Näytetään tekstit, joissa on tunniste kevätkukat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kevätkukat. Näytä kaikki tekstit

tiistai 31. maaliskuuta 2020

Keltainen - kukkia ja sisustamista


  
Tykkään väreistä. Lähes kaikista väreistä. En voisi kyllä  kuvitella sellaista maanläheistä mitään sanomatonta marsun ruskeaa sisustukseen tai vaatteisiin. Raikasta sen olla pitää. Värit antavat voimaa ja iloa. En ole koskaan kuullut, että joku ei ihastelisi sateenkaarta taivaalla. Eikö tämäkin jo kerro jotain ihmisen kaipuusta ja tarpeesta väreihin. Maailmakin on juuri sellainen, miksi sen itse teemme. Omani yritän rakentaa positiiviseksi, vaikka aina ei oikein asiat sujuisikaan tai onnistu ihan niinkuin haluaisi. 

Kun aurinko paistaa, niin tuntuu kuin huoletkin häviäisivät tai ainakin pienenisivät hitusen. Keltainen  värinäkin tuo iloa ja hilpeyttä. Sitä tarvitaan nyt juuri kun viirus jyllää maailmalla, eikä ole tietoa milloin elämä palaa normaaleille raitelleen. Tämän ajan keskellä sitä yrittää selvitä ja tehdä asioita, jotka saavat hyvälle mielelle ja luovat turvallisuutta. 

Koti on usein paikka jossa on hyvä olla ja johon on hyvä palata. Kotiin ja pihaan kannattaa panostaa erityisesti nyt, kun se on se paikka, jossa eniten vietetään aikaa. Minua tämä ei haittaa, tykkään olla kotona. 

En ole mikään erityinen sisustaja, mutta ainahan sitä jotain kuitenkin laittaa. Tässä just huomasin, että kyllä osaa ottaa myöskään sisustusvalokuvia:))

Ollaan asuttu tässä talossa jo iäisyys. Oli aika vaihtaa edes kirjaston verhot! Olen aina tykännyt Marimekon jutuista. Räsymattokangasta olen ihastellut kauan ja nyt sitten vähän ex-temporee hain sitä ja ompelin kirjastoon verhon. Tein vain yhden, koska ikkuna on normi kokoinen ja ehkä kaksi verhoa olisi tehnyt tilasta liian pimeän. 

Sohvan tyynyarsenaali kaipasi myös vähän päivitystä ja ompelin Marimekon Siirtolapuutarha kankaasta yhden tyynynpäällisen. Ja hei, onnistuin myös vetoketjun ompelussa! 

Kirjaston tapetti on keltavalkoraitainen ja tykkään sitä edelleen. Ei se kauheasti näy kun yhtä ehjää seinää peitää kirjakaapit ja toista sohva. 

Keltainen on kiva lisä, koska en ole suuri  mustavalkoisen ystävä.










Pääsiäinen rupeaa pikkuhiljaa hiipimään kotiin. Uusiin verhoihin käy ihanasti pirteät tété narskut ja orvokit. Narissit on Lahden Hankkijalta ja orvokit Lahden Siemenestä ja Koneesta. 

Kirjapinossa ajankohtaista kirjallisuutta: puutarhasta, huonekasveista ja pääsiäisestä. Erityisesti Taimi on nyt ajankohtainen, koska kevätkylvöt ja muut taimi hommelit ovat ajankohtaisia. Huonekasvien hoito on myös työn alla, multia pitää ruveta vaihtamaan, joo en ole vielä ehtinyt... Mikäs on kirjaston sohvalla lueskella ja juoda samalla kahvia, suunnitella pihajuttuja...

Viikon jatkoja kaikille, pidetään huolta itsestä ja toisistamme<3

                                                                                 


keskiviikko 22. toukokuuta 2019

Kukkasipuleiden ihanuutta



Kyllä aina keväällä kiittelee itseään, että sai syksyllä ne kukkasipulit maahan. Mulla siis tunnetusti jää viime tippaan. Syksyn istutuspuuhista voi katsoa kuvia täältä.

Viime syksynä laitoin ekan kerran narskuja. Niitä on laitettava lisää samoin kuin helmililjoja. Kukat ovat nousseet kiitettävästi. Hauskaahan tässä on se, että ei ihan muista edes mitä on tullut istutettua niin on kaikenlaisia ylläreitä. laukkoja ainakin odottelen...

Mä rakastan pioneja. Ilokseni huomasin, että viime kesänä istutetukin nousevat. Tulossa mm. Coral Charm...








 
 
Eilen tuli pieni sadekuuro meillekin, se oli ihan toivottu piristys rutikuivalle maalle. Myös keltainen siitepöly hälveni hieman. Loppuviikolle on luvattu viilenevää. Harmillista, just kun pääsin kesän makuun! No takapihina kukkapenkkien uusimisen suunnittelu sujuu viileälläkin.
 
Ootteko laittaneet jo kesäkukkia? Mä laitoin jo vähän. On ne niin ihania nekin. Taas aattelen, että ihan maltilla tänä vuonna, mutta eiköhän se taas karkaa käsistä:))
 
Nautitaan auringosta ja lämmöstä<3

maanantai 15. huhtikuuta 2019

Kahvittelua kasvihuoneessa - Ihanat leinikit

Meidän pihalla on vielä lunta ja märkää, mutta kasvihuoneessa voi jo nauttia suoranaisesta helteestä. Kahvi ja pulla on niin parasta seuraa:) Mikäs siellä oli vähän puutarhalehtiä selaillessa, ihana lämpö houkutteli kyllä Sonjankin sisälle kasvihuoneeseen.

Leinikkejä on vaikea kasvattaa itse. Olen muutaman kerran kokeillut, mutta tulokset ovat olleet vähintäänkin erittäin huonoja. Muutenkin niitä on vaikea saada ainakin täälltä meidän alueella. Leikkona tietysti kukkakaupoissa on. Joskus jopa  jossain kukkakaupassa voi ruukussa saadaa, mutta hintakin on sitten sen mukainen. Joten Helsingin kevätmessuilta tarttui mukaan ruukkuleinikoita sitten kassikaupalla! Myyjäkin sanoi, että ottivat tänä vuonna reilusti kun viime vuonna kaikki oli menneet alta aikayksikön loppuun.

Niiden seuraksi ostin vielä orvokkeja. Keltainen hyasintti on selvinnyt ihan ulkonakin, mutta nyt siirsin sen kasvihuoneeseen tuomaan ihanaa tuoksua. Tällä pääsiäis viikolla olisi tarkoitus panostaa vielä helmililjoihin ja narsisseihin... Belliksetkin olisi kyllä todella kivoja!






Mustat laatikot, ovat Hankkijan tämän kevään mallistosta. Ne ovat tosi tyylikkäät ja kesäksi siirrän ne varmaankin terassille. Niitä on helppo siirtää, vaikka olisi jo istutuksetkin mukana. Kapean koon ansiosta ne sopivat oivallisesti pienellekin parvekkeelle. Ensi talveksi haluaisin ne sisälle... Täytyy ruveta ajoissa miettimään hyvää paikkaa. Saman tyylinen Ameria- kukkateline houkuttelisi myös... Hankkijalla on tosi hyvä ruukkuvalikoima sekä ulko että sisäkasveille. Myös käenkaalin ja hyasintin ruukut ovat sieltä.

Lumet varmasti hupenevat tämän viikon ja pääsiäisen aikaan hurjaa vauhtia kun luvassa on aurinkoa ja lämpöä. Ja se jos mikä on kivaa! Aurinkoista pääsiäisviikkoa kaikille<3

                                                                                        *Kuukaruukut ja laatikot saatu Hankkijalta

torstai 11. huhtikuuta 2019

Kasviterapiaa - Helsingin Kevätmessut

Viime viikon lopun arkipäivät vierähtivät perinteisesti Helsignin Kevätmessuilla.

Viime viikon lämmin ja aurinkoinen sää lisäsi intoa kevät juttujen katselemiseen. Ja kyllähän siellä katseltavaa riittikin. Parasta antia oli myös tuttujen näkeminen. On paljon sellaisia ystäviä, joita saattaa nähdä kasvotusten tosi harvoin. Nämä kohtaamiset ovat todella arvokkaita.

Koska talvi on tuntunut todella pitkältä, niin tämä kukkaterapia oli todella tervetullut.


Tämän vuoden yleisalue oli mielestäni kivempi kuin viime vuonna. Asialla oli jälleen Puutarhaetsievien tehokaksikko Tanja ja Tiina. Tosi hyvin oli mietitty erilaisia toimintoja, mitä pihoilla voi olla. Ja huomoitu myös eri käyttäjät. Itse nyt keskityin aikalailla näihin kukkiin...



Saija Sitolahti toteutti jälleen Maalla lehden osastolla ihania kimppuja. Osasto oli muutenkin jälleen mun yksi suosikeista. Eikö ookin aika hassua, että jonkun lehden osasto on niin ihana!



Ihana hempeä teema jatkui Terassi -lehden osastolla

 

Toisessa hallissa oli tehty kivasti omakoti talon piha esimerkki. Sieltä löytyi tämä hurmaava Magnolia.


Kivikankaan kasvihuoneisiin olisi saatavilla tällaisia hyllyjä. Laitan nämä kyllä mun toivelistalle;) Muutenkin haaveissa olisi isompi kasvihuone...


Joka vuotinen perinne on myös hakea muutama uusi Pelargonia Peltosen Puutarhan osastolta. Se ei pettänyt tänäkään vuonna. Mukaan lähtivät mm. Australian villipelagronia ja Dr Westerlund.


Huone ett Rum oli oli ihanan täynnä vihreää. Siellä jos missä sielu lepäsi. Ostin ihanan Huonelehmuksen ja talvella menehtyneen ilmakasvin tilalle uuden ihanuuden.



 Viherseiniä löytyi useampikin. Yksi niistä oli Biolanin osastolla. Olisi ihanaa jos nämä yleistyisivät enemmänkin Suomessa ja julkisissa rakennuksissa.

 
Gardenan osastolla oli kiva lokerikko kukille ja yrteille. Etenkin  yrtit sopivat mielestäni tuohon kuin nakutettu.
 
Viime viikonloppu oli tosi lämmin ja aurinkoinen. Sain muuten huonekasveille vaihdettua mullat! Se jos mikä oli mulle saavutus:))
 
Vielä saattoi jäi kuvia toiseenkin postaukseen. Mutta tässä nämä ja huomenna Tampereelle ihmettelemään, mitä siellä mahtaa olla. Toivon, että siellä olisi niitä juttuja, jotka jätin Helsingissä ostamatta... Onneksi on vielä Lahden Pihapiiri messut, niin on toivoa löytää ne mitkä jäivät mieltä vaivaamaan.
 
Toivottavasti Tampereellakin näkyy tuttuja!
 
*Messuliput tarjosi Messukeskus

perjantai 15. maaliskuuta 2019

siemen - taimi - ja tulevaisuudessa myös sato


                                                                                                     *Yhteistyössä Hankkija, Biolan
                                                                                                       sekä Taimi kirjan kustantaja Readme


On se aika vuodesta kun pieni puutarhaintoinen ihminen hullaantuu täysin siemenpussi valikoiman edessä. Sormet kaipaavat multaa kipeästi. Meillä on ainakin ihan täysi talvi, joten multaterapia tulee tarpeeseen!

Nyt yritin ottaa muutaman pussin ihan maltilla ja katsoa kotona olevat varastot läpi ettei edellisten vuosien ylilyönti toistu... Hankkijan siemenvalikoima on todella laaja, joten aika kovaa itsehillintää vaatii napata vain muutama pussi. Pakko varmaan käydä uudestaan...



Yleensä hankin siemenet hyvissä ajoin, mutta multaan laiton kanssa on aina vähän kiire. Nyt ole viisastunut senkin suhteen. Päätin nimittäin, että suorakylvän tänä kautena niin paljon kuin mahdollista. Yksi syy tähän on tietysti se, ettei meillä ole sisällä talossa riittävästi tilaa näille minun taimiviljelmille.

Ajattelin keskittyä nyt aikalailla kukkiin. Näen jo itseni keräämässä oman pihan kukkasatoa ja tekeväni niistä ihania rentoja kimppuja... We'll see... Viime keväänä ihastuin Ruotsissa koristeporkkanaan ja sitähän on ainakin pakko saada. Koristeporkkana on oiva kasvi myös ruukkuun istutettavaksi.

Otin vain yhtä tomaattilajiketta. Todennäköistähän on, että tomaattihulluus iskee ja vielä on aikaa kylvää niitäkin lisää... Tai sitten haalin valmiita taimia kun kasvihuonekausi alkaa.

Tänä keväänä kylvän siemenet Biolanin kylvö- ja taimimultaan. Olen todennut sen hyväksi ja lisäksi se tuntuu sormissakin ihanalta. Kyllä luit oikein, mun mielestä kaikki multa ei aina tunnu kivalta käsissä. Toiset taas on sellaisia, mitä tekisi mieli puristella ja pöyhiä. Jonkinlaista terapiaa varmaan tämäkin.



Tälle keväälle ilmestyi sopivasti ihana kirja uutuus. Taimi on Johanna Vireahon ja Hanna Marttisen tuore tulokas kasvikirjojen maailmaan. Otin kirjan riemulla vastaan, koska tiedän että näiden tekijöiden tuotokset ovat aina minun makuuni. Eipä tarvinnut pettyä tälläkään kertaa!

Taimien kasvatus ei ole rakettitiedettä, mutta hyvällä suunnittelulla onnistuu paremmin ja lopputulos on se, mitä on haettukin. Taimi kirja on juuri hyvä jos et ole aiemmin kasvattanut mitään, koska siinä kerrotaan ihan alusta asti, mitä pitää huomioida ja miten edetään. Se antaa hyvät vinkit siihen, millä kasveilla on helppo aloittaa, että onnistuminen on varmempaa. Vaikka kirja neuvoo ja opastaa vasta-alkajia, niin eivät konkarit ja propuutarhuritkaan jää ilman vinkkejä!

Kirjan kuvat ovat kerrassaan ihanat, tätä selailee vaikka nukkumaan mennessä ja saa taatusti ihania unia kasvien kuvia.



Odotan innolla, milloin omalla ikkunalla olisi tuollainen näky kuin Taimi kirjan kuvissa. Se aika kyllä koittaa pian, sillä siemenet itävät nopeasti ja tälläiselle hätähousullehan se on vain plussaa. Pääsee nopeasti nauttimaan kasvun ihmeestä.

Aamuisin sitä menee ensimmäiseksi katsomaan joko pieniä vihreitä alkuja on näkyvillä. Aah kyllä tämä kevät on ihmisen parasta aikaa. Paitsi sitten kun tulee kesä:)

Nyt sitten vaan odotetaan milloin sitä vihreää rupeaa mullasta nousemaan. Sen jälkeen sitten odotetaan satoa. Ja muuten ihan vinkiksi, että Taimi saa jatkoa ihan pian pian Sato - kirjan muodossa.


Talvella menehtyneiden viherkasvienkin tilalle voi hankkia uutta ja kasvattaa itse. Avokadot tekevät jo juurta, jee! Kohta multaan. Tiedän, että esimerkiksi Kukkalan Sanna laittaa avokadot suoraan multaan ja sieltä se vihreä rupeaa pilkistämään. Olen itsekin sitä kokeillut ja todennut, että toimii. Tämä vesijuttu on vaan niin nopea, ei tarvitse mitään multaa lähteä varastosta hakemaan siihen hätään kun avokadot on syöty. Ja eihän niitä tarvitse multaan välttämättä laittaa lainkaan. Juuret ovat kauniit kun ne ovat vedessä ja vihreää tulee kivestä esiin vaikka multaa ei olisikaan.

Ihanaa viikonloppua kaikille<3

torstai 25. lokakuuta 2018

Katse kevääseen - Kukkasipulit maahan

Kukkasipuleita on jo voinut istuttaa maahan hyvän tovin. Omani olen saanut ajoissa Hankkijalta, mutta perinteisesti istutan niitä todella myöhään. Nyt olen omasta mielestäni jopa todella ajoissa:))



Syy miksi monesti istutan sipuleita jo vähän jäätyyneeseenkin maahan, on siinä, että pelkään niiden mädäntyvän jos syksy on kovin lämmin ja/ tai sateinen. Syynä voi olla myös, että sopivaa aikaa ei vain tahdo löytyä...

Kukkasipuleiden istustus on vähän semmoista näpertelyä. En tiedä onko tuo nyt oikea sana kuvaamaan sitä, mutta tarkoitan, että vähän pitää suunnitella. Tai siis itse tykkään miettiä värien sopimista yhteen. Lajittelen sipulit värien mukaan ja mietin, mitkä olisivat kauniita yhdessä.

Sipulikukat koukuttavat, huomaan, että joka syksy istutan enemmän ja enemmän sipulikukkia. Ne ovat aika mielenkiintoisiakin, miten tuommoiseen voi mahtua niin paljon kauneutta?

Kun sipulit ovat alessa niin niitä ei pysty todellakaan vastutstamaan. Sen vuoksi onkin hyvä, että niiden istutusaika on todella pitkä.


Tänä syksynä olen valinnut viimesyksyä enemmän narskuja ja laukkoja. Mutta toki tulppaanejakin:) Vanhat krookukset eivät myöskään viime keväänä enää nousseet, joten niitäkin laitoin.

Oletteko kokeilleet istuttaa sipulit eri kerroksiin? Eli kun sipulit istutetaan 2-3 kertaa oman kokonsa syvyyteen niin sitten niiden päälle/lomaan istutetaan lähemmäs pintaa pienempiä sipuleita. Tätä nyt itse kokeilin ekaa kertaa ja toivon keväällä näkeväni jotain todella ihanaa kukkamerta!

Olen aika laiska kaivamaan syvälle. Tänä syksynäkin kaivoin sipuleille kuoppia, mutta en tiedä oliko syvyys välttämättä ihan riittävä. Ratkaisin sen laittamalla Biolanin multaa reilun kerroksen sipuleiden päälle. 



Minulla on ollut jo pitkään Saila Roution kirja Kukkia Sipuleista. Sailan blogi on Saaripalsta, sieltä pääsee ihastelemaan Sailan puutarhaa, kissoja, savityöitä ja vaikka mitä! Ihan mielettömän hyvä kirja, vahva suositus. Siinä on tosi hyvin kerrottu sipulikukka lajikkeista ja siitä miten ne missäkin menestyvät. Tämän kirjan avulla voi helposti myös tehdä suunnitelman etukäteen, mitä sipuleita hankkisi ja istuttaisi.



Lähtekäähän vielä siis reippaasti sipuliostoksille! Keväällä ei edes enää muista mitä kaikkia ihanuuksia on istuttanut syksyllä, joten ilon on moninkertainen.

Tänään alkoi muuten Kirjamessut Helsingissä. Samaan aikaan Messukeskuksessa on myös Ruoka- ja Viinimessut. Itse toivoin ehtiväni sinne, koska kirjat-ruoka-viini ovat vaan niin ihania yhdessä ja erikseen:)

Kivaa syysviikkoa3<

maanantai 23. huhtikuuta 2018

Kesäkukat terassilla - säästä viis


                                                                                                         



*Yhteistyössä Hankkija Puutarha.
Kevätmessut Helsigissä viikko sitten saivat jo niin kevät fiiliksiin, että etuterassille oli pakko saada jo kesäkukkia. Intoa tietysti lisäsi se, että torstai ja perjantai olivat todellakin lämpimiä ja aurinkoisia. No lauantaina saatiin sitten vaihtelevaa säätä ihan taivaan täydeltä. Välillä aurinko suorastaan kuumotti ja välillä tuli vettä tai räntää.
 
Ei ole huonoa säätä puutarhaharrastajalle, on vain erilaista säätä ja varusteet pitää olla säänmukaiset:) Olin innoissani kun löysin Vero Modan vaaleanpunaisen sadetakin, nyt en kyllä raaski käyttää sitä ihan niihin ronskimpiin puutarhatöihin... Täytytynee lähteä sadevaate- ja kumisaapaskaupoille:)

Tuossa puuhastellessani, huomasin, että ikkuinoiden pesukin on ajankohtainen ja kynnysmatto on talven jäljiltä myös syytä uusia...
 
Koska hallanvaara on ilmeinen ja säätiedotus sanoikin jokin aika sitten, että ehkä emme vielä olekaan saavuttaneet pysyvää termistä kevättä, niin päädyin orvokkeihin ja pieniin neilikoihin.
 
Orvokit ovat varmasti pikkupakkasen kestäviä ja minulle infottiin, että myös tämä pieni neilikka on kestävä vaikka sää viilenisikin. Rohkeasti valitsin myös muutaman lankaköynnöksen. Olen haaveillut tuollaisesta metallisesta koristepallosta jalallisessa ruukussa ja nyt sain tehtyä haaveesta totta!
 
Uskotteko, että ruukkujen valinta voi olla hankalaa? Myymälässä oli toinen toistaan ihanampia vaihtoehtoja. Lopulta päädyin näihin kuvissa näkyviin.
 
Samalla uusin meidän etuterassin amppelit. Kun aurinko pastaa niin meidän etuterassi on todellinen pätsi. Amppelit on uusittava aina muutaman vuoden välein, koska aurinko polttaa ne ihan haperoksi. Ihastuinkin nyt näihin muovisiin, koska eivät näytä muovisilta vaan pinta on hivenen röpelöinen. Moni karsastaa muovia ihan turhaan. Etenkin amppeleissa se on hyvä materiaali, koska silloin itse ruukku on kevyt. Painoahan tulee mullasta ja kasveista... Tässä amppelissa oli hyvä pohja, joka päästää ylimääräisen veden pois, mutta sisäpohjan rakenteen ansiosta pitää kuitenkin pienen vesivaraston kasvia varten.



 
 
 
 
 
 



 
 Näitä käytin etuterassin kevätkuntoon projektissa yhteistyössäni Hankkija Puutarhan kanssa

Kasvit:

Ruukkuneilikka x 4
Orvokki x 18
Lankaköynnös x 2

Ruukut:
Saga
Ulrika
Zena
Nova (amppeli)

Lisäksi:
Koriste pupu
Metallinen koristepallo
Biolan istutusmultaa

Vanhat kukkasipulilaatikot, joiden päällä ruukut ovat, olen ostanut vuosi sitten Helsingin kevätmessuilta yhdeltä kukkamyyjältä. Sinkkiastiat joissa on orvokkeja ovat myös aiemmin hankitut.

 Pyöreässä sinkkiastiassa on kauan etsimäni riippaorvokit, jotka ostin Helsingin kevätmessuilta. Olin ihan haltioissani kun monen vuoden etsinnän jälkeen onnistuin niitä löytämään!

Ovikranssin toin Amerikan matkalta. Vähän jännitin, onko se ehjä, olihan se. Tykkään tosi paljon vaaleanpunaisesta ja näin Hannalla sellaisen, ja ilo oli ylimmillään kun reissussa törmäsin melkein samanlaiseen.

Xala Butler kastelukannun ostin muutama vuosi sitten Marketan Puiston markkinoilta. Näitä tuo maahan ja myy Loviisalainen  Anna.

Tänäänkin on taas ihana aurinkoinen ilma. Minulla olisi suunnitelmissa ainakin kalkin levitystä kunhan töistä kotiudun. Mukavaa viikkoa kaikille ja selatkaahan Hankkijan uusi kuvasto, siellä olisi vaikka mitä kivaa ja tarpeellista;)

Sonjakin nautti istutuspuuhista aina kun aurinko paistoi ja lämmitti, sateen tullessa, livahti sisälle suojaan:)

torstai 19. huhtikuuta 2018

Kevät fiiliksiä Kevätmessuilta

 
Helsigissä oli perinteiset Kevätmessut viime viikonloppuna. Siellähän oli tietenkin käytävä jo ihan senkin takia, että näkee kavereita, joita ei muuten niin näe kun asutaan eri puolilla Suomea. Tällä kertaa törmäsin ihan sananmukaisesti Annikaan. Aina on niin kiva kun tapaa jonkun blogikollegan, se antaa ihan uusia ulottuvuuksia seuraamiselle.
 
Keskusalueesta ollaan varmasti montaa mieltä. Itse tykkäsin runsaista kukkaistuksista
 
Messujen kasvianti oli ehkä tänä vuonna vähän laihanlainen. Moni ihana kasvimyyjä loisti poissaolollaan. Toivottavasti tämä oli vain tämän vuoden messujen juttu ja ensi keväänä olisi taas kasvimyyjiä entiseen malliin.
 
Paikalla oli kuitenkin mm. ihana ruotsalainen osasto, josta löysin kauan haaveilemani riippaorvokin:) Ja tietysti Peltosen Puutarhalta ostin muutaman pelargonian. Pari vuotta sain mm. Australian Villipelargonian pysymään elossa, mutta nyt oli uuden hankinta edessä. Myös uusi keltainen PAC- pelargonia First Yellow ja Westerlund löytyivät kassista entisten menetettyjien tilalle.
 
Tänä vuonna myös Helsingin Kevätmessuilla oli parvekenäyttely. Se oli toteutettu vähän pienemmässä mittakaavassa kuin mitä Tukholmassa, mutta kiva kuitenkin!
 
Ehdottomia minun suosikkeja parvekenäyttelyssä olivat HuoneEttRum- Johannan ja Eevan sekä  Kukkalan Sannan  parvekkeet.
 
Johannan ja Eevan parveke oli ihanan täynnä vihreitä kasveja. Minikaktukset olivat niin hellyttäviä<3 Sama ihana runsas vihreä tyyli jatkui myös HuoneEttRum messuosastolla. Ja kyllähän sieltä mukaan muutama ihanuuskin tarttui.
 
Sanna on varsinainen kukkataituri, ja se näkyi todella hyvin myös hänen parveke ideassaan. Ihanat herkät kukat oli rennosti ja toivat todellakin kesäisen fiiliksen.
 

 


 
HuoneEttRum osastolla oli mielettömän ihania ilmakasveja sekä muuta vihreää.

 
 

Hyötykasviyhdistyksen osastolta ostin tietenkin muutaman siemenpussin ja parvekenäyttelyssä ihastelin heidän kasvienkuivaustelinettä.



 Kotipuutarhalehden osastolla oli hurmaava "mummolafiilis". Eikä vähiten ihastuttanut tuo osaston tapetti...


Kekkilä oli tänä vuonna yhdessä Asun- lehden kanssa mukana tyylikkäällä osastolla. Uudet kasvilaatikot ja telineet ottaisin illolla myös itselleni:)


Keskusalueelta löytyi myös itseä miellyttävä kasvihuoneen- ja olohuoneen yhdistelmä.


 
Kasvihuonetarpeita ei nyt itsellä ole kun oma Kivikankaan ihanuus on pihassa, mutta oli kyllä ihana fiilistellä WillabGardenin osastolla. Täytyy sanoa, että ruotsalaiset osaavat todellakin sisustaa myös kasvihuonerintamalla:)


Pikkukaupunki Loviisa oli mukana messuilla ja iloisten ihmisten ja muun kivan lisäksi osastolla olivat myös herkulliset Xala Butler kastelukannut. Näitä kannuja voi tiedustella Loviisalaiselta puutarhurilta,  Annalta.


Ihanaa vihreää!
 

Australian villipelargonia Peltosen puutarhan osastolta:)


Ootteko kokeilleet kalkkimaalia? Tähän asti olen sutinut sitä pensselillä, mutta messuilla löysin Essin avustuksella Pintypluss spray maalit ja niitä aionkin testata. Koska Essi on sähäkkä, niin hänhän on jo blogissaan esitellyt aikaansaannoksiaan:)
 Sävyt olivat mitä ihanimpia, joten kyllähän se oli vaikea valinta. Päädyin sellaiseen "vanhanajan" vihreään ja valkoiseen.

Kevät tuntuisi tulleen ihan konkreettisesti myös meille näiden messujen jälkeen, jee! Kukkaistukset ajattelin aloitella piankin. Jotain pakkasen kestävää ruukkuihin on pakko saada! Tämän messukäynnin tarjosi Messukeskus

Vi ses<3