Kuolemasta vielä...

Kuoleman puutarha, Hugo Simberg

Hugo Simbergin taulussa "Kuoleman puutarha" näen kuolleita ihmisiä, kukkia, kasveja. Kuolleilla ihmisillä on päällään ruskeat vaatteet. Yhdessä kukkaruukussa on sydän. Kuolleet ihmiset kastelevat kukkia ja poimivat niitä. Kukkia ovat erivärisiä. Kukkia on noin 42 kappaletta. Seinällä on koukku, josta riippuu pyyheliina.
Kuolleet ihmiset ovat täällä työssä ja he pitävät työstään. He ehkä ovat työssä täällä, jotta saisivat happea, ja sydän, joka on yhdessä kukkapurkissa, on ehkä sitä varten että heistä tulisi ihmisiä.
  Andreas Kajlinger 6. luokka
Taulu kertoo että kuoleman ei tarvitse olla kauhea ja jotain huonoa ja tyhmää. Se kertoo että kuolema vaan tekee omaa työtään eikä siksi että se  on hauskaa. Jonkunhan  on pakko myös tehdä sekin työ. Ja silloin kun ne saa ottaa pikku tauon  ja silloin ne menevät omaan puutarhaansa. Kun kaikki ei ole  kuollutta kun ne hoitaa eläviä kukkia. Kuoleman apulaiset ovat luurankoja  millä on mustat isot vaatteet. Minun ajatukset:
Minä luulen että ne kukat ovat kuolleitten ihmisten henget ja että sitten kun panee ne kukat maahan taas, niin alkaa taas seuraava elämä. Mää tykkään tästä taulusta kun se näyttää että kuolemaa ei tarvitse pelätä.
Lina Hedman

http://www.modersmal.net/finska

**********************************************
Nuorten ihania tulkintoja Kuoleman puutarhasta. Tästä pääsen omaan pohdiskeluun kuolemasta ja miksi se meille on edelleen pelkoa aiheuttava, luonnoton aihepiiri, se suljetaan ulkopuolelle keskustelujen tai siitä puhutaan hartaasti ja kuiskutellen tai voivotellen, se halutaan eristään ihan omaan kategoriaan, vaikka se on elämänkierron erottamaton osa ja aina läsnä. Siitä tuli kuolemanvakava ja intiimi asia. Entisaikaan kuolemaan suhtautuminen oli luonnollista..."nostimme sen tähän pöydälle, kun se oli kaatunut juuri tuohon viereen" kuten Mikkolan isäntä teki Kustaalle.

"Tottumuksesta käymme haudoilla toimittamassa pikarituaalimme ja kiiruhdamme takaisin turvalliseen arkeen. Meille ei edes käy mielessä, että vainaja olisi kenties halunnut vähän rupatella ja vitsailla, sillä sellainen ei sovi kuoleman konseptiimme. Me individualistit kunnioitamme toistemme yksityisyyttä niin ahkerasti, että hylkäämme heidät hautumaan yksinäisyyteensä. Kuolleet jätämme kylmään maahan nauttimaan ikuisesta hiljaisuudesta ja elävät - vanhat, köyhät, heikot ja oudot - suljemme pois näkyvistämme." Noin kirjoittaa Alexandra Salmela tämän päivän Savon Sanomassa.

Tuo Salmelan kirjoitus innoitti minua, koska en ole koskaan ollut innokas kirkossakävijä. Tai jos menen kirkkoon teen sen mieluummin vaikka muualla kuin Suomessa tai käyn kesäisin istumassa tiekirkoissa. Perinteinen ev.lut. jumalanpalvelus on raskas, jäykkä, synkkämielinen toimitus ja usein saarnatkin ovat aivan muuta kuin tätäpäivää. Niinpä, miksi nykyinen Sonkajärven kirkkoherra Markku Suokonautio saa kirkon täyttymään kuulijoista ja onko jotenkin paheksuttavaa, että hän esitti kirkossa Satumaa-tangon? No ehkäpä siksi, että nykyisen virsikirjan virret (suurin osa) ovat jo puhkikuluneiksi veisattuja, joiden kieliasu on ikivanhaa ja väritöntä.

Hautausmaallakin käyn mieluiten muulloin kuin pyhäinpäivänä. Alkuun en käynyt miehen haudalla yli kahteen vuoteen, koska sain niin pahoja psykofyysisiä oireita ja hauta oli seurakunnan hoidossa.

No tämmöistä tänään. Pimeys on laskeutunut seudun ylle. Lähden katsomaan liikkuuko siellä kummituksia :D.