Näytetään tekstit, joissa on tunniste vihersisustus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vihersisustus. Näytä kaikki tekstit

perjantai 24. marraskuuta 2023

Vihreyttä marraskuuhun

Mainos / Kasvit saatu blogiyhteistyönä Huiskula Oy:lta 

 
Vihreytta marraskuuhun

flamingokukka
Andrenflamingokukka
Anthurium Andreanum-ryhmä
アンスリウム


Marraskuun harmauden vastakohdaksi
 kaipaa jotain hieman eksoottista vihreyttä.
Itselleni tulee valtava huonekasvi-innostus yleensä juuri marraskuussa, 
ennen joulukukkien huumaa.
Esittelen teille meidän uusimman viherkasviasukkaan,
flamingokukan.

Vihreytta marraskuuhun

Flamingokukassa on totisesti hieman eksoottista vivahdetta ja 
sen kiiltävät lehdet ja kukat näyttävät jopa liian täydellisiltä ollakseen eläviä ja aitoja.
Kiiltävä, vahamainen pinta on kuitenkin mahtavan kestävä 
ja lehtien tumma sävy suorastaan huokuu sademetsien tunnelmaa.
Ne ovat kotoisin Keski- ja Etelä-Amerikasta.

Flamingokukan tunnetuin lajike lienee kirkas punainen,
mutta myös muita sävyjä löytyy.
            Ainakin vaaleanpunainen, lime ja valkoinen lajike on yleisesti saatavilla
 punaisen rinnalla.

Vihreytta marraskuuhun


Flamingonkukka on kukkiva, ruohovartinen ja pystykasvuinen huonekasvi.


Vihreytta marraskuuhun

Kukat ovat yleisiä ja kestäviä myös leikkokukkina.



Flamingonkukan hoito-ohje:

- Viihtyy varjossa tai hajavalossa.
-Pitää lämpimästä ja on erittäin arka kylmälle.
- Kastele säännöllisesti, mutta anna mullan kuivahtaa kastelujen välissä.
Flamingonkukka pitää myös suihkuttelusta. 
- Lannoita vähätyppisellä lannoitteella maaliskuusta marraskuuhun, 
kerran kuukaudessa.
- Istuta uuteen ruukkuun joka toinen kevät.
- Lisätään jakamalla, ruukun vaihdon yhteydessä. 


Vihreytta marraskuuhun

Flamingokukan lehdet ovat herttamaiset.


Vihreytta marraskuuhun

Olisi kiva kuulla, minkä värisiä flamingokukkia
te olette nähneet tai teillä on itsellänne?

Mukavaa viikonloppua!



Kiitos Huiskula Oy:lle 
 tästä kauniista marraskuun piristyksestä!




Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.


maanantai 27. helmikuuta 2023

Muistoja lapsuudesta

Blogiyhteistyö: Huiskula 


 isoanopinkieli
Sansevieria trifasciata


Olin viikonloppuna lapsuuden ystäväni 
(rakas ystävä myös näin aikuisuudessa) syntymäpäivillä. 
Mietimme jo aiemmin puhelimessa meille lapsuudesta tuttuja asioita. 
Muistot pyörivät myös mielessäni, kun tutkin vanhoja kuvia korttia varten. 
Kuvia katsellessa katselin lapsuudenkotiani ja bongailin tuttuja yksityiskohtia. 

Tuo ensimmäisessä kuvassa oleva sininen aurinkopullo vilahti useassa kuvassa.
Se löytyi ikkunalta kynttilänjalkana, maljakkona sekä 
ihan vain koristeena miltei koko olohuoneen seinän peittävältä kirjahyllyltä. 
Rakastin lapsena sinistä ja äitini antoi aurinkopullon minulle jo vuosia sitten.
Nykyään se ei ole ollut aina esillä, mutta se on yksi rakkaimmista esineistä,
koska se muistuttaa minua lapsuudesta. 
Pidän myös edelleen kovasti sinisestä, vaikka värimakuni onkin aika vaalea.

Monessa kuvassa vilahti myös monia huonekasveja. 
Vanhempani ovat aina pitäneet huonekasveista ja 
niitä on vaalittu ja ihmetelty usein yhdessä.
Joitakin huonekasveja muistan erityisen selvästi ja yksi sellainen on anopinkieli. 
Niitä taisi olla meillä aina. 
Enkä yhtään ihmettele, sillä anopinkielihän on yksi helppohoitoisimmista kasveista.
Se pärjää melkein hoidotta ja valotta, 
eikä ole herkkänahkainen oikeastaan millekään.
Nykyäänkin sekä meillä että lapsuudenkodissani on anopinkieli. 




Anopinkielen hoito-ohje:

- Viihtyy hajavalossa, kellastuu suorassa auringonvalossa.
Pärjää melkein valottomassakin paikassa.
Voit tarkkailla valon sopivuutta lehtien värin muutoksista.
Kasvin lehdet haalistuvat, jos se on liian vähässä valossa. 
Kannattaa kuitenkin muistaa, 
että anopinkieliä löytyy monta eri lajiketta, joiden väri vaihtelee.
- Kastele aluslautasen kautta tai altakastelusäiliöön varovasti.
Anna mullan kuivahtaa kunnolla kastelujen välillä.
Talvella kasteluväliä voi harventaa reippaasti.
Anopinkieli kuolee helpommin märkyyteen
kuin kuivuuteen.
- Lannoita vähätyppisellä lannoitteella keväästä syksyyn.
Talvella anopinkieli ei tarvitse lannoitusta.




Jos kaipaat samantyyppistä kasvia kuin anopinkieli,
 mutta pienemmässä koossa, tutustu myös anopinhampaaseen:

Onko anopinkieli sinulle tuttu kasvi?
Mitä muita kasveja muistat lapsuudestasi?


   


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
 sekä blogit.fi:n  kautta.


perjantai 20. tammikuuta 2023

Varjoviikuna

Blogiyhteistyö: Huiskula 


varjoviikuna
Ficus microcarpa
Ficus ginseng


Talvi ei ole hellittänyt otettaan luonnossa,
vaikka vaihtelevia säitä onkin ollut enemmän kuin tarpeeksi.
Onneksi sisälle kotiin voi loihtia vihreyttä ja kevättä hieman varmemmin.
Huonekasvit piristävät kotia ja omaakin mieltä valtavasti näin talven harmaudessa. 
Kukkiakaan ei välttämättä tarvita,
jo pelkkä vihreys piristää,
kun kasvien muotokieli on mielenkiintoinen.
Varjoviikuna tuo tuulahduksen itämaisuutta ja
 hauskaa muotokieltä sisustukseen bonsaipuuksi leikattuna.
Luonnossa tämä söpöliini voi kasvaa 15 metriä korkeaksi, 
mutta huonekasvina se kasvaa korkeintaa 2-3 metrin korkuiseksi 
ilman leikkaustakin.
Yleisesti kukkakaupoissa myytävät varjoviikunat
 ovat muotoiltu ja kasvatettu Bonsain muotoon.





Varjoviikunan hoito-ohje


- Varjoviikunan nimi on harhaanjohtava, 
sillä se viihtyy parhaiten runsaassa valossa,
mutta pärjää puolivarjossakin.
Suorassa auringonpaisteessa sen lehdet saattavat kuitenkin kellastua.
- Varjoviikuna viihtyy huoneenlämmössä
ja vedottomassa paikassa.
Alle 16 asteen lämmössä varjoviikuna ei viihdy.
Kun se on kotiutunut johonkin kasvupaikkaan,
sitä ei kannata siirrellä. 
- Varjoviikuna kerää paksuun juuristoonsa vettä ja ravinteita
ja pärjää pitkiäkin aikoja ilman kastelua.
Varsinkin talviaikaan sitä ei tarvitse juurikaan hoitaa.
Sitä kannattaa kastella kerralla runsaasti
ja antaa mullan kuivahtaa kastelujen välissä.
- Varjoviikuna pitää sumuttelusta.
- Lannoitetaan kesäkaudella niukasti.
Varjoviikuna ei tarvitse lannoitusta talvella.
- Istutetaan uuteen ruukkuun ja hiekansekaiseen multaan 
vasta kun juuristo on täyttänyt ruukun. 
Mullanvaihdon optimiaika on keväällä.
- Jos varjoviikunasta halutaan kasvavan Bonsai-mallisen, 
muotoilu tehdään keväisin ja kesäisin.
- Varjoviikuna saattaa pudottaa talvisin lehtiään valon puutteen vuoksi. 
Lisävalo auttaa tähän ongelmaan.



Onko sinulla jo vihreän kaipuuta,
vai nautitko talvesta?

Blogiyhteistyö: Huiskula 




Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.


perjantai 25. marraskuuta 2022

Hernevillakko

Blogiyhteistyö: Huiskula 




Jos joku kasvi on nimensä näköinen, 
niin tämä hernevillakko on.
Sen pitkät, riippuvat versot ovat 
täynnä herneen näköisiä palluroita.

Hernevillakko on laiskan hoitajan ihannekasvi, 
sillä se pärjää talvikaudella lähes kuukauden ilman kastelua.


hernevillakko
Senecio herreianus




Hernevillakon hoito-ohje


- Viihtyy hajavalossa, mutta sietää myös aurinkoa.
Suorassa auringonvalossa sen lehdet saattavat kellastua.
- Hernevillakko viihtyy lämpimästä viileään, 
lämpötila ei saa kuitenkaan laskea alle nollan.
- Kastellaan kasvukaudella säännöllisesti, 
mutta mullan annetaan kuivahtaa kastelujen välissä.
Talvikaudella hernevillakkoa kastellaan todella harvoin. 
Se pärjää lähes kuivana, varsinkin, jos se on viileässä.
- Lannoitetaan kahden ämmän välissä, eli maaliskuusta marraskuuhun
noin kerran kuukaudessa.
Hernevillakko ei tarvitse lannoitusta talvella.
- Istutetaan uuteen ruukkuun ja multa vaihdetaan joka toinen kevät.
- Lisätään jakamalla tai varsipistokkaista keväällä tai kesällä.
- Hernevillakko kasvaa riippamaisesti, joten se on täydellinen amppelikasvi. 
Sen voi myös sijoittaa korkealle tasolle roikkumaan.
- Lisätään pistokkaista mihin aikaan vuodesta tahansa.
Juurtumista auttaa lämpöinen alusta, esimerkiksi lämpöpeite. 
- Mahdollisia tuholaisia ja kasvitauteja 
hernevillakolle voivat olla lehtikirva, 
härmä ja harmaahome.




Vaikka joulu on tulossa, kaipaan paljon vihreää ympärilleni.
Huonekasvien hyysäämiseen
 voi myös ohjata sitä kaikkea puutarhaikävää,
jota syksy ja talvi tuovat tullessaan.
Pelkästään vihreyden katselukin tekee niin hyvää. 



Mukavaa alkavaa viikonloppua
sekä vihreyttä harmauteen! 




Blogiyhteistyö: Huiskula 



Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.





keskiviikko 23. marraskuuta 2022

Tolox





Toloxin valkoisesta kylästä löytyy oikeastaan lempinäkymäni Espanjassa.
Toloxin kylä sijaitsee vuorten sylissä, Malagan läänissä.
Valkoisen kylän tiet ovat kapeat ja 
se on aivan kuin herran kukkarossa,
 keskellä ei mitään.

Itse kylään en ole kovin tarkasti tutustunut,
mutta sen ympäristö viehättää minua suuresti.
Suuret oliivipuulaaksot ja 
tilkkutäkkimäiset maisemat saavat minut huokailemaan näkemästäni.

Kun kylään tullaan, katsellaan sitä tältä paikalta
ja kohta vien teidät tuolle vastakkaiselle vuorelle,
erään hotellin pihaan, josta lempinäkymäni aukeavat.
Tie hotellille on todella kapea ja mutkainen,
eikä siellä ole mitään kaiteita, 
mutta varovasti ajaen vuorelle kyllä pääsee.
Sieltä voi lähteä myös patikoimaan ylemmäs vuoristoon,
jos haluaa.
Hotelli on nimeltään Cerro de Hijar
ja se näkyy siis tuolla vastakkaisella rinteellä valkoisena pilkkuna.


mimosa / hopea-akaasia
Mimosa
Acacia dealbata
フサアカシア
ミモザ

Olemme käyneet täällä Toloxissa monta kertaa
ja vuoden alkupuolella nämä mimosat kukkivat keltaisenaan.

Löydät postauksen mimosojen loistosta ja 
kuvia tästä samaisesta mutkasta täältä:



Nyt olen jo Cerro de Hijar -hotellin sisäpihalla.
Emme ole koskaan yöpyneet hotellissa, 
mutta siellä voi vapaasti käydä ja ruokailla tai kahvitellakin.
Valitettavasti tällä kertaa lounasaika ei ollut vielä alkanut, 
emmekä saaneet mitään syötävää.
Olemme kuitenkin ruokailleet täällä aiemmin.
Kannattaa muuten huomioida, 
että Espanjassa lounas saattaa alkaa ravintoloissa vasta klo 13.30-14.00 aikoihin.
Turistipaikat ovat eri asia,
 mutta usein paikalliset syövät vasta siestan aikaan.

Tämä sisäpiha on ihana.
Suomen oloissa tietysti tuollaiset kattamattomat sisäpihat eivät oikein toimisi,
mutta lämpimissä maissa ne ovat ihastuttavia.
Retkipäivämme aamuna oli muuten satanut ensimmäiseen kertaan pitkiin, pitkiin aikoihin.
Espanjassa on tällä hetkellä kova kuivuus ja luin uutisista,
että kuivuus ei ole ollut yhtä kovaa 1200 vuoteen.
Joten emme turisteina tosiaankaan valittaneet sateisesta ja pilvisestä päivästä.


jättipeikonlehti Monstera deliciosa モンステラ
jättipeikonlehti
Monstera deliciosa
モンステラ


jättipeikonlehti Monstera deliciosa モンステラ

 siroliuska-aralia
Schefflera arboricola
ヤドリフカノキ

Oletteko muuten koskaan nähneet siroliuska-araliassa marjoja?
Minulle tämä oli ensimmäinen kerta.


Tuijista tai katajista voisi tehdä helposti tällaisen kaarikujan.



Ja oikeastaan tässä se minun lempinäkymäni Espanjassa sitten on.

Nämä hieman ruskaiset puut ovat mantelipuita.
Ja täällä näet ne kukassa:

On todella mielenkiintoista nähdä samoja paikkoja eri vuodenaikoina.
Moniin puihin tai kasveihin ei tähän aikaan vuodesta kiinnitä mitään huomiota,
mutta niiden kukintaa ei unohda koskaan.
Siksi monet paikat ovat niin upeita kehnompaankin vuodenaikaan,
koska kasvien arvon ymmärtää.




Näiden maisemien myötä 
toivotan sinulle mukavaa päivää!


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.





maanantai 21. marraskuuta 2022

Espanjalaisessa puutarhakaupassa

 



Jokaisella reissulla on aivan pakko käydä tutustumassa
 paikallisiin puutarhakauppoihin ja kukkakauppoihin.
Ihan tavallisista puutarhakaupoista saa hyvän yleiskäsityksen 
mitä ihmiset istuttavat puutarhoihinsa ja mitkä kasvit ovat suosittuja.
Marbellan tarjonta ei ehkä kuitenkaan anna ihan aukotonta käsitystä espanjalaisten mausta, 
sillä täällä on todella paljon ulkomaalaisten asuntoja.
Monien kansallisuuksien sulatusuuni muokkaa varmasti myös kauppojen tarjontaa.
Kaikki kasvit eivät muutenkaan vastaa meidän puutarhakasvien kategoriaa, 
sillä meidän huonekasveja ja mehikasveja istutetaan paljon ihan maahan.
Moni täkäläinen puutarhakasvi onkin meille tuttu joko huonekasvina tai leikkokukkana.

Toivon, että inspiroidutte tällä vihreällä kierroksella,
sillä ehkä näistä huonekasveista me suomalaiset 
voimme innostua eniten näin talviaikaan.

Tämä puutarhakauppa on nimeltään




sirovuoripalmu
Chamaedorea elegans
テーブルヤシ

Olen aivan ihastunut näihin kaikkiin ruukkuihin.
Oikealla alhaalla näkyy myös muutama postaus sitten
 esittelemäni piikkikruunu punaisena.




Mehikasvien valikoima on valtava.
Monet istuttavat puutarhaansa ainakin yhden mehikasvialueen.



huonekuusi, norfolknaraukaria
Araucaria heterophylla
ノーフォークマツ

Nämä huonekuuset olivat yli kaksi metrisiä ja maksoivat 69 €.
Näin mahtavan kokoisesta huonekuusesta tulisi mahtava joulukuusi. 
Meillä huonekuuset ovat paljon arvokkaampia, 
mutta kasvattamalla itse pienestä kasvista,
 tällainen upeus 
on mahdollista saada suuri huonekuusi omaksi.
Huonekuusi onkin ajankohtainen kasvi tähän aikaan vuodesta.

Näistä postauksista löytyy ohjeita huonekuusen hoitoon:



Ja saviruukut näyttävät kauniilta missä päin maailmaa tahansa.



Espanjassa harrastetaan paljon patsaita 
upeiden ruukkujen lisäksi.
Meillä patsaat tulee olla aina talven kestäviä,
mutta täällä puutarhan koristeet eivät ole samalla lailla sään armoilla.




maljaköynnös
Mandevilla
マンデビラ

ihmeköynnös / bougainvillea
Bougainvillea glabra ´Sanderiana`
ブーゲンビリア 


kynttiläjukka
Yugga gloriosa ´Lone Star`

Täälläkin oli kynttiläjukkia myytävänä.
Tämä on sama kasvi, jonka olin kuvannut Australiassa


Pihalla oli sitten mahtavan kokoisia taimia saatavilla.
Nämä valmiit puut maksoivat 680 €.
Harmitti oikein, kun eivät mahtuneet matkalaukkuun.
Eivätkä olisi varmasti oikein tykänneet meidän puutarhan olosuhteistakaan.

Joulutähdet ja pelakuut olivat sulassa sovussa.
Meille kaksi niin tuttua kukkaa,
mutta harvoin niitä näkee yhtä aikaa myytävän.


yhteydessä on upeasta sidonnastaan tunnettu kukkakauppa 
Tämä kukkakauppa tunnettiin ennen nimellä Flora Valentin.
Olen kirjoittanut siitä muutaman kerran tänne blogiinin.
Ennen kukkakaupassa oli paljon myös koriste-esineitä ja tanskalaista piensisustusta,
mutta nyt he näyttivät keskittyneen pelkästään floristiikkaan.

Toivottavasti viihdyitte fiilistelykierroksella
ja saitte vihreää inspistä omaan kotiinne!

Onko sinulla tapana vierailla puutarhakaupoissa matkoillasi
Suomessa tai ulkomailla?



Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.