Näytetään tekstit, joissa on tunniste villapaita. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste villapaita. Näytä kaikki tekstit

lauantai 28. huhtikuuta 2018

Raymond -villapaita

 
Ennen meidän pojan syntymää mulla oli runsaasti aikaa neuloa, joten käsitöitä tuli tehtyä valmiiksi tulevia tapahtumia varten. Siskonpojalle neuloin samanlaisen paidan kuin omalle pojalle olin syksyllä neulonut. Tämä Klompelompen Raymond -malli on mielestäni ihana. Mietin jopa, jos miehellekin tämän saman mallin neuloisi..
 
 
Tästä paidasta tuli vaan aika suuri, joten katsotaan milloin siskonpoika kasvaa tämän paidan mittoihin. Oman pojan paitakin on vielä suuri, joten ehkä paidat voivat olla samaan aikaan sopivia? Ehkä nämä olisi ensi talvena sopivan kokoisia, eihän villapaitoja kuitenkaan kesällä tarvitse! Ainakaan toivottavasti. ;)

 
Valkoinen paita on siis meidän pojan, ja siitä voi lukea enemmän täältä. Tämä vaaleansininen on serkkupojan paita. Tämä paita on tehty Novitan Nalle -langasta 3,5 mm puikoilla ja resorit hieman pienemmillä puikoilla. Lanka on tosi vanha, sillä se oli 150 g kerä, kun nykyään Nallelangat on 100 g keriä. Mikäli oikein muistan, olen tämän kerän saanut joskus isoäidiltäni. Joskus kivoja lankakeriäkin häviää lankavarastojen pohjille!
 
 
Malli: Raymond -villapaita lapselle
Lanka: Novita Nalle
Puikot: 3 mm ja 3,5 mm
Napit: eBay
 

maanantai 12. maaliskuuta 2018

Hortensia neulepaita

Neulojan onni on vauva, joka antaa äidilleen aikaa tehdä käsitöitä. Meidän poika on semmonen. Muutahan ei voisi toivoakkaan! Ihan näppärästi on siis äitiysloma alkanut. Vauvan nukkuessa päiväunia on neulominen onnistunut hyvin :)

Helmikuussa tein tämän villapaidan. Ostin viime vuonna mammuttimarkkinoilta Novitan Mammutti -lankaa, mutten vielä syksyllä siitä saanut mitään aikaiseksi. Neulepaita oli haaveena. 7veljestä lanka tuntuu välillä liian paksulta villapaitoihin, joten päätin nyt tästä langasta kokeilla paidan tekoa. Mammutti lanka on 20% villaa ja 80% akryyliä. Olen ennenkin tehnyt villapaitoja villa-akryyli -sekoitteesta ja ne ovat olleet kivoja päällä. Nykyään taitaa tuo akryylikin olla aika laadukasta, eikä ole edellisille paidoille käynyt pesussakaan mitään.
 
 

Valitsin tämän Hortensia ohjeen. Halusin kaarrokkeellisen pitsipaidan, joka tehdään pyöröpuikoilla. Tämä oli ensimmäinen tekemäni kaarrokkeellinen paita, joka neulottiin alhaalta ylös. Mallin ehdoton plussa oli erillainen yläosa paidan etu- ja takapuolella. Kaarrokkeen takapuolelle tehtiin lyhennettyjä kerroksia, jotka nosti  takakappaletta parilla sentillä niskan kohdalta. Tietää helposti kumpi on etupuoli!

Mammutti lankaa neuloin suositusten mukaan puikoilla 4 mm ja 4,5 mm ja tällä koolla neuletiheys meni tähän ohjeeseen ihan yks yhteen! Ei tarvinnut laskeskella silmukoita. Tein M-koon ja paitaan meni alle yksi kerä lankaa. Mamuttikerähän on 500 g. Arviolta taisi lankaa jäädä yli n. 100 g.

 
Vaikka tämä lanka taitaa olla aika suosittua mammuttimarkkinoilla, en hirveästi valmiita töitä löytänyt googlettaessa. Olisin vähän mallia ja vinkkejä kaipaillut. Noh, kokeilemalla oppii. Lankaa oli kiva neuloa, tuli kerästä hyvin. Paita on tuntunut kivalta päällä, kun käytössä on jo parisen viikkoa ollut. Toinen kerä Mammuttia vielä löytyy, mitäköhän siitä tekisi..

Malli: Hortensia
Lanka: Novita Mammutti
Puikot: 4 mm ja 4,5 mm

perjantai 10. helmikuuta 2017

Villapaita ylhäältä alas


Syksyllä neuloin itselleni villapaidan - ylhäältä alas. Paita on mun ehdoton suosikkipaitani tällä hetkellä. Aina, kun tuntuu, ettei vaatekaapista löydy mitään kivaa päälle pantavaa, pelastaa tämä paita päivän! Paita on yksinkertainen, mutta tyylikäs. Semmoinen peruspaita. Niitä ei vaan voi olla liikaa. Tästä syystä päätin tehdä toisen samanalaisen.


Tällä kertaa valitsin villapaidan sävyksi vähän raikkaaman. Onhan se kevät tulossa! Langaksi valikoitui Novitan Nallelanka. Värinä on kevään uutuus, azalea. Todella kaunis väri. Nallelanka on suomalaisten kestosuosikkeja, mutta mulle kyseinen lanka on jäänyt vähän vieraammaksi. Tämän työn jälkeen en voinut muuta ihmetellä kuin miksi? Miksi on jäänyt taka-alalle? Miksi en ole neulonut tästä enemmän? 7 veljestä lanka on eniten käyttämäni lanka, ja tämä on koostumukseltaan sama - ohuempi vaan.


Malli: Ullan ylösalaisneule hieman mukaillen
Lanka: Novitan Nalle
Puikot: 4 mm

maanantai 6. helmikuuta 2017

Sporttineule vesselille

 Vielä on muutama joululahja esittelemättä. Kummipojalle tein Moda 1/2009 -lehdestä Sporttineule vesselille -ohjeen mukaan neulepaidan. Kyseisen lehden ostin joskus divarista eurolla. Neulelehdet ovat siitä hyviä, etteivät ne koskaan vanhene. Yksi lempipuuhistani onkin neulelehtien selaaminen ja inspiraation etsiminen :)


Lankana käytin mintunvihreää Filati Cervinia Nevadaa. En saanut oikein kuvattua paitaa oikean värisenä.. mutta minttu se on väriltään! Tämä akryyli-villalanka on ihanan pehmeää, joten sopii hyvin myös lasten neuleisiin.. Nämä lasten neuleet ovat kivoja tehdä, ne valmistuvat todella nopeasti. Tähänkin työhön meni lankaa alle 100g! Parastahan on, kun omatekemät jutut menevät käyttöön. Ystäväni sanoi, että tätä paitaa on käytetty todella paljon. Olen nähnyt useita kuvia, jossa paita on kummipojalla päällä :) Tulee hyvä mieli.

Malli: Sporttineule vesselille (Moda 1/2009)
Lanka: Filati Cervinia Nevada
Puikot: 3,5 mm

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Villapaita ylhäältä alas

 Halusin neuloa itselleni kivan neulepaidan. Kriteereinä paidalle oli yksinkertaisuus. Tykkään neuloa pitsiä ja palmikkoja, mutta nyt halusin yksinkertaisen peruspaidan. Paidan, jonka voi heittää päälle rennosti, mutta näyttää kuitenkin tyylikkäältä.


Tämä oli ensimmäinen paita, jonka tein ylhäältä alas. Olipas kivan simppeliä tehdä villapaita näin! Parasta tällaisessa mallissa on se, ettei tarvitse lopuksi yhdistellä etu- ja takakappaleita yhteen. Viimeistelyssä ei tarvinnut kuin päätellä langan päät ja kostutin lopuksi villapaidan kevyesti. Käytin Ullan ohjetta. Mutta tietenkin vähän mukailin: pitkät hihat ja aina-oikeaa sekä pitsikerros kauluksessa, hihojen suussa ja helmassa. Paita oli erittäin nopea tehdä pyöröpuikoilla - paita oli kahdessa viikossa valmis!


 Lanka on syksyllä ostettu Karnaluksista. Lanka on Filati Cervinia Nevada. Lanka on 50 % villaa ja 50 % akryyliä. Paita on ihanan pehmeä! Tämän villapaidan voi heittää farkkujen kanssa päälle tai pitää vaan kotosalla sohvalla löhöillessä. Täydellinen paita.

Malli: Ullan ylösalaisneule hieman mukaillen
Puikot: 4 mm
Lanka: Filati Cervinia Nevada

torstai 20. lokakuuta 2016

Palmikkopusero

Sanoin jo keväällä, että haluan tehdä miehelle villapaidan syksyksi. Edellisen villapaidan neuloin hänelle kaksi vuotta sitten. Nyt halusin tehdä vähän ohuemman paidan, kun edellinen on todella paksusta langasta tehty eikä kovia pakkaspäiviä vuodessa hirveän montaa ole. Yhdessä selailimme käsityölehtiä ja yhdessä valitsimme tämän mallin Kotiliesi Käsityö 6/2016 -lehdestä. Kummatkin tykkäsivät mallista joten eikun lankaostoksille!


Langaksi valittiin Novitan Suomalainen sukkalanka, joka oli vielä cittarissa tarjouksessa! Itselleni olenkin tehnyt kyseisestä langasta neuletakin. Koostumuksen vuoksi se ei kutita, ja on iholla vähän pehmeämpi kuin perus 7 veljestä. Värikartta ei ole kauhean hyvä tässä langassa, mutta vaalean harmaa oli täydellinen väri!


Tein L-koon, sillä valitsemani lanka sopi aika hyvin yhteen mallissa käytetyn langan kanssa. Paidasta tulikin hyvän kokoinen. Resorit neuloin 3,5 mm puikoilla ja muun osan 4 mm puikoilla.


Neulominen meni sujuvasti, sillä paita tehtiin pyöröpuikoilla. Palmikko tosin oli aika haastava. Taisinkin vasta hihoja neuloessa jättää mallikaavion sivuun. Yleensä opin palmikon vähän vikkelämmin. Tai sitten olin vaan epävarma.. Mielummin sitä on tarkka, jotta ei tarvitsisi turhaan purkaa! Tämä palmikkokuvio sopii hyvin miehelle. Palmikko kulkee myös hihojen päällä ja takana palmikot menevät samalla tavalla kuin edessä.

Itse tykkään tästä paidasta kovasti. Onnistuin mielestäni hyvin. Mitä tykkäätte?
 

Malli: Miehen palmikkopusero Kotiliesi Käsityä 6/2016
Lanka: Novita Suomalainen Sukkalanka
Puikot: 3,5 mm ja 4 mm

maanantai 29. helmikuuta 2016

Neulepusero anopille

Tammikuussa mulla oli vähän suurempi neulomisprojekti. Anoppi pyysi, että tekisin hänelle villapaidan. Hän ihastui Novitan talvi lehden (4/205) malliin sinisestä villapaidast. Anoppi rakastaa sinisen sävyjä, joten langaksi valikoitui juuri mallissakin ollut Novitan sinisväyinen Aava.

Malli oli kiva neulottava. Tässä mallissa tehtiin etu- ja takakappala erikseen, kuten aika usein Novitan neuleohjeissa. Aloitin takakappaleesta, ja sen jälkeen neuloin etukappaleen. Etukappaleen helmassa oli kuitenkin eri verran silmukoita kuin takakappaleessa. Eli raidoitus ei tulisi samanlaiseksi kuin takakappaleessa. Noh, minähän reippaana tyttönä pätkin langaa minkä ehdin, jotta sain raidat kulkemaan samalla tavalla molemmilla puolilla paitaa. Lopussa oli vähän enemmän päättelemistä, mutta olen tyytyväinen lopputulokseen.
Tämän mallin ehdottomasti ihanimpia yksityiskohtia on suuri kaulus! Aava on pehmeä lanka, niin kaulus tuntui ihanalta! Pitihän mun tietenkin itse sovittaa paitaa ;) Alla vielä kuvaa pintaneuloksesta.


Malli: Naisen neulepusero Novita 4/2015
Lanka: Novita Aava
Puikot: 8,00 mm

perjantai 29. tammikuuta 2016

Koirien palmikkovillapaidat


 Jouluna muistin vanhempien kahta kääpiövillakoiraa ja siskon keskikokoista villakoiraa pehmeillä paketeilla. Olin neulonut koirille villapaidat suojaamaan paukkupakkasilta. Mallin löysin dropsin sivuilta ja langaksi valikoitui 7veljestä. Tein kaikille hieman erikokoiset paidat, sillä ovat kaikki vähän erikokoisia. 


Vanhempien koirille tein harmahtavat puserot molemmille, jotta pysyvät samassa teemassa. Siskon Sissi sai vaalenpunaisen paidan. Muille koot onnistuivat täysin, mutta Sissin paidasta tuli vähän reilu. Toisaalta Sissi on vielä pentu, joten varmasti saa vähhän massaa lisää :)


Lanka: 7 veljestä
Puikot: 3,5 mm - 4 mm