Elämä osaa olla hyvääkin 😊
Kun korona-aika hellittää, lähden taas jollekin omalle kuvausreissulle. Mieli kutsuu Viroon ja Latviaan ja sinne menenkin, kun aika on kypsä.
Omalla tavallaan odotan korona-ajan rajoitusten loppumista tai ainakin ehtymistä siinäkin mielessä, että luonnosta väliaikaishelpotusta etsivät supersosiaaliset ja matkailuhaluiset pääsisivät vihdoin oikeiden mielihalujensa pariin. Luonto rauhoittuisi paljon ja sieltä olisi taas helpompi löytää hiljaisuutta. Toki sitä hiljaisuutta metsästän nytkin. Se vain vaatii aikaisempaa enemmän panostusta.
Tapahtuma- ja kulttuuriala ovat olleet todella suljettuina. Toivon, että kovasti samanmielisyyttä ja -henkisyyttä arvostavat ihmiset osaisivat rajoitusten vähentämisen myötä arvostaa yhä enemmän myös erilaisuutta ja erilaisten asioiden arvostamista. Onneksi emme ole kaikki jonottamassa samoja kulttuuritapahtumien lippuja. Onneksi eniten niitä haluavat saavat jotakuinkin haluamansa.
Jospa erilaisuus nousisi vihdoin arvoasteikossa korkeammalle. Jospa eri asioiden tavoittelussa nähtäisiinkin hyötyjä eikä harmeja. Jospa erilaisissa näkökulmissa toteutuisikin hurja kasvu kilpailun sijaan.
Aurinko laskee ja tontin rajalle istuttamieni metsäpihlajien (kotipihlajien?) harvinaisen runsaat kukat loistavat pehmeän lämpimässä valossa. Juuri nyt on tavattoman kaunista 🥰.
Ja asiasta kukkaruukkuun...
Räkättirastaiden poikaset ovat jo isoja. Monet ovat lentokykyisiä, mutta ei tämä hönö. Toivottavasti se selviää aikuiseksi asti. Nyt se on peloton ja ylirohkea pomppiessaan paikasta toiseen ja jäädessään odottelemaan näkyvälle paikalle. Huomaa sen todella keskenkasvuinen pyrstö. Onneksi käpytikka kerää omille poikasilleen vasta korentoja. Isoja ruoka-annoksia ei siellä siis vielä tarvita 👍.