Näytetään tekstit, joissa on tunniste ikea. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ikea. Näytä kaikki tekstit

tiistai 22. lokakuuta 2019

Tiistai ja Essence joulukalenteri


Tiistai huomenet!
Täällä vietetään arkivapaata. Mies ja tytär on jo lähtenyt töihin ja poika kouluun.
Päivät menee niin äkkiä ettei meinaa tänne blogiinkaan ehtiä.
No nyt tätä kirjoittaessa juon samalla jo toista kuppia kahvia.
Heräsin aamulla jo kuuden jälkeen, kun en saanut unta. On se kumma, kun ei saa nukuttua vapaapäivänäkään sen pidempään. Pyykitkin jo peseytyy koneessa.
Saahan sitä tämmöisinä aamuina paljon aikaiseksi, kun herää ajoissa.


Viime viikolla ostin Ikeasta ihanan kuusi tarjoiluastian. 
Siihen on kiva laittaa jouluna karkit tarjolle.





Ostin myös lisää kynttilöitä. Pöytäkynttilöitä ja piparin tuoksuisia tuikkuja.
Ja parit servetit. Nuo karkkikeppi servetit oli minusta kivat.


Tyttärille ostin eilen Essencen kosmetiikka kalenterit. Viime vuonna niitä jo toivoivat,
mutta olivat joka puolella jo myyty loppuun. Tänä vuonna olin ajoissa liikenteessä.
Onko Essencen kalenteri sinulle tuttu?
Vielä täytyy Pojalle hankkia oma joulukalenteri.
Ja ehkä hommaan itselleni kuvakalenterin. 
Meinaatko sinä hankkia itsellesi joulukalenteria?


Viikonloppuna juhlitaan perheen kanssa Halloweenia.
Ihan vaan herkutellen ja katsotaan joku kauhuleffa.
Menenkin nyt leipomaan kakkupohjan valmiiksi tuleviin juhliin.

Lempeää tiistai päivää jokaiselle!💜

tiistai 2. huhtikuuta 2019

Kurkistus huoneeseeni


Moikka! Miten tästä tuli taas näin pitkä blogitauko.
Kiirusta on pitänyt ja olen ollut myös kipeänä.

Mutta nyt laitan teille kuvia minun uudesta huoneesta.
Tämä oli siis ennen vanhimman tyttären huone,
joka muutti helmikuussa omaan ensimmäiseen kotiin poikaystävänsä kanssa.


Tänne huoneeseen on tuotu olohuoneen vanha nojatuoli.
Myös tuo Ikean valkoinen sivupöytä tuotiin olkkarista tänne. 
Uutena ostettiin pieni työpöytä, jossa nytkin tätä postausta kirjoittelen.
Se on Ikean Vittsjö sarjaa.  
Musta tuoli on Jyskistä.



Musta peili Clasulta ja pienet valot ikkunassa on Ikeasta.


Läpikuultava sivuverho on kirppislöytö. Ehkä parin vuoden takaa.
Tänne huoneeseen se sopiikin mielestäni kivasti. Hyvä, kun tuli nyt käyttöön.




Tästä huoneesta tuli mielestäni ihan viihtyisä.
Uskon, että tykkään täällä kirjoitella paremmin blogia kuin olohuoneessa.
Mitäs tykkäät?

Minulla onkin nyt kolmen päivän vapaat.
Meinaan ainakin leipoa tuleviin rippijuhliin valmiiksi jotain tuonne pakkaseen.
Sitten on siivousta ja kaupassa käyntiä.
Mutta parasta vapaissa on, kun SAA nukkua pitkään ja valvoa myöhään.😍

Olen niin tyytyväinen, kun viime viikonloppuna saatiin ikkunat pestyä.
Nyt on puhdasta. Ja ajatella, että ollaan jo huhtikuussa 
ja pihalla kukkii krookukset ja tulppaanin alut näkyy.. Ihanaa!
Laittelen pihakuvia lähipäivinä.

Mies on työmatkoilla ja lapset omissa touhuissa.
Eli taidan mennä keittämään itselleni kupin kahvia.

Leppoisaa illan jatkoa teille kaikille!💙

keskiviikko 2. tammikuuta 2019

Vuosi vaihtui


Hyvää tammikuun ensimmäistä keskiviikkoa!
Arki on palannut. Olin tänään ensimmäistä päivää töissä loman jälkeen.
Mukavahan se oli töihin palailla. Vaikkakin kotonakin olisi ihana vaan olla ja nauttia.
Huomenna onkin taas yksi vapaapäivä.😀
Poika lomailee vielä tämän viikon. Ensiviikolla alkaa taas koulu.

Uutta vuotta oltiin viettämässä siskon luona.
Mies ja poikakin tulivat sinne jossain kohtaa. Tyttäret olivat omissa uuden vuoden juhlissa.
Kotona syötiin perinteistä uuden vuoden ruokaa. Itsesetehtyä perunasalaattia
lihapullia, nakkeja, fetasalaattia ja lohkoperunoita.
Illalla myöhään syötiin vielä siskonkin luona ja kilisteltiin kuohuvalla.
Pojan viimeiset raketit ammuttiin vielä yöllä, kun alkuillasta osa raketeista oli kastunut.
Ulkona oli piiskaava vesisade ja kova tuuli alkuillasta.
Rakettien ampujille ei mikään hyvä ilma.



Eilinen päivä menikin siivoillessa. Laitettiin kuusi ja kaikki 
joulukoristeet pois. Ainoastaan yhden jouluistutuksen
vielä säästin, kun on vielä hyvässä kunnossa.
Kaapista hain vanhat tyynynpäälliset sohvalle.
Harmaata ja valkoista. Jossain kohtaa lisäilen varmaan vaaleanpunaista.
Olkoon nyt jonkun aikaa näin.



Kynttilöitä tulee vielä poltettua paljon. 
Tuovat sitä tunnelmaa ja ovathan illat vielä pimeitä.
Ja haluan polttaa kaikki jouluiset kynttilät loppuun.



Ikeasta löytyi söpö pikku kastelukannu.
Sillä on näppärä kastella pieniä kukkia.
Minulla on sama kannu myös isompana.


Miten sinun uusi vuosi meni?
Teitkö uuden vuoden lupauksia?
Itse en ole moneen vuoteen tehnyt lupauksia.

Mukavaa keskiviikkoa jokaiselle!💙

torstai 8. marraskuuta 2018

Kurkistus pojan huoneeseen







Kerroikin alkusyksyllä, kun vanhin tytär ja poika vaihtoivat huoneita.
Kummallekkin tuli huoneisiin uudet tapetit. Poika valitsi harmaan tapetin, joka
muistuttaa aitoa tiiltä. Hyvä valinta minusta. 
Pojalle käytiin Ikeasta ostamassa uusi yöpöytä, keinutuoli,
roskis, kattovalaisin, verhot ja matto.

Pojan huone muuttui pienillä jutuilla teinipojan huoneeksi.
Harmi, kun ei ollut kuvia ennen muutosta.

Mitäs tykkäät?

Jos ihmettelit miksei pojan huoneessa ole työpöytää, niin 
sellainen oli ennen, mutta annettiin pois, kun sillä ei ollut käyttöä.
Meillä läksyt tehdään keittiössä ja paljon läksyjä on myös tapletin kanssa.
Eli työpötä on tarpeeton.

(Julisteet Desenio, Kehykset Ikea, Petivaatteet Cellbes, tyynyt Ikea,
tähtivalo Ikea.)

Kaikkea hyvää torstai päivään!💙

Ps. Pahoittelut huonolaatuisista kuvista.
Ulkona on niin hämärää ja sateista, että kuvaaminen on tosi haastavaa.

maanantai 27. elokuuta 2018

Vessaan pikku juttuja Ikeasta


Hei ja kivaa maanantai päivää!

Vessaakin on mukava välillä sisutella pienillä jutuilla.
Viimeviikkoisella Ikean reisulla tarttui mukaan 
pienet lasilaatikot. Se on uutuus sarja Sammanhang.
Lasilaatikoissa on kätevä säilyttää vaikka vanupuikkoja.
Sopivat mielestäni hyvin myös korujenkin säilytykseen.




Nämä mehikasvit ovat myös uutuuksia.
Ne on tekokasveja.
Näyttävät kyllä mielestäni ihan oikeilta.




Tähän uutuus mattoon ihastuin heti.
Se on paksunukkainen.
Niin pehmoinen jalkojen alla. Ihana!💗
Matto sopisi hyvin myös vaikka makuuhuoneeseen sängyn viereen.





Syksyn tullen vessassa palaa myös kynttilä päivittäin.
Ihana fiilistellä heti aamusta kynttilän valossa.


Täällä on tänään hieno aurinkoinen ilma.
Taidan juoda kupin kahvia ja lähteä ulos nauttimaan ihanasta ilmasta.

Oikein mukavaa alkanutta viikkoa jokaiselle!💛

torstai 22. helmikuuta 2018

Ajatukset jo viikonlopussa


Ihanaa, kun huomenna on jo perjantai.
Ja parasta, kun viikonloppu on edessäpäin.💗

Tänään olen ehtinyt töiden ja kauppareissun jälkeen jo siivoilla.
Vielä vessojen pesut ja pyykkien pesemistä.
Sitten saa viikonloppu tulla.😀


Kävin eilen Plantagenissa hakemassa viikonloppu kukkia.
Löysin ihanat harsokukat. Ja vielä vaaleanpunaisena.
Voi miten tykkään noista hempeistä kukista.
Niin kesäisiä!💗


Samalla ostin myös kirsikanoksia.
Laittelen sitten kuvia, jos onnistun saamaan tuon kukkimaan.


Nämä uutuus kynttilät on Ikeasta.
Ne myydään kolmen kappaleen paketissa.


Kunhan ilmat lämpiää pitää alkaa ikkunan pesuun.
Se on se joka keväinen puuha.
Vielä niitä lämpöisiä ilmoja kuitenkin saa odotella, 
jos ensi viikoksikin on luvattu kovaa pakkasta.
Mutta kyllä tuo auringonpaiste vaan ilahduttaa.
Ja niin kiva, kun valon määrä vaan lisääntyy.💗


Ajatella, että kohta vaihtuu jo maaliskuu.
Aika menee vauhdilla. Kohta on kevät.💗

Nyt kotihommelit loppuun.

Aurinkoista viikonloppua lukijoilleni!💗

perjantai 2. helmikuuta 2018

Perjantai terkut


Tervetuloa helmikuu! 
Eilen saatiin tänne etelään kunnon lumimyräkkä. Koko päivän
sitä lunta tulikin. Kahteen kertaan piti pihakin kolata.
Kunhan nyt lumet pysyisi jonkun aikaa eikä tulisi heti vesisadetta.
Kiva, kun nyt on valoisaa ulkona.



Kynttilöitä vielä  poltellaan iltaisin ja aamuisin.
Vapaat on ihana aloitella sytyttämällä muutamat kynttilä.
Tietenkin koti pitää olla siivotttu ensin. 
Sitten on mukava nauttia kynttilän tunnelmasta.
Eilen illalla aloittelin siivousta ja nyt aamulla jatkoin.
Mukava taas viettää viikonloppu puhtaassa kodissa.


Viikolla käytiin tyttären kanssa Ikeassa ja löysin kivan Pionin.
Se on tekokukka, mutta niin ihana. Sopii keväiseen kotiin.
Ruukun olen saanut ystävältä.
Viikonloppukimppu!
Vaaleanpunaista ja valkoista!
Krysanteemeja ja Gerberaa.




Aamupalaksi kuppi kahvia, maustamatonta jogurttia kera myslin ja mustikoiden.
Samalla on ihana lukea uusinta Talo&Koti lehteä.


Nyt lähden käyttämään isää kaupassa.
Illalla katsotaan voice of finlandia.
Kiva, kun se tulee taas torstaisin ja perjantaisin.

Rentouttavaa perjantaita jokaiselle!💗