Katja Kallio: Yön kantaja

Serafina oli se joka oli sanonut: ei sellaista ole olemassakaan. Hyvää naista. Ei sellaista naista olekaan joka ihan oikeasti kelpaisi, ja jota arvostettaisiin. Ei vaikka nainen olisi ihan millainen tahansa.

Katja Kallion Kuutamolla on yksi teiniaikojen suosikkikirjoistani, jonka olen lukenut monta kertaa. Vieläkin se nököttää rispaantuneena pokkaripainoksena hyllyssäni, ja vaikken enää vuosiin ole siihen tarttunut, tutun tarinan tuoma turva tyynnyttää aina tarpeen mukaan mieltäni.

Siinä missä Kuutamolla on perhosenkepeä viihdekirja, Kallion tuore, tänä keväänä julkaistu romaani Yön kantaja on painava, huolellinen romaani. Se kertoo suuren tarinan sangen vähäeleisesti, rakentaa yksilöstä omaa elämäänsä suuremman kertomuksen. Päähenkilö on Amanda Aaltonen, nainen, joka ei alistunut mihinkään muottiin tai määritelmään, ja joka sai kärsiä siitä lähes koko elämänsä.

Aaltonen (1864–1918) oli oikeasti elänyt ihminen, joka vietti suurimman osan rikkonaisesta elämästään Seilin saarella Turun saaristossa. Hänen diagnoosinsa oli insania epileptica menstrualis, epileptinen kuukautishulluus, siis ylipäänsä se, että hän oli omaehtoinen nainen, jolle ei mitään oikeaa sairautta saatu kehitettyä. Elinkautinen tuomio hullujenhuoneella siitä kuitenkin seurasi, kuinkas muuten.

Kallio on kirjoittanut Amandasta fiktiivisen tarinan, jonka pohjana on tutkimustyö. Olen joskus ollut skeptinen oikeiden ihmisten "fiktiivistämistä" kohtaan, mutta päässyt jo aikoja sitten yli ongelmastani. Yhtäältä olen edelleen sitä mieltä, että meillä kaikilla pitää olla oikeus omaan elämäämme sellaisena kuin se on, mutta toisaalta tarinankerronnan vapaus on myös tärkeää. Etenkin, kun sen tekee niin tyylikkäästi kuin Katja Kallio.

Ennen elämäänsä Seilillä Amanda on avioton lapsi, rämäpäinen tyttö, joka lähtee omille teilleen jo hyvin nuorena. Hän on työläinen, palvelustyttö, irtolainen, prostituoitu, vanki. Hän on villi ja arvaamaton, kuitenkin herkkä ja haavoittuvainen. Kun Amanda kohtaa Turussa ranskalaisen kuumailmapallolentäjä Duplessiksen, seikkailu Pariisia kohti voi alkaa.

Seikkailuja ei kuitenkaan ole tarkoitettu kaikille, etenkään 1800-luvun lopun naisille. Niinpä Suomeen palaamisen jälkeen Amandan seuraava ja lopullinen osoite on Seili. Siellä, suljetussa yhteisössä, hän kohtaa niin suomalaisen mielenterveys"hoidon" kuin väistämättä muodostuvan hierarkian. Amanda oppii omat tapansa selvitä, ja vaikka jääkylpyjä, ruumiillista hallintaa ja työtätyötätyötä käytetään ehtymättöminä hoitometodeina, ei elämä siltikään ole pelkkää kurjuutta. On ystävyyttä, mielikuvituksen voimaa ja rakkauttakin – mihin ne katoaisivat.

Yön kantaja on romaani, joka eli ja muutti muotoaan lukemisen aikana. Alku on jysäyttävä, koskettavakin, mutta kuumailmapalloseikkailun jälkeen alkuaika Seilin saarella hidastaa ja jopa tylsistää tarinankerrontaa. Onneksi kyse on vain hetkellisestä suvannosta, sillä loppua kohden tarinan kauneus ja karmeus aukenevat uudella tavalla ja pompottavat lukijaa mukanaan. Amandan rikas sisäinen maailma herää eloon, hänen monimutkainen persoonansa jää lukijalle loppuun saakka arvoitukseksi.

Amandan tarinan voi nähdä monelta kantilta. Se on kertomus suomalaisesta mielenterveyshistoriasta ja yhteiskunnan aatemaailmasta. Se on myös kertomus naiseudesta, naisen paikasta, sallituista ja kielletyistä tavoista olla nainen. Niinpä se sopii hienosti Suomi(ko) 100 -haasteeseen nostamalla esiin asioita, joita Suomen historiassa ei aina ole ollut hyväksyttyä kaivella tai ainakaan kritisoida.

Ja se on kertomus erikoisesta persoonasta, ihmisestä, joka ei sulaudu tapettiin eikä mahdu muotteihin. Ja saa kärsiä siitä koko ikänsä.

Amanda ei mennyt. Mitä katsomista siinä olisi ollut? Ei hän kuvitellut enää itse mihinkään lähtevänsä. Ei hänellä ollut mitään tekoa siinä maailmassa. Sillä kyse on siitä missä ihminen osaa olla, ja hän osasi olla enää täällä. 

Elämää muistuttava elämä oli muuttunut elämäksi. Halusi hän tai ei.

Katja Kallio: Yön kantaja
Ulkoasu: Piia Aho
Otava 2017
380 s.

Kirjastosta.

_________

Toisaalla: Tuijata. Kulttuuripohdintoja, Kirsin kirjanurkka, Lumiomena, Kirsin Book Club, Kirjaluotsi, Kirja vieköön!, Kirjan pauloissa, Tuntematon lukija, Tekstiluola, Kulttuuri kukoistaa, Täysien sivujen nautinto, Kirjasähkökäyrä, Lukuisa, Rakkaudesta kirjoihin        

Haasteet: 92. luettu kirja 100 kirjaa vuodessa -haasteessa, Suomi(ko) 100 (mielenterveyden vaikeudet ja niiden hoito).

Katja Kallio: Säkenöivät hetket

Kesällä ihmisen on hyvä lukea kevyttä. Vaikka voi kesällä lukea raskastakin, jos mieli tekee. Minä kaipasin kesäkuun viimeisiin hetkiin jotain, no, kesäistä ja kepeää, ja muistelin aivan oikein, että yksi Katja Kallion romaani oli vielä minulta lukematta. Kuutamolla oli jonkinlainen lohtukirjani joskus – olen lukenut pokkarini niin monta kertaa, ettei se meinaa pysyä enää kasassa – ja Sooloiluakin on sen verran hauska, että olen senkin muutamasti lukenut. Karilla jäi yhteen lukukertaan, vaikkei mitenkään huono sekään ollut. Kertaalleen lukeminen vain on nyt minulle se normaali tila kirjojen suhteen.

Säkenöivät hetket oli ihan toisenlaista Kalliota kuin aiemmat lukemani. Se on historiallinen romaani sijoittuen 1910- ja 1930-luvuille ja pääasiassa Hankoon. Hyvästi siis 2000-luvun alun helsinkiläiset ihmissuhdekuvioineen! Ihmissuhteita toki Säkenöivissä hetkissä on, niistä sen tarina versoaa.

Aluksi ollaan kesässä 1914. Konttoristi Inga on teini-ikäisen tyttärensä Ellyn kanssa viettämässä kesää Hangon kylpylähotelli Bellevuessa. Inga ei ole tehnyt elämässään niin kuin oppikirjat ja siveyskäsitykset määräävät, mutta on onnistunut kasvattamaan Ellyn jo aikuisuuden kynnykselle, valmiiksi lähtemään omille siivilleen. Kesä on sujunut hyvin, mutta saa kaaosmaisen päätöksen, kun huhut ja uutiset sekoittuvat ja maailmanpolitiikan tapahtumat rävähtävät kylpylävieraiden päälle.

Parikymmentä vuotta myöhemmin Elly on naimisissa hankolaisen kalastajaperheen pojan, sittemmin kivenhakkaajaksi ryhtyneen Theon kanssa. Perheen kolme tytärtä ja poika ovat eloisia tapauksia, ja etenkin kaksi vanhinta tytärtä Harriet ja Beata aiheuttavat äidilleen miettimistä, joskin eri syistä. Sisarusten välillä on kiihkeä viha-rakkaus-suhde, jolla on omanlaisensa seuraukset – merkittävät kaikille.

Oikeastaan Säkenöivät hetket on kirja, jonka juonesta ei kannata kauheasti etukäteen tietää. Se ei ole mikään mysteeri- tai salaisuusromaani, mutta sen aukipunoma tarina pääsee oikeuksiinsa, kun siitä saa nauttia ilman suurempia ennakkoluuloja. Kirja ei edes ole erityisen juonivetoinen. Sen kuvaamien ihmisten elämät vain soljuvat eteenpäin, aukeavat ja sulkeutuvat, yhtyvät ja eroavat.

Kallio osaa kirjoittaa perhesuhteista ja elämän valintahetkistä osuvasti. Säkenöivät hetket on ehdottomasti naisten kirja siinä mielessä, se kertoo ennen kaikkea naisista: naisen elämän vaihesta, käännekohdista ja vain naiselle mahdollisista ihmissuhteista kuiten äitiydestä, tyttären roolista ja siskosten välisestä suhteesta. Ehkei se tarjoa mitään sellaista, mitä ei jo olisi joskus kerrottu, mutta se saa kuitenkin viihtymään kanssaan ja uppoutumaan merituulen halkomaan rannikkokaupunkiin, jossa ihmiset ovat hetkestä toiseen loppujen lopuksi aina kuitenkin yksin.


Katja Kallio: Säkenöivät hetket
Ulkoasu: Emmi Kyytsönen
Otava 2013
413 s.
E-kirja

Kirjastosta.

______

Muiden mietteitä: Lumiomena, Koko lailla kirjallisesti, Ilselä, Järjellä ja tunteella, Kirjamuistikirja, Kirjan jos toisenkin, Kulttuuri kukoistaa, Sinisen linnan kirjasto, Luetut, lukemattomat     

Kirjankansibingosta ruutu Keltainen.