Olen toista viikkoa kotona etätöissä. Ei sinänsä mitään uutta minulle, teen usein töitä kotona. Tykkään siitä, saan mielestäni paljon enemmän aikaiseksi ja ajatus kulkee paremmin.
Omat haasteensa tuo nyt se, että en olekaan yksin. Pojat ovat myös etäkoulussa. Onneksi hommat ovat sujuneet melko mallikkaasti ja olen pystynyt keskittymään omiin hommiin.
Viikonloppuna pesin ikkunoita sisäpuolelta. Kaikkea sitä nyt huomaakin kun aikaa viettää enenmmän kotona. Eikä muuten uskoisi, miten paljon ne kirkastuvat jo pelkällä sisäpintojen pesulla. Pitäisi varmaan tehdä useamminkin...
Iloa tähän kotona oloon tuovat erityisesti kukat. Hain perjantaina Florenciastoresta Lahdesta ihanan kimpun. Se on täynnä kevättä ja toivoa sekä iloa. Pirteää keltaista, hempeää vaaleanpunaista ja toivoa tuovaa vihreää. Vihreä on uuden alku. Aina! Keväisin herää kova vihreän kaipuu. Sitä innostuu kaikesta esiin puskevasta vähäisestäkin vihertävästä hennosta alusta. Keväistä tuoksua sisälle saa Osmian Rosmariinin tuoksuisella kynttilällä.
Puikoilla pitkästä aikaa tulossa jotain uutta, Ranunculus neule.
Posti toi kivan yllärin: Puutarhan parhaaksi kirjan, jonka ovat tehneet Leena ja Heikki Luoto. Tähän palaan myöhemmin, kuin myös jo aiemmin saamaani Hillevi Joutjärven Puutarhan salaisuus kirjaan. Mutta tuossa siis muutama hyvä kirjavinkki tälle keväälle.
Vihreän kaipuuseen istutin noita lehtibasilikoita. Ostin pistokkaat Siemenestä ja koneesta, koska halusin heti jotain konkreettista. Olen hakenut Hankkijalta myös Biolanin esikasvatukseen tarkoitetun pienoiskasvihuoneen, missä on mukana sammalnappeja. Vaikuttaa kokeilemisen arvoiselta!
Myös huonekasvit kaipaavat uutta multaa. Teen sen perinteiesti aika myöhään kun se on niin sotkuista puuhaa. Kannan kaikki kasvit terassille, sitten on mullan jämät helppo lakasta vaan nurmelle...
Koska kevään puutarhmessut on peruttu, niin hain Tori Ruposelta kaikenlaista istutettavaa. Käykäähän Lahden torilta hakemassa omanne. Hinnat eivät päätä huimaa!
Eilen leivoin Chocolate Chips coocieta. Oheje on Joanna Ganesin kirjasta Magnolia Table. Ohje on ollut myös saatavissa Joannan instatilillä olevassa videossa. Illalla tein vielä pannaria. Tänään ehkä korvapuusteja. Korvapuustit ovat jotenkin turvallisuutta herättäviä, eikö? Näin on moni muukin todennut.
Kyllä kotona on ihan hyvä olla. Meillä on normaalisti hirveä kuskausrumba, niin tämä on ihan luksusta. Ainakin niin kauan kun pysytään terveinä. Tälläistä menoa täällä siis.
Mukavaa viikon aloitusta kaikille<3
pyritään olemaan positiivisia ja iloitsemaan juuri tästä päivästä, vaikka kaikki ei menisikään ihan kuin Strömsössä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste herkut. Näytä kaikki tekstit

maanantai 23. maaliskuuta 2020
keskiviikko 17. toukokuuta 2017
Pikaruokaa pihahommien lomassa
Nyt ovat ilmat olleet aikalailla edes jotenkin kohdillaan. Ne on käytettävä hyödyksi, eikä aikaa jää kauheesti ruuanlaittoon.
Helsingin kevätmessuilla oli paitsi kasveja niin paljon muutakin. Poppamiehen osasto heti osuvasti siinä chili-kasvien kyljessä. Tämä blogin chilikuva on kyllä WillabGardenin osastolta, ihan ei chilitaimissa vielä tuolloin näkynyt valmiita chilejä.
Heti täytyy sanoa, että grilli, Tulipata tai muu ulkona ruuanvalmistukseen käytettävä lämmönlähde olisi paras tähän, mutta pannu ja sähköhella kiireessä on ihan jees;)
Vaikka kovasti suosin kotimaista, niin kattilaan solahti espanjalaiset uudet perunat karkean merisuolan kera. Nämä uudet perunat siksi, että kypsyvät nopsaan:)
Paistinpannuun (mieluusti nyt valurautainen kun ei grilli kuumentunut) voita heti kun pannu on kuumentunut tarpeeksi. Odota, että voin tirinä lakkaa, silloin voi ja pannu ovat tarpeeksi kuumia.
Kanat, jotka olivat maustamattomia Kariniemen kananpojan paistileikkeita, otin lämpenemään vähän ennen paistamista. Kippasin ne kulhoon ja perään Tinken messuilla suosittelemaan Poppamiehen Korean BBQ & marinade kastiketta. Kastike käy mm. kalalle, kanalle ja vihanneksille. Annoin kanojen olla marinaadissa jonkin aikaa ennnen paistamista.
Kypsensin kanat ja kyllä! Melkein yhtä hyvää kuin grillistä:)) Valurauta paistinpannu sen tekee! Tämä kastike oli myös lasten mieleen, ei liian tulista, mutta kuitenkin potkua!
Perus vihreäsalaatti on sopivan raikas ja kesäinen. Peukut tälle combolle! Vielä helpompaa tämä on sitten kun grilli on käytössä, voi kottikärrykärräämisen yms. lomassa käydä kääntämässä kanat:))
Tämä kastike kuten moni muukin Poppamiehen kastike, käy erinomaisesti kasviksillekin. Eli jos et välitä lihasta niin nou hätä. Ostin kokeiluun myös majoneesia ja muutamaa muutakin maustetta. Uskon niiden olevan yhtä ihania kuin tämäkin. Seuraavaksi varmaan hampurilaisten tekoon, niin saadaan maistaa mangohabaneromajoneesia...
Muistakaa muuten tulla lauantaina Marketan markkinoille Espooseen Marketan puistoon klo 10 -15 siellä on mm. taimia, käsitöitä ja varmastikin myös muuta kivaa.

perjantai 27. tammikuuta 2017
Pulla -ihan parasta - muunnelma skolebuller pullasta
Pulla on ihan mun lemppari herkku. Etenkin korvapuustit, kristallipullat tai oikein kardemummaiset ihanuudet.
Ihania ovat myös norjalaiset skolebuller pullat. Ongelmahan on vain, että kookos ei meidän perheessä ole kenenkään suun mukaista.
Teinkin siis vajavaisen version skolebullereista. Jokin aika sitten hankin kauan haaveilemani KitchenAid Artisan koneen. Olen aina suhtautunut skpetisesti siihen, miten voi pullataikinaa tehdä koneella. Nyt päätin kuitenkin lähteä uusille urille ja kokeilla tällä uudella "lelullani". Lelu tämä laite ei missään nimessä ole! Minusta on vain kiva sanoa, sitä omaksi lelukseni:) Ihan senkin takia, että mikään välttämyyshän tämä ei ole, ihan hyvin olen pärjännyt ilman.
No mutta pullaan... Tein ihan tavallisen pullataikinan 5 dl maitoa ja muut oheisaineet siihen mukaan. Itse en koskaan käytä pullataikinassa kananmunaa, mutta jotkut ehkä käyttävät.
Nämä siis ovat ihan super yksinkertaisia tavallisia pullia eli mistään ihmeellisestä ei ole kyse.
Pullat leivotaan normi pyöreiksi pulliksi. Salaisuus piilee vanilija täytteessä. Täytteen voi tehdä itse. Eli ihan tavallinen vanilijakastike, vähän paksumpi
Jos et halua tehdä täytettä itse, niin osta esim. Blåbandin valmista vanilijakastikejauhoa. Pakkauksessa on kaksi pussia. Yksi pussillinen riittää tähän määrään pullia. Älä tee ohjeen mukaista katiketta, vaan tee vanukas eli vähemmän nestettä.
Paina pullan keskelle kunnon kolo vaikka juomalasin pohjalla. Laita vanilijatäyte sinne. Voitele pullat normaalisti munalla ja paista 200 asteessa n. 13 min.
Kun pullat ovat paistuneet lisää pinnalle tomesokeri pikeeri. Eli vettä ja tomusokeria ja ennen kuin tämä jähmettyy kasta pulla kokoshiutaleissa.
Nämä kaksi viimeistä vaihetta jäi siis minulta pois koska, kokos ei ole meidän suosikki. Ripottelin vähän näön vuoksi kokosta tuohon pinnalle.
Niin pullataikinasta tuli ihan täydellistä tuolla koneella!!!!!!! I'm soooooo in love<3
Jos haluat tehdä aitoja skolebullereita niin hyvän ohejeen löydät vaikka Ida Gran- Jansenilta. Idalla on myös muita herkkuohjeita.
Ihanaa viikonloppua ystäväiset<3 kram og pus
ps. Tänään tapaan hyvän ruuan äärellä ihan parhaita puutarhaystäviäni, jee <3:))
Ihania ovat myös norjalaiset skolebuller pullat. Ongelmahan on vain, että kookos ei meidän perheessä ole kenenkään suun mukaista.
Teinkin siis vajavaisen version skolebullereista. Jokin aika sitten hankin kauan haaveilemani KitchenAid Artisan koneen. Olen aina suhtautunut skpetisesti siihen, miten voi pullataikinaa tehdä koneella. Nyt päätin kuitenkin lähteä uusille urille ja kokeilla tällä uudella "lelullani". Lelu tämä laite ei missään nimessä ole! Minusta on vain kiva sanoa, sitä omaksi lelukseni:) Ihan senkin takia, että mikään välttämyyshän tämä ei ole, ihan hyvin olen pärjännyt ilman.
No mutta pullaan... Tein ihan tavallisen pullataikinan 5 dl maitoa ja muut oheisaineet siihen mukaan. Itse en koskaan käytä pullataikinassa kananmunaa, mutta jotkut ehkä käyttävät.
Nämä siis ovat ihan super yksinkertaisia tavallisia pullia eli mistään ihmeellisestä ei ole kyse.
Pullat leivotaan normi pyöreiksi pulliksi. Salaisuus piilee vanilija täytteessä. Täytteen voi tehdä itse. Eli ihan tavallinen vanilijakastike, vähän paksumpi
2 munan keltuaista
1 rkl maizenaa
3 rkl sokeria
3 tl vanilijasokeria
2 dl maitoa
Paina pullan keskelle kunnon kolo vaikka juomalasin pohjalla. Laita vanilijatäyte sinne. Voitele pullat normaalisti munalla ja paista 200 asteessa n. 13 min.
Kun pullat ovat paistuneet lisää pinnalle tomesokeri pikeeri. Eli vettä ja tomusokeria ja ennen kuin tämä jähmettyy kasta pulla kokoshiutaleissa.
Nämä kaksi viimeistä vaihetta jäi siis minulta pois koska, kokos ei ole meidän suosikki. Ripottelin vähän näön vuoksi kokosta tuohon pinnalle.
Niin pullataikinasta tuli ihan täydellistä tuolla koneella!!!!!!! I'm soooooo in love<3
Jos haluat tehdä aitoja skolebullereita niin hyvän ohejeen löydät vaikka Ida Gran- Jansenilta. Idalla on myös muita herkkuohjeita.
Ihanaa viikonloppua ystäväiset<3 kram og pus
ps. Tänään tapaan hyvän ruuan äärellä ihan parhaita puutarhaystäviäni, jee <3:))
torstai 5. tammikuuta 2017
Bataattisosekeitto - helppo - nopea - hyvä
Pakkanen ja talvi ovat täällä! Silloin tulee aina mieleen joku ihana keitto- tai pataruoka. Olin varannut joulun laatikkoruuaksi bataattisosetta, mutta en sitten tehnytkään mitään kun oli niin paljon ruokia muutenkin.
No hyvä niin, sillä nyt siitä tuli ihana pakkaspäivän ruoka.
Bataattisoseet kattilaan, vettä lisäsin vähitellen kun en tiennyt milloin olisi tarpeeksi notkeaa, mutta kuitenkin riittävän paksua. Silppua sipuli ja valkosipuli, ruskista voissa ja heitä bataattisoseen sekaan kattilaan. Laita myös kasviskuutiot.
Kun keitto on valmista eli aikalailla heti:) laita lautalesse ja ripottele päälle pekoni, mifu ja leipälastut. Se ois sitten siinä!
Parhainta tässä on se, että voi laittaa mitä vaan lisuketta tai olla laittamatta. Täsät saa ilman noita pekoneja ja leipälastuja vegaanisen/kasvisversion. Paahdettu leipä vielä kyytipoikana ja pakkanen ei enää haittaa yhtään:)) Tämä on hyvä isommalle porukalle tai alkukeittona. Mukaan voi tietysti lisätä vaikka perunaa tms.
Pitäkää itsenne lämpöisenä ystäväiset<3

Tähän nopeaan sosekeittoon käytin:
valmista bataattisosestaa kaksi pötköä á 400g
reilu puoli litraa kiehuvaa vettä
kolme Bong kasvisliemikuutiota
yksi paistettu sipuli
kaksi valkosipulinkynttä ohuina siivuina paistettuina
Maalaiskananpojan kanapekonia yksi pkt (100g)
Valion meksiko Mifua
pippuri-kermaviili leipälastuja (Gudobelé )
Bataattisoseet kattilaan, vettä lisäsin vähitellen kun en tiennyt milloin olisi tarpeeksi notkeaa, mutta kuitenkin riittävän paksua. Silppua sipuli ja valkosipuli, ruskista voissa ja heitä bataattisoseen sekaan kattilaan. Laita myös kasviskuutiot.
Kun keitto on valmista eli aikalailla heti:) laita lautalesse ja ripottele päälle pekoni, mifu ja leipälastut. Se ois sitten siinä!
Parhainta tässä on se, että voi laittaa mitä vaan lisuketta tai olla laittamatta. Täsät saa ilman noita pekoneja ja leipälastuja vegaanisen/kasvisversion. Paahdettu leipä vielä kyytipoikana ja pakkanen ei enää haittaa yhtään:)) Tämä on hyvä isommalle porukalle tai alkukeittona. Mukaan voi tietysti lisätä vaikka perunaa tms.
Pitäkää itsenne lämpöisenä ystäväiset<3
torstai 6. lokakuuta 2016
Aurinkoinen visiitti Tallinnaan
Käytiin visiitillä Tallinnassa kun Mikon joukkueella oli ystävyysottelut Nömme Kaljua vastaan.
Kesällä jo ihastelin runsasta kasvitarjontaa Tallinnassa, eikä tämä syksyinenkään reissu yhtään ollut sen puolesta laihempi. Olin ajatellut käyväni Tallinnan talvipuutarhassa, mutta enpä ehtinyt:(
Käytiin syömässä Vapianossa , kaikille löytyi sopivaa ruokaa ja sisustus oli mukavan rento. Hiukan meluisahan tuo miljöö on, mutta eipä sinne oltu romanttista tunnelmaa menty hakemaankaan:)) Kieltämättä tuo ruuan jonottaminen on vähän rasittavaa, mutta maku korvasi rasituksen ihan hyvin.
Pekan kanssa käytiin shoppailemassa Zarassa. Tai siis Pekka oli tällä kertaa ostotsten tekijän roolissa. Mukaan tarttui tosi kivoja hänen itse valitsemiaan vaatteita, kuten toppaliivi ja parkatakki. Väsähdys ohitettiin ottamalla herkut Robertsilla. Oli oikein mukavasti sisustettu paikka!
Tallinnassa siis osataan tuo viherrakentaminen. Vielä syksylläkin oli paljon (enemmän kuin näissä kuvissa) kukkia ja kasveja tuomassa viihtyisyyttä katukuvaan.
Vanhan kaupunkgin portilla on ne perinteiset leikkokukkakojut. Ne kyllä jaksavat aina allekirjoittanutta kiinnostaa ja ihastuttaa. Tämä hortensia puska ei todellakaan vähiten! Nyt oli lisäksi toinen toistaan ihananmpia syysasetelmia, kransseja ym.

Täällä meillä on muutaman viikon päästä syysloma. Mitään suunnitelmia ei nyt sitten tällä hetkellä olekaan. Alunperin oltiin ajateltu Lontoota ja sitten jo päädytty turvalliseen Tukholmaan. Ja plääh, nyt näyttää siltä ettei mennä mihinkään pidemmälle. Katsastin kotimaan kylpylä/hotelli hinnat ja totesin, että jos reissuun lähdetään niin Tukholma tai Tallinna ovat ne vaihtoehdot. Tämä siitä syystä, että kotimaan kohteet ovat ihan ruokottoman kalliita!!!! Olen ihan tyrmistynyt hinnoista...
Mutta pihahommia olisi kovasti ja sisälläkin pitäisi rymsteerata. Ehkä se loma kuluu sitten siinä:) Mukavaa loppuviikkoa!
Ai niin, onko joku lähdössä Hesaan kuun lopussa messuille? Siellä siis Ruoka & Viini sekä Kirjamessut.
Tunnisteet:
football,
herkut,
jalkapallo,
matkailu,
Tallinna,
viherkasvit
maanantai 29. elokuuta 2016
LWT 2016 eli Loviisan Wanhat talot lauantaina - ulkokuvia
Monena vuotena olen haaveillut pääseväni kiertämään Loviisaan wanhojen talojen päivänä. Nyt siihen vihdoin tarjoutui mahdollisuus. Kyllähän siellä meni pää ihan pyörälle kun oli niin paljon ihania pihoja ja taloja.
Kadun varret täynnä ihania kirppisjuttuja ja uusia ihanuuksia rinta rinnan. Ihan mieletöntä oli luomuvihannekset ja niiden esillepano. Katsokaa noita maisseja!
Yksi ihan paras juttu oli tietenkin, että ehdin pika pikaa käydä moikkaamassa Annaa. Annan myymiin Xala kannuihin voi tutustua instassa @dsn_anna_p ja koko Xala malliston löytää osoitteesta http://www.xala.be/
Ihmisiä oli tosi paljon liikkeellä ja täytyy sanoa, että melkein teki mieli mennä takaisin sunnuntaina, niin paljon jäi vielä katsottavaa.
Kuvia kertyi jonkin verran, joten ajattelin tähän laittaa ensimmäiseksi ulkona otettuja kuvia, joita on paljon enemmän kuin sisäkuvia. Joihinkin sisätiloihin oli selkeästi laitettu, että valokuvaaminen sallittu, mutta suurimmassa osassa ei ollut mitään lupaa tai kieltoakaan... Näin noviisina en oikein tiennyt, että tarkoittaako se että saa kuvata vai ei saa kuvata kun ei ole mitään mainintaa.
Takana siis tosi mukava reissu ja aurinkoinen päivä. Rauli myrskykin saavutti meidät vasta illalla.

Tilaa:
Kommentit (Atom)