Näytetään tekstit, joissa on tunniste aamu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste aamu. Näytä kaikki tekstit

lauantai 18. helmikuuta 2017

Loma


Ihana oli nukkua aamulla pitkään, kun ei ollut herätyskello soittamassa.
Tai pitkään...heräsin ennen kahdeksaa jo. Perhe nukkui ja minä lähdin kauppaan hakemaan tuoreita sämpylöitä aamupalaksi. On niin kiva laittaa "isompi aamupala" viikonloppuisin.


Meillä tosiaan alkoi viikon loma ja lapsilla myös.
Mitään kummempia loma suunnitelmia meillä ei ole.


Viikonloppuisin, kun on aikaa on mukava surauttaa smoothie.

Tähän smoothieen tuli:

Banaani, maustamatonta jogurttia, Sokeroimatonta mansikkakeittoa ja pussillinen jäisiä mustikoita.
Namkis!


Mies toi ystävänpäivänä minulle ruusuja.
Oransseja! Nyt ne on avautunut isoiksi kukiksi.


Onhan ne kauniita, vaikka vaaleanpunaiset olisi ollut minulle mieluisemmat.


Kuulemma siellä kaupassa, josta mies nämä osti ei ollut vaaleanpunaisia ruusuja enää jäljellä.
No ajatus on tärkein!💗


Ja sopivathan ruusut tämän illan teema väriin kivasti.
Siskon perhe on tulossa illalla meille kyläilemään ja meillä on pienet teema juhlat tiedossa.😀
Niistä sitten myöhemmin...


Lomalla minä:

-Nukun pitkään
-Nautin hitaista aamuista
-Käyn kävely lenkeillä
-Käydään laivalla
-Katsotaan elokuvia
-Valvotaan myöhään
-Käydään ulkona syömässä
-Juhlitaan juniorin synttäreitä
-Ollaan vaan!

Nyt toivotan hyvää viikonloppua jokaiselle!💙

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Viikonlopun kuulumisia


Tervehdys!

Kirjottelenpa tänne mitä meidän viikonloppuun kuuluu.
Perjantaina tehtiin itsetehtyä glögiä. Oli mukava samalla katsoa Vain elämää
ja juoda glögiä. Helpon omatekoisen glögin ohjeen löysin K-ruoka sivuilta.

Tässä ohje, jos joku haluaa kokeilla:

8 dl Vettä
1 Kanelitanko
6 Kokonaista neilikkaa
Ripaus Kardemummaa
Ripaus inkivääriä
2 dl Mustaherukkamehua
(laimentamatonta)
(Sokeria)

Mittaa vesi ja mausteet kattilaan. Keitä lientä n. 10 min.
Siivilöi liemi ja kaada se takaisin kattilaan. Lisää mustaherukkamehu
ja halutessasi sokeria. Kuumenna ja kaada juoma glögilaseihin.
(Minä käytin jauhettua neilikkaa, kun ei ollut kokonaisia.)

Ihan hyvää oli, mutta itse tykkään ihan perinteisestä
Marlin punaisesta glögistä. Glögiä odottaakin kaapissa pari purkkia.


Lauantai illalla keitettiin iso kattilallinen riisipuuroa.
Sen kanssa syötiin kaupan rusina-luumusoppaa. Kyllä olikin hyvää!
Ihan tuli jouluinen fiilis! 



Tänään sunnuntaina heräsin jo 7.00! Vapaapäivä ja olisin saanut nukkua pitkään.

No heräilin sitten ja sytyttelin kynttilöitä ja aloin leipomaan porkkanasämpylöitä
aamupalaksi. Tulikin tosi hyviä ja pehmosia sämpylöitä.




Siivoilin ja tein yhdet villasukat loppuun. Parit villasukat on nyt jo valmistunut.
Uusia pitäisi aloitella. Tänään ehtii vielä paljon tekemään kaikenlaista, kun on herätty niin aikaisin.

Miehen kanssa ajateltiin lähteä aamuiselle kävelylenkille. 

Semmoista kuului meidän viikonloppuun. Aika jouluista jo...

Nyt toivottelenkin mukavaa sunnuntai päivää!


maanantai 21. maaliskuuta 2016

Kahvihetki omalla pihalla


Heippa!
Ensimmäinen loma päivä ja täällä on ihan tavallista arkea.


Mies joutuikin pariksi päiväksi vielä töihin. Ja loppu viikon lomailee minun kanssa. ( Niin ainakin lupaili.) Lapsillakin on pitempi vapaa, kun on  pääsiäinen.


Aamulla kävin ruoka kaupassa.  Kysyin kauppakaveriksi vanhinta tytärtäni, mutta jäi vielä nukkumaan. Lähdin sitten yksin.

Nyt pyörii pyykit koneessa. Ja kohta tätyy viikata pyykit.
Ajattelin juoda kevään ekat kahvit omalla pihalla. Aurinkokin vilahtaa välillä esiin.


Kyllä ulkona vaan kahvi maistuu hyvälle!
Tein pihassa samalla kierroksen. Tulppaanit on jo noussut hiukan.


Ja Krookukset! Kevät on juuri siksi ihanaa aikaa, kun huomaa kasvien kasvun. Niitä on mukava seurata. Kunhan kaikki lumi pihalla on sulanut alkaa kukkapenkkien siivoilut.


Joko sinä olet pihalla alkanut touhuumaan? Näkyykö pihalla jo keväisiä merkkejä?

Ihanaa maanantai päivää kaikille! Nautitaan keväästä!

perjantai 19. helmikuuta 2016

Uudet sisustuslehdet







Ihanan rauhallinen aamu. Nuorimmat lapset on lähtenyt jo kouluun. Vanhin lapsi nukkuu vielä.
Eilen oli penkkari päivä vanhimmalla tytölläni. Ja nyt alkoi sitten "lukuloma".
Ja kaikilla lapsilla onkin sitten ensi viikko talvilomaa. Omaan talvilomaan on vielä aikaa...

Minulla on vapaapäivä ja keitin heti aamukahvit, kun heräsin.
Ja sytyttelin vähän kynttilöitä...Ihana, kun ei ole kiire minnekkään.

Eilen kaupassa käydessäni
ostin pari uutta sisustuslehteä kotiin. En olekkaan aikoihin niitä ostanut.
Jos niistä saisi jotain vinkkejä kotiin...

Tässä vielä yöpukusillani kirjoittelen tätä blogia. Mutta nyt täytyy alkaa siivoomaan.
Pyykit onkin jo alhaalla pyörineet. Imurointia ja pölyjen pyyhintää. Eli normaali vapaapäivä menee siivotessa. Tämmöistä täällä tänään.

Tykkäätkö sinä lukea sisustuslehtiä? 

Ihanaa perjantai päivää kaikille!