Minä nimittäin kävin. Blodbanken on ilmastoitu paikka, joten siellä voi käydä vilvoittelemassa näillä helteillä. Täällä on nimittäin helle tänään.
Maikin toivomuksesta otin tällä kertaa "palkinnoksi" mukaan Pikku Myy-mukin:
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yleista. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yleista. Näytä kaikki tekstit
maanantai 12. heinäkuuta 2010
torstai 8. huhtikuuta 2010
Verenluovutusasiaa #2
Kävin tänään ikääntymiseni kunniaksi verenluovutuksessa antamassa oman lahjani elämälle. Ja näin lisääntyi Muumimuki-kokoelma Muumimammalla.
Käythän sinäkin!
Käythän sinäkin!
tiistai 9. helmikuuta 2010
Älä unohda verenluovutusta!!!
Prognoosi kertoi blogissaan joskus ennen joulua verenluovutuksen tärkeydestä. Taisin siltä istumalta googlata veripankin yhteystiedot ja ilmotin halukkuuteni verenluovuttajaksi. Kiitos sinulle Prognoosi asiasta muistuttamisesta!
Sain ajan rekisteröitymistä varten jo joskus tammikuussa, mutta olen syystä ja toisesta joutunut aina perumaan ajan ja vasta nyt tänään pääsin käymään Lillehammerin veripankissa.
Siellä ystävällinen henkilökunta otti vastaan ja minulta otettiin verenpaine ja muutama putkilo verta. Pian saan sitten tietää kelpaanko luovuttajaksi. Palkkioksi sain tämän mukavan Muumi-mukin:

Käykääpäs hyvät ihmiset ilmottautumassa luovuttajaksi tekin! Netistä löydät lisätietoja täältä. Sieltä luinkin, että Suomessa on verivarastot todella vähissä juuri nyt!!!
Luovutettu veri on tärkä asia, mitä ei voida korvata millään teollisesti valmistetulla jutulla. Verta tarvitsevat monet sairaat, leikkauspotilaat ja tietenkin onnettomuuksien uhrit.
sunnuntai 7. helmikuuta 2010
Hiihtämässä
Meidän pihastakin lähtee yksi latu, joka oikeastaan on kunnan ylläpitämä. Nyt parina viime vuotena sihen on vaan ajettu moottorikelkalla, ei latukoneella. Oikeastaan ihan hyvä... Meidän pihassa alkoi olla aika paljon autoja yhdessä vaiheessa...
Tänään kävimme Maikin kanssa meiltä vähän matkan päässä ladulla. Menimme autolla ja parkkipaikka oli aivan täpösen täysi, vain meidän autolle oli siellä vielä paikka. Mutta ladulla tapasimme vain kolme muuta hiihtäjää. Tämä kertoo latuverkoston laajuudesta!
sunnuntai 9. elokuuta 2009
Eilisia kuvia
Kuopus kerasi nelja litraa puolikypsia punaisia viinimarjoja ja niista tehtiin sitten punaherukkahyyteloa. Nam, tasta purkista maisteltiin ;).
Verannan herneet ovat alkaneet lopultakin kukkimaan ja pienen pienia herneenpalkojakin olemme jo maistelleet.

Kavin aukiolta katsomassa villivaapukoita, mutta kovin huonosti oli siella marjoja. Mutta loysin nama ihanat lilat kanervat kukkimassa.
Heinat saatiin pakattua eilen. Taksi paivaksi oli luvattu sadetta, joten kiirehdimme pakkausta yhdessa paivalla. Viela kahdeltatoista yolla pakkaajapoika teki tyotaan. Nyt on pyoropaaleja noin viidellekymmenelle lampaalle talveksi. Mutta heinaa tehdaan viela parin kolmen viikon paasta uudestaan vuokrapelloilla. Sitten alamme paasta maaliin taman vuoden sadon kanssa.
torstai 6. elokuuta 2009
Lasten kaappaukset
Pari viimeista viikkoa on norjalaisia puhuttanut lasten kaappausasia. Kyseessa on siis lapset, jotka jompi kumpi vanhemmista on kaapannut mukaansa useimmiten kotimaahansa.
Asia nousi taas kerran otsikoihin, kun norjalaisen naisen kaksi lasta palasivat Norjaan oltuaan muutaman vuoden Marokossa isansa luona. Asiasta on tullut jopa kahden maan valinen selkkaus, koska isa vaittaa, etta Norjan suurlahetysto Marokossa oli mukana saamassa lapsia pois maasta. Isa on julkisuuden henkilo Marokossa, silla han on entinen juoksun olympiavoittaja.
Tassa on samankaltaisuuksia pienen Anton pojan tapaukseen siella Suomessa.
Naista lasten kaappausasioista oli talla viikolla myos dokumentti televisiossa. Siina mainittiin esimerkiksi se, etta ongelmana usein on lakien kiemurat: Norjassa annettu lainpaatos lasten huoltajuudesta ei pade toisessa maassa. Eika myoskaan muualla annettu paatos pade Norjassa.
Kansainvalisyyden lisaantyessa ovat myos kaappaustapaukset lisaantyneet. Talla hetkella Norjassa lahes 250 lasta, jotka jompi kumpi vanhemmista on kaapannut ilman toisen vanhemman lupaa.
sunnuntai 26. heinäkuuta 2009
Illat pimenevat
sunnuntai 19. heinäkuuta 2009
Elaman kulkua
Keskimmainen (syksylla 18v) pyorahti kotona asken. Puhuimme Osloon muutosta. Oppisopimustyo siella alkaa 10.8. Asunnonhan han hankki jo kesakuun lopussa. On kaynyt siella muutaman kerran, tyttoystava asuu lahes naapurissa. Mutta varsinainen muutto tapahtuu vasta elokuussa.
Nain ne lapset lennahtavat pesasta. Tama toisen kaemmas muuttaminen ei kirpaise niin kovasti kuin esikoisen (20v). Tosin hanenkin muuttaminen kavi aika vaivattomasti, koska han oli ensin vahan aikaa Suomessa ennen varsinaista muuttoa. Kakkonen on asunut alivuokralaisasunnossa jo yli vuoden nyt taallakin, joten helpottaahan sekin ajatusta.
En tieda oikein missa vaiheessa nuoret muualla maailmassa muuttavat pois kotoa, mutta taalla monet muuttavat alivuokralaisiksi siirtyessaan lukioon. Siis ainakin taalla maalla. Kaupungissa on eri juttu, missa koulut ovat lahempana. Ja useimmat varmaan muuttavat kotoa pois aloittaessaan opiskelut lukion jalkeen.
Minulle jaa nyt kotiin sitten vain kuopus (7v). Han on toivottavsti kotona viela seuraavat 10 vuotta :).
sunnuntai 26. huhtikuuta 2009
Nato harjoittelee
Meidan vuorilla on useamman kerran vuodessa Natolla harjoituksia.
Asken saikahti kuopus kavereineen ulkona isoa lentokonetta (olisiko ollut pommikone), joka harjoitteli kai lentamista vuorien valissa tutkalta turvassa. Jos olisi ollut kamera kasilla, niin olisin voinut melkein ottaa lahikuvan koneesta olohuoneen ikkunasta (vielakin harmittaa, etten sita kuvaa saanut). Siis se lensi todella matalalla. Myos havittajakoneet ja helikopterit ovat valista jokapaivaistakin "herkkua".
Talvisin taalla kay monen maalaisia sotilaita harjoittelemassa hiihtamista ja selviytymista talvisissa, arktisissa oloissa.
Afganistanissa kuoli vastikaan yksi norjalainen sotilas. Taalla nousee aina valilla keskustelua siita, miksi norjalaisia sotilaita lahetetaan sota-alueille.
Omat poikani ovat edelleen Suomen kansalaisia...

maanantai 6. huhtikuuta 2009
keskiviikko 18. maaliskuuta 2009
Puhetta adoptiosta
Minulla on kolleega/tuttava, onka kanssa vastikaan juttelin adoptiosta. Han, tanskalainen opettajamies ja norjalainen vaimonsa adoptoivat noin vuosi sitten pienen kiinalaisen pojan. Adoptio-odotus oli kolmivuotinen ja olisi ollut pitempikin, mutta koska he suostuivat vastaanottamaan myos vammaisen lapsen, niin aika lyheni huomattavasti.
Kyselin hanelta myos julkkis-adoptioista, kuten Madonnan ja Angelina Jolien lapsista. Eihan hanella sen enempaa tietoa naista ollut kuin minullakaan. Mutta yhteinen mielipide oli, etta kumman nopeasti tuollaiset adoptiot tuntuvat jarjestyvan.
Asia tuli mieleeni taas, kun luin lehdesta, etta julkkis-stylisti Jan Thomas(joka tuli takaisin Norjaan muutama vuosi sitten asuttuaan vuosikausia Amerikassa) nuorikkonsa Christopherin(20v) kanssa aikoo adoptoida lapsen. Norjan avioliittolaki antaa myos miespariskunnille mahdollisuuden adoptioon, mutta vain maan sisalla. Pariskunta aikoo loytaa mahdollisuuden adoptioon ja on esim ottanut yhteytta Kabbalah-keskuksiin eri maissa. Nama keskukset ovat auttaneet esim Madonnaa Malawi-adoptiossa. Jutussa pisti silmaan Jan Thomasin lausunto: "Jos olisin noudattanut kaikkia saantoja elamassani, niin asuisin edelleen Skienissa (pieni kaupunki Norjassa) ja olisin toissa 7Eleven-kioskissa."
Maailmassa on paljon lapsia, jotka tarvitsevat kodin. Toiset saavat sen nopeammin kuin toiset. Jotkut eivat saa sita koskaan.

lauantai 14. maaliskuuta 2009
Suomalaisia Norske talenter-ohelmassa
Eilisillan Norske talenter-ohjelmassa oli mukana myos kaksi suomalaista akrobaattia, Tiina ja Aaro. Naista kahdesta paasi semifinaaliin Aaro. Vaikka Tiina paasi aluksi jatkoon hankin, mutta loppuvalinnassa putosikin.
En usko, etta Aaro paasee semifinaalista eteenpain, vaikka uskomattoman taitava onkin. Viime vuonna voitti 16-vuotias laulajalupaus Erlend mahtavalla aanellaan. Katso vaikka hetkia finaalista tassa:
En usko, etta Aaro paasee semifinaalista eteenpain, vaikka uskomattoman taitava onkin. Viime vuonna voitti 16-vuotias laulajalupaus Erlend mahtavalla aanellaan. Katso vaikka hetkia finaalista tassa:
sunnuntai 8. maaliskuuta 2009
Lisaa lastenkirjallisuutta
Toinen norjalainen lastenkirailija, nimittain Alf Prøysen, tuli myos tutuksi nopeasti ensimmaisena vuotena taalla. Teskjekjerringa/Eukko pikkurilli-sadut (tai mitahan se sitten olikaan suomeksi...) on taman rakastetun kirjailijan ja viisunikkarin tuotoksia.
Alf Prøysen oli kotoisin Hedemarkista, tasta aika lahelta meita. Han oli torpparin poika ja haki paljon aiheita kirjoitelmiinsa ja lauluihinsa lapsuuden muistoistaan.
Eras rakastetuimmista joululauluista taalla, Julekveldsvise, on Alf Prøysenin sanoittama. Tassa tuubin aanitteessa itsensa mestarin laulamana:
Tassa muutama vuosi sitten, muistaakseni kirjoitettaessa kirjailijan biografiaa, kerrottiin hanen olleen enemman kiinnostunut miehista kuin omasta vaimostaan...
E6:n varrella Hamarin ja Lillehammerin valimaastossa sijaitsee Prøysen-huset, jossa kannattaa kayda lasten kanssa tai ilman. Vahan matkan paassa tasta sijaitsee Prøysen-torppa ja siellakin voi kayda kesa-aikaan tutustumassa.

Naistenpaiva
Hyvaa naistenpaivaa!
Ehkapa juhlan humussa muistaisimme hetken myos niita naisia ympari maailman, joilla asiat eivat ole yhta hyvin kuin meilla. Myos meidan yhteiskunnassamme elaa naisia, jotka joutuvat elamaan pelossa ja paossa , peitetyn henkilollisyyden turvin, turvakodeissa, vankeina omissa kodeissaan, vakivaltaisissa suhteissa. Lista on pitka. Myos heilla on tanaan naistenpaiva.
perjantai 6. maaliskuuta 2009
Kuulotesti
Taman testin tekivat lapset minulle joskus kannykallaan. Nyt oli sama juttu VG:n sivulla.
Eli taman aanen kuulevat vain alle 25-vuotiaat. Kuuletko sina mitaan?

Eli taman aanen kuulevat vain alle 25-vuotiaat. Kuuletko sina mitaan?
Created by Train Horns
lauantai 17. tammikuuta 2009
Talvea
Vaikka oikeastaan en talvesta oikeastaan pidakaan, niin siita huolimatta sattumien tuloksena tanne Norjaan asetuinkin. Ja viela kaiken lisaksi seudulle, jossa talvi on talvi lumineen ja pakkasineen. Talvi kestaa taalla aivan yhta kauan kuin syntymaseuduilla Suomessa. Asun sen verran korkealla, ettei lumettomasta talvesta taalla voi edes uneksia, vaikka muualla olisikin vahan lunta.
Meilla on mahtavat hiihtoverkostot. Kammenella on satoja kilometreja hyvin hoidettuja latuja. En ole mikaan himohiihtaja, mutta kayn muutaman kerran talvessa ihastelemassa kauniita maisemia. Siella ladunvarrella tapaa ainakin paasiaisen aikaan mokeillaan lomailevia kaupunkilaisia. Tassa kuva viimevuotiselta hiihtoretkelta:
sunnuntai 4. tammikuuta 2009
Vuodenvaihteen uutisia
Tassa pieni uutiskatsaus norjalaisia kiinnostaneista asioista vuoden vaihtuessa:
Norjassa kiellettiin sellaiset ilotulitusraketit, joissa on ohjaustikku-styrepinne (siis en todellakaan tieda mita se on suomeksi...). Taman seurauksena tana vuonna silmavammojen maara vuodenvaihteen ilotulitusten vuoksi oli pienentynyt huomattavasti. Hyva asia.
Toinen vuodenvaihteen suurista uutisista oli se, etta seksin ostamisesta tuli uuden vuoden alkaessa Norjassa rikos. Oslohan on karsinyt viimeiset pari vuotta kaupungin paakadun kansoittaneista ilotytoista, joiden myyntikikat ovat olleet kovin paallekaypia. Televisiouutisissa naytettiin nyt autioita ilotyttokatuja. Mutta kerrottiin myos myynnin siirtyneen internettiin, jossa seuraa tarjoavien sivut ovat lisaantyneet huomattavasti vuodenvaihteessa. Tassa Ilta-Sanomien uutisointia asiasta.
Ulkomaitten uutisista on Gazan tilanne tietenkin puhuttavin. Uutta taalla on ollut nyt uutisointi molemmilta puolilta rajaa. Tama antanee objektiivisemman kuvan asioihin. Oslossa on ollut kaksi suurempaa mielenosoitusta asian tiimoilta.
Vuodenvaihde tuo mukanaan taas hintojen korotuksia. Maitotuotteitten hinnat nousevat ainakin. Saa nahda mihin suuntaan bensan hinta lahtee menemaan. Syksylla se maksoi lahes 14 NOK, vuodenvaihteessa hinta oli noin 9NOK. Eli alaspain ollaan menty roimasti.
Eras loppuvuotta puhuttanut asia oli tietenkin talous. Taalla pelataan tyottomyyden lisaantyvan. Tosin tanne astihan taalla on ollut enemman toita kuin tekijoita ja esimerkiksi rakennusalalle on tanne haettu tekijoita todella paljon Puolasta. Samoin terveydenhuoltoon on etsitty tyontekijoita ympari maailman. Mielenkiintoista nahda mihin suuntaan asiat kehittyvat.

torstai 1. tammikuuta 2009
Taalla meilla on kylma
keskiviikko 24. joulukuuta 2008
Hyvaa joulua 2008
Joulun ja ylimaaraisen vapaa-ajan kunniaksi aloitan uuden blogin toisen, sanasalallisen blogini rinnalle. Salasanallisessa kerron enemman perheesta ystaville ja perheelleni Suomessa.
Tassa blogissa on tarkoitus kertoa elamasta taalla Norjassa suomalaisin silmin kymmenen vuoden kokemuksella, mutta aina valilla yha edelleen vienosti tai vahemman vienosti ihmetellen.
Tervetuloa!
Tilaa:
Kommentit (Atom)