Kaikki pysyväinen haihtuu pois / Tšernobylista nousee rukous

Huhtikuun 26. päivä, kuukausi sitten, tuli kuluneeksi kolmekymmentä vuotta Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuudesta. Minulla ei ole omia muistikuvia tapahtumasta, sillä olin silloin vain reilun vuoden ikäinen, mutta nimi Tšernobyl on kyllä tullut jo varhain tutuksi. Se on ollut synonyymi pelolle ja tuholle.

Nyt luin kaksi Tšernobyliin liittyvää kirjaa: ensin viime vuonna Nobelin kirjallisuuspalkinnolla palkitun Svetlana Aleksijevitšin dokumenttiromaanin Tšernobylista nousee rukous ja sen jälkeen irlantilaisen Darragh McKeonin tänä keväänä julkaistun romaanin Kaikki pysyväinen haihtuu pois. Molemmat olivat vaikuttavia lukukokemuksia.

Ja vaikeita.

Aleksijevitš haastatteli kirjaansa varten kymmeniä Tšernobylin onnettomuuden joko suoraan tai välillisesti kokeneita ihmisiä. Kirja on heidän äänensä, kuoro, joka ei anna unohtaa. Kuoroiksi kirjailija onkin alalukujaan nimennyt. Kirjan sivuilla kuuluu tuskaa, epäuskoa ja vihaa.

Aleksijevitš tavoittaa jotain aitoa ja autenttista, ja kirjan lukeminen on työlästä. Kokemukset ovat hirveitä, epäinhimillisiä ja sekavia. Pahinta ei ehkä edes ole itse onnettomuus vaan valtiovallan massiivinen salailu ja kansalaisten uhraaminen poliittisten pyrkimysten vuoksi. Pelastus- ja raivaustöitä tehneet sotilaat ja palomiehet, paikalliset asukkaat, puolisonsa menettäneet, säteilyn vammauttamia lapsia synnyttäneet... On mahdotonta käsittää, miten massiivisesta katastrofista on ollut kyse. Ja miten eläväksi se kirjan myötä tulee.

Darragh McKeonin romaani taas on fiktiota, mutta se pohjautuu uutteraan tutkimustyöhön. McKeonin lähdekirjallisuudessa on tietenkin mukana myös Tšernobylista nousee rukous. Kaikki pysyväinen haihtuu pois on neljän henkilön tarina Tšernobylista ja Neuvostoliiton viimeisistä hetkistä. Artjom on nuorukainen, jonka kotikylässä kaikki tapahtuu. Grigori on kirurgi, joka lähetetään onnettomuuden jälkeen paikalle tekemään parhaansa. Maria on hänen entinen vaimonsa, entinen toimittaja ja nykyinen liukuhihnatyöläinen, joka haluaa ravistaa maailmaa ympärillään. Jevgeni on Marian sisarenpoika, nuori pianistilahjakkuus, jolla on oma tiensä kynnettävänään.

Siinä missä McKeon tarjoaa aidontuntuisen miljöön ja herättää onnettomuuden kokemuksen henkiin kiistämättä taitavin fiktion keinoin, tarina itsessään on jossain määrin kankea. Sen kanssa etenee hitaasti, se tuntuu kiertelevän ydintään saamatta siitä kunnolla kiinni. Henkilöhahmoissa on voimakasta idealismia, vaikka toisaalta juuri sitä – äärimmilleen vietynä – tarina pyrkii kritisoimaan.

Kumpikin kirjoista on synkkä. Valoa ei ole, ja jos on, se on epätervettä säteilyä. Aihe, jota kirjailijat käsittelevät on valtava ja vakava, jopa siinä määrin, että lukija tukehtuu sen alle. Mistään raosta ei tule ilmaa, mikään väylä ei vie ulos.

Toisaalta: onko muuta tapaa kertoa tästä? Tuhosta, kauhusta, virheistä, peruuttamattomuudesta?

Ehkä ei. Ei ole.

"Jos toivoisin kuolemaa, niin toivoisin tavallista kuolemaa. En tšernobylilaista."

Darragh McKeon: Kaikki pysyväinen haihtuu pois
Suomentaja: Ulla Lempinen
Ulkoasu: Tuomo Parikka
Atena 2016
369 s.
All That Is Solid Melts Into Air (2014)

Arvostelukappale.


Svetlana Aleksijevitš: Tšernobylista nousee rukous

Suomentaja: Marja-Leena Jaakkola

Ulkoasu: Markko Taina

Tammi 2015 (1. painos 2000)
398 s.
Tsernobyliskaja molitva (1997)

Kirjastosta.

_______

McKeonin kirjasta toisaalla: Lumiomena, Hemulin kirjahylly, Ullan luetut kirjat

Aleksijevitšin kirjasta: Luettua elämää, Ullan luetut kirjat, Nannan kirjakimara, Jokken kirjanurkka, Evarian kirjahylly

Haasteet: Aleksijevitšin kirjan myötä valloitan maailmasta Valko-Venäjän ja ruksaan Helmet-haasteesta kohdan 15. Kirjan kansi on mielestäsi ruma. 

Nikolai Gogol: Taras Bulba

Nikolai Gogol: Taras Bulba
Suomentaja: Eero Balk
Kansi: Tommi Turunen
Basam Books 2010
116 s.
Тарас Бульба (1835)

Kirjakauppaostos.

Taras Bulba on ukrainalainen, monet taistelut ja sodat nähnyt kasakka, jonka on aika opastaa pappisseminaarista palanneet poikansa Ostap ja Andrei kasakkakulttuuriin. Bulban vaimo ja poikien äiti ei ilahdu ajatuksesta, mutta onko naisen sanalla ennenkään ollut valtaa? Kolmikko lähtee ratsastamaan kohti taistelua.

Varsinaista taistelua ei valitettavasti juuri parahultaisesti ole meneillään, mutta äkkiäkös sellainen saadaan aikaan pitkien vihojen ja ikuisten uskonsotien suosiollisella avustuksella. Kasakoiden taistelutahto on suuri ja myös Taras Bulban pojat oppivat kantapään kautta, mitä on pyrkiä osaksi kunniakasta kasakkajoukkoa.

Kaiken yllä leijuu Taras Bulban jopa verenhimoinen hurmos ja pyrkimys ikuiseen kunniaan sukupolvien ketjussa.

Joulun alla Lasipalatsissa oli muutaman kustantamon ystävämyyntipiste, josta irtosi kirjoja sikamaisen halvalla. Ostin itse kolme, joista yksi oli tämä Nikolai Gogolin Taras Bulba – uutena suomennoksena alkuperäisestä. Tähän saakka suomessakin on käännetty ja julkaistu huomattavasti muokattua versiota. Venäläisen kirjallisuuden tuntemukseni on alkutekijöissään, joten tällaiset pienoisromaanit ja muuten kevyemmän oloiset kirjat ovat huomattavasti helpommin lähestyttäviä kuin tiiliskivijärkäleet.

Taras Bulba vaikutti kiinnostavalta: historiallinen romaani, sota-aihe, minulle tuntematon kasakkakulttuuri... ja vain hintsusti yli 100 sivua.

Lukukokemus ei ollut aivan niin auvoisa kuin lähtökohtien osalta odotin. Kirjan nimi- ja päähenkilö Taras Bulba on nimittäin varsin vastenmielinen ihminen: kiihkeä, jääräpäinen, sotaisa, uskossaan horjumattoman raivostuttava ja hyvin yksioikoinen. Vaimo on vain tiellä ja pojista on ruoskittava kaikki akateemisuus – vain sota on miehen elämää. Toisaalta kuvaus vedetään paikoin niin äärimmilleen, ettei kyse voi olla kuin hienovaraisesta satiirista, ristiriitojen ja mielettömyyden alleviivaamisesta.

Kirjan vahvana pohjavireenä kulkee sodan käsite ennen kaikkea uskonnollisesta näkökulmasta ja uskon vuoksi käytävän taistelun kautta. Pyhä sota juutalaisia, muslimeja ja katolisia kohtaan on Taras Bulballe riittävä syy tuomioon ja teurastukseen. Kirja on tältä osin myös varsin kiinnostava, sillä se kuvaa kiehtovasti sodankäynnin syitä aikana ennen kansallisvaltioita ja nationalismia. Harmi vain, ettei teos kokonaisuutena nouse omalla asteikollani juuri plussan puolelle: se on osin sekava ja lattea, eivätkä sen tasot yllä niin syvälle kuin aihe antaisi myöten.

Mutta onhan se aina mukavaa saada klassikoita luettua. Ei tämä nyt niin valtaisan huono ollut, ettei siihen muutamaa työmatkaa olisi kannattanut käyttää. Välillä vaan tympii, kun ei jaksa edes yrittää tulkita vastaavia kirjoja yhtään syvemmältä. Elämä on siihen liian lyhyt. Luulen.

___

Myös Norkku ja Anneli ovat kirjoittaneet tästä.

Nappaan tällä kirjalla pisteen haasteissa Venäjää valloittamaan (Venäläiset mieskirjailijat) ja Ihminen sodassa (Kaukaiset sodat) (ja ylenen kersantiksi!). Ja koska Nikolai Gogol on syntyjään ukrainalainen ja kirja sijoittuu vahvasti ukrainalaiseen kulttuuriin, ruksaan Maailmanvalloituksessani Ukrainan.