Haapsalun piispanlinnaa ja vierailua isän luona

Haapsalun piispanlinna tuli ohitettua matkakuvauksesta maaliskuussa melkein kokonaan Ihan ensimmäisessä kirjoituksessani sieltä jaoin kännykällä kuvattuja kuvia lähinnä linnan sisätiloista. Ihme, että niitäkin (sisätiloja) oli vielä jäljellä. Nyt on vihdoin ja viimein aika palata tuon reissun kuviin ja tunnelmiin.

Haapsalun piispanlinna on rakennettu 1200-luvulla rakennettu ja se toimi 1600-luvun loppuun asti paikallisten viranomaisten valtapaikkana. Päälinnoituksessa on museo, jonka kautta pääsee myös eteläsiivessä sijaitsevaan katedraaliin. Se on mainittu ensimmäisen kerran jo vuonna 1279. "Linna vaurioitui pahoin Liivinmaan sodan aikana vuosina 1558–1582. Pienen linnan muurit ja ulompi linnoite jäivät osittain tuhoutuneiksi. 1600-luvulla Viroa tuolloin hallinneet ruotsalaiset eivät enää käyttäneet linnaa puolustusrakennuksena. Suuren Pohjan sodan aikana vuonna 1710 Venäjä valloitti Viron ja Pietari Suuren käskystä linnan muurit tuhottiin osittain. Tästä lähtien linna on ollut käytännössä raunioina." (Wikipedia).

Tässä linnaa muurien ulkopuolelta.

Muurien sisäpuolella näytti tältä. Vallihauta?

Piispanlinnassa vietettiin samaan aikaan jumalanpalvelusta.

Lasten leikkipaikka kaiken keskellä.

Tästä pääsee sisään maksulliselle museoalueelle. Mahtavat nuo rakennetut kulkureitit raunion seinillä.

Ikkuna-aukosta näkyi kaupunkia.

Tässä olen rohkaistunut kuvaamaan noilla rakennetuilla kulkureiteillä. Ihan vähään aikaan ei ole tullut vierailtua korkeilla paikoilla - rakennelmien huteruus alkoi kasvaa mielessäni ja oli kieltämättä paikoin ihan turvaton olo. Ihan turvallisiahan nuo rakennelmat ovat, mutta nyt pääsi mielikuvitus laukkaamaan.

Kaunistahan kaikki on tulta ylhäältä käsin 💖.

Opastetaulu oli pihalla kaikkien luettavana ja tutustuttavana.

Tässä vielä lyhyt videoklippi piispanlinnan raunioiden reunoilta:

Kävin suunnitelmieni mukaisesti vierailemassa isäni luona. Isä oli hyvällä tuulella ja ihan harvinaisen skarppina. Esittelen itseni aina hänen luokseen mennessäni. Tällä kertaa (niin kuin aina välillä) hän tokaisi, että "kyllähän minä sen muistan". Siis että olen hänen tyttärensä. Alzheimerin taudissa elämä ei kulje eteenpäin ainakaan maallikon näkökulmasta mitenkään suoraviivaisesti. Jokin päivä ja hetki voi olla kovastikin sekava ja hämyinen. Toisena päivänä ja hetkenä ajatus tuntuu kulkevan kirkkaasti ja selkeästi.

Isä muisti "kaverinikin". Tytär on ollut parilla viime kerralla mukana ja isä muisti sen, että minulla on ollut kaveri mukana. Kerrattiin yhdessä, että se kaveri oli tyttäreni, joka ei päässyt nyt mukaan, vaan jäi Helsinkiin.

Vierailun lopussa isä vielä totesi, että minulla on hyvä tytär. Tämä liittyi selvästi aikaisempaan keskusteluun. Nyt oli muisti tavallista skarpimmassa kunnossa 💖.

Isä oli muutenkin hyväntuulinen ja ihan uhkui hyvää fiilistä. Olipa pelkästään ilo käydä hänen luonaan 🥰.

Isän kanssa välillä jo naurettiin, kuinka vaikeaa oli ottaa kuva, johon molemmat mahtuisimme. Isä katsoi kännykän kameraan oikeaan suuntaan ihan yhtään ohjaamatta.

Isän puhe on todennäköisesti ainakin osittain lääkityksen vuoksi hieman puuroista, mutta ihan hyvin tulemme juttuun ja ymmärrämme toisiamme. Pienet katkokset ymmärryksessä eivät haittaa. Jotkut asiat eivät sitten olekaan tärkeitä. Ja aina voi selittää lisää, jos ei tule heti ymmärretyksi.

Ja vielä yksi aihe: Blogger. Ainakin omassa toiminnassani näytän olevan Bloggerin ykkösvihollinen. Minun kommenttejani on siirretty roskapostiin oikein urakalla. Yli 200 roskapostikommenttia muutamassa päivässä! Joukossa oli muutama muunkin kommentti, mutta minä näytin olevan blogiyhteiskunnan vihollinen numero yksi ainakin tuossa statistiikassa. En ollut vielä lukenut Rikkaruohoelämää Betweenin vinkkejä kommenttien ryhmäelvytykseen, joten elvyttelin kommentit yksi kerrallaan. Jo on aikoja eletty.

Vaan niin kauan kuin kone tekee nämä valvonnat, saa varautua milloin minkäkinlaiseen yllätykseen. Kone on huono ymmärtämään vivahteita.

Ihanaa Vapun jatkoa ja toukokuun alkua!

Miten ajattelit aloittaa toukokuusi?

Työelämän kärrynpyöräni ja Haapsalun lintuja 🥰

Superhektinen työviikko on ohi. Onneksi. Asiantuntijatyön huonoja puolia tällaisissa työn vaiheissa on muun muassa se, ettei oma tekeminen kokonaisuudessaan näy oikeastaan kenellekään. Kukaan ei näe sitä kaikkea, mihin pistän tarmoni ja energiani. Kukaan ei näe sitä taiteilua, kun yritän saada tekemiset tärkeysjärjestykseen, jotta saan rajattua tämän ja ensi viikon tekemiset toisistaan. Kukaan ei näe eikä tunne sitä tekemisen ja suunnittelemisen ajatusverkostoa, jota säädän päässäni ja yritän muistaa ja tehdä kaiken.

Juuri kukaan ei voi ymmärtää sitä, miten kiire ja tekemisen tulva valloittaa uneni katkoen sitä. Eikä sitä, miten paljon pinnistelyä kaiken muistaminen (muistiinpanojen avullakin) vaatii ja kuinka vaikeaa on pitää kaikkia lankoja riittävän hallitusti käsissä. Vaikka olenkin mielestäni tavallisesti aivan mahdottoman hyvä juuri siinä.

Varmasti on joku ja vielä joku toinenkin, joka harmittelee sitä, etten tehnytkään jotain sovittua. Minulle on todella tärkeää pitää sovituista asioista kiinni, mutta tällä viikolla paletti on vähän hajonnut ja varmasti asia ja ehkäpä toinenkin on unohtunut. Pyydän sitä jo nyt anteeksi. Tämän enempään en tällä kertaa riittänyt.

Samaan aikaan en jaksa iltaisin muuta kuin yrittää palautua. Se siitä henkilökohtaisesta elämästä. Vain minä ymmärrän, miksi olen näin mahdottoman väsynyt ja uupunut. Eikä se helpota oloa yhtään.

Samaan aikaan tiedän hyvin, ettei tämä vaihe työssä kestä enää kauan. Työstä toiseen vaihtamisen sekamelska on samalla työnantajalla pysyessä jonkin verran kaaoottisempaa kuin työnantajalta toiselle vaihtaessa. Silloin vanhat työt eivät raahaudu mukana samaan aikaan, kun pitää siirtyä jo uusiin tehtäviin. Silti en vaihtaisi mitään tästä pois. Tämä kaaos on välttämätön välivaihe, jotta voin siirtyä eteenpäin ja päästä uusiutumaan ammatillisella rintamalla. ja siitä mahdollisuudesta olen pohjattoman kiitollinen 💖.

Vaihdoin siis työtehtäviä ja organisaation osaa nykyisen työnantajani leivissä maaliskuun alusta. Nyt on meneillään hektinen ylimenovaihe. Kiirettä pitää, mutta lomat ja ihanat työkaverit säilyvät. Lisäksi luvassa on upeita uusia ammatillisia haasteita 🥰. Voiton puolella ollaan ja isosti 👍.

Palauttaakseni itseäni pieneen menneeseen lomaani, irtiottooni tästä kaikesta arjesta, syöksyn suoraan Haapsalun lintutunnelmiin. Harvoin tuollaista lintuiloittelua pääsee seuraamaan melkein kotiportailta.

Merihanhet tepastelivat jäällä.

Harmaahaikarat viettivät omaa sulkeutunutta elämäänsä.

Ja paluu merihanhien luokse.

Hyhmissään kyyköttävät harmaahaikarat ovat saaneet seurakseen lokkeja ja koirastelkän.

Ja nyt jäällä on ruuhkaa. Merimetsot ovat saapuneet paikalle. Niiden edessä purjehtii naarastelkkä, takana näkyy valkoisia koirasuiveloita ja lennossa sekä koiras- että naarasuiveloita. Lisäksi paikalta löytyy lokkien lisäksi myös ainakin koirastelkkä.

Näihin tunnelmiin on hyvä lopettaa tämä kirjoitus. Nyt vain nautitaan kauniista viikonlopusta, aprillipäivästä, huhtikuun alkamisesta ja pääsiäisen vapaiden odotuksesta. Juuri nyt meitä hellitään oikein mukavasti 🥰.

Vierailu isän luona ja lisää Viron kuvia

Käytiin viikonloppuna tyttären kanssa Lahdessa vierailemassa isän ja papan luona. Isä oli lepäilemässä ja vallan leppoisalla ja hyvällä tuulella. Muistikin pelasi paremmin kuin moneen kertaan. Nyt oli moni asia hänen mielessään ainakin jollain tasolla. Keskusteltiin hiihtämisestä ja käytiin läpi perheen jäsenten hiihtotaitoja. Vierailusta jäi hyvä mieli.

Toki minä en pahoita mieltäni siitä, ettei isä aina muista minua. Vuorovaikutus voi hänen kanssaan olla oikein hyvää heikosta muistamisesta huolimatta. Silloin mennään vain siinä hetkessä ja jutellaan asioista, joissa ei ole paljon muistamista. Itse koen tärkeänä sen, ettei muistamattomuudesta tehdä mitään numeroa. Isä itse hämmentyy, kun ei muista, mistä oli puhumassa. Mutta pyrimme sujuvasti jatkamaan seuraavaksi mielessä tai käsillä olevasta aiheesta. Nautitaan niistä keskustelun paloista, mitä meillä on.

Tytär otti kuvan minusta ja isästä. Tämä on huomattavasti kauniimpi kuva kuin ne selfie-suherrukset, joita itse yritän välillä ottaa. Kiitos, kultaseni kuvasta 💖.

Ja sitten lisää niitä Viron kuvia. Vuorossa on Haapsalun katunäkymiä. Jokin tuossa kaupungissa viehättää silmiäni aivan mahdottoman paljon.

Ensimmäinen kuvasarja on tuloillalta. Kävelin kameran kanssa pienen lenkin ihan majoituspaikan lähellä.

Tässä talot ovat selvästikin remontissa. Mitään sen enempää rakentamisesta ja korjaamisesta ymmärtämättä tässä näyttää minusta siltä, että talojen ulkovuoraus on purettu ja näkyvissä on hirsirakenne. Mielenkiintoista olisi palata parin vuoden päästä katsomaan, millaisiksi talot ovat muuntuneet.

Jos oikein olen tulkinnut, tämä alla oikealla oleva rakennus on Wiedemanni Spordihoone, joka on urheilukeskus.

Oikealla Läänemaa Gymnasium.

Oikealla näkyy piispanlinnan muuria. Piispanlinnasta kuvia myöhemmin.

Tässä toista kuvasarjaa kaupungista Saarenmaan retkipäivän jälkeisenä päivänä. Piispanlinnan torni näkyy taas taustalla.

Ihana lapasaita. Aidan toisella puolella oli todennäköisesti joko koulu tai päiväkoti.

Jokin näissä katunäkymissä vain jaksaa viehättää minua.

Tässä on Ferdinand Johan Wiedemannin (kielitieteilijä) syntymätalo. Hänestä lisää täällä Wikipedian artikkelissa.

Ihania nämä välipilkahdukset talojen välistä. Milloin näkyy meri, milloin piispanlinna.

Tässä ollaan meren rannalla Haapsalu Promenaadilla.

Ja näitä ihania sivukujia.

Tekipä hyvää irrottautua arkiviikon tiukasta suoritusrytmistä takaisin lomatunnelmiin. Maaliskuukin lähestyy loppuaan. Toivon, että myös talvikelit löytävät loppunsa mahdollisimman pian. Minun mieleni huutaa kevättä ja vihreää. Toistaiseksi pitää iloita auringon pilkahduksista ja ostaa kotiin lisää vihreää. Kimppu tulppaanejakin voisi tehdä hyvää 🥰.