Viikatetytär: Briitta Hepo-Oja

 Viikatetytär: Briitta Hepo-Oja. Otava 2025

Kansi: Karin Niemi

"Palkitun nuortenkirjailijan uutuusromaani leikkii hengellä ja huumorilla.

17-vuotias Beata on umpirakastunut. Vahinko vain, että Viikatemies pelmahtaa paikalle pilaamaan seurustelusuunnitelmat. Karmiva hahmo tappaa tunnelman, ja tahtoo se hengiltä jotakin muutakin.

Käy ilmi, että Beata on valittu kotikylänsä uudeksi Kuolemaksi. Hän ei roolista piittaa, etenkään kuultuaan ensimmäisestä niitettävästään. Kuinka kauan Beata onnistuu taistelemaan kohtaloaan vastaan, kun viivyttelyn seuraukset alkavat jo näkyä?

Kutkuttavasti auki punoutuva tarina tasapainoilee piinaavan tunnelman ja helpottavan huumorin välillä pitäen lukijan jännityksessä loppuun asti." (Otava)

Oma arvio:

*** Kustantajalta saatu arvostelukappale ***

Olipas heti kiinnostava alkuasetelma tässä Briitta Hepo-Ojan uusimmassa. Innostuin heti luettuani kirjan kuvauksen. Karin Niemen (jälleen) upea kansi, jossa viikatemies nauttii teetä hienosta kupposesta, antaa myös vihiä siitä, että tätä kirjaa ei ole kirjoitettu turhan ryppyotsaisesti, vaan pilke silmäkulmassa.

"Minä haluan tämän pojan kokonaan itselleni, ajattelen. Mikään ei saa tulla väliimme. Ei edes kuolema. (s. 63)"

Beata on ihan tavallinen lukion tokaa aloittava tyttö, jonka elämän täyttävät lukioarki, ystävä Saran kanssa hengailu ja erään tietyn pojan perään haikailu. Tätä tavallisen lukiolaisen arkea tosin tulee horjuttamaan kammottava näky, jonka Beata kohtaa ihanan kesäisen Prahan lomansa jälkeen helteisessä koti-Suomessa. Häneen huoneeseensa nimittäin astelee ihka oikea viikatemies, tuo mustaan huppuun verhoutunut kasvoton olento, joka kertoo Beatalle olevan tehtävä.  Beata tietysti järkyttyy oudosta olennosta huoneessaan ja epäilee seonneensa. Beata saa oman viikatteen, jonka hän kätkee visusti sänkynsä alle. Kaiken huipuksi pihalle ilmestyy aika ajoin kettu ja vihertävä hevonen. 

"Tää taitaakin olla ongelman laatu", sanon. "Katsos, kun mulla on tunteita. Ne estävät mua satuttamasta muita ihmisiä." (s. 47)

Beata yrittää sivuuttaa aika ajoin hänelle ilmestyvän viikatemiehen ja jatkaa elämäänsä. Juttu ihanan Eliaksen kanssa alkaa edetä, mutta Beatan ihastumista varjostaa se tieto, että viikatemies on antanut hänelle ensimmäiseksi tehtäväksi niittää juurikin Eliaksen. Beata kieltäytyy sinnikkäästi tekemästä sitä, vaikka viikatemies varoittaa tottelemattomuudella olevan seurauksia. Luonnon tasapaino järkkyisi, jos ihmisiä pidettäisiin yliajalla sen vuoksi, että joku hoitaisi tehtäväänsä. Miten Beata voi päättää rakkaan Eliaksen päivän, kun hänestä on tulossa Beatalle yhä tärkeämpi? Sara-ystävällekään Beata ei voi uskoutua, eihän kukaan uskoisi edes häntä. Ainoa toivo on siis nettifoorumit, josta Beata löytääkin yhden tyypin, jolla näyttäisi olevan sama tilanne. Myös käynti mummon luona avaa Beatan silmät, sillä ilmeisesti hänen isoisällään on saattanut olla sama kohtalo.

"Miks just mun kaltaisen taviksen pitää olla joku pirun valittu?" (s. 48)

Väistämättä viikatemiehen läsnäolo alkaa vaikuttaa Beatan ihmissuhteisiin. Juttu Eliaksen kanssa käy hankalaksi ja Sara yrittää saada Beataa terkkarille oudon käytöksen vuoksi. Kaikki mitä Beata syö, maistuu pahalle, jotenkin pilaantuneelle. Elias vaikuttaa koko ajan hiukan kipeältä. Koulussa tapahtuu käsittämätön episodi ruokalassa, jonka Beata uskoo aiheuttaneen. Pitääkö hänen antaa periksi ja hoitaa ensimmäinen niittonsa? Onko hän itsekäs, kun vänkää koko ajan viikatemiehelle vastaan?

On mahdotonta keskittyä suudelmiin tai ylipäätään kiehnäämiseen, jos Kuolema tuijottaa vieressä. Harvalla on ehkä kokemusta, mutta vähemmästäkin menee halut, voin vakuuttaa. (s. 7)

Viikatetytär on viihdyttävä kauhukomediallisia aineksia sisältävä kirja, jonka hotkaisin melko nopeaa. Se piti siis hyvin imussaan. Viikatemiehen läsnäolo tuo uhkaavaa tunnelmaa, mutta huumorillinen ote ei tee tästä kauhean synkkää aiheesta huolimatta. Beatan ja Eliaksen orastava romanssi on mukavasti keskiössä, mutta viikatemiehen tuoma tehtävä synkistää rakkauskuviot. Elias on kyllä ihastuttavan ymmärtäväinen heppu, sillä Beatan venkoilu ajaisi monet pois. Myös Sara-ystävän huolenpito on liikuttavaa.

Annan tälle arvosanaksi 4,5

Kiitos arvostelukappaleesta!

Muualla:

Kulttuuritoimitus

Siniset helmet

Samantyylistä:

Lujaverinen-trilogia: Sini Helminen

Kunnes kuolen: Sini Helminen

Maxton Hall -trilogia: Mona Kasten

Save me - Näkymätön: Mona Kasten. Suomentanut Sanna Van Leeuwen. Otava 2025 (Maxton Hall #1)

Saksankielinen alkuteos (2018): Save me. Kansi: Sandra Taufer, Muenchen / Shutterstock.com

"Kaksi eri maailmaa, yksi yhteinen kohtalo.

Kansainvälisen bestseller-sarjan ensimmäinen osa.

Raha, valta ja luksus. Ne eivät voisi vähempää kiinnostaa Ruby Belliä. Hän on kuitenkin päässyt Maxton Hallin eliittilukioon, jossa pyörii varakkaiden valtapeli. Fiksun ja määrätietoisen Rubyn tähtäimessä eivät ole seurapiirit vaan Oxfordin yliopisto.

Rubyn suunnitelmat mutkistuvat, kun hän saa sattumalta tietää Beaufortin perheen skandaalinomaisen salaisuuden ja joutuu suvun perijän, komean Jamesin silmätikuksi. He eivät voi alkuun sietää toisiaan, mutta huomaavat pian, että heillä on hämmentävän paljon yhteistä.

Maxton Hall -trilogia hurmaa myös yhtenä Amazon Primen katsotuimmista sarjoista." (Otava)

Oma arvio:

*** Kustantajalta saatu arvostelukappale ***

Minun on hiukan hankala arvioida tätä kirjaa, koska olen katsonut tähän pohjautuvan Maxton Hall -TV-sarjan kaksi tuotantokautta - kahdesti. Rakastuin välittömästi tähän sarjaan ja olen odotellutkin, milloin saataisiin suomennos tästä jo seitsemän vuotta sitten alkukielellä ilmestyneestä kirjasta. No nyt saatiin. 

Yllätyin, miten hyvin kyseinen TV-sarja on uskollisesti mukaillut kirjan juonta. Niinpä minulla ei ole juurikaan nurinan aihetta sen suhteen.

Ruby Bellin elämä on hyvin suunnitelmallista ja kurinalaista: hänellä on tarkat suunnitelmat tulevaisuutensa suhteen (Oxfordin yliopisto), hän tekee bujoonsa tarkat päiväohjelmat ja to-do-listat ja yksi tärkeimmistä näytönpaikoista hänellä on tapahtumatoimikunnan johtajuus yhdessä hänen Lin-ystävänsä kanssa. Nyt suunnitteilla ovat back to school -bileet, joiden tarkoitus on myös tehdä vaikutus oppilaiden rikkaisiin vanhempiin. Maxton Hall on nimittäin Lontoon arvostetuin yksityiskoulu, jossa vähävaraisesta perheestä tuleva Ruby saa kunnian käydä. Ruby on älykäs, suunnitelmallinen, ihan tavallisen nätti lukiolainen, mutta hän on myös näkymätön. Tai hän kovasti pyrkii siihen, ettei herätä mitään huomiota kenessäkään.

Kun Ruby on menossa pyytämään Oxfordin suosituskirjettään lempiopettajaltaan Suttonilta, hän tulee nähneeksi jotain kamalaa: opettaja suutelee intohimoisesti erään koulun oppilaan kanssa työhuoneessaan. Tuo tyttö on Lydia Beaufort, rikkaan vaatetussuvun tytär, jonka ärsyttävän täydellinen kaksoisveli James tulee ensi kädessä ostamaan Rubya hiljaiseksi, jotta heidän hieno perheensä ei joutuisi skandaalin keskelle. Rubylla ei ole mitään mielenkiintoa juoruilla näkemästään, niin järkyttynyt hän yhä on, mutta hän ei myöskään suostu ottamaan Jamesilta tukkua rahaa, mikä olisi kyllä heidän perheessään tarpeen. Äiti on tällä hetkellä työttömänä ja isä on onnettomuuden takia pyörätuolissa. 

Minua ei miellytä tippaakaan, että perheeni kohtalo - ja erityisesti Lydian - on tuon tytön käsissä.

Minulla ei ole varaa näyttäytyä sinun seurassasi.

Sehän nähdään. (s. 58)

Kirjassa seurataan vuorotellen niin Rubyn kuin Jamesin näkökulmia. James, joka on tottunut saamaan kaiken, ei voi käsittää, miten tuo Ruby Bell -niminen tyttö, ei-kukaan, heittää rahat hänen silmilleen. Mutta tämän jälkeen hän ei saa tuota tyttöä mielestään, ärsyttävää kyllä.  Kaiken huipuksi, koska hän tulee pilanneeksi Back to school -juhlat järjestämällään striptease-ohjelmanumerolla, hänet pakotetaan olemaan mukana tapahtumatoimikunnassa loppulukukauden ajan - eikä hän saa enää pelata lacrossejoukkueessa. Tämä on kova isku Jamesille, eikä vaikutusvaltainen isäkään voi häntä nyt pelastaa, sillä isä on samaa mieltä rehtorin kanssa: hänen kelvottoman poikansa on saatava rangaistus hölmöilyistään. Niinpä Jamesin on nyt siedettävä Rubyn seuraa säännöllisesti. 

Maalina tapahtumatoimikunnalla on seuraavaksi suuret halloweenjuhlat, joissa Rubyn on nyt tiimeineen vakuutettava edellisiin juhliin pettynyt rehtori. Alussa tapahtumatoimikunnassa ollaan hiukan varpaillaan Jamesin ilmestyessä mukaan, mutta häneltä alkaakin putkahdella ihan kelpo ideoita. Ehkä he voisivat jopa hiukan hyötyä hänen vaatetussuvustaan, sillä teemaksi päätetään valita viktoriaanisen tyylin pukujuhlat -  Ja Beaufortin suvullahan on tunnetusti pukuarkisto, josta saattaisi löytyä mainosta varten sopivat puvut. Rubyn ja Jamesin reissu Beaufortin toimitiloihin pukusovituksineen ja kuvauksineen sytyttää kipinän heidän välilleen, kunnes sitten kaikki muuttuu. Jamesin käytös on hyvin ailahtelevaa, etenkin jos hänen vanhempansa ilmestyvät kuvioihin. He eivät voi mitenkään hyväksyä, että heidän poikansa voisi seurustella köyhän perheen tyttären kanssa. 

Minua yskittää. Kurkkuuni on noussut pala, joka kasvaa koko ajan suuremmaksi. "Tarkoitan sitä aikaa, jolloin sinä et tiennyt minua olevankaan. Voisi olla parempi palata siihen. Silloin minulla oli huomattavasti parempi olo." (s. 176)

Kirjassa on melko perinteisen haters-to-lovers-kaavan mukainen romanssikuvio, jossa on lisäksi  kielletyn hedelmän makua. Hiukan aina tulee sellainen epäuskottavuus näissä, joissa rikkaan perheen vanhemmat pistävät parastaan tyrannimaisuudessaan, kieltävät jälkikasvuaan tapailemasta "alempiarvoisiaan" ja käyttäytyvät muutenkin täysin käsittämättömästi. Lydian ja opettaja Suttonin kyseenalainen suhde jää aika vähälle huomiolle tässä kirjassa, kun taas TV-sarjassa sitä avataan hiukan enemmän auki. Luokkahuoneessa tapahtunut suutelointi kuvataan Lydian sanoin hairahdukseksi, sillä Sutton on ehdottomasti halunnut lopettaa suhteen sen jälkeen, kun on tullut opettamaan Maxton halliin. (He ovat siis tavanneet jo vuosia aiemmin, kun Sutton ei ole vielä ollut Lydian opettaja.)

Paljon ihanaa kipinöintiä ja syttyvää intohimoa tapahtuu Rubyn ja Jamesin välillä, ja se on osattu kuvata tässä kirjassa minua miellyttävällä tavalla. Paras on tietystikin uima-allaskohtaus, jossa Ruby pukataan bileissä veden varaan. Muut eivät tiedä hänen traumastaan liittyen veneonnettomuuteen, jossa hänen isänsä loukkaantui, ei Jameskaan. Ritarillinen James sukeltaa hysteerisen Rubyn altaasta, vaihtaa tälle kuivat vaatteet ja pitää sylissään aamutunteihin saakka. Tämän tapahtuman ansiosta heidän välillään tapahtuu tärkeä käänne.

"Emme missään nimessä ole toivoneet sinulle stipendiopiskelijaa, jolla on keskiluokkainen tausta ja traaginen perhehistoria" (s. 272)

Harmi, että Rubyn ihana, ompelua, muotia ja pukeutumista rakastava isosisko Ember ei pääse kirjassa kovin suureen rooliin. Rybyn perhe kaikkinensa on ihanan sympaattinen, kun taas vastapainona Jamesin perheessä vallitsee kylmä tunnelma. Toki Jamesin ja Lydian välit ovat sisarellisen lämpimät ja myös perheen autokuski Percy, joka on myös Rubyn mieleen erityisen komeana ja kohteliaana tyyppinä, on Jamesille hyvin tärkeä tuki ja turva. Hän on se isähahmo, jota James kaipaisi omasta isästäänkin kuoriutuvan...turhaan.

Hiukan nyt kyllä petyin, kun tämä oli laitettu meidän kirjastossa aikuisten puolelle. Kustantajalla tämä oli toki kevään luettelossa aikuisissa, ihan kuten Holly Jacksonin YA-jännäri Kuudes kuolee ja Holly Blackin YA-fantasia Kahlittu perillinen. Tämä näyttää olevan yleinen ilmiö, joka on alkanut nostaa päätään vuosi pari sitten, eli selkeästi YA:ta markkinoidaan aikuisten kirjoina. Tästä kävivät keskustelua myös kirjailijat Elina Rouhiainen ja Sini Helminen ForYA-Youtubekanavan jaksossa Kuoleeko YA? Kannattaa käydä katsomassa, jos olet ihmetellyt samaa. 

Voi olla, että hyvin karkeaa seksikuvailua sisältävän Hannah Gracen Icebreakerin takia mitään hiukankaan rajatapauksina olevia ei uskalleta enää laittaa nuortenkirjallisuuden puolelle, mutta minusta tämä Mona Kastenin kirja ei ole yhtään sama asia: päähenkilöt ovat lukiolaisia ja ikänsä mukaisesti vielä lapsellisia, lopussa oleva (ainoa) seksikohtaus on hyvin intensiivinen ja melko tarkkaan kuvaileva, mutta ei kuitenkaan kieleltään ronski eikä ikätasolle sopimaton, kuten edellämainitussa kirjassa esiintyvät LUKUISAT sekstailut, joten kyllä tämä menee jo YA-kirjana. Minä ainakin aion tätä vinkata jo kaseille. Ja minä sentään olen tarkka näissä asioissa.

"Se oli vale. Minä olen kuulunut sinulle siitä lähtien, kun paiskasit ne rahat naamalleni, Ruby Bell." (s. 344)

On hiukan hankala antaa tälle arvosanaa. Rakastan Rubyn ja Jamesin tarinaa ja erityisesti muutamia kohtauksia (eri toten nuortenkirjalle epätyypillisen tarkkaan kuvailevaa, mutta hyvin tunnelmallisesti luotua seksikohtausta) tässä kirjassa yli kaiken, mutta osa on minusta hiukan epäilyttävää ja epäuskottavaa, kuten juuri tuo Jamesin vanhempien käytös. Kerrontatyyli on myös aika yksinkertaisen persoonatonta. 

Ihanaa, romanttista viihdettä draamatwistillä kaipaaville tämä on loistava valinta. Minä olen ainakin ihan hullaantunut Rubyn ja Jamesin tarinaan ja odotan jo innoissani sarjan syksyllä ilmestyvää jatko-osaa Save You - Kuilu välissämme.

Annan tälle arvosanaksi 4+

Kiitos arvostelukappaleesta!

Muualla:

---

Samantyylistä:

Estelle Maskame: DIMILY-trilogia

Estelle Maskame: Mila ja Blake -trilogia

Intermezzo: Sally Rooney

Intermezzo: Sally Rooney. Suomentanut Cristina Sandu. Otava 2024

Englanninkielinen alkuteos: Intermezzo. Kansi: Faber (fontti), Le Murmure @Jeremy Lande (kuva)

"Kulttikirjailijan odotettu romaani kysyy, miten paljon ihminen voi kantaa sisällään särkymättä.

Koubekin veljeksillä ei tunnu olevan juuri yhteistä. Peter on juristi, jolla on elämä ulkoisesti mallillaan. Isän kuoleman jälkeen hän kuitenkin lääkitsee itseään uneen ja räpiköi suhteissaan kahden naisen – ensirakkautensa Sylvian ja anarkistisen Naomin – kanssa.

Ivan, sosiaalisesti kömpelö shakinpelaaja, on aina pitänyt itseään isoveljensä vastakohtana. Surun keskellä hän tapaa itseään vanhemman Margaretin, ja heidän elämänsä kietoutuvat yhteen intensiivisesti.

Sureville veljeksille ja heidän rakkailleen ajanjakso on kuin välisoitto, jossa sekoittuvat halu, epätoivo ja mahdollisuus uuteen." (Otava)

Oma arvio:

***Kustantajalta pyydetty arvostelukappale***

Yksi asia on varma: kun irlantilaiselta Sally Rooneylta ilmestyy uusi kirja, minä luen sen. Enkä tule kai koskaan pettymään. Kun joku kirjailija osaa kirjoittaa niin taitavasti ja tyylillään vetoaa minuun joka kerta, se on match made in heaven. 

Tällä kertaa keskeisinä henkilöinä ovat Koubekin veljekset: 23-vuotias Ivan ja 32-vuotias Peter. Vanhempi ja omasta mielestään kaikin puolin menestyneempi Peter on  matkalla tyttöystävänsä Naomin luo. Hän muistelee vielä häpeällä Ivanin karmeaa pukua, joka tällä oli heidän isänsä hautajaisissa, ja sitä säälinsekaista tunnetta, jota hän tunsi hammasraudoin varustettua tyylitöntä ja epäsosiaalista pikkuveljeään kohtaan. Naomi, joka on saman ikäinen kuin Peterin veli, ihmettelee hiukan, miten kuuli vasta nyt Peterin isän kuolemasta. Peter ei juuri näyttäydy upean Naomin seurassa, sillä heidän ikäeroansa ei katsottaisi varmaankaan hyvällä. Ja olihan Peterillä lohtuna hautajaisissa entinen tyttöystävä Sylvia.

Ivan on aiemmin pelannut shakkia enemmän tosissaan, mutta viime aikoina hän on osallistunut lähinnä erilaisiin tempauksiin. Niin kuin nyt erään pikkukaupungin shakkikerhon tapahtumaan, jossa hän pelaa kymmentä muuta pelaajaa vastaan. Ja voittaa ne kaikki. Peter puhuu veljestään shakkinerona, mutta Ivan ei pidä itseään sellaisena. Hän tekee tilaisuudessa vaikutuksen Margaretiin, erittäin viehättävään naiseen, joka huolehtii tapahtumassa käytännön järjestelyistä. Niin paljon, että he suuntaavat yhdessä vielä jatkoille paikalliseen pubiin ja sieltä Margaretin asunnolle. Ivan ei ole ihan täysin kokematon, mutta nuoruudessaan hyvin kömpelö. Yli kolmikymppinen Margaret hämmästelee sitä, miten tunteekaan vetoa tuohon sosiaalisesti kömpelöön, itseään paljon nuorempaa kaveriin.

Elämä itse, Ivan ajattelee, elämän jokainen hetki on yhtä arvokas ja kaunis kuin kaikki maailman shakkipelit, jos vain tietää miten elää. (s. 265)

Kirjassa puidaan Peterin ja Ivanin suhdetta toisiinsa, joka alkaa mennä hyvin tulehtuneeseen suuntaan isän kuoleman jälkeen. Slovakialaistaustaiselle isälle on ollut tärkeää, että pojat ovat sovussa, mutta nyt tämä ei ole katsomassa heidän perään. Suru isän kuolemasta on yhteinen, tosin Peterille tunteiden näyttäminen etenkin veljensä nähden on ylivoimaisen hankalaa. Todellinen riita puhkeaa heidän välilleen viimeistään silloin, kun Ivan saa kerrottua suhteestaan Margaretiin. Peter töksäyttää asiasta hyvin rumasti, sillä eihän hän voi tajuta, miten häntä itseäänkin vanhempi nainen voisi olla mitenkään järjissään kiinnostuessaan hänen veljestään. Jolla on hammasraudat ja kaikki. Ei mitenkään. Ivaniin Peterin reaktio koskee erityisen paljon, sillä hän tuntee tosi suuria tunteita naista kohtaan. Peter on ollut hänelle aiemmin suuri ihailun kohde, isoveli, joka tutustutti hänet shakkiin. Nyt isoveli on ylimielinen ja pitää veljeään typeränä.

Hän tuntee taas hien nousevan iholle collegepuseron kauluksen alla hänen ajatellessaan naista, ja sitä toista. Omaa käytöstään, joka tuntuu nyt väärältä, jopa moraalisesti käsittämättömältä. Ihmisellä, joka tappaa toisen, on sentään motiivi. Mitä ihmettä Peter oikein puuhaa, on puuhannut. (s. 309)

Eipä Ivan tiedä, että Peter itse tapailee yhtä aikaa kahta naista: Ivanin ikäistä, koditonta ja epämääräistä somemateriaalia tuottavaa Naomia, sekä ex-rakastaan Sylviaa, joka on loukkaantumisensa jälkeen aikoinaan pannut itse välit poikki Peteriin. Peter huomaa kuitenkin, että rakastaa Sylviaa yhä yli kaiken. Naomi tietää heidän ystävyydestään, muttei siitä, että mukana on syvempiäkin tunteita. Sylvia taas tietää Naomista lähes kaiken. Jossain vaiheessa Peterin pitäisi kai kuitenkin päättää, kumman kanssa hän jatkaisi. Hän ei voi saada molempia, vai voiko?

Molempien veljesten rakkaussuhteita puidaan monesta eri näkökulmasta: miten muut suhtautuisivat, jos yhä naimisissa olevan Margaretin ja Ivanin suhde tulisi julki, tai miten uudessa avioliitossaan elävä, kylmäkiskoinen äiti suhtautuisi paljon nuorempaan Naomiin tai paljon vanhempaan Margaretiin. Margaret käy kovaa kamppailua itsensä kanssa, sillä hän on tiukassa syynissä pikkukaupungissa, jossa kaikki tuntevat hänen tapauksensa alkoholistimiehen vaimona. Ivan on tunnekuohussaan täysin Margaretin lumoissa, ja osaa tuoda hyvin suoraviivaisen ajattelutavan heidän suhteeseensa. 

Sitä muistaa jotakin noloa mitä teki vuosia sitten ja ajattelee heti perään: se siitä, minä tapan itseni. Paitsi että hänen tapauksessaan noloa on hänen elämänsä. (s. 72)

Peterillä on taas mennyt todella huonosti isän kuoleman jälkeen ja hänellä on ongelmia päihteiden kanssa. Tämä holtiton, jonkinlaisesta tunnelukosta johtuva käyttäytyminen ei jää Naomilta eikä Sylvialta huomaamatta.  Peter saa molemmilta naisilta eri asioita: Naomi on kokeilunhaluinen seksuaalisesti, kun taas Sylvia ei ole voinut onnettomuutensa jälkeen tehdä enää kaikkia asioita. Peterin vonkaus loukkaa häntä, sillä hän haluaisi tämän muistavan hänet sellaisena kuin ennen onnettomuutta. 

Mukana on myös koira, nimittäin Ivanille rakas Alexei on ollut Christine-äidin hoteissa isän kuoleman jälkeen. Äiti tivaa jatkuvasti, milloin pojat keksivät koiralle uuden paikan, sillä hän ei voi sietää koko elukkaa. Ivanin vuokrakämpässä ei saa pitää eläimiä, eikä Peterkään reagoi asiaan. Viimeistään kuitenkin siinä vaiheessa, kun äiti ilmoittaa etsivänsä koiralle uuden omistajan, on Ivanin haettava koira mukaansa ja keksittävä jotain.

Suudella muiden katseista piittaamatta, piittaamatta siitä nähtiinkö heidät vai ei. (s. 332)

Kirjan kirjoitustyyli on hyvin erikoinen, sillä kaikki on aika lailla yhteen pötköön kirjoitettua. Toki erilliset luvut on jaoteltu ja kirja on jaettu kolmeen osaan. Dialogeja taas ei ole erotettu mitenkään tekstistä, mikä aluksi saattaa tuntua kummalliselta, mutta minä totuin siihen ainakin hyvin nopeaa. (Huomasin sitten, että samanlailla dialogit ovat olleet Rooneyn aiemmassakin kirjassa Kaunis maailma, missä olet.)  Koska veljekset eivät ole minäkertojina, heidän näkökulmansa erottaa kyllä tyylistä huolimatta hyvin. Välillä minusta tuntui, että ihan kuin lukisin säeromaania, jossa toteutus vain ei ole niin ilmava. Ja oikeasti tämä tyyli on erittäin toimiva ja oikein nautittava lukea. Rooney osaa kirjoittaa niin, että henkilöt tulevat todella lähelle.

Intermezzo on koskettava, raadollinen mutta kaunis tarina veljeydestä ja rakkaudesta. Valinnoista, erilaisista valinnoista nimenomaan. Ennakkoluuloista, oletuksista. Ympäristön paineesta ja siitä, mikä itselle on lopulta tärkeää. Mitään ei selitetä ja pureskella lukijalle valmiiksi, vaan kaiken saa yhdistellä itse. Eihän tätä kirjaa voi muuta kuin rakastaa!

Olisi kiva nähdä tämäkin TV-sarjana, kuten Rooneyn kaksi ensimmäistä teosta, mutta mitä tutkailin muutamista lähteistä, kirjailija ei ole innostunut ajatuksesta. Harmi.

Annan arvosanaksi tälle täydet 5

Kiitos arvostelukappaleesta!

Muualla:

Helsingin Sanomat

Helsingin Sanomat

Lumiomena

YLE

Samantyylistä:

Kaunis maailma, missä olet: Sally Rooney

Huomenna, huomenna ja huomenna: Gabrielle Zevin

Aikuiset: Emma Jane Unsworth

Iso hyppy: Mila Teräs

 Iso hyppy: Mila Teräs. Otava 2024

Kansi: Päivi Puustinen, Adobe Stock

"Vahvasti ajassa kiinni oleva nuortenromaani rohkeudesta hypätä tuntemattomaan.

17-vuotias Routa tuntee olevansa eri maata kuin varakkaat ja huolettomat lukiokaverinsa. Kotona jääkaapissa on vain valot, isä on nuutunut sohvalle ja Roudan on kannettava vastuuta pikkusiskosta. Hän ei odota tulevaisuudeltaan mitään – miksi odottaisi.

Jotakin kuitenkin tapahtuu, kun vanhojentansseja ohjaava Otso houkuttelee hänet tanssitunneille. Uuden harrastuksensa avulla Routa näkee itsensä uutena: hänessä on voimaa ja rohkeutta astua pois ahtaista kuvioista." (Otava)

Oma arvio:

***Kirja on pyydetty arvostelukappale, kiitos kustantajalle.***

Mila Teräksen realistiset nuortenromaanit kertovat kipeistä, realistisista aiheista. Aiemmin blogissa esittelemäni Amiraali kertoo nuoren transvestiittipojan tarinan, kun taas viimeksi ilmestynyt Yökirjeitä groomingista. Molemmissa kirjoissa nuorilla päähenkilöillä on ollut jokin harrastus, intohimo, joka on auttanut jaksamaan vaikeuksista huolimatta. Amiraalissa se on vaatteet ja pukeutuminen, Yökirjeissä taas ratsastus. Nyt uusimmassa romaanissa Iso hyppy päästään tanssin maailmaan, ja sehän vain minulle tanssinharrastajana sopii.

Routa on tykännyt aina tanssia, sillä se tuntuu hänestä luontaiselta tavalta liikkua ja kokea musiikki. Hän tekee sitä kuitenkin vähän salaillen. Pikkusiskon Meten kanssa hän voi kotona pyörähdellä, mutta edes vanhojentansseihin hän ei ole ollut aikeissa ilmoittautua. Eihän hänellä olisi edes varaa pukuun, ja kuka kumma haluaisi hänen, finninaamaisen pojan kanssa tanssia. Ruokaakin on niukasti, ja eläminen työttömän isän kanssa on kituuttelua. Isä on menettänyt lopullisesti ryhtinsä sen jälkeen, kun tämän ex-naisystävä Tarja päätti lähteä pois heidän kodistaan. Routa kaipaa Tarjaa ja tämän poikaa Miskaa elämäänsä, ja on hiukan vihainen, ettei Tarja ole kysellyt hänen kuulumisiaan. Äidin poismenosta on jo niin kauan, että hän on vain kaunis nainen valokuvissa.

Routa on salaa ihastunut kauniiseen Aleksandraan, jonka tietenkin komea Johannes taas tanssiparikseen. Eihän Routalla olisi mitään mahiksia tyttöön, mutta ainahan haaveilla voi. Hän yllättyy, kun Pinja tuleekin kysymään, voisiko Routa sittenkin harkita tanssivansa ja tulevansa Pinjan pariksi. Miksipäs ei. Pinja on kiva tyttö, jolla on paljon mielipiteitä esimerkiksi ilmastoasioista. 

Oliko hänellä oikeutta olla näiden seinien sisällä, jos hän ei edes yrittänyt yhtä paljon kuin muut? (s. 36)

Tanssia opettava Otso tekee vaikutuksen Routaan ja katutansseja harrastavaan Saifiin ja houkuttelee poikia kokeilemaan balettia omassa tanssikoulussaan. Tämä mullistaa Otson elämän. Hän rakastaa sitä, minkä tunteen tanssi hänessä aiheuttaa. Hän ja Saif myös ystävystyvät tanssitreenien lomassa ja jakavat omia huoliaan, vaikka alkuun Otso ei haluaisi puhua heidän köyhyydestään eikä esimerkiksi päästää Saifia kotiinsa, jossa on aina sekaista eikä juuri mitään tarjottavaa.

Johonkin osui, kirpaisi. Routa tajusi suunnistavansa ihan eri kartalla kuin puhujat, kaikki nämä tyypit, joiden vanhemmilla oli valuuttaa. Se, jolta puuttuivat nämä muille itsestään selvät kokemukset, tunsi haalistuvansa vähän. (s. 17)

Kirjassa kuvaillaan Routan perheen taloudellista ahdinkoa hyvin yksityiskohtaisesti. Siitä, miten Meten kaverin synttärit aiheuttavat Routassa ahdistusta, kun lahjaan tarvittavat pennoset on kaivettava milloin mistäkin. Kuinka heillä on usein oikeasti nälkä, ja he myöhästyvät läheisen autoliikkeen makkaratarjoilusta nipin napin. Miten Routa ei ymmärrä, miten rikkaiden perheiden lapset kehtaavat valittaa kouluruuasta, sillä se on hänelle usein se ainoa oikea ateria päivässä. Miten isän kauan odotettuna rahapäivänä he voivat ostaa muutakin kuin makaronia. Miten Routa uskaltautuu ruokakassijonoon ja kohtaa siellä muita vähävaraisia. Ruokakasseja jakeleva  romaninainen Miranda tulee tutuksi, ja häneltä saa hyviä vinkkejä kaikenlaiseen apuun.

Hän ei koskaan käyttäytyisi kuin isä. Hän halusi oppia kasvattajansa virheistä. Hän halusi tehdä erilaisia valintoja ja tavoitella unelmiaan. (s. 153)

Kirjaa lukiessa tuntuu, kuin sydän särkyisi palasiksi, niin uskottavasti Routan perheen ahdinko on kuvattu. Mette-sisko haaveilee Mallorcan matkasta, jolle todennäköisesti ei koskaan tule pääsemään, ja saa kirppikseltä kuluneen turistipaidan, josta koulukaverit sitten tietysti kiusaavat. Routa ei uskalla vielä ajatellakaan, mistä ihmeestä saisi itselleen frakin tansseihin, samalla kun luokkakaverit puhuvat kalliista kampaamokäynneistään. Hänen kaikki vaatteensa ovat kirpparilta. Luksusta on, kun hän voi rahapäivänä ostaa Metelle uusia pikkareita resuisten tilalle. Isä ei osaa ottaa ohjia käsiinsä, vaan rypee sohvallaan ja räyhää Routalle, jolla alkaa olla mitta täynnä isän ponnettomuuden kanssa. Hän haluaisi aloittaa Otson tanssitunnit, mutta isä ei pidä balettiharrastusta oikein minään. 

Tanssimalla hän uskalsi astua hetkeen. Pää ja kroppa olivat kerrankin yhtä. Melkein aina muulloin ne olivat erillään. (s. 115)

Tunnelin päässä näyttäisi olevan kuitenkin valoa, sillä tanssiminen, ystävyys Saifin kanssa, vanhojentanssit Pinjan parina ja Aleksandran kanssa viestittely nostavat Routan itsetuntoa. Ehkä asiat sittenkin järjestyvät?

Kirjan pääteemana on köyhyys, ja se on minusta tuotu hyvin esille. Routan koulukaverit, jotka ovat rikkaista tai hyvin toimeentulevista perheistä, tuovat kontrastia Routan köyhyydelle. Hän on tottunut kantamaan vastuuta pikkusiskostaan ja isästäänkin, koska tästä ei ole oikein enää siihen. Tanssin vaikutus pojan elämään on tuotu hyvin esille, tanssi on mukana alusta alkaen tavalla tai toisella. 

Pientä purnausta: nuorten henkilöiden keskustelusta paistaa välillä kuitenkin ehkä liikaa läpi aikuisen ääni. Mietin moneen otteeseen, juttelisivatko oikeasti 17-vuotiaat pojat keskenään näin. Kirjassa sorruttiin ehkä myös fiilistelemään liikaakiin sitä tunnetta, miten tanssi on ihanaa. Ymmärrän, että se on tärkeä juttu Routalle, mutta vähempikin hurmostelu olisi riittänyt.

Iso hyppy on tärkeä kirja. Vähävaraisuudesta ja eriarvoisuudesta saa ja pitää olla samaistuttavia nuortenkirjoja. Lisäksi Routan tarina kannustaa astumaan ulos ahtaista rooleista, joita ympäristö usein asettaa. Isän ja sedän naljailusta huolimatta hän aloittaa baletin ja lyö kaikki ällikällä vanhojentanssien soololla. Myös muiden henkilöiden, kuten Aleksandran, kautta käsittelyyn tulee lukiolaisten joko sisältä tai ulkoa tulevat, usein kohtuuttomat vaatimukset. Kirja on mukavan helppolukuinen, siinä on lyhyet luvut ja simppeliä kieltä, vaikka välillä aiemmin mainitsemani hurmostelu (onko se edes sana, en tiedä) hiukan voi etäännyttää kokematonta lukijaa.

Annan arvosanaksi 3,5

Muualla: 

Lastenkirjahylly

Samantyylistä:

Luk(i)ossa-sarja: Aino Leppänen

Yöuinti - ja muita novelleja: Terhi Rannela

Freestyle: Dess Terentjeva

Amiraali: Mila Teräs

Brielle & Bear -sarja: Salomey Doku

Brielle & Bear - Olipa kerran...: Salomey Doku. Suomentanut Viivi Ängeslevä. Otava 2024 (Brielle & Bear #1)

Englanninkielinen alkuteos: Brielle & Bear - Once upon a time... Kansi: Salomey Doku & Harper Collins Publishers Ltd

"Satujen lumoa ja ripaus taikaa: Briellen ja Bearin rakkaustarina on lukijalle karkkia.

Suloisen romanttisen sarjakuvasarjan ensimmäinen osa.

Satujen sääntö nro 1: parhaat sadut alkavat sanoilla Olipa kerran… Haaveilusta tykkäävä Brielle tietää kaiken saduista. Hän aloittaa opiskelun Olipa kerran -yliopistossa, ja kun hän tapaa kirjakaupassa Bearin, rugbyjoukkueen ujon varakapteenin, vuosi alkaa mainiosti. Kaksikkoa yhdistää rakkaus kirjoihin.

Brielle on päättänyt unohtaa menneet. Bearin kanssa hän kokee vihdoin elävänsä unelmaansa. Kunnes hän huomaa, ettei ole ainoa, joka salaa jotain…"(Otava)

Oma arvio:

Jee, söpöä sarjakuvaa nuorille! Sitä ei voi koskaan olla liikaa. Olin niin innoissani tästä Salomey Dokun sarjakuvasta, että harppasin valtaisan arvostelukappaleen järjestyksen ohi ja luin tämän siltä seisomalta, kun sain tämän käsiini. 

Brielle Da Rosa opiskelee kirjallisuutta ensimmäistä vuottaan Olipa kerran -yliopistossa ja työskentelee opintojensa ohella myyjänä - missäpäs muuallakaan kuin - kirjakaupassa. Hän rakastaa romantiikkaa, satuja ja tarinoita. Ja tottahan hänen ensikohtaamisensa koulun rugbyjoukkueen johtajan Atohi Yonasin eli Bearin kanssa tapahtuu kuin sadussa, sillä he törmäävät toisiinsa kirjakaupassa. Kiinnostus herää, mutta kumpikin aluksi keräävät rohkeutta ystäviensä tukemina. Briellen paras kaveri Rosalie opiskelee psykologiaa ja toimiikin ystävänsä ilmaisena terapeuttina. Bearin parhaat kaverit taas löytyvät rugbyjoukkueesta, jossa on ihan oma ryhmäpaineensa ja sääntönsä. 

Salomey Doku: Brielle & Bear - Olipa kerran... (s. 13)

Bear rohkenee pyytää apua Brielleltä oikolukuapua kirjoitustehtäviinsä. Näin hän saisi tekosyyn varjolla olla enemmän Briellen seurassa, joka tuntuu olevan aika suosittu tyttö kivan luonteensa takia. Opiskelujen ohessa he ystävystyvät, kunnes Brielle saa tietää Bearin salanneen häneltä asioita. Onneksi juttelemalla asiat selkiytyy, väärinkäsitykset oiotaan ja ystävyys syvenee. Ehkä he ovat joskus vielä enemmänkin? 

Salomey Doku: Brielle & Bear: Olipa kerran...(s. 89)

Briellen ja Bearin ohella sarjakuvassa on aika paljon sivuhenkilöitä, jotka kyllä esitellään pikaisesti niiden putkahtaessa tarinaan, mutta hiukan meinasin olla sekaisin, kuka on kuka. Ehkä keskeisimpiä sivuhenkilöitä Briellen bestiksen Rosalien lisäksi ovat liehittelevä Pavão ja hänen ystävänsä Malachi, joilla on muodostumassa säröjä ystävyyteen Pavãon käytöksen vuoksi. Myös Pavãon Jezia-tyttöystävä kärsii poikaystävänsä välinpitämättömyydestä, mutta onneks Mal on hänen puolellaan ja lohtunaan. Olisikohan jotain kolmiodraamaa vielä tulossa kuvioihin?

Satujen sääntö nro 11

Lumous löytää aina tien... (s.128)

Brielle & Bear  - Olipa kerran... on kertakaikkisen suloinen ja rakkaudentäyteinen sarjakuva, jossa satumaisuus kulkee mukana nimen lisäksi numeroituina satujen sääntöinä. Toki myös vakavia teemoja käsitellään, kuten lukivaikeuksia ja äidin kuolemaa. Heti ekassa osassa ei tykitetä ihan kaikkea, eli jotain jätetään seuraaviin osiinkin. Briellen ja Bearin  ystävyyssuhde kehittyy rauhassa kohti jotain muutakin, eikä ole instalovea laisinkaan. Väliin sijoitetut muutamat montaasityyliset tunnelmointisivut olivat ehkä hiukkasen tylsiä, etenkin kun niitä oli loppuvaiheilla tiheämmin, mutta muuten sarjakuva eteni sopivaan tahtiin. Piirrostyyli on todella söpöä, mutta ei minusta liian sellaista. Ainoa, mikä minua häiritsi, oli ihmisten liian alhaalla törröttävät korvat. Kirjan lopussa on useampi sivu sarjakuvantekijän selostusta työvaiheista ja muuta kivaa extraa. 

Odotan innolla, miten Briellen ja Bearin tarina jatkuu.

Annan tälle arvosanaksi 4,5

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muualla:

--

Samantyylistä:

Alice Oseman: Heartstopper-sarja

Rainbow Rowell & Faith Erin Hicks: Viimeinen ilta - Pumpkinheads

Maple Hills -sarja: Hannah Grace

Icebreaker - Sulavaa jäätä: Hannah Grace. Suomentanut Tuulia Vihanto. Otava 2024 (Maple Hills #1)

Englanninkielinen alkuteos (2022): Icebreaker. Kansi: Leni Kauffman

"Tihkuvan kuumassa TikTok-sensaatiossa kipinät lentelevät, kun taitoluistelija ja jääkiekkoilija jakavat jään.

Taitoluistelija Anastasia on tehnyt koko ikänsä töitä päästäkseen maajoukkueeseen. Kaikki näyttää lupaavalta, kun hän saa stipendin Kalifornian yliopistoon Maple Hillsissä ja lunastaa paikan taitoluistelujoukkueessa.

Anastasia ei anna minkään häiritä tavoitteitaan: miessuhteet hoituvat ilman rakastumista ja parisuhdetta.

Mutta mitä tapahtuu, kun jääkiekkoilijoiden ja taitoluistelijoiden onkin yllättäen ryhdyttävä treenaamaan samalla jäällä?

Urheiluromantiikan ilmiöksi nostaneen Hannah Gracen koukuttavan hittisarjan toinen osa Wildfire tulossa suomeksi keväällä 2025!" (Otava)

Oma arvio:

Heti alkuun: TÄMÄ EI OLE YA-KIRJA! Toistan: TÄMÄ EI OLE NUORTENKIRJA EIKÄ EDES YA-KIRJA, TÄMÄ ON NEW ADULT 18+ KIRJA. Vaikka kansikuva on melkoisen söpö ja viaton, ei kannata erehtyä ostamaan tätä kirjaa vaikkapa alaikäisen lapsen joulupakettiin, sillä voi olla luvassa melkoisia ylläreitä. Kirjoissahan ei ole virallisia, lain asettamia ikärajoja, mutta tämän kirjan takakanteen onkin ystävällisesti laitettu K18-huomautus, ettei kukaan viaton mummo/pappa/kummitäti/isoveli ostaisi esim. 13-vuotiaalle tätä. Tiedän myös sen, että kyllähän nuoret itse saattaa tämän hankkia käsiinsä, suuren Booktok-hehkutuksen myötä varsinkin, eikä siinä mitään, mutta ettei vaan kukaan aikuinen tätä kuitenkaan tyrkkäisi epähuomiossa turhan nuorelle lapselleen, ajattelin varoittaa. Sillä kirjan runsaat ja värikkäät seksikuvaukset ovat käytännössä p*r*on tasoa.

Kirjassa vuorotellaan vähän päälle 20-vuotiaan taitoluistelijalupauksen, Anastasian eli Stassien ja samaa ikäluokkaa olevan jääkiekkoilijan, Nathanin eli Naten näkökulmia. Molemmat opiskelevat Kaliforniassa UCMH: ssa ja asuvat Maple Hillsin kampuksella. Anastasia harjoittelee taitoluistelua tosissaan parinsa Aaronin kanssa. Heidän yhteistyönsä on tiivistä niin treeneissä kuin vapaa-ajallakin, sillä Anastasia ja hänen ystävänsä Lola asuvat kimpassa Aaronin kanssa. Aaron on hiukan hankala luonne sille päälle sattuessaan, ja tykkää kontrolloida muita, etenkin Anastasiaa. Tätä Stassie ei tunnu huomaavan. Anastasia ei halua sitoutua keneenkään, mutta haluaa säännöllistä seksiä elämäänsä ja niinpä hänellä on oma sex buddy Ryan, koripalloilija, joka on samalla Anastasian hyvä ystävä. Tämä ei vain tunnu pitävän Aaronista tämän kontrolloivan käytöksen vuoksi, sillä Ryanista on outoa, ettei Anastasia saa syödä mitä haluaa. Aaron nurisee, ettei jaksa nostaa Anastasiaa, jos tämä lihoo yhtään.

Nathan, viimeisen vuoden opiskelija, on yliopiston jääkiekkojoukkueen kapteeni, ja asuu kimpassa Robbien, JJ:n ja Henryn kanssa. Hän huolehtii aina muista ja pitää joukkueen puolia. Hänellä on vaihtuneet seksikumppanit tiuhaan, mutta nyt hän on päättänyt rauhoittua. Hän haluaisi saada erityisesti erään Summerin huomion, mutta päätyy taas kännipäissään sänkyyn maailman rasittavimman Kittyn kanssa. Sitten hän kuulee jotain kamalaa: jotkut ovat tuhonneet heidän harjoituskaukalonsa, jonka vuoksi valmentajat ja muut ylemmän portaan tyypit ovat käärmeissään. Epäillään, että tuhot ovat joukkueen omia jäyniä. mutta Nathanille selviää, ettei tämä pidä paikkaansa. Syyllinen löytyy toisen yliopiston, UCLA:n tyypeistä. Tuhojen takia käy kuitenkin niin, että taitoluistelijoiden ja jääkiekkolijoiden on jaettava sama harjoitushalli jonkin aikaa, ja tämä aiheuttaa tietysti kitkaa, kun molemmilla on tulossa tärkeitä kisoja.

"Kuvitteletko, että hyvä ystävyys alkaa valheella?" (s. 55)

Suurin kitka aiheutuu - yllätys, yllätys - Anastasian ja Nathanin välille. Nathan yrittää olla sovitteleva ja tulla toimeen, mutta kipakka ja säntillisesti treenaava Anastasia ei meinaa antaa tuumaakaan periksi. Lopulta valmentajat päättävät järjestää taitoluistelijoille ja jääkiekkoilijoille pikatreffit, jossa jokaisen on tutustuttava hiukan toisiinsa. Näiden treffien aikana Anastasia tutustuu moniin Nathanin joukkuetovereihin, kuten toisen vuoden opiskelijaan, sympaattiseen Henryyn ja JJ:hin. Onpa keskustelu Natenkin kanssa ihan silmiä avaavaa. Hiukan turhaa infodumppausta tässä tulee kaikista henkilöistä, kävi minulla mielessä.

Uberin takapenkin pimeys antaa minulle enemmän itseluottamusta kuin olisi tarpeen. (s. 126)

Kenellekään ei varmaan tule yllätyksenä, että Stassien ja Naten välillä roihahtaa kovasti. Seksisuhde Ryanin kanssa saa väistyä, kun melkoinen orhi, joka on tietysti ison ja lihaksikkaan kokonsa vuoksi varustettu myös hyvin isolla sillä, Nate pääsee Stassien suojamuurin ohi. Luvassa on hyvin roiseja, yksityiskohtaisia seksikuvauksia, ja niitä on kirjassa oikeasti paljon. Kohahduttavin kohtaus lienee se, kun erään baari-illan jälkeen pariskunta sekstailee Uberin takapenkillä muiden kavereiden ollessa samassa kyydissä. Kukaan ei huomaa mitään, koska melu autossa on kova ja takapenkkiläisillä on pimeää. Että silleen.

Minä puolestani en nukahda, vaan makaan pimeässä ja kuuntelen hänen hengitystään. Yritän keksiä suunnitelmaa, jonka avulla hän ei haluaisi tehdä tätä kenenkään muun kanssa.

En keksi mitään. (s. 162)

Panokohtausten välissä kirja etenee melko ponnettomasti eteenpäin. Tuntuu, että mitään ei oikein tapahdu, vaan kirjassa petaillaan taas seuraavaa kuumaa kohtausta. Toki lisäjännitettä aiheuttaa yhä paheneva Aaronin käytös, joka saa Anastasian muuttamaan kamppeensa Naten kimppakämppään. Pojat ovat tietysti innoissaan, sillä kaikki rakastavat kipakkaa ja kaunista Stassieta. Nate saa viimein luisteluvalmentajan avustuksella Anastasian ymmärtämään, ettei tämä voi syödä pelkästään salaattia. Ja että Aaronin ilkeä käytös tätä kohtaan ei todellakaan ole normaalia. No shit Sherlock: Anastasia on käynyt vuosikausia terapiassa, mutta jännä, miten hän ei ole missään vaiheessa ole tajunnut Aaronin manipuloivan häntä.

Sattuneista syistä Aaronin loukkaannuttua Nate ja Stassie alkavat myös treenata taitoluistelua yhdessä. Tämä lähentää heitä entisestään, ja molemmat alkavat miettiä, onko tässä nyt kyse jostain suuremmastakin kuin pelkästä seksistä. Kumpi uskaltaa sanoa ensin, että on rakastunut toiseen?

Vatsamme painautuvat yhteen, kun hän kietoo kätensä tiukasti kaulaansa ja hengittää raskaasti: " Mitä olen tehnyt ansaitakseni sinut?"

Painan huuleni hänen otsalleen ja mietin parasta mahdollistya vastausta. Sellaista ei ole, joten minun on tyydyttävä vähempään. "En tiedä, mutta minä tykkäisin sinusta, vaikka sinulla olisi ravun sakset." (s. 278)

Olin hirveän innoissani kuullessani tästä kirjasta. Haksahdin nimittäin ensin luulemaan, että tässäpä olisi mukava YA-kirja vaikkapa kasien genrevinkkauspakettiin. Kun näin kirjan takakannen K18-merkin, tajusin, että tämä taitaa olla nyt hiukkasen kovempaa kamaa. Ja olihan se. Olen lukenut paljon aikuisille tai new adult -ikäisille suunnattua romanttista viihdettä kesän aikana ja huomannut, että seksikohtaukset kirjoissa ovat menneet yhä ronskimpaan suuntaan. Mutta missään sitä ei ole ollut vielä näin paljon. Onhan toki Fifty Shades of Grayt ja After-sarja ynnä muut kuumat sarjat, joihin en ole aikoinaan itse innostunut tarttumaan, mutta tämä oli nyt jotenkin hämäävä. Täytyy sanoa, että pidän kuitenkin itse ehkä hiukan arvoituksellisemmista seksikuvauksista kuin mitä tässä kirjassa on. En nyt tarkoita sitä, että parin suudelman jälkeen hypätään aamuun, mutta kuitenkin. Vähän vähemmän loisketta ja lotinaa, pyydän. Ja pelkkä seksi ei riitä tekemään hyvää kirjaa, tarvitaan muutakin. 

Seuraava lainaus oli pakko ottaa mukaan, kun sopi niin hyvin tähän. Kyseisessä kohtauksessa Nate kiusoittelee Stassieta hänen lukemastaan kirjasta, josta sattuu näkemään seksikuvauksen:

"Ei se ole p*r*oa. Se on romanttinen kertomus, jossa sattuu olemaan myös vähän seksiä." (s. 382)

Voin sanoa: kyllä se on.  

Paljon muutakin on kirjassa pielessä. Hannah Grace (joka ei ole kirjailijan oikea nimi) on julkaissut tämän sarjan aloitusosan alkujaan omakustanteena, ja mietin, onko tässä käynyt kustannustoimittajan kynä ollenkaan. Kirjaa olisi voinut juonen vetämättömyyden vuoksi tiivistää ainakin sata sivua. Henkilöhahmoja on paljon ja niille on kaikille yritetty antaa tilaa, mikä ei ehkä ole hyvä ratkaisu, sillä monikaan heistä ei ole juonen kannalta merkittävä. Minulle tulee näistä henkilöhahmoista ja niiden välisistä draamoista hiukan mieleen Estelle Maskamen YA-sarja DIMILY, jossa oli samaa kömpelöyttä ja draamanhakuisuutta. 

Kliseitä on myös toki paljon, mutta niitähän nyt tuppaa aina olemaan tämän tyylisissä kirjoissa, joten niihin en takerru. Tähän kirjaan on nyt vain tumpattu kaikkea pöhköä tai epäjohdonmukaisuutta sekaan, kuten juuri tuo ruokavaliota myöten kontrolloiva luistelijapari Aaron, jopa homokämppiksestään mustasukkainen Nate (onko miehen naurettava, liioiteltu mustasukkaisuus suhteen alussa nyt joku uus hot?), yksi melkein-hukkuminen jäisellä järvellä, tuo mainitsemani Uber-seksikohtaus, pelottava taitoluisteluvalmentaja, joka sitten yhtäkkiä unohtuukin olla pelottava jne. Melko alkusivuilla oli myös kohtaus, joka sai minut pyörittelemään silmiäni. Stassie näkee bileissä, miten vielä tuolloin hänen sex buddynsa Ryan on erään Olivian pauloissa ja hän lausuu toiselle tytölle ehkä typerimmän repliikkinsä ikinä: hän pahoittelee, kun ei ehdi nyt tutustua Oliviaan paremmin  ja kehuu, kuinka kaunis tämä on. Ööh, kuka oikeasti on tuollainen, paitsi täydellinen Anastasia?

Tytöstä, joka söi pelkkää salaattia, ei halunnut parisuhdetta eikä voinut sietää jääkiekkoilijoita, ei ole enää jälkeäkään. (s. 451)

Jos jotain hyvää pitäisi sanoa tästä kirjasta, on se henkilöhahmojen moninaisuus ja monipuolisuus sekä syvällisemmät osiot, joissa Anastasia ja Nathan käyvät läpi tunteitaan ja jonkinlaista oppimistakin tapahtuu. Päällisin puolin tämä on siis ihan ok aivot narikkaan viihdettä, jos ei hermostu runsaista seksikohtauksista eikä ole kovin tarkka kirjoitustyylistä. 

Seuraavassa osassa Wildfire - Kipinöitä ilmassa, joka ilmestyy suomeksi jo ensi keväänä 2025, on keskiössä Naten joukkuekaveri Russ. Voi olla, että uteliasuuttani luen senkin osan, mutta katsotaan...

Arvosanaksi annan 3-

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muualla:

--

Samantyylistä:

Avalon Bay -sarja: Elle Kennedy

Kings of Sin: Ana Huang

The Love Hypothesis: Ali Hazelwood

Miekkasieppari-trilogia: Cassandra Clare

Miekkasieppari: Cassandra Clare. Suomentanut Johanna Vainikainen. Otava 2024 (Miekkasieppari #1)

Englanninkielinen alkuteos (2023): Sword Catcher. Kansi: Susan Turner

"Bestseller-kirjailijan odotettu, eeppinen fantasiasarja salaliitoista ja valtapeleistä alkaa.

Kel on määrätty oppimaan miekkasiepparin, kruununprinssin kaksoisolennon ammatti. Hän ja prinssi ovat kuin veljet, mutta Kel tietää, että hänen kohtalonaan on kuolla prinssin puolesta. Lin taas on yksi harvoista, joilla on vielä maagisia kykyjä, ja hänen on käskystä hoidettava sairaita voimillaan.

Salamurhayritys johtaa Kelin ja Linin Castellanen kaupungin alamaailman vaaralliseen verkkoon. Ylimystöllä ja rikollisilla on samat päämäärät: vauraus, valta ja hedonistiset ilot. Kel ja Lin pääsevät salatun tiedon jäljille – mutta onko tiedonjano riittävä syy suistaa koko valtakunta kaaokseen?" (Otava)

Oma arvio:

Viime kesän tuskailin Sarah J. Maasin tuhatsivuisen fantasian parissa ja vannotin, etten ota enää koskaan kesälukemistooni yli 400-sivuisia teoksia. Noh, kun kuulin, että suosikkiromantasiakirjailijaltani Cassandra Clarelta ilmestyy kesällä aikuisempaan makuun suunnattu Miekkasieppari, oli minun se kuitenkin otettava kirjapinooni. Eihän siinä sitäpaitsi ole kuin reilut 600 sivua, eli ei paljon mitään. Melko kauan minä tätäkin lueskelin ja ehdin siinä sivussa saada muutaman lyhyemmän kirjan finaaliin, mutta lopulta minun sinnikkyyteni palkittiin. 

(Olen selittänyt tämän ennenkin: kyse lukutahmeudessani ei ole siitä, etteikö kirja olisi hyvä ja mukaansatempaava, vaan siitä, että keski-ikäisen aivotoimintani ei vain kykene niin soljuvasti käsittelemään fantasiaa hienoine maailmoineen, jotta lukaisin sellaisen teoksen yhtä nopeaa kuin jonkin kevyemmän esim viihderomaanin. Minä tarvin näille enemmän aikaa ja vähemmän arjen kaaosta.)

Kel on pieni poika orpokodissa, kun eräänä päivänä kuninkaan legaatti Jolivet tulee noutamaan poikaa tapaamaan kuninkaallisia. Miksi ihmeessä kuninkaalliset olisivat kiinnostuneita tavallisesta orpopojasta? Heillä onkin Kelille tarjolla hyvin erityinen tehtävä: koska Kel muistuttaa ulkonäöltään hyvin paljon nuorta prinssi Conoria, hänestä tehdään tämän miekkasieppari. Se tarkoittaa sitä, että Kel voi tarvittaessa esiintyä prinssinä tilaisuuksissa, jotka ovat kuninkaalliselle liian vaarallisia. Hänen tulee opetella puhumaan kuin prinssi, pukeutua kuin prinssi, liikkua kuin prinssi, jotta hän menee täydestä. Kuninkaallisen ashkarineuvonantajan tuoma amuletti kaulassaan hän muuntautuu taikuuden avulla prinssin kanssa täysin samannäköisesti myös kasvonpiirteiltään. Muille uskotellaan hänen olevan Conorin serkku. Tarjous on houkutteleva: siitä, että Kel antaa koko elämänsä Conorille, hän pääsee pois orpokodista ja saa elää koko elämänsä yltäkylläisyydessä kuninkaanlinnassa.

Hänet oli opetettu pysymään hievahtamatta Conorin ja nuolen, Conorin ja miekan, Conorin ja tikarinterän välissä. Hän oli oppinut olemaan kavahtamatta terävän metallin kosketusta silloinkaan, kun se leikkasi hänen ihoaan. (s. 111)

Lin Caster on nuori tyttö, joka harjoittelee ashkarilääkäriksi Castellanen kylässä. Sitä ei katsota lainkaan hyvällä, sillä ei ole tavallista, että nainen toimii moisessa tehtävässä. Linin isoisä on aina onneksi tukenut Linin valitsemaa polkua, mutta ei kuninkaallisten neuvonantajana ehdi olemaan mukana hänen elämässään niin paljon, kuin tämä kaipaisi. Linin lääkärintyötä haittaa myös se, ettei häntä naisena päästetä käsiksi lääketieteellisiin kirjoihin. Hän on kuitenkin vakaasti päättänyt pelastaa rakkaan ystävänsä Mariamin, joka kärsii mystisestä sairaudesta. Hän on valmis vaikka käyttämään taikuutta. Ashkarit ovat kylässä vieroksuttuja, mutta heidän lääkärinpalveluksiaan kyllä arvostetaan. Siksipä jopa kuninkaallisilla on luotettu ashkari hovissaan. 

Nuoriksi miehiksi vartuttuaan Kel ja Conor asuvat yhä samassa huoneessa ja ovat erottamattomat kuin veljekset. He viettävät melko railakasta elämää, johon kuuluu päihteitä ja ostettua naisseuraa. Conoria painostetaan jo kovasti avioitumaan, mutta häntä ei sitoutuminen ja tarjotut ehdokkaat juuri kiinnosta. Nuorukaisten lapsuudenystävä Antonetta on suunnitellut, äitinsä avustuksella, avioituvansa Conorin kanssa lähinnä käytännön syistä, mutta Conor ei näe Antonettaa tulevana kumppaninaan. Kel muistelee aikoja, jolloin hän antoi leikkikaverilleen Antonetalle ihastuksissaan heinäsormuksen, mutta nyt nuoreksi naiseksi varttunut Antonetta tuntuu olevan hänen ulottumattomissaan. Niinpä hän aina vain palaa Sillan syliin, joka työskentelee heidän suosikkihuvittelupaikassaan Caravelissa. Rakkautta se ei ole, kiintymystä ehkä, mutta enimmäkseen huvittelua ja nautintoa.

Tämä on se, Kel ajatteli. Salaisuus joka saattaa maksaa minun henkeni. (s. 297)

Kelin, Conorin ja Linin tiet kohtaavat, kun Kel joutuu erehdyksessä pimeällä kujalla pelätyn rikollispomon Prosper Beckin kiipijöiden pahoinpitelemäksi, ja Linin isoisän mukaan hänen tyttärentyttärensä on paras ashkarilääkäri pelastamaan henkitoreissaan olevan Kelin. Conor on vaikuttunut tuon naisen taidoista ja tarjoaa palkkiotaan, jonka tuo ylpeä ja nenäkäs ashkarineito torjuu. Prinssi suivaantuu moisesta käytöksestä ja kieltää Linin koskaan enää astuvan palatsiin. Hänen on kuitenkin pakko pyörtää päätöksensä, kun on myöhemmin itse apua vailla jouduttuaan isänsä, ailahtelevaisen kuningas Marcuksen ruoskimaksi. Linin hoitaessa tuskaista prinssiä he avautuvat  toisilleen ja huomaavat, ettei kumpikaan ole niin paha, miltä näyttää. Ehkä prinssi voisi jotenkin auttaa Liniä?

"Siitä hetkestä, kun tapasin sinut, et ole halunnut minulta yhtään mitään. Sinä olet itse kaikki, mitä tarvitset, sinulla on jo kaikkea." Prinssi kumarsi päätään; hänen hengityksensä liikautti Linin hiuksia. Viinin ja kukkien tuoksu. "Katsot minua kuin minulla ei olisi sinuun minkäänlaista valtaa." (s. 488)

Miekkasieppari on oikein kiehtova fantasiasarjan aloitus. Pidän sen ideasta, kuninkaallisiin juonitteluihin sijoittuvasta maailmasta ja henkilöistä. Olin hiukan hämmästynyt siitä, ettei tämä ollutkaan niin romantiikkapainotteinen kuin Claren aiemmat teokset. Taikuuttakin mukana on vain ripauksen verran, vaikka sitä puolta kirjailija on suosinut tosi paljon fantasioissaan. Jos siis odottaa samanlaista menoa, mitä kirjailijan Varjojen kaupungit - ja Varjometsästäjät -sarjoissa on totuttu lukemaan, tulee yllättymään. Toki tässäkin on tunnistettavissa Claren hyvin yksityiskohtainen tyyli maailmanrakennuksessa ja henkilökuvauksissa sekä luontevasti etenevät dialogit henkilöhahmojen välillä. 

Minä olen prinssin kilpi. Olen hänen särkymätön haarniskansa. Vuodan verta, jottei hän vuotaisi. Kärsin jottei hän koskaan kärsisi. Kuolen jottei hän koskaan kuolisi. (s. 559)

Yllätyin kovasti siitä, ettei minua haitannut ollenkaan romantiikan vähyys kirjassa. Rakastan toki Claren aiempia mahtipontisia romantasioita, mutta Miekkasieppari toimi oikein loistavasti ilmankin jatkuvaa romantiikan räiskettä. Kel, Conor ja Lin ovat mielenkiintoisia henkilöhahmoja, joiden vaiheista haluan ehdottomasti lukea lisää. Kelin uskollisuus Conorille, mutta toisaalta hänen omat päätöksensä suostua epämääräisten tahojen hommiin tuovat vastapainoa. Linin sinnikkyys pelastaa rakas ystävänsä ja kehittyä lääkärinä ympäristön asenteista huolimatta tuovat raikasta naisenergiaa kirjaan. Ja sitten Conor, hiukan hukassa oleva, rikkinäinen prinssi, joka kohtaa viimein sellaisen tunteen, jota ei pysty hallitsemaan. Upea kolmikko, joiden elämään haluan vielä kuulua seuraavien osien verran.

Olisiko kirja voinut olla kuitenkin hiukan tiiviimpi? Sitä jäin miettimään. Olin kirjaa lukiessani luulossa, että kyseessä olisi yksittäinen teos, mutta loppua kohti aloin tajuta, että tämähän saa jatkoa vielä. Ja totta, The Ragpicker King ilmestyy alkukielellä maaliskuussa 2025, joten ehkäpä saan ensi kesäksi taas luettavaksi lisää paksua, mutta kiehtovaa fantasiaa.

Annan arvosanaksi 4

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muualla:

--

Samantyylistä:

Crescent city -sarja: Sarah J. Maas

Varjometsästäjät-trilogia: Cassandra Clare

Kings of Sin -sarja: Ana Huang

Kings of Sin - Viha: Ana Huang. Suomentanut Elina Koskelin. Otava 2024 (Kings of Sin #1)

Englanninkielinen alkuteos (2022): The King of Wrath. Kansi: Piatkus

"Seitsemän kuolemansyntiä.

Seitsemän rajoja rikkovaa romanssia. Synkeän kiihkeä menestyssarja alkaa!

Dante Russo nauttii hallinnan tunteesta. Upporikas nuori uraohjus ei vaimoa kaipaa – mutta sitten hänen uusi vihollisensa kiristää hänet kihlautumaan tyttärensä kanssa.

Tapahtumasuunnittelija Vivian Lau on älykäs, tyylikäs ja hyvätapainen. Hän on jalokivifirman johtajan täydellinen tytär ja siirtolaisperheen menolippu seurapiirien huipulle. Siniverisen Russon saaminen sukuun avaisi heille aivan uusia ovia. Kylmä ja etäinen mies on kaukana Vivianin unelmakumppanista, mutta velvollisuudentunne voittaa.

Kummankaan suunnitelmiin ei kuulu pahin mahdollinen: tulevaan puolisoonsa hullaantuminen." (Otava)

Oma arvio:

Kuulin ensimmäisen kirjan  Ana Huangista, kun yläkoulun kirjavinkkauksessa muutama nuori tuli kyselemään minulta, onko kirjastossa hänen kirjojaan. Enpä tiennyt yhtään, millaisia kirjoja nämä ovat, mutta nuoret selvästikin tiesivät. Pitihän minun ottaa kesälukemistooni tämä ensimmäinen suomennos seitsenosaisesta King of Sin -sarjasta. Sarjan nimikin kyllä paljastaa, että syntistä sisältöä on luvassa, heh. Kirjasarjan osissa pureudutaan seitsemään kuolemansyntiin, joita sitten tarkastellaan rikkaiden ja vaikutusvaltaisten miesten kautta - ja toki heihin kytkeytyy aina toisena näkökulmana toimiva nuori nainen. Ensimmäisessä osassa käsittelyyn pääsee viha.

Vivian oli viholliseni tytär, ja minun oli syytä muistaa se. (s. 87)

Vivian on järjestämässä jälleen rikkaille suunnattua rahainkeruutilasuutta, kun hän saa yllättävän puhelun isältään. Hän vaatii tytärtään vieraisille Bostoniin, sillä hänellä ja äidillä on tälle tärkeää asiaa. Vivianin on suostuttava, sillä sellainen hän on aina ollut - hän ei osaa eikä uskalla sanoa isälleen ei. Eipä hän osaa arvata, mikä isän asia tällä kertaa onkaan. Hän on nimittäin sitä mieltä, että 28-vuotiaan Vivianin on aviouduttava mahdollisimman pian, ja asiaa jouduttaakseen hänellä on nyt tyttärelleen sopiva, perheen arvoa kohottava kumppani sovittuna. Vivianin haukkoessa henkeään hän saa kuulla, että erittäin rikas ja vaikutusvaltainen Dante Russo on hänen tuleva sulhonsa. Halusi Vivian tai ei. Olihan tämä toki odotettavissa, sillä Vivianin isosiskonkin avioliitto oli järjestetty. Silti. Dante Russo tunnetaan erittäin pelottavana, tunteettomana ja kylmänä miehenä. 

Dante oli miljardööri, mutta hänellä oli huonosti kasvatetun peikon käytöstavat. (s. 46)

Vivian ei tiedä, ettei Dante ole suostunut kauppaan ollenkaan omasta vapaasta tahdostaan, vaan Vivianin häikäilemätön isä on kiristänyt tätä. Dantelle harmaita hiuksia aiheuttava Luca-veli on pelehtinyt pelätyn mafiasuvun tyttären kanssa, ja jos sana tästä kiirisi pääjehun korviin, Luca olisi kuollut. Francis Laulla on hallussaan kuvamateriaalia, jotka Dante aikoo saada vuoden sisällä käsiinsä, jotta voi purkaa kihlauksen, eikä hänen ole pakko avioitua Laun  tyttären kanssa. Vaikka Laun tytär onkin Danten silmissä varsin viehkeä, hän aikoo vihata tätä nuorta naista yhtä paljon kuin isääkin. 

Suurin osa kihlasormuksista oli rakkauden ja sitoutumisen symboleja. Omani oli kuin fuusiosopimuksen allekirjoitus. (s. 66)

Vivian joutuu muuttamaan heti pikimmiten Danten hulppeaan asuntoon, jonka henkilökunta rakastuu mukavaan nuoreen naiseen välittömästi - Danten harmiksi. Pariskunnan on pidettävä yllä uskottavaa julkisivua erilaisissa tilaisuuksissa ja ystäviensä nähden. Danten vihaisuus ja töykeys alkaa laantua pikku hiljaa, hetki hetkeltä, kun hän tutustuu Vivianiin paremmin. Kumpikin tunnistaa seksuaalisen vetovoiman heidän välillään, mutta eivät tietystikään voi heti päästää sitä valloilleen. Mutta sitten kun he antavat periksi sille, huh huh. Melkoista tykitystä. Aikuisten kamaa, ehdottomasti. Dante Russo tykkää puhua rumia. Hih.

Olin alussa hiukan skeptinen: taas tällainen Fifty Shades of Gray -tyylinen sarja, jossa  tunnevammaisesta miehestä kuoriutuu eheämpi, rakkauteen kykeneväisempi yksilö ja jossa mässäillään seksillä, mutta muut juonikuviot ontuvat. Mutta kyllä minä hiukkasen rakastuin tähän kirjaan. Vivian on alkuun rasittava, koska hän myötäilee kontrolloivaa äitiään ja määräilevää isäänsä, mutta hänestä löytyykin ytyä kirjan edetessä, osin Danten ansiosta. Dante pehmenee ihastuessaan Vivianiin, mutta äkkipikaisuus ja väkivaltaisuus hänessä hiukan häiritsee. Ei pelkoa, lähisuhdeväkivaltaa tässä kirjassa ei nähdä, mutta muiden ihmisten kanssa kiivas Dante tykkää ratkoa ongelmia muutamaan otteeseen nyrkeillään. Muutama kirjassa tapahtuva mustasukkaisuuskohtaus näyttäytyvät minulle häiritsevän toksisina. Näistä huolimatta Vivian ja Danten intohimoista yhdessäeloa oli mukava seurata, vaikka seksikuvaukset melkoiseksi rietasteluksi yltyivätkin. Danten pehmeä puoli kun on melkoisen ihana.

Täällä oli aina vähän kylmempää, kun hän ei ollut kotona. (s. 212)

Vivianin ystävät Isabella ja Sloane ovat hauskoja sivuhahmoja, joista Isabella pääseekin pääosaan sarjan toisessa osassa Ylpeys. Herttainen kotiapulainen Greta pitää Vivianin puolia silloinkin, kun Dante uhkaa tätä potkuilla. Vivianin vanhemmat ovat vähän turhankin kammottavia, mutta pientä kehitystä heissäkin havaitaan. Ainakin toisessa. Danten vanhempien hippimäisyys on aika hauska ja yllättävä asia. Aika paljonhan kirjassa on toki samanlaisia teemoja kuin esim. Colleen Hooverin kirjoissa, eli ongelmallisia isä-äiti-suhteita ja osin niistä johtuvaa tunnekyvyttömyyttä. Tässä ei kuitenkaan näitä asioita vatvota loputtomiin. Pääpaino ja Vivianin ja Danten kasvavissa tunteissa ja ylitsepääsemättömässä vetovoimassa sekä siitä, pystyykö Dante voittamaan vihansa. 

"Vihaan ajatusta, että kosket ketään toista tai kukaan toinen koskee sinua. Vihaan sitä, että muut saavat sinut nauramaan, mutta minä en. Vihaan sitä, miltä minusta tuntuu kanssasi, kuin olisit ainoa ihminen, joka saa minut menettämään hallinnan, vaikka minä. En. Menetä. Hallintaa." (s. 224)

Hiukan harmittaa, etteivät Dante ja Viv ole enää pääosassa seuraavassa, marraskuussa ilmestyvässä osassa Kings of Sins - Ylpeys, vaan Danten ystävä Kai ja Vivianin ystävä Isabella, josta aiemmin mainitsinkin jo. Aion ehdottomasti kuitenkin jatkaa sarjaa, sillä olen Ana Huangin kuolemansyntien pauloissa.

Annan tälle arvosanaksi 4,5

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Kings of Sin - Ylpeys: Ana Huang. Suomentanut Elina Koskelin. Otava 2024 (Kings of Sin #2)

Englanninkielinen alkuteos (2023): King of Pride. Kansi: ?

"TikTok-hittisarjan syntisen kiihkeässä toisessa osassa kielletty hedelmä houkuttaa.

Kai Young on varautunut ja viileä. Hänen hallitussa elämässään ei ole tilaa kaaokselle – etenkään nyt, kun hän kisaa paikasta perheensä mediayhtiön toimitusjohtajana. Mutta sitten hän tutustuu Isabella Valenciaan.

Valhalla-klubin baarimikkona työskentelevä Isabella on impulsiivinen ja räväkkä, Kain täydellinen vastakohta. Hän edustaa kaikkea mitä Kain ei pitäisi haluta. Isabellasta Kai vaikuttaa tylsältä, ja onneksi niin, sillä asiakkaaseen sekaantuminen tietäisi potkuja.

Jokainen katse ja kosketus vie kuitenkin heidät lähemmäksi kaikkien sääntöjen uhmaamista. Onko kiusaus lopulta ylivoimainen?" (Otava)

Oma arvio:

***Kustantajalta pyydetty arvostelukappale***

Voivottelin kesän jälkeen sitä, etten haluaisi nyt vähään aikaan lukea yhtään nyky(tiktok)trendin mukaista "seksimässäilykirjaa". Kaiken kruunasi syksyn alussa Hannah Gracen superöveri Icebreaker - Sulavaa jäätä, jonka jälkeen mikään sanallinen seksi-ilottelu kirjoissa ei tuntunut enää missään. Noh, kirjapinossani on kuitenkin makoillut tämä Ana Huangin Kings of Sin -sarjan toinen osa, jonka ehdottomasti halusin lukea, sillä pidin kuitenkin kovasti sarjan ensimmäisestä osasta Viha. Nyt on synneistä vuorossa siis Ylpeys.

Tässä osassa pääsemme tutustumaan ensimmäisen osan pääsankarin Danten hyvään ystävään Kai Youngiin, joka tunnetaan siististä tyylistään, supertarkoista rutiineistaan ja hillitystä olemuksestaan. Toinen päähenkilöistä taas on Vivianin räväkkä ystävä Isabella, joka on siis lilaksi värjättyine hiuksineen täydellinen vastakohta Young-yhtymän tulevalle perijälle. Mutta arvenneehan tuon, miten vastakohdat vetävät toisiaan puoleensa.

"Onko viisisataasivuisen romaanin kääntäminen käsin latinaksi sinusta rentouttavaa?" (s. 13)

Isabella työskentelee raharikkaiden Valhalla-klubin baarimikkona, ja tämä ei ole ollenkaan hänen perheensä mieleen. Etenkin hänen määräilevä isoveljensä Gabriel, joka on isän kuoltua ottanut perheen pään roolin, on sitä mieltä, että Isabellan on osoitettava perheelleen löytäneensä elämänsä suunnan, ennen kuin hän on täyttänyt 29. Isabellan suuri haave on kirjoittaa eroottinen rikostrilleri, ja romaani onkin ollut jo jonkin aikaa työn alla, mutta jostakin syystä hän ei ole saanut viimeisteltyä sitä loppuun. Gabriel antaakin siskolleen 4 kuukautta aikaan kirjoittaa romaaninsa loppuun, jotta tämä voi tuoda sen äidin syntymäpäiville luettavaksi ja osoittaa näin, että on löytänyt elämälleen suunnan. Muuten hänen olisi palattava perheyritykseen töihin ja muutettava pois New Yorkista, tai hän jäisi perinnöttä. 

Minä olin se, jolta puuttui työn loppuun saattamisern vaadittava kurinalaisuus. Minä olin se, joka oli antanut seksin ja juhlinnan viedä aikaani. Olin se, joka tuotin itselleni ja muille pettymyksen aina uudelleen ja uudelleen. (s. 304)

Kai Young kääntää vapaa-aikanaan kirjoja latinaksi, koska se on hänen mielestään rentouttavaa. Turhautumisiaan hän purkaa nyrkkeilemällä Danten kanssa tai istumassa drinkillä Valhalla-klubilla. Siellä hän on törmännyt simpsakkaan Isabellaankin ja saanut tämän nolostumaan useammankin kerran, koska tämän puheet työkaveriensa tai ystäviensä kanssa ovat sattuneet liittymään aina seksiin - lähinnä erikoiseen seksivälineisiin tai hohtaviin kondomeihin. Isabella pitää Kaita maailman tylsimpänä jäykkistelijänä, etenkin kun hänelle selviää miehen latinankääntämisharrastus. Silti ilmassa on kipinöivää flirttiä. Kun Kai yllättää Isabellan klubin pianohuoneesta soittamasta täydellistä Beethovenin  Hammerklavieria, hän on myyty mies. 

Seuraa salaisia kohtaamisia pianohuoneessa, lisää flirttiä baaritiskillä ja sattumoisin samoja tilaisuuksia , joihin he joutuvat (tai pääsevät, miten sen nyt ottaa). Mieleeni hiipii, tekeekö kirjailija nyt liiankin helpoksi kaiken, kun ihan vain vahingossa mihin vain nämä henkilöt menevätkin, on aina toinenkin siellä - ihan vain sattumalta. Noh, senhän tietää, että tämän kirjan tärkein tarkoitus on pedata tälle parille täydellinen romanssi. 

Ihan täysillä pari ei voi kuitenkaan heittäytyä tunteidensa vietäväksi: Isabella ei saisi seurustella Valhallan sääntöjen mukaan asiakkaidensa kanssa, eikä Kai voisi ikinä viedä perheensä näytille baarimikkona työskentelevää suorasukaista Isabellaa. On ollut yleisesti tiedossa, että muutaman vuoden päästä hänen äitinsä jää pois Young-mediayhtiön toimitusjohtajan pestistä ja että Kai on todennäköisin seuraaja. Nyt hän saa kuitenkin kuulla, että äiti on jäämässä jo nyt pois ja toimitusjohtajakisa on käynnissä. Siksikään Kai ei saisi nyt liata mainettaan, joten hän suostuu äitinsä mieliksi viemään treffeille lapsuudenystävänsä, tyylikkään Clarissan. Silti hän ei enää näe ketään muuta kuin Isabellan, jonka hän ottaa ensimmäistä kertaa pianohuoneessa - kuinkas ollakaan.

"Olen onnellinen, kun olen sinun tai ystävieni kanssa. Mutta kun sinä lähdet ja olen yksin, tunnen oloni...eksyneeksi. Kuin en tietäisi, missä minun pitäisi elämässäni olla." (s. 240)

Isabellalla on salaisuus, jota Kai ei tiedä. Hän ei ole ihan vähäpätöisestä suvusta itsekään. Sitä on hankala uskoa, sillä Isabella tuntuu olevan aidosti vaikuttunut Kain äveriäisyydestä. Pari käy muun muassa  viettämässä kahdenkeskistä aikaa luksushuvilalla, joka sijaitsee omalla yksityisellä saarella. 

Mitä tulee kirjan seksikohtauksiin, ne ovat hyvin graafisia ja mukana on (kilttiä) alistamista myös.  Pianohuoneen kohtauksen lisäksi mielenkiintoisin (ja oudoin) pitkään aikaan lukemani on kohtaus, jossa Kai pakottaa Isabellaa lukemaan lukua Jane Austenin Ylpeydestä ja ennakkoluulosta samalla, kun kiihottaa tätä huipun partaalle. Palkintoa ei kuitenkaan ole luvassa, jos Isabella ei saa luettua sovittua lukua loppuun asti takeltelematta. Huh huh, eipä ihme kun Isabella tokaisee, ettei tiedä voiko enää ikinä lukea kyseistä kirjaa kuten ennen. Voinkohan minäkään.

"Ajattele positiivisesti. Kun kohtaat vaikeuksia, tiedät, ettei mikään voi olla vaikeampaa kuin Ylpeyden ja ennakkoluulon koko sivun lukeminen ääneen samalla kun joku kiihottaa sinua laukeamispisteeseen." (s. 211)

Loppupäätelmänä siis, että kirja pelaa aika paljon toinen toistaan seuraavilla rohkeilla seksikuvauksilla, mutta muut juonikuviot jäävät hiukan niiden jalkoihin. Onhan molemmilla henkilöhahmoilla elämässään monenlaista meneillään, pettymyksiä tulee ja perheen odotukset ovat kovat, mutta aika hatariksi jäävät nämä juonikuviot. Pidin eniten alun jännitteestä, jossa ei nyt ollut varsinaisesti sellaista haters-to-lovers-asetelmaa, vaan pikemminkin kielletyn rakkauden makua. Seksi-ilottelut tulivat varsin aikaisin kuitenkin kuvioihin ja siinä vaiheessa hyvin rakennettu odottavainen jännite tietysti lässähti.

Sitä kuitenkin saa, mitä tilaa. Ihan viihdyttävää luettavaa, vaikka ei ollut ehkä ihan niin hyvä, kuin sarjan edellinen osa. Sarjan kolmas osa Ahneus ilmestyy keväällä, ja siinä pääosassa on Kain ystävä Dominic ja hänen vaimonsa Alessandra. Nähtäväksi jää, jaksanko enää palata tämän sarjan pariin.

Annan arvosanaksi tälle 4-

Kiitos arvostelukappaleesta!

Samantyylistä:

Elle Kennedy: Kiltin tytön kompleksi

Colleen Hoover: Muistoja hänestä

Ali Hazelwood: The Love Hypothesis

LOVE-sarja: Heartbreak Boys: Simon James Green

Heartbreak Boys: Simon James Green. Suomentanut Lotta Sonninen. Otava 2024

Englanninkielinen alkuteos (2020): Heartbreak Boys. Kansi: Liam Drane

"Sydämet sulattavaa kesärakkautta Heartstopper-faneille.

Kesäloma ei voisi alkaa kamalammin – Jackin ja Naten poikaystävät jättävät heidät ja aloittavat romanssin toistensa kanssa. Kaiken lisäksi he hehkuttavat uutta onneaan häpeilemättömästi somessa.

Sisuuntuneena Jack ja Nate päättävät pistää vielä paremmaksi, sekä loman että somen suhteen. He lähtevät Naten perheen kanssa automatkalle tarkoituksenaan luoda sometarina vielä upeammasta kesästä. Se osoittautuu kuitenkin vaikeammaksi kuin voisi kuvitella. Matka tuo eteen kommelluksen jos toisenkin, ja lopulta on kohdattava petolliset eksät. Mutta ehkäpä myös lääke sydänsuruun on lähempänä kuin pojat tajuavat.

LOVE – rakkautta ensi sivulta." (Otava)

Oma arvio:

Otavan romanttinen, nuorille suunnattu LOVE-sarja saa nyt ensimmäisen käännöskirjansa, kun aiemmat, viime vuonna julkaistut kolme osaa ovat kotimaista tuotantoa. Näistä olen lukenut Sari Luhtasen Tuhkimo tennareissa ja Tuula Kallioniemen Pitkä ja komee, mutta Siri Kolun Tämä liukasteleva sydän on minulla vielä lukemattomien pinossa. Simon James Greenin sateenkaareva, pirtsakan keltakantinen Heartbreak Boys on ehdottomasti minun tämän kevään piristykseni niin ulkoisesti kuin sisäisestikin!

***Korjaus edelliseen: tämä onkin toinen käännöskirja LOVE-sarjaan, sillä Dustin Thaon Älä mene, Sam ilmestyi myös viime vuonna.**

Kuten kirjan nimi kertoo, pääosassa on kaksi sydänsurujen musertamaa poikaa, Jack ja Nate. Kirjan alku on jo melkoinen farssi: umpirakastunut Jack on odottanut koulun tanssiaisia (joissa on minun riemukseni Stranger Things -teema) kuin kuuta nousevaa, ja närkästyttää superkomean poikaystävänsä Dylanin pukeutumalla sinne umpihomomaisesti sateenkaariviittaan. Dylan ei myöskään innostu Jackin järjestämästä ylläristä, julkisesta lupaussormuskosinnasta juhlapaikalla (kun Dylan on ensin meinannut tukehtua lasissa olleeseen sormukseen). Katastrofin ainekset alkavat olla ilmassa. Nate on taas päättänyt tulla tanssiaisissa kaapista. Hänet on valittu pitämään tanssiaisissa puhe, ja hän aikoo suorittaa kaapistatulonsa puheen päätteeksi. Hänellä on ollut sutinaa Tariq-nimisen pojan kanssa, ja nyt hän toivoo voivansa viimeinkin olla rakkaansa kanssa yhdessä kaikkien nähden.

"Äiti! Ei se ole mikään kaapista tulo, jos menee kerran kouluun ja on kynsilakkaa!" Mulkoilen heitä. Eivät he voi olla tosissaan! "Mitä te kuvittelitte, että olin tekemässä koulun jälkeen kynnet lakattuna?"

"Menossa johonkin homoklubille?" Isä ehdottaa.

"Homoklubille? HOMOKLUBILLE?" Ääneni lon muuttunut kimakaksi. "Se oli teatterikerhon retki The Rocky Horror Showta katsomaan!" (s. 25)

Toisin käy. Siinä vaiheessa, kun Dylan ja Jack julkistetaan tanssiaisten kuninkaallisiksi, heidän välinsä ovat oudon kireät. Naten kaapistatulojulistuksen jälkeen yksi katse Tariqin ja Dylanin välillä saa Jackin silmät kirkastumaan: noilla kahdella on jotakin meneillään. Tämän illan paljastus murskaa niin Naten kuin Jackin elämän. Ainakin hetkeksi.

Tule kaapista koko vuosikurssin edessä.

Kuule heti sen jälkeen lavalla kaikkien nähden, että poikaystäväsi pettää sinua.

Joudu Demogorgonin hyökkäyksen kohteeksi. (s. 61)

Natella ja Jackilla on yhteinen historia, sillä he ovat olleet parhaat kaverukset siihen saakka, kun Jack tuli kaapista ulos. Sen jälkeen Nate häipyi hänen elämästään ja Jack joutui kärsimään kaiken paskamyrskyn yksinään, jota hänen kaapistatulonsa koulussa aiheutti. Jack ei kuitenkaan tunnu olevan katkera vaan yrittää saada yhteyden Nateen. Ovathan he molemmat menettäneet poikaystävänsä ja tarvitsevat ystävän tukea. Nate on kuitenkin hyvin, hyvin vihainen Jackille, joka tempauksellaan pilasi Naten tärkeän hetken tanssiaisissa. Onko Jackin pakko olla NIIIIIN homomaisen homo ja tehdä kaikesta aina oma shownsa? Hän ei tiedä sitä, kuinka paljon Jack on kipuillut siitä, miten häntä on kohdeltu koulussa sen jälkeen, kun hän on tullut kaapista. Ja miten taas koulun suosittu urheilijapoika Dylan ei saanut lainkaan sontaa niskaansa samassa tilanteessa.

En minä odota, että minua alettaisiin rakastaa.

Toivoisin vain, ettei minua inhottaisi ihan niin paljon. (s. 75)

Eräiden sattumusten kautta käy niin, että Naten vanhemmat hurmannut Jack lähtee Naten perheen yhteiselle seikkailulliselle automatkalle. Nate ei ole asiasta kovinkaan innostunut, mutta pikkusisko Rose on ihan varma, että pojat menevät vielä joskus naimisiin. Ja Naten vanhemmat ovat tyytyväisiä, kun yrmynaamainen, Tariqia kaipaava Nate saa seuraa. Pojat huomaavat, miten onnellisilta Dylan ja Tariq vaikuttavat IG-tilinsä päivitysten perusteella. Jack päättää pistää paremmaksi, ja niinpä hänen koko reissun agenda on tuottaa mahdollisimman upeilta vaikuttavia somepäivityksiä, jotta Dylan ja Tariq jäisivät toiseksi. Myöhemmin joukkoon liittyy myös Jackin eloisa Elliot-serkku, jonka kanssa Nate on sattumoisin saanut ensisuudelmansa puumajassa.

"Homoisaa huomenta, homoseni!" (s. 266)

Heartbreak Boys vaikuttaa samantyyliseltä kuin Alice Osemanin Heartstopper, mutta tämä on paljon humoristisemmin kirjoitettu. Huumorin laatu on paikoin ihan posketonta, mutta se toimii! Enpä muista, milloin viimeksi mikään kirja olisi saanut minua nauramaan näin paljon. Romantiikkapuoli ei ole niin henkeäsalpaavaa, kuin toivoin, mutta kirjan juonivetoisuus ja hauska kohellus paikkaa sen puolen kyllä. Aivan tajuttoman viihdyttävää oli lukea yrmeän, jörön Naten ja räiskyvän, impulsiivisen Jackin seikkailuista maailman tylsimmältä vaikuttavan perhematkan tiimellyksissä. Pojat tekevät matkasta ihan omanlaisensa. Kirjassa ei juurikaan vaivuta pohtimaan syvällisiä, mutta tapahtumia myötä törmätään muun muassa homofobiaan ja somemaailman valheellisuuteen. Reissun myötä pojille alkaa valjeta, millaista on todellinen rakkaus toista kohtaan. 

Kirja toimisi valtavan hyvin myös leffana tai sarjana. En löytänyt tietoa, onko sellaista tulossa, mutta toivotaan.

Annan kirjalle arvosanaksi 5-

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Muualla:

Kirjojen keskellä

Lily: Juuliska

Samantyylistä luettavaa:

Alice Oseman: Heartstopper-sarja

Becky Albertalli: Minä, Simon, homo sapiens

James L. Sutter: Darkhearts