Fundamentals of Human Resource Management People

Data and Analytics 1st Edition Talya Bauer

download

https://ebookmeta.com/product/fundamentals-of-human-resource-
management-people-data-and-analytics-1st-edition-talya-bauer/

Download full version ebook from https://ebookmeta.com

We believe these products will be a great fit for you. Click
the link to download now, or visit ebookmeta.com
to discover even more!

Fundamentals of Human Resource Management, Global

Edition Gary Dessler

https://ebookmeta.com/product/fundamentals-of-human-resource-
management-global-edition-gary-dessler/

Fundamentals of Human Resource Management Fifth Edition

Garry Desseler

https://ebookmeta.com/product/fundamentals-of-human-resource-
management-fifth-edition-garry-desseler/

Fundamentals of Human Resource Management: Functions,

Applications, and Skill Development 2nd Edition Robert
N. Lussier

https://ebookmeta.com/product/fundamentals-of-human-resource-
management-functions-applications-and-skill-development-2nd-
edition-robert-n-lussier/

Accounting Fundamentals for Health Care Management, 4th

Edition Steven A. Finkler

https://ebookmeta.com/product/accounting-fundamentals-for-health-
care-management-4th-edition-steven-a-finkler/
Vampire The masquerade Second Inquisition 5th Edition
Cat Evans Kenneth Hite And Khaldoun Khelil

https://ebookmeta.com/product/vampire-the-masquerade-second-
inquisition-5th-edition-cat-evans-kenneth-hite-and-khaldoun-
khelil/

Ready for Anything Four Touchstones for Future Focused

Learning Innovative Teaching Strategies to Prepare
Students for the Future 1st Edition Suzette Lovely

https://ebookmeta.com/product/ready-for-anything-four-
touchstones-for-future-focused-learning-innovative-teaching-
strategies-to-prepare-students-for-the-future-1st-edition-
suzette-lovely/

National Geographic Traveler France 4th Edition

Rosemary Bailey

https://ebookmeta.com/product/national-geographic-traveler-
france-4th-edition-rosemary-bailey/

Insight Guides South Korea Travel Guide eBook 12th

Edition Insight Guides

https://ebookmeta.com/product/insight-guides-south-korea-travel-
guide-ebook-12th-edition-insight-guides/

Decorrelative Mollifier Gravimetry Basics Ideas

Concepts and Examples First Edition Willi Freeden

https://ebookmeta.com/product/decorrelative-mollifier-gravimetry-
basics-ideas-concepts-and-examples-first-edition-willi-freeden/
Mother of the Lamb The Story of a Global Icon 1st
Edition Matthew J. Milliner

https://ebookmeta.com/product/mother-of-the-lamb-the-story-of-a-
global-icon-1st-edition-matthew-j-milliner/
Description
Description
Description
Description
Descriptions of Images and Figures
Back to image

Instructors: Your time is valuable. We’re here for you!

SAGE COURSEPACKS: OUR CONTENT TAILORED TO YOUR LMS

We make it easy to import our quality instructor and student content into your
school’s learning management system (LMS).

NO NEW SYSTEM to learn

INTUITIVE AND SIMPLE to use
Allows you to CUSTOMIZE COURSE CONTENT to meet your students’ needs
A variety of high-quality assessment questions and multimedia
ASSIGNMENTS TO SELECT FROM
NO REQUIRED ACCESS CODES

CONTACT YOUR SAGE SALES REPRESENTATIVE TO LEARN MORE:

sagepub.com/findmyrep

Back to image

SAGE Premium Video

Boost Comprehension. Bolster Analysis.

SAGE Premium Video EXCLUSIVELY CURATED FOR THIS TEXT

BRIDGES BOOK CONTENT with application & critical thinking

Includes short, auto-graded quizzes that DIRECTLY FEED TO YOUR LMS
GRADEBOOK
Premium content is ADA COMPLIANT WITH TRANSCRIPTS
Comprehensive media guide to help you QUICKLY SELECT MEANINGFUL
VIDEO tied to your course objectives

Back to image

The Hallmark Features

A complete learning package

Fundamentals of Human Resource Management: People, Data, and Analytics

provides a brief, cutting-edge introduction to the world of HRM with a special
emphasis on how understanding data can help managers make better decisions
about the people in their organizations.
 HR IN ACTION features at the beginning of each chapter help set the stage
for students about why the topic matters to HRM.
A chapter on DATA MANAGEMENT AND HUMAN RESOURCE INFORMATION
SYSTEMS unpacks the increasingly important role of data in today’s
workplace.
End-of-chapter DECISION-MAKING AND ETHICAL MATTERS EXERCISES
help students grapple with HR in action.
REAL-WORLD CASES spotlight organizations like Google, Igloo, Pinterest,
and Chobani.

Back to image

SAGE Publishing: Our Story

At SAGE, we mean business. We believe in creating evidence-based, cutting-edge

content that helps you prepare your students to succeed in today’s ever-changing
business world. We strive to provide you with the tools you need to develop the
next generation of leaders, managers, and entrepreneurs.

We invest in the right AUTHORS who distill research findings and industry
ideas into practical applications.
We keep our prices AFFORDABLE and provide multiple FORMAT OPTIONS
for students.
We remain permanently independent and fiercely committed to QUALITY
CONTENT and INNOVATIVE RESOURCES.
Fundamentals of Human Resource
Management
Fundamentals of Human
Resource Management
People, Data, and Analytics

Talya Bauer
Portland State University

Berrin Erdogan
Portland State University

David Caughlin
Portland State University

Donald Truxillo
University of Limerick
 Los Angeles
London
New Delhi
Singapore
Washington DC
Melbourne
 Copyright © 2021 by SAGE Publications, Inc.

All rights reserved. Except as permitted by U.S. copyright law, no

part of this work may be reproduced or distributed in any form or by
any means, or stored in a database or retrieval system, without
permission in writing from the publisher.

All third party trademarks referenced or depicted herein are included

solely for the purpose of illustration and are the property of their
respective owners. Reference to these trademarks in no way
indicates any relationship with, or endorsement by, the trademark
owner.

FOR INFORMATION:

SAGE Publications, Inc.

2455 Teller Road

Thousand Oaks, California 91320

E-mail: order@sagepub.com

SAGE Publications Ltd.

1 Oliver’s Yard

55 City Road

London, EC1Y 1SP

United Kingdom

SAGE Publications India Pvt. Ltd.

B 1/I 1 Mohan Cooperative Industrial Area

Mathura Road, New Delhi 110 044

India

SAGE Publications Asia-Pacific Pte. Ltd.

18 Cross Street #10-10/11/12

China Square Central

Singapore 048423

Library of Congress Cataloging-in-Publication Data

Names: Bauer, Talya, author. | Erdogan, Berrin, author. | Caughlin, David Ellis, author. |
Truxillo, Donald M., author.

Title: Fundamentals of human resource management : people, data, and analytics / Talya
Bauer, Portland State University, Berrin Erdogan, Portland State University, David Caughlin,
Portland State University, Donald Truxillo, University of Limerick.

Description: Thousand Oaks, California : SAGE Publishing, [2021] | Includes bibliographical

references and index.

Identifiers: LCCN 2019031761| ISBN 9781544377728 (paperback) | ISBN 9781544397269

(epub) | ISBN 9781544397276 (epub) | ISBN 9781544397252 (ebook)

Subjects: LCSH: Personnel management.

Classification: LCC HF5549 .B3148 2021 | DDC 658.3—dc23 LC record available at

https://lccn.loc.gov/2019031761

Printed in Canada

This book is printed on acid-free paper.

Acquisitions Editor: Maggie Stanley

Content Development Editor: Lauren Gobell

Editorial Assistant: Janeane Calderon

Production Editor: Tracy Buyan

Copy Editor: Gillian Dickens

Typesetter: Hurix Digital

Proofreader: Alison Syring

Indexer: Will Ragsdale

Cover Designer: Scott Van Atta

Marketing Manager: Sarah Panella

Brief Contents
Preface
Acknowledgments
About the Authors
Part I: HRM in Context
Chapter 1 • Human Resource Management
Chapter 2 • Strategic HRM, Data-Driven Decision Making,
and HR Analytics
Chapter 3 • Data Management and Human Resource
Information Systems
Chapter 4 • Diversity, Inclusion, and Equal Employment
Laws
Chapter 5 • The Analysis and Design of Work
Part II: Managing Across the Talent Life Cycle
Chapter 6 • Workforce Planning and Recruitment
Chapter 7 • Selection Processes and Procedures
Chapter 8 • Training, Development, and Careers
Chapter 9 • Performance Management
Chapter 10 • Managing Employee Separations and
Retention
Part III: Reward Systems
Chapter 11 • Rewarding Employees
Chapter 12 • Managing Benefits
Part IV: Special Topics in HR
Chapter 13 • Employee and Labor Relations
Chapter 14 • Employee Safety, Well-Being, and Wellness
Chapter 15 • Opportunities and Challenges in International
HRM
Appendix A: Cases
Appendix B: Data Analytics Exercises
Glossary
Notes
Index
Detailed Contents
Preface
Acknowledgments
About the Authors
Part I: HRM in Context
Chapter 1 • Human Resource Management
Learning Objectives
HR in Action: The Case of Costco
Defining Human Resource Management
Manager’s Toolbox
HRM Matters
People Matter
Organizational Culture Matters
Macro Changes and HRM
Demographics Are Changing
The Gig Economy Is Growing
Globalization Is Increasing
Technology Is Rapidly Evolving
Availability of Data Is Increasing
Ethical Challenges and Corporate Social
Responsibility
Spotlight on Data and Analytics
The Profession of HRM
Who Is Involved in HRM?
HR Careers
HR Competencies
Spotlight on Legal Issues
Chapter Summary
Key Terms
HR Reasoning and Decision-Making Exercises
Ethical Matters Exercise: SHRM Code of Ethics
Chapter 2 • Strategic HRM, Data-Driven Decision Making,
and HR Analytics
Another Random Scribd Document
with Unrelated Content
on, vietämme vaatimatonta ja tervettä elämää ja annamme köyhille
heidän osansa. Jos työläiset tahtoisivat ryöstää meiltä niinkin paljon
kuin nuppineulan, niin olisivat he aika roistoja!

Negrel jo itsekin alkoi tyynnyttää ukkoa. Häntä huvitti suuresti

hyväntahtoisen ukon viha. Ravut narskuivat vielä hampaissa, kun
siirryttiin politiikan alalle. Gregoire, vielä levottomana, vakuutti aina
puoltavansa liberalismia. Hän ilmaisi säälinsä Louis-Philippe'stä.

[Louis-Philippe oli valittu Ranskan kuninkaaksi v. 1830

vallankumouksen jälkeen, hallitsi v. 1848 saakka, suosi porvaristoa,
jonka vuoksi tämä piti häntä kuninkaana.]

Naiset tahtoivat muuttaa puheaihetta ja kysyivät Deneulinilta,

miten hänen tyttärensä voivat. Lucie harjottaa Marchiennessä laulua
ja Jeanne piirtelee erään ukon päätä. Mutta hän kertoi tyttäristään
hajamielisesti pitäen silmällä tirehtööriä, joka oli niin syventynyt
sähkösanomien lukemiseen, että oli nähtävästi aivan unohtanut
vieraansa. Näistä ohueista papereista tunsi Deneulin Pariisista
saapuneita käskyjä, jotka ratkaisevat lakon eikä hän voinut peittää
uteliaisuuttaan.

— No, mitä ajattelette tehdä? kysyi hän äkkiä.

Tirehtööri säpsähti, mutta sanoi epämääräisesti.

— Sittenpähän nähdään.

— Niin teillä ei tietysti ole hätää, lausui Deneulin mietteitään

ääneen, — teillä on varaa odottaa. Mutta minä joudun kiikkiin, jos
lakko leviää Vandameen. Vaikka olen pannut Jean-Bart'in uuteen
kuntoon, niin on minulla vain yksi kaivos ja täytyy sen olla alati
toimessa. Niin, niin, eipä minun ole kovin hupaista.

Tämä välitön tunnustus näytti herättävän hra Hennebeau'n

mielenkiintoa. Hän kuunteli ja hänen aivoissaan muodostui uusi
ajatus. Jos lakko kävisi uhkaavaksi, niin voisi sitä käyttää hyväkseen.
Antaa sen laajeta kunnes se hävittää naapurin ja silloin voi
polkuhinnasta ostaa hänen kaivoksensa. Se olisi varmin keino päästä
taas hallinnon suosioon.

— Jos Jean-Bart tuottaa teille niin paljon harmia, niin miksi ette
luovu siitä? sanoi hän nauraen.

Mutta Deneulin katui jo sanansa ja huudahti:

— Ei ikinä!

Kalkki nauroivat hänen kiivaudelleen unohtaen lakon ja ryhtyen

jälkiruokaan. Omenacharlottaa höystettynä munilla tervehdittiin
ylistävillä huomautuksilla, ylellinen aamiainen päättyi hedelmiin, —
luumuihin, viinirypäleihin ja päärynöihin. Kaikki keskustelivat
hyvänsävyisästi palvelijan kaataessa laseihin Reinin viiniä
Champagnen sijaan, joka oli käynyt liian tavalliseksi.

Jälkiruuan vaikutuksesta oli suunnitelma häistä edistynyt

tuntuvasti. Täti heitti Paul'iin merkitseviä katseita, että nuori mies
vihdoin innostui itsekin ja alkoi mielistellä Cecilea voittaakseen
jälleen ryöstöstä pelästyneitten Gregoirien suosion.

Hippolyte tarjosi kahvia, kun hänen jälestään riensi pelästynyt

kamarineitsyt.

— Herra tirehtööri! Nyt he tulevat! huudahti hän säikähtyneenä.

 Lähetystö oli saapunut. Kuului, miten ovet kävivät ja kauhun
tuulahdus puhalsi huoneeseen.

— Viekää heidät vierashuoneeseen, sanoi Hennebeau.

Vieraat, jotka istuivat pöydän ympärillä, vaihtoivat levottomia

katseita. Syntyi hetken äänettömyys. Sitten alettiin taas tehdä pilaa,
pisteltiin leikillä sokerit taskuun, peitettiin lautaset. Mutta tirehtööri
pysyi vakavana ja nauru taukosi itsestään, äänet hiljenivät, sillaikaa
kun vierashuoneesta kuului työmiesten raskaat askeleet matolla.

— Minä toivoisin, että joisit ensin kahvisi, sanoi rouva Hennebeau

miehelleen puoliääneen.

— Tietysti, vastasi hän, Odottakoot!

Hän oli hermostunut kuunnellen vähintäkin ääntä, mikä kuului,

vaikka hän oli kiinnittävinään kaiken huomionsa kahvikuppiin.

Paul ja Cecile nousivat ja Paul kehoitti tyttöä katsomaan

avaimenreikään. He olivat pakahtua nauruun ja puhuivat hiljaa.

— Näettekö heitä?

— Kyllä… Näen yhden lihavan ja hänen takanaan kaksi

pienempää.

— Kauhean näköisiä, eikö totta?

— Ei ollenkaan, he ovat herttaisia.

Hra Hennebeau nousi äkkiä pöydästä sanoen, että kahvi on liian

kuumaa ja että hän juo sen perästäpäin loppuun. Poismennessään
painoi hän sormen huulilleen kehottaen olemaan varuillaan. Kaikki
istuivat taas paikoilleen ääneti, uskaltamatta liikahtaa, tarkaten
karkeitten äänien puhetta.
II.

Jo edellisenä päivänä kokouksessa Rasseneurin luona olivat Etienne

muutamine tovereineen valinneet edustajia, joitten piti seuraavana
päivänä mennä tirehtöörin luo. Kun Maheun vaimo illalla sai tietää,
että hänen miehensä on valittu edustajien joukkoon, joutui hän
epätoivoon kysyen mieheltään, tahtoiko hän, että heidät heitettäisiin
kadulle. Maheu itsekin oli vastahakoisesti suostunut siihen. Vaikkakin
he olivat täysin tietoisia vääryydestä, jota heidän piti kärsiä, niin
toiminnan hetkenä heräsi heissä molemmissa pelko seuraavasta
päivästä ja he olivat valmiit tapansa mukaan taivuttamaan
selkäänsä. Tavallisesti mies mukautui kaikissa tapauksissa vaimonsa
mielipiteisiin seuraten hänen neuvojaan. Mutta tällä kertaa hän
suuttui, koska salassa itsekin pelkäsi samoin.

Kello kaksitoista täsmälleen syötiin aamiainen, sillä kello yksi piti

edustajien kokoontua "Huvissa" ja sieltä lähteä Hennebeaun luo.
Aamiaiseksi oli pelkkiä perunoita, voita oli niin vähän, ettei kukaan
koskenut siihen. Illalla voisi siitä tehdä voileipiä.

— Tiedäthän, että me olemme siinä uskossa, että sinä tulet

tulkitsemaan asiamme, sanoi Etienne odottamatta Maheulle.
 — Mutta ei! huudahti Maheun vaimo. Hän saa mennä minun
puolestani, mutta minä kiellän häntä esiintymästä johtajana… Ja
miksi juuri hän eikä joku muu?

Etienne alkoi selittää erikoisella innolla. Maheuhan on kaivosten

paras työmies, josta eniten pidetään ja pidetään arvossa. Ennen oli
tahdottu, että puhuisi hän, Etienne. Mutta hän on ollut liian vähän
aikaa Montsous'ssa. Vanhaa työmiestä sen sijaan tullaan kuulemaan
tarkkaavaisemmin. Ja toverit voivat uskoa asiansa arvokkaimmalle,
siksi hän ei saa kieltäytyä, se olisi pelkurimaista.

Maheu'n vaimo teki toivottaman eleen.

— Mene, mene, ukkoni, ota kaikkien syy niskaasi. Minä suostun

kaikkeen!

— Mutta enhän minä osaa puhua, sopersi Maheu. — Minä voin

sanoa tyhmyyksiä.

Etienne, tyytyväisenä siitä, että oli saanut hänet vakuutetuksi,

taputti häntä olalle sanoen:

— Puhu sitä, mitä tunnet, niin on kyllä hyvä.

Ukko Bonnemort, jonka jalat olivat alkaneet turvota, pudisti vain

päätään suu täynnä ruokaa. Nielty ään lausui hän:

— Puhu mitä tahansa ja kaikki jää kuitenkin entiselleen ikäänkuin

et olisi puhunutkaan. Oh, kyllä olen ollut ennen mukana tuollaisissa.
Neljäkymmentä vuotta sitten ajettiin meidät sapeleilla pois hallinnon
portilta. Ehkä tällä kertaa he ottavatkin teidät vastaan, mutta eivät
he vastaa teille enempää kuin tuo seinä… Peijakas! heillähän on
rahaa ja viisi he teistä välittävät!
 Kukaan ei vastannut mitään. Maheu ja Etienne nousivat pöydästä
ja lähtivät jättäen perheen jäsenet istumaan synkkinä tyhjien
lautasiensa ääressä. Matkalla poikkesivat he hakemaan Levaque'ta ja
Pierronia ja kaikki nelisin lähtivät Rasseneurin luo, jonne piti
naapurikylien edustajien saapua. Kun kaikki kaksikymmentä
edustajaa oli saapunut, päättivät he ehdoista, jotka he esittäisivät
yhtiölle. Sen jälkeen lähtivät kaikki Montsou'hum. Kello löi kahta, kun
he saapuivat perille.

Palvelija käski heidän odottaa ja paiskasi oven kiinni heidän

nenänsä edessä. Hän palasi ja vei heidät vierashuoneeseen, missä
hän veti verhot sivulle. Jäätyään yksin kivihiilenkaivajat eivät
uskaltaneet istua, vaikka he kaikki olivat siististi puetut ja aamulla
olivat ajaneet partansa. Keltaset hiukset ja viikset olivat sileäksi
kammatut. he rutistivat lakkejaan käsissään ja katsoivat komeita
huonekaluja, jotka olivat eri tyylisiä. Kaikki tuo vanha kulta, vaalea
silkki ja koko tuo ennen tuntematon komeus herätti heissä
kunnioituksen sekaista hämminkiä. Heidän jalkansa upposivat
pehmeisiin itämaisiin mattoihin. Mutta eniten painosti heitä lämpö,
joka heidän poskiansa heti alkoi kuumottaa. Kului viisi minuuttia ja
he tunsivat itsensä yhä epämukavimmiksi tässä lämpöisessä
komeassa huoneessa.

Vihdoin tuli hra Hennebeau sotilaallisesti napitetussa takissa ynnä

kunnianmerkki rinnassa. Hän alkoi puhua ensimäisenä.

— No, siinäkö te olette!… Näytätte kapinoivan…

Hän keskeytti itsensä sanoen kylmän kohteliaasti:

— Istukaa, mielihyvällä puhun kanssanne.

 Kivihiilenkaivajat katsoivat ympärilleen etsien silmillään mihin
istua. Muutamat uskalsivat istua tuoleille, toiset jäivät seisomaan
uskaltamatta istua silkkisille istuimille.

Syntyi äänettömyys. Hra Hennebeau siirsi nojatuolinsa lähemmäksi

kamiinia katsoen tyystin työmiehiin muistaakseen ketä heistä hän oli
ennen nähnyt. Hän tunsi Pierronin, joka oli vetäytynyt toisten taakse,
ja hänen katseensa pysähtyi Etienneen, joka istui suoraan häntä
vastapäätä.

— No, mitä tahdotte sanoa minulle? kysyi hän.

Hän luuli, että Etienne alkaisi puhua ja hämmästyi suuresti

huomatessaan, että Maheu astui esiin. Voimatta pidättäytyä
huudahti hän:

— Kuinka? Tekö, yksi parhaimpia työmiehiä, melkein vanhin

Montsou'n työmies, joka aina olette ollut niin järkevä! Minä olen
hyvin surullinen nähdessäni teidät tyytymättömien etunenässä!

Maheu kuuntelu silmät alas painuneina. Sitten alkoi hän puhua

aluksi aralla ja matalalla äänellä:

— Herra tirehtööri, juuri sentähden ovat toverit valinneet minut,

että olen tyyni ja harkitseva mies, eikä minua voi mistään syyttää. Te
näette itse, ettemme ole mitään rettelijöitä, jotka vaan tahtovat
meluta. Me tahdomme ainoastaan oikeutta, me olemme väsyneet
kärsimään nälkää ja meistä tuntuu, että olisi aika järjestyä niin, että
olisi edes leipää riittävästi.

Vähitellen alkoi hänen äänensä kaikua varmempana. Hän kohotti

silmänsä ja jatkoi katsoen tirehtöörin:
 — Te ymmärrätte itsekin, ettemme voi taipua teidän uuteen
maksutapaanne. Meitä syytetään huonosta paaluttamisesta. Se on
totta, ettemme uhraa siihen niin paljon aikaa kuin tarvitaan. Mutta
jos me kuluttaisimme enemmän aikaa paaluttamiseen, niin silloin
ansiomme supistuisivat vielä enemmän, mutta sitä tuskin nytkään
riittää elantoon, ja silloin tulisi kerrassaan loppu kaikille työmiehille.
Maksakaa meille enemmän, niin tulemme paremmin paaluttamaan
sen sijaan, että yhtä mittaa kaivaisimme hiiliä, koska se on
ansiotyömme. Se on ainoa keino, millä asia voidaan järjestää, jotta
työ tulisi tehdyksi, täytyy siitä maksaa. Ja mitä te olette keksineet?
Te alennatte maksun hiilirattaista ja vakuutatte, että se tasoittuu
siitä, että te maksatte erikseen paaluttamisesta. Vaikka olisikin niin,
jäisimme kuitenkin tappioon, sillä paaluttaminenhan ottaa paljon
enemmän aikaa. Harmillisinta on, ettei se edes ole totta.. Yhtiö ei
aiokaan hyvittää sitä lainkaan, vaan se pistää yksinkertaisesti kaksi
centimea rattaita kohti omaan taskuunsa, siinä kaikki.

— Niin, niin, se on totta, murahtivat toiset edustajat nähdessään,

että hra Hennebeau teki äkkinäisen liikkeen tahtoen keskeyttää
puhujan.

Maheu ei itsekään antanut tirehtöörin puhua. Hän oli päässyt

vauhtiin ja sanat tulvivat suuhun itsestään. Kaikki nuo asiat olivat jo
kauan painaneet syvältä hänen rinnassaan ja nyt rinnan laajetessa
ne tulvivat itsestään ilmoille. Hän kertoi heidän yleisestä puutteesta,
raskaasta työstä ja eläimellisestä elämästä, vaimojen ja lasten
nälkähuudoista. Hän muistutti äskeistä mitättömän pientä palkkaa,
ansiota, joka menee melkein kokonaan sakkoihin ja työn seisauksiin,
niin että saa palata kotiin tyhjin käsin nähdäkseen naisten ja lastensa
kyyneleet. Oliko päätetty vallan näännyttää heidät?
 — Ja siis, herra tirehtööri, sanoi hän lopuksi, me tulimme
sanomaan teille, että jos meidän täytyy nääntyä, niin teemme sen
mieluummin ristissä käsin. Silloin emme ainakaan tarvitse olla niin
uuvuksissa. Me olemme jättäneet kaivokset, emmekä palaa sinne
ennenkuin yhtiö myöntyy meidän vaatimuksiimme. Se on alentanut
palkkion hiilirattaista ja tahtoo maksaa erikseen paaluttamisesta,
mutta me tahdomme, että kaikki jäisi entiselleen ja että meille
maksettaisiin viisi centimeä enemmän joka hiilirattaasta.

Työmiesten joukosta kuului huudahduksia:

— Niin; on. Hän on sanonut oikein… Niin me kaikki ajattelemme…

Tahdomme ainoastaan oikeutta.

Toiset eivät puhuneet mitään, nyökäyttivät vain päätään. Nyt he

eivät enää huomanneet komeata huonetta, sen kultaa ja silkkiä ja eri
tyylisiä huonekaluja. Eivät he edes tunteneet pehmeää mattoa, jota
he polkivat saappaillaan.

— Antakaa toki minun vastata, huusi vihdoin hra Hennebeau

vihastuneena. — Ensiksihän ei ole totta, että yhtiö voittaa kaksi
centimeä rattaita kohti… Laskekaammepa.

Nyt alkoi katkonainen väittely. Tirehtööri koetti hajottaa heidät,

kääntyi Pierronin puoleen, joka höpisi jotain epäselvää. Levaque
taasen esiintyi kaikkein kiihkoisimpana, hän huusi, sotkeutui,
vakuutti jotakin, mitä itse ei oikein ymmärtänyt.

— Jos te puhutte kaikki yht'aikaa, niin emme voi koskaan päästä

mihinkään tulokseen, lausui hra Hennebeau.
 Hän oli jälleen rauhoittunut ja puhui kylmän arvokkaasti ilman
ärtymystä, kuten henkilö, joka täyttää vieraan tahdon ja osaa
pakottaa toisia tunnustamaan sen. Ensi hetkestä oli hän yhä
katsonut Etienneen koettaen saada tämän rikkomaan
äänettömyytensä. Sen vuoksi hän jätti puheen kahdesta centimestä
sikseen ja siirsi puheen laajemmille aloille.

— Ei, tunnustakaa vilpittömästi, että kaikki tuo on teille tyrkytetty

sivulta päin ja te vain seuraatte villitsemistä. Se on todellakin rutto,
joka leviää kaikkialle pahentaen paraimpiakin työntekijöitä.
Ennenhän te olette olleet niin hiljaisia. Tunnustakaa, että teille on
luvattu jumala tiesi mitä, että teidän vuoronne on tulla isänniksi…
Teidät on houkuteltu tuohon kuuluisaan Internationaleen, tuohon
ryövärien sakkiin, joka tahtoo hävittää koko yhteiskunnan…

Siinä keskeytti hänet Etienne:

— Te erehdytte, herra tirehtööri. Ei ainoakaan Montsou'n

kivihiilikaivaja ole vielä liittynyt kansainväliseen liittoon. Mutta jos
heidät saatetaan siihen, niin tulevat he liittymään kaikki. Se riippuu
yhtiöstä.

Tästä sukeusi väittely Etiennen ja hra Hennebeaun välillä,

aivankuin ei toisia olisi olemassa.

— Yhtiö on työläisten kaitselmus ja turhaan te uhkaatte sitä, sanoi

tirehtööri. — Tänä vuonna on se kuluttanut kolmesataa tuhatta
työläisten kyläin rakentamiseen, josta se saa vain kaksi prosenttia
tuloja, puhumattakaan eläkkeistä, joita se myöntää, hiilestä,
lääkkeistä… Te, joka näytätte olevan sivistynyt mies ja muutamassa
kuukaudessa olette tullut yhdeksi paraimmista työmiehistämme,
tekisitte paremmin, jos levittäisitte näitä totuuksia sen sijaan, että
turmelette itsenne seurustelemalla pahamaineisten ihmisten kanssa.
Niin, niin, minä tarkoitan tietysti Rasseneuria, jonka olimme
pakotetut erottamaan säästääksemme kaivoksemme
sosialismitartunnalta. Teidät nähdään usein Rasseneurilla ja
varmaankin hän on agiteerannut teitä perustamaan apukassaa.
Meidän puolesta saa kyllä olla säästökassa, mutta meistä tuntuu,
että se on ase meitä vastaan, säästövarat taistelukuluja varten. —
Muutoin täytyy minun ilmoittaa, että yhtiö tahtoo tarkastaa tätä
kassaa.

Etienne kuunteli silmät seivästettyinä tirehtööriin. Vain huulten

heikosta väräjämisestä näki hänen sisunsa kuohuvan. Sitten hymähti
hän ja vastasi tyynesti:

— Se on uusi vaatimus. Tähän asti ei herra tirehtööri ole puhunut

mitään tarkastamisesta. Valitettavasti on meidän toivomuksemme,
että yhtiö vähemmän huolehtisi meistä. Älköön se esiintykö
kaitselmuksena, vaan toimikoon oikeudenmukaisesti ja antakoon
meille työansiomme sen sijaan että riistäisi sen itselleen. Onko oikein
joka pulan aikana näännyttää työläisiä nälällä, jottei vaan
osakkaitten voitot tulisi kosketuksi. Puhukaa mitä tahdotte, herra
tirehtööri, mutta uusi maksutapa on keksitty ainoastaan alennetun
työpalkan peittämiseksi ja se se juuri panee mielemme kuohuksiin.
Joskin yhtiön täytyy supistaa kuluja, tekee se väärin alentaen yksin
työmiehen palkan.

— Vai niin, siinäpä nyt ollaan! huudahti hra Hennebeau. — Minä

juuri odotinkin, että meitä syytettäisiin siitä että muka näännytämme
kansaa nälkään ja elämme sen hiestä ja verestä! Kuinka te voitte
puhua tuollaisia tyhmyyksiä! Pitäisihän teidän tietää, kuinka suurelle
vaaralle alttiita ovat teollisuuskapitalit, etenkin kaivospääomat. Panna
kaivos pystyyn meidän päivinämme maksaa lähes kaksi miljoonaa
frankia. Ja kuinka paljon huolta vaaditaan, jotta voisi saada noin
suunnattomasta summasta edes keskimääräisen prosentin! Melkein
puolet Ranskan kaivoksista on joutunut häviöön. On kerrassaan
järjetöntä syyttää julmuudesta niitä, jotka pysyvät pystyssä. Jos
heidän työläisensä kärsivät, niin kärsivät he itsekin. Luuletteko, että
yhtiö kärsii vähemmän kuin te tästä pulasta? Se ei määrää mielin
määrin työpalkkaa, sen täytyy ottaa kilpailu huomioon, muutoin
joutuu se häviöön. Pitäkää kiinni tosiseikoista… Mutta te ette tahdo
kuulla eikä ymmärtää!

— Ei, Vastasi nuori mies, — me ymmärrämme kyllä, ettei mikään

parannus ole meille mahdollinen niin kauan kuin asiat ovat niin kuin
ne nyt ovat. Siksi juuri täytyy työläisten pyrkiä siihen, että ne
muuttuisivat.

Nämä sanat olivat lausutut matalalla tyynellä äänellä, mutta niistä

huokui sellaista itsetietoista uhkausta, että heti sen jälkeen syntyi
äänettömyys. Kaikki joutuivat hämilleen ikäänkuin ukkonen olisi
leijaillut ilmassa. He katsahtivat taas syrjästä huoneen sisustukseen,
josta pieninkin lelu voisi taata heille päivällisen kuukaudeksi.

Vihdoin nousi hra Hennebeau näyttäen että keskustelu on

päättynyt. Kaikki seurasivat hänen esimerkkiään. Etienne hiljaa
pukkasi Maheuta ja tämä alkoi taas puhua, tällä kertaa hitaasti
ikäänkuin etsien sanoja:

— Siinä siis kaikki, mitä tirehtöörillä on meille sanottavaa… Meidän

on siis ilmoitettava toisille, ettette hyväksy ehtojamme.

— Minäkö, hyvä ystävä? — huudahti tirehtööri, — minä en

vastusta mitään. Minä olen myös palkattu kuten tekin eikä minulla
ole sen enempää valtaa kuin vähäisimmällä kaivospojalla. Minulle
annetaan määräyksiä, joitten täyttämisestä minun täytyy valvoa.
Olen sanonut teille, mitä katsoin tarpeelliseksi, mutta minä en voi
päättää mitään. Te olette ilmoittaneet minulle ehtonne, minä esitän
ne hallinnolle ja sitten tiedonnan teille vastauksen.

Hän puhui korkealle virkamiehelle ominaisella pidättäväisyydellä

välttäen mielenkiihkoa sekä kylmällä kohteliaisuudella, jota hän piti
sopivimpana vallan välikappaleena. Kivihiilenkaivajat katsoivat
häneen epäluottamuksella. He kysyivät itseltään mitä hän tarkoittaa
ja missä tarkoituksessa hän valehtelee. He arvioivat myös, miten
paljon hän saa riistetyksi ollessaan heidän ja isäntien välillä.

Etienne puuttui taas puheeseen:

— Näette, herra tirehtööri, sanoi hän, — miten valitettavaa on,

ettemme itse voi puoltaa asiaamme. Me voisimme selittää, ja
todistaa monta seikkaa, mitkä teiltä voivat jäädä huomaamatta… Jos
vain tietäisimme kenen puoleen kääntyä!

Hennebeau ei suuttunut. Hänen kasvoissaan päinvastoin vilahti

hymy.

— Oh, jos te ette luota minuun, niin asia mutkistuu. Silloin teidän
täytyy kääntyä tuonne…

Ja hän viittasi epämääräisesti akkunaan päin. Työmiehet

seurasivat hänen liikettään. Mihin 'tuonne'? Varmaankin Pariisiin.
Mitään varmaa he eivät tietäneet. Ja taas kohosi heidän eteensä
jokin saavuttamaton ja pelottava: seutu, missä tuntematon jumala
asui salaisessa pyhätössään. He eivät saisi sitä koskaan nähdä, he
tunsivat vain etäältä sen kaikkivoivan mahdin, joka painosti kaikkia
kymmentä tuhatta työmiestä. Kun tirehtööri puhui, piili hänessä
sama voima, joka puhui hänen huulillaan.

Heidät valtasi alakuloisuus; Etiennekin kohautti olkapäitään

ikäänkuin sanoen, että paras oli nyt lähteä. Mutta tirehtööri taputti
Maheuta ystävällisesti olalle kysyen miten Jeanlinin terveyden laita
oli.

— Se oli kova koetus teille ja te kuitenkin puollatte huonoa

paalutusta! — Ajatelkaa toki asiaa, ystäväni hyvät, lakkohan on yhtä
hävittävä kaikille. Viikon kuluttua tulette te jo kärsimään nälkää.
Minä luotan teidän järkevyyteenne, ja toivon että viimeistään
maanantaina lähdette töihin.

Työmiehet lähtivät lappaamaan tiehensä kuin karjalauma,

vastaamatta mitään tähän toivoon saada heidät masennetuksi.
Tirehtööri saattoi heitä toistaen vieläkin toiveensa. Toisella puolen oli
yhtiö uusine tariffineen ja toisella työläisten vaatimus korottaa
maksu hiilirattaista viidellä centimella. Jottei työläiset turhia toivoisi,
katsoi hän velvollisuudekseen ilmoittaa heille, ettei heidän ehtoihinsa
suostuta.

— Miettikää ensin oikein ennenkuin ryhdytte tyhmyyksiin, toisti

hän.

Eteisessä Pierron kumarsi syvään, mutta Levaque siirsi lakin

silmilleen. Maheu aikoi sanoa jotain jäähyväisiksi, mutta Etienne
työnsi häntä taas ja kaikki poistuivat äänettöminä. Ovi paiskattiin
rymyllä kiinni heidän jälkeensä.

Kun Hennebeau palasi ruokasaliin, istuivat vieraat yhä ääneti ja

liikkumattomina pöydän ääressä. Hän kertoi lyhyesti tapauksesta
Deneulinille, jonka kasvot tulivat harmaiksi synkkämielisyydestä.
Isäntä joi kylmän kahvinsa ja vieraat tahtoivat muuttaa puheaihetta.
Mutta eivät Gregoiretkaan voineet puhua muusta kuin lakosta. He
ihmettelivät ettei ole lakeja, jotka kieltäisivät työläisiä jättämästä
työt. Paul koetti rauhoittaa Cecilea vakuuttaen, että pian saapuu
santarmeja.

Vihdoin soitti rouva Hennebeau palvelijaa.

— Hippolyte, avatkaa ikkunat ja tuulettakaa hyvin

vierashuoneessa, ennenkuin me siirrymme sinne.
III.

Oli kulunut kaksi viikkoa. Kolmannen viikon maanantaina näyttivät

hallinnolle lähetetyt tiedonannot, että kaivoksiin saapuneitten
työläisten määrä oli entisestään supistunut. Sinä aamuna oli toivottu
töitten uudistumista, mutta hallinnon taipumattomuus saattoi
työläiset epätoivoon. Nyt ei oltu lakossa ainoastaan Voreux'ssa,
Crevecoeur'issa, Mirou'ssa ja Madeleinessa, vaan Victoiressa ja
Feutry-Cantel'issakin oli tuskin neljäs osa työläisiä työssä ja lakko oli
ulottunut Saint-Thomas'eenkin.

Voreux'ssa oli haudan hiljaisuus. Kaivos näytti hyljätyltä, ikäänkuin

työ olisi lakannut siellä. Kaksi kolme paria rattaita seisoi
unohdettuina korokkeilla surullisina ja mykkinä. Puuvarasto lahosi
sateesta. Kanavassa torkkui puolilleen lastattu lotja. Kaikki
rakennukset näyttivät hyljätyiltä, lajitteluvajan luukut olivat kiinni.
Kaivosrakennuksissa ei kuulunut vähintäkään melua, höyrykattilat
lepäsivät ja nostokoneen suuri uuni kärsi nälkää polttoaineen
puutteesta. Sitä lämmitettiin vain aamuisin. Kello yhdeksän saapui
ihmisiä. Hevosrengit menivät antamaan hevosille ruokaa. Alhaalla
työskentelivät voudit yksinään kuten työmiehet ikään. He pysyttivät
kunnossa käytäviä, jotka muuten lahosivat vallan. Rakennuksia peitti
pölykerros, ainoastaan pumpun raskaat huokaukset osottivat, että
kaivoksessa vielä hipuu vähän henkeä.

Voreux'n vastapäätä oleva kylä näytti myös kuolleelta. Lillen

prefekti oli saapunut, ja raitilla vaelsi santarmeja… Mutta työläiset
käyttäytyivät niin moitteettomasti, että he katsoivat parhaaksi
poistua. Ei koskaan vielä kylä ollut käyttäytynyt niin moitteettomasti.
Miehet makasivat päivät pitkät pelosta joutua kiusaukseen lähteä
kapakkaan ja naisetkin joivat vähemmän kahvia, ja riitelivät
vähemmän. — Lapsetkin näyttivät ymmärtävän, mitä oli tekeillä ja
juoksentelivat hiljaa. Kaikki olivat yksimielisiä, siitä, että täytyy
käyttäytyä moitteettomasti.

Maheu'n luona tunkeili väkeä aamusta iltaan. Sihteerinä jakoi

Etienne eniten tarvitseville kassan varoja, sivultapäin oli myös
saapunut muutamia satoja frankeja koottuja listalla. Mutta nyt olivat
kaikki varat kulutetut eikä kivihiilenkaivajilla enää ollut rahaa lakon
jatkamiseksi, nälkä seisoi uhkaavana heidän edessään. Maigrat
lupasi kahden viikon velkaa, mutta viikon kuluttua katui eikä antanut
enää. Hän seurasi aina yhtiön käskyjä, mahdollisesti tahtoi se
pikemmin lopettaa lakon tuomiten kivihiilenkaivajat nälkään. Maigrat
käyttäytyi muuten oikullisena tyrannina, milloin antaen leipää, milloin
taas kieltäen riippuen siitä miellyttikö puotiin saapunut leivän haussa
oleva tyttö vai ei. Maheun vaimon edessä paiskasi hän oven kiinni,
sillä häntä kiukutti vieläkin se, ettei Katarinaa oltu lähetetty hänen
luokseen. Kaiken päälliseksi alkoi pakastaa ja naiset katsoivat arasti
yhä hupenevaan hiilikassaan. Ei ollut ajattelemistakaan, että yhtiö
antaisi heille hiiltä, jollei miehet menisi töihin. Uhkasi siis ei vaan
nälkäkuolema, vaan myös paleltuminen kuoliaaksi.
 Maheulla oli jo puute kaikesta. Levaquet voivat vielä kihuuttaa
Bouteloup'ilta saamillaan kahdellakymmenellä frankilla. Pierronilla
tietysti oli rahaa, mutta pelosta, että heiltä pyydettäisiin lainaksi,
olivat he myös kärsivinään puutetta ja ottivat velaksi Maigrat'ilta,
joka olikin valmis antamaan heille vaikka koko puotinsa. Lauantai-
iltana pantiin jo monessa perheessä maata syömättä. Ja edessä oli
tulossa vielä uhkaavampia päiviä. Mutta kaikki miehuullisesti
alistuivat yhteiselle päätökselle eikä kuulunut ollenkaan valituksia.
Kaikki olivat lujasti vakuutetut voitosta, se oli todellakin
uskonnollisen väen sokeaa uskoa. Oikeuden vallan edestä olivat he
valmiit kärsimään saavuttaakseen yleismaailmallisen onnen. Nälkä
kiihotti vielä enemmän mieliä. Ei vielä koskaan noitten onnettomien
ihmisten silmien edessä kuvastunut niin loistavia tulevaisuuden
kuvia. Kun heidän silmänsä ummistuivat väsymyksestä, näkivät he
hengessään tulevaisuuden ihmeellisen yhteiskunnan, missä kaikki
ihmiset ovat veljiä, — työn ja yhteisten ateriain kultainen kausi.
Mikään ei voinut horjuttaa heidän uskoaan, että nyt se kausi on
koittava.

Kassa oli tyhjentynyt, yhtiö ei taipunut, päivä päivältä huononi

heidän asemansa, mutta he toivoivat yhä vieläkin ja aivankuin
halveksivat nälkää. Tuo usko lämmitti ja ravitsi heitä. Syötyään laihaa
kasvislientä Maheut tulivat äkkiä haltioihinsa haaveillen paremmista
päivistä, kuten kristityt marttyyrit, jotka heitettiin petojen
raadeltaviksi.

Etienne oli kaikkien tunnustama johtaja. Iltasin keskustelujen

aikana ennusti hän ammentaen uusia ajatuksia kirjoista. Hän luki
yökaudet läpi ja sai paljon kirjeitä. Oli myös tilannut belgialaisen
sosialistilehden "Kostajan". Tämä lehti oli ensimäinen, joka sai
jalansijaa kylässä ja se kohotti tilaajan arvoa huomattavasti.
Sellainen maine huumasi häntä yhä enemmän. Hoitaa laajaa
kirjeenvaihtoa, harkita koko läänin työlästen asioita, antaa Voreux'in
kivihiilenkaivajille neuvoja, sanalla sanoen tulla äkkiä keskukseksi,
jonka ympäri pyöri koko maailma, kuten hänestä tuntui, — kaikki tuo
luonnollisesti kutkutti yksinkertaisen hiilenmurtajan ylpeyttä. Hän
kohosi heti yhden askeleen ylemmäksi, ja huomaamattaan tuli
vihatun porvariston osaksi, omaksuen sen iloja ja mukavuuden
haluja, vaikkei hän sitä myöntänyt itsekään. Vain yksi seikka suretti
häntä: tieto puutteellisesta sivistyksestä, josta hän hämmentyi ja
arkaili jokaisen hännystakkiherran edessä. Entisen mukaan jatkoi
hän itseopiskeluaan, ahmien kaikki, mutta omaksuen hitaasti, sillä
opetusjärjestelmän puutteesta muodostui hänen päässään aika
sekasotku asioista, jotka käsittämättöminä olivat painuneet hänen
mieleensä.

Toisinaan valoisina hetkinä hän kävi levottomaksi ja epäili toimiiko

hän oikein ja onko hän sopiva työläisten johtaja. Mahdollisesti olisi
jokin oppinut tai asianajaja, joka osaisi hyvin puhua ja toimia
varmana, hyödyllisempi? Mutta hänen ylpeytensä nousi vastaan ja
itsevarmuus palasi.

Ei, ei ei tarvita asianajajia! Kaikki he ovat konnia, jotka elävät

kansan kustannuksella! Käyköön kuinka käy, mutta työläisten täytyy
itse järjestää asiansa. Ja hän innostui taas ajatuksesta tulla
kansanjohtajaksi, Voreux jo on hänelle alamainen, etäällä häämöttää
Pariisi ja kuka tiesi ehkä kansanedustajan paikka ja puhujalava
komeassa salissa odottaisi häntä, jolloin hän voisi jymytä porvareita
vastaan. Se olisi työmiehen ensimäinen puhe parlamentissa!

Muutaman päivän ajan oli Etienne hyvin neuvottomana. Pluchart

kirjoitti kirjoittamistaan, ehdottaen tulevansa Montsou'hun
kiihottamaan lakkolaisten intoa. Täytyisi järjestää kokous, missä
koneenkäyttäjä tulisi puheenjohtajaksi. Mutta tämän ehdotuksen
takana piili aikomus käyttää lakkoa hyväkseen saadakseen työmiehet
Kansainväliseen liittoon. Tähän asti olivat he pysyneet
välinpitämättöminä ja suhtautuivat epäilevinä siihen. Etienne pelkäsi
vähän että se herättäisi suurta huomiota, mutta siitä huolimatta olisi
hän kutsunut Pluchart'in, ellei Rasseneur kaikin voimin vastustaisi
Pluchart'in asiaan sekaantumista.

Kaikesta vaikutusvallastaan huolimatta täytyi Etiennen ottaa

kapakoitsijan mielipide huomioon. Tämä oli paikkakuntalainen, jolla
oli paljon kannattajia työläisten joukossa. Siksi oli Etienne kahden
vaiheilla tietämättä mitä vastata.

Maanantaina kello neljän aikaan, jolloin Etienne istui kahden

Maheun vaimon kanssa, tuli taas kirje Lillestä. Maheu oli mennyt
onkimaan, pakollinen toimettomuus vaivasi häntä ja sitä paitsi, jos
hänen onnistuisi saada kalaa, voisi sen myydä ja ostaa leipää. Ukko
Bonnemort ja Jeanlin lähtivät ulos koettaakseen paikattuja jalkojaan
ja lapset Alziren seurassa olivat lähteneet poimimaan hiiliä.

Tuli takassa palaa kituutti, sitä ei saanut suurentaa ja Maheun

vaimo istui sen viereen imettäen Estelleä.

Kun nuori mies oli lukenut kirjeen, kysyi vaimo;

— No, onko hyviä uutisia. Lähetetäänkö meille rahaa?

Etienne pudisti kieltävästi päätään ja vaimo jatkoi:

— En tiedä, miten tulemme toimeen tällä viikolla. Mutta kestää

täytyy. Oikeushan on meidän puolellamme ja siitä saa
mielenlujuutta. Loppujen lopuksi täytyy meidän voittaa.

Nyt hän oli lakon puolesta. Olisi tietysti ollut parempi pakottaa
yhtiö toimimaan oikeudenmukaisesti jättämättä työtä. Mutta koska
kerran on jätetty työt, niin ei saa uudelleen ryhtyä, ennenkuin on
saavuttanut oikeuden. Siten päätettyään pysyi hän lujana. Parempi
joutua perikatoon, kuin tunnustaa olevansa väärässä, kun itse
asiassa on oikeassa.

— Ah, huudahti Etienne, — tulisi edes kolera, joka tappaisi kaikki

nuo yhtiön verenimijät!

— Ei, ei, vastasi vaimo, — ei tarvitse toivoa kenenkään kuolemaa.

Siitä emme edistyisi lainkaan, sillä heidän tilalleen tulisi toisia…
Tahdon vain että he vähän tulisivat järkiinsä ja toivon, että on hyviä
ihmisiä kaikkialla. Tiedättehän etten pidä teidän politiikastanne.

Hän todellakin aina vastusti hänen sotilaallisia aikeitaan, hänen

mielestään oli hän liian taisteluhaluinen. On kyllä oikein vaatia
maksua työstä niin paljon kuin täytyy, mutta miksi sekottaa siihen
porvaristoa ja hallitusta? Mutta kuitenkin hän kohteli Etienneä
kunnioituksella, koska hän ei juonut ja maksoi säännöllisesti
neljäkymmentä viisi frankia ylöspidosta. Jos mies käyttäytyy hyvin,
niin voi hänelle tuollaisen antaa anteeksi.

Etienne alkoi silloin puhua tasavallasta, joka antaa kaikille leipää.

Mutta vaimo pudisti päätään. Hän muisti v. '48, tuon koiravuoden,
joka oli ottanut heiltä viimeiset leipämurut heidän ensimäisinä
avioliiton aikoina. Ja hän alkoi surullisella äänellä kertoa, mitä heidän
oli pitänyt silloin kestää.
 — Meillä ei ollut äyriäkään, kertoi hän, — eikä leivänkannikkaa ja
kaikissa kaivoksissa olivat työt pysähtyneet. Aivan niinkuin nyt.
Monet kuolla kupsahtelivat.

Samassa avautui ovi ja he jähmettyivät hämmästyksestä, —

huoneeseen astui Katarina. Hän ei ollut käynyt kotona siitä asti, kun
hän oli karannut Chavalin luo. Hän oli niin hämmentynyt, ettei
muistanut edes sulkea ovea, vaan seisoi kynnyksellä vavisten ja
äänetönnä. Hän oli toivonut tapaavansa äidin yksin, mutta
nähdessään nuoren miehen unohti hän matkalla valmistetun
lauseen.

— Mitä sinulla täällä on tekemistä? huusi Maheun vaimo. — Minä

en tahdo enää nähdä sinua! Mene matkaasi!

— Äiti, sai Katarina sanotuksi, — tässä on kahvia… ja sokeria…

Lapsille… Minä olen tehnyt työtä, niin ajattelin heitä.

Hän veti esiin taskustaan naulan kahvia ja naulan sokuria ja

rohkeni panna ne pöydälle. Ajatus Voreux'n lakosta vaivasi häntä.
Itse hän teki työtä Jean-Bartissa ja aikeessaan auttaa vanhempiaan
oli hän keksinyt tuomisensa lapsille. Mutta hänen hyvyytensä ei
tehnyt äitiä aseettomaksi.

— Olisi ollut parempi, jos olisit jäänyt kotiin ja ansainnut

elatuksemme avuksi, kuin tuoda tuollaisia lahjoja.

Ja hän alkoi haukkua tytärtä purkaen häneen kaikki huolensa, joita

oli karttunut kuukauden kuluessa. Karata miehen luo kuudentoista
vanhana ja jättää kotinsa ja omaisensa, jotka ovat tarpeessa! Ei
kelvottomin tytärkään tekisi niin! Tyhmyyden voi kyllä antaa
anteeksi, mutta sellaista ei yksikään äiti anna anteeksi. Jos häntä
olisi pidetty kotona kahleissa, niin voisi tuon ymmärtää. Mutta eihän
häneltä oltu vaadittu muuta kuin että hän viettäisi yöt kotona.

— Vastaa toki, mikä hätä sinulla oli mennä miehen luo niin
nuorena?

Katarina seisoi ääneti pöydän luona pää alas painuneena. Hänen

laiha ruumiinsa värähteli mielenliikutuksesta, hän koetti väittää
vastaan:

— Jos se riippuisi yksin minusta… minä en sitä tarvitse… Se on

hän. Jos hän vaatii, niin mitä minä voin tehdä? Hänhän on minua
voimakkaampi… Eihän edeltäpäin voi tietää, miten käy? Ja nyt ei
enää voi muuttaa. Hänkö, vaiko joku toinen, eikö se ole
samantekevä? Pitäähän hänen naida minut.

Katarina puolustautui suuttumatta syytöksistä, kuten nöyrä tyttö

ainakin, joka on tottunut alistumaan miehen tahdon alle. Sehän on
heidän osansa. Hän oli jo aikoja tietänyt, mikä häntä odottaa,
miehen väkivalta kaivoskummun takana, lapsi kuudentoista iässä ja
sitten elämä ainaisessa puutteessa ja kurjuudessa, jos hänen
rakastajansa naisi hänet. Joskin hän punastui häpeästä, niin tapahtui
se siksi, että hän oli hämillään ja suruissaan, koska häntä kohdeltiin
tuolla tavoin Etiennen nähden.

Etienne oli sillä välin noussut kohentelemaan hiiliä, jottei häiritsisi

tyttöä. Etiennen mielestä oli Katarina kalvennut ja näytti väsyneeltä,
oli kuitenkin kaunis suurine kirkkaine silmineen laihtuneissa
kasvoissa. Hänet valtasi omituinen tunne, hänen harminsa oli
häipynyt ja hän toivoi ainoastaan yhtä, että Katarina olisi onnellinen
tuon toisen kanssa, jonka hän oli pitänyt Etienneä parempana.
Hänen teki mieli auttaa häntä jollain tavalla, mennä Montsou'hun
sanomaan tuolle toiselle, että hän kohtelisi paremmin Katarinaa.
Mutta Katarina ei ymmärtänyt hänen tunteitaan, vaan loukkaantui
hänen säälistään, hänestä tuntui, että Etienne halveksii häntä.
Hänen sydäntään kouristi ja hän vaikeni äkkiä, voimatta enää lausua
sanaakaan.

— Parasta onkin, että pysyt vaiti, jatkoi Maheun vaimo säälimättä.

— Jos tulit jäädäksesi, niin astu peremmälle, ellei, niin suoria heti
ulos! Kiitä onneasi, että minulla on kädet kiinni, muutoin antaisin
sinulle aika läimäyksen.

Olisi voinut luulla, että tämä uhkaus äkkiä toteutettiin, sillä

samassa silmänräpäyksessä sai Katarina kauhean potkun, niin että
oli lentää kumoon yllätyksestä ja kivusta. Sen teki Chaval, joka
ryntäsi huoneeseen kuin villipeto.

— Sainpas sinut kiinni, senkin lutka! huusi hän. Niinhän arvasin,

että sinä palasit tänne, jotta sinut nyljettäisiin luita myöten. Ja vielä
lisäksi maksat tuolle miehelle! Sinä tarjoat hänelle kahvia minun
rahoillani!

Maheun vaimo ja Etienne olivat niin hämmästyneet, etteivät

voineet liikkua paikaltaan. Chaval pakotti Katarinan ulos näyttäen
hurjalla eleellä ovea.

— Mene ulos, perhana!

Katarina oli paennut häntä nurkkaan. Chaval hyökkäsi sillävälin

Maheun vaimoon.

— Keksitpä itsellesi hyvän ammatin istua vahtimassa silläaikaa kun

tytär vuokralaisen kanssa kiemailee tuolla ylhäällä.
 Hän sai vihdoin kiinni Katarinan ranteeseen ja laahasi hänet ovesta
ulos. Ovella kääntyi hän taas äidin puoleen, joka istui kuin naulattu
paikkaansa.

— Tyttären poissa ollessa pitää hän äitiä hyvänään. Niin näytä

hänelle kauneutesi. Hän ei näy olevan vaativainen, tuo sinun
vuokralaisnauta!

Etiennen mieli teki hyökätä tuon hävyttömän miehen kimppuun ja

riistää Katarina häneltä, mutta hän muisti, että nyt oli vaarallista
nostaa meteliä kylässä. Raivo oli tukahduttaa hänet ja molemmat
miehet seisoivat toinen toistansa vastassa silmät veristävinä. Vanha
viha ja kauan hillitty mustasukkaisuus pääsivät äkkiä valtoihinsa.
Näytti siltä, että jommankumman täytyi nyt lyödä toinen kuoliaaksi.

— Varo! sihisi Etienne hampaittensa välistä, — kyllä minä sinulle

annan.

— Koetappa! vastasi Chaval.

Hetken aikaa katsoivat he toinen toisiinsa niin läheltä, että tunsivat

toistensa hengityksen kasvoissaan. Katarina tarttui rukoilevasti
rakastajansa käteen ja veti hänet väkisin pois. Hän vei hänet pois
kylästä juosten, katsomatta edes taaksensa.

— Sellainen sika! — huudahti Etienne itsekseen paiskaten oven

kiinni.
Häntä puistatti niin mielenliikutuksesta, että hänen täytyi istua.

— Täytyy olla aika sika keksiäkseen tuollaista ruokottomuutta…

Mutta viisi minä hänestä. Ei kannata vastatakaan, — lausui Maheun
vaimo.
 Sitten lisäsi hän vilpittömällä äänenpainolla katsoen suoraan
Etienneä silmiin.

— Minulla on kyllä vikani, mutta ei vain tuota… Minä eläissäni olen

ollut tekemisissä ainoastaan kahden miehen kanssa. Eräs rattaitten
kuljettaja kauan aikaa sitten kun olin viidentoista vanha ja sitten
Maheu. Jos tämä olisi jättänyt minut kuten tuo ensimäinen, niin en
tosiaankin tiedä, miten olisi käynyt. En myöskään ylpeile, että
avioliiton aikana olen käyttäytynyt hyvin, sanotaanhan, että ei tee
erehdyksiä vain siksi ettei ole ollut tilaisuutta. Minä vain todennan,
miten on. Luuletteko että monet naapurinaisistamme voivat sanoa
samoin?

— Niinpä niin, sanoi Etienne nousten.

Hän lähti ulos ja vaimo alkoi sytyttää tulta hellassa pantuaan

nukkuvan
Estellen makaamaan kahdelle tuolille.

Ulkona oli jo pimeä, läheni kylmä yö. Etienne kulki pää alas
vaipuneena. Hän ei tuntenut enää vihaa Chaval'ia kohti. Äskeinen
raaka kohtaus häipyi muistista toisten ajatusten tieltä yhteisistä
kärsimyksistä ja uhkaavasta puutteesta. Hän ajatteli taas nälkäistä
kaivoskylää, sen naisia ja lapsia, joilla ei sinä iltana ole mitään
syötävää, koko tuota väestöä, joka taisteli nälästä huolimatta. Ja
taas heräsi hänessä epäilys tällä kertaa niin voimakkaana, ettei hän
sen vertaista milloinkaan ennen ollut tuntenut. Kuinka kauhean
vastuunalaisuuden hän ottikaan itselleen! Täytyikö hänen yhä
edelleenkin kiihottaa heitä vielä pitemmälle nyt, jolloin ei ole enää
rahaa eikä uskota velkaa? Ja miten kaikki tuo päättyy, jollei mistään
saavu apua ja nälkä lamauttaa miehuuden? Hän näki
mielikuvituksessaan, miten lapsia kuoli nälkään äitien itkiessä ja
miten laihat nääntyneet työläiset laskeutuvat kaivokseen työhön.
Hän kulki kompastuen kiviin, hänen aivoissaan pyöri yksi ainoa
ajatus, että yhtiö voittaa heidät.

Kun hän nosti päänsä, huomasi hän olevansa Voreux'n luona.

Etienne katseli sen mustia rakennuksia ja hänen sydämensä alkoi
sykkiä entistä kovemmin. Miksi täytyisi yhtiön saada voiton tässä
taistelussa työn ja pääoman välillä? Joka tapauksessa tulisi tämä
voitto maksamaan sille kalliisti. Ja taas hänet valtasi taisteluinto,
voittamaton halu tehdä loppu puutteesta hinnalla millä hyvänsä. Jos
heidät on tuomittu kuolemaan nälkään ja vääryyteen, niin kuolkoon
mieluummin koko kylä kerrassaan. Hänen mieleensä muistui
katkonaisia paloja, joita hän oli lukenut, kansoista, jotka polttivat
kaupunkinsa, jotteivät ne joutuisi vihollisen valtaan, äideistä, jotka
murskasivat lastensa kallot kiviä vastaan säästääkseen heidät
orjuudesta, ihmisistä, jotka kuolivat nälkään tahtomatta syödä
sortajien leipää. Kaikki tuo huumasi häntä. Epäilys ja arkuus häipyi
tämän voimakkaan tunteen tieltä. Usko sai vallan jälleen ja sen kera
ylpeys, joka lennätti hänet yhä ylemmäksi.

Äkkiä tointui hän kuullessaan Maheun äänen. Tämä kertoi hänelle

että hän oli onnistunut pyydystämään mainion lohen, jonka hän myi
kolmesta frankista. Nyt he saivat ruokaa illalliseksi. Etienne antoi
Maheun mennä sanoen tulevansa jälkeenpäin ja lähti Huviin. Täällä
hän odotti kunnes viimeinenkin kävijä oli poistunut ja silloin ilmoitti
hän Rasseneurille aikovansa heti kirjoittaa Pluchart'ille, jotta tämä
tulisi. Hän tahtoi kutsua kokouksen koolle, sillä hänestä tuntui, että
voitto olisi varma, jos kaikki Montsou'n kivihiilenkaivajat liittyisivät
kansainväliseen liittoon.
IV.

Kokous oli päätetty pitää "Ilossa" leski Desirin luona seuraavana

torstaina kello 2 päivällä. Leski oli hyvin kuohuksissaan niistä
hävyttömyyksistä, joita tehtiin hänen lapsilleen — kivihiilenkaivajille,
ja hän pursui vihaa etenkin siitä saakka, kun hänen kapakkansa alkoi
käydä yhä tyhjemmäksi. Ei vielä milloinkaan oltu juotu niin vähän
kuin tämän lakon aikana. Juopot sulkeutuivat kotiinsa, jotteivät
häiritsisi yleistä päätöstä. Montsou'ssa, missä tavallisesti kihisi väkeä,
oli nyt kuollutta ja tyhjää. Olut ei enää virrannut kapakkojen
kynnyksien yli, vaan kaikki ojat olivat kuivillaan. Kaikissa kapakoissa
näkyi ainoastaan tarjoilijain kalpeat kasvot heidän turhaan
odottaessa vieraita. Ainoastaan Saint-Eloi'ssa, missä kaivosvoudit
söivät, täytettiin joskus tuoppeja. Vulkanissakin oli hiljaista ja sen
naiset istuivat toimettomina halullisten puutteesta, vaikkakin he
olivat valmiit laskemaan hintansa kymmenestä viiteen sou'hun
vaikeitten aikojen tähden.

— Piru vieköön! huusi leski Desir. — Santarmit ovat syynä

kaikkeen!

Hänen mielestään olivat kaikki päälliköt ja isännät santarmeja ja

hän kutsui tällä nimellä kaikkia kansan vihollisia. Hän suostui
mielihyvällä Etiennen ehdotukseen. Koko hänen talonsa oli
kivihiilenkaivajain palveluksessa ja hän oli valmis itse lähettämään
kutsukirjeitä, jos laki sen vaatii.

Seuraavana päivänä toi Etienne hänelle koko pinkan kirjeitä

allekirjoitettavaksi. Kutsukirjeet lähetettiin sitten kaikkien kaivoksien
edustajille ja työmiehille, joihin voitiin luottaa. Kokouksen
tarkoituksena mainittiin olevan kysymyksen lakon jatkamisesta,
mutta todellisuudessa odotettiin Pluchart'ia, jonka piti puheellaan
vaikuttaa, että työmiehet liittyisivät Internationaleen.

Tuorstai-aamulla oli Etienne hyvin levoton, sillä hänen entinen

työmestarinsa ei saapunut, vaikka oli sähkösanomassaan luvannut
tulla keskiviikko-illalla. Mitä se merkitsi? Hän pelkäsi pahoin, ettei
hän ehtisi puhua hänen kanssaan ennen kokousta. Jo kello yhdeksän
lähti hän Montsou'hun toivossa, että Pluchart mahdollisesti oli
mennyt suoraan sinne poikkeamatta Voreux'hon.

— Ei, minä en ole nähnyt teidän ystäväänne, sanoi rouva Desir,—

mutta minulla on kaikki valmista.

Hän vei hänet tanssisaliin, joka oli koristettu kuten ennenkin

paperikukilla ja kiehkuroilla. Vain soittolavan tilalla oli pöytä ja kolme
tuolia nurkassa ja salissa rivittäin seisoi penkkejä.

— Oivallista, sanoi Etienne.

— Ja tietäkää, että täällä voitte olla kuin kotona. Huutakaa niin

paljon kuin tahdotte. Jos santarmit tulevat, niin eivät ne pääse
taloon muutoin kuin ruumiini yli.
 Äkkiä sai Etienne hämmästyksekseen nähdä Rasseneurin ja
Suvarinin, jotka astuivat saliin. Leski poistui jättäen heidät kolmen
kesken Etiennen huudahtaessa:

— Kas, tekin jo tulette!

Suvarin tuli pelkästä uteliaisuudesta. Hän teki työtä öisin

Voreux'issa, koska koneenkäyttäjät eivät olleet yhtyneet lakkoon.

— Pluchart ei ole vielä tullut, minä olen niin levoton, lausui

Etienne.

Kapakoitsija katsoi sivulle ja mutisi hampaittensa välistä:

— Sitä en ihmettelekään.

— Kuinka?

— Jos tahdot tietää, lausui Rasseneur katsoen nyt suoraan

Etienneä silmiin, — niin olen minäkin kirjoittanut hänelle ja pyytänyt
ettei hän tulisi. Niin, sillä minun mielestäni pitäisi meidän hoitaa itse
asiamme pyytämättä sivullisten apua.

Etienne kuohahti. Vavisten raivosta ei hän saanut muuta sanotuksi

kuin:

— Sinä, sinäkö sen teit! Sinä teit sen!

— Niin, minä sen tein! Vaikka tiedät kyllä, että pidän Pluchart'ia
suuressa arvossa. Mutta näetkö, minä en hyväksy teidän aikeitanne.
Minä tahdon ainoastaan, että kivihiilenkaivajain elämä tulisi
kevyemmäksi. Olen kaksikymmentä vuotta raatanut maan alla ja
olen siinä työssä niin hikoillut, että vannoin itselleni koettaa kaikin
keinoin hankkia helpotusta onnettomille, jotka siellä nääntyvät, ja
olen vakuutettu, ettette te saavuta suunnitelmillanne mitään, tulette
vain pahentamaan kivihiilenkaivajain kohtaloa. Kun nälkä pakottaa
heidät palaamaan työhön, kepittää yhtiö heidät kuin karkurikoiran…
Mutta minä tahdon estää sen, ymmärrätkö?

Hän korotti äänensä ja seisoi Etiennen edessä hajasäärin

voitokkaana. Näissä sanoissa kuvastui koko Rasseneurin luonne,
tuon järkevän ja kärsivällisen miehen luonne. Miten tyhmää ajatella,
että yhdellä iskulla voisi muuttaa koko maailma ja asettaa työmiehet
isäntien tilalle! Siihen tarvitaan tuhansia vuosia. Älköön hänelle
puhuttako ihmeistä! Itse hän oli päättänyt vaatia yhtiöltä vähän
parempia työehtoja työläisille, jotteivät he sortuisi aivan pysyessään
vaatimuksissaan.

Etienne ei keskeyttänyt häntä. Hän ei saanut puhuttua kiihkoltaan.

Mutta vihdoin huudahti hän:

— Perhana! Mitä sinun suonissasi virtaa, verta vaiko vettä?

Hän oli valmis hyökkäämään Rasseneurin kimppuun ja

rusikoimaan hänet. Tukahuttaakseen kiukkuaan alkoi hän vihoissaan
astua edes takaisin salissa potkien penkkejä tieltään.

— Sulkekaa edes ovi, huomautti Suvarin. Ei ole tarpeen, että

kaikki kuulisivat.

Kun ei kukaan välittänyt hänen huomautuksestaan, sulki hän itse

oven ja istui polttamaan savuketta katsoen hymyillen toisiin.

— Turhaan sinä kiukuttelet, — lausui Rasseneur, sillä et sinä edistä

asiaa. Luulin ensin että sinulla on järkeä päässäsi. Oli kyllä hyvä, että
kehoitit työmiehiä pysymään rauhallisina kotona ja käytit yleensä
valtaasi pysyttääksesi järjestyksen voimassa. Mutta nyt äkkiä sinä
itse tahdot saattaa heidät kiikkiin.

Joka kerran kierrettyään salin ja työnnettyään penkit sivulle palasi

Etienne kapakoitsijan luo ja tarttuen hänen olkapäihinsä pudisti
häntä kovasti huutaen hänelle vastauksensa päin kasvoja.

— Perhana sinut vieköön, kyllä minä pysyn tyynenä. Niin, minä

olen todellakin vaatinut heiltä hyvää kuria enkä neuvo ketään
metelöimään. Mutta niin pitkälle ei saa mennä, että meidät
vedettäisiin nenästä. Hyvähän sinun on, kun osaat pysyä kylmänä.
Mutta minusta tuntuu toisinaan, että olen menettämäisilläni järkeni.

Se oli myös tunnustus hänen puoleltaan. Hän pilkkasi uskoaan

siihen, että pian koituisi oikeuden valta ja että kaikki ihmiset tulevat
veljiksi. Ei auta istua kädet ristissä ja odottaa, kunnes ihmiset
ahmivat toinen toisensa kuin sudet. Ei! Täytyy itse toimia, muuten
vääryys jää ikuisiksi ajoiksi, rikkaat tulevat aina juomaan köyhien
verta. Eikä hän voinut suoda itselleen anteeksi sitä, että hän alussa
oli kyllin tyhmä vastustaakseen politiikkaa yhteiskunnallisissa
kysymyksissä. Siihen aikaan ei hän ymmärtänyt mitään, mutta sen
jälkeen oli hän lukenut ja oppinut paljon. Nyt oli hänen
katsantokantansa kypsynyt, hänellä oli oma järjestelmänsä. Mutta
hän ei kehittänyt järjestelmäänsä selvästi ja siinä näkyi mitä
erilaatuisimpien teoriojen suuntia, jotka hujan hajan olivat
sommitellut yhteen.

Ylimpänä hänen järjestelmässään komeili Karl Marxin aate:

pääoma, joka on vieraan työn riistämisen tulos. Työllä on täysi
oikeus jopa velvollisuuskin palauttaa itselleen tuo varastettu
omaisuus. Käytännössä hän Proudhonin esimerkin mukaan innostui
suureen vaihtopankkiin, joka perustettaisiin kaikkien välittäjien
sijalle. Sen jälkeen olisi osuusyhdistyksiä, jotka olisi rakennettu
Lassallen suunnitelman mukaan ja nauttisivat valtion kannatusta.
Heidän täytyisi vähitellen muuttaa koko maapallo yhdeksi
teollisuuskaupungiksi. Näitä yhdistyksiä hän kantoi mielessään pitkän
aikaa, mutta sitten hän pettyi ja pelästyi valvonnan vaikeutta.
Viimeisiin aikoihin hän innostui joukkotuotantoon vaatien, että kaikki
tuotantovälineet olisivat yhteistä omaisuutta. Mutta kaikki tuo oli
vielä hyvin epämääräistä. Hän ei tietänyt, miten toteuttaisi tuon
uuden aatteen, sillä häntä pidätti tunteet ja järki äärimmäisistä
keinoista, joihin lakkolaiset ryhtyvät. Hän rajoittui vain vaatiakseen
hallitusvallan valtaamista. Ja sitten saataisiin nähdä.

— Mikä sinun on tullut? jatkoi hän. — Miksi sinä äkkiä olet mennyt
porvarien puolelle? Olethan itse puhunut, että täytyy kerran puhjeta!

Rasseneur punastui vähän.

— Niin olen. Ja jos tuo tapahtuu, niin saat nähdä, etten minä jää
toisista jälelle. Mutta minä en tahdo liittyä niihin, jotka tahtovat
saada toisten päät pyörälle hankkiakseen siitä itselleen aseman.

Tällä hetkellä Etienne puolestaan punastui. He lakkasivat

kerrassaan huutamasta, heissä äkkiä heräsi vanha kilpailukiihko ja
sanat kaikuivat vihasesti ja pisteliäästä. Juuri tuo kilpailukiihko
pakotti kummankin menemään pitemmälle kuin hän olisi
tahtonutkaan, toinen kallistui vallankumoukselliselle tielle, toinen
pakosta puolusti liikanaista varovaisuutta. Suvarin kuunteli heitä
kasvoissa ylenkatseellinen ilme. Hän itse kuului ihmisiin, jotka olivat
valmiit millä hetkellä tahansa uhraamaan henkensä vaatimatta
palkaksi edes marttyyrin mainetta.