Syksy 🥰, syyslomamuistoja ja NYT kyllä sataa (eikä se haittaa, kun voin olla kotona) 🥰

Olen jokseenkin helpottunut saapuneesta kylmästä ilmamassasta, sadekaan ei haittaa, jos se vain taukoaa välillä selvästi aistittavaksi selkeäksi hetkeksi, josta ehtii nautiskella ainakin sen hetken. Niin paljon on ollut tapahtumia, puuhaa, tekemistä ja vieläkin enemmän niitä jonottavia tekemättömiä velvoitteita. Syksyn jykevä saapuminen asettaa kaikelle tekemiselle ja tekemisen pakolle rajat, joita itse en saa muuten  asetettua. Ahneella on se... ikävä loppu. Mutta jykevä syksy pelastaa. Ainakaan kantarelleja ei näiden kylmien jälkeen kannata enää etsiä 🤭.

Tuoksukynttilät ovat löytäneet paikoilleen, käsityöt suorastaan kurottelevat käsiäni kohti ja huomaan kaipaavani tekemätöntä aikaa. Muuten ei jaksa. Käsitöiden tekemistä ei siis lasketa tekemiseksi, jos niitä tekee rennosti nautiskellen eikä urakalla kieli poskessa.

On myös upeaa, että nyt on lupa pukeutua lämpimästi ja kerroksittain. Olen tehnyt sitä kyllä kesälläkin ja tiennyt näyttäväni kummajaiselta. Tämä vuodenaika pelastaa taas hieman vähäistä mainettani. (Mitä mainetta muka???)

Käytiin syyslomalla myös Haminassa Pitkillä hiekoilla. Ihan vieressä Kotkassa pääsee ihailemaan komeita kallioita, mutta pitkillä hiekoilla oli luvassa hiekkarantaa. Ja jos ei satu olemaan länsirannikolla tai Saimaalla, tämä paikka on erittäin hyvä hiekkarantapaikka. Ei tosin vedä vertoja länsirannikon upeille hiekkarannoille ja dyyneille. Saimaaltakin löytyy aika mahtavia luonnon hiekkarantoja.

Kuvat on otettu illan hämyssä, päivemmällä oli vielä pilvisempää.

Yllätyksenä leirintäalueella tuli se, että netti ei toiminut oikein hyvin ja jopa puhelinyhteyksissä oli takkuamista. Kotkassa yhteydet toimivat taas oikein hyvin.

'Hassua' tavallaan ajatella, että vuosi sitten molemmat vanhempani olivat vielä elossa ja omalla tavallaan ihan kohtuullisen hyvässä kunnossa - parhaimmillaan. Tässä onkin kulunut useampi vuosi täynnä äkkikäännöksiä ja isoja muutoksia, useimmat vähemmän toivottuja ja positiivisia. Hiven hyvääkin on onneksi joukkoon mahtunut.

Toki on myös niin, että vastoinkäymiset parhaimmillaan yhdistävät perhettä ja lähipiiriä. Niin on nytkin käynyt. Ja samaan aikaan, kun kirjoitan tätä, sade piiskaa vimmatusti kattoamme. Ihana olla sateen kestävän katon alla sisällä lämpimässä 💖.

Nautitaan sisätiloista ja kotitouhuista - tai mitä muuta sitten löydämmekään ohjelmiimme. Minulla menee kaikesta kiireestä ja väsymyksestä huolimatta oikein hyvin juuri nyt. Toivottelen sinullekin jaksamista, iloa, toivoa, sinnikkyyttä, super-itseensäkääntynyttä sopivaa laiskuutta ja luovuutta kaiken muun hyvän ohella. Nyt on hyvä positiivisen (tai muunkin) käpertymisen aika, jos vähänkään siltä tuntuu.

Pus 💖🥰

Roskahirviöitä, kantarellikuume ja nettikauppaturhautumista

Pari päivää sitten todistin ihan elävässä elämässä ensimmäistä kertaa sen, mitä tiedän ihan liian monestikin tapahtuvan. Ajoimme mustan farmariauton perässä kaupunkialueella liikennevalojen välissä. Edessä olevasta autosta avattiin ikkuna ja sieltä heitettiin tyhjä hampurilaisketjun paperipussi tielle 😳. Oli sunnuntai-iltapäivä hieman ennen kello 17:ää. Auton kyydissäolijoiden ja kuskinkin ikä näytti vaihtelevan jossain teini-ikäisten ja parikymppisten välillä. Sinne ne jäivät liikennevaloihin mussuttamaan hampurilaisiaan, kun ajoimme viereistä kaistaa toiseen suuntaan. Olipa pysäyttävä kokemus nähdä roskahirviöt livenä - nehän näyttivät ihan tavallisilta (vaikkakin nuorilta) ihmisiltä! Silti tulee mieleen, etteihän kenelläkään hiemankaan yhteiskuntakelpoisella ihmisellä voi vähän niin kuin keskellä päivää tulla impulssi noin hölmöön toimintaan 😳. Toivottavasti omat jälkeläiset ovat älynneet aikoinaan paremmin. Nyt aikuisina eivät ainakaan toimisi noin ameebamaisesti.

Ymmärrän jotenkin, että 13-vuotias kokee olevansa rebel, kun käyttäytyy jotenkin noin kaikkia normiajatuksia uhaten. Se on onneksi ohimenevää. Tai vielä parikymppinen taantuu piristeiden myötä tuon 13-vuotiaan tasolle ja edelleen luulee olevansa oikein cool. Mutta näin vain tapahtui näissäkin olosuhteissa. Elämä osaa olla monimuotoisempaa kuin kuvittelinkaan 🙈.

Odotan kylmiä kelejä, jotta hirvikärpäsmetsiin arvaisi mennä suppilovahveroiden perään. Hirvikärpäsiä on ollut niin paljon, että olen jättänyt osan metsistä odottamaan kylmiä kelejä, jolloin hirvikärpäset kohmettuneina liikkuvat hitaammin. Kylmiä kelejä odotellessa siis.

Tavallaan odottelen myös ensimmäisiä lumia. Kantarellit eivät säilytä rakennetaan jäätymisen jälkeen. Sen jälkeen niiden perään ei kannata vilkuilla. Kyllähän niitä keräisi, mutta niiden siivoamista en ole oppinut tekemään niin ergonomisesti, etteikö selkä kipeytyisi. Onko sinulla mitään ergonomista sienien siivoamisvinkkiä?

Minulta on myös kysytty, vieläkö kantarelleja löytyy. Kyllä niitä löytyy (yllättävän paljon). Päätin lopettaa tutuilla kantarellipaikoillani käymisen ja kartoittaa sen sijaan tuleville kesille mahdollisia uusia sienimetsiä. Tähän aikaan vuodesta valoisat kuusimetsät ovat helppoja sienien tarkkailupaikkoja. Niissä ei ole juurikaan lehtipuista pudonneita lehtiä maata täyttämässä, mutta aikaisemmin syksyllä näköesteenä olleet heinät ovat asettuneet maanläheiseen asentoon. Erityisesti kantarellit näkyvät nyt todella helposti. Ja niitä löytyikin tutkimusreissulla melkein pilvin pimein 😞.

Jos uudesta metsästä löytyy kantarelleja tähän aikaan vuodesta oikein runsaasti, olet löytänyt paikan, jossa kukaan ei käy sienestämässä kesän aikana. Minä tallennan tällaiset paikat aina kännykän maastokarttasovelluksen muistiin seuraavaa vuotta varten. Minun suuntavaistollani ja -muistillani en löytäisi noita paikkoja enää uudelleen.

Kartoitusreissulta jäi mukaan ällistyttävän iso määrä kauniita kantarelleja. Suppiksia en ryhtynyt edes silmäilemään, muuten en olisi päässyt metsistä kotiin koskaan.

Sattuneesta syystä olen tarjoillut sieniä myös niille lähi-ihmisilleni, jotka keskimääräistä useammin ovat olleet kiinnostuneita sienilahjoituksista. Kiitos heille - siivottavien ja pakastettavien sienien määrä on pienentynyt ratkaisevasti juuri heidän ansiostaan 💖.

Tunnelmia syyskuun lomalta: Oravi

Sahanlahti resort - Puumala.

Mussalo - Kotka.

Lopuksi vielä pientä (?) turhautumista nettiostosten tekemisestä. Kyseessä tässä on vain yksi ainoa nettikauppa, jolle olen tehnyt vaatetilauksen (saman) kahdesti. Ensin odottelin muutaman viikon ja aloin ihmettelemään todella pitkää odotusaikaa. Kun kävin tarkistamassa tilanteen, näkyi, ettei tilaus ollut koskaan mennyt läpi. Noihin vaatteisiin pitkäaikaisen hakurumban jälkeen kovasti ihastuneena tein tilauksen uudelleen. Se oli helppoa, koska tuotteet löytyivät vielä ostoskoristani. Kaikki näytti sujuvan ihan ok, mutta pari viikkoa myöhemmin tilanteen tarkistettuani oltiin taas lähtöasetelmissa.

Murrr.

Vaikka olin kovasti ihastunut noihin vaatteisiin, se energia oli nyt käytetty. En tehnyt enää uutta tilausta. Ja täällä minä olen edelleen kaksi puseroa kahdesti tilanneena enkä vieläkään ole yhdenkään uuden vaatteen omistaja. Lähityön lisääntyessä vaatteet tulisivat ihan tarpeeseen. Nähtävästi matkustaminen isojen kauppojen äärelle vähän kauemmas on edessä. Ja aikaakin saa varautua käyttämään paljon. Jollei nyt netistä sattuisi jostain muusta kaupasta löytymään jotain sopivaa 🤔.

Uusien vaatteiden hankkiminen on minulle aina vähän puolivastentahtoinen velvollisuus, jotteivät muut kyllästyisi aina samoihin vaatteisiini. En nauti vaatteiden hankkimisesta. Mutta olisi ihanaa, jos vaatekaapissa olisi aina riittävästi mukavia, nautinnollisia ja tuoreita/iättömiä käyttövaatteita. Muuten kääriydyn aina päivästä toiseen samoihin lempivaatteisiini, joita saattaa olla kaapissani useampi kappalekin. Minua ei häiritse, vaikka päälläni olisi aina samanlaiset (mukavat) vaatteet. Tuntuu kuitenkin, että yhteiskunta odottaa jotain enemmän.

Miten sinä sopeudut (vai sopeudutko?) työelämän pukeutumisvaateisiin?

Ihanaa alkanutta lokakuuta! 💖

Muistatko kesäsiirtolat? Entä mitä kuuluu elokuuhusi?

Kuulin jossain ohimennen keskustelun sivujuonen kesäsiirtoloista. Minua huomattavasti nuorempi naisihminen kertoi keskustelukumppanilleen kesistään isoäitinsä luona. Hän muisteli, että hänen lapsuudessaan vähävaraisten perheiden lapset olivat viettäneet kesäloma-aikojaan kesäsiirtoloissa, kun muutakaan valvottua kesäpaikkaa ei ollut olemassa. Hänen ei ollut tarvinnut mennä kesäsiirtolaan, sillä hänellä oli mahdollisuus viettää kesiään isoäitinsä kanssa. Minulle tuli tästä heti sellainen ristivetoinen olotila.

Minä vietin lapsena kesäisin aikaani kesäsiirtoloissa. Kyllä, perheeni oli vähävarainen. Ei, en koskaan tuntenut, että viettäisin aikaa siirtolassa vain sen vuoksi. Kesäsiirtola oli minulle uusien tuttavuuksien aikaa. Ihmisiä, joilla ei ollut suhteeni mitään ennakkoluuloja. Ja yhteisöä, jossa oli runsaasti kaikenlaista ohjelmaa ja tekemistä. Siellä ei päässyt tylsistymään. Itse asiassa viimeisinä vuosina vietin aikaani jopa kahdella eri leirillä saman kesän aikana. Ihan omasta aloitteestani ja mielenkiinnostani.

Kesäsiirtolat ovat vähentäneet toimintaansa vuosien myötä. Linkkejä kesäsiirtolatoimintaan löysin muun muassa täältä, täältä, täältä ja täältä.

Ilman kesäsiirtoloita olisin varmaankin paljon umpimielisempi ja yhteistyökyvyttömämpi. Olisin viettänyt loputkin kesälomistani aivan yksinäni kirjojen parissa ja saanut siitä päivittäin moitteita vanhemmiltani.

Oletko sinä ollut koskaan kesäsiirtolassa? Jos olet, millaisia ovat kokemuksesi?

Kuin jatkona kesäsiirtolatoiminnalle vietin peruskoulun ja lukion välissä kesäaikaani saksalais-suomalaisella kesäleirillä. Saksankielen taitoni ei ollut komea, mutta tulta päin lähdin leirille. Kivaa oli, vaikka enimmäkseen englantia puhuimmekin. Saksalaiset osallistujat olivat lähemmäs parikymppisiä ja minä nuorimpana olin vasta siirtymässä lukioon.

Heinäkuun hetkiä vuokramökillä fiilistelen tällä kuvalla. Kesällä tapahtuu niin paljon, ettei kaikkeen ehdi sukeltamaan saman tien. Onneksi nyt on aikaa tällekin. Loppukesässä minua kiinnostaa erityisesti vahvat kontrastit. Valo ja varjo, heijastus ja pimeä.

Työlistallani on työkiireiden lisäksi muun muassa perunkirjoitus ja kaikki siihen liittyvät kummajaiset. Päivä kerrallaan ja asia kerrallaan. Asioilla on taipumus järjestyä.

Mitä kuuluu sinun elokuusi loppuun?

Elokuun kantarellit ja mökkimuistot

Elämä jatkuu. Ja työelämä jatkuu - loman jälkeen. Tänään oli ensimmäinen loman jälkeinen työpäivä. Se oli ihanaa hapuilua, silti jäljellä oli vielä jotain pientä tuntumaa siihen, mitä on tullut tehtyä reilut kolme viikkoa sitten. Ensimmäinen työviikkoni on kolmipäiväinen, joten siitä selvitään.

Tärkein asia ensin: kantarellit ovat nousseet poimittavaksi. Sato ei ole parhaimmillaan, mutta todella isoihinkin kantarelleihin olen jo törmännyt. Ne vaikuttavat kypsyvän eri tahtiin eri paikoissa. Viime vuoden havaintojen perusteella olen nyt käynyt läpi varhaisten kantarellien alueita. Ja vertailun sekä varmuuden vuoksi olen käynyt läpi vähän muitakin reuna-alueita. Aikaisemmat kokemukset tuntuvat pitävän kutinsa.

Voisin jatkaa kantarellikuvailuja pitkään ja vielä pitempään, mutta jätetään se väliin. Tällä kertaa 🤭.

Olen pohtinut sienikorin hankkimista muovipussieni tilalle. Sellaisen riittävän ison korin, johon mahtuu kunnolla sieniä. Käytätkö sinä sienikoria? Millaista koria suosittelisit?

Suunnittelemme myös soutuveneen hankkimista. Sen pitäisi olla sellainen, jonka siirtäminen ei olisi mikään hurja projekti ja jota saisi helposti liikuteltua myös kevyellä sähköperämoottorilla. Onko sinulla kokemusta tältä saralta? Mitä suosittelisit? Erityisen paljon painoa pistän mökkiveneen kokeilun jälkeen veneen vakaudelle ja sähköperämoottorin helpolle käyttömahdollisuudelle. Mökkivene oli ahdistavan kiikkerä pienenkin liikahduksen suhteen. Perämoottorin kanssa oli ulottuvuusongelmia. Moottori mahtui tuunailun jälkeen paikoilleen, mutta moottorin käyttäjä joutui tasapainoilemaan osin akun päällä. Sellainen on ihan poissuljettu vaihtoehto.

Haikailen varmaan ikuisesti myös jonkinlaisen kesämökinkin suhteen, jonka pitäisi kuitenkin täyttää aika monen monta ehtoa ollakseen lopulta kelvollinen minun näkökulmastani.

Nyt hautajaisten jälkeen pitäisi pureutua perunkirjoitukseen. Taidan totutella ensin muutaman päivän loman jälkeiseen työelämään ja vasta sitten ryhtyä perunkirjoituksen pariin. Kyllä sekin siitä 🤍.

Kevätkesän ohella syyskesä on suosikkivuodenaikojani. Hiljaisen ja stabiilin keskikesän jälkeen alkaa jälleen tapahtua. Öisinkin on taas jo pimeämpää 🥰. Ja ne sienet 🙈. Minun mittakaavassani nyt on luvassa vuoden upeimpia aikoja (onneksi hirvikärpäsetkään eivät ole vielä kohta iholla). 

Mikä sinun mielestäsi on parasta elokuussa?

Äidin asunnon tyhjennys, isän luona leppoisa vierailu ja kaunis kotimatka

Tänään tein puolikkaan päivän töitä ja iltapäivällä saldovapaan vapauttamana kävin Lahdessa hoitamassa asioita. Äidin tavarat olikin jo valmiiksi pakattu ja sain avustajan viemään niitä kanssani autolleni. Siellä sattui sitten pieni kämmi, kun auton takakonttiin säkkejä laittaessani en huomannut ottaa huomioon sitä, että pakkasen vuoksi takaluukku aukeaa hitaammin, jähmeämmin ja rajoitetummin kuin tavallisesti. Toista säkkiä hamutessani iskin pääni takaluukun reunaan ja se teki kipeää. Ei mitään isoa, ei verta eikä isoa draamaa, mutta kuhmu tuli 😞.

Henkilökunta oli jälleen kerran aivan mahdottoman ystävällistä ja myötätuntoista.

Pitkään pakkausurakkaan valmistautuneena olin ensin vähän ihmeissäni, mutta heti perään mahdottomasti iloissani työn helpottumisesta.

Kävin samalla tervehtimässä isää. Hän oli lepäämässä rennosti ja leppoisasti.

Hänen silmissään katossa tapahtui paljon ja mielenkiintoista. Keskustelimme välillä niistä ja välillä minulle helpommin ymmärrettävistä asioista. Isä oli erinomaisen hyvällä tuulella. En ottanut äidin kuolemaa puheeksi. Se ei mielestäni ollut juuri nyt tarpeellista. Oletan hänen kokevan surun musertavana, mutta unohtavan asian kokonaan todella pian. Sama musertava suru olisi siis edessä seuraavallakin kerralla. Ehkä hän ei menetä mitään, jos suru-uutisen kertoo hänelle vasta joulun jälkeen. Ja tätä hyvää fiilistä en todellakaan halunnut ryhtyä rikkomaan 💖.

Isä vaihtoi välillä asentoa suoremmaksi, mutta jalat eivät mahtuneet sängyn puolelle. Laitoin jalkojen alle tyynyn ja kaikki oli oikein hyvin.

Isän hyvinvointi nostaa mielialaani. Näinhän se aina on. Samaan aikaan elämässä risteilevät hyvät ja huonot jutut. Hyvässä tasapainossa voi itse painottaa, mihin oman energiansa suuntaa. Joskus on niin paljon huonoa, ettei hyville jutuille jää muuta virkaa kuin auttaa hengittämään välillä kaiken välissä. Nyt kuitenkin tilanne ei ole niin paha.

Kun katson näitä kuvia, isä näyttää välillä jopa rehvakkaalta. Synonyymisanakirja kertoo rehvakkaan synonyymeiksi pöyhkeän ja pollean. Isästä on tullut tuollainen rehvakkaan oloinen tyyppi vasta hoivakotiin päästessään ja kuntoutuessaan. Hän on koko minun muistini ajan ollut joustaja, alistuvakin. Siksi isän rehvakkuus ei ole keneltäkään pois. Hän on vihdoin tilansa ansainnut. Lisäksi hänen huumorintajunsa on päässyt valloilleen, samoin kuin hänen myötätuntonsa ja hellyytensä. Ei ole siis tässä(kään) koiraa karvoihin katsominen 👍

Paluumatkalla näin mahtavia maisemia. Tietenkin, kun kamera ei ollut mukana 😖. Pysähdyin linja-autopysäkille kuvaamaan kännykällä ihanaa näkymää auringon laskiessa. Kännykkäkuvaus ei ole vahvuuksiani ja värejä oli vaikea saada toistumaan kuvissa edes sinne päin.

Olen saanut ihanilta lähiystäviltä muistamisia: Kiitos Tuija, Maria ja Saara! Miten mahtavaa onkaan, että elämään löytyy ihania ihmisiä. Olen ollut aina kovin huono ystävyyksien hoitamisessa ja pyrin olemaan siinä parempi jatkossa. Tuijan kanssa ollaan oltu ystäviä opiskeluajoista lähtien ja se tekee jo yli 30 vuotta! Olemme saaneet lapsemme melkoisen samoihin aikoihin ja Tuija on myös poikani kummitäti. 

P.S. Äidin tavaroista (lähinnä vaatteista) löytyi kassillisen verran hänelle kuulumattomia fleece-peittoja, puseroja yms. Mietin, kuinka paljon jonkun asukkaan omaiset niitä kaipaavat. olenko yhteydessä hoivakotiin? Vai palautanko ylimääräiset jutut vain vaivihkaa seuraavan vierailun yhteydessä? Vai laitanko ne vain jätteen keräykseen?

Mitä sinä tekisit?

Kaunis ja rauhallinen lepopäivä

Tänään oli kaunis pyhäpäivä. Pilvisenä ja harmaana käynnistynyt päivä kirkastui lopulta, se lämmitti mieltä mahtavan paljon.

Otin kamerat mukaan ja lähdin ilman erityisiä tavoitteita tutkimaan ympäristöä. Ajoin ensin luistelukentän vierestä, mutta siellä ei ollut toivomaani hyörinää. Jatkoin pienempiä teitä pitkin eteenpäin ja nautiskelin auringosta ja maisemista. Mitään kuvattavaa en löytänyt. Mielen rauhaa ja silmän iloa senkin edestä.

Tämä keli mahdollistaa jäällä liikkumisen ja rannan tarkkailun eri suunnasta kuin tavallisesti. Meillä ei ole hienoja kävelybaanoja, ihan umpilumessa piti tarpoa, jos ei sattunut löytämään jonkun muun jalan jälkiä. Mutta tarpominenkin oli mukavaa puuhaa.

Aurinko paistaa vielä matalalta ja varjot ovat pitkiä. vaan sekin on eräänlainen tämän vuodenajan hieno erityispiirre (silloin kun se aurinko sattuu paistelemaan).

Varjot osuivat voimakkaasti niihin kohtiin, joita ajattelin kuvata. Toiset paikat olivat puolestaan pilkkijöiden käytössä. Pääsinpä muuttamaan ajatuksiani muutamaan kertaan ja kuvaamaan ihan erilaisia juttuja - tai ainakin eri suunnasta.

En yleensä kuvaa vastavaloon, mutta nyt se oli paras vaihtoehto, joten ei kuin kokeilemaan.

Melkein kaikissa kuvissa kykkii pilkkijä ja välillä toinenkin jossain päin maisemaa. Vähemmän niitä pilkkijöitä silti oli, kuin olin kuvitellut. Autoja oli parkissa todella paljon, joten osa lienee kävellyt tai kelkkaillut vähän kauemmaskin.

Rannalla päivysti kaukoputkien ja kameroiden kanssa lintujen tarkkailijoita merikotkia tähyämässä. Tällä kertaa en nähnyt yhtään merikotkaa.

Lehtipuiden ja -pensaiden oksat olivat jään koristelemat. Auringon valo sai ne näyttämään entistäkin kauniimmilta.

Muutaman kerran ajatus livahti velvoitteisiin, mutta muuten sain pidettyä itseni läsnä hetkessä ja nauttimaan luonnon kauneudesta sekä kiireettömyydestä. Kyllä teki hyvää!

Huomenna on kolmannen koronarokotteen aika. Ja vapaapäivä.

Ihanaa alkavaa viikonloppua!

Talvimaisemaa ja kirjoneulesukat - pitkästä, pitkästä aikaa

Tänään lähdin ensimmäiselle kävelylenkille lonkkien kipujen hoitamisen jälkeen. Otin ihan rauhallisesti. Tuntui oikein hyvältä.

En ehtinyt matkaan heti työpäivän jälkeen, mutta melkein. Aurinko oli melkein laskemassa. Ihanan valoisaa!

Jo kävelytie tuntui lumiparatiisilta. Jokainen pienikin tuulenhenkäys varisutti oksilta kevyttä pakkaslunta alas kauniina sateena.

Pääsin pitkästä aikaa valoisalla omalle lohtulenkilleni lähimetsään. Siellä olen talsinut suruani ja tuskaani kevään, kesän ja syksyn. Nyt kaikki tuska ja murhe oli hautautunut lumen alle ja jäljellä oli pelkkää toiveikkuutta. Se tuntui vapauttavalta ja armolliselta.

Kiitos fat-bikien, polku oli käveltävä ja helppokulkuinen.

Sitten sukkapuolen tarinoihin: kokeilin pitkästä, pitkästä aikaa kirjoneuletta. Värkkäsin Niina Laitisen Pyry-sukat verrytelläkseni kirjoneulekokemuksiani. Ei tuntunut vielä ihan omalta jutulta, mutta aion kokeilla vielä jonkin muun kirjoneuletyön ennen lopullista päätöstäni. Kaikelle erilaiselle pitää antaa aina mahdollisuus.

Sukat näyttävät tältä. Eivät hienot, mutteivät pahatkaan. En säätänyt kovasti, vaan yritin opetella rentoa tekniikkaa. Sen tuloksena rennot kirjoneulesukat 😂.

Pääsevät sukkalaatikon muiden sukkien joukkoon odottamaan mahdollista tulevaisuuttaan 😅. Mutta kannatti kokeilla. Opin paljon. Nyt on vuorossa palmikkosukat, jakoavain- ja valepalmikkoa.

Ei koronaa!

Juuri niinkuin aavistelinkin, kyse ei ollut koronasta. Mutta testit pitää käydä läpi silloin, kun niin suositellaan. Nyt on NIIN vapautunut olo, kun ei tarvitse pestä käsiä muutaman minuutin välein ja käyttää tämän tästä kasvomaskia. Harvoin tätä normaalia tulee arvostettua näin paljon!

Flunssa riivaa kaikesta huolimatta ja olo on väsynyt täyden työpäivän jälkeen. Huomenna nähdään, mihin tämä olo riittää :-)

Nyt meidän perheessä voi aivastella spontaanisti. Kulkea kerroksesta toiseen maskiin varautumatta. Nukkua yön yli murehtimatta mahdollisesti tulevia ongelmia. Ei tarvitse miettiä, mihin koskettaa ja mihin koskettaa sen jälkeen.

Ollaan varovaisia ja pidetään jonkin aikaa kovaa koronakuuria. Päästään selvemmille vesille ja elämä maistuu taas paremmalle :-)

Sen sijaan, että haikailisimme sitä, mitä emme voi saada, voimme tehdä parhaamme nykyisen tilanteen parantamiseksi. Siitä voi seurata jotain hyvää - ja pysyvää.

Koira ei tykkää paukkeesta ja muita päivän juttuja

Samaan aikaan, kun ilahduttavan moni ihminen ottaa ilmastomuutoksen vakavasti ja osallistuu talkoisiin maailman auttamiseksi, osa paukuttelee tuolla ulkona ilotulitteita jatkuvalla sarjatulella. En yhtään ymmärrä tällaista jokamiehen oikeutta paukutella omilla pihoillaan tai yleisillä alueilla raketteja koko pitkän illan ajan :-(

No, iso syy tähän harmitukseen tulee myös tuosta paukkeesta, jota koiramme ei vain kestä. Uudenvuodenaatto on sen näkökulmasta ehdottomasti vuoden pahin ja ikävin päivä. Ja sitä kautta se on ikävä päivä - tai siis ilta - minullekin.

Huomenna tienoo on taas täynnä ilotulitteiden raatoja. Kun lapset olivat pieniä, käytiin yhdessä keräilemässä niitä pois uudenvuodenpäivänä.

Illalla tein puikkoinventaarion (sukkapuikot ja pyöröpuikot). Tiesin, että minulla on aivan liian paljon samanlaisia puikkoja, joita on tullut hankittua syystä tai toisesta. Niputtelin puikkoja ja merkitsin niiden koon kuhunkin nippuun. Ärsyttävää oli, että kokolaput eivät pysyneet paikoillaan, mutta täytyy jossain vaiheessa tehdä tuo osa työstä uudelleen.

Tein listan tupla- tai triplapuikoista, jotta tiedän, mistä aion hankkiutua eroon. Listalle tuli niin sukkapuikkoja kuin pyöröpuikkojakin. Ajatuksena on se, että joku muu saattaisi löytää niille jotain käyttöä ;-) Kierrätys on aina parasta. Nyt täytyy vain miettiä sopiva kierrätystapa. Kirpputorilla puikot eivät ainakaan viime kerralla menneet kaupaksi.

Hutihankinnat on tullut tehtyä tavallisesti syksystä ja alkutalvesta, kun käsityökärpänen on iskenyt kovasti ja yhtäkkiä on matkalla ollessa ihan pakko saada jotain neulottavaa. Silloin olen 'ajautunut' lankaosastolle ostamaan lankaa ja tietenkin puikot juuri tuohon hätään. Nykyään yritän hallita impulssejani paremmin ja säästää äkillisen intohimon tuoman paineen matkan loppuun asti ;-)

Tänään etätöissä ollessani suunnitelmissani oli käydä pihalla pikaisella lintukuvauksella lounastauon yhteydessä, luvattiinhan kaunista auringon sävyttämää päivää. Ennen yhtätoista taivas oli kuitenkin jo peittynyt pilvistä ja tiputteli pienen pieniä lumihiutaleita. Oli melkein pimeää eikä juurikaan kuvattavaa. Täytyi tyytyä tiirailemaan pihalle töiden välissä.

Iltapäivällä pihalla kävi kaksi närheä yhtäaikaa. Onneksi satuin juuri silloin vilkaisemaan ulos. Se oli sellainen meditatiivinen pariminuuttinen :-)

Toiveikasta, uskaliasta, rohkeaa ja turvallista uutta vuotta 2020!

Ensitalven maisemia

Keskiviikkoon asti meillä päästään nauttimaan auringosta ja runsaasta lumesta. Runsas tarkoittaa tähän aikaan vuodesta näillä leveysasteilla noin kymmentä senttiä. Keskiviikoksi on luvattu lämpöasteita, tosin vielä aurinkoa. Torstaina aurinko enää pilkahtaa ja perjantaina on lämpöasteiden lisäksi luvassa vettä ja sumua.

Aivan mahtavaa, että tähän aikaan vuodesta on ihan useampi valoisa päivä peräkkäin. Kyllä tällä ilolla ja tarmolla kohdataan voitokkaasti taas monta huonompaa päivää :-)

Facebookin kautta löysin linkin Kylli-tädin joulukalenteriin. Tulipa nostalginen olo :-) Kylli-täti, eli Kyllikki Koski kuoli 91-vuotiaana vuonna 1997.  Haastattelussaan hän on kertonut taustaa omasta valoisasta elämänasenteestaan: "Sanon, että turhat murheet pois. Ihmiset pahentavat päivänsä turhilla jossitteluilla ja katumisilla, eihän siitä ole mitään hyötyä. Täytyy elää tässä ja nyt ja olla onnellinen pienistä asioista."

Ottamatta kantaa Kylli-tädin persoonaan, hänen elämänohjeensa on erittäin osuva. Siitä(kin) voi ottaa jotain opikseen.

Muistatko sinä Kylli-tädin?

Maisemia metsästämässä - Akaalla

Kesäloma on nyt virallisesti korkattu :-) Uhrasin tänään kaksi tuntia vaateostoksille - tuloksena oli yksi deodorantti. Tuli juuri tarpeeseen, kun edellinen tuli kuitattua loppuun. Mieluisia ja tarpeellisia vaatteita ei löytynyt. Pitäisi löytyä sellaisia vaatteita, jotka tulevat tarpeeseen, tuntuvat ihanilta päällä ja saavat minut näyttämään upealta. Vaikea yhtälö, johon tänäänkään en löytänyt ratkaisua. En lähde sen enempää analysoimaan, mikä kriteereistäni osoittautuu vaikeimmaksi saavuttaa ;-)

Vuosiohjelmaan kuuluneen mammografiaseulonnan jälkeen keräsin kamerani ja lähdin katselemaan maisemia. Tuntui todella lomalta :-) Ei paineita, keli oli mitä miellyttävin ja oma olo oli positiivisen rento.

Viime vuosina olen tykästynyt suomalaiseen maalaismaisemaan. Lapsuudessa se tarkoitti hyttysiä ja muita hankalia 'kavereita'. Nyt on älliä ja keinoja hyttysten ja muiden kiusalaisten välttämiseen. Maisemat saavat ilman vanhoja, ikäviä mielleyhtymiä ihan uusia vireitä.

Tällä kertaa kävin Akaalla Pirkanmaalla, ihan tuossa lähellä.

Sää oli puolipilvinen, mikä voi käytännössä tarkoittaa melkein mitä vain. Nyt siinä oli mukana myös valoa, mikä helpotti kuvaamista kummasti :-)

Kablin hiekkarannat

Keskiviikon retkellä Pärnusta etelään poikkesin meren rannalla muutamaankin otteeseen. Kablin rannoissa oli jotain minua niin kovasti koskettavaa.

Kävin Kablin vierailukeskuksessa ja siellä alle kahden kilometrin pituisella esteettömällä pitkospuutyyppisellä lenkillä, josta pääsi vähemmän estettömästi siirtymään myös ranta-alueelle. Nämä rannat olivat upeat, olisi voinut jäädä istuskelemaan rantakiville pitkäksikin aikaa, sen sijaan kuvasin, harpoin vetten yli, katselin ja nautiskelin ja kuvasin lisää :-)

Keltainen täplä kartalla kertoo, mistä lähdin liikkeelle ja mihin palasin. Esteetön reitti ei kuitenkaan näy tuossa kartassa, se on huomattavasti tuota lyhyempi. Vasemman reunan lintukeskukseen siirryin autolla.

Rakastan sileitä kiviä ja kalliota. Kaikki nämä kivet olivat minulle puhdasta silmän iloa :-)

Välillä joutui loikkimaan jos halusi selvitä kuivin jaloin.

Jokaiseen kauniiseenkin paikkaan jonkun pitää jättää aina jotain sinne kuulumatonta, mikä ei varmasti maadu sinne hetkessä eikä toisessakaan :-(

Upeaa viikonloppua ja hyvää äitienpäivää kaikille äideille, äidillisille, äitien puolisoille ja varaäippinä toimiville!

Valoa kohti :-)

Pihan ruokintapaikka on ollut edelleen ilahduttavan vilkkaassa käytössä. Oravat osuvat välillä omalle ruokintapaikalleen, välillä lintujen ruokintapaikalle. Närhet nauttivat niin pähkinöistä kuin talipalloistakin. Käpytikat vierailevat paikalla jotakuinkin yhtä säännöllisesti kuin fasaanitkin. Lisäksi paikalla vierailee paljon pienempiä lintuja. Niiden seuraaminen olohuoneen ikkunasta on melkoisen terapeuttista :-)

Lohduttavaa on myös se, että talvipäivän seisaus on lähellä: 22.12.2018 on vuoden pimein päivä ja sen jälkeen tie on pitkän aikaa vain parempaan. Tähän aikaan vuodesta aurinko hädin tuskin pääsee pilvettömänäkään päivänä valaisemaan pihaamme viereisen harjun ja läheisten puiden vuoksi. Liian paljon esteitä matalalla kulkevan auringon tiellä.

Tänä vuonna joulukin on todennäköisesti meillä hiljaisempi kuin aikoihin, sillä joulusta energiaa saava tytär on joulun aikaan Atlantin toisella puolella.

Meillä oli tänään jouluaiheinen kierrätystapahtuma, jossa tarjosimme muille huolella säilyttämiämme sisustus- ja jouluaiheisia tavaroita niistä kiinnostuneille. Tämä oli kunniallinen tapa luopua tavaroista, joista muuten ei olisi raaskinut luopua. Iloksemme saimme monta mukavaa vierasta jakamaan joulun ajan iloa kanssamme. Tavaraa jäi vielä, joten päätimme jatkaa samalla teemalla vielä viikon kuluttua.

Valo lisääntyy ihan kohta. Hiljakseen, mutta pimeyden lisääntyminen ainakin loppuu. Hyvillä fiiliksillä itsenäisyyspäivän valoisia tunnelmia vielä. Ihanaa viikonlopun jatkoa!

Oikein hyvää itsenäisyyspäivää!

Tänään itsenäisyyspäivänä aurinko näyttäytyi ainakin täällä meillä moneenkin otteeseen. Taivaanrantaa reunusti paksu pilviverho ja hämärä saapui hieman ennen aikojaan auringon solahdettua jo ennen laskeutumistaan sen taakse.

Ulkona näytti kauniilta parin pakkasasteen turvin - ei kuraa eikä muutakaan ikävää :-)

Kameran ulkoiluttaminen kannatti, vaikken mitään lottopottikuvauskohdetta löytänytkään. Kauniin suomalaisen maiseman kylläkin. Sitä kelpasi itsenäisyyden juhlapäivän kunniaksi tuijotella ja olla ylpeä tästä kauniista ja puhtaasta maastamme.

Olen surullinen kaikkien niiden poikien, miesten, tyttöjen ja naisten puolesta, joiden on täytynyt taistella henkensä kaupalla säilyttääkseen maamme itsenäisenä. Ja samalla olen kiitollinen tästä upeasta maastamme.

Oikein hyvää itsenäisyyspäivää!

Pilvet eivät välttämättä haittaa...

Kun en saanut sellaista lomaa, jonka olisin halunnut, päätin nauttia siitä lomasta, jonka sain. Jalka paketissa rajoittaa paljon ja aiheuttaa suunnitelmiin monenlaisia muutoksia. Mutta eivät ne muutoksetkaan tästä lomasta huonoa tee.

Kun minä en pääse eläinten ja maisemien luo, minun pitää löytää eläimet ja maisemat sieltä, missä olen. Kun aurinko ei suostu paistamaan pilvettömältä taivaalta, päätän ottaa kiitollisuudella vastaan ne säteet, joita pilvien välistä annetaan. Eikä lopputulos ole ollenkaan hullumpaa, vaikka kuvien laadussa on vielä paljon kehittämisen varaa. Mutta tästä se lähtee :-)

Pilviselläkin kelillä jo pienikin määrä avointa taivasta muuttaa paljon...

Kaikki kuvat melkein samasta paikasta - joko mökin terassilta tai laiturilta - ja ilta-aikaan, hieman eri iltoina tosin. Pilviä riittää enemmän ja vähemmän, mutta se ei haittaa. Upeaa kesän jatkoa!

Vihavuoden koskella aurinkoisella säällä

Tänään oli ilma melkein kuin morsian. Aurinko paistoi hellästi ja pakkanenkin oli jaksanut laskea kymmenellä asteella. keli oli siis melkoisen siedettävä, oikeastaan jopa mukava :-)

Tyydyin käymään yhdessä paikassa: Vihavuoden koskella. Siellä kävi paljon muitakin kamerojen kanssa. Jo toisen kerran peräkkäin sinne tultiin myös rantaan asti isojen koirien ja kovaäänisen kommunikoinnin kanssa. Koskikarat siirtyivät muualle. Koirat haistelivat rantaa innokkaana, hetkeen ja toiseen ei ollut paljoakaan kuvattavaa. Koirien omistajilla oli kamerat mukana ja heidän heiluessaan siellä ja täällä ei kannattanut yrittää edes maisemakuvia.

Viikko sittenkin rantaan tultiin isojen koirien kanssa. Koirat ovat tietenkin vapaana ja rynnistävät aivan veden rajaan nuuhkimaan. En ymmärrä, miksi niiden kanssa rynnistetään heti ensimmäisenä rantaan muita eläimiä pelottelemaan.

Onneksi heidän pakkaskestävyytensä ei ollut yhtä hieno kuin omani, joten pääsin kuvaamaankin vielä ilman mahdottoman pitkää odottelua.

Maisemakuvia tällä kertaa. En ole mikään maisemakuvaaja, eikä minusta taida sellaista tullakaan, mutta halu opetella ja kehittyä kohottavat päätään silloin tällöin. Otan siis maisemakuvia, vaikken mestariksi tulekaan.