Näytetään tekstit, joissa on tunniste Novita. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Novita. Näytä kaikki tekstit

maanantai 12. maaliskuuta 2018

Hortensia neulepaita

Neulojan onni on vauva, joka antaa äidilleen aikaa tehdä käsitöitä. Meidän poika on semmonen. Muutahan ei voisi toivoakkaan! Ihan näppärästi on siis äitiysloma alkanut. Vauvan nukkuessa päiväunia on neulominen onnistunut hyvin :)

Helmikuussa tein tämän villapaidan. Ostin viime vuonna mammuttimarkkinoilta Novitan Mammutti -lankaa, mutten vielä syksyllä siitä saanut mitään aikaiseksi. Neulepaita oli haaveena. 7veljestä lanka tuntuu välillä liian paksulta villapaitoihin, joten päätin nyt tästä langasta kokeilla paidan tekoa. Mammutti lanka on 20% villaa ja 80% akryyliä. Olen ennenkin tehnyt villapaitoja villa-akryyli -sekoitteesta ja ne ovat olleet kivoja päällä. Nykyään taitaa tuo akryylikin olla aika laadukasta, eikä ole edellisille paidoille käynyt pesussakaan mitään.
 
 

Valitsin tämän Hortensia ohjeen. Halusin kaarrokkeellisen pitsipaidan, joka tehdään pyöröpuikoilla. Tämä oli ensimmäinen tekemäni kaarrokkeellinen paita, joka neulottiin alhaalta ylös. Mallin ehdoton plussa oli erillainen yläosa paidan etu- ja takapuolella. Kaarrokkeen takapuolelle tehtiin lyhennettyjä kerroksia, jotka nosti  takakappaletta parilla sentillä niskan kohdalta. Tietää helposti kumpi on etupuoli!

Mammutti lankaa neuloin suositusten mukaan puikoilla 4 mm ja 4,5 mm ja tällä koolla neuletiheys meni tähän ohjeeseen ihan yks yhteen! Ei tarvinnut laskeskella silmukoita. Tein M-koon ja paitaan meni alle yksi kerä lankaa. Mamuttikerähän on 500 g. Arviolta taisi lankaa jäädä yli n. 100 g.

 
Vaikka tämä lanka taitaa olla aika suosittua mammuttimarkkinoilla, en hirveästi valmiita töitä löytänyt googlettaessa. Olisin vähän mallia ja vinkkejä kaipaillut. Noh, kokeilemalla oppii. Lankaa oli kiva neuloa, tuli kerästä hyvin. Paita on tuntunut kivalta päällä, kun käytössä on jo parisen viikkoa ollut. Toinen kerä Mammuttia vielä löytyy, mitäköhän siitä tekisi..

Malli: Hortensia
Lanka: Novita Mammutti
Puikot: 4 mm ja 4,5 mm

perjantai 9. maaliskuuta 2018

Neulottu kastemekko


 Tässä on vihdoinkin syy, minkä takia kesällä tuli hieman vähemmän postauksia kirjoitettua. Tämä on syy, minkä takia muita töitä valmistui vähän vähemmän. Olin jo kauan aikaa sitten päättänyt, että haluan "sitten joskus" neuloa ristiäismekon, kun saamme lapsen. Toteutin tän työn myös salassa, etten hiiskunut tästä projektista kuin parille työkaverille. Halusin yllättää käsitöitä harrastavan äitini ja isoäitini tällä luomuksella.


Aloitin tämän projektin kesäkuun puolessa välissä ja tämä valmistui lokakuun alussa. Välissä tein muitakin käsitöitä, kun välillä tarvitsi vähän vaihtelua. Mutta kauan tämän työn tekemiseen meni! Tämä on varmasti suurin käsityöprojekti, jonka olen tehnyt. Tietyllä tapaa myös toivottavasti suurin työ, mitä tulen tekemään!


Lankana oli mulle uusi tuttavuus: Järbo 8/4. Tilasin tätä lankaa Adlibrikselta. Eli lanka on 100 % merseroitua ja kiillotettua puuvillalankaa. Lanka oli helposti neulottavaa (tärkeää näin isossa työssä) ja kivan pehmeää. Puuvillan pitäisi olola kestävää, joten sietäisi mekon säilyä hyvänä!



Mallineuleen oppi nopeasti, tulihan toistoja 80 cm helmassa aika paljon :D Hankalin osa tässä työssä oli yläosan smokkipoimutuksen teko. Tein sitä varmaan reilut kolme tuntia, eikä samalla voinut katsoa televisiota. Poimituksen teko oli sen verran pikkutarkkaa puuhaa. Poimutus vaati täydellisen keskittymisen ja se tehdään valmiiseen työhön neulan ja langan avulla. Vietinkin syksyllä erään sairaslomapäivän vain smokkipoimitusta tehden! Mutta se kannatti, olen tyytyväinen lopputulokseen.


Toivon, että tämä ristiäismekko tulee vielä monta kertaa käyttöön. Pakkaan tämän kauniiseen laatikkoon, ja kirjoitan siihen kirjeen mukaan. Kirjeessä kerrotaan, kenelle tämä on tehty ja milloin. Toivon, että meidän poika haluaisi sitten joskus kastaa mahdolliset omat lapsensa tässä mekossa :)


Puikot: 2,5 mm ja 2,00 mm
Lanka: Järbo 8/4
Napit ja silkkinauhat on Eurokankaasta.

maanantai 6. maaliskuuta 2017

Villatakki viikossa

"Kauanko sulla meni aikaa tohon?" Tämä on yleinen kysymys, jonka kuulen melkein jokaisesta tekemästäni työstä. En ikinä osaa vastata tähän kysymykseen, sillä kesken olevia projekteja voi olla useita ja neulon useaa työtä samanaikaisesti, ennen kuin saan edellisen työn kokonaan valmiiksi. Harva neuloja kellottaa töitään. Tämän työn osalta osaan sanoa tarkan ajan: yksi viikko.


Villatakki viikkossa. Hyvin onnistui! Olen kauan haaveillut isosta ja muhkeasta villatakista, joka on ihana pukea viikonloppuaamuina päälle tai suihkun jälkeen yökkärin ylle. En ole vaan löytänyt sopivaa lankaa. Noh, en ole aktiivisesti etsinytkään. Kunnes parisen viikkoa sitten osui silmään Tokmannilla Novitan Story -lanka. Uusi kampanjalanka. En heti ostanut lankaa, mutta se jäi kummittelemaan mieleeni. Parin päivän päästä tulikin kotiin Tokmannin mainos, jossa kyseinen lanka oli tarjouksessa. Ostin samantien kuusi kerää.

Mitään ohjetta mulla ei tähän neuleeseen ollut. Aloitin helmasta, ja neuloin yhtenä kappaleena etu- ja takaosan. Helmassa on kuusi kierrosta ainaoikeaa, ja muuten neulos on sileää neuletta. Etureunoihin tein neljällä silmukalla ainaoikeaa, johon jätin myös napeille kolot. Mitään kavennuksia ei neuleeseen tullut. Kainalon kohdalla jaoin silmukat etuosiin ja takakappaleeseen. Tein kainaloaukot ja edessä kavensin kaula-aukon V-malliin. Hihat neuloin alhaalta ylös. Neuloin taskut, ompelin saumat paikoilleen ja kiinnitin napit. Ja valmis! Todella yksintekertaista.


Neulominen oli nopeaa kutosen puikoilla ja sileän neuleen vuoksi, eikä kavennuksiin ja silmukoiden laskemiseen mennyt aikaan. Neuloin noin yhden kerän per päivä. Viikossa tuli valmista. Mutta pienenä perfektionistina en kuitenkaan ollut täysin tyytyväinen lopputulokseen. Eli otsikosta poiketen, neuleeseen meni aikaa pari extrapäivää. Halusin tehdä hihojen kavennukset uudestaan, jotta ne istuisi paremmin. Päästä kun heitin ohjeen, niin piti vähän kokeilla, epäonnistua, purkaa ja vasta sitten onnistua. Nyt olen kuitenkin tyytyävinen lopputulokseen. Ja tämän villatakin olen laittanut joka päivä päälle töistä tullessani.
 

Villatakki on kivan kevyt päällä, vaikka onkin lämmin. Lankaa meni tasan 6 kerää, eli 600 g. Lankaa jäi jäljelle ainoastaan pari metriä. Villatakki on konepestävä, 80 % akryyliä ja 20 % villaa. Pidän villatakkia enemmän auki, mutta napit tuovat syvyyttä ja puunväriset napit sopivat hyvin langan kanssa yhteen.

Mitä pidätte villatakista?

Malli: Oma, ei ohjetta
Lanka: Novita Story (kampanjatuote)
Puikot: 6 mm

keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Pitsineulesukat

Viime vuonna neuloin Novitan sukkalehdestä pitsineulesukat. Tykkäsin kovasti mallista ja sanoinkin tekeväni varmasti uudet samanlaiset. En ole pitkään aikaan sukkia neulonut, vaikka sukkien neulominen on parasta! Halusin neuloa sukat pienen tauon jälkeen, joten päätin tarttua tähän pitsineulesukka -projektiin.


Lankana on Novitan suomalainen sukkalanka. Mieheni ylläti minut tammikuussa, kun toi kauppareissultaan kyseistä lankaa useamman kerän. Tämähän on yksi suosikkilangoistani, joten valkoinen kerä pääsi nyt puikoille. Nämä sukat taidan pitää itselläni, joten sukkien höyrytys jää välistä. En ole pitkään aikaan itselleni sukkia tehnyt.


Tästä pääset kurkkaamaan viime keväänä valmistuneita pitsineulesukkia 

Malli: Novitan Pitsineulesukat
Lanka: Novitan suomalainen sukkalanka
Puikot: 3,5 mm

keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Neulemekko

Nyt esittelen mekon, jonka onnistuminen ei ollut lainkaan itsestään selvä asia. Novitan talvi 2016 lehdessä oli ihanan näköinen mekko, joka oli neulottu 7 veljestä -langasta. Tilasin langat samantien ja vielä samat värit, mitä mallissa oli. Ajattelin, että teen suoraan ohjeen mukaan, enkä ala itselleni tyypilliseen tapaaan muokkaamaan mallia. Tämä olisi työ, jota voisi vain tehdä ohjeen mukaan sen enempää laskien ja miettien. Aivot narikkaan ja telkkari päälle!
 

Päädyin M-kokoon ja neuloin mekon valmiiksi noin kuukaudessa. Kun aloin yhdistelemään palasia, niin huomasin, että mekko oli aivan liian suuri. Kylkien kohdalta olisi voinut ottaa yli 10 cm pois! Hartiat olivat liian leveät, eikä mekko istunut lainkaan! Olin niin pettynyt. Mekko näytti teltalta päälläni. Kuvassa ei ole niin pahan näköinen, kuin oikeasti. Olisi vaan pitänyt soveltaa ohjetta. (Ylin kuva.)


Mekon tekemiseen oli mennyt paljon aikaa, joten en raaskinut purkaa mekkoa. Olihan se muuten onnistunut kaikin puolin hienosti. Jälki oli todella tasaista. Koitin myydä mekkoa facebookin käsityöpalstoilla - tuloksetta. Kypsyttelin syksyn ajan mieltäni ajatukseen purkaa mekko.  Lopulta purin mekon ihan kokonaan. Mikäli en purkaisi, en sitä koskaan käyttäisi. Välillä käy näin.


Aloitin projektin pienen tauon jälkeen uudestaan. Ohjeessa tehdään etu- ja takakappale erikseen. Nyt päätin neuloa mekon pyörönä. Näin mekko olikin paljon nopeampi neuloa. Toiselle yrittämällä mekko valmistui parissa viikossa! Neulominen sujui erittäin sutjakkaasti. Langat olivat tietenkin ihan kippuralla, joten kostuttelin mekkoa muutaman kerran kunnolla työn ollessa vielä kesken. Lopuksi höyrytin työn. Jäljestä tuli tasaista. Olen tyytyväinen päätökseeni purkaa mekko. Lopputulokseen vaan pitää itse olla tyytyväinen, muuten kyseinen käsityö ei koskaan pääse käyttöön asti vaan jää vaatekaapin syövereihin.

Lopulta sain kuin sainkin talven pakkasiin ihanan lämpimän villamekon. Sukkahousutkin ovat fleeceä - joten nyt saa kunnon talvi tulla! Mä olen valmis!


Malli: Novita Naisen Neulemekko (Talvi 2016)
Lanka: Novita7 veljestä
Puikot: 4 mm

tiistai 5. huhtikuuta 2016

Neulemekko Juhannukseen!

Novitan tämän vuoden ensimmäisessä lehdessä oli ihana pelkistetty neulemekko. Lankana oli nallelanka. Itse päätin ostaa langat mekkoon helmikuun Tallinna -reissulta. Mukaan tarttui Madame Tricote Parisin Merino Gold. Väriksi valikoitui vaalenpunainen, joka ehkä taittuu aavistuksen harmaaseen. Väri on minusta ihana!


Tein mekon pyöröpuikoilla, vaikka ohjeessa tehtiinkin etu- ja takakappale erikseen. Pyöröpuikoilla tehdessä tämä meni rattoisasti telkkaria katsellessa. Aina oikea ei hirvesti vaikeuksia tuotanut.Tein vähän enemmän kavennuksia kuin ohjeessa, sillä halusin mekosta hyvin istuvan. Muuten seurasinkin ohjetta - pääpiirteittäin. :D Silmukkalukumäärät tällä langalla tehdessä eivät täsmänneet ohjeeseen lainkaan, joten seurasin ohjetta vähän niin ja näin.


Lanka on ihanaa, merinoavillaa ja akryyliä. Konepestävä, eikä kutita yhtään! Suomen kesästä kun ei ikinä tiedä, niin tämä mekko taitaa olla loistava perinteiseen Juhannukseen :D


Mekon helmassa ja hihojen reunoissa on 2o2n resorit. Yläosa on pidennettyä helmineuletta ja kaulus on kaksinkertaista 1o1n -resoria. Hihoihin on muutamat raidat tehty nurjilla silmukoilla, mutta muuten mekko on ihan vain sileää oikeaa. Helppoa!


Yksi ongelma mekkoa tehdessä ilmeni. Pyöröpuikko napsahti poikki, kun helmaa oli tehty vain15 senttiä. Niin ja tietenkin olin alkanut tekemään mekkoa välikoolla, eikä mulla ollut toisia 3,2 mm pyöröpuikkoja. En silti halunnut aloittaa alusta, sillä mallitilkkua tehdessä tämä puikkokoko oli ehdottomasti parhain. Hätä keinot keksii! Teippailin sitten kaapelia ja puikko-osaa lähes päivittäin yhteen, aina kun liitos oli hajoamassa ja mekko valmistuikin katkenneesta puikosta huolimatta!

 
Malli: Neulemekko Novita 1/2016
Puikot: 3,25 mm
Lanka: Madame Tricote Paris Merino Gold

keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Lankoja, lankoja, lankoja!

Parisen viikkoa sitten Citymarketissa oli mammuttimarkkinat. Siellä oli Novitan Suomalainen villasukkalanka tarjouksessa. Mukaan lähti neljä kerää kympillä. Seuraavalla viikolla ilmestyi Novitan Sukkalehti, joten pääsin heti kokeilemaan uusia lankoja. Ihastuin Suomalaiseen sukkalankaan täysin! Värisävyt olivat ihania, joten kävin ostamassa vielä lisää lankoja. Nyt olenkin tehnyt sekä villasukat, lapaset ja aloittelen villatakkia.


Sukkalankaa on helppo neuloa ja tulee tasaista jälkeä. Tykkään kovasti! Tällä hetkellä tämä on kyllä ehdottomasti lempilankani! Lehti ja lanka olivatkin mulla mukana reissussa Lissabonissa. Lentokentällä neuloessa sainkin opastusta paikalliselta rouvalta, joka opetti mulle sukan varren neulomista kahdella puikolla! En ole vielä ehtinyt kokeilla tekniikkaa, mutta pitää ehdottomasti kokeilla!

Tänään kävin Suomalaisessa kirjakaupassa ja mukaan tarttui alennuksesta Suloisimmat villasukat -kirja. Kirjaan en ole ehtinyt vielä tutustua, mutta selailemalla vaikutti olevan kauniita malleja!


Matka jatkui tänään lankamaailmaan, josta kävin ostamassa villalankoja syksyn töihin. Nyt kaapit kyllä pursuaa langoista! Onneksi tulee syksy, niin voi käpertyä sohvalle puikkojen vierelle ja ehkäpä nauttia lasillisen glögiä!


lauantai 30. elokuuta 2014

Takaisin puikkojen vilinään!

Täällä taas! Tämä tyttö on päässyt naimisiin, tullut rouvaksi ja viettänyt kuukauden mittaisen häämatkan Aasiassa. Neulomiset jäi matkan ajaksi kotiin, mutta mielestä ne eivät jääneet vaikka aurinko paahtoi kuinka lämpimänä! Pariin otteeseen langat tulivat ihan mun uniin asti. Kerran näin unta, että löysin Thaimaan turistikojuista Novitan Tuubi -lankaa parilla eurolla. Juhlat!

Tänään kuitenkin kotiuduttiin reissulta, ja heti piti aloittaa uudet villasukat. Kaivoin kauniit värit esille ja näistä tulee pallosukat. Lankana Novitan seiska veikka.


Auringonpaisteessa oli hyvä neuloa Susijengi-dokumenttia katsellen.


Helppo malli, niin nämä tulevat kyllä nopeasti valmiiksi.


Häämatkan aikana postiluukusta oli tipahtanut Novitan pyöröpuikkosetti. Sain sen tilaajalahjaksi, kun aloin tilata Novita -lehteä. Pyöröpuikkosetti oli käytännöllinen, kun siihen pystyy vaihtamaan puikkokokoja ja pituuksia. Nyt pitää etsiä kiva paitamalli, niin nuo pääsevät testiin!

Jämäsukat valmistuivat itse asiassa jo hääpäivän aattoiltana. Tässä nyt kuvat niistä. Malli tosiaan kehittyi koko ajan sukan edetessä.


Ylemmässä kuvassa väri vähän vääristynyt, mutta alemmassa kuvassa väri on oikea!


Sain huomenlahjaksi aviomieheltäni lahjakortin ostaa itselleni ompelukone! Nuorempana käytin äidin ompelukonetta paljon, ja tykkäsin ompelemisesta jopa enemmän kuin neulomisesta. Nyt pitäisi löytää hyvä ompelukone, niin pystyisin herättelemään eloon tämän vanhan harrastuksenn. Oon nuorempana ommellut mm. tilkkupeittoja sängyn päälle tai farkkuja tikkauksilla. Olin silloin aika taitava, osaankohan vielä ommella? Onko jollain jotain vinkkejä hyvistä ompelukoneista?

tiistai 29. heinäkuuta 2014

Novitan uusi lehti

Sain vihdoinkin käsiini Novitan syksyn uuden lehden. Mallit näyttivt kivoilta, mutta olivat todella synkän sävyisiä. Lisäksi aika moni malli oli neulottu Novitan 7 veljestä langasta, mikä on täydellinen sukkalanka, mutta neuleissa alkaa mua kutittamaan. Kyllä mä tuolta silti jotain tehtävää keksin. Kunhan saan ensin nuo keskeneräiset työt valmiiksi ja muutama muukin työ on jo suunnitteilla. Jonon jatkoksi vain!