Luontokokemuksia omalla pihalla ja itsemyötätunnon pohdintaa

Jo on aikoja eletty, kun illemmalla pääsi ilon huudahdus siitä, että taivaalle oli kerääntynyt pilviä ja lämpötila oli enää 'vain' 27 astetta! Päivällä oli sitten sitäkin tukalampaa. Koirallakin on ollut kuuma ja selvästi hermostus siitä, kun ei mennä ulos pallolla leikkimään. Meidän pihassa porottaa paljon kesäpäivinä.

Käytiin sitten ottamassa koiran tassuille ja vatsalle viileän haalea suihku. Olo helpottui kummasti vähäksi aikaa. Eilisen päivän koiran viilennystemppu oli lähteä lyhyelle autoajelulle. Autossa piisasi viileää ja samalla tuli taas jännittävää älyvirikettä. Suunnitelmiin kuulumattoman moottoritielenkin jälkeen tultiinkin takaisin kotiin, eikä pysähdytty muualla kuin liikennevaloissa! Jännää oli 👍

Lähiperhoskuvailut ovat jääneet vähille sen jälkeen, kun lampi ympäröitiin aidoilla ja sen jälkeen vielä viereinen niityn pätkä muutettiin hiekkakentäksi. Muutamia perhosia liihottelee välillä täällä kotipihassakin, mutta niitä ei kannata jäädä erikseen odottelemaan, voi odotus kestää välillä todella kauankin.

Sinisiipi laskeutui keijuangervolle kukkien kuvausrupeamallani. Objektiivi ei ollut mikään perhosobjektiivi, mutta paras objektiivi on aina se, mikä on ulottuvilla. Eli kevyellä laajakulmalla mentiin. Piti mennä oikein lähelle kuvaamaan.

Veikkaisin tätä siipien alapintojen perusteella joko paatsamasinisiiveksi tai vaihtoehtoisesti niittysinisiiveksi. Tämä näyttää vähän vanhalta ja kuluneelta, lisäksi siipien alapinnalla ei ole rusehtavaa väriä. Jos joku tunnistaa tarkasti, otan tiedon - tai arvauksenkin - innolla vastaan.

Muuten heikossa hapessa oleva sembramäntymme on tehnyt ihan urhoollisen määrän käpyjä. Huomasin sen vasta, kun näin oravan mussuttelemassa jotain sen oksalla. Myöhemmin patiolta löytyi kävyn jäännökset. Sembramännyn kävyt ovat oraville mitä suurinta herkkua, täytyypä yrittää jossain vähemmän kuumassa tilanteessa seurata, näkisikö oravan siellä syömäpuuhissa. Kävyt hupenevat aina melkein hetkessä.

Lisäsin myös oravien ja lintujen juottolautasille lisää vettä. Toinen olikin jo ihan tyhjä, toinen puolillaan. Linnut pääsevät helposti lammellekin juomaan. Oraville jokainen tien ylitys on riskin paikka. Siksi yritän pitää ne hyvissä vesissä täällä omalla pihalla.

Vielä yksi luontohavainto: Meillä on lauluetäisyydellä yksi erittäin sitkeä ja laulunhaluinen mustarastas. Se laulaa lurittelee sitkeästi päivä toisensa jälkeen. En tiedä, milloin mustarastaat tavallisesti lopettelevat isot laulunsa, mutta tämä on ainakin täällä ainoa mustarastassolisti. Jospa sillä on jäänyt levy päälle?

Ja vielä kerta kiellon päälle: Pihakuuset ja -tuijatkin ovat aivan täynnänsä pikkuvarpusia ja varpusia. Muutama talitiainenkin siellä käy noukkimassa ruokaa seisovasta kuusesta, mutta ne palaavat aina jonnekin muualle. Pikkuvarpuset ovat kansoittaneet kuuset niin ärhäkästi, että jopa orava kääntyi pois. Säksätys oli voimallista.

Ja vielä pari sanaa itsemyötätunnosta. Minulla on nuorempana ollut oma täytyy tehdä -listani. Ei kirjoitettuna, mutta 'tatuoituna' aivojen perukoihin. Mitä pitää tehdä ennen joulua ja jouluna. Miten lasten syntymäpäiviä juhlitaan. Mikä kodissa pitää olla siistiä ja kaunista, kun tulee vieraita. Millainen pitää olla, jos aikoo olla ns. hyvä ihminen. Ja niin edelleen. En onneksi enää tunnista sääntölistojani. Mutta silloin aikoinaan rehkin kovasti täyttääkseni omat ja 'yhteiskunnan' odotukset hyvästä ihmisyydestä, äitiydestä ja ammattilaisuudesta. Onneksi tuijottelin niin paljon omaa napaani, että keskityin enemmän omien kuin muiden odotusten täyttämiseen. Selvisin omasta arvioinnistani niukasti vuosi vuodelta.

Vähitellen havahduin siihen, että muilla oli minuakin 'tiukempia' vaatimuksia hyvän elämän suorittamiseen. Naapurin rouva siivosi kotinsa kolmesti päivässä ollessaan esikoisensa kanssa vauvalomalla. Ettei vauva vain saa mitään pöpöjä. Tiesin heti, ettei minusta olisi mihinkään sinnepäinkään. Olin huono jo valmiiksi, mutten kertonut siitä kenellekään. Hän myös silitti kaikki vauvansa vaatteet - alushousuja ja sukkia myöten - ettei tunnu karhealle. Alushousut laitettiin vaippojen päälle, sukat usein potkupuvun päälle. Tunsin syvää voimattomuutta odotellessani siinä samalla omaa esikoistani. En edes halunnut yltää noihin suorituksiin.

Myöhemmin kuulin rouvasta, joka joka joulusiivouksen yhteydessä pesi kaikki kotinsa sisäkatot. Pitääkö niitä pestä? Pitääkö jotain muutakin pestä?!!!

Kahden lähekkäin syntyneen vauvan jälkeen palauduin hoikaksi, mutta vatsanahka oli venynyt vähemmän joustavaksi. Oli yllättävää, kun kumartuessa iho poimuilikin isosti housun vyötärön yli. Siitä alkoi uusi sopeutumisprosessi. Osastosihteerimme muistutteli minua monesti, että hänen hyvä ystävänsä on synnytyksen jälkeen täydellisen timmissä kunnossa, ei venynyttä ihoa. Olisiko sellaiseenkin pitänyt pystyä? Ihan tosiko????

Nyt kun katselen kuvia nuoresta itsestäni, en ole enää ankara itselleni. Olen sitä mieltä, että olen selvinnyt erinomaisesti ja ollut oikein hyvä tyyppi, vaikka paljon mokiakin mahtui matkalle. Ja mokien kautta jatketaan edelleen. Se on inhimillistä, eikä hyvää tyyppiä määritelläkään niin, että hän on tai näyttää virheettömältä. Hyvä ihminen välittää muista, arvostaa muita, tekee pieniä hyviä asioita tilaisuuden tullen, osaa antaa anteeksi ja kuunnella. Ja ihan kruununa tulee oman itsensä arvostaminen ja hyvin kohteleminen. Se ei enää kuulu perussettiin, mutta on se juttu, jota kannattaa tavoitella.

Suvaitsevaisuus muita kohtaan on aina hieman keinotekoisen kuuloista, jos sitä suvaitsevaisuutta ei ole omaa itseä kohtaan. Oman itsen kanssa tulee vietettyä elämän jokainen hetki. Siinä tulee helposti aika kriittiseksi ja sarkastiseksikin. Hyvää ihmisyyttä on kuitenkin ihan mahdottoman hyvä harjoitella itsensä kanssa. Kaikkeen ei tarvitse olla tyytyväinen, vain riittävän tyytyväinen.

Kuinka paljon ja mistä sinä pidät itsestäsi?

Siedettäviä kesäkuun loppupäiviä! 💖

Sinisiipipari helteisellä suolla

Moneen kertaan koettu asia kannattaa nyt pukea ihan sanalliseen muotoon: Tyynellä helteellä EI ole paras aika lähteä pitkälle suokävelylle. Nyt se täytyy vihdoin painaa tuonne kallon pohjaan, sillä eilen kävin taas kokeilemassa onneani suolla. 25 astetta on suolla ihan sauna ilman minkäänlaista varjoa, pelkkää kosteaa porotusta paarmojen keskellä. Toki reitti kulki enimmäkseen metsissä, mutta aurinko porotti sinnekin ja paarmat vaihtuivat vain hyttysiin. 10 kilometrin matka kahden kameran ja repun kanssa venyi pitkäksi ja melkoisen raskaaksikin ;-) En silti vaihtaisi hetkeäkään pois :-)

Maisemakuvia Ruoveden Siikanevalta tulee myöhemmin. Nyt lisään tähän vain nuo ihanat parittelevat sinisiivet, jotka oman tutkimukseni mukaan ovat joko keto- tai kangassinisiipiä. Tarkkaa varmuutta en ole asiaan vielä saanut.

10 kilometrin vaihtelevaan matkaan kului evästaukoineen 4 tuntia ja 15 minuuttia. Alun pitkospuut olivat todella heikossa hapessa. Niitä puuttui ja osan kiinnitykset olivat hajonneet. Minkään askeleen tulosta ei voinut aavistaa ennakolta. Kahden painavan kameran kanssa taival oli melkoista tasapainoilua. Myöhemmin pitkospuut paranivat, niitä oli selvästikin uusittu.

Niitä sinisiipiä... Niitä oli paljon, mutta tämä yksi lensi jonkin lastin kanssa ja sen laskeuduttua pitkospuille lasti osoittautui naaraaksi. Eivät asettuneet optimaaliseen kuvausasetelmaan millään ja pitkospuiden kapeus rajoitti kummasti omaa urheiluintoa omien asentojen valinnan kanssa. Kuvat tulivat siis sellaisiksi kuin niissä olosuhteissa oli mahdollista :-)

Mahtavaa elokuisen viikonlopun jatkoa - helteistä huolimatta ;-)

EDIT 9.8.2020: Sinisiivet vahvistettu kangassinisiiviksi :-)

Koira operaatiossa, sinisiipi korrella ja villasukkien kuivatusteline ;-)

Eilen koiruli kävi eläinlääkärissä operaatiossa, jonka ajaksi se jouduttiin nukuttamaan. Loppupäivä, ilta ja alkuyö olikin sitten hoivaamista ja vahtimista. Tokkurainen koira ei malttanut millään jäädä paikalleen lepäämään, vaan tämän tästä piti nousta istumaan, mieluummin jopa seisomaan. Se saattoi jopa kävelläkin jonkin matkaa, mutta siihen se veto sitten loppuikin. Siihen jäätiin paikoilleen seisomaan, hieman huojumaan ja väsyneenä nytkähtelemään. Sylissä oli hyvä paikka, vähän myöhemmin kelpasi lepoon pari muutakin paikkaa.

Puolen yön jälkeen me molemmat olimme riittävän väsyneitä käydäksemme nukkumaan ;-) Minä en välittänyt enää olla huolissani selvästi jo hyvin lepäävästä koirasta ja päästin sen vierestäni sätkymästä lattialle. 

Aamulla koira olikin jo kuin uudesti syntynyt :-) Ääni oli vähän hukassa, mutta kovasti haukkuvalle vahtikoiralle se oli ihan tervetullutta vaihtelua - kuten myös isäntäväelle. Iltapäivällä murina jo onnistui ja myöhemmin päästiin taas jo haukkumisenkin makuun.

Talon vieressä kasvanut pihakuusi sai päätyä pätkiksi maanantaina. Se oli iso jo, kun muutimme tänne 26 vuotta sitten. Viime vuosina sen oksat ovat raapineet kovasti kattopeltejä ja niitä on pitänyt leikata vuosittain. Tiheäoksaisen kuusen oksien leikkaus ei ole amatööreille helppoa eikä homma olisi jatkossa käynyt yhtään helpommaksi. Lisäksi kuusi kasvoi ihan turhan lähellä taloa, välimatkaa talosta runkoon oli ehkä kolmisen metriä.

Nyt keittiöön tulee valoa! Ja keittiöstä näkee jopa ulos! Puita jäi jäljelle pihaan vielä ihan ruuhkaksi asti. Kukaan ei menettänyt mitään. Ehkä risteyksestä, jossa kuusi sijaitsi tuli jopa hieman turvallisempi.

Hohtosinisiipi on odottanut kovasti kuvansa julkaisua ;-) Taisikin olla tänä kesän ensimmäinen kuvaamani sinisiipi. Jo oli aikakin. Sinisiipien tunnistamisessa siipien alapinta on todella tärkeässä osassa. Niistäkin kannattaa ottaa aina omat tunnistuskuvansa.

Ja vielä kuva tyttären villasukkien kuivatuksesta. Keksin mielestäni niiden kuivatukseen erinomaisen telineen. Keittiöjakkaran uusi sivuvirka ;-)

Ihania sateiden välisiä hetkiä heinäkuun loppuun!

Elämä on juuri tässä ja nyt - eteenpäin et näe ja peruuttamaan et pääse

Olen tässä hieman hektisessä elämäntilanteessa priorisoinut aikaani tiukasti. Kaikkeen kun ei riitä eikä repeä. Minulla ainakin kova touhuaminen tulee uniin levottomuutena ja heräilynä. Olen siksi nyt monesti käynyt kesän kuvia läpi sen sijaan että olisin mennyt tuonne harmaaseen keliin yrittämään uusia. Tämä on sopinut minulle ihan hyvin.

Itse asiassa kesällä minä ainakin arvostan yllättävänkin erilaisia asioita kuin nyt talvella. Nyt pidän joistakin sellaisista kuvista ja tunnelmista, joita en ihan osannut arvostaa kesällä. Kuten tämä rikkoutunut sinisiipi. Kesällä halusin kuvata valita kuvista käsiteltäviksi priimayksilöitä. Nyt tämä tuntui kauniimmalta kuin mikään priima perhosversio.

Elämä on juuri tässä ja nyt. Eteenpäin et näe ja peruuttamaan et pääse. Monesti on ollut vaarassa selvästi tämäkin sinisiipi. Nuo elämän kolhut näyttävät rohkeudelta ja kestävyydeltä. Kauniilta.

Armollista suhtautumista omaan itseen ja siihen ainoaan omaan elämään :-)

Skypeilyä ja perhosia

Lomaan on enää muutama päivä aikaa. Nekin sujuvat etätöissä ilman pitkien työmatkojen taivaltamista ja rennoissa kotivaatteissa :-) Huomenna työpäivään sisältyy yksi skype-palaveri. Jaamme skypetellessä tietokoneiden näyttöjä, emme live-kuvaa itsestämme, joten niitä varten ei tarvitse laittautua, asiaan pitää sen sijaan keskittyä senkin edestä.

Skypettelyssä tekniikan toimiminen ja palaveriin valmistautuminen on tärkeää. Paikalla kannattaa olla hyvissä ajoin, etenkin palaverin kokoonkutsujan. Välineissä ei kannata pihistellä, lopputulos kärsii muuten väistämättä.

Osallistun palavereihin mielelläni Skypellä. Sen sijaan vanhanaikaisuuteni palaverin koollekutsujana huomasin taas tänään kutsuessani erään ryhmän kahteen syksyn palaveriin. Ensimmäisen palaverin sijoitin jotenkin automaattisesti kaikille sopivaan ajankohtaan. Siis oikein fyysisesti paikan päälle. En laittanut kutsuun edes skype-linkkiä, sillä kukaan ei ollut varannut etäpäivää tuohon ajankohtaan.

Toisen palaverin kanssa tuli vaikeampaa. Yhteistä paikallaoloaikaa ei vain löytynyt. Yhden tai kahden hengen skypettely muiden isoon palaveriin vaatii tekniikalta paljon. Usein jokin tössii enemmän tai vähemmän. Pohdin tilannetta jonkin aikaa. Kunnes heräsin vanhoista asetelmistani taas pinnalle ja tähän päivään. Varasin VAIN skypettelemällä pidettävän palaverin päivään, jolloin useampikin henkilö oli varannut etäpäivän.

Ei kuulosta rakettitieteeltä, mutta minulle se oli asenteen nostaminen astetta lähemmäs nykyaikaa ;-) Skype-palaveri toimii kuitenkin parhaiten, kun kaikki osapuolet ovat palaverissa omien mikrofoniensa ja kuulokkeidensa kautta. Ei tule äänen kiertämistä ja katoilua. Toimistolla kukin voi hakeutua haluamaansa työpisteeseen (niitä ovellisiakin pisteitä on) tai osallistua etänä haluamastaan paikasta. Hauska nähdä, miten homma toimii :-)

Viikonloppuna kuvasin lähinnä lauantaina, sunnuntaina vain rippusia. Perhosia seuraavissa kuvissa.

Ensin sinisiipiä. Kummastakaan en ole varma, mikä sinisiipi on kyseessä. Kuulemma naaraat ovat usein ruskeita, joten ylimmäinen saattaa olla isolla todennäköisyydellä juuri naaras. Ruskosinisiipeä veikkasin itse, mutta sille ei ole mitään varmistusta. Ja valo tuli huonosta suunnasta tuohon toiseen kuvaan, joten ei mitään tarkempaa siitäkään.

Tämä alla oleva perhonen sen sijaan vahvistettiin angervohopeatäpläksi fb:n perhosryhmässä. Sitä arvelin itsekin. hieman kulunuthan tuo jo on...

Ja sitten huomattavasti helpompi tunnistettava lanttuperhonen. Ensin heinän korrella ja sitten horsman kukalla.

Oikein kesäistä viikon jatkoa!