaisen vaimonsa kanssa. Heidänkin häissään olen ollut Istanbulissa yhdessä mm. tämän päivän hääpärin kanssa. He olivat Istanbulin häiden kaaso ja bestman, joten myös he ovat Istanbulin yhdistämiä <3 Istanbulin häiden ja Kemijärven häiden rouvat ovat keskenään serkukset ja herrat - yllätys yllätys Istanbulin yhdistämät ystävykset. Aikamoinen oodi Istanbulille siis keskellä Kemijärven talvea.

Hääkirkko oli niin kaunis ja valoisa ja ikkunoista tulvi sisään Lapin kevättalvi :) Morsian tietysti oli todella kaunis ja sulhanen komea. Pappi puhui hyvin ja suomalaiset virret oli tuttuja ja ihania myös. Täydet pisteet!

kohti valoa <3

Minut oli plaseerattu samaan pöytään Paluumuttajattaren ja perheen kanssa ja siinä olikin hyvä. Naapuripöydissä oli lisää ystäviä ja tuttuja ja ihana tuore aviopari tietysti myös. Heti vihkimisen jälkeen Hra&Rva menivät valokuvattaviksi ja me muut saimme nauttia hääpaikalla jo glögistä ja kuumasta kaakaosta ja tietysti jutella toistemme kanssa. Häävieraille oli laitettu tehtäväksis myös täyttää avioparille ohjeita - eli vastata erinäisiin kysymyksiin. Tätä täyttelin yhdessä entisen Istanbulin kämppikseni kanssa, hauskaa oli. Koko tila oli koristeltu todella ihanasti kynttilöillä ja erilaisilla asetelmilla.

Ennen ruokaa juontaja sanoi, että pöytiin on jaettu tehtävät joita voisi mahdollisina luppoaikoina tehdä. Joka pöydän tehtävät olivat erilaiset. Meidän piti mm. tutustua naapuripöytien ihmisiin, halata kaikkia naapuripöydän naispuolisia jäseniä,  viedä morsiamelle lasi vettä, haastaa kaksi miesvierasta peukkupainiin - niin ja maistaa ruokaa vierustoverin lautaselta. Meillähän oli heti vauhti päällä ja kaikki paitsi ruoan syöminen tehty ennen kuin mentiin ruokajonoon. Tutun bestmanin kanssa juttelin kahvia odotellessa ja tuli tuo kisa puheeksi. Osaa pöytäkuntia muistuteltiin kisasta ja hän kyseli meidän tilannetta - tietysti kaikki tehty jo ruokaan mennessä :) Jos kisataan, niin kisataan! Harmi kyllä tietokilpailun voitto meni toiseen pöytään.

Mahtavat häät - kiitos kutsusta - rakkaat ihanan Istanbulin yhdistämät ihmiset - ihana Lappi!

Seuraavana päivänä oli vuorossa sukulaispäivä Rovaniemellä. Flunssa alkoi varmaan tässä kohtaa muuttua kohti keuhkoputkentulehdusta ja lämpöä tuli uudestaan. Vähän nihkeää menoa, mutta en onle aikoihin niitä rakkaita nähnyt ja kesään menee seuraava kerta, joten piti tietysti nauttia seurasta. Ensin oli vuorossa serkkuni sakki, isä, äiti ja neljä suloista lasta. Muutama tunti aikaa ja me kyllä ehditään <3 Kuulumiset vaihdettu, kahvit juotu, laskiaispullat (pienimpien lasten tekemät) syöty, naurettu, otettu selfieitä, pelattu pienten kanssa, suunniteltu isojen tyttöjen matkaa Turkkiin jne. jne. Ihanuudet <3 Sieltä sitten enon perheeseen ja vielä yhden serkkuni äidin luo iltateelle. Lapin luontoa. Sukulaisia. Ruisleipää. Vettä suoraan hanasta. Kaikkea ihanaa, paitsi lentsu :(

Rovaniemen kirkko

pelaamista prinsessan kanssa <3

Siihen se Lapin rundi sitten alkoikin päättyä ja oli aika siirtyä kohti lapsuuden kodin maisemia loppulomaksi. Piti ehkä vähän enemmän ehtiä nähdä edes jotain sukua ja ystäviä, mutta tauti vei sohvan pohjalle. Viimeisenä päivänä ennen junaa ehdin vähän kameran kanssa pihalle kuitenkin.

Lepääminen on tässä harjoittelulistalla. Jos kuume on 38:n lämpimämmällä puolella tai juoksen vessan ja sängyn väliä, osaan vähän jo sitä. Mutta muuten joku vitsin pieni tyyppi olkapäällä kuiskailee helposti. Opettelen tässä hänen vaientamistaan tälläkin hetkellä. Blogi nettiin ja sitten sänkyyn.

kotimatkalta

ihanat koivut 

tulppaaneja, kuumetta ja virkkaamista

vanha sauna isäni lapsuudesta

iskän meille rakentama

luonnon taidetta

humalan siemenkodat pakkasessa

puiden kantokin on ihanaa, kun edellisestä kerrasta on jo aikaa

ei sitten ollutkaan pikkupullia, käy tää näinkin ;)