Stand up -keikalla kollegojen kanssa

Pääsen/päädyn työni puolesta melko useinkin jututtamaan ihmisiä etä- ja läsnätyöstä. Aihe on poltteleva, koska siihen on kasautunut paljon vastakkainasettelua. Henkilöstön puolella on toisinaan aika voimakastakin jakautumista itsenäisen etätyön ja kollektiivisen läsnätyön kannattamiseen. Lisäksi työnantajan puolelta on kaipuuta yksittäisen työntekijän hyötyjä isompiin työyhteisöjen ja työnantajan hyötyihin. Etätyötä äärimmäisesti kannattavat haluavat koronarajoitusten aikaisten etätyömahdollisuuksien jatkumista. Läsnätyötä äärimmäisesti kannattavat toivovat paluuta koronarajoituksia edeltäviin 'hyviin' aikoihin.

Jos kaikki sujuu hyvin, eikä uusia katastrofeja tule, kumpaankaan ääripäähän ei ole kuitenkaan paluuta. Ja se sopii vallan mainiosti suurimmalle osalle työssä käyvistä ihmisistä.

Silti vastakkainasettelua käytetään häikäilemättömästikin välineenä melkein mihin tahansa. Vastakkainasettelusta ei seuraa todennäköisesti kovinkaan paljon hyvää, niin on harvoin käynyt. Nyt pitäisi osata kuunnella ja etsiä uusia ratkaisuja, kuten aina maailman harpatessa isoja loikkia jonkin asian suhteen.

Siinä, missä yksilöt peräänkuuluttavat yksilön työn sujumisen perään, työantajat painottavat sen sijaan organisaation etua. Minä haluan nostaa mukaan arvolistalle työyhteisöjen toimivuuden ja hyvinvoinnin.

Kaikki arvostavat hyvää työyhteisöä. Mistä hyvä työyhteisö sitten syntyy? Sinusta, minusta ja kaikista kollegoistamme - tietenkin. Työn tekemisen reunaehtoja kannattaa optimoida myös sen suhteen, miten tuemme ja ravitsemme työyhteisöämme ja sen jäseniä. Jos minä en ole ystävällinen, välittävä ja arvostava työkaveri, niin kuka sitten?

Haluan uskoa, että työyhteisön ja sen jäsenien vaaliminen ja arvostaminen ovat myös osa työtäni. Ja toivon kovasti, että se olisi jonkinlaisena osana myös muiden työnkuvia.

Suurimmat innovaatiot ja oivallukset poksahtelevat harvoin yksinäisen ihmisen päässä tai ison organisaation ulkokehillä. Lähityöyhteisö on voimakkain innovaatioiden lähde. Vielä pitemmälle päästään, jos mukaan otetaan ihmisiä myös siilojen ulkopuolelta ja siirrytään epämukavuusalueelle.

Työnantajan ei ehkä kannata toiveajatella ihmisten kokoontuvan yhteen innovoimaan pelkästään lähityöhön pakottamalla. Työn luonne on muuttunut niin paljon, että innovatiivisille keskusteluillekin pitää järjestää aikaa ja tilaa oikein järjestelmällisesti. Maailma on muuttunut ja työn määrä kasvanut dramaattisesti. Ainakin minulla. 

Työyhteisön tärkeydestä siirryn siihen tutkimustulokseen, jonka mukaan sosiaaliset kontaktit lisäävät elinikää ja elämän laatua. Tämä pitäisi muistaa myös töissä, jossa vietämme leijonan osan elämästämme.

Minä pääsin nauttimaan yhteisöllisyydestä pikkujoulut korvaavalla tapahtumaviikolla. Kollegani Sanna organisoi meillä tapahtumaviikkoon osallistumisen niin, että meistä suurin osa päätyi osallistumaan samaan tapahtumaan. Oli ihanaa viettää lähikollegojen kanssa aikaa ihan rennoissa merkeissä ❤️

Ohjelmassamme oli stand up -komiikkaa. Nauroin mahdottoman paljon. Toivottavasti vieressäni istuvat kollegani eivät traumatisoituneet. Paikalla oli enimmäkseen meille tuntemattomia ihmisiä, mutta meidän ihmisiä oli paikalla myös oikein mukavasti ❤️

Näytös loppui puoli yhdeksän aikoihin. Minun junani lähti kymmeneltä.

Helsingin keskusta oli jouluisen kaunis.

Tässä olemme jo palaamassa illan showsta.

Minun junani lähti vasta reilusti myöhemmin. Sitä odotellessa oli aikaa ihailla melkein tyhjiä rautatieaseman laitureita.

Olin lopulta kotona puoli kahdentoista aikoihin. Sitten piti vielä laskea kierroksia. Äärimmäinen nukkumaanmenoajan venyttäminen minulta. Mutta se kannatti, oli ihanaa ❤️

Kiitos ihanaisille työkavereille todella mukavasta illasta ❤️

Syksy viilettää - samoin Helsinki

Kirpputoriprojekti on ohi. Työkiireet eivät ole helpottaneet yhtään. Yritän muokata omaa ajatteluani siihen, että uskallan oikeasti priorisoida. Sain työkavereilta ihanaa sympatiaa ja empatiaa enkä koe enää olevani niin yksin kaikkien työtuskieni kanssa. Iso kiitos ihanille työkavereilleni lämpimästä huomiosta ❤️

En ole koskaan ihan oikeasti kuulunut mihinkään ystäväpiireihin. Sosiaalinen kokemattomuuteni näkyy ja tuntuu edelleen kaikessa arjessani. Jotkut oppivat jo lapsena, kuinka toimia porukoissa ja lähestyä ihmisiä. Miten noissa taidoissa voisikaan kehittää itseään ylen varttuneena aikuisena?

Tässä vielä taas kuva menneeltä syyslomalta.

Tämä Helsinki löytyi Lounais-Suomesta Taivassalon läheltä.

"Helsinki on kylä Taivassalossa. Kylässä on muutama asukas sekä vapaa-ajanasukkaita kesäaikaan. Kylän nimen alkuperästä ei ole varmaa tietoa. Vastaavatyyppisissä nimeissä Helsinge viittaa asukkaisiin, joiden alkuperä on Ruotsin Helsinglannista" Näin kertoo kylästä Wikipedia.

Tie päättyi entiseen lossilaituriin, josta nyt ei pääse enää minnekään.

Tutkimukset kertovat, että ihminen hyötyy monin tavoin sosiaalisista kontakteista. Olen työkuormani kanssa uppoutunut selviytymään omaan kuplaani. Ehkei se sittenkään ole se menestyvä resepti? Ehkä palautuminen yhdessä ystävän tai työkaverin kanssa voisi olla vaikuttavampaa kuin palautumisen tavoittelu ihan yksinään? Siinäpä mietittävää tuleville viikoille 🤔

Ruuhkaa riittää, kirpputoriprojekti päättyy vihdoin

Ruuhkavuosista puhutaan paljon, mutta aikaisemmin kuvittelin niiden tarkoittavan vain lasten koulu-harrastusaikaa, jolloin vanhempien pitää oman elämänsä lisäksi revetä todella moneen paikkaan yhtä aikaa.

Tekoäly kiteyttää ruuhkavuodet seuraavasti: "Ruuhkavuodet ovat elämänvaihetta, jolle ovat tyypillisiä työ-, perhe- ja arki-elämän yhteensovittamiseen liittyvät haasteet ja kiire. Tähän ajanjaksoon liittyy usein lasten harrastukset, koulu- ja päiväkotikyydit sekä muu arjen pyöritys, mikä voi johtaa uupumukseen ja oman ajan tai parisuhteen laiminlyöntiin."

Kun vanhempani siirtyivät elämissään sellaisiin vaiheisiin, joissa he tarvitsivat paljon käytännön tukea, koin olevani kovasti ja paljon jälleen kerran ruuhkavuosissa. Yksinkertaiset asiat vaativat melkoisia irtiottoja arjesta, koska välimatka vaati oman aikansa.

Nyt lapset ja vanhemmat ovat poistuneet oman hoivavastuuni ulkopuolelle. Silti koen pyöriväni jälleen kerran ruuhkavuosissa. Työni imee jatkuvasti enemmän energiaani ja jaksamistani kuin resurssini kestävät. Onneksi työ antaa myös paljon. Oma henkilökohtainen elämänikin vaatii hieman viikkosiivousta enemmän tekemistä ja energiaa. Toki se viikkosiivouskin jää vähän heitteille 🥴

Neljän viikon kirpputorirupeama päättyy virallisesti huomenna. Epävirallisesti sitten, kun loput tavarat on lajiteltu ja siirretty seuraaviin sijoituspaikkoihinsa. Vannoin jokin aika sitten, etten koskaan, ikinä enää lähde kirpputoreilemaan. Vaan niin sitä tavaraa löytyi kierrätettäväksi enemmän ja vähemmän itse kunkin perheenjäsenen hallusta. Yhteinen kirpputoripanostus auttoi kaikkia, vaikka tiesin jo alun perin, että varsinainen tekeminen on minun vastuullani.

Kirpputoripaikka oli meillä lopulta neljä viikkoa. Kirpputoripaikan huoltotoimenpiteet pitivät huolen siitä, ettei tylsää toimettomuutta ehtinyt tulemaan. 

Taloudellisesti homma ei ole kannattavaa, jos laskee käytetyn työajan siihen mukaan. Mutta kierrätyksen näkökulmasta paljon tavaroita ja vaatteita pääsi uusiin kohteisiin. Lapsetkin hyötyivät rupeamasta taloudellisesti (hieman), sillä paikkamaksut menivät meiltä vanhemmilta. Olin säästänyt myyntikelpoista kierrätystavaraa juuri tätä varten ja jättänyt viemästä niitä hyväntekeväisyyskirpputoreille. Siinä mielessä paikkamaksut tulivat melkoisen helpolla.

Eihän tämä mitään täysjärkisen touhua ole, mutta olemme päätyneet kierrättämään käyttökelpoisia, mutta meille tarpeettomia tavaroita eteenpäin oikein isolla kädellä. Kyllä tämä kannatti, vaikka onkin vaatinut oman ison veronsa kaiken työkuorman keskellä.

Huomenna on kirpputoripaikan tyhjennyspäivä. Heti työpäivän jälkeen tyhjennämme paikan ja saan toivottavasti unissanikin rauhan tämän asian suhteen 💖

Onko sinulla aikaa kohtaamisille? Työelämässä kannattaa suunnitella ja varata aikoja.

Siirrymme talviaikaan reilun viikon kuluttua. Kelloja käännetään siis tunti taakse (kesään) päin. Hyvä nukkuja saa tunnin lisää uniaikaa. Heikompi nukkuja ihmettelee illalla, kun uni tulisikin jo tuntia aiempaa aikaisemmin. Vielä muutama vuosi sitten hyödyin ja iloitsin ihan mahdottomasti talviajan ensimmäisen aamun lisäunitunnista. Nykyään se tuntuu vain vaikeuttavan asioita.

Aamut valaistuvat väliaikaisesti ja illat pimenevät oikein reippaalla kädellä. Ja muutenkin syksy alkaa muuttua syystalveksi. Täytyykin kaivaa talvisemmat takit ja kengät esiin.

Lähi- tai läsnäpäiviä (miten niitä haluaakaan nimittää) on ollut minun kalenterissani kesälomien jälkeen ennätysmäärä koronasulkeutumisten jälkeen. Se määrä on väsyttänyt, mutta toki on mahtavaa osua toisinaan työkaverien kanssa samana päivänä toimistolle ja ehtiä heidän kanssaan syömään tai kahville. Jos haluaa oikeasti vaihtaa muiden kanssa kuulumisia, ei kannata jättää mitään sattuman varaan. Palaverisirkus pyörii kiihkeänä ja niiden välissä on harvoin mahdollisuus muuhun kuin korkeintaan biotaukoon. Lähipäivien mahdolliset tauot kannattaa skannata jo hyvissä ajoin työkavereiden kalentereista ja tehdä niihin varaus, jos aikoo päästä kohtaamaan.

Kun toimistolla kohdataan harvemmin, on sitäkin tärkeämpää esitellä työkavereita toisilleen sopivien tilaisuuksien tullen. Välillä tuntuu siltä kuin ihmisten esittely toisilleen olisi kovasti vanhanaikaista ja menneen maailman touhuja. Mutta pikaiset esittelyt satunnaisissa kohtaamisissa voivat olla kultaakin arvokkaampia myöhemmin tulevaisuudessa. Kerran tavattua ihmistä on paljon helpompi myöhemmin lähestyä kuin ihan tuntematonta kollegaa.

Muutenkin kannustan kohtamaan muita ihmisiä isoilla korvilla, suurella sydämellä ja hyvällä katsekontaktilla. Muiden joukossa oleminen ei synnytä yhteisöllisyyttä, joskus voi tuntea itsensä kovastikin ulkopuoliseksi ja yksinäiseksi muiden ihmisten joukossa. Jos kukaan ei oikeasti kuuntele, välitä voinnistasi ja jaksamisestasi eikä kohtaa sinua katsellaan, yksin oleminen tuntuisi jopa paremmalta vaihtoehdolta.

Viime viikonloppuna kävin vielä keräämässä hurjan määrän suppilovahveroita, joista suuren osan sain käsiteltyä kuivumaan. Jos veri vetää vielä tulevana viikonloppuna metsään, niin sinnehän minä menen. Sienet ovat sivutuotteita mahtavasta luontoterapiasta, jonka ansiosta saan nollattua menneen viikon ja avattua mentaalisen oven uuteen viikkoon.

Muutama eläinkuva syyskuun lomaviikolta.

Kissahan se siellä heinikossa lymyili.

Palokärki männyn rungolla.

Ja (nuori) harmaahaikara leirintäalueen venelaiturilla. Vanhalla harmaahaikaralla on pitkä 'hiusletti', nuorella vain tuollainen pieni hapsu päälaella.

Ihanaa syksyn jatkoa sinulle!

Miten olet valmistautunut syksyn jatkoon?

Metsät eivät ole enää sienimetsiä ja työn tekeminen ei ole enää samaa kuin ennen

Eilen kävin uudella sienimetsällä, joka ei sitten ollutkaan mikään sienimetsä. Ihan vain kovasti harvennettu ja kaadettu metsä. Vaikeakulkuinen, kuusikko oli melkein vaihtunut heinikoksi ja tie perille oli vaivalloinen. Päätin, etten enää tuolla tarkkuudella yritäkään löytää sienisovelluksesta sienipaikkoja. Ehkä käytän sovellusta korkeintaan otollisten seutujen kartoittamiseen.

Kantarellikartta, jossa on vaihtoehtoina myös mm. suppilovahverot ja herkkutatit, ei ota mitenkään huomioon metsähakkuita, joita eteläisessä Suomessa riittää ihan turkaisen paljon. Google mapsin satelliittikuvat ja -näkymät ovat vanhentuneita hetkessä eikä niissä näy alas hakattuja metsiä.

Metsäretkeltä jäi haaviin  toista litraa yksittäisiä kantarelleja ja kourallinen puolikuivahtaneita kosteikkovahveroita. Tulipa käytyä. Jos metsä olisi ollut kaunis, olisi käteen jäänyt luontoterapiaa. Nyt tuli nostatettua sykettä vaativissa maastoissa ja kerrytettyä askelia.

Työelämässä olen huomannut, että tällainen vanhanaikainen 'Tee kaikki loppuun asti kävi miten kävi' -mentaliteetti ei ole enää oikein palkitseva. Kukaan ei tunnu arvostavan sitä ja samaan aikaan piiputan itseni sillä hamaan tappiin.

Jos olisin palkintohakuinen, suorittaisin työtä vain tavoite- ja tuloshakuisesti. Mutta nyt haluan tehdä asiat oikein, jättää kanssaihmisille hyvän fiiliksen ja saada aikaan kaikkia sopusuhtaisesti tyydyttäviä lopputuloksia. Hyvän kompromissin kääntöpuolena on se, ettei kukaan ole oikeasti siihen todella tyytyväinen. Kaikki haluaisivat kovasti jotain muuta PALJON lisää.

Olen kovasti pyöritellyt mielessäni sitä, kuinka kauan ja miten haluan jatkaa töiden tekemistä. Oikeastaan olen päätynyt pohtimaan sitä kahdesta syystä. Ensinnäkin olen saanut nuoremmilta kollegoiltani (epävirallisia) tiedusteluja eläkkeelle siirtymisestäni. Se on ollut enemmän kuin hämmentävää. Vaikka itse tein ikäni näkyväksi juhlistamalla 60-vuotissyntymäpäivääni töissä, en silti odottanut mitään henkilökohtaisia avauksia. En ole oikeasti ennen juhliani miettinyt yhtään tarkemmin eläkkeelle siirtymistäni. Enkä mitenkään odottanut, että joku perheeni ulkopuolinen alkaisi kiinnostua aiheesta ihan näkyvästi.

Minun eläkkeeni 'alaikä' on muistaakseni 65 v ja 1 kk. Siihen on aikaa. Työorientoituneena olen ajatellut tekeväni enemmän tai vähemmän töitä myös (myöhemmin tapahtuvan) eläköitymiseni jälkeen.

Ja toiseksikin: Nykyinen työtahti on kuitenkin vaativaa eikä jätä mitenkään erityisen paljon aikaa ja energiaa muusta elämästä nauttimiseen. Voisin hyvinkin työskennellä 70-vuotiaaksi asti, mutta en tällaisella työtahdilla. Aika alkaa olla arvokasta, kun elämä etenee. En usko, että elämäni olisi hyvää ja arvokasta, jos työskentelisin kiivaasti ja käyttäisin kaiken vapaa-aikani vain palautumiseen samaan aikaan, kun puolisoni olisi eläkkeellä ihan itsekseen.

Jos aikoisin työskennellä pitkään (ikävuosissa), edellytyksenä olisi työkuorman vähentäminen ja vapaa-ajan lisääminen. Ihan oikeasti. Tällä hetkellä keräämäni palaute on se, että vähennetyllä työajalla työskenteleminen ei toimi oikeasti. Oikeassa elämässä työlistalla ovat ihan samat työt kuin täysipäiväisenäkin työskennellessä. Ne vain pitäisi saada tehtyä aikaisempaa nopeammin.

Aika siis näyttää, miten tämän asian kanssa edetään.

Yllä kuvat Porin Siikarannasta ja sen lähiseudun metsäkauriista.

Valokuvaamaan pitäisi ehtiä jatkossa enemmän. Se on henkireikäni ja sytytyspisteeni. Kun sienestysaika hiipuu valon vähenemisen myötä, olisi aika löytää muita arjen valopilkkuja.

Porin Siikaranta ja hieman tuulisempaa menoa (lisäksi hieman tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmasta)

Töissä työlistallani on muiden töiden muassa tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma. Edellisen suunnitelman tekeminen oli tavallaan harjoittelua ja silti ihan totista totta. Nyt ymmärrän enemmän ja paremmin. Silti aihe on monimutkainen ja siihen liittyy todella erilaisia odotuksia.

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmien tekemisen perusteet tulevat laeista. Tasa-arvolaki (eri sukupuolten välinen tasa-arvo) määrittelee tasa-arvosuunnitelman vaatimukset. Yhdenvertaisuuslaki (käytännössä kaikki muu yhdenvertaisuus) määrittää puolestaan yhdenvertaisuussuunnitelman vaatimukset. Meillä, kuten monessa muussakin paikassa, nämä suunnitelmat yhdistetään yhdeksi suunnitelmaksi.

Edellisellä kerralla tein meidän henkilöstöllemme aiheesta kyselyn, jota käytin yhtenä pohja-aineistona suunnitelmaa laatiessani. Tällä kerralla käymme kunnon keskustelua (dialogia) kahdesti, vastaamme kyselyyn ja työstämme aihetta edelleen vielä työpajassa. Näiden lisäksi suunnitelmaluonnos menee vielä kommenteille monelle eri taholle.

Tänä vuonna osallistamme henkilöstöä suunnitelman tekemiseen enemmän kuin aikaisemmin. Minun mielestäni se on ehdottomasti askel parempaan, mutta muitakin mielipiteitä on ilmassa.

Ensimmäisen dialogin myötä pääsimme jo pintaa syvemmälle miettimään, mitä tasa-arvo ja yhdenvertaisuus tarkoittavat meillä töissä ja mitä voisi ehkä parantaa. Hieman jännittyneenä vien prosessia eteenpäin ja toivon, että kaikki sujuu ihan hyvin. Toivottavasti pääsemme asettamaan yhdessä hyviä tavoitteita, joiden perusteella päästään taas parin vuoden kuluttua parantamaan toimintaamme entisestään 🥰

Yhdenvertaisuuslaissa kiellettyjä syrjintäperusteita ovat:

• Ikä
• Alkuperä
• Kansalaisuus
• Kieli
• Uskonto ja vakaumus
• Mielipide
• Poliittinen toiminta
• Ammattiyhdistystoiminta
• Perhesuhteet
• Terveydentila
• Vammaisuus
• Seksuaalinen suuntautuminen
• Muu henkilöön liittyvä syy

Aihealue on siis laaja.

Millaista tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyvä syrjintää tai epäasiallista käyttäytymistä sinä olet ympäristössäsi havainnut?

Syysloma alkoi tyynellä Yyterillä ja jatkui Porin Reposaaren Siikarannassa syystuulen myötä aivan toisissa merkeissä.

Yyterissä on hiekkaa. Siikarannassa kalliota. Kumpi kiehtoo sinua enemmän?

Yyteri syysloman avaajana

 

Lomateemalla jatkan kirjoituksiani.

Syyskuun lomaviikko on meillä jo pitkä perinne. Ensimmäistä kertaa koskaan meille luvattiin nyt sadetta lomaviikoksi. Kerta se ensimmäinenkin. Mieluummin sateessakin lomalla kuin töissä 🤭

Myönnän, että lomaviikon eteen tein etukenossa aivan julmetusti töitä. Tein kaiken mahdollisen etukäteen ja valmistauduin loma-ajan tarpeisiin kirjoittamalla valmiiksi monikäyttöisiä tekstejä meneillään olevista projekteista, joita voisi käyttää tarvittaessa lisäuutisointiin. Tekstit menivät siis jo muuhun käyttöön ennen lomaani, joten mitään varsinaista ekstraa en tehnyt. Suunnittelin ja koordinoin vain kaiken paremmin kuin arkiarjessa.

Pori on rakas lomapaikka. Kun loma sijoittuu Länsi-Suomeen, Pori on melkein aina listoilla. Yyterin hiekat ja rannat ovat erityisesti lomasesongin ulkopuolella aivan täydellistä ulkoilumaisemaa 🥰

Siikaranta on toinen vakiopaikkamme, siitä sitten myöhemmin.

Tässä katettu kävelyreitti Yyterin rantaan. Kulkeminen sinne on näin helpompaa ja ihmiset hairahtuvat tällä tavoin myös paljon harvemmin tallaamaan suojeltua dyynialuetta.

Lempeästi muotoiltu penkki etualalla. Takana suojeltu dyynialue.

Luonnon hiekkarantaa riittää kunnon kävelylenkille.

Joissakin kohtaa meren pohja tuo mutkia (aaltojen) matkaan. Tässäkin aaltojen sik-sak-kuvio syntyy melko lähellä rantaviivaa.

Ranta ei ole vain tasaista viivaa, mikä tekee matkasta kiehtovampaa.

Yyteristä siirryimme Siikarantaan kallioisempaan maisemaan. Tuuli alkoi myös kasvaa huomattavasti näiden melkein tyynien maisemien jälkeen.

Koti on ihana, mutta loma tuottaa minulle kunnollista arjesta irtautumista usein vasta, kun pääsen matkalle jonnekin ihan erilaiseen paikkaan. Nautin myös muiden arjesta. En innostu turistikausista, vaan olen innoissani, kun pääsen tutustumaan paikkoihin turistikausien ulkopuolella. Muiden arjen seuraaminen tuo oivalluksia oman arjen viettämiseen. Mutta muiden arjessa vierailu tuo rentoutumista ja uteliaisuutta jo sellaisenaan.

Kotiin palaaminen intensiivisen lomareissun jälkeen on myös oma projektinsa. Ensin täytyy luopua lomamatkasta. Sitten siirrytään loma-asetelmiin omaan kotiin. Ja sitten valmistaudutaan siirtymään takaisin työelämään.

On tärkeää, ettei hairahdu jäämään suremaan loman loppumista. Loma on lomaa ja siten myös väliaikaista ja palautumiseen tähtäävää. Loman tavoitteena on saada uudet asetelmat arkeen. Uusi ajattelutapa, uusi tärkeysjärjestys ja uusi mielenrauha.

Yyterin rannat ja hiekat jäävät sydämeeni, ja siksi jatkan entistäkin innokkaammin oman työni tekemistä. Yyterin reissu ei ratkaise kaikkea, mutta säännöllisten (kiitollisten) irtiottojen jatkaminen ratkaisee jo aika paljon.

Arjen tasoitusta tuovat sienimetsäseikkailut ovat nekin pian oman reittinsä päässä. Siihen asti nautin metsäterapiasta ihan täysillä. Mitä sinä suosittelet syksystä nauttimiseen?