Näytetään tekstit, joissa on tunniste blogger. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste blogger. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Sanavahvistuksista

Olen päättänyt olla ahkerampi kommentoimaan muitten blogeja. Kommentit kun ovat tämän bloggauksen suola. Sillä tavalla pääsee kommunikoimaan lukijoittensa kanssa.

Mutta ihan harmittaa, kun monessa blogissa on edelleen sanavahvistus päällä. Nytkin tuossa kommentoin useampaa kirjoitusta ja useamman kerran jouduin kirjoittamaan sen sanavahvistuksen uudestaan, kun en hyvällä tahdollakaan saanut selvää kirjaimista. Nykyisinhän ainakin Bloggerilla on kaksi vahvistusta, joista (onneksi edes) toinen on numeroita.

Itsellä ei ole ollut sanavahvistusta enää todella pitkään aikaan, kun joku siitä mainitsi. Eikä minulle sinä aikana ole tullut mitään roskaposteja. Tai on toki muutama, mutta ne menevät automaattisesti roskapostilaatikkoon, jossa niitä voi käydä ihailemassa, jos haluaa.

Sanavahvistuksen poistaminen on aivan helppoa ainakin Bloggerilla. Kun menet blogisi oikeasta yläkulmasta Ulkoasuun ja sieltä vasemmalta Asetuksiin ja sieltä taas Tekstit ja kommentit-osioon, niin siellä on kysymys "Näytä sanavahvistus". Sieltä voi sitten tarkistaa, onko sinulla sanavahvistus tai ei.

Tottakai on jokaisen omassa harkinnassa, haluaako pitää sen sanavahvistuksen. Joillakinhan saattaa olla huonoja kokemuksia sen poistamisesta. Mutta kommentoijaystävällisempää sen poistaminen ainakin on.

Mukavaa sunnuntaita!


perjantai 27. toukokuuta 2011

Bloggeriongelmia

Eilisestä iltapäivästä lähtien en päässyt kirjautumaan sisälle bloggeriin. En näin ollen päässyt kommentoimaan kenenkään blogia, enkä tekemään mitään oman blogini kanssa. Liekkö kenelläkään muulla ollut samanlaisia ongelmia?

Aikani pähkäiltyä vaihdoin Firefoxilta Google Chromille ja vips pääsin kirjautumaan taas. Mikä lie ongelman nimi...