Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joulu. Näytä kaikki tekstit

21. joulukuuta 2019

Himmelihommia

Tänä syksynä valmistui pari himmeliä. Materiaalina perinteisen oljen sijasta käytin askarteluun tarkoitettuja mustia muovipillejä sekä kirkkaita lasiputkia. Vaihteeksi mukava kokeilla uusia materiaaleja.


Muovihimmelin pillit leikkasin  n. 7 sentin pätkisi. Kokoamiseen käytin ohuinta rautalankaa, mitä minulla oli. Ohjeen löysin netistä. Ohjeesta poiketen lisäsin liitoskohtiin kuumaliimalla puuhelmiä, kun kullan värinen rautalanka näkyi rumasti.


Lasihimmelin tein oman mieleni mukaan ottaen huomioon, että saisin kahden kokoiset putket käytettyä mahdollisimman vähiin. Tämänkin himmelin kokoamiseen käytin ohuttaa rautalankaa. Painoa himmelille tuli n. kilon verran.

Muovinen himmelikranssi jäi olohuoneeni seinää koristamaan. Niinkuin monille tekeleilleni käy, lahjoitan niitä kädentaitoja ymmärtävälle lähipiirissäni. Lasihimmeli meni tällä kertaa äidilleni. 

25. joulukuuta 2014

Tiheikön koivunkantotalossa on vielä jouluinen tunnelma. Äiti-hiiri suunnittelee kovasti jo kuusen vientiä ulos, kuusi kun karistaa neulasiaan ympäriinsä. (Tässä hieman lisää joulukuvia talosta)

Talo kokonaisuudessaan jouluilmessä.


Kylpyhuoneseen joulu ei ylettynyt. 

Lastenhuoneessa  joulua oli enemmänkin. Äiti-hiiren piti hillitä lasten koristeluintoa, he kun olisivat halunneet sinne liikaakin koristeita. Pitäisihän siellä mahtua leikkimään, tokaisi isä-hiiri osallistuen keskusteluun.

Lapset saivat oman pienen joulukuusen kirjoituspöytänsä viereen. Joulukalenteri on vanhassa paikassaan kuusen yläpuolella pylväässä. Tytöt ja pojat saavat avata luukut vuorotellen. 

Pulmu on pukenut joulunpunaisen rusetin kaulaansa. Nallekin sai oman rusettinsa.

Takan reunalla roikkuu joulusukkia.

Pojat eivät halunneet makuuparvelleen koristuksia. 

Olohuone jouluaaton ilmeessään.

Kielon lempipaikka kotona on olohuone, eikä ihme olihan siellä joulukuusi lahjoineen... 

Himmeli kunniapaikallaan olohuoneessa. Äiti-hiiri ahkeroi syksyllä tehden olkitöitä. 
Tuttaville tehtiin useampi himmeli. 

Sivupöydällä odottelee karkkikepit herkkusuita. Paperikoriste on muisto Isä-hiiren lapsuudesta.

Kielokin on pukeutunut punaiseen hamoseen joulun kunniaksi.

 Naapurilta tullut joulukortti pääsi olohuoneessa  lipaston päälle kynttilän viereen.

Joulusukkia löytyy lisää olohuoneen takan reunalta. Kuusenalusmatto on peittynyt tonttujen tuomista lahjoista, kuva jouluaatolta. 

Lattialle on unohtunut yksi laatikollinen olkitähtiä, niille ei tainnut löytyä paikkaa. 

Vanhempien makuuhuoneen jouluilme on hillitty. Ikkunan päällä on suuri olkienkeli.

Ikkunassa on hillitty kynttiläkranssi.



Keittiö on kodin sydän joulunakin.

Tortut ja taatelikakku ovat jäähtymässä. Joululeivonnaisiin ei kyllästy, niitä jaksavat lapsetkin syödä joulun jälkeenkin.

Jouluteetä ja pipareita olisi tarjolla.


Hellan päälle löytyi hiiritonttukoriste Isä-hiiren lapsuudesta. Padassa hautuu herkullinen riisipuuro!


Piparkakkutalo syödään pois vasta loppiaisena. Kinkkuakin on vielä jäljellä. 

Työhuoneessa sohvan vieressä on pikkukuusi. Kirjoituspöydällä tonttukoriste ja kynttiläasetalma. 

Äiti-hiiren ompelukoneen vieressä on jouluinen kynttilä. Ikkuna on saanut olkikranssin.

Kellarissa ei ole sen kummemmin jouluilmettä. Kynttilät tuovat valoa ja hyllyt notkuvat vielä joulu- kuin muistakin herkuista. Yksi himmeli odottaa sijoituspaikkaa kellarin katossa. 

Isän verstas on ainaisessa kaaoksessa... Hän miettii minne hän on laittanut kaikki joulukoristelaatikot, niitä kohta tarvittaisiin. Joulu alkaa olla ohitse...! 


23. joulukuuta 2014

Joulusalaisuuksia

Viimeisiä jouluvalmisteluja tehdään hiirulaisten koivunkantotalossa.

Kellari pursuaa Äiti-hiiren tekemistä herkuista. Hän onkin keräämässä aineksia tekeillä olevan taatelikakkuun. 


 Mutta älä Äiti-hiiri anna meidän häiritä tekemisiäsi. Vai onko sinulla siellä jotain piiloteltavaa?



 Isä-hiiri on saanut jo rakennettua  korkeammat tikapuut. Nyt hän yltää koristelemaan paremmin pihan katajan, joka jäi viimeksi hieman kesken. Vanhat tikkaat olivat liian lyhyet.



Mutta miten sinulla Isä-hiiri meni niin kauan tikkaiden rakentamisessa? Teitkö verstaassasi jotain muutakin? Etkö kertoisi meille? Ai selviää vasta jouluaattona...



Perheen tytöilläkin on joitakin salaisuuksia, vai? Mitäs teillä on siellä selkänne takana? Ai ette kerro vielä...!



Kerkolla on jotakin kirjallisia töitä, niinkö? Joo, en utele enempää. Näin kyllä sinun piilottelevan jotakin eskarikirjasi alle...



Velipoika rentoutuu vaahtokylvyssä. Taitaa olla ainoa, jolla ei ole salaisuuksia. Ai että on homma hanskassa?

Kovin salaperäistä touhua tuolla koivunkantotalossa. 

20. joulukuuta 2014

Joulukuu on ollut hiiritalon väellä kiireistä aikaa. On valmistettu jouluruokia ja koristeita. Tehty perusteellinen siivous. Etenkin on valmistettu ja paketoitu lahjoja salassa toisilta. 


Isä-hiiri valmisti äidin toiveesta keittiöön ruokapöydän päälle kynttelikön. Äiti-hiiri näki samankaltaisen hiirikylän Sekatavarakauppa Hytkysen katossa. Isä-hiiri sanoi tekevänsä samanlaisen tai vieläkin hienomman. Mutta meni siihen aikaa ja vaivaa. Hieno tuli Äiti-hiirenkin mielestä.


Äiti nosti oman koristeaarteensa, enkelikellon varastosta parhalle paikalle keittiössä. 





Piparkakkutalo saatiin juuri valmiiksi. Kinkkukin on jo paistettu ja laatikot. Isä-hiiren pitää saada muutama viipale kinkusta heti tuoreeltaan. On maisteltava etukäteen 'suolan' riittävyys...



Keittiöön saatiin myös viime viikolla astioiden pesupaikka ja kuivausteline. Kyllä kelpaa joulutiskejä tiskailla!



Työhuoneen kirjoituspöytäkin on saanut koristeensa.



 Äiti-hiiren valmistama himmeli on uusimpia koristeita. Olohuonetta hallitsee muutoin joulukuusi. Olohuone  onkin piakkoin erittäin jännittävä paikka...



Isä ja lapset kävivät hakemassa lähimetsästä hienon joulukuusen. Se koristeltiin koko perheen voimin. Mutta kuusen allahan on jo paketteja... 






Perheen lapsilla on ollut yhteinen joulukalenteri. Joulusukat roikkuvat takan reunuksella. Kerkko-poika kirjoittelee vielä viimeisiä pakettikortteja siskojen kurkistellessa...

Joulu on valmis tulemaan hiiriperheeseenkin.

15. joulukuuta 2014

Viimeisiä jouluvalmisteluja ja salaisuuksia...?

Viimeisiä jouluvalmisteluja tehdään hiirulaisten koivunkantotalossa.

Kellari pursuaa Äiti-hiiren tekemistä herkuista. Hän onkin keräämässä aineksia tekeillä olevan taatelikakkuun. 


 Mutta älä Äiti-hiiri anna meidän häiritä tekemisiäsi. Vai onko sinulla siellä jotain piiloteltavaa?



 Isä-hiiri on saanut jo rakennettua  korkeammat tikapuut. Nyt hän yltää koristelemaan paremmin pihan katajan, joka jäi viimeksi hieman kesken. Vanhat tikkaat olivat liian lyhyet.



Mutta miten sinulla Isä-hiiri meni niin kauan tikkaiden rakentamisessa? Teitkö verstaassasi jotain muutakin? Etkö kertoisi meille? Ai selviää vasta jouluaattona...



Perheen tytöilläkin on joitakin salaisuuksia, vai? Mitäs teillä on siellä selkänne takana? Ai ette kerro vielä...!



Kerkolla on jotakin kirjallisia töitä, niinkö? Joo, en utele enempää. Näin kyllä sinun piilottelevan jotakin eskarikirjasi alle...



Velipoika rentoutuu vaahtokylvyssä. Taitaa olla ainoa, jolla ei ole salaisuuksia. Ai että on homma hanskassa?

Kovin salaperäistä touhua tuolla koivunkantotalossa.