Akateemiset vanhemmat lastenkirjoissa

Yksityiskohta Markus Majaluoman kuvituksesta teoksessa Heinähattu, Vilttutossu  ja vauva

Eräässä väitöskaronkassa tuli illanistujaisissa esille, miten aika monessa lastenkirjassa vanhemmat ovat
tutkijoita. Ja vielä mahdollisesti jollain lailla höpsöjä tai ainakin poissaolevia.

Tämäntapaisissa henkilöhahmoissa ovat kunnostautuneet ainakin Sinikka ja Tiina Nopola. Ajatellaanpa vaikka Risto Räppääjän äitiä. Häntä ei näy mailla halmeilla ja poika joutuu (tai saa) asua Rauha-tädin kanssa. Risto näyttää olevan sinut asian kanssa, joskin välillä äiti tulee häivähdyksenomaisesti mieleen. Esimerkiksi Risto Räppääjä ja kaksoisolento -kirjassa kaksoisolento hämmentää tilanteita ja väärinkäsitysten myötä Risto tuumii:

Minä lähden kotoa lopullisesti, hän ajatteli uhmakkaana. Kukaan ei kaipaa minua, ei Rauha-tätikään. Minä menen äidin luo! Missäs se äiti nyt taas olikaan? Ai niin, Grönlannissa tutkimassa eskimoiden kurkkulaulua. Minkähänlaista se mahtaa olla? Risto päästi pienen äänen kurkustaan.
-Kraaa!

Heinähatun ja Vilttitossun tutkijaisä taas on hieman erikoinen ja epäjärjestelmällinen. Eipä silti, kun äitinkin on jossain määrin boheemi, tuovat isä ja äiti persoonallaan hauskaa ulottuvuutta teoksiin. Kirjassa Heinähattu ja Vilttutossu loman tarpeessa isä vetäytyy työhuoneeseensa miettimään ja tulee ulos vain ruoka-aikoina. Hanna-äitikin toteaa, että "Isää ei saa häiritä. Isä miettii".

Tällä kertaa isä ei kuitenkaan haudo tutkimusjuttuja vaan perheen pelastussuunnitelmaa. Tämän paljastuttua Hanna katsoo miestään ajatellen, että mitä sille on tapahtunut, sehän puhuu kuin oikea mies.  Epäsuorasti tästä voidaan tulkita, että tavallinen tutkija-Matti ei siis tee oikeita miesten asioita perheen eteen.

Heinähattu, Vilttitossu ja vauva -kirjassa lapset näkevät erinäisten tapahtumien jälkeen nurkan takaa, kuinka isä-Matti huitoo pyssyllä ja ammuskelee ympäriinsä:

-Loppusi on tullut, sinä humanististen tieteiden kandidaatti, joka veit minun tutkimusideani, hän kähisi.

Vakavaa puuhaa tuo tutkiminen.

Tämän otannan perusteella tutkijavanhempi on joko poissaoleva, lapsensa toisten hoitoon hylkäävä tai sitten omia ideoitaan hautova, persoonallinnen, jopa erikoisia kohtauksia saava isä tai äiti. Todellisuushan on tietysti toinen. Toivottavasti.

Tuleeko sinulla mieleen muita lasten- tai nuortenkirjoja, joissa vanhemmat ovat tutkijoita?

Sinikka Nopola ja Tiina Nopola: 
Heinähattu, Vilttitossu ja vauva (Gummerus 1990, kuvitus Markus Majaluoma)
Heinähattu ja Vilttitossu loman tarpeessa (Gummerus 2008, kuvitus Markus Majaluoma)
Risto Räppääjä ja kaksoisolento (Tammi 2013, kuvitus Christel Rönns)

Marikki vs. Risto Räppääjä

Löysin Astrid Lindgrenin Marikin kirjaston poistomyynnistä enkä voinut jättää kirjaa ostamatta, vaikka se olikin kulunut ja repaleinen. Sydämessä nimittäin läikähti. Marikki oli lapsuuden idolini, kaunis, kommelluksiin joutuva villi poikatyttö. Ehkä Marikissa oli jotain rohkeutta, johon halusin samastua.

Mielikuviini Marikista vaikuttaa myös elokuva tai sarja, jota näytettiin televiossa ehkä 80-luvulla. Mutta uppoaako oman sukupolveni suosikki tämän päivän lapsiin? Tuputammeko me aikuiset lapsillemme omia lapsuuden suosikkeja olettaen turhankin suoraviivaisesti, että hekin pitävät niistä? Miten siis perheemme Risto Räppääjä -fanit suhtautuvat Marikkiin? Luimme parin viikon ajan Marikkia ja Risto Räppääjiä vuoron perään iltasaduksi.

Marikissa seikkailee myös pikkusisko Liisa sekä joskus hieman vanhempi naapurinpoika Abbe. Marikin perheen lisäksi kirjassa on koko joukko kyläyhteisön henkilöitä, ja kirja kuvaakin vanhanajan elämää, jossa lapset saivat kulkea vapaasti pelkäämättä. Menneen ajan kulttuurista kertoo myös ammatit kuten pyykkäri. Kirjan tarinat luvuittain ovat jännittäviä episodeja, on mm. tappeluja, kummitusjuttuja ja katolta hyppelyä. Ainoa asia, mikä nyt lukiessa pisti silmään, oli muutamat "se on syntiä" -kommentit, niitä ei juuri tämän päivän lastenkirjoissa ole. Lapset ihmettelivät joidenkin vanhojen sanojen merkitystä, esim. painesyltty, kehlo, vierreleipä.

Sinikka ja Tiina Nopolan Risto Räppääjä on tätä nykyä 5- ja 7-vuotiaiden lasteni suuri suosikki. Risto asuu tätinsä Rauhan kanssa, koska hänen oma äitinsä on tutkijana maailmalla. Jos Marikissa rajoja rikkoo villi tyttö muuten hyvin tyypillisessä perhekuvauksessa, tämä Räppääjien perhekuvio kuvastaa nyky-yhteiskunnan monimuotoisuutta. Ristolla on ystävä, Nelli, jonka vanhemmat puolestaan ovat työhulluja tv-julkkiksia. Itse pidän paljon Rauha-tädin hahmosta, sillä hän on jotenkin viattomalla tavalla kommelluksiin joutuva ja suloisesti ihastunut naapurin kilttiin vanhapoikaan Lennart Lindbergiin.

Räppääjiä on ilmestynyt tämän mennessä 11 kappaletta. Yksi suosituimmista perheessämme on ollut Risto Räppääjä ja villi kone, jossa Risto uppoutuu tietokonepelien maailmaan. Lapsista on hauskaa, kun myös Lennart Lindberg sekoaa tietokoneista. 

Kuva on kuitenkin kirjasta Risto Räppääjä ja komea Kullervo. Kullervo Vonninen asuu jonkin aikaa isoisänsä kanssa. Hän on erittäin pedantti persoona, esimerkiksi veden pitää olla tietyn lämpöistä ennen kuin sitä voi juoda. Hauskuus Räppääjissä tulee siitä, että Nopolat vetävät tarinat överiksi: tietokoneista seotaan ja Kullervon tarkkuus juotavan veden lämpötilasta saa hullunkuriset mittasuhteet. Tarinat päättyvät onnellisesti, tässäkin teoksessa Kullervokin muiden sivujuonteiden ohella vapautuu. Lasten mielestä yksi hauska kohta kirjassa on Kullervon suvun iltahuuto: Kuukkeli kunkke dunkke hoi, hoi, hoi, Kuukkeli dinkke dankke loi, loi, loi. Sitä onkin sitten mukava hoilottaa yhteen ääneen.

Luulen, että merkittävä tekijä Risto Räppääjien suosiossa on Aino Havukaisen ja Sami Toivosen kuvitus - hehän ovat myös suosittujen Tatu ja Patu -kirjojen luojia. Kuvituksen vuoksi myös perheemme 2-vuotias katselee kirjoja mielellään, vaikka kuvia ei läheskään joka sivulla olekaan. Ison tekstin vuoksi Räppääjät ovat helppolukuisia myös vasta lukemaan oppineille. Oma 7-vuotiaani saattaa lukea saman Räppääjän monta kertaa peräkkäin. Tämä uudelleen luku onkin muuten mielenkiintoinen piirre lasten lukemisessa: pienempien kanssa samaa suosikkikirjaa saatetaan lukea viikosta toiseen, mutta uudelleen luku ei näytä hellittävän vielä lukutaidonkaan myötä.

Mutta kumpi ompi parempi kohderyhmämme mielestä? Poika 5 v. äänesti Risto Räppääjän paremmaksi. Marikki on kuulemma tavallinen. Tästä voidaan päätellä, että Risto Räppääjä on jollain lailla erilainen kirja. Tyttö 7 v. liputti (ehkä yllättäen?) Marikin puolesta, vaikka kuitenkin itsekseen edelleen lukee mielellään Räppääjää. Ja nuorimmaisen 2 v. ääni meni "isto äppääjälle". Näin ollen Risto Räppääjä voitti 2-1. Lopputulema on kuitenkin se, että lastenkirjaklassikko pitää pintansa ainakin tässä perheessä.

Jokke kirjoitti aivan vastikään samaisesta Marikista. Myös Lumiomenan Katja pitää Marikista. Juhani Niemi  (Aikalainen) löytää Risto Räppääjä-arviossaan yhtäläisyyksiä jopa Peppi Pitkätossuun, molemmathan ovat menettäneet vanhempansa. Risto tosin vain isän mutta äitikin on poissaoleva. Hän muuten kommentoi myös kuvituksen osuutta.

Astrid Lindgren: Marikki
Wsoy, 1962, 160 (s.)
Alkuteos: Madicken, suom. Laila Järvinen

Sinikka Nopola ja Tiina Nopola: Risto Räppääjä ja komea Kullervo
Tammi, 2011, 10. painos, 104 (s.)
Kuvitus Aino Havukainen ja Sami Toivonen