Hyvää ystävänpäivää! ~ BFF-lukuhaasteen koonti

Hyvää ystävänpäivää lukijoilleni, bloggaajakollegoilleni sekä satunnaisille vierailijoille!

Tänään päättyy Arca Fabulorum - Tarina-arkku -blogin pitämä BFF-lukuhaaste, johon on saanut lukea kirjoja, joissa ystävyys on keskiössä. Haaste alkoi marraskuun 20. päivä 2016. Ehdin lukea kahdeksan kirjaa, joissa ystävyys on merkitsevässä roolissa (ehkei aina keskiössä, mutta tärkeässä roolissa kuitenkin). Yhdestä kirjasta en ole tehnyt blogiini arviota, mutta linkitän sen lyhkäiseen Goodreads-arviooni.

Oonko ihan normaali?: Holly Bourne. Suomentanut Kristiina Vaara. Gummerus 2017.

Ihme: R. J. Palacio. Suomentanut Inka Parpola. WSOY 2017.

Bridget Jones – Vauvapäiväkirja: Helen Fielding. Suomentanut Sari Karhulahti. Otava 2016. 

Suunnaltaan vaihtelevaa tuulta: Jukka-Pekka Palviainen. Karisto 2017.

Fangirl: Rainbow Rowell. St Martin's Griffin 2013.

Emeliina ja laulavan koiran tapaus: Tittamari Marttinen. Kuvittanyt Lotta Kauppi.  Lasten Keskus 2016.

 Mörköreitti: Tuutikki Tolonen. Kuvittanut Pasi Pitkänen. Tammi 2016.

Rising Moon. Omnipotent - Kaikkivaltias: Sarianna Suorsa. Bookcover 2016.

Kiitos mukavasta haasteesta  Arca Fabulorum - Tarina-arkku -blogille!

Ihme: R.J. Palacio

Ihme: R. J. Palacio. Suomentanut Inka Parpola. WSOY 2017.

Englanninkielinen alkuteos (2012): Wonder

"Hauska ja rohkaiseva romaani ennakkoluulojen kohtaamisesta.

"En aio kuvailla, miltä näytän. Kuvittelitte te mitä hyvänsä, minä näytän todennäköisesti pahemmalta."

August Pullmanin kasvot ovat pahasti epämuodostuneet. Kotikoulua tähän mennessä käynyt Auggie on nyt aloittamassa viidennen luokan oikeassa koulussa. Se kiehtoo ja pelottaa. Hän on ihan tavallinen nuori epätavallisten kasvojensa takana, mutta saako Auggie uudet koulukaverinsa uskomaan sen?

R. J. Palacio on kirjoittanut modernin klassikon - Ihme on hauska, rohkaiseva ja koskettava romaani, jota on vaikea päästää käsistään. Sen haluaa jakaa muiden kanssa ja sen tarina tarttuu syvälle lukijan mieleen. Monen kertojan äänellä etenevässä tarinassa on useita haavoittuneita henkilöitä, joiden taakka ei ole niin näkyvä kuin Auggien, mutta yhtä vaikea käsitellä. Heidän rinnallaan Auggiesta tulee helposti samaistuttava henkilö.(#kirja.)"

Oma arvio:

Kuten kirjan kannessa kehotettiin, tein itselleni palveluksen ja luin tämän kirjan (ja tein elämästäni paremman.) Ihme on lämminhenkinen, mukavalukuinen, suloinen, koskettava - todellakin ajatuksia herättävä ja ihmeellinen, kuten kirjan nimikin kertoo. Miten ihmeellisellä tavalla yhdysvaltalaiskirjailija Palacio on osannut asettua niin täydellisesti lapsen pään sisään, että osaa välittää hänen ajatuksensa todella aidosti tämän kirjan sivuille.

Äiti muuten on kaunis. Ja isä on komea. Via on nätti. Ihan siltä varalta, että olette ajatelleet asiaa. (s. 15.)

Kirjan kertojana on suurimmalti osin epämuodostuneena syntynyt ja monia korjausleikkauksia läpikäynyt Auggie, joka ajattelee juuri niin kuin lapsen kuuluukin ajatella. Välillä hän oikoo mutkat suoriksi, välillä jää pohtimaan asioita perusteellisemmin, mutta lapsen tavalla. Kertojasta ei siis paista aikuisen kirjailijan ääni läpi,   mikä on erittäin tärkeää kirjan uskottavuuden kannalla. Myös Auggien isosisko Vian näkökulma tulee esiin muutamassa omassa luvussaan. Lisäksi Auggien uusien ystävien Jackin ja Summerin, Vian ystävän Mirandan sekä Auggieta kiusaavan Justinin omat lukunsa tuovat esiin heidän näkökulmansa.

Niinpä minä menin istumaan hänen viereensä. Ei mikään iso juttu. Kunpa ihmiset lakkaisivat vääntämästä siitä jotakin paljon suurempaa.

Hän on pelkkä lapsi. Kummallisimman näköinen lapsi, mitä olen ikinä nähnyt, kyllä vain. Mutta pelkkä lapsi. (s. 136.)

Välillä tunnen syvää myötätuntua ja surua Viaa kohtaan, joka on Auggien syntymästä saakka jäänyt hiukkasen vaille vanhempiensa huomiota. Toisinaan minua ihan suututtaa, kun Via taas jälleen sivuutetaan. Siksi hänenkin näkökulmansa tarinassa on tärkeä.

Kirjan päähenkilö Auggie on opiskellut viidesluokkalaiseksi asti äitinsä kotikouluopetuksessa ja nyt hän siirtyy Beecher Prepin yläkouluun, osin äitinsä ja isänsä houkuttelemana. Auggien vanhemmilla ja siskolla on kova myös edessä kasvun paikka, kun Auggie siirtyy kodin turvasta muiden lasten joukkoon, jotka eivät ole - kuten arvataa saattaa - aina kovin kilttejä hänelle. Tarina opettaa kuitenkin, että vaikka typeryksiä ja ilkimyksiä riittää aina, muutama ystävällinen ihminen pitää pienen koululaisen itsetunnon (kutakuinkin) kasassa. Auggie huomaa koulutovereidensa pienimmätkin ilmeet, yökkäilyt, karttamiset, mutta hänellä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin elää asian kanssa. Kun Justinin ja hänen kaveriensa kiusaaminen paisuu valtaviin mittoihin, Auggie huomaa, että hänellä on kuin onkin myös ystäviä. Hän saa tuta, että ystävätkin tekevät virheitä. Jack saa Auggielta anteeksi typerät tölväisynsä, jotka Auggie vahingossa saa kuulla.

Käytävillä, jotka olivat aina tupaten täynnä, naamani yllätti aina jonkun pahaa-aavistamattoman, joka ei ollut kuullut minusta. Tyyppi päästi silloin äänen, jonka ihminen päästää, kun hän pidättelee hengitystä ennen sukeltamista, pienen "ah!"-äänen. Ekojen viikkojen aikana näin kävi varmaan neljä viisi kertaa päivässä: portaissa, lokeroiden edessä, kirjastossa. Viisisataa oppilasta samassa koulussa: jokainen heistä näkisi vääjäämättä naamani jossakin vaiheessa. (s. 73.)

Kirjassa Auggie joutuu myös luopumaan rakkaasta koirastaan. En voi olla kyynelehtimättä, kun perheen koira Daisy sairastuu ja viedään lopetettavaksi. Koko perhe suree tuota ihanaa koiravanhusta ja tämä tilanne on kuvattu hellyyttävän aidonoloisesti.

Ihme on kustantajan mukaan sopiva kirja nuorille (suositusikä 12+), mutta mielestäni myös 10-12-vuotiaille tämä voisi sopia, jos yli 300 sivua ei säikäytä. Kappaleet ovat mukavan lyhyitä, joten se helpottaa pitkähkön kirjan lukemista varmasti. Auggie kavereineen ovat iältään noin 10-11-vuotiaita viidesluokkalaisia eli he ovat aloittaneet middle school -asteen (vrt. Suomen yläkoulu), jossa on oppilaat viidennestä kahdeksanteen luokkaan. Tarina opettaa nuorta ajattelemaan ulkonäön ja sisäisen kauneuden merkitystä, erilaisuuden sietämistä, ystävyyttä, perheen merkitystä, muutosta ja itsetuntoaan. Vaikka aihe on rankka, se käsitellään lapsekkaan kepeällä tavalla, mikä tekee lukukokemuksesta keveän ja jättää elämänmakuisen jälkimaun. Suosittelen tätä kirjaa tietenkin myös aikuisille!

Minusta Halloween on maailman paras juhla. Se päihittää jopa joulun. Saan pukeutua naamiaisasuun. Saan käyttää naamaria. Saan kulkea ympäriinsä ihan samanlaisena kuin muutkin naamioituneet lapset enkä minä ole kenenkään mielestä oudon näköinen. (s. 85.)

R. J. Palacio on tehnyt tähän kirjaan kytkeytyviä Ihme-tarinoita (Wonder-stories), kuten The Julian Chapter (2014),  Auggie & Me: Three Wonder Stories (2015), Pluto: A Wonder Story (2015). Syksyllä 2017 julkaistaan myös elokuva.

Arvosanani 4,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Ihme muissa blogeissa:

Kulttuuriblogi Kirjanvuoksi 


Samantyylistä luettavaa:

Dumplin: Julie Murphy 

____________________________________

Lisäsin tämän kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

6. Kirjassa on monta kertojaa

Kirjassa on myös hyvin tärkeänä teemana ystävyys, joten lisään tämän BFF-lukuhaasteeseen myös.


Auggie ja minä - kolme Ihme-tarinaa: R.J. Palacio. Suomentanut Inka Parpola. WSOY 2018.

 Englanninkielinen alkuteos (2014-2015): Auggie & Me. Three Wonder Stories. Kannen suunnittelu: Ted Carpenter

"Auggie ja minä ei ole jatkoa Palacion esikoisteokselle vaan sen kertomukset ovat ajallisesti rinnakkaisia Ihmeen kanssa. Omalla äänellään tarinan kertovat Auggien kiusaaja Julian, vanhin ystävä Christopher sekä luokkakaveri Charlotte.

Auggie itse on vain sivuhenkilö tarinoissa, jotka herättävät ajatuksia, yllättävät, lämmittävät, särkevät sydäntä ja raivostuttavatkin - kirja on lahja kaikille Ihmeen lukijoille." (WSOY)

Oma arvio:

 

Onpas mukavaa, että tämä kolmen erillisen tarinan kokoelma on suomennettu. En varsinaisesti toivonutkaan jatkoa Auggien tarinalle, mutta halusin kuitenkin vielä palata niihin tapahtumiin, joita Ihme-kirjassa oli. 

Kirjassa Auggie ja minä lukija pääsee kurkistamaan kolmen mielenkiintoisen henkilöhahmon näkökulmaan. Ensimmäisessä tarinassa Auggien pahin kiusaaja, Julian, raottaa omaa, täydelliselta vaikuttavaa maailmaansa, jossa kuitenkin on  jotain pahasti pielessä. Julianin äiti luulee tekevänsä hyvää, kun siloittelee poikansa tekemisiä. Julianilla on pahoja pelkoja, ja kun Auggie ilmestyy kouluun, Julianin painajaisunet palaavat. Niinpä hänen äitinsä muun muassa photoshoppaa Auggien kuvan pois luokkakuvasta, ettei hänen poikaansa enää ahdistaisi.

 

Kuulkaa, en minä alkuun ollut ilkeä. En minä ole ilkeä tyyppi! Joskus minä tietenkin pilailen, mutta ne eivät ole ilkeitä piloja. Okei, ehkä vitsini ovat joskus vähän ilkeitä, mutta niitä minä kerron vaan ihmisten selän takana. (s.42)

Pidän kovasti siitä, miten Julianin ilkeydestä nähdään toinen puoli - miten kaiken takana onkin erilaisuuden pelko ja pojan väärin käyttäytyvät vanhemmat, tai lähinnä äiti, sillä hänen isänsä alkaa viimein kyseenalaistamaan koko homman. 

Pluto-tarinan päähenkilönä on Auggien vanhin ystävä, Christopher, joka on muuttanut eri paikkakunnalle. Hänellä ei ole aina ollut helppoa olla Auggien ystävä, sillä tämän seurassaan on joutunut usein hankaliin tilanteisiin ja tuijotuksen kohteeksi. Niinpä Chris on jopa hieman helpottunut siitä, että he ovat muuttaneet ja hän on saanut uusia kavereita. Kun Chrisin äiti kertoo Auggien rakkaan Daisy-koiran kuolemasta, Chris ei haluaisi soittaa ystävälleen, vaikka onkin pahoillaan.

Mutta silloinkin, kun mietin mitä kaikkea minun piti tänään tehdä, tiesin ettei Auggielle soittaminen kuuluisi niiden joukkoon. (s. 126)

Chrisin tarina on mielenkiintoinen lisä Auggien tarinaan ja hieno näkökulma siitä, millaista on olla hyvin erikoisen tyypin ystävä. Se ei ole aina helppoa, ja on ok joskus haluta myös välimatkaa. Chris tuntee myös hiukan kateellisuutta siitä, että hänen äitinsä on aina valmiina auttamaan Auggien perhettä. Kuitenkin äidille sattuva haaveri saa pojan miettimään asioita uudelta kantilta.

Shingaling-niminen tarina kertoo Charlotten tarinan. Hän on yksi niistä, joka esittelee Auggielle koulua hänen ensimmäisenä päivänä, ja joka pyrkii aina olemaan ystävällinen kaikille. Joidenkin mielestä se on teennäistä. Charlotte tutustuu suosittujen tyttöjen pöydässä istuvaan Ximenaan ja Auggien ystävään Summeriin, kun heidät valitaan tanssinäytöksen tähdiksi. 

 

Tiedän, että jotkut väittävät minua sievistelijäksi. Minulla ei ole hajuakaan, miksi he sanovat niin. Koska en minä oikeasti ole mikään sievistelijä. Mutta minä en myöskään ole sellainen tyyppi, joka on jollekulle ilkeä vain siksi, että joku toinen käskee minua olemaan hänelle ilkeä. (s. 208)

Charlotten tarina kertoo tyttöjen välisistä ystävyyssuhteista ja siitä kuinka häilyväisiä ne voivat välillä olla. Ennakkoluulot ovat voitettavissa ja koulun ylpeimmältä vaikuttava tyttökin voi olla kiva ja tavallinen, jolla on samanlailla myös huolia ja murheita.

Tämä kirja on mahtava lisä Auggien tarinaan ja suosittelen lukemaan tämän Ihmeen jatkoksi. Teemoiltaan tämä sopii niin alakoululaisille kuin yläkoululaisillekin lukijoille. Erityisesti minua sykähdyttää Charlotten tanssipainotteinen tarina.

Arvosanani 5-

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

 

Kirjan vuoksi

Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

 

47. Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta

 

Lisään tämän Nipvet-blogin novellihaasteeseen ja annan seuraavat peukutukset :

 

Julian:

 

Shingaling:

Suunnaltaan vaihtelevaa tuulta: Jukka-Pekka Palviainen

Suunnaltaan vaihtelevaa tuulta: Jukka-Pekka Palviainen. Karisto 2017.

" Lukiota käyvä Milla joutuu muuttamaan isänsä työn takia majakkasaarelle, kauas kavereista ja tutuista kuvioista. Aluksi tilanne on Millalle maailmanloppu, mutta vähitellen hän tutustuu saarelaisiin: ainoat koulukaverit Jenna ja Miro ovat oikeastaan aika kivoja. Taiteilija Noora pyytää Millan mukaan projekteihinsa, ja hänen veljensä Matti on aikamoinen flirtti. Lontoossa au pairina työskennellyt Roope palaa saarelle hoitamaan kirjastoa ja ystävystyy Millan kanssa. Elämä majakkasaarella ei siis ole ollenkaan hullumpaa, mutta isän tutkimustyö ei miellytä kaikkia. Sitä aletaan sabotoida, ja lopulta tutkimusasema joutuu tuhopolton kohteeksi. Alkaa rikostutkinta, jossa epäiltyinä ovat vain saarelaiset.

Suunnaltaan vaihtelevaa tuulta on huippuunsa viritetty nuortenromaani, jossa idyllinen majakkasaari muuttuu äkkiarvaamatta jännittävien tapahtumien näyttämöksi. Orastavat ystävyydet ja ihastukset joutuvat suurennuslasin alle, kun kehenkään ei voi enää luottaa. Vakavista sävyistä huolimatta kirjassa kukkii myös Palviaisen napakka huumori. (Karisto)"

Oma arvio:

Tykästyin Palviaisen mutkattomaan kirjoitustyyliin luettuni hänen edellisen nuortenkirjansa Tarpeeksi reilua. Samalla linjalla hän jatkaa myös romaanissa Suunnaltaan vaihtelevaa tuulta, jossa tosin majakkasaaren arvoituksen ratkaiseminen jää mielestäni osin muiden tapahtumien varjoon. Suuri osa tarinasta käsittelee Millan sopeutumista saarelle, jossa muita nuoria ei ole kuin yhden käden sormilla laskettava määrä ja huvituksetkin hyvin eri luokkaa kuin mantereella. Millan äiti on ulkomailla perheen vauvan kanssa, jota Milla ystävällisesti kutsuu vaippapaviaaniksi.  Millan ja hänen tutkijaisänsä suhde on lämmin ja konstailematon. Pidän Palviaisen huumorista, joka tulee esille henkilöiden vuoropuheissa.

"Sä oot pervo."

"Saattaa olla, mut ehkä sun ei silti kannata väittää jokaista tyyppiä pervoksi, joka sanoo sua kauniiksi."

"Mä yritän muistaa, jos mä vielä kuulen ton joskus."

"Mä voin sanoa sen sulle joka päivä, jos sä haluut" (s.97)

Hiukan minua hämää, kun Millalla on heti alussa kaksi otollista poikakaverikandidaattia, hotellin omistajan poika Miro sekä parikymppinen Matti, jota saaren muut nuoret tuntuvat pitävän omituisena. Kaiken huipuksi Millalle flirttailemaan saapuu myös Roope, joka pitää saaressa kirjastoa.  Pahimmilta draamoilta kuitenkin vältytään lukuunottamatta Matin mustasukkaisuuskohtausta, ja saarelle vierailulle saapuva Millan ystävä Iina iskee silmänsä Miroon. Roopen ja Millan romanssi jää harmikseni melko etäiseksi.

Tarinan taustalla kulkee tarina saarelta noitavainojen aikaan karkotetusta Valpurista, jonka uskotaan kummittelevan saarella yhä. Milla elää usein mielikuvitusmaailmassa ja kuvittelee myös tilanteita, joissa juttelee Valpurin kanssa.

On sanomattakin selvää, ettei 160-sivuisessa kirjassa ehdi käsitellä kaikkia henkilöitä ja teemoja kovin syvällisesti, mutta oli mukavaa välillä lukea tällainen kepeästi etenevä teos. Kirjassa sivutaan myös hieman Millan koulukiusaamistaustaa, perheen särkymistä äidin uran vuoksi ja ystävyyden rakoilua välimatkan vuoksi. Tarinan tapahtumat sijoittuvat saaristoon, jossa on mielestäni aina oma viehätyksensä. Salaperäinen sabotoija, joka ei halua hylkeentutkijoita saarelle, tuo lisäjännitystä muuten kevyeen tarinaan. Suosittelen ehdottomasti tätä kirjaa sellaiselle yläasteikäiselle nuorelle, joka ei yleensä lue. 

Arvosanani 4+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Suunnaltaan vaihtelevaa tuulta muissa blogeissa:

en löytänyt vielä muita arvioita

Samantyylistä luettavaa:

Tarpeeksi reilua: Jukka-Pekka Palviainen

----------------------------------------------
Helmet-lukuhaasteesta yliviivasin kohdan:

19. Yhdenpäivänromaani

(HUOM! Yhdenpäivänromaanilla ilmeisesti tarkoitetaankin romaania, jonka tapahtumat sijoittuvat yhteen vuorokauteen, eikä siis romaania, jonka lukee yhdessä päivässä. Jätän tämän nyt kuitenkin näin, koska en ota tätä haastetta niin vakavasti. )

----------------------------------------------
Kirjassa käsitellään ystävyyttä, joten lisään tämän BFF-haasteeseen.

Fangirl: Rainbow Rowell

Fangirl: Rainbow Rowell. St Martin's Griffin 2013. Ei suomennettu.

"Cath is a Simon Snow fan.

Okay, the whole world is a Simon Snow fan...But for Cath, being a fan is her life—and she’s really good at it. She and her twin sister, Wren, ensconced themselves in the Simon Snow series when they were just kids; it’s what got them through their mother leaving.

Reading. Rereading. Hanging out in Simon Snow forums, writing Simon Snow fan fiction, dressing up like the characters for every movie premiere.

Cath’s sister has mostly grown away from fandom, but Cath can’t let go. She doesn’t want to.

Now that they’re going to college, Wren has told Cath she doesn’t want to be roommates. Cath is on her own, completely outside of her comfort zone. She’s got a surly roommate with a charming, always-around boyfriend, a fiction-writing professor who thinks fan fiction is the end of the civilized world, a handsome classmate who only wants to talk about words... And she can’t stop worrying about her dad, who’s loving and fragile and has never really been alone.

For Cath, the question is: Can she do this? Can she make it without Wren holding her hand? Is she ready to start living her own life? Writing her own stories? And does she even want to move on if it means leaving Simon Snow behind?"

Oma arvio:

Minä olen viimeinkin löytänyt oman kirjailijani. Juuri hänet, jonka kirjoitustyylistä pidän kirja kirjan jälkeen enemmän, ja jota arvostan todella suuresti, sillä hänen kirjoja on niin NAUTINNOLLISTA lukea. Rainbow Rowell on  pettämätön!

Luin viime vuoden puolella hänen uusimman teoksensa Carry on. The Rise and Fall of Simon Snow, jonka idea on kummunnut Fangirl-kirjan fanifiktiosta. Hauskaa, että luin nämä kirjat nyt väärässä järjestyksessä, mutta eipä tuo lukunautintoani pilannut - päinvastoin. Kun nyt tunsin Simonin ja Bazin tarinan, pystyin keskittymään täysillä Catherin tarinaan. 

"Get Your shoes," Reagan said. "I'm showing you where the dining hall is."

"No." Cath could already feel anxiety starting to tear her stomach into nervous little pieces. "It's not just that...I don't like new places. New situations. There'll be all those people, and I won't know where to sit - I don't want to go." (s. 39)

Kirjan päähenkilö Cath on kriisissä, sillä hänen kaksoissiskonsa Wren ei halua hänen kämppäkaverikseen yliopistossa, vaikka he ovat aina asuttaneet samaa huonetta ja kirjoittaneet fanifiktiota yhdessä. Cath kärsii sosiaalisten ja uusien tilanteiden pelosta, eikä asiaa auta uusi, yrmeähkö kämppis Reagan sekä hänen ekstrovertti poikaystävänsä Levi, joka tuntuu asuvan heidän huoneessaan. Ensimmäisinä viikkoina Cath ei syö muuta kuin jemmaamiaan energiapatukoita, sillä hän ei uskalla mennä yksin ruokalaan. Hän ei edes tiedä, missä se on. Wren tuntuu elävän ihan erilaista elämää kuin pidättyväinen siskonsa: hän bilettää, juo, tapaa ihmisiä eikä enää kiinnostu Simon Snown tarinasta niin kuin ennen. Pikku hiljaa hän ystävystyy Reaganin ja Levin kanssa. Suorapuheinen Reagan osoittautuu aivan mainioksi tyypiksi, joka osaa kannustaa Cathia juuri oikealla tavalla.

"I can't help it," Reagan said- "You're really pathetic."

"I am not."

"You are. You don't have any friends, your sister dumped you, you're a freaky eater... And you've got some weird thing about Simon Snow." (s. 42)

Simon Snow on kuvitteellinen seitsenosaisen fantasiakirjasarjan sankari (vrt. Harry Potter), jonka tarinan kirjoittaja Gemma T. Leslie aikoo viedä päätökseen seuraavan vuoden toukokuussa julkaisemalla viimeisen osan kirjasarjasta. Sitä ennen Magicath-nimimerkillä kirjoittavan Cathin on saatava päätökseen oma fanifiktionsa Carry on, Simon, jossa hän on tehnyt Simonista ja hänen pahimmasta vihollisestaan, vampyyri-Bazista rakastavaiset. Magicath on hyvin suosittu ja hänen kirjoituksillaan on paljon lukijoita, mutta opiskeluiden alettua hänellä ei enää ole niin paljon aikaa kirjoittamiselle kuin ennen. Kirjassa vuorottelee hauskasti Cathin tarina, sitaatit Carry on, Simon-fanifiktiosta ja Gemma. T. Leslien kirjoista.

Levi kärsii lukihäiriöstä, jonka takia hän opiskelee Reaganin kanssa. Levin ehdotuksesta Cath alkaa lukea hänelle ääneen kirjoittamaansa Simonin  ja Bazin tarinaa. Kirjan ehdottoman parasta lukunautintoa  tuottaa Levin ja Cathin ystävyys, joka perustuu nerokkaalle ja mutkattomalle sanailulle ja syvenee lopulta romanssiksi. Ensimmäisen suudelman jälkeen (joka voittaa kyllä parhaat-kirjasuudelmat-ikinä -palkinnon minulta) suhde ei etenekään ihan ennalta-arvattavasti, vaan mutkat matkassa ja inhimilliset erehdykset tekevät heidän tarinastaan uskomattoman todentuntuisen ja aidon. Levin ja Cathin vuoropuhelut ovat yhtä aikaa vilpittömiä, hassuja ja aidon rehellisiä.

"I like your glasses," he said. "I like your Simon Snow T-shirts. I like that you don't smile at everyone, because then, when you smile at me...Cather." He kissed her mouth. "Look at me."

She did.

"I choose you over everyone." (s.409)

Pidän siitä, miten mutkattomasti ja aidosti, muttei kuitenkaan liian synkästi, Rowell käsittelee kipeitäkin asioita kirjoissaan. Cathin sosiaalisten tilanteiden jännittäminen on jotain, mihin hän ja hänen läheisensä ovat tottuneet, mutta silti kipeä asia, joka rajoittaa hänen elämäänsä ja valintojaan. Pikku hiljaa hän kuitenkin alkaa päästä peloistaan. Osaan myös samaistua häneen, sillä itsellänikin on ollut samanlaisia jännitystiloja nuorempana. Lisäksi Cathin ja Wrenin isä on maanis-depressiivinen, ja Cath huolehtii isästään kovasti, sillä hän on tottunut kotona ollessaan pitämään isäänsä silmällä. Kirjassa annetaan lukijan vihiä isän sairaudesta pikku hiljaa itsekseen, ja vasta myöhemmin hänen sairautensa laatu tulee kunnolla käsittelyyn. 

Cathin ja Wrenin äiti on jättänyt heidät kaksosten ollessa kahdeksanvuotiaita, eikä Cath ole mielissään, kun äiti alkaa tehdä taas tuttavuutta Wrenin kanssa. Cathin ja Wrenin välit menevät tästä syystä hyvin etäisiksi, kunnes tapahtuu karun opettavainen käänne, joka tuo taas sisarukset lähelle toisiaan. Cath oppii myös tekemään valintoja ja jättämään osan pakkomielteistään varjoon, eikä se olekaan ollenkaan kamalaa.

"You know that I'm falling in love with you, right?" (s. 381)

Jos haluat hyvän mielen, Fangirl takaa sen.

Arvosanani 5

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Fangirl muissa blogeissa:

Notko, se lukeva peikko
Kirjaneidon tornihuone
Kujerruksia


Samantyylistä luettavaa:

Carry On. The Rise and Fall of Simon Snow: Rainbow Rowell.
Eleanor & Park: Rainbow Rowell.

Ruksasin tällä kirjalla Helmet-lukuhaasteen kohdan:

15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen

Kirjassa ystävyys on tärkeä teema, joten lisäsin tämän myös BFF-lukuhaasteeseen.

Emeliina ja laulavan koiran tapaus: Tittamari Marttinen

Emeliina ja laulavan koiran tapaus: Tittamari Marttinen. Kuvittanyt Lotta Kauppi. 114 sivua. Lastenkertomus. Lasten Keskus 2016.

"Emeliina on vauhdikas ja hyväsydäminen tyttö, joka auttaa mielellään toisia, mutta joutuu usein itse kiipeliin. Kiperän tilanteen koittaessa Emeliinalla on erityisiä taitoja ja voimia, joilla hän saa asiat ratkaistua parhain päin. Toisinaan supersankarityttö saa esineet leijumaan ja välillä osata lukea myös ajatuksia!

Emeliinan luokkakaveri Ronja saa lahjaksi espanjalaisen löytökoiran, joka ei olekaan mikä tahansa koira - se osaa laulaa! Emeliinan supertaitoja tarvitaan toden teolla, kun koiranpentu katoaa juuri ennen tärkeää esiintymistä. Ehkä se on saanut hulinasta tarpeekseen!

Kirja juuri lukemaan oppineille."

Oma arvio:

Luimme tämän yhdessä 8-vuotiaan tyttäreni kanssa.

Emeliina on mielestäni nykyajan Peppi Pitkätossu, joka osaa liikutella tavaroita ajatuksen voimalla - välillä paremmalla, välillä kehnommalla menestyksellä. Hänen parhaat ystävänsä ovat Minna-mummi (jolta hän on perinyt tavaroidenleijuttamistaitonsa) ja Antti-niminen poika. Minna-mummi on hiukan epätavallinen mummo, sillä Emeliinan sanojen mukaan hän on lapsellisempi kuin hän.  Emeliinan vanhemmista ei mainita tarinassa mitään, mutta mummonsa luona hän ei ainakaan asu, sillä hänen mainitaan olevan vain yökylässä.

Emeliina ja Antti tutustuvat koulun uuteen tyttöön, Ronjaan, joka näyttää heille salaperäisen piilopaikkansa, kellotornissa olevan huoneen. Ronja saa koiran nimeltä Teppo, josta paljastuu hämmästyttävä kyky: kuten kirjan nimestäkin voi päätellä, koira osaa laulaa. Harmikseni tämän laulavan koiran rooli jää kirjassa muiden tapahtumien varjoon.

Kirjassa tapahtuu monenlaista: Emeliina ja Antti vierailevat yksinäisyydestä kärsivän elokuvatähti Sara Wangin luona, osallistuvat kirjeenkirjoituskilpailuun, etsivät äkäluonteisen Maria-kauppiaan Riku-poikaa teatterin puvustamosta. Kaikki kääntyy tietenkin parhain päin ja kaikki kirjan henkilöt ovat lopussa tyytyväisia. Kirja on lohdullinen ja kertoo siitä, miten kanssaihmisistä täytyy välittää, olivat he sitten yksinäisiä tai hiukan kiukkuisia luonteeltaan. Paha saa myös palkkansa, kun eläinkauppias Kultanen jää kiinni vilpistä.

Tyttäreni mieleen jäi kirjasta erityisesti  Tepon laulaminen ja se, kuinka hassulta Riku näytti teatterin puvustamosta napattu hattu päässään. Henkilöistä Ronja oli kiinnostavin, "koska sillä oli kivanvärinen tukka ja koska se oli vasta muuttanut." Riku-poika oli kuulemma söpö ja tykkäsi kovasti Teposta. Itse tarina tuntui tyttärestäni hauskalta ja kiinnostavalta. Kirjan kuvia oli kuulemma tarpeeksi ja ne olivät hänestä värikkäitä, hauskoja ja hiukan epätarkkoja. Minunkin mielestäni Lotta Kaupin tekemistä kuvista välittyy hauskuus.

Kaapo Kultasesta eli epärehellisestä eläinkauppiaasta tyttäreni ei erityisesti välittänyt, samoin kuin leipuri Oivasta. Kirjan loppu miellytti häntä vähän ja jos hän saisi keksiä tarinalle jatkoa, päähenkilöt eli Ronja, Emeliina ja Antti olisivat menneet takaisin kellotorniin ja hypänneet sieltä alas laskuvarjoilla. teppo olisi ollut Ronjan sylissä hypyn aikana. Hieman siis ekstremeä tyttäreni olisi selvästi kaivannut loppuun.

Tyttäreni suosittelisi kirjaa oman ikäisilleen ja vanhemmille, yhtä lailla sekä tytöille että pojille. Hän haluaa mieluusti lukea kirjan vielä joskus uudestaan. Iloksemme tämä kirja on uuden kirjasarjan alku, eli saamme jatkossakin lukea supersankari Emeliinan seikkailuista!

Tyttäreni arvosana kirjalle 4, minun oma arvosanani 3,5 eli

Yhteisarvosanamme 4-

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajan!

Emeliina ja laulavan koiran tapaus muissa blogeissa:

Lukutoukan kulttuuriblogi

Rising Moon -sarja: Sarianna Suorsa

Rising Moon. Evanescent - Katoavainen: Sarianna Suorsa. Bookcover 2015.

"Rising Moon -kirjasarjan ensimmäinen osa avaa vauhdilla lukijalleen näkymän uuteen maailmaan, joka tarraa lukijan mukaansa. Fantasia/scifi –aiheinen kirja kertoo neljään valtioon jakautuneesta maailmasta, jossa elämää varjostaa alituinen sodan uhka.
Lunar-eclipse on valtio, jossa kehittyneen geenimanipulaation avulla on onnistuttu istuttamaan syntymättömiin lapsiin erikoiskykyjä, joita halutaan hyödyntää maata uhkaavassa sodassa. Jokainen nuori on velvoitettu palvelemaan maataan ankarassa taistelukoulussa, joka armotta karsii heikoimmat joukosta.

Maan köyhimmässä kolkassa varttuneet Tegan, Alaric ja Alisha lähtevät vuorollaan taistelukouluun suorittamaan velvollisuuttaan. Jo alkupäivät osoittavat, että kaverusten on toimittava yhdessä kannatellen toinen toistaan sekä löydettävä tarvittavat liittolaiset, jotta selviytyminen onnistuisi.
Heikoimmassa asemassa näyttää olevan Alisha, jolla ei erikoiskykyjä ole lainkaan. Alisha osoittaa kuitenkin olevansa taistelija, joka ei helpolla luovuta. Tegan, kolmikosta vahvin, huomaa varsin nopeasti vihollisia olevan yllättävillä paikoilla. Vaikean taustan omaava Tegan joutuukin suurimman paineen alle joutuessaan erikoisvalvonnan alaiseksi liian vahvojen erikoiskykyjensä takia. Alaric onnistuu pehmentämään taitavilla sosiaalisilla kyvyillään kolmikon kohtaamia vastuksia, mutta aivan kaikkeen hänenkään taidot eivät riitä.
Teganin elämään astuu koulutuksessa vahva ja innostava nuorukainen. Pystyykö Tegan löytämään itsestään kyvyn rakastaa toista ihmistä varauksetta…"

Oma arvio:

Tämä  Sarianna Suorsan esikoisromaani jakaa mielipiteeni kahtia. Mukaansatempaava tämä on - kyllä. Kirja pitää sisällään mielenkiintoisia henkilöhahmoja - kyllä. Kirjan tarina on hyvin kehitelty ja yksityiskohdat mietitty suurimmalti osin tarkkaan - kyllä. Mutta joitakin seikkoja tässä kirjassa kuitenkin on, jotka minua häiritsee sen verran, etten listaa tätä parhaimpien lukukokemusteni listalle.

Päähenkilö Tegan on alusta saakka hyvin vahva, määrätietoinen ja aggressiivinen henkilö. Hänen väkivaltaisuutensa on siinä määrin rajua, että se saa minut hätkähtelemään: hän mojauttaa tuosta noin vaan ystäväänsä, hölmön tyttömäiseksi kuvailtua Alishaa turpaan (kirjaimellisesti), jos tämä edes leikillään härnää ystäväänsä. Hän paiskaa ystävänsä päin pöytää, kun lupaa opettaa tätä taistelemaan. Hän on siis suoraan sanottuna kamala ihminen, jolle en alkuun soisi yhtään ystävää. Onneksi Tegan hiukan rauhoittuu tarinan edetessä ja lopettaa ystäviensä mukiloimisen, sillä en olisi jaksanut lukea kirjaa enää yhtään pidemmälle. 

Teganin väkivaltaisuus saa syyn, kun heti kirjan alusta valotetaan hänen lapsuuttaan. Hänen väkivaltainen isänsä kun on kouluttanut tyttöään soturiksi lähinnä alistamalla, kiduttamalla ja lähes päästämällä useasti tytön päiviltään. Mietinkin, että noinkohan kukaan olisi selvinnyt lähellekään täysijärkisenä tuollaisen isäsuhteen jälkeen. Tegan kuitenkin onneksi pehmenee kirjan loppua myöten ja kykenee jopa laskemaan leikkiä itsestään ja rakastumaan. 

Teganin suhde kuolleeseen isäänsä on välillä ristiriitainen: vaikka hän muistelee isänsä kyseenalaisia kasvatuskeinojaan katkerana, välillä hän tuntuu ihannoivan isänsä muistoa ja perustelevan sillä aggressiivisuuttaan.

Parasta tässä kirjassa on taistelukoulun oppilaiden monipuoliset erikoiskyvyt, joihin Suorsa on selvästi panostanut. Kirja on selvästi saanut vaikutteita useista dystopia-kirjasarjoista: Teganin immuunius muiden kyvyille ja oman kyvyn laajantaminen muiden suojaksi, kuin myös koulun johtajan Cedrigin kyky lukea ajatuksia koskettamalla, tuo hyvin vahvasti mieleen Stephenie Meyerin Twilight-sarjan. Oppilaiden harjoitustehtävä suljetulla maastoareenalla muistuttaa Suzanne Collinsin Nälkäpeli-sarjan peliareenaa. Koulun kammottava johtaja Cedrig karmaisevine tekoineen tuo mieleen erehdyttävästi Nälkäpelin presidentti Snow:n. Veronica Rothin Outolintu-trilogiasta taas muistuttaa muun muassa koulun taisteluharjoitukset. Teganin äkkipikaisuus taas tuo mieleeni Sally Greenin Puoliksi Paha -trilogian päähenkilön Nathanin, joka heiluttelee nyrkkejään tuon tuostakin ja haistattelee joka toiselle vastaantulevalle.

Tarinan romanssipuoli on minusta sydäntäsykähdyttävän ihanaa ja Dante niin täydellisen söpö kovanaama.  Käsittämättömän hyvin Evanescent - Katoavainen koukutti minut, ja odotan ehdottomasti tarinalle jatkoa. Haluaisin ehdottomasti tietää enemmän myös Lunar-Eclipse valtion rakenteista geenimanipulaatioineen. 

Arvosanani on 3,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.


Rising Moon. Omnipotent - Kaikkivaltias: Sarianna Suorsa. Bookcover 2016.

  "Tegan Roy menetti kaiken. Perheensä, ystävänsä, rakastettunsa ja paikan taistelukoulussa. Onko mitään syytä jatkaa? Ainut voima, joka ajaa Tegania eteenpäin on kosto. Kosto, joka muuttaa koko maailmaa. Kosto, joka vie Cedriciltä, maan johtajalta, kaiken sen minkä Tegankin menetti - ja vielä enemmän.

Alkaa ajojahti, jossa punnitaan kumpi on vahvempi. Vaikka Tegan olettaa olevansa yksin, tekee hänen ystävät työtä Teganin tavoitteiden eteen.

Dante kokee olevansa vastuussa Teganin perheen kuolemasta. Ovatko asiat kuitenkaan niin yksinkertaisia maailmassa, jossa ihmisten yliluonnolliset kyvyt ovat arkipäivää?

Lunar-eclipse on valtio, jossa kehittyneen geenimanipulaation avulla on onnistuttu istuttamaan syntymättömiin lapsiin erikoiskykyjä, joita halutaan hyödyntää maata uhkaavassa sodassa. Jokainen nuori on velvoitettu palvelemaan maataan ankarassa taistelukoulussa, joka armotta karsii heikoimmat joukosta (Bookcover)


Oma arvio:

Pidin tästä Rising Moon -sarjan toisesta osasta enemmän kuin avausosasta. Kirjan juoni on mielestäni hyvin rakennettu, pysyin tapahtumien matkassa paljon paremmin kuin ensimmäistä osaa lukiessani ja mielenkiintoni säilyi hyvin yllä. Suorsan välillä itseään toistava kirjoitustyyli tuntui tosin välillä raskaalta lukea. Hän kirjoittaa kuitenkin mukavan kuvailevasti tapahtumista.

Maailma on jakautunut neljään valtioon, jotka poikkeavat johdoltaan toisistaan. Lunar Eclipsessa koulutetaan  18 vuotta täyttäneet sotilaiksi, joihin on lapsena istutettu erilaisia erikoiskyvyn antavia geenejä. Red Moonbeamissa aivopestään  kauko-ohjattavia, tahdottomia sotilaita, kun taas Silver Crescentissä tehdään geenimanipulaatiolla ihmisten ja eläinten risteytyksiä. Rising Moon on tuntematon, rauhaa rakastava valtio, kunnes selviää, että siellä on kehitelty seerumi, joka eliminoi kaikkien kyvyt. Nämä valtioiden erilaiset rakenteet tuovat mieleeni vahvasti Outolinnun viisi eri kaupunkiluokkaa. Toisaalta Rising Moon, valtio, josta kukaan ei oikein tiedä mitään, muistuttaa Nälkäpelin Vyöhykettä 13, jonne myös väki lopulta pakeni.

Kirjan juoni muistuttaa kovasti  Nälkäpelin juonta:   Lunar-Eclipse -valtion johtaja Cedrig saalistaa koulutuskeskuksesta karannutta Tegania ja pommittaa kostoksi hänen kotikaupunkiaan, ihan kuten presidentti Snow jahtaa Katnissiä. Välillä menee epäuskottavuuden puolelle jo se, miten maan johtava mies jahtaa yhtä tyttöä niin paljon, ettei omalla perheellä saati muilla ihmisillä tunnu olevan enää mitään väliä. 

"Hän on aina askeleen edellä", kuiskasin. "Aina kun luulen voittaneeni...kun luulen murtaneeni hänet...kun luulen, että olen ajatellut kaiken läpi eikä ole mitään keinoa, miten hän voisi kostaa, hän voisi löytää jonkin muun keinon...hän tappoi kaikki...kaikki..." (s. 152)

 

Tegan on  alkuun hyvin haavoittuvaisen oloinen ja surun murtama äitinsä ja pikkusiskonsa Abigailin kuolemasta,  mutta pian hänen kyltymätön kostonhimonsa ja raakuutensa vievät huomion hänen herkemmästä puolestaan. Harmi, sillä olisin halunnut nähdä hänestä enemmän hiukan lempeämpääkin puolta. Kun Tegan lyöttäytyy yhteen Dmitrin kanssa, hänestä löytyy tuon nuorukaisen seurassa hiukan leikillisempi puoli, mutta vain hetkellisesti. Teganin valinnat ovat välillä puistattavan tunteettomia. Toisaalta tarinan maailma on niin dystopisen synkkä ja raadollinen, että ymmärrettävästi hän on sellainen kun on. 

Avasin silmäni ja samoin uurnan. Nousin seisomaan, ja nostin uurnan kädelläni ilmaan. Kun kallistin sitä, tuuli otti äitini ja siskoni lämpimään syleilyyn. Tuhka lähti kiemurtelemaan tuulen mukana, ja osa laskeutui puroon, osa jatkoi matkaansa ilmassa. Seurasin katseellani tuhkaa ja tunsin äidin ja siskon olevan kanssani. He pitivät minua kädestä. Ja taas minä itkin. (s.16) 

Kirjassa on kaksi minäkertojaa, enimmäkseen Tegan sekä välillä koulutuskeskukseen jäänyt Dante. Minua hiukan hämäsi välillä, kun heidän kerrontavuorojaan ei ollut merkitty lukujen alkuun mitenkään. Lisäksi sivujuonteena seurataan vasta toisiinsa ihastuneiden Alishan ja Alaricin vaiheita heidän tuskaillessaan ystävänsä Teganin kohtaloa. He ovat jääneet koulutuskeskukseen julman Cedrigin oppilaiksi. Heidän orastavaa romanssia oli mukava seurata, vaikken mitään suuria kipinöitä aistinutkaan.

Kun Tegan löytää kotoaan äitinsä kirjoittaman kirjan, joka kertoo Felina ja Flyer -nimisistä sisaruksista, hän pääsee tarinaa lukemalla  lähemmäksi äitiään. Pidän siitä, että miten tämä tarina tarinan sisällä kietoutuu lopulta kirjan todellisuuteen. Selvennyksen vuoksi olisi vain ollut hyvä, jos tarinanlukujaksot olisi erotettu muusta tekstistä kursivoinnilla.

Kirjan loppu jättää minun hyvin uteliaaksi jatko-osan suhteen. 

Arvosana 4-

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

 

Samantyylistä luettavaa:

Suzanne Collins: Nälkäpeli-trilogia   

Veronica Roth: Outolintu-trilogia

Merkitsin Helmet-lukuhaasteeseen kohdan:  

28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan

Kirjassa käsitellään myös ystävyyttä keskeisenä teemana, joten merkitsen kirjan myös BFF-lukuhaasteeseen.