Taitetaan talven selkää

Jokohan tuo paukahti poikki, talven selkä. Pauke ainakin kuuluu; pakkanen.
Vanhan kansan tiedon mukaan Paavali on puoli talvea, eli 25. tammikuuta ollaan nautittu/kärsitty talvesta puolet.

Päivä on jo jatkunut, Hailuodossa valoisa aika lisääntynyt noin puolitoista tuntia. Lyhimmät päivät täällä olivat noin 3 ja puoli tuntia, nyt jo yli 5 tuntia.

Näihin aikoihin ihmissilmä hakee valoa maisemasta.

Luonnossa kulkija etsii valoa kuusen huurteisista neulasista ja lumisista koivunoksista.

Keskitalven punertava tai kalpea hehku valaisee ihmisen ja eläimen polkuja.

Jäätynyttä on. Heti joulun jälkeen alkoivat pakkaset, ja yhä näyttää kiristyvän. Huurteessa kaikki, vaikka lunta on vähän.

Kesän muistoja näkyy vain vähän. Joutsenen sulkia tuli mereltä jo syksyllä korkean veden tuomana. Pitkän syksyn ne lepattivat tuulessa matalassa vesakossa; kesä liputti jäähyväisiään. Talven tullen sulat ja pehmeät untuvahöyhenet huurtuivat ja kohmettuivat. Lakkasivat lennostaan.

Kun auringon säteet yltävät korkeammalle, ihminen herää kuin mennikäinen luolassaan. Näen valoa!

Hämärän samentamilla talvisilmillään ihminen tihrustaa salusiinin raosta. Saattaapa jopa avata verhot; katso tänne, aurinko!

Jos uskaltautuu ulos, siellä sen näkee. Aurinko yltää jo koivuvanhuksen lohkeilevaan tyveen.

Ja tie etelään! Sieltä tulee se. Kesä.

Mutta monta puuta on vielä heitettävä uuniin, ennenkuin on kesä. Puolikuu. Tammikuu puolessa.

Pakkasta, pakkasta!

Nythän se kylmyys laskeutui Suomen niemelle. Ennätyksiä ilmoitetaan ja kauheita lukemia.
Meillä täällä Hailuodossa pakkanen on aina hiukan lempeämpi kuin tuolla mantereen puolella.
Tänään, 7.1.2016 klo 12 kerrottiin seuraavaa:

Hailuoto Marjaniemi -21C
Hailuoto Keskikylä -24C

Ja mantereen puolella

Oulu Vihreäsaari -26C
Oulunsalo Pellonpää -27C

Meillä Vaskessa mittari on lähes koko päivän näyttänyt 23 pakkasastetta.
Kyllähän tämä raikasta on!

Jääpeite meressä vahvistuu, sen voi todeta seuraavista kuvista.

Eli Hailuodossa ollaan siirtymässä jääliikenteeseen. Kalastajat ovat jo liikkeellä. Kelkat, moottorikelkat ja autot uudella jäällä.
Jäällä ei ole juuri lunta, eikä maallakaan. Maa jäätyy ja meri.

Kovalla pakkasella ja meriviimassa kuvaajan sormet ovat kovilla; pari kuvaa ja näpit valittaa kovasti.

Meillä isäntä on varsinainen auringon kuvaaja.
Auringon "käyttäytymistä" olemme ihmetelleet. Kovassa pakkasessa se näyttää nousevan "soikeana", kuin kananmuna pitkällään.

Isäntä arveli, että "aurinko joutuu pakkaseen pinnistellessään niin tiukalle, että soikeaksi litistyy"! Kai se jostakin valon taittumisesta johtuu. (Tai meidän market-pokkareista)
Ylös päästyään aurinko näyttäytyy täydessä pyöreydessään.

Mutta kun aurinko iltapäivällä laskee, on pelin henki toinen!

Se näyttääkin venyvän taas munaksi, mutta toiseen suuntaan! Ehkä sillä on kiire pois pakkasesta. Hmm...
Oikealla Hailuodon Hanhisen kärki, auringon alla Siikajoen Karinkanta.

Tässä aika lailla zoomatussa kuvassa näkyy se merkillinen "jalusta", joka laskevan auringon "alle" näyttää nousevan.
Lieneekö tuolla vielä avovettä, tai ehkä kirkasta jäätä, josta tuo heijastus tulee?

Kovalla pakkasella on merellä usvaa, kun aurinko laskee, se sammuu, sumuun häipyy.

Pois meni merehen päivä.

Auringonlaskun jälkeen taivas oli pilvetön, sitten syttyivät tähdet.
Mutta sisällä on kodikasta. Tällaisella pakkasella uunit ja takat ovat arvossaan!

Keittiön vanha leivinuuni antaa lämpöä ja paistaa uskollisesti. Uunin on muurannut hailuotolainen uunimestari Atte Henttu, näin kerrotaan. Tekovuotta ei tiedetä.

Päivät lyhenevät

Vuorokaudessa on yhtä monta tuntia kuin ennenkin, mutta valoisa aika lyhenee nopeasti. Aurinko nousee aamulla "myöhemmin" kuin ihminen ja laskee jo hiukan ennen klo 16. Pimenee äkkiä, hämärä ehättäytyy peittämään tienoon. Ei ole lunta joka valaisisi, kuuttomat yöt ovat todella pimeät.
Meillä täällä Hailuodon Vaskessa ei katuvaloista ole "haittaa". Yön pimeys hallitsee ja tulee vastaan jo kotipihan laidalla.

Aurinko on ollut nähtävissä, valo on hetkisen kirkastanut asumuksiamme. Tulee menninkäisen olo, kun aurinko keskipäivällä paistaa huoneeseen. Sitä pitää oikein asettua ihailemaan.

Se, että päivä menee mailleen jo aikaisin iltapäivällä, se herättää haikeuden. Nytkö se jo laskee, aurinko armas. Tekee mieli katsella paistetta viime hetkeen asti.

Vielä näkyy!

Vielä paistaa puun runkoihin!

Lopulta paistaa enää puun latvoihin, illan punainen aurinko luo ihmeellisen värimaailman. Epätodellisen kauniin!
Mutta viimeksi aurinkoa voi katsella avoimella rannalla. Siellä tekee mieli viipyä kauan. Haikea illan hetki, viimeinen punerrus. Päivän sammumisen hetki, syksyllä.

Se illan viimeinen valo. Siitä pitää nauttia viimeiseen pisaraan.

Auringonpimennys. Solar eclipse.

Myös tällä rannalla nähtiin auringonpimennys. Tosin meillä ei varustauduttu katsomaan suoraan aurinkoon, eikä meillä ole sellaisia kameroita, joilla ilmiötä voisi kuvata kunnolla.

Käyskelimme ulkona ja silmäilimme ympäristöä. Näyttääkö tämä nyt erilaiselta?

Kevätpäivä helotteli hangilla ehkä vaisumpana kuin hetki sitten. Varjot erottuivat heikommin. Maiseman värit pehmenivät. Vaikutelma oli kuin ylikirkkaassa kuutamossa. Tiaiset ääntelivät, en saanut selville, olivatko huomanneet muutoksen.

Auringosta otettiin tietenkin kuvia. Suunnattiin kamera noin suunnilleen aurinkoon päin, laukaistiin ja toivottiin, että se sattuisi kuvaan. Auriinkoon oli kielletty tuijottelemasta ilman suojalaseja, se muistettiin.

Sisällä huomasi pimennyksen parhaiten, tuli tupaseen todella hämärää!

Kamera pyrki ottamaan salamavalon käyttöön. Kun se estettiin, hämäryys väijyi nurkissa.

Ja aurinkoinen paistaa!

...ovat värisi puhtahat

Vasken vanha pihamänty tervehtii aurinkoa. Montakohan kevättä on nähnyt, lakkapää?

Niin kirkasta. Terve Päivä Pohjolaan!

Mutta mereltä huokailee hyytävä tuuli.

Valoon, valoon, menninkäiset talvipesistä!