Näytetään tekstit, joissa on tunniste Marketan puisto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Marketan puisto. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 30. toukokuuta 2018

Lauantai päivä Marketan Puistossa - Kotipuutarha lehden tapahtuma

 
 
Lauantai oli ihana lämmin ja aurinkoinen päivä. Eikä vain sään puolesta, vaan myös tapahtumiensa vuoksi. Jokavuotiset Marketan puiston markkinat olivat jälleen ajankohtainen tapahtuma ja olin myös ilokseni saanut kutsun Kotipuutarha lehden bloggari tapaamiseen.
 
Tämä tapaaminen on ihan huippukiva! Eikä vähiten tietenkään miljöönsä puolesta, mutta myös siksi, että tapaa tuttuja bloggaajia, tutustuu uusiin ihmisiin, joiden blogeja on lukenut tai sitten löytää myös ihan uusia blogeja. Ehdottomasti yksi kevään kohokohdista!
 
Marketan puisto on Espoossa ja sinne on todella helppo mennä omalla autolla, vaikka ei ihan pk seudulla asuisikaan. Olisi ihanaa jos siellä pystyisi vierailemaan useamman kerran vuodessa ja näkemään, miten kaikki muuttuu kesän edetessä ja syksyn saapuessa.
 
Olin varannut runsaasti aikaa, että ehtisin kierrellä itse puistossa sekä tutustua loistavaan taimi - ja kukka tarjontaan. Etukäteen olitiin jo Cherin ja Katin kanssa sovittu, että nähdään ennen tapahtuman alkua. Cherin kanssa ehdittinkin hyvin vaihtaa kuulumisia herkkujen äärellä... No aikahan loppui tietenkin jälleen kesken:))
 
Laitan tähän alkuun kuvia Marketan puistosta ja lopussa on sitten itse Kotipuutarhalehden tapahtumasta kuvia ja juttua.
 
 








Kotipuutarha lehden päätoimittaja Maija Stenman oli valinnut tämän kevään teemaksi pienen pihan suunnttelun ja mm. vinkkejä kasvivalintoihin. Maija käytti esimerkkinä omaa ihanaa atrium tyyppistä pihaa ja vaikka meillä ei olekaan tämän tyyppinen pieni piha, niin kyllä siitä ideoita sai.


Puutarha Tahvoset ovat ainoa suomalainen lisenssikasvattaja kansainvälisessä PW eli Proven Winners kasvikokoelman tuottamisessa. PW kokoelma on alkujaan Pohjois-Amerikasta ja on siellä tunnetuin kasvituotemerkki. Se pitää sisällään monipuolisen valikoiman kesäkukkia, perennoja ja pensaita. Sanna Tahvonen kertoi, että he ovat keskittyneet tällä hetkellä vain pensaisiin.

Kuvassa näkyykin PW sarjan Double Play Big Bang pensasangervo. Uusi kasvu näkyy oranssinpunaisena ja muuttuu kellanvihreäksi. Kukat tulevat olemaan heinäkuussa suuria vaalenapunaisia. Syysväri on oranssin ja keltaisen sävyinen. Tämän pitäisi olla helppohoitoinenkin.

Sanna antoi meille jokaiselle mukaan oman pensaan. Kiva kun voi seurata nyt kotona sen muuttumista vuodenaikojen mukaan.


Mari Kaartokallio Kekkilästä esitteli uutta viherkalustesarjaa, mikä sopii mm. pihalle, terassille ja parvekkeelle.





Kekkilän uudet viherkalusteet nähtiinkin jo keväällä Helsingin Kevätmessuilla Kekkilän ja Asun-lehden yhteisosastolla. Sarja on suunnittelutoimisto Pentagonin luoma ja nämä sopivat niin sisä- kuin ulkokäyttöönkin. Mari vinkkasi, että näihin voi hyvin istuttaa myös perennoja  sekä pieniä puita ja pensaitakin. Osa saattaa jopa talvehtia, jos paikka on suojaisa tai kasvien suojaus onnistuu hyvin.

Itse siis ihastelin näitä jo keväällä ja kyllä olisi monikäyttöinen myös omakotitalo asujallekin. Kesällä pitäisin tuota kasvihuoneessa tai terassilla. Talven tullen siirtäisin sisälle ja laittaisin viherkasveja tai yrttejä... Käykäähän kurkkaamassa ja ihastumassa  Kekkilän sivuilla millaisia vaihtoehtoja on tarjolla.

 
Ihastilimme Ruduksen uutta Luoto kiveä.  Luotokiven muoto on haettu suomalaisesta maisemasta. Sen innoittajana ovat murtuneet jäälautat ja rosoiset kallionpinnat. Jaani Turunen Rudukselta kertoi, että kivi on helppo asentaa ja se sopii erinomaisesti niin kaupunki- kuin maalaismaisemaankin.


Puhetta ja pulinaa olisi taas riittänyt pitkäksi aikaa. Nämä meidän kokoontumiset ovat aina täynnä naurua ja puheensorinaa. Monesti tämä on ainut kerta vuodessa kun tapaa joitakin kauempana asuvia bloggaaja kavereita. Kiitos tästä ihanasta päivästä Kotipuutarhalehdelle, Kekkilälle, Tahvosille ja Rudukselle.

Tällä kertaan mukaan olivat kevätkiireiltään ehtineet:

keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Marketanpuiston puutarhapäivä ja bloggaaja treffit Kotipuutarha lehden järjestämänä

Perinteinen Marketanpuiston puutarhapäivä oli lauantaina. Kotipuutarhalehti järjesti myös puutarhabloggaaja tapaamisen kaikkine herkkuineen päivineen. Oli kiva nähdä "vanhoja" tuttuja ja tutustua myös uusiin ihmisiin.

Tänä vuonna pääkaupunkiseudulla ja muuallakin lähistöllä oli samaan aikaan paljon kivoja tapahtumia. Se ehkä vähän verotti Marketanpuiston myyjien määrää ja myös kävijöiden määrää. Viime vuonna muistelen, että olisi ollut ihan tungosta:) Nyt sai katsella ja kierrellä ihan väljillä käytävillä.

Laitan tähän alkuun vähän kuvia puistosta ja siitä mitä siellä oli tarjolla. Lopussa vielä lisää itse Kotipuutarhalehden tapahtumasta. Tänä vuonna sää oli erittäin suosiollinen, vaikka meitä ei kyllä vesisade tai kylmyyskään pelota:)

Perinteisiä kesäkukkia oli kovastikin myynnissä. Itsekin ostin Överbyn taimimyymälästä Poutapilven ja Dianan. Niistä tulikin ihanan hempeä yhdistelmä. Tämä asetelma on instan puolella näkynytkin jo.




Vaalenapunakukkaisia kirsikkapuita on tietysti pakko aina ihastella ja haaveilla, että joskus omassakin pihassa sellainen olisi. Jostain syystä se ei meillä menestynyt, muutama vuosi sitten kokeilin.





Samaan aikaan oli myös keppihevoskisat. Kivaa menoa näytti olevan ja taitavine ratsastajineen ja kauniine heppoineen.
 
 
Pitihän sitä poiketa myös sisustusmyymälässä. Tämä ilahduttaa aina kauniilla esillepanoillaan.


 
 Moni puutarha ihminen tietää, miten paljon vettä tarvitaan eli kastelukannuja täytyy joka nurkalla. Jos haluat todellakin kauniin ja käytännöllisen kannun niin Xala on yksi hyvä valinta. Xala on belgialainen merkki ja Suomessa niitä saa Loviisasta Design Anna P nimisestä pikku myymälästä. Ihan tulee Liisa Ihmemaassa fiilis kun näitä katselee. Samassa putiikissa on myös Loviisalaista käsityötä ja ihanaa keramiikkaa. Kannattaa suunnata Loviisan avoimille pihoille heti nyt 28.5 tai myöhemmin kesällä!



Myllypellon taimimyymällä oli hyvä valikoima erinomaisia taimia. Monen meistä mukaan tarttui Oka, kun yksi ostaa niin kaikki ostaa:))


Rudukselta oli pienimuotoinen työnäytös, Iia ja Jaani latoivat helpon näköisesti uutta muurikiveä. Ruduksella on uusi palvelumuoto; Kotipolku, josta saa hyviä neuvoja ja apua rakentamisen tai pihanlaiton jokaisessa vaiheessa.

 
Kotipuutarha lehdestä Piia Reinikainen ja Tahvoset Taimiston Tuuli Viista kertoivat marjapensaista, niiden hoidosta ja lajikkeista.

 
Rungollinen marjapensas olisi aivan ihana. Ajatelksaas miten olisi selkäystävällistä poimia satoa! Tämä puutyyppinen pitää muistaa tukea hyvin, ettei painavat marjat paina oksia maahan.


Saimme mukaamme Tahvosten Ilona ruukuissa olevat marjapensaat. Tarjolla oli mm. Mikael, Katri, Vilma ja Aili. Minun mukaani lähti Aili, vaaleanpunainen herukka. Aili on jo istutettu ja nyt vaan odottelen satoa:)
 
 Pauliin Nyberg antoi asiantuntevia neuvoja Kekkilän lannotteista ja kompostin käytöstä ja hoidosta. Hanna Salonen Tikkurilasta kertoi kivikuullotteen monipuolisuudesta.

Kiitos Kotipuutarhalehden Maija Stenmanille ja Piia Reinikaiselle kun taas järjestitte hauskan ja hyödyllisen tapaamisen. Mukana oli kiva olla!


tiistai 31. toukokuuta 2016

Hulvatonta menoa Marketan Puistossa - kiitos Kotipuutarhalehden

Ilokseni sain kutsun Kotipuutarha lehden järjestämään bloggaaja tapahtumaan tänäkin vuonna. Viime vuonna vietettiin hauskaa aikaa vesisateessa tänä vuonna vain pilvisessä. Mutta sää kuin sää niin hauskaa on!

Kotipuutarhalehden päätoimittaja Maija Stenman antoi loistavia vinkkejä sadevesien talteenottamiselle. (Näitä voi muuten lukea seuraavasta Kotipuutarha lehdestä vink vink:))

Tietoa tuli myös Tikkurilan, Kekkilän ja Ruduksen tuotteista ja ideoista. Tahvoset olivat myös mukana ja siellä mielenkiinnolla kuuntelin mitä uutuuksia tälle kaudelle on tullut.


                              Helmipensas Lotus Moon  Exochorda x macrantha 'Bailm Lotus Moon                 
 Tahvosten herttainen uutuus, jonka haluaisin omaan pihaani. Käykää ihmeessä katsomassa Tahvosten sivuilta myös muut uutuudet!
                             

Iia Suikki Rudukselta esitteli näppärää "legorakennelmaa". Nopea ja helppo tapa tehdä istuspaikka, jonka voi talveksi kasata pois. Olisipa ihanaa kun tuolta rönsyilisivät vaikka mansikat terassille...




 Jaani Turunen Rudukselta piti kattavan esitelmän hulavesien poistamisesta. Näytillä oli myös tuollainen "riisikakun" näköinen kivi joka läpäisee vettä. Kannattaa vierailla Ruduksen sivuilla tutustumassa tarkemmin hulavesien oikeaoppiseen ohjaamiseen.



Tapahtumasta ei tarvinnut poistua nälkäisenä eikä myöskään tyhjin käsin.
Ihanat salaatit ja jälkkärit oli loihdittu osallistujille ja Tahvoset antoivat mukaan yhden uutuustuotteistaan, Nyby Lakan. Meiltä kotoa lötyisikin sopiva kosteikko lakalle, mutta luulenpa, että siellä majailevat kotilot järsivät sen omiin suihinsa. Täytyykin ehkä luoda Kekkilän ohjeiden mukainen "tekosuo". Nähtäväksi jää, pysyykö herkku hengissä.


Meillä oli ihan hulvattoman hauskaa! Johan sen näkee tästä tärähtäneestä kuvastakin:))



Marketan puisto kaiken kaikkiaan on ihan oivallinen retkikohde. Siellä riittää nähtävää ja koettavaa kaikille.

Samaan aikaan sattuikin sopivasti olemaan Marketan puiston puutarhapäivä. Vaikka oltiin varauduttu menemään ajoissa, että ehditään myös tähän tapahtumaan tutustua, niin kuinkas kävikään... Aika loppui kesken. Toisaalta onneksi, koska kyllä mukaan olisi tarttunut taimia enenmmän kuin tarpeeksi:)) Muutenkin markkinoilla oli tarjolla vaikka mitä ihanuuksia...




Mieleen tuli jotenkin Liisa ihmemaassa, näistä ihanista  Xala kastelukannuista. Näitä oli myymässä hersyvän iloinen Design Anna P Loviisasta. Mikäli kannut kiinnostavat niin ota suunnaksi jokin Loviisan kesätapahtuma, sieltä näitä taas saa.


Mustialan osastolla oli tietenkin ihanuuksia kasveista ja kasvituista betoniisiin suojapäihin. Meille osastolta lähti Verbena lollipop

 






Sisustusliike Cosy & Country


Tunnelma Valo Lumon kruunu jäi vähän mieltä kaivelemaan.

 
 Aika loppui myös kesken itse bloggaaja tapahtumassakin. Ei tälläkään kertaa ehtinyt kaikkien kanssa jutella ja vaihtaa kuulumisia. Toivottavasti tavataan taas!

Aurinkoista tiistaita kaikille<3

perjantai 15. toukokuuta 2015

Marketanpuistossa tiistaina - Bloggaaja ilta

Heippa,

Olin ensimmäistä kertaa puutarhabloggajien tapaamisessa Marketanpuistossa. Monesti olen tuon paikan ohi mennyt kehä III pitkin, mutta ikinä ennen en ollut käynyt, vaikka olen paljon kuullutkin paikasta puhuttavan. Aivan ihana kohde kokopäivän retkelle! Siellä on myös lapsille leikkipaikka, joten pienimmätkin viihtyvät varmasti.

Edes tiistain sateinen sää ei latitstanut innostusta. Paikalla oli melkoinen määrä puutarha ihmisiä - ja minä. Mietin kyllä pitkään, että uskaltaudunko lähtemään, kun en ole mikään puutarha-alan ihminen eikä tämä blogikaan varsinaisesti ole puutarhablogi. Myöntää täytyy, että ei yhtään harmita mukana olo, enkä tuntenut itseäni ulkopuoliseksi, vaikka puutahatietoisuuteni onkin melko rajoittunutta:) Lopullisen silauken lähtöpäätökselleni antoi kun ystäväni Riina Vaahteranmäeltä oli myös menossa.

Kotipuutarha-lehti järjesti yhteistyökumppaneineen mukavan illan hyvillä tarjoiluilla höystettynä. Parasta antia oli tietenkin se, että sai tavata sellaisia blogin pitäjiä, joiden blogeja on tullut seurailtua ja tutustua uusiin ihastuttaviin bloggaajiin. Lähtiessä saatiin mukaan  lahjakassi, jonka sisältö oli mieluinen ja runsas.

Puutarhaetsivä Tanja Nieminen Huvila & Huussi ohjelmasta kertoili  uusimmista puutarhatrendesistä ja opasti oikeaoppista puunistutusta. Ilokseni hän kertoi, että mm. laventeli on IN:) Huomion saivat myös Gardengirl malliston uutuus housut, farkunsiniset puutarhahousut. Mukavaa vaihtelua sille pliisulle beigelle:))

Rudukselta mukana oli Jaan, ja uusi Laineri - reunakivi. Sen avulla on mahdollista saada siistit kaarevat reunat.

Kekkilän Mari Kaartokallio kertoi uutuuksista. Itseäni kiinnosti erityisesti istutuslaatikot. Kaikkia Kekkilän monipuolisia tuotteita kannattaa käydä katsomassa heidän nettisivuiltaan.

Sanna Tahvonen kertoi Tahvosten valikoimasta ja  antoi hyviä istutusvinkkejä. Lisäksi saimme Tahvosilta lahjaksi Ruusuherukan. Tuoksu on aivan ihana ja kukka kaunis. Tämä oli erityisen mukava yllätys:), kiitos!

Tikkurilan uutuustuote Kivikuullote mahdollistaa mm. betonisten kivien maalamisen haluamllaan värillä. Kiven alkuperäisellä värillä on toki vaikutusta siihen, minkä sävyn kuullotteeseen valitsee. Jos alkuperäinen kivi on esimerkiksi punainen niin lopputuloksesta ei välttämättä tule hyvä harmaalla Kivikuullotteella.


Jo menomatkalla huomio kiinnittyi vaaleanpunaisena kukkiviin kirsikkapuihin. Paikanpäällä Marketanpuistossa vaan vahvistui tunne, että lähdenpä tästä puukaupoille tätä ihanuutta hakemaan ja omaankin pihaan istuttamaan.

Sateinen sää ei ole tälläiselle harrastelijakuvaajalle mikään paras mahdollinen kuvausilma. Alla kuitenkin joitakin kuvia tiistailta.

















 Mukana oli siis runsaasti kivojen blogien kirjoittajia, tässä niistä muutama:

Kanelia ja Kardemummaa
Versoja Vaahteranmäeltä
100%outdoor
Vaaleanvihreää
Onnistain on puolet sinun

 Täytyypä itsekin päivittää tuota lukulistaa ja käydä katsomassa kaikki mukana olleet ja vierailla niissä.

Tänään on perjantai ja vapaapäivä. Aurinko paistaa, taidan käydä katsastamassa kasvitarjontaa muutamassa puutarhamyymälässä:) Rusokirsikan ohella myös magnolia kiinnostaisi. Meidän magnolia meni vuosi sitten parempiin suihin: jänisten ja myyrien:(

Aurinkosta perjantaita kaikille!