Read Anytime Anywhere Easy Ebook Downloads at ebookluna.

com

(eBook PDF) Writing in the Works, 2016 MLA Update

4th Edition

https://ebookluna.com/product/ebook-pdf-writing-in-the-
works-2016-mla-update-4th-edition/

OR CLICK HERE

DOWLOAD EBOOK

Visit and Get More Ebook Downloads Instantly at https://ebookluna.com

 Instant digital products (PDF, ePub, MOBI) available
Download now and explore formats that suit you...

Compact Literature: Reading, Reacting, Writing, 2016 MLA

Update - eBook PDF

https://ebookluna.com/download/compact-literature-reading-reacting-
writing-2016-mla-update-ebook-pdf/

ebookluna.com

(eBook PDF) Inventing Arguments 2016 MLA Update 4th

Edition

https://ebookluna.com/product/ebook-pdf-inventing-arguments-2016-mla-
update-4th-edition/

ebookluna.com

COMPACT Literature: Reading, Reacting, Writing, 2016 MLA

Update 9th Edition (eBook PDF)

https://ebookluna.com/product/compact-literature-reading-reacting-
writing-2016-mla-update-9th-edition-ebook-pdf/

ebookluna.com

(eBook PDF) COMPACT Literature: Reading, Reacting,

Writing, 2016 MLA Update 9th Edition

https://ebookluna.com/product/ebook-pdf-compact-literature-reading-
reacting-writing-2016-mla-update-9th-edition/

ebookluna.com
(eBook PDF) The Norton Reader with 2016 MLA Update 14th
Edition

https://ebookluna.com/product/ebook-pdf-the-norton-reader-
with-2016-mla-update-14th-edition/

ebookluna.com

(eBook PDF) Research Matters MLA 2016 Update 2nd Edition

https://ebookluna.com/product/ebook-pdf-research-matters-
mla-2016-update-2nd-edition/

ebookluna.com

Writing Today, MLA Update Edition 3rd Edition (eBook PDF)

https://ebookluna.com/product/writing-today-mla-update-edition-3rd-
edition-ebook-pdf/

ebookluna.com

(eBook PDF) Aims of Argument MLA 2016 UPDATE 8th Edition

https://ebookluna.com/product/ebook-pdf-aims-of-argument-
mla-2016-update-8th-edition/

ebookluna.com

(eBook PDF) Reading the World: Ideas That Matter, with

2016 MLA Update 3rd Edition)

https://ebookluna.com/product/ebook-pdf-reading-the-world-ideas-that-
matter-with-2016-mla-update-3rd-edition/

ebookluna.com
Copyright 2017 Cengage Learning. All Rights Reserved. May not be copied, scanned, or duplicated, in whole or in part. WCN 02-200-203
 Brief Contents

Part 1: The Writer’s Craft

Chapter 1 The Rhetorical Situation: Writers’ Choices 2
Segretain/Getty Images

Chapter 2 The Writer’s Process 22

Chapter 3 Collaboration, Peer Review, and Writing as a Public Act 44
Chapter 4 Reading, Thinking, and Writing Critically 60
Bikeriderlondon/Shutterstock.com

Part 2: Writing to Explore

Chapter 5 Writing a Narrative: Memoirs 89
Chapter 6 Writing about Others: Profiles 125
Chapter 7 Synthesizing Information: The Essay of Ideas 165

Part 3: Writing to Inform

Yavuzsariyildiz/iStockphoto.com

Chapter 8 Writing Short Articles: The Explainer 193

Chapter 9 Writing a Report: News for Print, Web, and Social Media 215

Part 4: Writing to Analyze

Chapter 10 Writing an Evaluation: Reviews 245
Image Source/Aurora Photos

Chapter 11 Writing a Causal Analysis: Long Researched Articles 271

v
Copyright 2017 Cengage Learning. All Rights Reserved. May not be copied, scanned, or duplicated, in whole or in part. WCN 02-200-203
 Part 5: Writing to Argue
Chapter 12 Writing an Argument: Editorials, Commentaries,
and Blogs 307

©mj007/Shutterstock.com
Chapter 13 Creating a Visual Argument:
Public Service Messages 339
Chapter 14 Writing for Your Community: Proposals 367

Part 6: Research
and Documentation
Tony Law/Redux

Chapter 15 Research 399

Chapter 16 Documentation 423

Part 7: Grammar Handbook

©John Lock/Shutterstock.com

Chapter 17 Grammar Refresher 487

Chapter 18 Punctuation 501
Chapter 19 Common Errors 515

vi BRIEF CONTENTS

Copyright 2017 Cengage Learning. All Rights Reserved. May not be copied, scanned, or duplicated, in whole or in part. WCN 02-200-203
 Detailed Contents
Writing Projects xxvii
Thematic Contents xxxi
Preface xxxiv

Part 1: The Writer’s Craft

Chapter 1: The Rhetorical Situation:
Writers’ Choices 2
Choosing the Right Genre 3
Identifying Your Purpose 5
The General Purpose 5
The Specific Purpose: The Big Idea 6
▪ Tips about the Big Idea 7
▪ FAQS about the Big Idea 7
Engaging Your Audience 8
Creating Your Voice 8
Tone: Formal, Personal, Lyrical, or Plainspoken 8
Stylistic Choices and the Writer’s Voice 9
Deciding on Media and Design: Packaging Your Message 10
Considering Your Media 10
▪ FAQS about Packages for Messages 11
▪ Ten Tips for a Clear Writing Style 11
Designing Your Message 15
Layout 15
Color 15
Design Checklist 16

vii
Copyright 2017 Cengage Learning. All Rights Reserved. May not be copied, scanned, or duplicated, in whole or in part. WCN 02-200-203
 Writing about the Rhetorical Situation
Lisa Schwarzbaum, “No More Mr. Nice Guys,” 18

Chapter 2: The Writer’s Process 22

The Writing Process 22
Getting Started 23
Finding Your Own Writing Process 24
Keeping a Writer’s Notebook 25
Techniques for Getting Unstuck, Getting Started, and Getting Refreshed 26
Brainstorming 26
Planning and Shaping 27
Creating a Research Path 27
Developing a Working Thesis 28
The Specific Focus of Your Big Idea 28
The Big Idea: Persuade the Administration to Use Green Technology in
New Buildings 28
Organizing Your Material 28
Student Sample Outline 29
Writing the First Draft 29
Developing Paragraphs 29
Using Rhetorical Strategies to Develop Your Writing 30
Narration 31
Description 31
Examples 32
Process Analysis 32
Comparison and/or Contrast 32
Classification 33
Causes and/or Effects 34
Definition 34
Linking Ideas Clearly with Effective Transitions 35
▪ Asking Questions about the Rhetorical Situation 35
Revising 36
▪ Five Steps of Revision 37

viii D E TA I L E D C O N T E N T S

Copyright 2017 Cengage Learning. All Rights Reserved. May not be copied, scanned, or duplicated, in whole or in part. WCN 02-200-203
 Revising for Style 37
The Rhythm of Sentences 39
The Sound of Words 39
Figures of Speech 40

Writing the Literacy Narrative 41

Stephen King, “On Writing” 41

Chapter 3: Collaboration, Peer Review,

and Writing as a Public Act 44
Peer Review 44
The Process 45
The Writer 46
The Peer Reviewer 46
▪ Ten Questions for Peer Review 47
One Student’s Writing Process 48
Student Sample Freewrite 48
Student Sample Annotated First Draft: I Was Just a Little Kid 49
Student Sample Peer Review Log 52
Student Sample Final Draft: When I Was Just a Little Kid 54
Writing Portfolios 57
▪ Tips for Building a Writing Portfolio 58
Publishing 58

Chapter 4: Reading, Thinking, and Writing

Critically 60
▪ Ten Questions for Critical Thinking and Reading 62
Developing a Healthy Skepticism: Believing and Doubting 63
Ask Questions about the Text 64
Determine the Bias of Sources 65
▪ Ask Questions about the Writer’s Background and Publication TType 65
▪ Ask Questions about the Way the Material Is Written 66
Distinguish Fact from Opinion 66

D E TA I L E D C O N T E N T S ix
Copyright 2017 Cengage Learning. All Rights Reserved. May not be copied, scanned, or duplicated, in whole or in part. WCN 02-200-203
 Reading Actively 67
Underlining Key Points 68
Annotating and Making Marginal Notes 68
Outlining or Clustering 69
ANATOMY OF A READING
Joel Preston Smith, “Hardscrabble Salvation” 70
Paraphrasing 73
Summarizing 73
Analyzing and Synthesizing 73
Analysis 73
Interpreting Figures of Speech 74
Irony 74
Synthesis 75
Visual Literacy: Analyzing Images that Come with Text 76
Understanding Logical Appeals 78

Writing a Rhetorical Analysis 80

STEPS IN WRITING A RHETORICAL ANALYSIS 81
STUDENT RHETORICAL ANALYSIS
Elizabeth Ramsey-Vidales, “A Rhetorical Analysis of
‘Hardscrabble Salvation’” 83

Part 2: Writing to Explore

Chapter 5: Writing a Narrative: Memoirs 89
Process Plan 90
Understanding the Writing Project 91
MEMOIR
David Goldenberg, “Hunting a Chimp on a Killing Spree” 92
▪ The Rhetorical Situation 94
The Big Idea: Theme 94
Research Paths: Finding Details That Bring Your Story to Life 96
Visual Literacy: Snapshots 96

x D E TA I L E D C O N T E N T S

Copyright 2017 Cengage Learning. All Rights Reserved. May not be copied, scanned, or duplicated, in whole or in part. WCN 02-200-203
 Creating Narrative Scenes 98
Showing and Telling: Creating a Vivid Picture 100
Summary: Tells 101
Narrative Description: Shows 101
Internal Monologue: Tells 101
Dialogue: Shows 101
Narrative Elements: Setting, Character, Conflict, Point of View 102
Setting 102
Character: Creating Character through Dialogue 103
▪ Punctuating Dialogue 104
Conflict 104
Point of View 105
The Narrative Arc (Plot): Set-Up, Rising Action, Climax, Resolution 105
▪ Tips for Building a Narrative Arc in Your Story 107
DIY MEDIA AND DESIGN 109
The Graphic Memoir 109
READINGS
Hailey Markman (student), “Fainting” 112
Antonya Nelson, “All Washed Up” 115
Melissa Hochman (student), “Impression” 117
WRITING & REVISION STRATEGIES 120
Writer’s Notebook Suggestions 121
Peer Review Log 122
Revision Checklist 123

Chapter 6: Writing about Others: Profiles 125

Process Plan 126
Understanding the Writing Project 127
Profile 129
Jack Falla, “The Top Drill Instructor in Boot Camp 101” 129
▪ The Rhetorical Situation 132
Choosing a Good Profile Subject 132
Finding Your Topic 132
Finding Your Focus 133
Five Questions to Help Focus Your Profile 133

D E TA I L E D C O N T E N T S xi
Copyright 2017 Cengage Learning. All Rights Reserved. May not be copied, scanned, or duplicated, in whole or in part. WCN 02-200-203
 The Big Idea: The Nut Graf or Intepretive Thesis 134
▪ Key Elements in Effective Profiles 135
Visual Literacy: Analyzing Portraits 136
Examine the Two Portraits of Andy Warhol 136
Research Paths 138
Social Media 138
Online Searches and Databases 138
Direct Observation 138
Interviews 139
▪ Tips for Good Interviews 140
Multiple Points of View 141
Beginnings and Endings 141
Beginnings 142
Setting Lead 142
Anecdotal Lead 142
Generalization Lead 143
Endings 143
DIY MEDIA AND DESIGN 144
Oral History: A Spoken Word Project 144
READINGS
Thanos Matthai (student), “A Fine Balance: The Life of a Muslim Teenager” 145
J. R. Moehringer, “A Hidden and Solitary Soldier” 149
Alyssa Parisi (student), “What Makes Cauliflower Ear So Enticing” 156
Writing & Revision Strategies 160
Writer’s Notebook Suggestions 161
Peer Review Log 162
Revision Checklist 163

Chapter 7: Synthesizing Information:

The Essay of Ideas 165
Process Plan 166
Understanding the Writing Project 167

xii D E TA I L E D C O N T E N T S

Copyright 2017 Cengage Learning. All Rights Reserved. May not be copied, scanned, or duplicated, in whole or in part. WCN 02-200-203
 Essay of Ideas 168
Jolaina Jessler (student), “#FirstWorldProblems” 168
▪ The Rhetorical Situation 171
The Big Idea: In Essay of Ideas: The Synthesis Thesis 171
Visual Literacy 172
Research Paths 174
Steps in Writing Your Essay 175
Find a Topic 175
Brainstorm Ideas 176
The Aristotelian Method 176
The Measurement Method 176
The Analogy Method 176
▪ The Importance of SHOWING 177
Organize Your Ideas 178
Induction or Deduction? 178
DIY MEDIA AND DESIGN 179
Speech and Podcast 179
Reinventing Your Essay of Ideas as a Special Occasion Speech 179
READINGS
Jake Shauli (student), “Pinball and Happiness” 180
Jonathan Franzen, “Pain Won’t Kill You” 184
Writing & Revision Strategies 188
Writer’s Notebook Suggestions 188
Peer Editing Log 189
Revision Checklist 190

Part 3: Writing to Inform

Chapter 8: Writing Short Articles:
The Explainer 193
Process Plan 194
Understanding the Writing Project 195

D E TA I L E D C O N T E N T S xiii
Copyright 2017 Cengage Learning. All Rights Reserved. May not be copied, scanned, or duplicated, in whole or in part. WCN 02-200-203
Visit https://testbankfan.com
now to explore a rich
collection of testbank or
solution manual and enjoy
exciting offers!
 SHORT ARTICLE 196
Brian Palmer, “Why Is There So Much Salt in Processed Foods? Because Salt
Is Delicious” 196
▪ The Rhetorical Situation 198
The Big Idea: Writing an Explanatory Thesis 198
What Should I Write About? Ways of Looking at a Subject 199
Method of Inquiry: Questions to Ask about Your Subject 199
Research Paths: Use Primary and Secondary Sources 199
▪ Sticky Stuff and Your Obligation to Your Reader 200
Visual Literacy: Finding a Thesis in a Photo Essay 201
Organize Your Thinking: Structure Your Writing 203
Deduction or Induction? 203
The Introduction 203
The Body 203
The Conclusion 203
DIY MEDIA AND DESIGN 204
PechaKucha (20 × 20) 204
READINGS
Charles Fishman, “The Scoop on Disney’s Dirty Laundry” 204
Matthew Hardcastle, “Do Dolphins Commit Suicide?” 206
Douglas Starr, “Dracula Was the Original Thug” 208
Writing & Revision Strategies 211
Writer’s Notebook Suggestions 211
Peer Review Log 212
Revision Checklist 213

Chapter 9: Writing a Report: News for Print,

Web, and Social Media 215
Process Plan 216
Understanding the Writing Project 217
REPORT
Katherine Donnelly (student), “Concussions: A Hidden, but Potentially Deadly Sports
Injury Gets a Closer Look” 218

xiv D E TA I L E D C O N T E N T S

Copyright 2017 Cengage Learning. All Rights Reserved. May not be copied, scanned, or duplicated, in whole or in part. WCN 02-200-203
 ▪ The Rhetorical Situation 220
The Big Idea: Thesis or Angle in a News Story 220
Research Paths: Current, Accurate, and Reliable 222
Newsworthiness 225
Objectivity and Balance: Giving Readers an Unbiased Story 225
▪ Tips on Sources for News 226
Visual Literacy: Eyewitness Accounts 227
Bringing Your Reader into the Moment with Photographs That TTell Stories 227
Using Any Kind of Camera, Go Out and Take Photos That Reveal Stories 228
Clear and Concise: Two Types of Summaries 229
The News Lead 229
Write a Summary: The News Lead 229
“Toland Foods Announce Rebate on Earth’s Own Organic Broccoli” 229
The Abstract 230
Write a Summary: The Abstract 230
Local Government Actions to Prevent Childhood Obesity 230
The Body of the News Story: “The Devil in the Details” 231
Using Paraphrase and Quotation 231
Full Quotations 231
Partial Quotations 232
▪ Attribution for Quotations 232
Paraphrases 233
Ending the News Story 233
▪ Tips for Headline and Social Media Writing 233
DIY MEDIA AND DESIGN 234
READINGS 235
Jake New, “Fantasy Football, Real Sanctions” 235
Scott Jaschik, “Transcript-Free Admissions” 237
Writing & Revision Strategies 240
Writer’s Notebook Suggestions 240
Peer Review Log 241
Revision Checklist 242

D E TA I L E D C O N T E N T S xv
Copyright 2017 Cengage Learning. All Rights Reserved. May not be copied, scanned, or duplicated, in whole or in part. WCN 02-200-203
Part 4: Writing to Analyze
Chapter 10: Writing an Evaluation:
Reviews 245
Process Plan 246
Understanding the Writing Project 247
REVIEW OF A FILM
Yoshi Makishima (student), “Divergent
Divergent Is Just Another Teen Movie” 248
▪ The Rhetorical Situation: The Review 251
Research Paths: Find Out about the Origins of Your Topic 252
The Big Idea: Writing the Evaluative Thesis 254
Visual Literacy: Review a Cover 255
Steps in Evaluation 255
Identifying Genre or Class 255
Choosing Criteria 256
▪ Examples of Criteria 257
Stating Your Opinion 258
Describing the Subject: The “Highlight Reel” 258
Backing Up Your Opinion with Evidence 259
Opinion–Claim–Illustration 260
DIY MEDIA AND DESIGN 261
Create a Video Product Review for Posting on YouTube 261
READINGS
Samantha Nelson, “Warp Drivel” 262
Greg Kot, “Album Review: Mumford & Sons, ‘Babel’” 265
Dana Rengel, “Review: Chipotle’s New Vegan Tofu Sofritas” 266
Writing & Revising Strategies 268
Writer’s Notebook Suggestions 268
Peer Review Log 268
Revision Checklist 269

xvi D E TA I L E D C O N T E N T S

Copyright 2017 Cengage Learning. All Rights Reserved. May not be copied, scanned, or duplicated, in whole or in part. WCN 02-200-203
 Chapter 11: Writing a Causal Analysis:
Long Researched Articles 271
Process Plan 272
Understanding the Writing Project 273
RESEARCHED ARTICLES
Claire Cain Miller, “Is Owning Overrated? The Rental Economy Rises” 274
▪ The Rhetorical Situation 276
The Big Idea: The Analytical Thesis 277
Research Paths: Organizing Your Investigation of Causes and Effects 278
▪ Keeping Track of Your Research 278
Books 278
Social Media 278
Internet Search Engines and Directories 279
Internet Database 279
Interviews 279
▪ Checklist for Authority, Currency, Bias 280
Visual Literacy: Visualizing Information 280
▪ Tips for Establishing Your Ethos 281
Choosing a Good Topic 282
▪ Questions for Testing Your Topic 283
A Journalist’s Tips for Showing the Human Side of Data 283
Using Logic to Analyze Cause and Effect: Avoid Jumping to Conclusions 285
The Post Hoc Fallacy 285
Assigning Singular Cause 286
Reading Statistics with a Critical Eye 286
Revision: Making Your Logic Airtight 288
1. Big Idea Reminders 288
2. Restatements of Previous Topics 288
3. Single Word Transitions 288
DIY MEDIA AND DESIGN 289
Data Storytelling through Infographics 289
READINGS 290
Heather Cicchese (student), “College Class Tries to Revive the Lost Art of Dating” 290
Matt Richtel, “Growing Up Digital, Wired for Distraction” 293

D E TA I L E D C O N T E N T S xvii
Copyright 2017 Cengage Learning. All Rights Reserved. May not be copied, scanned, or duplicated, in whole or in part. WCN 02-200-203
 Writing & Revision Strategies 301
Writer’s Notebook Suggestions 302
Peer Review Log 303
Revision Checklist 304

Part 5: Writing to Argue

Chapter 12: Writing an Argument: Editorials,
Commentaries, and Blogs 307
Process Plan 308
Understanding the Writing Project 309
ARGUMENT
Louise Aronson, “The Future of Robot Caregivers” 310
▪ The Rhetorical Situation 312
The Big Idea: Claim and Argumentative Thesis 313
Taking an Arguable Position 315
Appealing to Your Audience 316
Use Logical Appeals to Make a Reasonable Case 316
Use Emotional Appeals to Create Empathy 317
Use Ethical Appeals to Create a Trustworthy TTone 319
▪ Ten Pitfalls in Logic: Fallacies 320
Visual Literacy: Seeing Arguments 324
Research Paths: Supporting Arguments with Evidence 325
How Much Background Information Should You Include? 326
Types of Evidence 326
Evaluating Evidence 327
Acknowledging Opposing Views and Refuting Them 327
▪ Seven Habits of Highly Effective Arguments 328
DIY MEDIA AND DESIGN 329
Create a Facebook Page to Bring Attention to an Issue 329
READINGS
Bren Smith, “Don’t Let Your Children Grow Up to Be Farmers” 330

xviii D E TA I L E D C O N T E N T S

Copyright 2017 Cengage Learning. All Rights Reserved. May not be copied, scanned, or duplicated, in whole or in part. WCN 02-200-203
Random documents with unrelated
content Scribd suggests to you:
 … Tyttö oli viehkeä, kiehtova — ja kuvassa oli lempivän pojan
ihannoima sävelkajastus hänestä! Samat sanat sopivat molempiin,
samalla puheella saattoi valloittaa nuoren taideniekan ja hänen
suloisen mallinsa…

Ja hän alkoi puhua, madonnaan käännetyin kasvoin, ikäänkuin sitä

arvostellen, mutta Annin katsetta katsein etsien.

— Miksi sulo sinusta säteilee! Kauneutesi verhoaa nöyryyden

huntu, ja kainous sinussa heleää puhtautta syleilee. Olet tähti,
tähteä kirkkaampi, kevätsäde, sädettä lämpimämpi! Ruusu olet,
kukkien kuningatar. Olet yksinäinen ja ainokainen, niinkuin iris, olet
vienoinen kuin satakauno, pienoinen kuin nardus, jonka tulinen
mehu niin suloinen on. Orvokki olet, airut kevään! Et kurkoitu
katseltavaksi, mutta lemusi kielii läheisyydestäsi. Ihmekö, jos itse
jumalakin sinuun mielistyy, sinut syliinsä sulkee, valitsee sinut
poikansa äidiksi ja kutsuu: "Tule!"

Anni oli kuunnellut hehkuvin poskin, arasta ujoudesta vavisten.

Hän tunsi, näki häthätää vilaistessaan kestin silmiin, että tämä puhui
ikäänkuin hänelle. Vihdoin tuntui hänestä, että kesti heti paikalla
avaa sylinsä häntä kohden, ja yhtäkkiä juoksi hän ulos
häpeänpunasta palaen.

Anu kuunteli luomustaan katsellen. Ensi kerran kuuli hän näin

ymmärrettävän taideteoksensa vienon jaloa kauneutta. Tuntui aivan
ylitysvirrestä soivan sama sävel kuin piispan puheista, pyhien
hymnien ja kirkkoisien sanoista, joilla hänen armonsa koetti virittää
oikeaa henkeä taideniekkojensa madonniin. Kuva herätti siis
samanhenkiset sanat katsojan mielessä, ja hyvin oli sen täytynyt
luonnistua. Ja madonnaansa katsellessaan Anusta melkein näytti
olevan sen ympärillä pyhimyskehä kevätpäivän säteistä.
 Mutta Konradus ukko seisoi kestin takana tuimasti kiiluvin silmin.
Hän näki ja kuuli, että nuoriin valettiin makeaa myrkkyä, tunsi nyt
syväksi suuttumuksekseen, että myrkytys-yritys, vaikka varovainen,
oli tehty häntä itseäänkin vastaan. Hän aavisti, että muukalainen
tahtoi saada heidät valtaansa, tallata heidät jalkojensa alle itseään
kohottaakseen. Hänen hampaansa pureutuivat vastakkain ja käsi
puristui nyrkkiin. Jos samaa menoa olisi jatkunut, olisi hän pian
tarrannut vieraan niskaan.

Mutta Annin pujahdettua ulos päätti Lyder kesti puheensa ja

kääntyi mestariin. Hänelle oli tullut kumma kiire hyvästelemään ja
lähtemään.

Kestin lähdettyä pani Konradus päresoihdun pihtiin ja vilkaisi

kahden vaiheella ruokiin, joihin hän oli aikonut käydä käsiksi heti
tultuaan ja jättää vieraansa katselemaan pitkin silmäripsin, ja sitten
ristiinnaulitun kuvaan, josta tänään ei ollut vuoltu montakaan lastua.
Lopuksi tähysti hän odottaen oveen tuimasti rypistyneiden kulmiensa
alta, temmalsi äkkiä käsivartensa jäntevään koukkuun ja kääkersi
porstuaan.

Hän kuuli kuisketta pihalta.

— Anni!

Ei vastausta.

— Anni, oletko siellä?

— Tulen heti, isä!

— Heti paikalla!
 Ukko kääkersi tupaan ja Anni tuli jälestä. Ukko naulasi lävistävän
katseen tyttäreensä, mutta tämä meni sävein karitsan katsein lieden
luo ja oli siellä jotakin puuhailevinaan.

— No, syömään! ärähti isä.

He söivät äänettöminä. Vanhuksen otsa oli synkässä,

huolestuneessa rypyssä. Molemmat nuoret näyttivät aivan kuin
huumaantuneilta, mutta Anni vältti Anun katsetta.

Anni laitti vuoteet, ja he kävivät kaikki kolme levolle. Mutta Anu

valvoi kauan nähden ruusunpunaisia kangastuksia unihaaveissaan.
Mestarinsa kuuli hän levotonna kääntelehtävän ja heittelehtävän
vuoteessaan. —

Aamulla, kohta päivän valettua, tulla huippaili Lyder kesti tupaan.

Hän koetti kaikkensa päästäkseen mestarin kera puheikkain. Mutta

Konradus ukko sattui merkillisesti aina joutumaan häneen selin ja
vuoli ja viilteli ristiinnaulittua vapahtajaa, niinkuin olisi sille
kiukuissaan.

Lyder kesti siirtyi takan luo ja alkoi leikitellen leperrellä Annille.

Mutta ukko heitti tyttäreensä niin tuiman ja vaativan katseen, että se
yökylmän tavoin sulki kukkien kuningattaren umpuunsa…

Lyder kesti havaitsi pian parhaaksi lähteä tiehensä.

VIII

Syysillan hämärissä oli hänen armonsa jälleen kutsunut Konradus

mestarin ja hänen kisällinsä puheilleen. Tällä kertaa kuului olevan
kysymys uusista tilauksista.

Anni oli jäänyt kotiin yksikseen. Hän neuloi sukkaansa pärevalossa

ja hyräili piispankoulun teineiltä kuulemaansa latinankielistä
teinihymniä, jossa pyhää Henrikkiä ylistettiin. "Ramus virens
olivarum", aloitti hän, mutta ei muistanut pitemmältä outoja sanoja.
Ja niin hyräili hän sanoitta surusointuisen juhlallista säveltä.

Mutta pian unhottui sävelkin, sukanneule unhottui sekin. Käsi

väsähti helmaan, hän viivähti tuokion unelmissaan ja ajatteli häntä,
nuorta miestä vieraissa. Kumma, ettei hän ollut näyttäytynyt moniin
aikoihin.

… Rohkea hän oli, aivan liian rohkea, huimasi melkein päätä sitä
ajatellessa. Hän ei sitten huokaillut eikä haaveillut, vaan kävi kohti!
Harmitti se vähän, mutta vaikealta tuntui oikein suuttuakin…
saattaisi aivan ihastua, jollei hän ihan niin rutosti… Sillä hieno hän oli
ja kensti, niin häikäisevän vapaa eleiltään, niinkuin hänellä ei olisi
mitään ympärillään, niinkuin saattaisi kaiken kiehtoa puoleensa! Eikä
hän ollut ruma, sanatkin niin hienot ja kauniit… Mitähän ihmettä se
mahtoi tarkoittaa silloin illalla, kun puhui niin kummallisesti… tuntui
aivan kuin puhuisi hänelle… ei, sitä ei uskaltanut uskoa… mutta
sittenkin…

Hän hätkähti kuullessaan liikuntaa porstuasta.

Ovi aukeni ja sen raosta pujahti Lyder kesti sisään, salavihkaan,

mutta sitä ottavampana liukeassa uljuudessaan.

Hän oli usein liikuskellut Kirkkoturulla katsellen katua tännepäin ja

oli nähnyt molempain kuvanvuolijain menevän.

— Isä ei ole kotona, selitti Anni.

— Sepä ikävää! Mihin he…?

— Piispan luo menivät.

— Ah, viipyvätkö he kauankin?

— Väliin kauemminkin.

Anni oli noussut vierasta tervehtimään. Kun hän aikoi istuutua

takaisin jakkaralleen, pidätti kesti hänet ylen ihastunein katsein.

— Elähän vielä! Suo minun soreuttasi ihailla! Ah, kasvosi… ja

kaulasi… (pitkä, ihaileva silmäys, joka puhuvana liukui päälaesta
varpaankärkeen)… mutta vartalosi vasta… kuinka hän on voinut
kuvata sen (halveksivan pilkallinen silmäys Anun madonnaan)
tuollaisena tynkänä!

— Mutta itsehän te taannoin…

 — Sinua, neitsyt, ylistin!

Anni hykerteli hämmennyksissään. Nyt oli hän saanut varmuuden!

— Mutta ei tuo (Annin hihahamosta silmäillen) sinua oikein pue, ei

päästä sulouttasi näkyviin. Tahdotkos, niin piirrän sinulle
puvunkuosin, joka ei kätke kauneuttasi?

— Kyllä, jos vain isä antaa luvan.

— Luvan?

— Niin, koreilla erilaisilla puvuilla kuin muut tytöt, ja ostaa

kankaan.

— Minä ostan, parasta flanderilaista!

— Ei, ei, vastasi Anni hämillään ja ylpeyden vivahduksella.

— Miksei?

— Ei sallisi isäkään.

— Kenties kerran…

Anni vilkaisi häneen iloisen uteliaasti, ikäänkuin odottaen jatkoa.

Mutta Lyder kesti tähysteli jälleen hänen vartaloaan ja virkahti

sitten yhtäkkiä omituisen iskevällä, mutta samalla viattoman
luontevalla äänensävyllä:

— Anni, ota pois tuo puku!

— Kuinka?
 Anni ei tosiaankaan uskonut kuulleensa oikein.

— Niin, että näkisin soreutesi ja sulosi!

Sanat tulivat niin hellävaroen ja hyväillen.

— Mutta… mitä varten?

— Etkö ymmärrä, Anni? Vartalosi verraton ihanuus on kuin luotu

madonnalle! Tahdon sinusta saada kuvan sieluuni, ja sen mallin
mukaan sitten valmistetaan tuhansia kuvia kaikkeen maailmaan!

— Mutta eihän madonnaa kuvata… alasti!

Viimeinen sana tuli vain ujona kuiskauksena.

— Ei, mutta täytyyhän tuntea vartalon muodot ja kaarrokset

voidakseen niitä kuvata luontehikkaassa soreudessaan puettunakin.
Ja tuon pukusi verhosta ei näy vartesi kauneus ensinkään! Anni, teet
suuren palveluksen taiteelle, jumalanäidille itselleen, lainaamalla
hänelle suloutesi! Olisi suuri synti, jos kieltäytyisit!

— Mutta eihän se sovi, virkkoi Anni hätäännyksissään.

— Oh, joutavaa lapsellisuutta!

— Näyttävätkö teillä sitten? kysyi Anni hämmentyneenä.

— Oh, kauneimmat ritarien tyttäretkin pitäisivät kunnianaan, jos

saisivat lahjoittaa kauneutensa pyhälle neitsyelle!

Lyder kestin täytyi naurahtaa ajatellessaan, ettei hän

kotikaupungissaan uskaltaisi tällaista ehdottaa palvelustytöllekään.
Ja olihan heillä ainoina malleinaan vanhat kölniläiset käsityötaidon
tusinatuotteet, joita oli helpoin jäljitellä.

— Isä ja Anukin voivat tulla kotiin, virkkoi Anni ujosti epäröiden.

— Pannaan ovi salpaan!

Ja Lyder kesti toteutti heti tuumansa.

— En minä sentään, hykersi Anni punastellen epätoivoissaan.

— Elä nyt joutavia! Kuules, täytyyhän minun nähdä vartalosi

ennenkun voin piirtää puvun kuosinkaan.

— Enhän voi ottaa pukuja vierailta —

— Ainakin sitten — häihimme!

Anni oli lysähtää istualleen huikaisevasta riemusta.

— Pian nyt… pian… ennenkun…

Anni alkoi arastellen ja epäröiden aukoa solkiaan ja hakasiaan.

Kun ne olivat auki, jäi hän allasilmin seisomaan paikoilleen.

Kesti veti värisevin käsin hihahamosen olkapäiltä, ja se putosi

jalkoihin. Anni seisoi siinä valkopaitasillaan ja näytti olevan maan alle
vajoamaisillaan.

— Pois tuokin!

— Voi, ei, ei…

— Anni, rakas…!
 — Ei, voi, ei…

— Jumalanäidin tähden!

Annia alkoi vavisuttaa. Yhtäkkiä hän yhdellä ponnahduksella

selkeentyi hämmennyksestään, sieppasi maasta hihahamosensa ja
vetäsi sen ylleen. Kesti riensi sitä estämään, mutta epätoivon
ponnistuksella riuhtaisihe hän irti, pani hameensa hakasiin ja vyönsä
solkeen.

— Ovi pitää avata! Jos tulevat, niin…

Ja hän riensi avaamaan salvan.

Intohimosta vavisten oli Lyder kesti odottanut hekumallista näkyä.

Mutta kun se katosi ennenkun oli oikein ilmestynytkään, sytytti
intohimo hänet ilmivalkeaan ja kiehtoi kaikki vaistot ja viimeisenkin
järjenhitusen vain tuntosarvikseen rynnätessään epätoivon
ponnistukseen. Annin palattua heittäytyi hän hänen jalkoihinsa ja
puuskahteli tulenhehkuvin äänin:

— Ah, sinä ihana, sinä pyhä, sinä… sinä…! Suo minun vain
suudella jalkapohjiasi, kenkiesi kärkiä! Tallaa minut jalkoihisi!

Anni kumartui rukoilemaan ja raahaamaan hassuttelevaa

ihailijaansa pystyyn. Ja kesti vaikeni tuokioksi, miettien, eikö hänen
kenties ollut jo aika korjata palvontansa hedelmät ja vetää
voittosaaliinsa syliinsä.

Silloin aukeni ovi ja Anu astui tupaan. Häntä oli niin vaivannut
levottomuus piispantalossa ja Anni oli niin pyörinyt hänen
mielessään, että hän sopivana hetkenä oli jättänyt ukot kahden
juttelemaan.
 Ällistyi hän ensin nähdessään lattialla vuolulastuissa ryömivän
kestin. Mutta kun kesti kompuroi pystyyn unhotten kaikki kauneuden
vaatimukset ja sitten pyllistyi ottamaan lattialta saksanlakkiaan ja oli
hämmennyksissään kompastumaisillaan nenälleen, ei hän malttanut
olla purskahtamatta nauruun.

Lyder kesti teki Anulle jotakin kumarruksen tapaista ja loi

mahdollisimman luontevan katseen molempiin, mutta tunsi sittenkin
aseman toivottoman kiusalliseksi. Hän meni toverillisen auliisti
jättelemään Annia hyvästi ja kuiskutti hänelle. Anu oli siitä
kuulevinaan jotakin sellaista kuin "… kauppatorille lauttarantaan…"
Ja muistamatta edes kopistella lattialta tarttuneita vuolulastuja
housujensa polvista luikki kesti tiehensä.

Anni seisoi tuokion hämillään. Mutta sitten istuutui hän

uuninkylkeen päretulen luo, otti sukanneuleensa ja koetti näyttää
siltä kuin ei häntä liikuttaisi mikään.

Anu näytti jättäneen kuvanvuolijan ammatin ja muuttuneen itse

joksikin pyhimyskuvaksi. Niin kauan hän seisoi hievahtamatta
paikoillaan, väliin vilaisten Anniin silmänurkastaan, väliin miettien
allapäin.

— Anni! tuli vihdoin hänen suustaan, hiljaa ja värähtäen.

Anni vilkaisi häneen kohottamatta päätään.

— Anni, kuule, hyvä, rakas… ethän sinä…

Anni hytkähteli levotonna.

— Kuule, ethän sinä rakasta häntä —

 — Mitäs sitten, virkahti Anni.

Anu huokasi, niin että Annin sydämeen teki aivan kipeää.

— Anu, virkkoi hän, tuleeko isä pian?

Äänensävy sanoi aivan toista, viihdytteli kuin sisar veljeään.

— Kyllä kai hän…

— Minun pitää sitten laittaa iltaista.

Ja hän pujahti porstuaan.

Hän viipyi niin kauan, että Anun mielessä heräsi sytevä pelko, joka
vivahti epäluuloon. Hän meni ikkunaluukulle ja raotti sitä hiljaa.
Pihalta ei kuulunut mitään.

Hän seisoi kauan kahdenvaiheella. Mutta vihdoin ei hän malttanut

olla hiipimättä ovelle. Hän avasi sen hiljaa.

Anni seisoi porstuassa pihtipieleen nojaten.

— Eikö sinulle tule siellä kylmä? kysyi Anu huolehtien.

— Eipä tuo, tähtiä tässä katselen ja kuutamoa.

Anu meni hänen luokseen. Ylhäällä tummansinisellä taivaalla

tuikkivat säkenöivät tähdet ja naapurituvan takaa kohotti yläkuu
kaarevaa sakaraansa. Taivaan ikikirkkaat silmät hiuduttivat Anun
mielen hereään äärettömyyden kaihoon, ja hän unhotti tykkänään
päivän pikku huolet.
 — Muistatkos, virkkoi hän kaihonohuella äänellä, — mitä isä
Andreas kerran ennusti meille tähdistä?

— Hieman, niinkuin unennäköä.

— Niin, pieniähän olimmekin vielä. Isä Andreas ja Henrik lehtori

olivat täällä, ja kun he puhuivat tähtienselityksestä, niin pyysimme
hengellistä isää katsomaan kohtaloamme. Hän tuli ulos tänne pihalle
ja me katselimme kaamealla kunnioituksella, kun hän pitkän aikaa
tähysteli taivaalle.

— Minä muistan vain sen, kuinka kuu paistoi hänen kaljuun

päälakeensa, niin että aivan näytti siitä katsovan kuvaistaan…

Vihdoin alkoi hän puhua, ja ääni tuntui tulevan kuin tuulenhyminä

ylhäältä tähdistä. Mitäs minussa oli silloin kaikkien tähtien ratojen ja
kotien käsittäjää, enkä muista kaikkea sitäkään, mitä hän niistä luki.
Mutta sen muistan, että hän sanoi tähtiemme kulkevan lähekkäin —

— Höpsi vain, vanha, hupsu munkki!

— Lähekkäinhän ne ovat tähän asti kulkeneetkin. Sitten sanoi hän

vielä, että oinas tulee väliin…

Portilta kuului samassa askelia, Konradus ukon käpsyttelevät

askelet, jotka nopeasti lähestyivät pihan ylitse.

Anu ja Anni pujahtivat etukynttä pirtiin. Konradus ukko tuli kohta

jälestä ja toi tullessaan pihalta kuvon räntämäkeläiseltä Mukolan
isännältä ostettuja päreitä, jotka hän levitti päreorsille kuivamaan.
IX

Seuraavana päivänä veisteli Anu suurta koivuntyveä päästäkseen

lähemmäksi sen sisällä piilevää madonnaa. Sillä piispa oli tilannut
uuden sellaisen Santtamarian omaan kirkkoon, joka oli Räntämäellä,
Koroisten piispanlinnan vieressä.

Veistellessään Anu piti Annia tarkoin silmällä ja oli kuin tulisilla

hiilillä, milloin Anni vain pistäytyi ulkosalle.

Konradus ukko viimeisteli hiki hatussa ristiinnaulittuaan, joka ei

enää häntä oikein vetänyt puoleensa. Ruttovuoden jälkeen olivat
juuri ristinkiesukset parhaiten tyydyttäneet hänen luomistarvettaan;
hän oli tuntenut kirvelevää nautintoa viiltäessään monivuotiset
murheensa syntiuhrin tuskanvääristykseen. Mutta murheet olivat
viidessätoista vuodessa ehtineet kauhtua, ja muukalaisen kilpailijan
ilmestyminen maille oli karhakassa ukossa herättänyt uutta
luomisintoa, halua ryhtyä jälleen ylevämpiin tehtäviin kuin
ristiteurasten muovailuun.

Piispa oli nyt tilannut pyhän Sigfridin alttarille tuomiokirkkoon nimi

pyhimyksen kuvan, ja Konradus ukko piti kiirettä joutuakseen siihen
työhön käsiksi. Ja hänen veitsensä oli vähällä vetää ristinkiesuksen
kasvot hymyyn, niin hyvälle tuulelle tuli ukko ajatellessaan
paimentansa ja piispaansa, johon eilisiltana oli jälleen saanut syytä
mielistyä.

… Oli se mukava ukko, oli jo! Panee kuvaniekat istumaan ja istuu

itse väliin, ottaa aivan kuin lintu poikasensa siipiensä suojaan. Siinä
juttelee, mitä nyt olisi tehtävä, ja kertoo pyhien tarujen ja hymnien
luontehikkaimpia ja kauneimpia piirteitä pyhimyksestä, joka on
kuvattava, maalaa itse kuvankin sanoilla, niin että sen näkee
ilmielävänä edessään, ettei muuta kuin ota pölkky ja veistele liiat
puut pois kuvan ympäriltä! Ei se ole mikään kuiva, virallinen tilaus
sellainen, silloin tekijä tietää, millaista tilaaja haluaa, ja saa oppia
iäkseen!

… Toista maata olivat muut tilaajat, sanoivat vain pyhimyksen

nimen, ja jollet patruunaa tunne ennestään, saat juosta
kumartelemaan tämän jos toisenkin piispanläänin pappeja ja
munkkeja ja utelemaan. Visbyssä oli munkkeja käytetty työpajassa
ruokapalkoillaan juttelemassa oppilaille legendoja, ja sitä tietä kai
kestikin oli korusanansa oppinut. Hemming herralta kuuli kaiken
ilmaiseksi monin puolin paremmin; sehän on itse käynyt
katsomassakin maanpiirin parhaat kuvat ja kauneimmat kirkot!

… Eikä se pakina aina rajoitu sillä kertaa tilattuun kuvaan! Puhuu

monista muistakin kuvista edeltäpäin, kylvää siemenen mieleen
hautumaan, oraan idättää viittaamaan eteenpäin ja intoa
virittämään… ja hyvähän sen on puhua, jolla on kuvia ja tuumia pää
täynnään! Nytkin jutteli Erik ja Olavi kuninkaiden kuvista, jotka saisi
tehdä niin pian kuin kerkiää, luultavasti joihinkin maankirkkoihin. Ja
sitten alkaa puhua pyhästä Henrikistä, miten hän olisi meille Erik
kuningasta läheisempikin, miten olisi Suomen omasta apostolista
ruvettava kuvia vuolemaan, laitettava marttyyrin muistomerkki
jokaiseen kirkkoon. Siitä tuumii, tuumii, arvelee, että se olisi
kuvattava piispallisessa juhlapuvussaan polkemassa jalkojensa alle
Lallia, surmaajaansa… sillä hän se iäisyydessä voittaja on, samoin
kuin pyhä Yrjänä voitti lohikäärmeen, jota ratsullaan polettamassa tai
jalkoihinsa tallaamassa hänet kuvataan…

Kyllä vainen virittivät työintoa tällaiset uudet näköalat, joiden näki

aukenevan edessään. Ja työssä kului pian päivä illoilleen.

Pimeän tullen näytti Anni valkeaa, mutta aikaisin kuten tavallisesti

laittoi hän iltaisen pöytään.

Anu oli havaitsevinaan, ettei hänen käyntinsä ollut niin sulavan

heiskahteleva kuin muulloin. Hänessä oli jotakin levotonta, pälyvää.

Hänen tuotuaan ruuat pöytään istuutui isäukko heti niiden ääreen.

Anni oli jotakin puuhailevinaan ovensuussa, sieppasi sitten
salavihkaan suuren villahuivin ja pujahti pihalle.

Anu otti kauhtanansa ja lakkinsa rientääkseen jälkeen.

— Mihin nyt? ärähti ukko pöydästä.

— Pistäydyn vain vähän…

Hän pujahti pihalle eikä enää nähnyt, miten ukko karmakasti

kavahti pystyyn ja sieppasi lakkinsa ja kauhtanansa hänkin, äristen,
kuinka kurittomiksi nuoret kävivät… lähtivät yön selkään, sanomatta
edes mihin menivät…

Anu ehti kadulle parahiksi näkemään, miten Anni Kirkkoturulle

päästyään pyörähti vasemmalle Yrjänäntalon aidannurkkauksen
suojaan. Hän riensi samaa tietä ohi talon, jonka Henrik lehtori oli
kymmenisen vuotta sitten testamentannut pyhän Yrjänän alttarille.
Kirkkotarhan kaakkoispäästä riensi hän kautta kiukeroisten,
koukeroisten katujen juoksujalkaa Suurturun yläpäähän
raatihuoneen luo. Kivipuotien välistä kurkisteli hän pitkin turua alas
jokirantaan ja älysikin pian miehen taivastelevan kuutamossa
lauttauspaikan korvalla. Kohta näki hän Kirkkokadulta tulevan torille
Annin villahuivi hartioillaan, ja Lyder kesti lehahti häntä vastaan kuin
yökkö valkoiseen vaatteeseen.

Pari lähti Luostarijokikatua Katinhäntään päin. Anu pujahti

Luostarivälikadulle, joka muutamain talojen takana, luostarin pitkän
kaalimaan päässä, yhtyi edelliseen katuun. Hän ehti parahiksi
katujen risteyksen lähelle näkemään, miten kesti oli suojelevasti
kietonut Annin kainaloonsa… ja Anni käveli vain eikä ollut
tietääkseenkään.

Anu hiipi heidän jälestään luostarin muurin varjossa. Turhaan hän

varoi, sillä ei kuutamopari lainkaan vilkunut jälelleen. Mutta ei tullut
niin tehneeksi Anukaan… eikä huomannut, että hänen jälestään tuli
kirkkaassa kuutamossa keskellä katua musta varjo, joka väliin
ketterästi käpsytteli eteenpäin, väliin pysähtyi odottamaan, ettei tulisi
liian lähelle.

Täällä luostarin pitkän kasvitarhan kohdalla ei joenpuolella katua

ollut enää asuntoja, olihan vain porvarien, enimmäkseen
kotisaksojen, varastoaittoja laitureineen jokiäyräällä. Luostaritarhan
sivuutettuaan tuli lempivä pari aivan autioon Katinhäntään,
Samppavuoren ja joen väliselle kapealle rantaäyrämälle. Kun
rantama jälleen alkoi levetä ja loitompaa tuli Sotalaiskylä ja linna
näkyviin, poikkesivat he joenrannalta vasempaan, ja Anu näki miten
kesti veti Annia kainalossaan ja toimitti kiihkeästi jotakin huitoen
vapaalla vasemmalla kädellään. He menivät vuorenkainaloon
istumaan, ja Anu hiipi vuoren vierrettä läheisen kallion könkämän
suojaan, mihin saattoi selvään kuulla puheen, kestin kiihkonkiehtovat
sanat.

— Niin, että siellä vasta tiedät mitä elämä on! Mitä teillä on täällä?
Tuomiokirkkonnekaan, maan ylpeys muka, ei ole mitään edes
kaupunginporttiemme rinnalla, puhumattakaan Mariankirkosta
häikäisevine suippokaarisine holviverkkoineen ja kierrepylväineen! Ja
talonne sitten… piispantalonne ja raatihuoneennekaan tuskin vetävät
vertoja millekään lyypekkiläiselle talolle… isäni talo on muhkeampi
kuin linnapahasenne kolminkertaisine torneineen. Ja siinä saisit aina
asua piikasten palvelemana! Puvuksesi saisit silkkaa silkkiä ja
samettia, joita täällä tuskin lie muilla kuin linnanrouvalla, kullassa
saisit kulista ja jalokivissä välkkyä ihanista kutreistasi aina sormiesi
päihin ja silkkihelmojesi liepeihin! Tahdothan tulla? Sano, että
tahdot!

— Oikeinko todella? kuuli Anu puoleksi riemastuneen, puoleksi

arastelevan kysymyksen.

— Niin totta kuin…

— Pidätkö sinä niin… kuului jälleen ujo alku, mutta hiljeni siihen.

— Ah, Anni! Sinua minä… sinä suloisin ja ihanin… sinua minä

rakastan, etten voi elää!

Sitten Anu kuuli vain katkonaisia, myrskyisiä sanoja, läähätystä ja

ikäänkuin painiskelua. Hän seisoi vavisten ja tunsi aivan kuin maan
vajoavan altansa.
 — … että aivan pakahdun! Anni, sinä hurmaava — nyt sinä olet
minun — tästä hetkestä — iäti — lemmen palossa me sulamme
yhteen — sieluinemme, ruumiinemme…

Anu kuuli tosiaankin painiskelua, kiihkeää painiskelua. Ja hän kuuli

samalla kertaa hellänaran ja hädänsärkemän äänen, joka rukoili:

— Voi, elä, Lyd… (hädissäänkään ei Anni saanut kestin nimeä

suustaan) elä, hyvä, rakas… elä… voi, eiii…

Anu tunsi maailman mustenevan silmissään. Hän ei nähnyt enää

mitään, ei kuullut mitään. — Anni, minä tulen! huusi hän ja riensi
apuun malttamatta kunnolla kiertää vuorenkielekettäkään.

Kesti oli ykskaks pystyssä.

— Potzblitz! Kuka…!?

Hän tempasi lyhyen kestinmiekkansa tupestaan ja oli käymäisillään

häiritsijänsä kimppuun. Mutta samassa alkoi odottamatta sataa
kepiniskuja hänen hartioihinsa ja selkäänsä. Kesti rukalla oli tuskin
aikaa vilaista uuteen hätyyttäjäänsä, Konradus ukkoon, joka seisoi
siinä kuin ilmestys, hornanpeikko kohennuskeppiään huitoen. Sillä
iskut olivat niin tuntuvat, että hän katsoi hyväksi siekailemtta lähteä
käpälämäkeen.

Mestari ja kisälli ryhtyivät hoivaamaan Annia, joka kyyrötti

nyyhkyttäen maassa saman kivilohkareen vieressä, jolla he alkuaan
olivat kestin kera istuneet.

Kesti ei ollut kauaksi paennut, ja intohimojensa hehkussa älysi hän

vaistomaisesti heti ainoan tien, joka saattoi viedä kohden maalia.
Hän läheni liukeana ja koetti ystävällisesti hymyillä.
 — Kas, mestariko se… valitan… tässä on varmaan onneton
väärinkäsitys!

— Joudu ja tule! tiuskaisi ukko temmaten käsipuolesta tytärtään.

Kesti toimitti jälessä:

— Koska nyt kerran salaisuutemme, Annin ja minun, on tullut ilmi,

niin tahdon heti, lykkäämättä huomiseen —

Konradus ukko tyrkkäili maasta lisävauhtia kohennuskepillä, joka

oli hänen vasemmassa kädessään, ja veti oikealla Annia mukaansa.
Kesti juoksi jälestä ja läähätti hengästyksissään.

— Tahdon heti pyytää tyttärenne kättä… pyydän tyttärenne kättä!

huusi hän kovemmin, arvellen, ettei ukko kuullut, kun yökylmässä
routautunut loka kopisi jaloissa.

Mutta sellaista huutamista ei ukko sietänyt. Hän jätti tyttärensä ja

kimmahti kestiä vastaan kuin ammuttu nuoli.

— Pidätkös kitasi, ryökäle! puuskahti hän. — Tuosta saat, tuosta…

— Elä lyö! Minähän pyydän…

— Tuosta saat…

Ukon kohennuskeppi liikkui niin navakasti, ettei sulhasen auttanut

muuta kuin ottaa pakopötkä uudestaan.

— Koko kaupungin herättää, ärisi ukko, tätä häpeää näkemään ja

kuulemaan… luostarissa ovat kenties jo kuulleetkin.
 Hän riensi taasen tyttärensä ja kisällinsä kera jatkamaan matkaa
Katinhännästä Luostarijokikatua pitkin.

— Jollei olisi niinkuin on… niin kyllä minä näyttäisin, kirskui kesti
hammasta purren.

Mutta nähdessään lemmittynsä loittonevan, tunsi hän yhtäkkiä

voittamatonta tarvetta tehdä uuden lähestymisen mahdolliseksi.

— Tulen huomenna, huusi hän, tulen huomenna luoksenne, kun

tyynnytte!

Hän jäi katsomaan menijäin jälkeen, ja sappi nousi kihisten hänen

päähänsä. Ei häntä selkäsauna sapettanut… hän ei edes
itsekseenkään tunnustanut mitään sellaista saaneensa… vaan se,
että kehtasivat noin paeta muka voittosaaliinsa keralla… ja mikäs oli
pelko paetessa… kun tiesivät olevansa ylivoimaiset!

… Mutta ukko, ärrinpurri… äh, hänellä varmaankin oli vielä ilkeyttä

pitää häntä jonakin viettelijänä… ei tietenkään uskonut hänen
kosintansakaan vilpittömyyteen… Oh, moinen rajaton hävyttömyys ja
typeryys pani ihan pakahtumaan! Kohdella kunniallista hansankestiä
kuin mitäkin juoksukoiraa! Luuli kai nolaavansa, mutta huomenna,
heti huomenna saa hävetä epäilyksiään! Niin, huomenna on
kosittava kaikkien muotojen mukaan! Se on loistava ensi askel…
hurmaava askel — kostoon!

Se ajatus aivan lämmitti sydäntä… siten täytyi haihtua kaikkien

epäilysten. Vaikka koko kaupunki olisi luullut hänellä olevan vaimon
ja liudan lapsia kotonaan, täytyi kosinnan haihduttaa sekin epäilys!
Ja kun lisäksi ajatteli sitä lemmenhurmaa, joka oli seuraava,
kenenkään estelemättä, uskoi hän itsekin tulleensa tänne melkein
vain sulhasiksi. Olihan hän intohimonsa palossa vilpittömällä
välittömyydellä ladellut Annillekin vakuutuksiaan. Lemmenhurmaa
ajatellessa lopullinen päämääräkin, kosto, häipyi näkymättömiin,
häipyi pimentoon kaikki, mikä oli edessä ja takana… Hän mietti vain
intohimoisella kireydellä, miten saisi ukon varmimmin vakuutetuksi
vilpittömyydestään. Ja kuta kireämmin hän mietti, sitä
lämpimämpänä tunsi hän itsekin poskillaan totuudensankarin
hehkun, ja sitä lujemmaksi kiteytyi hänen päätöksensä kosia
pikimittäin.

Tulisen päättävin askelin alkoi hän astua luostaritarhan aito vartta

ja sen päähän päästyään huippaili oikoisinta Luostarivälikatua
kauppaturun yläpäähän, Helye Kuterin taloon.

Suoraa päätä meni hän majaisäntänsä puheille.

— Pyydän teitä, toimitti hän hengästyksissään, — että tulette

huomenna kanssani…

— No, mihin nyt?

— Sulhasiksi!

— Oh! puuskahti rehevä porvari aivan ällistyksissään. — Mihin

sitten?

— Konradus mestarille…

Hyvinvoipa porvari näytti ensin nolostuvan, mutta sitten pääsi

häneltä leveä nauru.

— Hehe, joko tyttö pani pään pyörälle?

 — Olin juuri hänen kanssaan puheikkain, kaikki on selvää siltä
puolen. Lupasin huomenna mennä isän puheille.

— Oh, virkahti saksa jälleen ällistyneenä, kun kuuli jo niin pitkälle

totta tehdyn. — Että ihanko…?

— Asia on ehdottomasti päätetty!

— Mutta maltahan nyt mieltäsi! Pian voi tulla joku lyypekkiläinen

laiva ja pääset kotikaupunkisi tyttöjä kosimaan.

Lyder kesti vavahti, ja hänen mieleensä näkyi ykskaks muistuneen

jotakin, joka vääristytti suupielet alaspäin ja sai posket tuokioksi
kalpenemaan. Mutta, aivan kuin tätä toista ahdistavaa ajatusta
karkoittaakseen, kiirehti hän selittämään:

— En minä… en voi vielä lähteä mitenkään! Sillä olenhan antanut

sanani Konradus mestarille… mestarin tyttärelle, tarkoitan, ja
kunnian miehenä…

— Pyh! virkahti vilpitön saksa.

Lyderin ajatukset pyörähtivät heti vakuuttavampaan selitykseen.

— Sitä paitsi on tilausten keräyskin maaseurakunnista vielä

kesken. Ja se työ on satoisaa… kun vain näytän piispan suosituksen,
tarttuvat heti onkeen, jos suinkin tilaisuutta…

— Niin, Hemming herra on koko piispanläänissään herättänyt

suurta auliutta kirkkojen kaunistukseen, tuumi kotisaksa.

— Siltä näyttää, yhtyi kesti, ja heti kosimassa käytyämme lähden

tilausten keruuta jatkamaan.
 — Ah, siitäpä muistan asian! Ensi torstaina, siis viikkokauden
perästä, kun taloni vihdoin alkaa olla oikein valmis, on aikomukseni
pitää pienet ripiäiset, joihin tulee useita varakkaimpia meikäläisiä
porvareita perheineen. Elä mene ennen maille, pyydän mukaan
pitoihini. Pidä silloin silmäsi auki ja esiinny eduksesi… kyllähän osaat!
Silloin näet upeampiakin neitoja kuin tuo suomalaisnypykkä.

— Ei, hän on verraton!

— — Typötyhjää väkeä vielä, pahainen hökkeli vain ja sekin

piispan tiluksilla.

— Vaikkei olisi rihmankiertämää, niin huomenna menen, ja

tahdottehan tulla mukaan?

— Tuumi nyt edes muutamia päiviä!

— Ei, huomenna!

Samassa kuului kova rusahdus Helye Kuterin uuden talon puisesta

yläkerrasta.

— Mikä se oli? kysäisi kesti.

— Mitä kummaa tosiaan! ihmetteli isäntäkin. Rusahti aivan kuin

talvipakkasella! Onko siellä niin kylmä? kysäisi hän ulkoa tulleelta.

— Kylmä on, maa jäässä, näytti rantamilta olevan jäänriitteessä

jokikin.

— Sittenhän voi pian jäätyä saaristomerikin!

— Meri?
 — Niin, eivätkä lyypekkiläiset laivat enää Turkuun pääsekään.

Lyder kesti vaipui tuokioksi mietteihin.

— Jäätyykö täällä meri tosiaankin, niin etteivät laivat pääse? kysyi

hän melkein ilohelähtävällä äänellä.

— Saaristo jäätyy joka talvi, väliin aikaisinkin.

— No, sitten täytyy tänne talvehtua, virkahti Lyder kesti kevyesti

huoahtaen.

Näki selvään, että se oli hänelle mieleinen vahinko. Mutta mitä

avarammat tanhut täten aukenivat hänen valoisille toiveilleen, niin
yhä sitäkin polttavammaksi kävi tarve kohottaa arvoaan ja saavuttaa
Konradus ukon luottamus.

Ja kun oikein kovalle pani, niin suostuihan Helye saksa huomenna

lähtemään majakestinsä puhemieheksi, vaikkakin hän yhä hymähteli
tämän lemmenpuuskalle.

Koko illan ja puolen yötäkin kuunteli Lyder kesti toivehikkaalla

jännityksellä pakkasen rusahtelemista talon yläkerrassa ja mietiskeli,
että vaikkei meri jäätyisikään ja hänen kotikaupunkinsa aluksia
leirailisi Aurajoen suulla, niinkuin hopeaseppiä parveilee kauniilla
säällä veden pinnalla, niin oli hänen kaikin mokomin varottava heihin
yhtymästä. Kohta kosintaretken jälkeen päätti hän huomenna lähteä
saloseurakuntia kiertämään, tulla ensi viikon torstaina vaanimaan,
etteihän vain lyypekkiläisiä laivoja ollut mailla, ja vasta sitten
näyttäytyä Helye Kuterin talonlämmittäjäisissä.
X

Kirnin kirnin, kopsin kopsin, routaisia sorkkateitä, kinttuteitä

eteenpäin!

Jäätää korvaa, jäätää nenää, palelee sormea ja varvasta. Aatos

sentään sulana elää aivoja kihelmöiden.

… Maa mokomakin, jossa jäätyy kaikki, jäässä ihmisetkin! Ukon

karilas vasta mokomakin, totta vie kuin jäätynyt puu, tuo rosohonka
tuossa tien varrella!

… Tuulta, viimaa hänelle toinen ihminen on! Helye porvaria

sentään miessä kohteli, ei uskaltanut ihan katsoa yli olkansa… mutta
häntä, vieraan maan kestiä, ei ole näkevinäänkään! Karjottaa kuin
kosintatiellä pahin liika olisi sulhanen!

… Puhu hänelle sitten, pökkelölle! Saat tarjoilla kihlojasi, joihin olet

pannut matkavarasi miltei viimeiseen witteniin: katsoo kuin pelkäisi
niiden polttavan, vaikka tytön tekee mieli… saa puhemies selittää,
mikä kunnia hänelle tehdään, mikä onni on tarjolla hänen
tyttärelleen: se hänestä on vain "senkin onni ja kunnia"… saat
luvata, että hänetkin raahaat tyttärensä mukana kultaiseen
Lyypekkiin: "Huutia, junge!" saat vain äkäisen ärähdyksen vastaan…
saat sitoutua myymään kaiken kotikaupungissasi, siirtymään tänne
kuunnellaksesi susien ulvontaa ja karhujen mörinää talvipakkasessa,
tulemaan tänne hiluinesi, kaluinesi: se ei muka häntä liikuta. Eikä
liikutakaan… ei taivuta keloa rosohonkaa mikään!

… Tänne sitten kuka muuttaisi, maahan, joka on jäätyneille

lumiukoille omiaan! Tällainen tulenpalava pakkanen jo ennen joulua!
Saat juosta lämmittelemään jokaiseen talopahaiseen tienpolanteen
varressa, jollet ole arvannut varautua kaiken maailman
lammasnahkoihin! Ja jollet lämmittelemään… saat juosta jokaiseen
hökkeliin, jos ainoatakaan sellaista on peninkulmien taipaleella,
kysymään tietä osataksesi kirkolta kirkolle! Sillä kirkolleko täällä olisi
viemässä muita kuin kinttupolkuja, kun pelkät sorkkatiet, kaviotiet
vievät kaupunkiinkin. Sanovat Maunu liehakkonsa säätäneen, että on
laitettava Turusta maantie itään ja käräjätie Satakuntaan, mutta
heiltäkö, jäätyneiltä lumiukoilta, siitä tolkkua tulisi! Eivät saa edes
siltaa joen yli, vaikka juttua jauhavat, hirsilautalla vain kulkevat… ja
kivenheiton päässä kaupungista saat mennä tölliin utelemaan, mitä
kinttupolkua sinne pääsee…

… Ja tällainen kirottu tulipalopakkanen! Porottaa viikkokauden

yhteen väkeen, jäätää järvet, martaa mannut, ja missä lumipilvetkin
viipynevät! Tietysti meren sisäsaaristo on jo sekin jäätynyt ja on
pakko jäädä tänne paleltumaan. Mutta palelsi mitä palelsi… hän
tahtoi jäädä tänne ja voittaa! Voittaa ukon karilaan… aikanaan
varmaankin tilaisuus ilmestyy, ja silloin on tartuttava sitä kaulukseen!

Kirnin kirnin, kopsin kopsin, sorkkatietä yli Aningaisten mäen ja

läpi kylän, jäätä poikki joen lauttauspaikan kohdalta. Siinä oikeni
edessä pitkä ja kapea Suurturu puotiriveineen, ja turun yläpäässä oli
Helye Kuterin talo. Suloista oli astua pakkasesta kotilieden ääreen. —
 Helye saksa oli jo ammoin aikoja tuottanut viinit ja oikeat
saksanoluet kekkereitään varten, ja nyt oli monet päivät öitään
myöten leivottu, paistettu ja keitetty. Lattioille oli jo levitetty upeat
matot ja hienot liinat pöydille, ja liinoilla helisi ja hohteli hopea.

Kohta puoleltapäivin alkoivat vieraat saapua. Saapui sellaisia

suursaksoja kuin pormestari Hannus Kamen ja pohatta Hannus
Kölner, joka rikkauksillaan kerran sovitti miesmurhankin. Saapui
vanha Thorstanus Knap ja hänen poikansa, raatimies Hinzechinus
Knap nuoren vaimonsa Greta Swarten keralla, saapui myös ukko
Volquinus Swarte aumamaisen emäntälyllerönsä ja kahden
naimattoman tyttärensä keralla, sitten vielä ovela Nicolaus Zoltzak ja
suorasukainen Detmar Ludenscheid perheineen ja koko liuta
vähemmän äveriäitä saksoja. Mutta aivan pelkkää rakkautta ja
auliutta säteili Helye saksa ja hänen emäntänsä silloin, kun saliin
suvaitsi astua itse leveäpää tuomiorovasti Henricus Hartmanni
juhlallisen mustissaan ja jyrkeydellään melkein peittäen varjoonsa
pienehkömmän hurskausintoisen kanakin Jönis Vestfalin, joka
viisikymmenisenäkin toivoi vielä niittävänsä suuria voittoja
elämässään. Ja kunnioituksen kohahdus kävi kautta salin silloin, kun
astui sisään itse linnanvouti Ernst von Dotzen ritariupeudessaan ja
miekka vyöllään ja ritari Didrik Marschalk ja muutamia saksalaisia
asemiehiä saattueenaan.

Vaikka oltiinkin heimolaisten kesken, olivat kuitenkin molemmat

sielunsäilyttäjät ja esivallan miekankantaja siksi eri ilmakehästä, että
porvarien kesken pyrki aluksi mieliala pysyttelemään jäykkänä. Vasta
kun päästiin käsiksi rehevään ruokapöytään, jossa viinipikarit
kimmelsivät ja oluthaarikat kuohuivat, alkoivat mielet vähitellen
liueta ja vilkastua! Ruokien ja juomien ääressä ähertäessä alkoi ilta
pimetä ja saliin tuotiin suuri joukko paksuja kynttilöitä.
 Kun aterioiminen oli päättynyt ja varsinaiset kaulankastajaiset
alkoivat, vetäytyi naisväki vähitellen pitojen emännän johdattamana
toisiin huoneihin ja miesten juttelu kävi yhä äänekkäämmäksi.
Porvarit vapautuivat yhä enemmän hengen ja miekan miesten
painostuksesta ja pohtivat polttavia liikeasioitaan. Ja polttavin oli
kysymys kestien kaupasta, sillä hansakaupungit, jotka
saksalaishallituksen suosimina lähettelivät tänne entistä tukummalta
kauppamatkustajiaan, eivät olleet tyytyväiset niihin rajoituksiin, joita
oli heidän kaupallaan. He eivät tahtoneet tyytyä tekemään vain
tukkukauppaa kaupunkien porvarien kanssa, vaan tahtoivat saada
oikeuden, varsinkin messumarkkinain aikoina, kannattavampaan
vaihtokauppaan maalaisten kanssa niin etuoikeutetuissa
kaupungeissa kuin maaseudunkin markkinapaikoilla merenlahtien
rannoilla.

— Hansaliiton edut ovat meille siksi läheiset, että meidän on

saatava nämä rajoitukset poistetuksi, virkkoi Räävelin raatimiehen
Bertold Hamerin nuorin poika Herman, joka vasta toista vuotta sitten
oli muuttanut vanhempain veljiensä tieltä tänne onneaan etsimään ja
jota heimoustunne vielä sokaisi selvästi näkemästä omia etujaan.

— Mitäpä vähittäiskauppa kesteille paljoakaan merkitsee, murahti

kokenut ukko Swarte. — Mutta se tekisi suurta hallaa meidän
kaupallemme.

— Oikein, yhtyi itse järkevä pormestari Hannus Kamen. — Meille

tänne vakinaisesti asuttuneille kauppamiehille ei ainakaan olisi etua
kestien suoranaisesta liikeyhteydestä maalaisten kanssa. Ja
epäilemättä koko hansaliiton kaupalle tarjoaa varmimmat takeet se,
että täällä on vakavarainen saksalainen porvaristo, jonka puoleen
hansankestit voivat kääntyä ja joka täällä pystyy pitämään kaupan
ohjakset käsissään.

Tämä viisas puhe herätti yleistä hyväksymistä.

— Pitäisi vain saada järjestetyksi niin, että hansakaupungit

myisivät tavaroitaan yksistään meille, tuumi ovela Zoltzak. — Silloin
luonnollisesti täytyisi maalaisten vaihtaa suolansa ja muut
saksantavaransa meiltä turkiksillaan ja muillaan, ja niin joutuisi
maalaistuotteiden kauppa ja vienti meidän käsiimme sekin.

— Olisi ankarasti kiellettävä kaikki kauppa muilta paitsi

saksalaisilta! huudahti häikäilemätön Detmar Lüdenscheid.

Tämä ehdotus herätti hyväksyvää naurua.

— Elkäähän naurako! myhäili itse isäntä Helye Kuter kaataen uutta

viiniä pikareihin. — Tuuma ei ole hulluimpia. Ei sitä nyt tosin saatane
suorastaan laiksi, mutta hyvä olisi saada se ainakin osapuilleen
käytännössä toteutetuksi.

— Kannatan kunnon isäntäämme, lausui Hannus pormestari. —

Sellainen laki, jos se valtaneuvostossa läpäisisikään, nostattaisi
varmaan myrskyn saksalaisia vastaan. Mutta hienommalla tavalla on
asian järjestäminen ajateltavissa laeillakin. Onhan laissa jo
ennestään pykälä, joka rajoittaa sellaisen kaupustelijan kauppaa,
kenellä ei ole tavaraa vähintään 20 markan edestä varastossaan
[markan nimellisarvo vastasi v. 1365 noin 8 nykyistä markkaa, mutta
todellinen arvo oli vieläkin suurempi]; kohotettakoon kynnys niin
korkealle, että se suunnilleen vastaa meidän pienimpiä
pääomiamme, ja jos joku meikäläisistäkin olisi vaarassa pudota pois
laudalta, auttaisimme lainoilla. Siitä hansaliitollekin koituisi todellista
etua, jos saisimme kaupan kokonaan käsiimme ja toisheimoiset
porvarit supistuisivat mahdollisimman vähiin.

— Mutta heistä jäisivät jälelle varakkaimmat, haitallisimmat, tokaisi

Detmar Lüdenscheid.

— Omien etujensa tähden on heidän pian pakko vetää yhtä köyttä

kanssamme, viiruili ovela Zoltzak.

— Aina heidät voi asioissa kietoa!

Siitä kiepahti keskustelu pohtimaan, miten saksat saisivat

haltuunsa toisheimoisten porvarien tärkeimmän pääoman,
maaomaisuuden kaupungin ympäristöllä. Parhaana keinona pidettiin
rahanlainaus ottamalla pantiksi tiluksia. Vaikka lainaaminen korkoa
vastaan oli laissa kielletty ja vaikka lainanottajat joskus saivatkin
tiluksensa lunastetuiksi takaisin, kannatti lainaaminen hyvin, kun
panttitiluksista ja -taloista sai lainanantaja kantaa kaikki tulot
panttausajalta.

Tämä puhe ei luihua Nicolaus Zoltzakia näyttänyt miellyttävän.

Hän pelkäsi kilpailua; sillä hän oli tiluspantteja vastaan lainaamalla jo
kauan harjoittanut niin laajaa koronkiskontaa, että hänellä oli
hallussaan monet maalaistenkin pellot ja niityt Aningaisten puolella.

Keskustelu alkoi käydä yhä sekavammaksi. Huudeltiin ristiin rastiin,

niin ettei ollut helppo eroittaa kuka minkin häikäilemättömän
viisauden sanoi, eikä lopulta sitäkään mitä yleensä sanottiin. Ja viini
ja olut vuoti virtanaan tehden hälinän yhä suuremmaksi ja
tolkuttomammaksi.
 Vihdoin lähti linnanvouti seuralaisineen; ainoastaan nuori ritari
Didrik Marschalk ei vielä hennonut erota porvarien viinistä. Ernst
herran esimerkkiä seurasivat muutamat porvaritkin ja etsivät
naisväkensä kotimatkalle. Jotkut huolekkaat perheenemännät
vuorostaan ottivat tästä opikseen ja tulivat ukoilleen kuiskuttamaan
poislähdöstä, veipä joku rakkaan puolisonsa puoleksi taluttaen,
puoleksi laahaten käsikynkässään. Niin harveni seura
harvenemistaan, lopulta jäi pitoja jatkamaan etupäässä nuoria ja
naimattomia, mutta jäivätpä molemmat iäkkäät hengelliset isätkin,
jäi myös itse pormestari Hannus Kamen, jonka emäntä ei ollut
mukana.

Nyt kävi elämä entistään vapaammaksi ja tuttavallisemmaksi.

Liikeviisaus unhotettiin ja pidettiin iloa yksistään.

Mutta keskellä ilonpitoa tuli isäntä kiinnittäneeksi huomionsa Lyder

kestiin, jonka illan kuluessa oli aivan unhottanut, sillä miekkonen oli
istuskellut niin hiljaa, ikäänkuin piillen yksikseen.

— Katsokaas, huusi hän, — siinä on minulla vaivainen syntinen,

joka panee kynttilänsä vakan alle! Saanko esittää: jumalanäidin isä
Lyder Clippiator!

Nauraen käännyttiin nuoreen kestiin. Mutta rääveliläinen Herman

Hamer tiirotti häneen muistellen.

— Isänne taitaa olla rääveliläinen? virkahti hän.

— Lyypekkiläinen! vastasi isäntä majakestinsä puolesta.

Herman saksa näytti tahtovan kysellä enemmän, mutta isäntä

hämmensi hänet.
 — Noljottaa kuin nolla, vaikka luulin hänen nostavan illan ilon
ylimmilleen.

— Hän kai vierastaa, sopersi muuan nuori mies naureskellen.

— Ei tainnut edes katsella täkäläisiä neitosiakaan, naureskeli

pormestari.

— Swarten pulskia tyttäriä! lisäsi nuori mies.

— Hän on jo liimassa ennestään, huomautti isäntä.

— Oho! Kuka hänet on pyydystänyt?

— Ammattihenki vetää puoleensa. Konradus Pictorin tytär hänellä

on tähtäimessään.

— Oh! kuului pettymyksen huokauksena kautta seuran.

— Hammunduksen madonna! huomautti tuomiorovasti kankein

kielin, sillä hänkin oli Anun neitsytkuvista vainunnut nuoren
taideniekan sydämensalaisuuden.

— Suomalaisnypykkä!

— Ja typötyhjä!

— Elkäähän soimatko suomalaistyttöjä! pani uskonharras Jönis

kaniikki hieman sammaltaen vastalauseensa. — Uskollisempaa
sydäntä tuskin lie kenelläkään!

— Niin, veli kyllä tietää… leikitteli tuomiorovasti leveästi.

Welcome to our website – the ideal destination for book lovers and
knowledge seekers. With a mission to inspire endlessly, we offer a
vast collection of books, ranging from classic literary works to
specialized publications, self-development books, and children's
literature. Each book is a new journey of discovery, expanding
knowledge and enriching the soul of the reade

Our website is not just a platform for buying books, but a bridge
connecting readers to the timeless values of culture and wisdom. With
an elegant, user-friendly interface and an intelligent search system,
we are committed to providing a quick and convenient shopping
experience. Additionally, our special promotions and home delivery
services ensure that you save time and fully enjoy the joy of reading.

Let us accompany you on the journey of exploring knowledge and

personal growth!

ebookluna.com