Vaikuttavia kuvituksia kolmeen kertaan

Kirjojen kuvitus on aihe, jota en kovin usein ole nostanut blogissani esiin. Arvostan kuitenkin oivaltavaa, taitavaa ja kerronnallista kuvitusta todella paljon, vaikken esimerkiksi lasten kuvakirjoja juurikaan lue. Sarjakuvien kanssa teen ajoittaista tutustumistyötä, ja noin muutenkin pidän kauniista kuvista, valokuvista ja kuvataiteesta paljon.

Nyt lukupinoon sattui lähes peräkkäin kolme kuvitukseltaan ansiokasta teosta. Kirjat, jotka tässä niputan yhteen, ovat Bjørn Sortlandin ja Timo Parvelan kirjoittama ja Pasi Pitkäsen kuvittama Kepler62 – Kirja kolme: Matka, australialaisen Shaun Tanin mykistävä Etäisten esikaupunkien asioita ja Anna-Mari Kaskisen kirjoittama ja Katja Kuittisen kuvittama runotarina Luumunkukka ja Lohikäärme.

Kirjojen tarinat ovat keskenään hyvin erilaisia ja niiden kohdeyleisötkin poikkeavat toisistaan. Kepler62-sarjan kolmas osa vie meidät lopultakin avaruuteen: ensin tukiasemalle Maata kiertävälle radalle ja sitten aurinkotuulen voimaa hyödyntäviin tähtipurjehtijoihin, joiden suuntana on Kepler62. Matkaseurueen lapset ja nuoret ovat saaneet kovan koulutukseen tuleviin koitoksiin, mutta arvatahan sen saattaa, ettei kaikki suju aivan niin kuin oli suunniteltu. Uteliaisuus ja putoilevat sukat voivat myös olla kohtalokkaita...

Kepler62 on aivan mahtava sarja, jota olen hehkuttanut aiemminkin täällä ja täällä. Vielä on onneksi kolme osaa tulossa, ja seuraavassa laskeudutaan jo uudelle planeetalle ainakin kansikuvan perusteella. Kepler62 on tunnelmaltaan aika synkkä ja etenkin tarinan kuvaaman Maan tila herättänee keskustelua ja kysymyksiä, joten suosittelen sarjaa yhdessä aikuisen kanssa luettavaksi – tai ainakin kannustan olemaan valmiina, kun kinkkisiä pohdintoja herää.

Avaruuskuvat ovat huikeita. Pasi Pitkänen on saanut liikkeen, valon ja vauhdin vangittua upeasti voimakkaisiin kuviinsa. On helppoa eläytyä valon nopeuteen ja äärettömän pitkiin välimatkoihin. Teksti vie mukaansa, ja koska kuvia ei ole joka sivulla, tarinan eteneminen on toki varsin olennaisessa osassa. Hieman odottava tunnelma kirjasta jää, jonkinlainen väliosan maku. Mutta toisaalta eipä tässä malttaisi odottaa jatkoa!

Anna-Mari Kaskisen kirjoittama ja Katja Kuittisen kuvittama Luumunkukka ja Lohikäärme on kahden kiinalaistytön tarina. He ovat eläneet lähes koko ikänsä yhdessä kiinalaisessa lastenkodissa, ja kun molemmat adoptoidaan Suomeen, on suuri muutos elämään väistämätön. Tarina on kirjoitettu runomitassa ja se on varsin aurinkoinen ja hempeä. Tarina sinänsä ei oikein puhutellut minua, mutta kauniit, punasävyiset ja voimakkaat kuvat pelastivat kokonaisuuden.

Aiheensa puolesta kirjan kohdeyleisö on aika selkeä, ja toivottavasti se antaa iloa, hyvää mieltä ja vahvistusta adiptioperheille. Toki kirjan avulla saa vastattua varmasti pienemmän väen kysymyksiin, vaikka omaa perhettä adoptio ei koskettaisikaan – esimerkiksi tarha- tai koulukavereiden taustojen osalta.

Potin näistä kirjoista nappaa kuitenkin ehdottomasti australialaisen animaattorin Shaun Tanin häkellyttävän hieno Etäisten esikaupunkien asioita. Kirja on lastenosastolla, mutta kuuluisi ehdottomasti nuorille ja aikuisille. Kuvitus on upea, voisin ottaa lähes joka sivusta seinänkokoisen taulun itselleni.

Vaikka tästä, jossa kartan reuna on myös todellisuuden reuna...

Tai tästä yksinäisestä lelusta...

Tai astetta erikoisemmasta häämatkasta.

Tunnelma kirjassa on hämärä, outo, hieman synkkyyteen vivahtava muttei kuitenkaan lannistava tai pelottava. Paitsi ihan pieniä lapsia esikaupungin kummajaiset voivat kyllä pelottaa.

Tan hyödyntää kaksiulotteisen kirjan mahdollisuuksia monella tapaa, kuvat eivät välttämättä lainkaan pysy kehyksissään, ja erilaiset tekstityypit, tekstaustavat ja asettelut saavat hyvin tilaa ja mahdollisuuksia.

Shaun Tanin persoonallinen ja koskettava tyyli saa miettimään omaa suhtautumistaan vieraisiin, vierauteen, naapureihin, kohtaamisiin ja siihen, minkä ajattelee olevan tavallista ja minkä ei.

Kauniit, ammattimaiset ja erottuvat kuvitukset tekevät suuren osan näiden kaikkien kolmen kirjan tarinoista. Kuva ja teksti keskustelevat keskenään, kumpikin saa pontta toisesta. Hallittuja, tyylillä tehtyjä kokonaisuuksia, joihin tutustuminen maksaa vaivan.


Bjørn Sortland & Timo Parvela: Kepler62 – Kirja kolme: Matka
Kuvitus: Pasi Pitkänen
WSOY 2016
155 s.

Kirjastosta.

Toisaalla: Luetaanko tämä?, Kirjojen keskellä, Les! Lue!, Madonluvut, Yöpöydän kirjat
Haasteet: Helmet-haasteen kohta 29. Kahden kirjailijan yhdessä kirjoittama kirja.


Shaun Tan: Etäisten esikaupunkien asioita
Suomentaja: Jaana Kapari-Jatta
Graafinen suunnittelu: Shaun Tan & Inari Kiuru
Lasten Keskus 2015
89 s.
Tales from Outer Suburbia (2008)

Kirjastosta.

Toisaalla: Taikakirjaimet, Oksan hyllyltä, Hemulin kirjahylly, Lukutoukan kulttuuriblogi, Sininen keskitie, Ihminen välissä, Hurja Hassu Lukija, Lastenkirjahylly  


Anna-Mari Kaskinen: Luumunkukka ja Lohikäärme
Kuvittaja: Katja Kuittinen
Kirjapaja 2007
39 s.

Kirjastosta.

Toisaalla: Värikäs päivä
Haasteet: Kirjaherbario (luumu, Prunus domestica), Kurjen siivellä (Kiina)

Nurkkaan ajettu Jumala?

Juha Pihkala & Esko Valtaoja: Nurkkaan ajettu Jumala? Keskustelukirjeitä uskosta ja tiedosta.
Kirjapaja 2004
304 s.

Kirjastosta.


Nurkkaan ajettu Jumala? on kahden oman alansa asiantuntijan ja suunnannäyttäjän, oppineen ja sivistyneen herrasmiehen dialogina kulkeva kirja. Piispa Juha Pihkala ja professori Esko Valtaoja lähtevät haasteeseen – kirjeenvaihtoon itselleen tuntemattoman, lähtökohtaisesti "vastapuolta" edustavan ihmisen kanssa – varovaisesti mutta uteliaina. Tavoitteena ei ole tiukka debatti saati riita, vaan asioiden tarkastelu omaa näkökulmaa laajemmasta perspektiivistä.

Mitä ovat usko ja tieto? Miten ne rakentuvat, mistä ne rakentuvat? Miten voi tietää jotakin, miten uskoa johonkin? Miten maailmankuva ja maailmankatsomus muodostuvat ja miten ne eroavat toisistaan? Kuka on oikeassa?

Kirjaan kiteytyy suuria kysymyksiä, mutta se ei pakahdu omaan suuruudenhulluuteensa, mistä pitävät huolen taidokkaat kirjoittajat. Kirje kirjeeltä aihepiirit syvenevät ja näkökannat laajenevat. Pihkala ja Valtaoja pelaavat omat korttinsa huolella, ja molempien on aika ajoin sekä asetettava itsensä likoon että peräännyttävä. Tunnelma tiivistyy ajoittain, muttei ahdista. Riitaa ei synny.

Pihkala on Tampereen piispan virasta vuonna 2008 eläkkeelle jäänyt kirkonmies, Valtaoja avaruustähtitieteen professori Turun yliopistossa. Suuria miehiä siis, asiansa tuntevia. Pihkala edustaa osaltaan Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa, Valtaoja on sitoutumaton agnostikko. Nurkkaan ajettu Jumala? vie lukijansa näiden näkökulmien kautta sekä tarkastelemaan kahden ajattelijan ja kynäniekan argumentteja että pohtimaan omia näkemyksiään ja käsityksiään.

Itse olen kirkosta eronnut agnostikko, joten lähtökohtaisesti kuulun enemmän Valtaojan leiriin. Pyrin kuitenkin lukemaan kirjaa mahdollisimman avoimin mielin, siis antaen tilaa myös Pihkalan ajatuksille. Valitettavasti on kuitenkin todettava, että tässä kisassa omat pisteeni menevät ilman muuta Valtaojalle, sillä Pihkala ei pysty vakuuttamaan minua laisinkaan esimerkiksi siitä, miksi kirkko ei siunaa homopareja tai miksi paavin ehkäisykieltoa pitäisi ymmärtää. Eivät mene jakeluuni, tämänkään jälkeen, sillä Pihkala kiertelee kuumia aiheita, eikä lopulta vastaa Valtaojan esittämiin haasteisiin suoraan laisinkaan.

Olen todella kiinnostunut uskonnoista ja uskosta, vaikken itse kumpaakaan "harrasta". Uskominen johonkin (minun mittapuullani) yliluonnolliseen on kiehtovaa, mutta loppujen lopuksi ymmärrykseni ulottumattomissa. Minä kun kaipaan niitä pahamaineisia todisteita. Minulle on tärkeää myös se, että jokin oppi- tai tietojärjestelmä perustuu ennen kaikkea itsensä kumoamiseen: virheelliset käsitykset paljastetaan ja ne korjataan.

Nurkkaan ajettu Jumala? ei pyri käännyttämään ketään mihinkään suuntaan. Sen tarkoitus on avata käsityksiä ja argumentteja, toimia keskustelun herättäjänä ja ajatusten innoittajana. Kirja palkittiinkin Vuoden kristillisen kirjan tittelillä ilmestymisvuonnaan. Lukukokemuksena se on miellyttävä ja sujuva, molemmat herrat hallitsevat sanan säilänsä erinomaisesti. Kiihkottomuus miellyttää, sillä kurkku suorana paasaaminen (oli aihe mikä hyvänsä) lähinnä kyllästyttää minua. Tämä kirja pelaa avoimin kortein. Sitä ei maailmassa liikaa tapaa.

___

Jori on myös lukenut tämän kirjan.

Kansankynttiläin kokoontumisajot: Uskonto (ja kipuaminen haasteen ensimmäiselle suoritusasteelle, Sytkäriksi!)